Kukaan lukenut Rhonda Byrne Salaisuus kirjaa?

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 14:27"]Jos jollain on kiinnostusta kysyä Salaisuudesta ja sen käyttämisestä jotain niin täällä on nyt muutaman tunnin paikalla kokenut asian harrastaja :) Taustatiedoksi omasta maailmankuvastani  että olen alunperin kristitty mutta nykyisin uskontoihin sitoutumaton, joka näkee Totuutta niin Jeesuksen, Buddhan kuin Laotsenkin sanoissa, ja monen muun. Lähihistorian suosikkiopettajiani täälläkin mainittu Seth sekä Joel Goldsmith.

Salaisuutta olen käyttänyt aluksi pieniin asioihin kuten parkkipaikan löytämiseen, puuttuvan pienen rahasumman saamiseen että saisin laskut maksettua, sitten vähän isompiin kuten sairauksista tai synnynnäisistä "puutteista" paranemiseen ja ulkonäön muokkaamiseen ja nykyisin koen luovani oman todellisuuteni itse uskomuksillani varsin pitkälle, en vain vähän sieltä täältä muokkaavani minulle annettua.
[/quote]
Mikä oli sinun ensimmäinen asia minkä halusit ja sait? Kauan siihen meni,ja mitä teit saadaksesi sen? Minulle tämä on jotenkin kauhean vaikeaa,en tiedä miksi..Tarvitsen todella apua! Ja minua kiinnostaisi,miten olet muuttanut ulkonäköäsi salaisuuden avulla?

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 14:37"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 14:27"]

Jos jollain on kiinnostusta kysyä Salaisuudesta ja sen käyttämisestä jotain niin täällä on nyt muutaman tunnin paikalla kokenut asian harrastaja :) Taustatiedoksi omasta maailmankuvastani  että olen alunperin kristitty mutta nykyisin uskontoihin sitoutumaton, joka näkee Totuutta niin Jeesuksen, Buddhan kuin Laotsenkin sanoissa, ja monen muun. Lähihistorian suosikkiopettajiani täälläkin mainittu Seth sekä Joel Goldsmith.

Salaisuutta olen käyttänyt aluksi pieniin asioihin kuten parkkipaikan löytämiseen, puuttuvan pienen rahasumman saamiseen että saisin laskut maksettua, sitten vähän isompiin kuten sairauksista tai synnynnäisistä "puutteista" paranemiseen ja ulkonäön muokkaamiseen ja nykyisin koen luovani oman todellisuuteni itse uskomuksillani varsin pitkälle, en vain vähän sieltä täältä muokkaavani minulle annettua.

[/quote]

Millä ylität epäuskosi? Minäkin olen asian vankkumaton kannattaja. Aika hyvin pystyn pitämään mielialani ja uskoni yllä. Mutta sitten vajoan ja hukun epäuskooni. Onko sinulla kikkakolmosta, millä ei joutuisi kokemaan epäuskoa tai arvottomuutta?

[/quote]

Nykyisin maailmankuvani on niin erilainen kuin keskivertoihmisen, ettei epäuskon ylittäminen ole enää ongelma. En usko samaan todellisuuteen kuin muut, pidän siis sitä illusorisena ja voin nähdä sen läpi :) Mutta koska tällainen vastaus ei ole järin hyödyllinen useimmille, eikä tähän tilaan päästä hetkessä, niin kerron siitä mitä tein silloin kun en vielä ollut kokenut asioita joita olen sittemmin kokenut.

Ensin arvottomuuskysymys, koska se on hyvin tärkeä. Jos pohjimmiltaan uskoo että a) asioiden saaminen vaatii jotenkin ansaitsemaan ne JA b) itse ei koe olevansa arvollinen, niin tämä voi estää Salaisuuden käytön täysin. Itse kehottaisin yrittämään torjua uskomuksen a. Ei tämä homma toimi niin, että Salaisuuden käyttäminen olisi joku pyyntö itsestä erilliselle korkeammalle voimalle, joka pyynnön saatuaan miettisi, että onko tämä ihminen ollut kiltti vai ehkä syntinen ja arvoton, että annanko sille vai enkö anna mitä se pyytää. Se toimii enemmänkin kuin luonnonlaki. Se ei arvota eikä kysele. Se voima on itsessä (joskin egon tasoa syvemmällä) ja pohjimmiltaan omassa käytössä vapaasti. Ainoa mikä tämän voiman käyttöä rajoittaa on oma maailmankuva ja uskomukset. Esim. useimmat syvällä sisimmässään kokevat että on väärin toivoa toiselle pahaa, joten mikään toiselle pahan visualisointi ei tule toimimaan.

Epäuskoon auttaa se, että alkaa harjoitella ihan pienillä asioilla, niin pienillä, että ne voi tarvittaessa selittää sattumalla. Voi vaikka luoda Salaisuuden avulla sen että joku tarjoaa itselle viikon aikana kahvit tai että löytää tietynlaisen höyhenen tai lehden ulkoa kävelyltä. Mieli usein luonnostaan pelkää Salaisuutta, koska sen toimiminen pakottaisi pohtimaan yliluonnollisen olemassaoloa, joka avaa monia uusia kysymyksiä. Siksi on hyvä aluksi tavoitella vain asioita, joissa on avoinna mahdollisuus, että mitään yliluonnollista ei tapahtunut, se oli sattumaa. Kun näitä sattumia sitten toistuu usein, prosessiin alkaa uskoa enemmän ja voi kokeilla asteittain vähän vähemmän todennäköisiä asioitakin. 

Jossain vaiheessa kyllä useimmat joutuvat käymään läpi isommankin maailmankuvallisen tutkiskelun, jos haluavat tavoitella asioita joita nykyinen rationaalinen maailmankuva pitää erittäin epätodennäköisinä tai mahdottomina. Mutta siihen voi mennä vasta sitten, kun on päässyt alkuun pienemmillä muutoksilla ja alkaa jo olla uskoa että uskon voima ainakin jollain tasolla toimii. 

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 15:00"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 14:27"]Jos jollain on kiinnostusta kysyä Salaisuudesta ja sen käyttämisestä jotain niin täällä on nyt muutaman tunnin paikalla kokenut asian harrastaja :) Taustatiedoksi omasta maailmankuvastani  että olen alunperin kristitty mutta nykyisin uskontoihin sitoutumaton, joka näkee Totuutta niin Jeesuksen, Buddhan kuin Laotsenkin sanoissa, ja monen muun. Lähihistorian suosikkiopettajiani täälläkin mainittu Seth sekä Joel Goldsmith. Salaisuutta olen käyttänyt aluksi pieniin asioihin kuten parkkipaikan löytämiseen, puuttuvan pienen rahasumman saamiseen että saisin laskut maksettua, sitten vähän isompiin kuten sairauksista tai synnynnäisistä "puutteista" paranemiseen ja ulkonäön muokkaamiseen ja nykyisin koen luovani oman todellisuuteni itse uskomuksillani varsin pitkälle, en vain vähän sieltä täältä muokkaavani minulle annettua. [/quote] Mikä oli sinun ensimmäinen asia minkä halusit ja sait? Kauan siihen meni,ja mitä teit saadaksesi sen? Minulle tämä on jotenkin kauhean vaikeaa,en tiedä miksi..Tarvitsen todella apua! Ja minua kiinnostaisi,miten olet muuttanut ulkonäköäsi salaisuuden avulla?

[/quote]

Pääsin allergiasta ja astmasta. Itse asiassa minun ensi-inspiraationi näihin asioihin ei ollut Salaisuus-kirja, vaan erittäin fundamentalistikristillinen Yonggi Chon kirja "Luova usko". Siinä kirjailija kertoo miten on uskon avulla saanut kaikenlaista, jopa aloittanut rakentaa isoa seurakuntataloa pelkän uskon varassa ilman yhtään tietämystä mistä rahat siihen - ja saanut aina tarvittavat rahat ruinaamatta, vain uskoen. Tätä kirjaa en useimmille suosittele siksi että fundamentalistinen kristillisyys on monelle vastenmielistä, ja toisaalta kaikki se ylimääräinen uskonnolllinen kuorrute ei ole oikeasti tarpeen että Salaisuuden saa toimimaan. 

Mutta niin, miten pääsin allergiasta ja astmasta. Minulla oli useimpiin nykyihmisiin verrattuna se etu että olin uskovainen ja uskoin Jumalan voimaan ja Raamatun sanaan, mikä mahdollisti sen että pystyin aloittamaaan näinkin vaativalla asialla. Minä tarrauduin siihen lupaukseen, että jos jotain anoo uskoen jo saaneensa, niin Jeesuksen mukaan se on varmasti tuleva. Yonggi Chon kirja neuvoi visualisoimaan päivittäin sitä mitä haluaa uskossa luoda, uskoen ja myös puhuen kuin itsellä olisi jo asia. Luin myös Salaisuus-kirjan samaan aikaan ja sain siitä lisävinkkejä. 

Haastavin kohta oli se, että oli paha siitepölyaika, ja koin oireita, mutta silti piti uskoa jo parantuneensa. Päätin käyttää sivutietä: sanoin itselleni, että oireet ovatkin ohimenevä flunssa, joka paranee 2 viikossa, ja sen jälkeen oireet ei palaa. Vakuutin itselleni että EN ole allerginen, vaikka koin allergiaoireita koko ajan ja lääkkeet oli varmuuden vuoksi aina käsilaukussa. Sain itseni uskomaan siihen että minulla on vain kevätflunssa hyvin vahvasti, ja vähitellen se tosiaan parani. Enkä ole ollut siitä parannuttuani allerginen millekään, en hengitystie- enkä ruoka-allergeeneille. 

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 15:00"]

Ja minua kiinnostaisi,miten olet muuttanut ulkonäköäsi salaisuuden avulla?

[/quote]

Tähän unohdinkin näköjään vastata. En ole edes muokannut tietoisesti mitään tiettyjä asioita. Minä vaan aloin kokea että tietoisuuteni luo ja ylläpitää kehoani jatkuvasti, ja kun tajusin että keho ei olekaan jonkinlainen erililnen mekanismi jolle en voi mitään, aloin kokea suurta energisyyttä ja hyvinvointia, joka heijastui myös ulkoiseen olemukseen. Jos katson itsestäni kuvia nuorempana, on vaikea uskoa että olen sama ihminen. Niissä näkyy vähän synkän näköinen, pulleaposkinen ohuthiuksinen nainen, jota ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa viehättäväksi. Nykyisin iho on paljon parempi, hiukset paksut ja kiiltävät, kasvonpiirteet jotenkin erottuvammat, vartalo vähemmän löysän ja velton näköinen vaikken harrasta mitään liikuntaa. Voisin myös tietoisesti muokata aineellista olemustani mutta en ole kokenut tarvetta: kun koen mikä todella olen sen tuolla puolen, aineellinen puoli tuntuu asettuvan hyviin uomiin itsestään niin terveyden kuin ulkonäönkin suhteen.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 14:39"]

Tilanne 

a. Etsin autolla parkkipaikkaa parkkihallista, ajattelen "voi, ei sitä löydy koskaan" ja kas, kuitenkin huomaan että läheltä lähtee auto, jolloin saan paikan.

b. etsin autolla parkkipaikkaa parkkihallista, ajattelen, "jee, ihan kohta paikka vapautuu" ja kas, kohta joku auto lähteekin pois ja saan paikan. 

Sama lopputulos, toinen vaan selittää itselleen, että sai paikan koska AJATTELI NIIN. Kuulostaa psykoottiselta. Oikeasti paikka vapautui, koska toisen auton kuljettaja oli hoitanut asiansa loppuun ja käveli autolleen ja ajoi pois. Minun ajatukseni eivät siihen vaikuttaneet. Sama kuin kuvittelisin, että hissi saapuu nappia painettuani vain, jos lausun mielessäni taikasanat. 

Ettei nyt tulisi väärää kuvaa, lisään että tietysti on asioita joihin voi vaikuttaa asenteellaan ja ajatuksillaan, ja teoillaan. 

[/quote]

Minä tulen joka päivä töihin klo 9 ja 10 välillä. Olen töissä talossa, jossa parkkihallissa on kuulemani mukaan valtava pula parkkipaikoista, ja jotkut ovat alkaneet jo tulla jopa klo 7 saadakseen pysäköintipaikan. Minulle ei ole kertaakaan käynyt niin että en olisi saanut paikkaa pysäköintihalllista ihan lailliselta paikalta (en käytä esim. invapaikkoja ikinä). Jos työkavereideni puheisiin on uskomista, tällainen ei ole kovin todennäköistä. Uskon kyllä, että asiaan vaikuttaa uskomukseni siitä, että minä saan aina parkkipaikan minne ikinä menenkin ja sellaista tarvitsen.

Hyvin mielenkiintoista tämä! Itselleni kyllä olisi iso maailmankuvan muutos jotta voisin uskoa tuollaisen toimimiseen mutta tunnen pari ihmistä joilla kaikki tuntuu aina menevän kauhean hyvin ja se panee miettimään että jos heidän ajattelunsa jotenkin houkuttelee puoleensa ns hyvää tuuria, kun omani enemmänkin huonoa.

Jos olet vielä siellä, sinä joka sanoit että voi kysyä. Kerrotko mikä on ollut epätodennäköisintä ja ihmeellisintä mitä universumi on sinulle antanut? Löysimme mieheni kanssa juuri tämän ja tuntuu aivan mahtavalta! Ensi perjantaina olemme 90 milj. rikkaampia.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 17:27"]

Haluaisin itselleni kovasti työpaikan. Huomaan minulla kuitenkin olevan vaikeuksia uskoa yksittäisen paikan saantiin sitä haettuani. Yleisellä tasolla pääsen kuitenkin siihen olotilaan, että pian olen töissä ja vaateppia availlessa saatan katsella työvaatteita sellaisella silmällä, että pian noita taas käytän.

Olenko oikeilla jäljillä? Vinkkejä, mitä tulisi tehdä? 

[/quote]

Olet ihan oikeilla jäljillä. Pääasia on että sinulla on yleisesti ottaen sellainen olo että pääset kyllä töihin, ja haet sillä asenteella että tulet ennemmin tai myöhemmin pääsemään. Voihan olla ettei ne paikat joihin olet nyt hakenut eivät olisi olleet sinulle oikeita, ja siksi sinulle tuli intuitiivisesti olo ettei tule olemaan sinun paikkasi. 

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 16:46"]

Jos olet vielä siellä, sinä joka sanoit että voi kysyä. Kerrotko mikä on ollut epätodennäköisintä ja ihmeellisintä mitä universumi on sinulle antanut? Löysimme mieheni kanssa juuri tämän ja tuntuu aivan mahtavalta! Ensi perjantaina olemme 90 milj. rikkaampia.

[/quote]

Minä en ole koskaan ollut niin valtavan kiinnostunut noita aineellisista saavutuksista, koska hengellinen / henkinen etsintä on aina ollut enemmän minun juttuni. Mutta aineellisessa mielessä kai suurimpia juuri tuo allergioista ja astmasta pääseminen, silmälaseista eroon pääseminen, ulkonäön hyvin perusteellinen muuttuminen, haluamani kaltaisen talon itselleni sopivalla hinnalla löytyminen, aina kohdalle juuri tarpeen mukaan osuneet oikeat ihmiset, työpaikat ja esim. henkiset opetukset tai opetuksen tai neuvojen tarvitsijat. 

Nykyisin en edes käytä tietoisesti salaisuutta, minä vaan elän tietoisena yhteydestäni Lähteeseen, ja katselen kuinka kaikki järjestetään niin kuin on hyvä. Ei minun tarvitse edes mentaalisesti ponnistella luodakseni jotain, kuten silloin kun olin Salaisuuden varassa. Tiedän että voin elää kuin taivaan linnut, vailla huolta huomisesta, koska minusta pidetään huoli.

Henkilökohtaisesti en olisi varmaan ikinä pystynyt noita rahavoittojuttuja luomaan, koska olen sisimmässäni aina kokenut että en tarvitse sellaista eikä se olisi minulle hyväksi. Mutta esimerkiksi mainitsemani Yonggi Cho tosiaan käytti asiaa myös rahan saamiseen, rahan jonka käytti sitten hyviksi uskomiinsa tarkoituksiin. Luulen kuitenkin että aika monen on vaikea ihan oikeasti pohjimmiltaaan tuosta vaan uskoa että se lottovoitto tai vielä isommat rahamäärät oikeasti tulee, ja uskominen siihen että on jo saanut on menetelmän ydin. Luultavasti joutuu aloittelemaan arkisemmista asioista ainakin :D

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 20:34"]

Olen mielestäni hyvällä tiellä, mutta törmään jatkuvasti siihen suureen kysymykseen, mitä kaikki suurempaan uskovat/uskoa toivovat pohtivat. Jos minusta kerran pidetään huoli, miten on mahdollista esim. loukkaantua, sairastua tai kuolla ennenaikaisesti tai että sama tapahtuu läheiselle. Perinteinen on varmasti vertaaminen köyhien maiden lapsiin. Onko Sinulla jokin ajatus tai miten sinun uskoasi ei horjuta se, että maailmassa tapahtuu kuitenkin pahoja asioita positiivisesti ajatteleville ihmisillekin? Kiitos jos ehdit ja jaksat vielä vastata!

[/quote]

Jaksan vastata, koska tämä on tärkeä asia. Tiedän, että useimmille maailmankuvani on liian vieras että he ymmärtäisivät tai hyväksyisivät selitykseni, mutta kirjoitan silti miten itse koen -en vain usko älylläni, vaan tosiaan koen- asiat.

Minun kokemukseni on, että tämä maailma minkä me näemme, ei ole oikeastaan todellisuus ollenkaan, vaan sen vääristymä, jonka näemme oman "korruptoituneen" mielemme läpi. Raamatussa puhutaan syntiinlankeemuksesta. Jumala oli luonut kaiken ja kaikki oli hyvää, mutta ihminen söi hyvän ja pahan tiedon puusta ja yhtäkkiä maailma näyttikin olevan täynnä uhkia ja kärsimystä. Oliko todellisuus muuttunut, vai vain ihmisen näkemys siitä? Jeesus näyttää viittaavan siihen että ihmisen näkemys, sanoessaan ihmisille että taivasten valtakunta on tässä, heidän keskellään, eikä tule jonain muuna päivänä tai ole jossain tuonpuoleisessa tai muussa ulottuvuudessa. 

Olen myös itse päätynyt hyvin konkreettisesti näkemään tuon todellisen todellisuuden, joka on pohjimmiltaan hengellinen tai henkinen, ei aineellinen lainkaan. Todellisuudessa kaikki luodut ovat ikuisia Jumalan ilmentymiä. Kukaan ei koskaan kuole, mutta ihmisenkaltaisten olentojen kokema tietoisuuden taso muuttuu ja sen mukana ihmisen näkemys itsestä ja maailmasta. Ihmiskunnan yleinen tietoisuus on tällä hetkellä vielä ns. langennut, sellainen joka näkee hyvää ja pahaa, elämää ja kuolemaa, iloa ja tuskaa.

Yksittäinen herännyt ihminen voi nähdä sen toisen maailman, ja moni näkeekin, mutta Pyhä Henki on minulle sanonut että sinä päivänä kun valitsen nähdä pelkästään sen taivasten valtakunnan, tämä ihmisten maailma näkee asian niin, että minä kuolen. Ja minä tulen valitsemaan sen, minä tiedän sen, silloin kun on Jumalan aika ja oma aikani. Nyt jo joskus koen raskaaksi osallistua tähän illuusioon ja ajattelen että voisin luopua siitä, mutta Henki sanoo että minulla on vielä tehtävää tässä maailmassa, ja minun korkein haluni on olla Jumalan työkalu, tässä ulottuvuudessa ja kokemisen tasossa tai muussa. Jokainen illuusioiden läpi näkevä parantaa ihmiskunnan tietoisuuden tilaa pelkästään olemalla mitä on, vaikkei edes tekisi mitään, jopa yksinäisyyteen vetäytynyt erakko joka konkreettisesti ei auta ketään.

Minä siis näen sekä ihmisten illuusion, sillä enhän muuten voisi olla hyödyksi kellekään, että taivasten valtakunnan, hengellisen todellisuuden, paratiisin. Tämä tekee maailman kärsimykseen suhtautumista aivan erilaista kuin ilman tällaista näkemystä. Kärsimystä kohtaan tuntee syvää empatiaa, sillä sitä muistaa itsekin mitä oli uskoa että se kaikki on todellista. Mutta kärsimys ei enää lannista ja ahdista, koska koko ajan näkee myös sen harhanomaisuuden. Näen jokaisessa ihmisessä ilmenneen Jumalan, joka ei voi kuolla eikä vahingoittua, ei oikeassa todellisuudessa. Tämä harhojen maailma reagoi sellaiseen uskomukseen, ja joskus tapahtuu ihmeellisiä kärsimyksestä pääsemisiä ja paranemisia, kun kärsivä kohtaa ihmisen joka näkee läpi hänen uskomuksistaan että hän on sairas tai jonkun puutteessa, näkee hänessä itsensä Jumalan jolla on jo kaikki itsessään. Parantaminen ei ole sitä, että minun kauttani virtaisi joku suuri voima joka muuttaa todellisuutta, vaan todellisuutta koskevien harhakäsitysten oikenemista, jonka maailman fyysisellä tasolla kokeva ihminen usein kokee niin että hänen fyysinen ruumiinsa on muuttunut, parantunut. 

Mutta niin kauan kuin ihmisen tietoisuudentila on erillisyyden ja kahtiajakaantuneisuuden tila, ei kärsimyksen kokeminen kokonaan lopu. On vain tehtävä se mitä Henki kulloinkin käskee siinä auttaakseen, ja pidettävä huoli ettei itse uudestaan lankea osaksi maailmaa joka uskoo ihmisen ja muiden olentojen olevan jumaluudesta erillisiä mekanismeja, jotka voivat koska vaan sattuman armoilla tuhoutua tai rikkoontua. Kärsimyksellä on myös tehtävänsä, sillä juuri se pakottaa ihmiset etsimään hengellisesti. Minun hengellisen elämäni suuri käännekohta oli vaikea hulluuden rajalle vienyt masennusjakso, jossa vanha minä tuhoutui niin täysin että jotain ihan muuta pääsi paistamaan läpi egon rakenteista.

Haluaisin itselleni kovasti työpaikan. Huomaan minulla kuitenkin olevan vaikeuksia uskoa yksittäisen paikan saantiin sitä haettuani. Yleisellä tasolla pääsen kuitenkin siihen olotilaan, että pian olen töissä ja vaateppia availlessa saatan katsella työvaatteita sellaisella silmällä, että pian noita taas käytän.

Olenko oikeilla jäljillä? Vinkkejä, mitä tulisi tehdä? 

Mä koitin tuota salaisuutta joskus, mutta tätä ketjua luettuani alan tajuta mitä tein väärin. Minä lähinnä taisin toivoa uskomisen sijaan, toivoa oikein kovasti. Nyt vasta ymmärrän että toivominen tarkoittaa tosiaan että koko ajan uskoo että ei omista sitä asiaa mitä haluaa.

Tuon 145:n maailmankuva on myös ihan mielettömän kiehtova. Jännä ajatella että täällä meidän keskellämme elää ihmisiä jotka kokee ja ajattelee noin. Minä kun olen ajatellut että erilaiset uskovaiset lähinnä uskovat tiettyjä asioita Jumalasta ja yrittävät tehdä mitä niiden pyhissä kirjoissa käsketään, en ole ajatellut että se voisi olla kokonainen erilainen tapa nähdä maailma.

up

Salaisuus... Joskus tuosta tuli innostuttua ja kyllä se minusta toimikin mutta silti vaan jotenkin innostus loppui ja unohtui koko homma.

Tämän logiikan mukaan sitten lentokone putoaa, jos sinne sattuu tarpeeksi monta lentopelkoista. Ei ainakaan lisää lentopelkoisten intoa lentää :D

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 13:39"]

Tämän logiikan mukaan sitten lentokone putoaa, jos sinne sattuu tarpeeksi monta lentopelkoista. Ei ainakaan lisää lentopelkoisten intoa lentää :D

[/quote]

Miten niin? Eiväthän lentopelkoiset yleensä usko että kone tulee putoamaan. Päinvastoin he järjellään tietävät että lentäminen on varsin turvallinen matkustusmuoto ja vakavan onnettomuuden todennäköisyys pieni. Heitä pelottaa, mutta eivät he usko todennäköiseen putoamiseen saati siihen että itse voisivat pelollaan sen aiheuttaa. 

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 16:04"]

Minua kiinnostaa tässä se, voisinko uskoa että jollekin läheiselleni tapahtuisi ihmeitä, esimerkiksi parantuminen parantumattomaksi luokitellusta etenevästä sairaudesta tms. Vai pitäisikö hänen itse pystyä uskomaan se?

[/quote]

Tavalla tai toisella hänen pitäisi itse pystyä uskomaan edes vähän. Jopa Jeesuksesta sanotaan Raamatussa, että tietyssä paikassa hän ei voinut tehdä mitään ihmeitä ihmisten epäuskon tähden. Jos edes Jeesus ei voinut kumota yksilön epäuskon vaikutuksia, niin tuskin voi kukaan muukaan. Intiimeimpään koettuun todellisuuteen, johon kuuluu oma ruumis ja yksityiselämä ja lähisuhteet, vaikuttaa eniten omat uskomukset, ei toisten. 

Mutta ulkoinen ihminen voi kyllä auttaa jos on edes jonkinlainen henkinen avoimuus uskomusten muuttumiselle. Jos jollain on mainetta parantajana, niin se helpottaa, on helpompi pysyä avoimena hänen kauttaan paranemisen mahdollisuudelle jos on jo muiden todistuksia paranemisista, kuin jos parantaja olisi joku vaan tavallinen läheinen jolla ei tunnetusti ole parantamisesta kokemuksia. Vika ei tässä tapauksessa ole välttämättä yhden parantajan taidossa ja toisen huonoudessa vaan parannettavan uskomuksissa. 

Mitä itse teen jos minulta kysytään apua terveysasiassa? Koskaan en kieltäydy rukoilemasta, ja jo se että henkilö kysyy minulta apua, tarkoittaa että hänellä on edes pieni toivo että voisin auttaa. Kun sitten parantamista kaipaava ihminen on edessäni, keskityn näkemään hänet tämän maailman illuusioiden läpi, ikuisena Jumalan kuvana jossa ei ole sairautta eikä syntiä. Muistan, että se mikä minua tässä on vastassa ei ole oikea konkreettinen sairaus vaan ikivanha illuusio hyvästä ja pahasta, illuusio ihmisen erillisyydestä Jumalasta ja ihmisen heikkoudesta. Keskityn sisälläni Jumalan läsnäolon tuntemiseen, mitä kautta alan tuntea myös toisen jumalallisen ydinolemuksen. Usein toinen on vastaanottavainen ja reagoi kokemalla paranemista tai helpotusta. Aina toki ei ole, enkä siitä ala analysoimaan että oliko vika minussa vai parannettavan uskomuksissa. Tein sen minkä sain tehtäväksi, enkä enempää voi.

Tapauksissa joissa paranemista ei tapahdu, usein ajattelen sitä että lopulta kaikella on tarkoitus. Joskus on käynyt niin, että ihminen joka ei tosin ole kokenut yhdellä tapaamisella saatua ihmeparantumista jota kaipasi, on alkanut kiinnostaa henkinen tie enemmänkin, ja siitä on tullut hänelle suurempi ilo kuin olisi koskaan tullut siitä jos vain fyysinen vaiva olisi poistunut, mutta hän olisi henkisesti ollut kuten ennenkin. Joskus sairaus itsessään on henkistävä prosessi, jonka keskeytyminen liian aikaisin olisi ihmiselle huonoksi, näin oli esimerkiksi oman masennukseni kanssa. Sitten on myös se mahdollisuus, että jollain ihmisellä vain on aika lähteä tästä kokemisen tavasta, tästä illuusiosta. Tällöin ihminen itse yleensä sisimmässään hyväksyy kuoleman, ainoa mitä hän ehkä murehtii on jälkeenjäävien pärjääminen. Yrittäminen parantaa tällaisessa tilanteessa olisi kuin yrittäisi estää toukasta kuoriutumasta perhosta, ja vain siitä syystä että toukkien näkökulmasta toukka kuolee siinä prosessissa.

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 13:43"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 13:39"]

Tämän logiikan mukaan sitten lentokone putoaa, jos sinne sattuu tarpeeksi monta lentopelkoista. Ei ainakaan lisää lentopelkoisten intoa lentää :D

[/quote]

Miten niin? Eiväthän lentopelkoiset yleensä usko että kone tulee putoamaan. Päinvastoin he järjellään tietävät että lentäminen on varsin turvallinen matkustusmuoto ja vakavan onnettomuuden todennäköisyys pieni. Heitä pelottaa, mutta eivät he usko todennäköiseen putoamiseen saati siihen että itse voisivat pelollaan sen aiheuttaa. 

[/quote]Lentopelkoiset nimenomaan keskittyvät siihen putoamisen mahdollisuuteen ja ajattelevat sitä. Salaisuuden mukaan tällainen ajattelu vetää ajatuksen kohdetta puoleensa. Jos ajattelet että sinulla on velkaa, sitä kertyy vielä enemmän.  Jos pelkäät saavasi syövän ja ajattelet sitä paljon, saat sen. Jos pelkäät joutuvasi lento-onnettomuuteen, fiuuuuh räks. 

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 20:49"]

Toimii. Kuukausi sitten olin rahaton, työtön ja vihainen. Päätin ettei näin voi elää. Olin hakenut joka ikiseen mol:in työpaikkaan ja laittanut avoimia hakemuksia vaikka kuinka. Jopa puhelinmyyntiin... Pyysin päästä lähikauppaani työkokeiluun... Joka tapauksessa, ajattelin ettei tästä enää alemmas pääse. Joten, tein listan siitä mitä haluan. Ajatuksen kanssa. Ensimmäisenä vihasta irtpääsy ja toisena työpaikka. Viikko siitä näin erään vuokrafirman ilmoituksen kesätyöpaikasta. Ok, ei se ota jos ei annakaan. Pääsin haastatteluun ja tein keikkasopparin. Kesätyöhön en päässyt mutta sain paremman sopparin toisesta paikasta! Olen siis onnellinen (en enää vihainen) ja nyt on työpaikkakin! Uskon että muutkin kirjaamani asiat toteutuvat, ei ehkä noin nopeasti mutta kuitenkin. Helpompi odottaa onnellisena ja kiitollisena työllisenä. Ja mihin tässä on kiire muutenkaan.

[/quote]

Kirjoitin tämän, näköjään huhtikuun toinen päivä. Muuten toimi hyvin paitsi että nyt olen taas työtön (koeaikana työsuhteen purku). Pakko vaan ajatella että jotain parempaa on luvassa. Ettei se työpaikka minulle ollut tarkoitettu kuitenkaan. Onpahan taas aikaa harrastaa :D

Up!