Psykologia 2021

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä ihan hullu systeemi kun oikein alkaa miettiä. Ajatelkaa nyt, murhakin kuittaantuu 12 vuodessa ja sen jälkeen saat aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. Yhteiskunta tunnustaa, että olet rangaistuksesi kärsinyt ja virheestäsi riittävästi maksanut.

Mutta menepä kerran valitsemaan väärä korkeakoulututkinto nuoruudessa, se on anteeksiantamaton virhe ja vanhene koskaan. Mikään määrä väärällä alalla lusittuja vuosia ei nollaa ensikertalaisuutta, rekisterissä on ja pysyy ja se estää pahimmillaan mahdollisuudet päästä koskaan uudelle polulle tai tavoittelemaan parempaa elämää. Ei mahdu oikeustajuuni tämä.

Onhan se mahdollisuus sillä pääsykokeella päästä edelleen. Hakijoita on vaan niin paljon, että vain erittäin hyvät pääsee. Jos on niin erinomainen yo-todistus niin luulisi olevan kykyjä lukea pääsykokeeseenkin.

Se on ihan eri opiskella pitkäjänteisesti kirjoituksiin kuin lukea kuukausi töiden ohessa kokeeseen, johon tulee kompakysymyksiä. Paikkoja on toiskertalaisen ulottuvilla niin järkyttävän vähän, että hyvinkään mennyt koe ei takaa mitään. Tämän jälkeen olllaan taas lähtöruudussa. Yo-todistus taas jää talteen kokeen jälkeen.

Otat töistä vapaata kuukaudeksi että voit lukea.

Siis missä todellisuudessa täällä osa elää? Ei töistä noin vain oteta kuukaudeksi omaa lomaa.

Miten aatteli sen itse opiskelun sitten hoitaa?

Mikä ihmeen kysymys tämä on? Jos opiskelupaikan saa niin silloinhan opiskellaan ihan päätoimisesti. Tietenkin irtisanoudun siinä vaiheessa. Korkeintaan opintojen ohessa sijaistan/teen hajavuoroja. Ei joka kevät voi jäädä kuukaudeksi opintovapaalle vain pääsykoetta varten. Ei meillä sellaisia lomia todellakaan myönnetä. Kiintiö ei-ensikertalaisille on niin pieni, että on äärimmäisen epätodennäköistä päästä sisään. En voi riskeerata nykyistä työpaikkaa ellei ole takeita sisäänpääsystä. Muuten jään täysin tyhjän päälle. Systeemi on oikeasti tässäkin mielessä todella epäreilu työssäkäyviä ja perheellisiä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä ihan hullu systeemi kun oikein alkaa miettiä. Ajatelkaa nyt, murhakin kuittaantuu 12 vuodessa ja sen jälkeen saat aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. Yhteiskunta tunnustaa, että olet rangaistuksesi kärsinyt ja virheestäsi riittävästi maksanut.

Mutta menepä kerran valitsemaan väärä korkeakoulututkinto nuoruudessa, se on anteeksiantamaton virhe ja vanhene koskaan. Mikään määrä väärällä alalla lusittuja vuosia ei nollaa ensikertalaisuutta, rekisterissä on ja pysyy ja se estää pahimmillaan mahdollisuudet päästä koskaan uudelle polulle tai tavoittelemaan parempaa elämää. Ei mahdu oikeustajuuni tämä.

Onhan se mahdollisuus sillä pääsykokeella päästä edelleen. Hakijoita on vaan niin paljon, että vain erittäin hyvät pääsee. Jos on niin erinomainen yo-todistus niin luulisi olevan kykyjä lukea pääsykokeeseenkin.

Se on ihan eri opiskella pitkäjänteisesti kirjoituksiin kuin lukea kuukausi töiden ohessa kokeeseen, johon tulee kompakysymyksiä. Paikkoja on toiskertalaisen ulottuvilla niin järkyttävän vähän, että hyvinkään mennyt koe ei takaa mitään. Tämän jälkeen olllaan taas lähtöruudussa. Yo-todistus taas jää talteen kokeen jälkeen.

Otat töistä vapaata kuukaudeksi että voit lukea.

Siis missä todellisuudessa täällä osa elää? Ei töistä noin vain oteta kuukaudeksi omaa lomaa.

Tänä vuonna onnistuu, kun materiaali julkaistaan vasta vapun korvilla. Kesälomakausihan alkaa jo toukokuussa.

Ainakaan meidän työpaikalla toukokuu ei tosiaankaan oo mikään suosittu kesälomakuukausi, niin ite pidän kesäloman toukokuussa ja koska mulle ei oo kertyny täyttä lomaa, pidän lopputoukokuun palkatonta. Tän ajan elän säästöillä ja tarvittaessa lainaan kaverilta. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä ihan hullu systeemi kun oikein alkaa miettiä. Ajatelkaa nyt, murhakin kuittaantuu 12 vuodessa ja sen jälkeen saat aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. Yhteiskunta tunnustaa, että olet rangaistuksesi kärsinyt ja virheestäsi riittävästi maksanut.

Mutta menepä kerran valitsemaan väärä korkeakoulututkinto nuoruudessa, se on anteeksiantamaton virhe ja vanhene koskaan. Mikään määrä väärällä alalla lusittuja vuosia ei nollaa ensikertalaisuutta, rekisterissä on ja pysyy ja se estää pahimmillaan mahdollisuudet päästä koskaan uudelle polulle tai tavoittelemaan parempaa elämää. Ei mahdu oikeustajuuni tämä.

Onhan se mahdollisuus sillä pääsykokeella päästä edelleen. Hakijoita on vaan niin paljon, että vain erittäin hyvät pääsee. Jos on niin erinomainen yo-todistus niin luulisi olevan kykyjä lukea pääsykokeeseenkin.

Se on ihan eri opiskella pitkäjänteisesti kirjoituksiin kuin lukea kuukausi töiden ohessa kokeeseen, johon tulee kompakysymyksiä. Paikkoja on toiskertalaisen ulottuvilla niin järkyttävän vähän, että hyvinkään mennyt koe ei takaa mitään. Tämän jälkeen olllaan taas lähtöruudussa. Yo-todistus taas jää talteen kokeen jälkeen.

Otat töistä vapaata kuukaudeksi että voit lukea.

Siis missä todellisuudessa täällä osa elää? Ei töistä noin vain oteta kuukaudeksi omaa lomaa.

Miten aatteli sen itse opiskelun sitten hoitaa?

Mikä ihmeen kysymys tämä on? Jos opiskelupaikan saa niin silloinhan opiskellaan ihan päätoimisesti. Tietenkin irtisanoudun siinä vaiheessa. Korkeintaan opintojen ohessa sijaistan/teen hajavuoroja. Ei joka kevät voi jäädä kuukaudeksi opintovapaalle vain pääsykoetta varten. Ei meillä sellaisia lomia todellakaan myönnetä. Kiintiö ei-ensikertalaisille on niin pieni, että on äärimmäisen epätodennäköistä päästä sisään. En voi riskeerata nykyistä työpaikkaa ellei ole takeita sisäänpääsystä. Muuten jään täysin tyhjän päälle. Systeemi on oikeasti tässäkin mielessä todella epäreilu työssäkäyviä ja perheellisiä kohtaan.

Ei tuollaisella puolikkaalla motivaatiolla/pelkällä halulla pääse.

Tänä keväänä kannattaa pistää kaikki paukut hommaan ja pitää se kesäloma toukokuussa. Kesä menee vielä niin koronasuluissa, että ei isoa väliä, että joutuu olemaan koko kesän töissä.

Elämä on valintoja ja uhrauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä ihan hullu systeemi kun oikein alkaa miettiä. Ajatelkaa nyt, murhakin kuittaantuu 12 vuodessa ja sen jälkeen saat aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. Yhteiskunta tunnustaa, että olet rangaistuksesi kärsinyt ja virheestäsi riittävästi maksanut.

Mutta menepä kerran valitsemaan väärä korkeakoulututkinto nuoruudessa, se on anteeksiantamaton virhe ja vanhene koskaan. Mikään määrä väärällä alalla lusittuja vuosia ei nollaa ensikertalaisuutta, rekisterissä on ja pysyy ja se estää pahimmillaan mahdollisuudet päästä koskaan uudelle polulle tai tavoittelemaan parempaa elämää. Ei mahdu oikeustajuuni tämä.

Hiukan nyt taas liiottelua. Ihankuin Se Yksi ja ainoa oikea ala olisi ja kaikki muu on elinkautista.

No kyllä se siltä tuntuu kun omalle kohdalle napsahtaa. Itse olen jumissa alalla, jota en voi tehdä. Tai voin ja pärjään erinomaisesti, mutta olen oppinut iän myötä huomaamaan etten voi sietää lasten parissa työskentelyä. Tällä alalla nyt kuitenkin olen jumissa ja vuosia jo vihannut jokaista työpäivää. Se ei ole lasten vika, joten yritän peittää sen. Mutta olen aivan loppu ja en jaksa enää. Pinna alkaa olla niin kireällä, että vaikea peittää. Haluaisitko sinä lastesi opettajaksi tälläisen henkilön? Itse en haluaisi.

Olen myös hakenut valehtelematta yli sataa työpaikkaa muilta aloilta, tai sellaisista työnkuvista missä ei tarvitse olla lasten kanssa. Ei auta. Joka paikkaan on varta vasten koulutettuja hakijoita kymmeniä. Tällä pohjakoulutuksella en voi hakea juuri mihinkään maisteriinkaan. Kaikki ovat jollain tapaa tätä samaa alaa tai koulutukseni ei kelpaa pohjatutkinnoksi.

Haluan ihan muuta. Olen aina halunnut. Ajauduin tälle alalle nuoruuden hölmöyttäni kun kuuntelin liikaa muiden mielipiteitä vahvuuksistani. Olisi vain pitänyt hakea oman aidon kiinnostuksen mukaan, näin 15 vuoden jälkeen sama haave on edelleen voimakas. Muut olivat sikäli oikeassa, että olen kyllä hyvä nykyisessä työssäni, sen tiedostan itsekin. Mutta ei ihminen jaksa vuosikymmeniä alalla, josta ensin ei vain pidä ja lopulta jo inhoaa. Ikää vielä olisi ja päätä, valtava motivaatio ja palo päästä eteenpäin. Jopa niin, että olisin valmis maksamaan tutkinnosta. Kunhan vain saisin mahdollisuuden kääntää kurssia.

Et sinä välttämättä pitäisi psykologinakaan työskentelystä. 

Oletan, että olet sosionomi. Sosionomeille on kyllä väyliä maisteriin tai yamkiin. Jos olet kandi, niin silloinkin sinulle on mahdollisuuksia.

Jos pidät omaa vastenmielisyyttäsi lapsia kohtaan epäeettisenä oman työsi tekoa ajatellen, niin mene ihmeessä muualle töihin, vaikka sekään ei niin kivaa olisi. Turha tulla meidän sydämennyörejä nykimään. Tiedät tämän itsekin.

En ole sosionomi, enkä hae psykalle :D Joten en kilpaile teidän paikoistanne, katse on toisessa hakupainealassa. Ehkä en kirjoittanut riittävän selvästi. Olen hakenut yli 100 muuta työpaikkaa lähivuosina. Siis sellaista, johon periaatteessa maisterin papereillani voisi päästä, mutta ei tärppää. Työllistyminen on muutenkin nykyään vaikeaa ja alanvaihto ilman tutkintoa on vielä vaikeampaa. Joka kerta jollain on sopivampi ja täsmällisempi koulutus. Nämä kaikki hakemani paikat ovat olleet sellaisia, missä saisi työskennellä aikuisten parissa. Joka kerta joudun palaamaan lasten pariin, koska se on ainoa mistä työhistoriallani ja koulutuksellani töitä saa. Tuntuu todella pahalta ja siltä, että olen umpikujassa.

Ne työt saa sillä, että aloittaa lyhyemmistä pätkistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä ihan hullu systeemi kun oikein alkaa miettiä. Ajatelkaa nyt, murhakin kuittaantuu 12 vuodessa ja sen jälkeen saat aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. Yhteiskunta tunnustaa, että olet rangaistuksesi kärsinyt ja virheestäsi riittävästi maksanut.

Mutta menepä kerran valitsemaan väärä korkeakoulututkinto nuoruudessa, se on anteeksiantamaton virhe ja vanhene koskaan. Mikään määrä väärällä alalla lusittuja vuosia ei nollaa ensikertalaisuutta, rekisterissä on ja pysyy ja se estää pahimmillaan mahdollisuudet päästä koskaan uudelle polulle tai tavoittelemaan parempaa elämää. Ei mahdu oikeustajuuni tämä.

Hiukan nyt taas liiottelua. Ihankuin Se Yksi ja ainoa oikea ala olisi ja kaikki muu on elinkautista.

No kyllä se siltä tuntuu kun omalle kohdalle napsahtaa. Itse olen jumissa alalla, jota en voi tehdä. Tai voin ja pärjään erinomaisesti, mutta olen oppinut iän myötä huomaamaan etten voi sietää lasten parissa työskentelyä. Tällä alalla nyt kuitenkin olen jumissa ja vuosia jo vihannut jokaista työpäivää. Se ei ole lasten vika, joten yritän peittää sen. Mutta olen aivan loppu ja en jaksa enää. Pinna alkaa olla niin kireällä, että vaikea peittää. Haluaisitko sinä lastesi opettajaksi tälläisen henkilön? Itse en haluaisi.

Olen myös hakenut valehtelematta yli sataa työpaikkaa muilta aloilta, tai sellaisista työnkuvista missä ei tarvitse olla lasten kanssa. Ei auta. Joka paikkaan on varta vasten koulutettuja hakijoita kymmeniä. Tällä pohjakoulutuksella en voi hakea juuri mihinkään maisteriinkaan. Kaikki ovat jollain tapaa tätä samaa alaa tai koulutukseni ei kelpaa pohjatutkinnoksi.

Haluan ihan muuta. Olen aina halunnut. Ajauduin tälle alalle nuoruuden hölmöyttäni kun kuuntelin liikaa muiden mielipiteitä vahvuuksistani. Olisi vain pitänyt hakea oman aidon kiinnostuksen mukaan, näin 15 vuoden jälkeen sama haave on edelleen voimakas. Muut olivat sikäli oikeassa, että olen kyllä hyvä nykyisessä työssäni, sen tiedostan itsekin. Mutta ei ihminen jaksa vuosikymmeniä alalla, josta ensin ei vain pidä ja lopulta jo inhoaa. Ikää vielä olisi ja päätä, valtava motivaatio ja palo päästä eteenpäin. Jopa niin, että olisin valmis maksamaan tutkinnosta. Kunhan vain saisin mahdollisuuden kääntää kurssia.

Et sinä välttämättä pitäisi psykologinakaan työskentelystä. 

Oletan, että olet sosionomi. Sosionomeille on kyllä väyliä maisteriin tai yamkiin. Jos olet kandi, niin silloinkin sinulle on mahdollisuuksia.

Jos pidät omaa vastenmielisyyttäsi lapsia kohtaan epäeettisenä oman työsi tekoa ajatellen, niin mene ihmeessä muualle töihin, vaikka sekään ei niin kivaa olisi. Turha tulla meidän sydämennyörejä nykimään. Tiedät tämän itsekin.

En ole sosionomi, enkä hae psykalle :D Joten en kilpaile teidän paikoistanne, katse on toisessa hakupainealassa. Ehkä en kirjoittanut riittävän selvästi. Olen hakenut yli 100 muuta työpaikkaa lähivuosina. Siis sellaista, johon periaatteessa maisterin papereillani voisi päästä, mutta ei tärppää. Työllistyminen on muutenkin nykyään vaikeaa ja alanvaihto ilman tutkintoa on vielä vaikeampaa. Joka kerta jollain on sopivampi ja täsmällisempi koulutus. Nämä kaikki hakemani paikat ovat olleet sellaisia, missä saisi työskennellä aikuisten parissa. Joka kerta joudun palaamaan lasten pariin, koska se on ainoa mistä työhistoriallani ja koulutuksellani töitä saa. Tuntuu todella pahalta ja siltä, että olen umpikujassa.

Ne työt saa sillä, että aloittaa lyhyemmistä pätkistä.

Juu. Mä olen määräaikaisena ison kaupungin hallinnossa, kelpoisuusehtona ylempi korkeakoulututkinto. Hakijoita oli sormilla laskettavissa oleva määrä. En olisi itsekään hakenut, ellen olisi ollut "between jobs" juuri silloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä ihan hullu systeemi kun oikein alkaa miettiä. Ajatelkaa nyt, murhakin kuittaantuu 12 vuodessa ja sen jälkeen saat aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. Yhteiskunta tunnustaa, että olet rangaistuksesi kärsinyt ja virheestäsi riittävästi maksanut.

Mutta menepä kerran valitsemaan väärä korkeakoulututkinto nuoruudessa, se on anteeksiantamaton virhe ja vanhene koskaan. Mikään määrä väärällä alalla lusittuja vuosia ei nollaa ensikertalaisuutta, rekisterissä on ja pysyy ja se estää pahimmillaan mahdollisuudet päästä koskaan uudelle polulle tai tavoittelemaan parempaa elämää. Ei mahdu oikeustajuuni tämä.

Hiukan nyt taas liiottelua. Ihankuin Se Yksi ja ainoa oikea ala olisi ja kaikki muu on elinkautista.

No kyllä se siltä tuntuu kun omalle kohdalle napsahtaa. Itse olen jumissa alalla, jota en voi tehdä. Tai voin ja pärjään erinomaisesti, mutta olen oppinut iän myötä huomaamaan etten voi sietää lasten parissa työskentelyä. Tällä alalla nyt kuitenkin olen jumissa ja vuosia jo vihannut jokaista työpäivää. Se ei ole lasten vika, joten yritän peittää sen. Mutta olen aivan loppu ja en jaksa enää. Pinna alkaa olla niin kireällä, että vaikea peittää. Haluaisitko sinä lastesi opettajaksi tälläisen henkilön? Itse en haluaisi.

Olen myös hakenut valehtelematta yli sataa työpaikkaa muilta aloilta, tai sellaisista työnkuvista missä ei tarvitse olla lasten kanssa. Ei auta. Joka paikkaan on varta vasten koulutettuja hakijoita kymmeniä. Tällä pohjakoulutuksella en voi hakea juuri mihinkään maisteriinkaan. Kaikki ovat jollain tapaa tätä samaa alaa tai koulutukseni ei kelpaa pohjatutkinnoksi.

Haluan ihan muuta. Olen aina halunnut. Ajauduin tälle alalle nuoruuden hölmöyttäni kun kuuntelin liikaa muiden mielipiteitä vahvuuksistani. Olisi vain pitänyt hakea oman aidon kiinnostuksen mukaan, näin 15 vuoden jälkeen sama haave on edelleen voimakas. Muut olivat sikäli oikeassa, että olen kyllä hyvä nykyisessä työssäni, sen tiedostan itsekin. Mutta ei ihminen jaksa vuosikymmeniä alalla, josta ensin ei vain pidä ja lopulta jo inhoaa. Ikää vielä olisi ja päätä, valtava motivaatio ja palo päästä eteenpäin. Jopa niin, että olisin valmis maksamaan tutkinnosta. Kunhan vain saisin mahdollisuuden kääntää kurssia.

Et sinä välttämättä pitäisi psykologinakaan työskentelystä. 

Oletan, että olet sosionomi. Sosionomeille on kyllä väyliä maisteriin tai yamkiin. Jos olet kandi, niin silloinkin sinulle on mahdollisuuksia.

Jos pidät omaa vastenmielisyyttäsi lapsia kohtaan epäeettisenä oman työsi tekoa ajatellen, niin mene ihmeessä muualle töihin, vaikka sekään ei niin kivaa olisi. Turha tulla meidän sydämennyörejä nykimään. Tiedät tämän itsekin.

En ole sosionomi, enkä hae psykalle :D Joten en kilpaile teidän paikoistanne, katse on toisessa hakupainealassa. Ehkä en kirjoittanut riittävän selvästi. Olen hakenut yli 100 muuta työpaikkaa lähivuosina. Siis sellaista, johon periaatteessa maisterin papereillani voisi päästä, mutta ei tärppää. Työllistyminen on muutenkin nykyään vaikeaa ja alanvaihto ilman tutkintoa on vielä vaikeampaa. Joka kerta jollain on sopivampi ja täsmällisempi koulutus. Nämä kaikki hakemani paikat ovat olleet sellaisia, missä saisi työskennellä aikuisten parissa. Joka kerta joudun palaamaan lasten pariin, koska se on ainoa mistä työhistoriallani ja koulutuksellani töitä saa. Tuntuu todella pahalta ja siltä, että olen umpikujassa.

Tietämättömyyttäni kysyn, että mitä tapahtuisi, jos menisit te-toimistoon ja sanoisit, että et enää tee tätä työtä? Olet työtön ja odotat, että sulle annetaan joku koulutus tai väylä jonka avulla pääset ponnistamaan uuteen suuntaan. Ei kai kukaan voi pakottaa sua tekemään lasten parissa töitä, jos se ei tunnu susta hyvältä. Ja jos yrittävät, niin myöhästele niin paljon töistä ym. että saat potkut. Voisko näin tehdä, en tiedä?

Olen tehnyt näin. Jättäydyin epätoivoissani jopa työttömäksi, koska koin ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Ei mitään apua. Kaikki mitä tarjolla on, on kohdennettu muille pohjatutkinnoille. Myönsivät sielläkin, ettei heillä ole mitään apua antaa kun on akateeminen tutkinto ja käsky kävi hakea taas samoja töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä ihan hullu systeemi kun oikein alkaa miettiä. Ajatelkaa nyt, murhakin kuittaantuu 12 vuodessa ja sen jälkeen saat aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. Yhteiskunta tunnustaa, että olet rangaistuksesi kärsinyt ja virheestäsi riittävästi maksanut.

Mutta menepä kerran valitsemaan väärä korkeakoulututkinto nuoruudessa, se on anteeksiantamaton virhe ja vanhene koskaan. Mikään määrä väärällä alalla lusittuja vuosia ei nollaa ensikertalaisuutta, rekisterissä on ja pysyy ja se estää pahimmillaan mahdollisuudet päästä koskaan uudelle polulle tai tavoittelemaan parempaa elämää. Ei mahdu oikeustajuuni tämä.

Hiukan nyt taas liiottelua. Ihankuin Se Yksi ja ainoa oikea ala olisi ja kaikki muu on elinkautista.

No kyllä se siltä tuntuu kun omalle kohdalle napsahtaa. Itse olen jumissa alalla, jota en voi tehdä. Tai voin ja pärjään erinomaisesti, mutta olen oppinut iän myötä huomaamaan etten voi sietää lasten parissa työskentelyä. Tällä alalla nyt kuitenkin olen jumissa ja vuosia jo vihannut jokaista työpäivää. Se ei ole lasten vika, joten yritän peittää sen. Mutta olen aivan loppu ja en jaksa enää. Pinna alkaa olla niin kireällä, että vaikea peittää. Haluaisitko sinä lastesi opettajaksi tälläisen henkilön? Itse en haluaisi.

Olen myös hakenut valehtelematta yli sataa työpaikkaa muilta aloilta, tai sellaisista työnkuvista missä ei tarvitse olla lasten kanssa. Ei auta. Joka paikkaan on varta vasten koulutettuja hakijoita kymmeniä. Tällä pohjakoulutuksella en voi hakea juuri mihinkään maisteriinkaan. Kaikki ovat jollain tapaa tätä samaa alaa tai koulutukseni ei kelpaa pohjatutkinnoksi.

Haluan ihan muuta. Olen aina halunnut. Ajauduin tälle alalle nuoruuden hölmöyttäni kun kuuntelin liikaa muiden mielipiteitä vahvuuksistani. Olisi vain pitänyt hakea oman aidon kiinnostuksen mukaan, näin 15 vuoden jälkeen sama haave on edelleen voimakas. Muut olivat sikäli oikeassa, että olen kyllä hyvä nykyisessä työssäni, sen tiedostan itsekin. Mutta ei ihminen jaksa vuosikymmeniä alalla, josta ensin ei vain pidä ja lopulta jo inhoaa. Ikää vielä olisi ja päätä, valtava motivaatio ja palo päästä eteenpäin. Jopa niin, että olisin valmis maksamaan tutkinnosta. Kunhan vain saisin mahdollisuuden kääntää kurssia.

Et sinä välttämättä pitäisi psykologinakaan työskentelystä. 

Oletan, että olet sosionomi. Sosionomeille on kyllä väyliä maisteriin tai yamkiin. Jos olet kandi, niin silloinkin sinulle on mahdollisuuksia.

Jos pidät omaa vastenmielisyyttäsi lapsia kohtaan epäeettisenä oman työsi tekoa ajatellen, niin mene ihmeessä muualle töihin, vaikka sekään ei niin kivaa olisi. Turha tulla meidän sydämennyörejä nykimään. Tiedät tämän itsekin.

En ole sosionomi, enkä hae psykalle :D Joten en kilpaile teidän paikoistanne, katse on toisessa hakupainealassa. Ehkä en kirjoittanut riittävän selvästi. Olen hakenut yli 100 muuta työpaikkaa lähivuosina. Siis sellaista, johon periaatteessa maisterin papereillani voisi päästä, mutta ei tärppää. Työllistyminen on muutenkin nykyään vaikeaa ja alanvaihto ilman tutkintoa on vielä vaikeampaa. Joka kerta jollain on sopivampi ja täsmällisempi koulutus. Nämä kaikki hakemani paikat ovat olleet sellaisia, missä saisi työskennellä aikuisten parissa. Joka kerta joudun palaamaan lasten pariin, koska se on ainoa mistä työhistoriallani ja koulutuksellani töitä saa. Tuntuu todella pahalta ja siltä, että olen umpikujassa.

Ne työt saa sillä, että aloittaa lyhyemmistä pätkistä.

Tietenkin. Tämä nyt ei varsinaisesti ole mikään uusi asia. Menisin vaikka ilmaiseksi jos sillä pääsisin eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä ihan hullu systeemi kun oikein alkaa miettiä. Ajatelkaa nyt, murhakin kuittaantuu 12 vuodessa ja sen jälkeen saat aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. Yhteiskunta tunnustaa, että olet rangaistuksesi kärsinyt ja virheestäsi riittävästi maksanut.

Mutta menepä kerran valitsemaan väärä korkeakoulututkinto nuoruudessa, se on anteeksiantamaton virhe ja vanhene koskaan. Mikään määrä väärällä alalla lusittuja vuosia ei nollaa ensikertalaisuutta, rekisterissä on ja pysyy ja se estää pahimmillaan mahdollisuudet päästä koskaan uudelle polulle tai tavoittelemaan parempaa elämää. Ei mahdu oikeustajuuni tämä.

Onhan se mahdollisuus sillä pääsykokeella päästä edelleen. Hakijoita on vaan niin paljon, että vain erittäin hyvät pääsee. Jos on niin erinomainen yo-todistus niin luulisi olevan kykyjä lukea pääsykokeeseenkin.

Se on ihan eri opiskella pitkäjänteisesti kirjoituksiin kuin lukea kuukausi töiden ohessa kokeeseen, johon tulee kompakysymyksiä. Paikkoja on toiskertalaisen ulottuvilla niin järkyttävän vähän, että hyvinkään mennyt koe ei takaa mitään. Tämän jälkeen olllaan taas lähtöruudussa. Yo-todistus taas jää talteen kokeen jälkeen.

Otat töistä vapaata kuukaudeksi että voit lukea.

Siis missä todellisuudessa täällä osa elää? Ei töistä noin vain oteta kuukaudeksi omaa lomaa.

Miten aatteli sen itse opiskelun sitten hoitaa?

Mikä ihmeen kysymys tämä on? Jos opiskelupaikan saa niin silloinhan opiskellaan ihan päätoimisesti. Tietenkin irtisanoudun siinä vaiheessa. Korkeintaan opintojen ohessa sijaistan/teen hajavuoroja. Ei joka kevät voi jäädä kuukaudeksi opintovapaalle vain pääsykoetta varten. Ei meillä sellaisia lomia todellakaan myönnetä. Kiintiö ei-ensikertalaisille on niin pieni, että on äärimmäisen epätodennäköistä päästä sisään. En voi riskeerata nykyistä työpaikkaa ellei ole takeita sisäänpääsystä. Muuten jään täysin tyhjän päälle. Systeemi on oikeasti tässäkin mielessä todella epäreilu työssäkäyviä ja perheellisiä kohtaan.

Ei tuollaisella puolikkaalla motivaatiolla/pelkällä halulla pääse.

Tänä keväänä kannattaa pistää kaikki paukut hommaan ja pitää se kesäloma toukokuussa. Kesä menee vielä niin koronasuluissa, että ei isoa väliä, että joutuu olemaan koko kesän töissä.

Elämä on valintoja ja uhrauksia.

En ole kesälomani perään. Mutta ymmärräthän, että kun kiintiö on pieni ja joutuu useampana keväänä hakemaan, ei työnantaja katso hyvällä jos joka kevät on hankala ja vaatii ylimääräisiä lomia? On aloja, joilla loma-aikoihin ei voi itse vaikuttaa. Ihan nyt esimerkkinä vaikka opettajat. Pidin viime kevään lukulomaa, korona sotki sen haun. Joka kevät ei vain ole mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä ihan hullu systeemi kun oikein alkaa miettiä. Ajatelkaa nyt, murhakin kuittaantuu 12 vuodessa ja sen jälkeen saat aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. Yhteiskunta tunnustaa, että olet rangaistuksesi kärsinyt ja virheestäsi riittävästi maksanut.

Mutta menepä kerran valitsemaan väärä korkeakoulututkinto nuoruudessa, se on anteeksiantamaton virhe ja vanhene koskaan. Mikään määrä väärällä alalla lusittuja vuosia ei nollaa ensikertalaisuutta, rekisterissä on ja pysyy ja se estää pahimmillaan mahdollisuudet päästä koskaan uudelle polulle tai tavoittelemaan parempaa elämää. Ei mahdu oikeustajuuni tämä.

Onhan se mahdollisuus sillä pääsykokeella päästä edelleen. Hakijoita on vaan niin paljon, että vain erittäin hyvät pääsee. Jos on niin erinomainen yo-todistus niin luulisi olevan kykyjä lukea pääsykokeeseenkin.

Se on ihan eri opiskella pitkäjänteisesti kirjoituksiin kuin lukea kuukausi töiden ohessa kokeeseen, johon tulee kompakysymyksiä. Paikkoja on toiskertalaisen ulottuvilla niin järkyttävän vähän, että hyvinkään mennyt koe ei takaa mitään. Tämän jälkeen olllaan taas lähtöruudussa. Yo-todistus taas jää talteen kokeen jälkeen.

Otat töistä vapaata kuukaudeksi että voit lukea.

Ja millähän rahoilla? Palkka on niin surkea, että siitä ei jää mitään käteen, ja kesällä odottaa lomautus/työttömyys.

Ehkä olet yksinkertaisesti hakemassa alalle, joka ei ole juuri sinulle se oikea. Jos on jo monena keväänä jäänyt pääsemättä edes sisään, niin miten luulet, että selviäisit aikanaan niistä varsinaisista opinnoista, jos nyt jo on noin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olet yksinkertaisesti hakemassa alalle, joka ei ole juuri sinulle se oikea. Jos on jo monena keväänä jäänyt pääsemättä edes sisään, niin miten luulet, että selviäisit aikanaan niistä varsinaisista opinnoista, jos nyt jo on noin vaikeaa?

Suomalaiset korkeakouluopinnot rakentuvat vähän hassusti. Monella alalla pääsykoe on se vaikein osuus eikä keskeyttämisiä käytännössä ole.

Samaan aikaan hyvin vaikeisiin koulutuksiin (esim. sähkö-DI) pääsee todella helposti sisään, mutta keskeyttämisprosentti on iso. Jo heti ekana syksynä otetaan täysin luulot pois.

Psykan hakijoista monella on jo perusopinnot, jopa aineopinnotkin, kasassa. Kykyä ja kiinnostusta opiskeluun on, mutta kompapääsykoe arpoo toiset sisälle.

Yliopisto on linjannut, että puolet skaalatuista pisteistä riittää sisäänpääsyyn, mutta vain paikkaluvun osoittama määrä voidaan ottaa sisään. Siksi iso osa kelvoista jää ulos.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olet yksinkertaisesti hakemassa alalle, joka ei ole juuri sinulle se oikea. Jos on jo monena keväänä jäänyt pääsemättä edes sisään, niin miten luulet, että selviäisit aikanaan niistä varsinaisista opinnoista, jos nyt jo on noin vaikeaa?

En ole sama tyypoi, mutta itselläni on psykasta perusopinnot js hyvin laajat aineopinnot enimmäkseen arvosanoilla 4-5, joten tiedän pärjääväni opiskelussa. Koe on ihan random nykyään, kun matsku julkaistaan vain kk ennen. Siihen koepäivään kun osuu vaikka menkkojen alku, niin tietää, että suorituskyky on heikompi. Ja taas mennään vuosi eteenpäin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämä ihan hullu systeemi kun oikein alkaa miettiä. Ajatelkaa nyt, murhakin kuittaantuu 12 vuodessa ja sen jälkeen saat aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. Yhteiskunta tunnustaa, että olet rangaistuksesi kärsinyt ja virheestäsi riittävästi maksanut.

Mutta menepä kerran valitsemaan väärä korkeakoulututkinto nuoruudessa, se on anteeksiantamaton virhe ja vanhene koskaan. Mikään määrä väärällä alalla lusittuja vuosia ei nollaa ensikertalaisuutta, rekisterissä on ja pysyy ja se estää pahimmillaan mahdollisuudet päästä koskaan uudelle polulle tai tavoittelemaan parempaa elämää. Ei mahdu oikeustajuuni tämä.

Hiukan nyt taas liiottelua. Ihankuin Se Yksi ja ainoa oikea ala olisi ja kaikki muu on elinkautista.

No kyllä se siltä tuntuu kun omalle kohdalle napsahtaa. Itse olen jumissa alalla, jota en voi tehdä. Tai voin ja pärjään erinomaisesti, mutta olen oppinut iän myötä huomaamaan etten voi sietää lasten parissa työskentelyä. Tällä alalla nyt kuitenkin olen jumissa ja vuosia jo vihannut jokaista työpäivää. Se ei ole lasten vika, joten yritän peittää sen. Mutta olen aivan loppu ja en jaksa enää. Pinna alkaa olla niin kireällä, että vaikea peittää. Haluaisitko sinä lastesi opettajaksi tälläisen henkilön? Itse en haluaisi.

Olen myös hakenut valehtelematta yli sataa työpaikkaa muilta aloilta, tai sellaisista työnkuvista missä ei tarvitse olla lasten kanssa. Ei auta. Joka paikkaan on varta vasten koulutettuja hakijoita kymmeniä. Tällä pohjakoulutuksella en voi hakea juuri mihinkään maisteriinkaan. Kaikki ovat jollain tapaa tätä samaa alaa tai koulutukseni ei kelpaa pohjatutkinnoksi.

Haluan ihan muuta. Olen aina halunnut. Ajauduin tälle alalle nuoruuden hölmöyttäni kun kuuntelin liikaa muiden mielipiteitä vahvuuksistani. Olisi vain pitänyt hakea oman aidon kiinnostuksen mukaan, näin 15 vuoden jälkeen sama haave on edelleen voimakas. Muut olivat sikäli oikeassa, että olen kyllä hyvä nykyisessä työssäni, sen tiedostan itsekin. Mutta ei ihminen jaksa vuosikymmeniä alalla, josta ensin ei vain pidä ja lopulta jo inhoaa. Ikää vielä olisi ja päätä, valtava motivaatio ja palo päästä eteenpäin. Jopa niin, että olisin valmis maksamaan tutkinnosta. Kunhan vain saisin mahdollisuuden kääntää kurssia.

Et sinä välttämättä pitäisi psykologinakaan työskentelystä. 

Oletan, että olet sosionomi. Sosionomeille on kyllä väyliä maisteriin tai yamkiin. Jos olet kandi, niin silloinkin sinulle on mahdollisuuksia.

Jos pidät omaa vastenmielisyyttäsi lapsia kohtaan epäeettisenä oman työsi tekoa ajatellen, niin mene ihmeessä muualle töihin, vaikka sekään ei niin kivaa olisi. Turha tulla meidän sydämennyörejä nykimään. Tiedät tämän itsekin.

En ole sosionomi, enkä hae psykalle :D Joten en kilpaile teidän paikoistanne, katse on toisessa hakupainealassa. Ehkä en kirjoittanut riittävän selvästi. Olen hakenut yli 100 muuta työpaikkaa lähivuosina. Siis sellaista, johon periaatteessa maisterin papereillani voisi päästä, mutta ei tärppää. Työllistyminen on muutenkin nykyään vaikeaa ja alanvaihto ilman tutkintoa on vielä vaikeampaa. Joka kerta jollain on sopivampi ja täsmällisempi koulutus. Nämä kaikki hakemani paikat ovat olleet sellaisia, missä saisi työskennellä aikuisten parissa. Joka kerta joudun palaamaan lasten pariin, koska se on ainoa mistä työhistoriallani ja koulutuksellani töitä saa. Tuntuu todella pahalta ja siltä, että olen umpikujassa.

Tietämättömyyttäni kysyn, että mitä tapahtuisi, jos menisit te-toimistoon ja sanoisit, että et enää tee tätä työtä? Olet työtön ja odotat, että sulle annetaan joku koulutus tai väylä jonka avulla pääset ponnistamaan uuteen suuntaan. Ei kai kukaan voi pakottaa sua tekemään lasten parissa töitä, jos se ei tunnu susta hyvältä. Ja jos yrittävät, niin myöhästele niin paljon töistä ym. että saat potkut. Voisko näin tehdä, en tiedä?

Olen tehnyt näin. Jättäydyin epätoivoissani jopa työttömäksi, koska koin ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Ei mitään apua. Kaikki mitä tarjolla on, on kohdennettu muille pohjatutkinnoille. Myönsivät sielläkin, ettei heillä ole mitään apua antaa kun on akateeminen tutkinto ja käsky kävi hakea taas samoja töitä.

Entä jos vaan jää polkemaan jalkaa eikä suostu tekemään annettuja töitä kunnolla? Myöhästelee ja valittelee te-toimistoon täydellistä motivaation puutetta. Pakkohan niiden on lopulta luokitella sut "hankalaksi" esim. että sulla on nyt erityisiä tarpeita päästä johonkin työkokeiluun. Jos työ on noin epämiellyttävää, niin pohtisin vaihtoehdoksi jotain ihan muuta, vaikka olisi todella paljon alempaa kuin sun koulutus. Itse opiskelen tällä hetkellä psykaa (pääsin samankuuloisesta h*lvetistä eteenpäin) ja teen opintojen ohella asiakaspalvelutyötä puhelimitse. Enne olisin ajatellut, että tämä on ihan vihoviimeistä skeidaa, enkä olisi hakenut. Nyt kun mulla on valoisa tulevaisuus edessä, niin tämä työ ei oikeastaan tunnu niin inhottavalta ja merkityksettömältä. Pikemminkin on alkanut tuntua, että tämähän on yhtä tärkeää kuin psykologintyö. :D Pointtina siis se, että vinkkeli mistä asioita katsoo riippuu tosi paljon siitä kuinka hyvä ihmisellä on olla. Nyt jälkiviisaana, jos en ois päässyt unelmaopintoihini, olisin neuvonut vanhaa-minääni hakemaan pois sieltä alalta minkä koin niin uuvuttavaksi ja mennä johonkin työhön mikä on alempaa kuin koulutukseni. Keskittyä muuhun elämään kuin työhön. Ei sekään olis ollut niin paha. Melkeinpä pahinta on viettää vuosia elämästä tyytymättömänä ja kurotella tähtiin.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olet yksinkertaisesti hakemassa alalle, joka ei ole juuri sinulle se oikea. Jos on jo monena keväänä jäänyt pääsemättä edes sisään, niin miten luulet, että selviäisit aikanaan niistä varsinaisista opinnoista, jos nyt jo on noin vaikeaa?

No en usko, että on liian vaikeaa. Olen aikanani kirjoittanut 5 L paperit ihan abina ja korottelematta. Sääli, että niillä ei vaan tee mitään enää. Pääsin ekalla yrittämällä sisään yliopistoon ja valmistuin etuajassa maisteriksi, gradusta E. Työelämässä ei haasteita myöskään pärjätä. Sanoisin, että olen ihan kelvollinen opiskelemaan:)

Mutta jollain se perhe on elätettävä, töissä käytävä ja lapset hoidettava myös toukokuussa. On melko mahdotonta perheellisenä jättäytyä joka kevät pois töistä. Työpaikka on aika oleellinen asia siinä vaiheessa jos opiskelupaikkaa ei saa. Ja kun kiintiöt on vedetty niin minimaalisen pieneksi lähes jokaisella alalla, joka kiinnostavuutensa lisäksi myös työllistää hyvin, on hakeminen jokseenkin vaikeaa.

Mulla oli sama tilanne ja jättäydyin melkein vuodeksi pois työelämästä, jotta pääsin sisään. Taloudellisia uhrauksia se vaati, mutta motivaatio oli niin kova. Pitkällä tähtäimellä kannattaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli sama tilanne ja jättäydyin melkein vuodeksi pois työelämästä, jotta pääsin sisään. Taloudellisia uhrauksia se vaati, mutta motivaatio oli niin kova. Pitkällä tähtäimellä kannattaa.

Täällä oli viime vuonna muutama, jotka tekivät niin.

Ja sit tuli korona.

Minä ratkaisun asian myös jättäytymällä työttömäksi, jotta pystyn korottamaan todistusta ja keväällä lukemaan pääsykokeisiin. Miehen palkalla eletään hyvin. ja en pysty töiden ohessa lukemaan. Jos pääsykoe olisi kuten lääkiksessä, että valmistua voi pitkin vuotta, ei olisi varmasti ollut tarvetta tällaiselle pelleilylle. Tai jos kiintiö olisi kohtuullisempi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli sama tilanne ja jättäydyin melkein vuodeksi pois työelämästä, jotta pääsin sisään. Taloudellisia uhrauksia se vaati, mutta motivaatio oli niin kova. Pitkällä tähtäimellä kannattaa.

Tohon ei olisi henk.koht. varaa, mutta jos materiaali olisi varmasti tiedossa voisi edes harkita. Tosiasia on kuitenkin se, että toiskertalaisissa on liikaa kovia hakijoita tarjolla oleviin paikkoihin nähden. Tämä vähintään tuplaa ensikertalaiskiintiön vääristävän vaikutuksen.

Millaisilla todistuksella täällä on logolle pyrkivät hakemassa? Itsellä tulee n.116 pistettä. Mietin, että riittääköhän minnekään :-/ Viime vuonna olisi päässyt Turkuun (114). Mitä veikkaatte onko nyt nousussa rajat?

Vierailija kirjoitti:

Millaisilla todistuksella täällä on logolle pyrkivät hakemassa? Itsellä tulee n.116 pistettä. Mietin, että riittääköhän minnekään :-/ Viime vuonna olisi päässyt Turkuun (114). Mitä veikkaatte onko nyt nousussa rajat?

Eli E:n paperit?

Luulisi riittävän.