Miten joku sairaus muka lihottaa ihmistä? En ymmärrä
En todellakaan ymmärrä, että miten aina, kun on keskustelu jostain, että miksi olet lihava niin puolet kirjoittajista vastaa, että sairauden tai lääkityksen takia. Mikä on muka sellainen sairaus, että se lihottaa? Miten voi tapahtua lihomista ilman, että kaloreita kuluu vähemmän kuin niitä saa?
Kommentit (164)
Näistä ihmisistä, jolle toiten ylipaino aiheuttaa näin paljon katkeruutta on iso osa ollut ennen itse ylipainoisia, näin omaan kokemukseeni pohjaten. He eivät kuitenkaan laihduttaneet siksi, että he arvostaisivat itseään, vaan vihasivat, jonka vuoksi he ovat katkeria siitä, ettei kaikki toimi samalla lailla. Ja vaikka ei aikaisemmin oliskaan ollut lihava, niin ihminen voi silti kokea tekevänsä liikaa ja oma-arvontunto perustuu vain painoon. Silloin on helppo katkeroitua muille, eikä ymmärrystä enää ole. Yleensä nämä ovat "salimakeja", harvemmin muun liikunnan harrastajia. Paitsi anorektikot.
Paradoksaalista on kuitenkin se, että esim. ahmimishäiriön ja anoreksian syyt ovat usein samat. Halutaan piilottaa itsensä muilta esim. seksuaalisen hyväksikäytön jäljiltä. Samoin kuin pakkoliikkuminen, sillä voidaan peittää niin monia mielen ongelmia ja sitten se purkautuu katkeruutensa muita kohtaan.
Oli niin tai näin, mutta minusta kysymys siitä, aiheuttaako ylipainon sairaus vai ei, on kokonaisuudessaan absurdi. Toiset lääkkeet ja sairaudet vaikuttavat aineenvaihduntaan ja tosille ylipainon aiheuttaa mielen haasteet. Eli olisko kukaan ylipainoinen, jos terveydessä ei olisi mitään haastetta?
Kaikki terveydelle haitalliset pakottavat tavat kertoo miten järkkymisestä. Myös se yliliikkuminen.
Arvostakaa itseänne ja omaa terveyttänne, ei siksi, että täytyisi olla hoikka vaan siksi, että te ansaitsette sen.
Näiden kirjoitusten perusteella kaikilla läskeillä on kilpirauhasen vajaatoiminta. :D Onpa yleinen sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lipedeema ja lymfedeema vaikuttavat rasva-aineenvaihduntaan suoraan, kilpirauhasen vajaatoiminta hidastaa aineenvaihduntaa, oletko koskaan Googlesta kuullut, internet sisältää paljon tietoa tyhmille.
Olen kyllä googlaillut, mutta siitä huolimatta yksikään sairaus ei itsessään kyllä ihmistä rasvavalaaksi saa.
AP
PCOS aiheuttaa lihavuutta, sekä estää laihtumista. Laihtuminen auttaisi sairauden hallinnassa, mutta nimenomaan ko. sairaus haluaa kropan lihovan keinolla millä hyvänsä. Sopii kokeilla jos epäilyttää. T. PCOS-potilas joka pysyy normaalipainon ylärajalla vain ankaralla kitukuurilla.
Kortisoni lihottaa, pitkässä käytössä niskaan useasti rasvaa kertyy. Kuukasvot ovat hyvin tyypilliset. Joissakin sairauksissa on vaikeaa liikkua.
Esim kortisoni tekee "kuunaaman" ja lihottaa muutenkin.
Tätä seuraan juuri aiemmin normaalipainoisella 6v (kuusivuotiaalla!!) lapsella. Ihan järkyttävän turvonnut. Mutta henki ja terveys on tärkeämpää.
Hyvä kun kysyit, typerä AP, toivottavasti olet oppinut edes jotain.
Epilepsialääkkeet saa koko kropan sekaisin, samoin pään. Ihan kaikki hankaloituu, krooninen väsymys painaa jatkuvasti ja negatiiviset tunteet voimistuvat. Itse sairaus aiheuttaa lisäksi omat haasteensa, sitä ei ehkä voi ymmärtää jos lähipiirissä ei ole sairaita. Spoon theory selittää hyvin miten jaksamista joutuu säätelemään, jos ei jaksa aina huolehtia edes hygieniasta on turha miettiä mitään laihduttamisia. Sairaus on kuin näkymätön taakka mutta ihmisten käsityskyky ei valitettavasti riitä kuin näkyvän (ylipaino) ymmärtämiseen. Jos on jalka kipsissä niin empatiaa ja apua saa mutta jos sairaus ei näy päällepäin niin muuta kuin vähättelyä on turha odottaa.
ihminen on kokonaisuus ja monilla on suurempiakin ongelmia kuin ylipaino. Laihduttaminen vaatii itsekuria jonka moni joutuu käyttämään selviytyäkseen arjesta.
Olin hoikka, kunnes niveltulehdus hidati menoa. Lepoa enemmän kuin liikkumista. Seuraavaksi tuli uniapnea, ja se vasta lihottaa.
Vierailija kirjoitti:
Kilpirauhasen vajaatoiminta ainakin lisää lihavuutta aineenvaihdunnan hidastumisella mutta myös siten, kun ei jaksa liikkua. Itsellä jäi urheilu kokonaan, hyvä kun töistä selvisi. Kolmet päiväunet ei riittänyt, voimat vain katosivat ja pelkkä kävely uuvutti.
Liikunnalla voi pudottaa painoa max. 1- 2 kiloa. Näin on ainakin alan asiantuntijat sanoneet. Eli ne kalorit, kalorit... onneksi en itse tunne juuri milloinkaan nälän tunnetta, toivottavasti en sairastu niin että alkaa tulla nälkä ja ruokahalu kasvaa. Silloinhan sitä on syötävä, nälkä on ikävä tunne. Ymmärrän täysin että jotkut sairaudet ja lääkitykset aiheuttavat painonnousua tavalla tai toisella.
Hei hönö ap, syöpä on siitä mukava sairaus, että siinä usein laihtuu.
Vierailija kirjoitti:
Kilpirauhasen vajaatoiminta ainakin lisää lihavuutta aineenvaihdunnan hidastumisella mutta myös siten, kun ei jaksa liikkua. Itsellä jäi urheilu kokonaan, hyvä kun töistä selvisi. Kolmet päiväunet ei riittänyt, voimat vain katosivat ja pelkkä kävely uuvutti.
Mulla on edellä kuvatun lisäksi raudapuutos, vaihdevuosioireita sekä pahat homeoireet. Olen kuin zombie koska vaihdevuodet valvottaa ja muut vaivat väsyttää. Järkky olo mutta ei kiloakaan ylipainoa.

No kiva sulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lipedeema ja lymfedeema vaikuttavat rasva-aineenvaihduntaan suoraan, kilpirauhasen vajaatoiminta hidastaa aineenvaihduntaa, oletko koskaan Googlesta kuullut, internet sisältää paljon tietoa tyhmille.
Sä et ole sitä tietoa sitten löytänyt. Ruuan sisällöllä vaikutetaan aineenvaihduntaan ja sitä myöten painoon. Mikään sairaus tai lääke ei lihota.
Beetasalpaajat vähentävät energian kulutusta.
Elefanttitauti ainakin on yksi sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. Kortisonilääkitys turvottaa ja lihottaa. Ja aplle lisätietona että en puhu nyt mistään ihovoiteista 😁 vaan suun kautta otettavasta kortisonista.
Moni sairaus ja lääke itsessään lihottaa. Vaikuttaa aineenvaihduntaan, näläntunteeseen ja väsyttää niin että sairastunut ei voi urheilla.
Kortisoni kerää nestettä ja turvottaa, se ei ole lihomista. Jos on sellainen sairaus, että se vaikuttaa aineenvaihduntaan, näläntunteeseen tai liikuntaan, on vaihdettava ruuan sisältöä eikä syyttää sairautta tai lääkettä lihomisesta.
Silti ihminen näyttää lihavalta ja ap olisi häntä kadulla osoittelemassa läskiksi. Hyvä nesteen kertymisestäkin on puhua.
"Niin. Sinulla ja tyttärelläsi sairaus todettiin ja hoidettiin. Kyse onkin niistä, jotka eivät (vielä) saa lääkitystä, vaan joutuvat odottamaan kymmenenkin vuotta ennen kuin lääkitystä lähdetään kokeilemaan."
Mulla ei tilanne pysy balanssissa. Lääkkitystä joutuu jatkuvasti säätämään. Ja se ei ole ihan hetken juttu. Ensin tajuaa jossain vaiheessa itse olevansa ihan voimaton, sitten pitää saada aika verikokeisiin ja lääkäriin ja uusi annostus lääkkeeseen, tuohon voi mennä kuukausi(a), sitten pitää odotella toimiiko se uusi annostus, ja taas uudestaan verikokeet jne.. Hetken aikaa sitten voi ok, mutta tuo rumba alkaa alusta. Aina lääkitystä ei korjata, vaikka oireiden mukaan pitäisi, johtuen typeristä viitearvoista ja siitä, kuka lääkäri sattuu olevan kyseessä
En uskalla syödä paljoakaan, koska lihon niin helposti. Jatkuvaa syömisen vahtaamista. Olen normaalipainon yläpäässä jo, ennen sairastumista olin laiha.
Vierailija kirjoitti:
Näiden kirjoitusten perusteella kaikilla läskeillä on kilpirauhasen vajaatoiminta. :D Onpa yleinen sairaus.
Ketjuun on kirjottanut alle 10 ihmistä, jolla on kilpparin vajaatoiminta ja sä vedät ton johtopäätöksen?
Tottakai suurin osa lihavista yksinkertaisesti syö vaan liikaa, mutta moni on silti sairauksien takia lihonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lipedeema ja lymfedeema vaikuttavat rasva-aineenvaihduntaan suoraan, kilpirauhasen vajaatoiminta hidastaa aineenvaihduntaa, oletko koskaan Googlesta kuullut, internet sisältää paljon tietoa tyhmille.
Sä et ole sitä tietoa sitten löytänyt. Ruuan sisällöllä vaikutetaan aineenvaihduntaan ja sitä myöten painoon. Mikään sairaus tai lääke ei lihota.
Onpas tosi tyhmä kirjoitus tuossa yläpuolella.
Kilpparin vajaatoiminta paheni = keskivartaloni turposi. Sain tyroksiinin = turvotus hävisi. Sain sitten pahan tulehduksen, johon annettiin kortisonilääkitys = turposin vuodessa tuplakokoon. Nesteenpoistolääkitys auttoi siihen, mutta kasvot jäivät pyöreäksi.
Tää on tämmöstä.
No katsos kun elimistö ei toimi oikein. Joskus se ei kuluta kuten pitäisi, joskus taas säilöö kaiken. Ei tarvita ihmeellistäkään sairautta jotta niin voi käydä.
Puhumattakaan lääkkeistä jotka turvottavat.
Toivottavasti sinäkin vielä joudut oikeaan aikuisten elämään ja sen mystisiin seikkoihin mukaan. Josko sitten huomaa itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lipedeema ja lymfedeema vaikuttavat rasva-aineenvaihduntaan suoraan, kilpirauhasen vajaatoiminta hidastaa aineenvaihduntaa, oletko koskaan Googlesta kuullut, internet sisältää paljon tietoa tyhmille.
Olen kyllä googlaillut, mutta siitä huolimatta yksikään sairaus ei itsessään kyllä ihmistä rasvavalaaksi saa.
AP
Mä lihoin ylipainoiseksi kilpirauhasen vajaatoiminnan takia. Laihdutin pätkäpaastolla, sopivalla ruokavaliolla ja kovalla treenillä. Kun kerroin siitä täällä sain joiltain alapeukkuja ja mossotusta siitä miten ei voi pitää paikkansa ja miten ihan perusterveellinen ruokavalio laihduttaa kun syö vain vähän vähemmän ilman "rääkkejäkin".
No mutta kun kyse on SAIRAUDESTA niin tämä ei enää pädekään SAIRAAN kohdalla. Olen tämän hyväksynyt, että kehoni ei toimi normaalisti edes lääkityksen ollessa tasapainossa ja tämä on todellisuus loppuelämäni ajan. Olen kuitenkin laihduttanut kilot pois niin, että olen timmi ja urheilullinen ja minusta ei päälle päin arvaisi edes, että olen sairas.
Turha kuitenkaan kenenkään tulla sanomaan, että sairaus ei voisi eri mekanismien kautta lihottaa. Minulla lihominen loppui vasta lääkitykseen ja pätkäpaastoon ja laski kun aloin kunnolla treenaamaan ja syömään mahdollisimman fiksusti.
Kerran söin viikon ajan jotain lääkettä, ruokahaluni kasvoi ihan tajuttomasti. Tai pikemminkin kylläisyyden tunne hävisi. Eli söin mitä vaan, niin oli silti nälkä. Ja johtui satavarmasti tuosta lääkkeestä.