Lue keskustelun säännöt.
En pidä esikoisestani :(
01.05.2013 |
Sen jälkeen kun kuopus syntyi, tunne on vaan voimistunut päivä päivältä ja tänään olin jo aamuseiskalta niin pettynyt tähän, että mies vei molemmat lapset ulos jotta voin rauhoittua. Senkun kauhistelette, minua itsekin harmittaa tilanne! En vaan tiedä, miten tästä eteenpäin.
Esikoinen on haastava, vaativa ja raivostuttava erityistarpeinen lapsi. Hänellä on muutama diagnoosi mutta ne eivät itsessään ole ongelma, vaan lapsen käytös. Oli hän sitten päiväkodissa, kotona tai kylässä, se on ongelma kaikkialla. Ja siihen minäkin reagoin. Ensinnäkin, lapsi ei kunnioita ketään tai mitään: häneltä puuttuu luontainen kyky olla ryhmässä, pitää suunsa kiinni oikeissa paikoissa jne. Toiseksi, yksikään asia ei ole vielä mennyt hänen päähänsä perille ja PYSYNYT siellä! Samoja asioita hoetaan päivästä ja tunnista toiseen, reaktio on aina hämmästynyt tai sellainen, ettei kiinnosta. On satuttanut itsensä monta kertaa kun on koheltanut ja juossut kielloista huolimatta; siinä missä muut lapset tajuavat syy-seurausyhteyden, tämä yksi juoksee taatusti seuraavallakin kerralla vaikka juuri satutti itsensä kivuliaasti. Lapsi on myös täysin vahdittava, vaikka ikänsä puolesta pitäisi jo mm. ulkoilla itsekseen; impulsiivinen ja outo käytös sekä logiikka, jota kukaan muu ei tajua paitsi hän itse, on todella väsyttävää seurattavaa. Ja kun lapsi löytyy esim. tekemästä jotain kiellettyä, hän valehtelee päin naamaa ja näyttää itsekin uskovan sen, koska loukkaantuu raivoisasti meille vanhemmille omien tekojensa seurauksista.
Kaikki nämä vuodet kun on tullut taisteltua, olen menettänyt elämäniloani ja mielenterveyttäni (kirjaimellisesti, olin sairaslomalla erään kesä"loman" päätteeksi!) enkä vaan osaa pitää lapsestani. Mutta sitten näkyi pilkahdus valoa ja kuopus syntyi. Hän on kipakka tapaus eikä ehkä helpoimmasta päästä hänkään. Vaan hän on myös NORMAALI, ainakin normaalin rajoissa, ei tee typeryyksiä tyyliin esikoinen eikä tappele samoista asioista joka helvetin päivä. Hänen kanssaan ei tarvitse vääntää siitä, voidaanko poiketa polulta tai miksi vessa vedetään. Tämmöinen yhdessäolo on uskomattoman palkitsevaa!
Joku varmaan on kiinnostunut mieheni tunteista. Hän on kyllästynyt esikoisen käytökseen, mutta sietää sitä paremmin kuin minä. Tahtoo yrittää vielä, josko saisi muutoksen aikaan. Otti töistä nyt vapaata ja aikoo olla kotona enemmän. Nostan hänelle kyllä hattua, mutta samaan aikaan on vaikea uskoa muutokseen.
Kommentit (107)
Ehkä lapsi rauhoittuisi sopivan lääkityksen avulla, niin jaksaisit häntä sitten paremmin? Kannattaa keskustella asiasta lääkärin kanssa. Esimerkiksi neurolepteillä on menestyksekkäästi hoidettu lapsia, joilla on ollut samankaltaisia oireita kuin AP:n esikoisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä oo tällaisesta teoriasta koskaan kuullut. Enkä muista tunteneeni mitään antipatioita isompia lapsiani kohtaan vauvan syntymän jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 08:48"]
.. ja on tyypillistä, että kun uusi lapsi syntyy, äiti alkaa "inhota" ensimmäistä lastaan, psykologisesti selittyy kai sillä että näin luonto saa äidin keskittymään enemmän hoivaa tarvitsevaan uuteen lapseen.
[/quote]
Ihan täysin ulkopuolisena ja asioista mitään tietämättä: mitä jos etsisitte yksityiseltä puolelta lastenpsykiatriaan tms. erikoistuneen paikan ja yrittäisitte hankkia apua sieltä? Rahanmeno voisi olla parempi vaihtoehto kuin pompottelu valtion byrokratiassa?
Olen kuullut yhden tuttavapariskunnan asperger-lapsen kohtelun kautta, että päiväkodit ja ns. normi terveydenhuolto ovat olleet helisemässä heidän lapsensa kohdallaan, mutta onneksi nyt he lopulta vuosien jälkeen saivat oikean hoidon sitäkin kautta kuitenkin lapselleen (ja yksi syy hitaudella varmaan, että asuvat pienessä kaupungissa).
Mielialalääkkeet lapselle mikäli on 6 täyttänyt. Psykoterapiasta saattaisi myös olla apua lapsellesi. Tai no rehellisesti, miksei koirakoulustakin. :D
Jotenkin tulee mieleen, että olisi ehkä jotain autismia? Olen itse työssäni ohjannut autisteja ja kyllähän se rankkaa on. Hyvä että teillä on rutiineja, niistä on hyötyä jos kaikenlainen hahmottaminen on muutenkin vaikeaa. Mitä tässä voisi ehdottaa? Heitä turhat paineet pois lapsen oletetusta "normaalista" kehityksestä ja luokaa edelleen rutiineja ja eläkää hänen rinnallaan. Se on kerta toisensa jälkeen raskasta todeta yhdelle ja samalle henkilölle, että esim. noin ei saa tehdä, mutta eihän siinä auta muukaan.
Kehityshäiriöiden ja kehitysvammaisuuden asiantuntijoita on paljon ja niitä kannattaa konsultoida jos omat raksuttimet väsyvät ylikuormituksesta. Erityislapsille löytyy varmasti omia kerhotyyppisiä päivätoimintapaikkoja, jotta vanhemmat ja usein se äiti saa levätä hiukan.
Mielestäni tilanteenne vaikuttaa hälyttävältä, joten apua varmasti kaipaattekin. Älkää vain missään tapauksessa käyttäkö fyysistä väkivaltaa pieneen lapseen, ei tietenkään henkistäkään väkivaltaa. ne eivät auta, vaan luovat lisää turvattomuutta pieneen ihmiseen.
Jos kiinnittäisitte myös enemmän huomiota ja antaisitte kiitosta ja hellyyttä enemmän kun hän toimii oikein jossain asiassa tai on muuten vain rauhallinen.
Voimia teidän perheelle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kukaan vielä ehdottanut sijaisperhettä? Tiedän kyllä, että näistä on pulaa, mutta siitä voi olla apua. Siis tarkoistan sellaista, ett lapsi on joka toinen viikonloppu sijaishoidossa. Oma lapseni sai erityispäivähoitopaikan - syyllistettiinhän siitä, etten itse hoitanut, mutta sittenpä sainkin töitäkin, kun oli voimia hakea.
Mitä sitten? Saathan sinä tuntea noin. Silti lapsi on sinun ja sinun tulee huolehtia ja kasvattaa hänet. Jos omat voimat ei riitä, hae apua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 15:40"]
Onko kukaan vielä ehdottanut sijaisperhettä? Tiedän kyllä, että näistä on pulaa, mutta siitä voi olla apua. Siis tarkoistan sellaista, ett lapsi on joka toinen viikonloppu sijaishoidossa. [/quote]
Tämä on tukiperhe ja pulaa on niistäkin. Plus että siitä tuskin on apua, tuossahan lapsi vaan pannaan säilöön toisaalle kun ei itse jakseta.
Lapsi aistii että et pidä hänestä..Se saa hänet levottomaksi ja tekemään pahojaan. Ota poika syliisi ja kerro että vaikka maailmassa tapahtuisi mitä voit aina luottaa siihen että äiti rakastaa sinua. Lapsesi perusturvallisuus ei ole ap kohdillaan nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 16:57"]
Lapsi aistii että et pidä hänestä..Se saa hänet levottomaksi ja tekemään pahojaan. Ota poika syliisi ja kerro että vaikka maailmassa tapahtuisi mitä voit aina luottaa siihen että äiti rakastaa sinua. Lapsesi perusturvallisuus ei ole ap kohdillaan nyt.
[/quote]
Juuri näin. Jos lapsen häiriköinti vielä jatkuu, niin sitten käyttöön neurolepti ym. lääkitykset.
Todella hölmöä täällä joiltakin antaa ap:lle diagnooseja hänen esikoisestaan. Huh huh mikä palsta! "Adhd on sun lapsella" ym. Vaikka itse olen tutkinnon suorittanut ja pätevä antamaan siis diagnooseja, niin ei niitä kyllä anneta läppärin ääreltä lasta näkemättä :O Ei vaikka äiti kirjoittaisi tänne romaanin lapsestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 12:56"]
Miehesi ja lasten isä tahtoo yrittää vielä?
Mitä toi tarjoittaa? Mitä sinä aiot lapsellesi tehdä jos "yrittäminen" ei luonnistukaan haluamallasi tavalla?
[/quote]
Juu, minuakin kiinnostaa. Adoptioonko meinaa antaa?
Tuttuja tunteita.
Onko ap maininnut esikoisen ikää missään, en löytänyt. Onko nyt syksyllä tulossa siis vasta ensimmäinen osastojaksi, siitä voisin päätellä ettei ole kovin montaa vuotta vielä kun vasta aletaan tutkimaan. Ihan kuin olisit mun poikaa, joka nyt jo 12v. kuvaillut. Varsinkin kun hänen jälkeensä olen saanut kaksi ihanaa, tervettä ja normaalia tyttölasta, toisinaan mieitin, miksi minua ensiksi rangaistiin esikoisen kaltaisella "koettelemuksella".
Noita tunteita tulee ja menee vuosien varrella, toivottavasti osaat/te hakea omiinkin tarpeisiin sitä apua, se on aina lapsenkin parhaaksi. Toivottavasti saatte jaksolta apua ja tukea sekä mahdollisesti lääkityksen/terapian kohilleen. Meillä on jaksoja ollut joka mittaista ja monilla eri osastoilla, eskari-ikäisenä pisin oli 2+10 kuukautta, eli vuoden päivät, joka aamu vein ja iltapäivällä hain, rankkaa oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 17:37"]
Todella hölmöä täällä joiltakin antaa ap:lle diagnooseja hänen esikoisestaan. Huh huh mikä palsta! "Adhd on sun lapsella" ym. Vaikka itse olen tutkinnon suorittanut ja pätevä antamaan siis diagnooseja, niin ei niitä kyllä anneta läppärin ääreltä lasta näkemättä :O Ei vaikka äiti kirjoittaisi tänne romaanin lapsestaan.
[/quote]
Ei se nyt ihan niinkään ole. Yhtä laillahan tekin lapsen osalta pääasiassa vanhempien kertomuksen varassa teette diagnoosinne näissä vaivoissa, mitä ei voi tutkia kliinisin tutkimuksin. Toki suljette joukon muita mahdollisuuksia pois.
Enpä ole vuosiin käynyt lääkärissä niin, että minun tai lapseni diagnoosi ei olisi ollut itselleni selvä jo etukäteen. Onneksi tieto on vapaata!
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 17:37"]
Todella hölmöä täällä joiltakin antaa ap:lle diagnooseja hänen esikoisestaan. Huh huh mikä palsta! "Adhd on sun lapsella" ym. Vaikka itse olen tutkinnon suorittanut ja pätevä antamaan siis diagnooseja, niin ei niitä kyllä anneta läppärin ääreltä lasta näkemättä :O Ei vaikka äiti kirjoittaisi tänne romaanin lapsestaan.
[/quote]
Eli olet siis lääkäri ja tod.näk psykiatri. Typerän kommenttisi sijaan voisit "tutkintosi" nimissä tarjota vaihtoehtoja avun saamiseksi. Ja juu, AP.n lapsen oireet viittaavat vahvasti tarkkaavaisuushäiriö-diagnoosiin. Tällaisia ovat mm. Adhd ja add
Ap kirjoittaa, että esikoisella on muutama diagnoosi, mutta että ne eivät itsesään ole ongelma. Lisäksi, että lapsi on sen ikäinen, että pitäisi jo ulkoilla itsekseen, mutta käsitin, että vielä päiväkodissa, eli varmaankin suunilleen eskari-ikäinen.
Noi piirteet on muuten neuropsykiatrisia ja jos AP lääkettä haluaa niin eiköhän se lääke ole concerta eli adhd lääke. Kyseistä lääkettä käyttää toiset asperger lapsetkin. Sekä dysfasia lapset. Auttaa kyllä paljon ihan käytökseenkin. Olen omin silmin nähnyt väkivaltaisen asperger/ adhd lapsen saavan kyseistä lääkettä ja lyöminen muuten loppui seinään. Vai mitä lääkettä luulette AP:n pyytäneen. Toinen lääke on risperdal. Muita lääkkeitä ei ole kuin risperdal tai adhd lääkkeet.
Meillä on tällaista, päivästä toiseen:
- Esikoinen ei halua nousta aamulla ylös, koska sisko on siinä "häiritsemässä" - saa molemmat itkemään ja huutamaan äitiä heti aamusta.
- Esikoinen ei halua tehdä mitään muuta, kuin katsoa lastenohjelmia aamulla. Hän ei halua syödä, ei käydä pissalla, ei pukea päivävaatteita - vaan tulee huuto, itku ja kitinä kun häntä pyydetään tai käsketään tekemään jotain muuta. Hän on veltto, roikkuu sohvalla miten sattuu mutta ei kuitenkaan pysy hetkeäkään paikallaan. Mikä on todella raivostuttavaa itsellekin.
- Hän valittaa pitkin päivää, milloin mistäkin: en saa, en osaa, en halua, en tahdo, en mene, en kokeile, en yritä.
Itse en saa häneen enää juuri kontaktia, ainakaan jos olemme ulkona missä on muita lapsia. Esikoinen ei osaa leikkiä heidän kanssaan, vaan touhu menee riehumiseksi, huutamiseksi ja (tämä minua nolottaa aivan älyttömästi) rumien puhumiseksi. Kukaan lähialueen lapsista (tai vanhemmista) ei juuri ilahdu meidän tulemisesta puistoon, koska se tietää hankaluuksia. Olen tästä todella pahoillani, varsinkin esikoiseni puolesta. Yritän, otan kontaktia, kosketan, katson silmiin ja kerron, miten muiden kanssa pitää leikkiä, mutta se ei auta minuuttia kauempaa.
Ihan kuin lapsellani olisi turvaton olo, mutta minä ja mieheni emme rutiineista, rakastamisesta ja yrityksistämme huolimatta saa häntä rahoittumaan, rohkaistumaan tai edes kertomaan, mikä on hätänä. Ja se onkin meillä kaikken turhauttavin osio kaikesta, se, ettei esikoinen koskaan sano mikä on. Hän saattaa kävellä kaksi kilometria rakot jaloissa sanomatta siitä meille. Hän saattaa olla huonovointinen mutta viimeiseen asti sanoa, että ei tule oksennus - kunnes oksentaa. Häneltä kun kysyy, miten kerhossa meni, vastaus on tiuskaus: ei mitenkään! En kerro! Älä kysele! En tiedä!
Turhauttaa. Aika psykologille on joskus kesällä, jos silloinkaan tai sitten se venyy syksyyn, jolloin onkin jo päiväkodin aloitus. Ja minua niin pelottaa kaikki, pelkään että esikoinen on masentunut ja aivan rikki jo neljävuotiaana, ja että minun väsyminen tähän arkeen ja kaikesta tappelemiseen näkyy hänessä kaiken muun lisäksi.
Mutta kuten ap:lla, kukaan ei auta :( Kun hän on vielä niin pieni.
Ehkä olisikin hyvä, että lastensuojelu tulisi mukaan. Ei todellakaan ole hyvä lapselle, jos hän nyt joutuu kokemaan vihaa ja inhoa ja suuttumusta sellaisten ihmisten taholta, joiden taholta hänen tulisi saada kokea rakkautta, lämpöä - ja silti tiukat rajat. Niitä ette nyt näemmä enää pysty hänelle asettamaan ettekä tarjoamaan rajatonta rakkauttanne.
Jos ongelmia ei nähdä päiväkodissa, niin ne eivät esiinny siellä ainakaan niin voimakkaina. Ehkä olisi kaikille osapuolille pidemmällä tähtäimellä parempi luovuttaa lapsi perheeseen, jossa häneen ehdittäisiin paneutumaan, pystyttäisiin ja haluttaisiin ottaa täysiosaisena rakastettuna perhenjäsenenä huomioon eikä verrata "ihanaan ja helppon" sisarukseen.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 09:29"]
Ap tässä.
Lääkkeitä lapselle ei saada, koska "hän on vielä niin kovin pieni" (menee kouluun vuoden päästä), tämä on vakioselitys oikeastaan kaikkeen. Mitään ei saisi vaatia tai olettaa, pitäisi vaan muistaa miten "pieni" lapsi on. Viimeksi raivostuin hoitotaholle tästä ja puuskahdin, että eivätpä kavereiden puolta nuoremmatkaan lapset noin käyttäydy...sen jälkeen minua on kohdeltu jäätävästi. :( Tuntuu, että vikaa lapsen käytökseen etsitään meistä vanhemmista: tällä hetkellä varhaislapsuutta tongitaan urakalla ja kysellään aivan idioottimaisia itsestäänselvyyksiä. Esim. lapsella on nukkumisvaikeuksia ja syö melatoniinia niihin; "onko teillä iltaan liittyviä rutiineja, oletteko kokeilleet iltasadun lukemista?" Voi jumalauta..! Me olemme mieheni kanssa ihan normaaliälyisiä ihmisiä, eläneet aivan tavallista arkea iloineen ja suruineen tämän lapsen kanssa. Rutiinit on olleet jo ihan pienestä asti, tiedämme niiden tuovan turvaa lapsille. Ja kyllä, joka ikinen ilta menemme kaavalla "siivotaan leikit -> syödään iltapala -> suihkuun -> iltasatu"!
Esikoinen on siitä jännä tapaus, että toisaalta hän pyrkii miellyttämään mutta toisaalta kapinoi kuin ohjelmoituna aikuisen ohjeita vastaan, olipa tämä aikuinen kuka tahasa. Hänellä on "pakko" tehdä asiat juuri omalla tavallaan, hokee tätä myös hermostuneena jos hänen toimintaansa yrittää estää. Ja vaikka hän puhuu ikätasoisesti, hän ei tunnu tajuavan kielellisesti puoliakaan siitä määrästä mikä suusta tulee ulos. Tuskastuu kun aikuinen puhuttelee häntä, on epäkunnioittava jne. sekä myös väkivaltainen arvaamatta.
Ei esikoinen "paha" ole, mutta kiitos hänen käytöksensä, me olemme nyt koko perhe tilanteessa jossa olemme suurennuslasin alla kaikessa. Tapaamme psykiatria, kohta on lastensuojelukin mukana, psykiatrinen osastojakso tulossa syksyllä koko perheen iloksi...jep jep. Ja minä väitän edelleen, että meillä on eletty tavallista arkea eikä lasta ole pidetty kaapissa tai ruokittu jätteillä. Tuntuu vaan, ettei kukaan usko. :(
[/quote]
Ei kannata antaa adoptioon mutta voisit uhkailla lasta sillä, johan saattaisi käytökseen tulla muutosta. Oikeastihan adoptio olisi lapselle enemmänkin oikeus kuin rangaistus, mutta... eihän lapsi sitä tiedä ;)