Oliko vanhempien alkoholin juonti teille kaikille lapsena kamalaa?

Oli kamalaa. Heti kun viikonloppu alkoi, niin tölkki avattiin. Illemmalla siirtyivät väkevämpiin ja juopottelua jatkui sunnuntai-iltaan asti. Yöt saatiin valvoa koko perhe, koska vanhempani riitelivät ja päättivät erota joka yö. Joskus tulivat herättelemään meitä ja syyttelemään jostakin. Muistan vieläkin kuinka olin peiton alla piilossa ja itkin viikonloput. Viikolla oli normaalia. Me oltiin vielä aika normaali perhe ulkoapäin, vanhemmistani tuskin olisi uskonut viikonloppujuopottelua, ellei sitä olisi todistanut. Olen heille edelleen vihainen ja haluan tarjota paljon turvallisemman kodin omille lapsilleni.

Ei todellakaan, isä oli ystävälinen vain humalassa. Yhden vapun muistan tuttavien kotona, olin vissiin eka luokalla. Aikuiset olivat humalassa, mutta ei se häirinnyt. Oli vaan kivaa kun saisi syödä munkkia ja juoda simaa ,,ja valvoa pidempään:)

Ei, mulla oli aina hyvä ja turvallinen olo, eivätkä vanhemmat olleet koskaan kännissä, pienessä hiprakassa joskus harvoin. Äitiä en ole koskaan humalassa nähnyt, isän pari kertaa. Sain kotona maistaa jotain viiniä joskus teininä. Kyllähän sitä tuli kavereitten kanssa salaa "juopoteltuakin" yläaste-ikäisenä. Slti ihan kilttejä teinejä oltiin, joskus vaan kokeiltiin sidukkaa kun jonkun isosisko kävi ostamassa pari.

Oli. Meillä ei kotona juotu paljon yhtään, eikä tietenkään 1-2 oluen ottaminen ole jäänyt mieleen, kun siitä ihminen ei miksikään muutu. Mutta ne harvat ottokerrat muistaa, kuinka aikuisista tuli inhottavan sössöttäviä, hieman pelottavia ja usein riitaisia (esim. jotkut sukujuhlat tmv.) Yleensä lapsena oltiin jo "nukkumassa", kun ne riidat alkoivat, joko vanhemmilla / jollain vieraspariskunnalla, mutta kyllä se huuto kuului ja pelotti, vaikka oltais nukuttu kaverien kanssa pihalla teltassa.

Isä otti enemmän, äiti vähemmän. Mtn riitoja tai pelkotiloja en muista, eikä meidän isä ole aggressiivinen kännissä. Koskaan en ole pelännyt. Mutta en nyt muutenkaan jaksa traumatisoitua mistään eikä mua kiinnosta vatvoa menneitä. Mulla on hyvät ja rakastavat vanhemmat.  Mun puolesta saa juoda jos osaa käyttäytyä. Jos lapsi pelkää pikku hiprakassa olevaa ihmistä, joka ei huuda eikä riehu niin on jotain muutakin pielessä. Meidän lapsi saa oppia siihen, että alkoholia voi käyttää sivistyneesti arkielämässä ja juhlassa. Meillä ei nipoteta eikä riehuta. 

oli kamalaa. Isä otti enemmän ja useammin kuin äiti, välillä molemmat kännissä. Muistan edelleen kuinka hämilläni olin ja vieläkin inhottaa kun muistelee miten äklön mukavia olivat aluksi, oli olevinaan hauskaa, lapsena riehuttiin mennä ilman mitään rajoja, loppuillasta sitten alkoi vittuilu ja yleensä ilta päättyi riitaan. Lapsena olin todella hämilläni, peloissani, erittäin häpeissäni jne. En todellakaan soisi moista omille lapsilleni!!!

Ei ollut. Silloin oli vieraita usein jostain kauempaa yökylässä, vanhemmat juttelivat ja viettivät iltaa ja itse sai ylimääräisiä herkkuja ja limua, niitä kun muuten sai tosi harvoin. Tai sitten vanhemmat lähtivät jonnekin tanssimaan ja lapsenvahtina ollut joku äidin siskoista paistoi lettuja ja valvottiin vähän myöhempään. Eli se oli aina jotain extrakivaa lapsille, kun vanhemmat juhlivat sen muutaman kerran vuodessa.

Varmasti tilanne olisi ollut pelottava, jos vanhempien käytös olisi muuttunut paljon humalassa tai he olisivat riidelleet tai remunneet muuten.

Oli kamalaa. Vanhempani vetivät perseet olalle noin neljä kertaa viikossa ja joka kerta se päättyi riitaan usein myös väkivaltaan.

Ei ollut kamalaa, päin vastoin. Sitä tapahtui vain juhlissa muutaman kerran vuodessa ja ne hetket ovat jääneet mieleen mukavina ja rentoina. Vanhemmilla ei ollut kiire minnekään vaan huomasivat välillä jopa lastensakin olemassaolon. Ja juttelivat toisilleen hyväntuulisesti eivätkä tiuskien, kuten yleensä. Selvin päin isäni oli pelottava, maistissa mukava.

Ei ollut kamalaa. Kenestäkään lapsesta ei tullut alkoholistia.

Oma isän alkoi juomaan kun rakensivat omakotitaloa. Ensin yksi, sittemmin useampi olut illassa. Olin ite vissiinkin pari vuotias. Edelleem isäni juo joka päivä parikymmentä tölkkiä keskiolutta koska ei enää kykene lopettaan. Tekee vuorotyötä ja hoitaa äidin kanssa kotia. Aina osannut ajoittaa juomisen niin että on varmasti työkuntoinen. Asia ei ikimaailmassa ollut minulle ongelma. Eikä tuo mene edes humalaan noista. Aina ollut rakastava ja huolehtiva isä kaikinpuolin. Äitini juo ehkä kerran kaksi vuodessa nuutaman siiderin. Enkä itsekkään kovin usein juo, max kerran kuukaudessa. Parempia vanhempia en voisi toivoa! ♡

Eikö tässä ketjussa ap kysynyt nimenomaan normaaliperheiden lasten kokemuksia?  Alkoholistiperheiden lapset eivät siis tähän ketjuun kuulu.

T. Itse alkoholistiperheessä kasvanut ja oli kamalaa

Oli se usein aika ikävää. Kun isä joi, meni kerralla tyyliin pullo kossua ja sitten se sammui tai oksensi. Isä istui viikonloppuillat usein kapakoissa. Se ei ollut kuitenkaan niin ahdistavaa kuin äidin juominen. Äiti joi "salaa", piiloja saattoi löytää ties mistä. Katse haritti, viina haisi ja puhe oli sössöttämistä. Myös äiti saattoi hävitä kapakkaan illalla. Oli tosi kurjaa käydä nukkumaan, kun kotona ei ollut ketään aikuista, vaikka tiesi että kyllä ne sieltä ravintolasta jossain vaiheessa tulee. Muistan sen turvattomuuden tunteen. Hain usein pikkusiskoni viereeni nukkumaan, jotta se ei heräisi kun äiti ja isä tulevat kotiin ja että itsellä olisi turvallisempi olo.

Ei. Mun isä on aina juonut joka päivä ruoan kanssa oluen ja yleensä illalla toisen tai sitten yhden jonkun pienen konjakkiryypyn. Olen nähnyt hänet tasan kerran humalassa, se oli jo kun olin itse 18v.

Äitini ei pahemmin juonut edes niitä lasillisia kun me oltiin pieniä. Kun kasvoimme, hänkin alkoi vähän useammin ottaa viinilasin tai oluen, nykyään hänkin ottaa lähes päivittäin ruoan kanssa lasillisen ja tosiaan ehkä illalla toisen. Tai sitten ei ota. Olen hänetkin nähnyt ehkä 2 kertaa humalassa ja itse olin silloin jo teini.

Ei todellakaan mitään traumoja, koska alkoholinkäyttö on täysin hallussa ja normaalia heillä. En ole joutunut katselemaan känniläisiä ja mielestäni se on oleellinen pointti tässä asiassa.

On ollut onni saada kasvaa turvallisessa kodissa jossa oli hyvä isä ja äiti

Tunnen itseni todella onnekkaaksi. Olen saanut veljeni kanssa kasvaa turvallisessa kodissa rakastavan isän ja äidin kanssa. Meillä ei viina virrannut..ehkä pari kertaa vuoteen oli joku hieno tilaisuus jossa aikuiset nautti ruuan kanssa lasillisen tai kaksi, siinä kaikki.

Mutta yhtä hyvin ei ollut muutamalla kaverillani. Heillä vanhemmat joi, yhdellä isä joka viikko. Me lapset nähtiin kun hän meni humalassa kotiin ja siellä sitten alkoi tappelut.

Ei ole kerta eikä kaksi kun näistä perheistä tultiin meille pakoon..ja apuakin soitettiin.

En tiedä mistä johtuu mutta lopputulema on se..myös minun lapseni ovat saaneet kasvaa päihteettömän lapsuuden. Näiden muutamien runsaasti alkoholia käyttävien perheiden lapsilla on mennyt huonommin. Muutamasta tuli alkoholisti, pari yrittänyt itsemurhaa, yhdellä syömishäiriö, rattijuoppo, pahoinpitelijä, toki muutama selvinnyt ihan kunniallakin.

Kyllä muistan miten meitä lapsena kauhistutti, meitä ulkopuolisia siis ja pelotti kun näimme naapurin sedän tulevan ihan kännissä ja menevän kotiinsa, tiesimme ettei siellä ole kellään mukavat oltavat. Ja naapurin lapsia hävetti ja yrittivät salailla vaikka kaikki tiesi. Kyllä jokainen lapsi ansaitsee raittiin lapsuuden.

Isäni joi silloin tällöin, esim. juhannuksena, yksinään jotain viinaa, ei tosiaan minkään maun takia varmaan. Silmät kiilsivät ja istua jurrotti jossain yksinään. Minusta se oli vain kummallista. Äitini ei juonut alkoholia ja hänellä oli aika kielteinen asenne. Vietin itse alkoholin suhteen hyvin kiltin nuoruuden, mutta jos olisin ollut rohkeampi, enkä sellainen "luokan hylkiö", olisin ehkä kokeillut enemmän. Jotain salamyhkäistä alkoholiin selvästi liittyi. No, minusta tuli viiniharrastaja, ja omien lasteni näkemä alkoholinkäyttö eroaa kuin yö päivästä omista lapsuudenkokemuksistani. Meillä ei juoda viinaa, vaan viiniä maun takia, eikä ikinä humalaan asti. (Olen joskus aiemmin juonut vahingossa vähän liikaa ja oloni on silloin vain kamala, ei mitään hauskaa.) Matkailemme kesällä viinitiloilla ympäri Eurooppaa ja tiloja pitävät ihmiset ovat ihan tavallisia, perheellisiä ihmisiä, eivät mitään huumekuriireihin verrattavaa :) Lapsemme tunnistaa monia rypäleitä tuoksun perusteella, eli on viinistä ja sen viljelystä, koko kulttuurista kiinnostunut. Mutta mitään maistamisia ei tule ennen nuoruusikää ja silloinkin vain VÄHÄN, siis tyyliin pari ruokalusikallista. Alkoholi on myrkkyä kehittyville aivoille. Tulevasta ei ikinä tiedä, mutta minun on vaikea nähdä, että meidän elämäntapamme altistaisi lapsia nuoruusiässä kovalle alkoholinkäytölle yhtään sen helpommin kuin oman lapsuuteni "paha, paha, paha, mutta jotain mitä aikuiset eivät voi vastustaa" -salamyhkäisyys. Eli ei, en kärsinyt lapsena, mutta en edelleenkään näe tuollaisessa juomisessa mitään mieltä. Luulen, että se oli isällenikin vain tapa, jonkinlainen miehen mitta. Ja äidille paheksunta oli naisen mitta.

Minulle on jäänyt mukavia muistoja siitä, kuinka vanhempien ystävät istuivat iltaa viinin merkeissä. Me mukulat, omat ja veiraiden lapset, nukuimme kirjastossa siskonpedissä ja juttelimme mekin myöhään yöhön.

Aikuisten äänet kuuluivat ovien takaa, mutta eivät häiritsevinä vaan iloisina.

Ei ollut turvattomuutta vaan juhlahetkiä.

En muista juurikaan mitään negatiivista alkoholista lapsena, mutta muistan kyllä että meillä otetiin perjantai-ilaisin vähän kuppia ja joskus oli vieraita jolloin saattoi olla vähän äänekästä myöhään illalla, mutta ei mietenkään pelottavaa tms.

Isä ei muutu humalassa oikeastaan mitenkään. Joskus teini-ikäisenä muistan hieman ärsyyntyneeni joskus äidin humalasta, hän kun alkaa jankuttamaan samoja asioita ja muuttuu tarpeeksi kännissä tyhmäksi, ei siis muka ymmärrä mitä mieltä muut ovat yms.

Ei ollut!

  Vanhemmillani oli tapana ja on vieläkin, ottaa silloin tällöin saunan jälkeen olut tai toinenkin. Saattoivat juoda pitkän työviikon jälkeen pullon viiniä saunan jälkeen, laittoivat meidät nukkumaan ja nauttivat omasta yhteisestä ajastaan, kun lapset nukkuivat ja oli kerrankin hiljaista. Jouluisin ruokapöydässä heillä oli pullo viiniä, jonka joivat isovanhempiemme kanssa. Isä yleensä avasi vielä ruoan jälkeen vaarimme kanssa konjakkipullon, ottivat pienet lasilliset ja juttelivat.

Ei mitään negatiivisia muistoja, vaikka usein ottivatkin alkoholia ja välillä riitelivätkin. Perusasiat oli kuitenkin kunnossa. Meillä voidaan myös välillä ottaa muutamat vaikka lapset on hereillä. Meillä ei kuitenkaan tapella koskaan..