Olenko jotenkin tiukka äiti?

a) Jälkiruoka on yleensä jugurtti tai hedelmä. Tosi usein marjoja, joita lapset rakastavat yli kaiken. Toimii.

b)Meillä syödään yleensä klo 18-19, jonka jälkeen iltapesut ja vähitellen rauhoittuminen nukkumaan (lapset syövät välipalan tullessaan koulusta 16.00. Asumme ulkomailla). Yleensä keskustelu siitä, meneekö jo nukkumaan klo 18 ratkaisee tilanteen syömisen puolesta (tämäkin tilanteissa, jolloin saa kunnon raivarin pöydässä -> kysymme onko hän väsynyt kun itkee noin etc...)

c) Viisi lusikallista on parempi kuin ei mitään tilanteessa jolloin lapsi rupeaa vänkäämään syömisestä. Esimerkkinä ruoka josta yleensä tykkää muttei satu maistumaan sillä kertaa. Lusikallinen maistetaan AINA mutta jos lapsi ei oikeasti tykkää ruoasta, emme todellakaan pakota häntä syömään.

d) Tuskin lapsi nälkäisenä huoneessaan viihtyy kovin pitkään. Oletteko kokeilleet? Ja tämä ei siis mitenkään ole natsisääntö. Saa tulla takaisin pöytään kun on valmis syömään/maistamaan sitä mitä on tarjolla. 

[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 21:36"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 20:38"]

^^ Vastaus ylempään: Meillä kaikkea maistetaan. Jos ruokapöydässä meinaa tulla joku "kohtaus" lapsi saa valita joko hän jättää koko ruokailun siihen, eli ei jälkiruokaa (joka yleensä tietenkin maistuu hyvin) ja menee omaan huoneeseensa leikkimään tai mennäänkö jo iltapesuille jos lapsi on väsynyt. Toisena vaihtoehtona esim. sovitaan, että syö viisi lusikallista ja se riittää. Jos saa kovan raivarin hän menee omaan "jäähylle" rauhoittumaan ja saa tulla ruokapöytään kun suostuu syömään.

[/quote]

a) meillä ei ole läheskään joka kerta jälkiruokaa

b) mikään iltapesu ei ole vaihtoehto, meillä syödään klo 17.

c) se että sovitaan syötäväksi viisi lusikallista, ei liity mitenkään siihen että uutta ruokaa pitää maistaa. Mun mielestä maistaminen on lusikallinen, jos sekään.

d) juurihan lapsi on ilmoittanut, että ei aio enään IKINÄ syödä mitään, miksi häntä siis haittaisi, jos hänet päästetään huoneeseensa leikkimään / laitetaan jäähylle jonnekin? Sitähän se toivoikin.

[/quote]

Itse en ymmärrä kahta asiaa: maistamispakkoa ja huonoista numeroista rankaisemista. Hyvä 9-10 oppilas yleensä harmittelee jo ilman mitään rangaistuksiakin huonoa numeroa, ei siihen minusta tarvita mitään lisäharmia. Jos ennen kiitettäviä kotiin tuonut lapsi yhtäkkiä tuo huonoja numeroita, itse puuttuisin ennemminkin siihen syyhyn kuin lähtisin rankaisemaan. Jos todetaan että harrastuksilta ei jää aikaa koululle niin sitten on varmasti hyvä vähentää niitä, mutta se ei välttämättä ole se syy. Jos taas lapsi on alusta lähtien ollut kasin oppilas niin on aika kohtuutonta vaatia kymppejä, kun kaikki eivät siihen pysty, eikä minusta tarvitsekaan.

Vanhemmilla on myös melkoinen valta lasten syömisten suhteen ja siitä tulee helposti alistamista. Jos lapsi on kuukausi sitten maistanut vaikkapa parsakaalia ja todennut ettei tykkää siitä niin onko oikein että aina yhä uudestaan pitää maistaa? Eihän kovin moni aikuinenkaan maista toista kertaa jos on todennut ettei jostain pidä.

Olen iloinen että meillä lapsilla on oikeus olla kotonaan vapaasti :) Huone siivotaan kerran tai kaksi viikossa jolloin palkkiona meille aikuisillekin viikkosiivouksesta herkkuja. Muuten saavat leikkiä vapaasti, kukapa niiden huonetta edes arkena kurkkii, lelut on leikittäväksi. Imurointia ym. varten sitten siivotaan yhdessä.

Minä päätän ruokalistat ja kaikkea uutta maistellaan, kuitenkin kun yksi lapsi on aina inhonnut lasagnea ja toinen pinaattia (siis vuosia) niin sitten eivät niitä maista. Mitä järkeä inhokin tuputtamisessa on :O En minäkään syö maksalaatikkoa vaikka lapset sitä joskus toivoo ja syö. enkä maista. Muutama tällainen inhokki kun on niin teen niitä päivinä jolloin ed. ruuasta on jäänyt tähteitä sille joka haluaa. Ja jättäköön herneet sivuun, elää ne ilmankin.

Ja pöydästä poistutaan kun on syöty. Miksi lasten pitää tuijottaa minun hidasta ruokailuani? Mihin tämä sääntö perustuu?? Ihme tapa. Inhosin lapsuuden joulupäivällistä tämän takia. Kerran vuodessa ja silti muistan sen turhan istumisen. Saatanpa minä lukea joskus kirjaakin aamiaisella tai iltapalalla ja lapset kirjojaan, hui kamala.

SILTI lapset käyttäytyy hyvin kylässsä ja kun meillä on vieraita. Kiittää vieraita ruoasta, ei aina syö kaikkea muttei myöskään hauku ruokia. En pakota ujoa lasta kättelemään ketään, huomioin myös lapseni tarpeet enkä vaan sitä aikuista joka muka haluaa kätellä. itsekin sain kasvaa näin ihan taviksena ja vapaasti, olin ujo kylässä ja melko villi kotona.  Aikuisena nyt tervehdin kaikkia, juttelen bussissa puheliaalle mummolle vaikka viihtyisin parhaiten yksin ajatuksineni jne. Kyllä ne käytöstavat on eri asia kuin tiukat säännöt. Koti on koti, tilaa luovuudelle ja kaikkien luonteelle, toiveille ja mielipiteille. Riehumiselle ja kiukullekin.

Kun esikoinen inhoaa matikkaa niin ottakoon niitä seiskoja siitä, ei se sitä ala rakastamaan aikuisenakaan, varsinkaan jos vien harrastukset "rangaistuksena". Tekee parhaansa, läksynsä jne ja se riittää. Numeroita ei pidä edes tavoitella vaan laajempaa ymmärtämistä. Onnellisia ihmisiä heistä toivon enemmän kuin nukkeja joilla on eteisen matonhapsut ojennuksessa. Jos elää rennosti niin voi silti olla hyvät käytöstavat :D Osaa ne lapset ravintolassa istua kunnes kaikki on syöneet eikä lähde bussilla kotiin, eri tilanteessa eri toiminta.

Vähän oot niuho. En lähtis tohon. Lasten pitää antaa myös itse kokeilla omia rajojaan ja tehdä mokia. Jos ei syö, ei varmaankaan ole nälkä? Syötkö sinä aina tiettyyn kellon aikaan?Vaikka ei olisi nälkä? Mitä eroa on lapsen ja aikuisen nälän tunteella? Ostatko kaupasta tarkoituksella ruokaa josta et tykkää ja syöt sitä väkisin? Eikö lapsella saa olla makuaistia?

Kokeista tulee mitä tulee. Parhaansa kun tekee eikä lintsaa niin hyvin menee ja jos ei mene niin seuraavalla kerralla sitten paremmin? Koulusta tullessa heti läksyt? No tapansa kullakin. Minusta lapsella on oikeus pieneen lepohetkeen ennen läksyjen tekoa. En minäkään ala töiden jäkeen välittömästi painamaan töitä kotona. Ja varmaan jaksaa keskittyäkkin paremmin jos saa hetken levätä. 

Pelata saa, mutta ei kuutta tuntia putkeen. Telkkaakin katotaan jos siltä tuntuu. Elämä on elämistä varten, ei niuhotusta.

Lapseni eivät ole enää pieniä, mutta minä en ole vaatinut aina lelujen keräämistä pois, jos on ollut joku pitkä leikki kesken, jota on järjestelty ja suunnteltu. Siitä on enimmät irtotavarat pitänyt kerätä pois, ettei yöllä astu niiden päälle, mutta muuten on keskeneräisen leikin saanut jättää seuraavana päivänä jatkettavaksi.

Aika hyvin tuo nyt parikymppinen pitää kämppänsä kunnossa verrattuna muihin samanikäisiin.

Minä sain koulusta yleensä hyviä numeroita, varsinkin enkusta ja matikasta. Kerran sain enkun kokeesta seiskan. En uskaltanut näyttää sitä kotona, vaan väärensin siihen isäni nimikirjoituksen. Sellainen vaikutus oli sillä, kun odotettiin aina hyvää menestystä. 

Toivottavasti ap ei saa erityislasta. Taitaisi mennä maailmankirjat sekaisin jos tuonne pläjäytettäisiin ADHD-lapsi. No, oppisi ap ainakin kasvattamaan.

Minusta sääntösi ok, paitsi tuota koenumero-juttua en ymmärrä; kuten aiemminkin todettu, 8 on hyvä numero. Sitä myös ihmettelen, että miten monessa koulussa eka- ja tokaluokkalaiset saavat ihan oikeita numeroita, meillä päin kokeissa vain pisteet, ei numeroita alkuopetusikäisillä. Ja 6-vuotiaan koulussa oloakin ihmettelen, jos on mennyt vuotta aikaisemmin kouluun, luulisi nyt jo täyttäneet 7v., kun huhtikuun loppua mennään? Yleensähän ne ovat alkuvuodet lapsia, jotka menevät vuotta aikaisemmin kouluun...

[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 19:59"]

Olenko jotenkin tiukka äiti teidän mielestä jos vaadin lapsiltani näitä juttuja:

- Ihan normaalit käyttäytymisssäännöt: Esim. Naapurien tervehtiminen, kättely ja itsensä esittely tietyissä tilanteissa, silmiin katsominen kun lasta puhutellaan, meillä ei kiroilla ja vanhempia ihmisiä kunnioitetaan (annetaan bussissa penkki/avataan ovi jne), kiitetään kun jotain saadaan,ei piereskellä/syljetä/syödä suu auki...

- Oma huone pidetään siistinä, lelut kerätään illalla laatikoon, kengät jätetään eteiseen vierekkäin ja takit naulakkoon, likaiset astiat viedään keittiöön ruokailun jälkeen

- Läksyt tehdään heti koulun jälkeen ennen harrastuksia tai heti harrastusten jälkeen. Tarkastan että läksyt on tehty, vieraissa kielissä isä kuulustelee sanat. Kokeista pitää saada vähintään 8. Jos saa 9 tai 10, saa pienen palkinnon (kuten pienen summan rahaa jonka saa käyttää kuten haluaa). Jos numerot laskevat, harrastuksia vähennetään ja luetaan enemmän kotona.

- TV:tä katsotaan erittäin vähän, ei edes jokapäivä. Saatika pelata pleikkaria mitä meillä ei edes ole.

- Ruokapöydässä maistetaan kaikkea mitä on tarjolla ja pöydässä istutaan kunnes kaikki on syönyt. (Aamiainen ainoa poikkeus ja vapaampaa).

Joidenkin ystävieni mielestä lapsillani on jotenkin kova kuri mutta mielestäni nämä on ihan perusjuttuja ja tapakasvatusta. Myös minun kotonani oli tällaiset "pelisäännöt" eikä kenellekkään tullut mitään kovaa murrosikää missään vaiheessa vaan hyvin käyttäytyviä aikuisia meistä tuli. Rakkautta ja lämpöä kodissamme on runsaasti mutta kaikkien odotetaan hoitavan asiansa kunnolla.

[/quote]

Perusjuttuja. Meillä sama.

Pakkomaistamiseen en minäkään lähtisi. Meillä lapset saa rauhassa sanoa, että eivät jostain ruoasta pidä. Sitä tarjotaan kuitenkin säännöllisesti ja lapsi syö vaikka lisäkkeenä ollutta pottua sillä kertaa. Toisinaan kehotan maistamaan, sillä vaatii monta maistamiskertaa, että oppii pitämään joistain mauista. Ja siitä lapset intoontuvat kertomaan, miten eivät aluksi ole jostian pitäneet ja nyt pitävät.

Meillä saivat myös pienenä valita, minkälaisen salaatin halusi. Eli salaattiaineet olivat kipossa erillään, kukin noukki sieltä itse sitä, mitä halusi. Piti vain pitää huoli, että muillekin jää. Nuorempi söi pienenä paljon tomaattia, kurkkua jonkin verran, muttei lainkaan salaattia tai oliiveja, sipuli ja feta kelpasi myös. Jossain vaiheessa tomaatti ei kelvannut lainkaan, mutta salaatti alkoi uppoamaan. Nykyään (6v) syö kaikkea, mitä tarjolle laitetaan. 

Vanhempi lapsista inhosi muusia pitkään. Hänelle keitin perunat erikseen. Itse rakastan muusia, joten en halunnut hänen paastoavan pitkään tai olla itse ilman muusia -> kummallekin oma lisuke. Ei edes vaatinut paljoa. Sittemmin alkoi taas maistella muusia ja oppi tykkäämään siitä. En pidä ehdottomuudesta ruoan suhteen. 

Kotiväellä kun ollaan lapset saavat nousta pöydästä, kun ovat syöneet. Tosin nykyään useimmiten istumme yhdessä juttelemassa, kunnes kaikki ovat valmiita. Jos meillä on vieraita, lapset odottavat, että vieraidenkin lapset ovat syöneet, sitten lähtevät yhdessä pöydästä.

Koulun suhteen minulla ei ole muuta vaatimusta kuin että parhaansa tekee. Joskus voi tulla kehnompikin numero tai käydä joku ajatusvirhe. Silloin mietitään, miten kävikään ja miksi näin tapahtui, ja siitä sitten eteenpäin. 

Lisäksi olen senkin sanonut esikoiselle (10v), että aina ei jaksa tehdä parastaan. Sekin on ihan ymmärrettävää, kunhan muistaa, ettei jää tavaksi.

Sä vaan jaksat olla vakuuttunut, että jos homma toimii teillä ja teidän lapsilla, se automaattisesti toimii kaikilla muillakin, riippumatta siitä että ihmiset on erilaisia?

[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 22:09"]

a) Jälkiruoka on yleensä jugurtti tai hedelmä. Tosi usein marjoja, joita lapset rakastavat yli kaiken. Toimii.

b)Meillä syödään yleensä klo 18-19, jonka jälkeen iltapesut ja vähitellen rauhoittuminen nukkumaan (lapset syövät välipalan tullessaan koulusta 16.00. Asumme ulkomailla). Yleensä keskustelu siitä, meneekö jo nukkumaan klo 18 ratkaisee tilanteen syömisen puolesta (tämäkin tilanteissa, jolloin saa kunnon raivarin pöydässä -> kysymme onko hän väsynyt kun itkee noin etc...)

c) Viisi lusikallista on parempi kuin ei mitään tilanteessa jolloin lapsi rupeaa vänkäämään syömisestä. Esimerkkinä ruoka josta yleensä tykkää muttei satu maistumaan sillä kertaa. Lusikallinen maistetaan AINA mutta jos lapsi ei oikeasti tykkää ruoasta, emme todellakaan pakota häntä syömään.

d) Tuskin lapsi nälkäisenä huoneessaan viihtyy kovin pitkään. Oletteko kokeilleet? Ja tämä ei siis mitenkään ole natsisääntö. Saa tulla takaisin pöytään kun on valmis syömään/maistamaan sitä mitä on tarjolla. 

[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 21:36"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 20:38"]

^^ Vastaus ylempään: Meillä kaikkea maistetaan. Jos ruokapöydässä meinaa tulla joku "kohtaus" lapsi saa valita joko hän jättää koko ruokailun siihen, eli ei jälkiruokaa (joka yleensä tietenkin maistuu hyvin) ja menee omaan huoneeseensa leikkimään tai mennäänkö jo iltapesuille jos lapsi on väsynyt. Toisena vaihtoehtona esim. sovitaan, että syö viisi lusikallista ja se riittää. Jos saa kovan raivarin hän menee omaan "jäähylle" rauhoittumaan ja saa tulla ruokapöytään kun suostuu syömään.

[/quote]

a) meillä ei ole läheskään joka kerta jälkiruokaa

b) mikään iltapesu ei ole vaihtoehto, meillä syödään klo 17.

c) se että sovitaan syötäväksi viisi lusikallista, ei liity mitenkään siihen että uutta ruokaa pitää maistaa. Mun mielestä maistaminen on lusikallinen, jos sekään.

d) juurihan lapsi on ilmoittanut, että ei aio enään IKINÄ syödä mitään, miksi häntä siis haittaisi, jos hänet päästetään huoneeseensa leikkimään / laitetaan jäähylle jonnekin? Sitähän se toivoikin.

[/quote]

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 20:28"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 20:15"]

Helppoahan tuo on fiksun ja sopeutuvaisen lapsen kanssa. Meilläkin tuo järjestys onnistui esikoisen kanssa aivan hyvin, eikä mun tarvinut edes erityisesti valvoa, lapsi oppi tekemään nuo hommat itsekseen ja teki.

Sitten tuli kuopus. Jos ruokapöydässä ehdotti jonkin uuden lajin maistamista, tää kiljuu ja karjuu, menee pöydän alle, paiskoo tavaroita ja ilmoittaa ettei IKINÄ ENÄÄ söy yhtään mitään. Vastaava käytös muissakin asioissa. Lapsen oma toiminta on suht siedettävää sen omalla järjellä järjestettynä, mutta jos menen puuttumaan siihen, tulee hepuli.

Siis millainen vanhempi sinä olet? Sun pitäisi olla aikuinen joka määrää tahdin. Nyt lapsi pompottaa sinua miten haluaa ja uhkaa "en ikinä enää syö mitään" ja sinä uskot lasta ja joustat?? Onnea vaan sullekin jatkossa kun muksusi nyt jo vetää sua 6-0. 

[Niimpä voi herranjumala... MITÄ SITTEN jos lapsesi saa hepulin kun menet puuttumaan hänen toimintaansa??!  Se on vanhempana nimenomaan sinun velvollisuutesi puuttua. Olen edellisen kanssa täysin samaa mieltä että on uskomatonta kuinka annat lapsen määrätä tuollaisista asioista.... kertakaikkiaan käsittämätöntä. Ja niin, uskotko kaiken mitä lapsesi kiukuspäissään sanoo? :D ]

En ollenkaan. Vastasin kun asiaa kysyttiin. Keinot voivat olla monet. Pointtina kuitenkin se,  ettei ole oikein että lapsi saa itku-potku-raivareita ruokapöydässä ja vanhemmat joustavat järjestelmällisesti niissä tilanteissa.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 22:52"]

Sä vaan jaksat olla vakuuttunut, että jos homma toimii teillä ja teidän lapsilla, se automaattisesti toimii kaikilla muillakin, riippumatta siitä että ihmiset on erilaisia?

[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 22:09"]

a) Jälkiruoka on yleensä jugurtti tai hedelmä. Tosi usein marjoja, joita lapset rakastavat yli kaiken. Toimii.

b)Meillä syödään yleensä klo 18-19, jonka jälkeen iltapesut ja vähitellen rauhoittuminen nukkumaan (lapset syövät välipalan tullessaan koulusta 16.00. Asumme ulkomailla). Yleensä keskustelu siitä, meneekö jo nukkumaan klo 18 ratkaisee tilanteen syömisen puolesta (tämäkin tilanteissa, jolloin saa kunnon raivarin pöydässä -> kysymme onko hän väsynyt kun itkee noin etc...)

c) Viisi lusikallista on parempi kuin ei mitään tilanteessa jolloin lapsi rupeaa vänkäämään syömisestä. Esimerkkinä ruoka josta yleensä tykkää muttei satu maistumaan sillä kertaa. Lusikallinen maistetaan AINA mutta jos lapsi ei oikeasti tykkää ruoasta, emme todellakaan pakota häntä syömään.

d) Tuskin lapsi nälkäisenä huoneessaan viihtyy kovin pitkään. Oletteko kokeilleet? Ja tämä ei siis mitenkään ole natsisääntö. Saa tulla takaisin pöytään kun on valmis syömään/maistamaan sitä mitä on tarjolla. 

[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 21:36"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 20:38"]

^^ Vastaus ylempään: Meillä kaikkea maistetaan. Jos ruokapöydässä meinaa tulla joku "kohtaus" lapsi saa valita joko hän jättää koko ruokailun siihen, eli ei jälkiruokaa (joka yleensä tietenkin maistuu hyvin) ja menee omaan huoneeseensa leikkimään tai mennäänkö jo iltapesuille jos lapsi on väsynyt. Toisena vaihtoehtona esim. sovitaan, että syö viisi lusikallista ja se riittää. Jos saa kovan raivarin hän menee omaan "jäähylle" rauhoittumaan ja saa tulla ruokapöytään kun suostuu syömään.

[/quote]

a) meillä ei ole läheskään joka kerta jälkiruokaa

b) mikään iltapesu ei ole vaihtoehto, meillä syödään klo 17.

c) se että sovitaan syötäväksi viisi lusikallista, ei liity mitenkään siihen että uutta ruokaa pitää maistaa. Mun mielestä maistaminen on lusikallinen, jos sekään.

d) juurihan lapsi on ilmoittanut, että ei aio enään IKINÄ syödä mitään, miksi häntä siis haittaisi, jos hänet päästetään huoneeseensa leikkimään / laitetaan jäähylle jonnekin? Sitähän se toivoikin.

[/quote]

[/quote]

[/quote]

kuulostaa kauhealta nipotukselta.

Leikki on lapsen työtä, etkä mielestäni saisi rikkoa lapsen työtä jos esim. olisi jokin rakennelma kesken, niin on kauheaa että sitten äiti vielä pakottaa tuhoamaan kenties keskeneräisiä töitään.

lapsen pitää saada keskittyä työhönsä ilman vatkuvaa keskittymistä aikuisen miellyttämiseen noudattamalla tämän siisteyskäsityksiä. Älä kasvata lapsestasi orjaa, vaan vapaata sielua. turhaan ei muuten sanota, että orja kasvattaa lapsensakin orjaksi.

lapsen pitää saada oppia ajattelemaan itsenäisesti ja tunnustella rajojaan.

Tietenkin kaikkia toisia elollisia olentoja ja luontoa on hyvä oppia arvostamaan, sellaiseksi lapsi kasvaa kun hänen arvioihinsa ja arvoihin luotetaan ja kannustetaan.

Vanhanaikainen käsitys rehellisyydestä toisen silmiin tuijotettaessa ei pidä täysin paikkaansa. miksi lapsen katse ei saisi vaeltaa vapaasti.

monta kohtaa tuossa listassa jota voisi puida pidemmällekin, mutta tämä nyt tuli ainakin sanotuksi.

kuulostaa kauhealta nipotukselta.

Leikki on lapsen työtä, etkä mielestäni saisi rikkoa lapsen työtä jos esim. olisi jokin rakennelma kesken, niin on kauheaa että sitten äiti vielä pakottaa tuhoamaan kenties keskeneräisiä töitään.

lapsen pitää saada keskittyä työhönsä ilman vatkuvaa keskittymistä aikuisen miellyttämiseen noudattamalla tämän siisteyskäsityksiä. Älä kasvata lapsestasi orjaa, vaan vapaata sielua. turhaan ei muuten sanota, että orja kasvattaa lapsensakin orjaksi.

lapsen pitää saada oppia ajattelemaan itsenäisesti ja tunnustella rajojaan.

Tietenkin kaikkia toisia elollisia olentoja ja luontoa on hyvä oppia arvostamaan, sellaiseksi lapsi kasvaa kun hänen arvioihinsa ja arvoihin luotetaan ja kannustetaan.

Vanhanaikainen käsitys rehellisyydestä toisen silmiin tuijotettaessa ei pidä täysin paikkaansa. miksi lapsen katse ei saisi vaeltaa vapaasti.

monta kohtaa tuossa listassa jota voisi puida pidemmällekin, mutta tämä nyt tuli ainakin sanotuksi.

Muistan elävästi omalla ala-asteellani kun jotkut luokkalaiseni alkoivat itkeä kun numero oli pelkkä kasi tai seiska.. Kuulemma äiti ja isä suuttuu :( Ei kaikki voi aina loistaa kaikissa kouluaineissa ja jos ala-asteelta asti koulu on kauheaa suorittamista, niin ties mitä perfektionisteja tms. lapsista tulee. Tai sitten päin vastoin, että edellämainituista luokkalaisistani yksi veti lukion kunnolla läskiksi aikoinaan..

Mites sitten tapahtuu jos lapselta tulee pieru

Temperamentti ja persoona vaikuttaa. Olin lapsena hillittömän ujo, ja minulle tuollaiset esittäytymiset kädestä pitäen päivää sanoen olisivat olleet helvettiä, ja esikoiseni on samaa maata. En koe silti, että olisimme olleet mitenkään ilkeitä. Minusta käytöstapoja tärkeämpää on aina ollut se, miten toisia ihmisiä kohtelee, eli onko hyvän- vai pahantahtoinen. Kaikki varmaan tuntevat näitä sulavasti käyttäytyviä mallilapsia, jotka vanhemman kääntäessä selkänsä ovat oikeita pikku paholaisia. En harrasta kovin tarkkoja sääntöjä missään asioissa, mutta toisten kohtelemista rumasti en sulata. Olin itse koulukiusattu, ja minulla on tasan nollatoleranssi sellaiselle. En kyllä ymmärrä, miten jotkut koenumerot ja TV:n katselu viittaisivat mihinkään tapoihin tai toisiin ihmisiin suhtautumiseen.

Et ole liian tiukka. Ihan hyvät säännöt, paitsi tuo koejuttu on liikaa eikä tosiaan liity käytöstapoihin.

Lisäksi, en tiedä lastesi ikää, mutta minusta on kova vaatimus ujolle sanotaan nyt vaikka alle 7-vuotiaalle, että naapureita pitää tervehtiä. Mun 4v on (tietenkin omasta mielestäni) varsin hyvin käyttäytyvä, mutta ei välttämättä uskalla sanoa mitään, kun naapuri tulee rapussa vastaan, vaikka naapuri tervehtisikin.

Meillä myös saa jättää leikit levälleen, vanhemmatkin tykkäävät jatkaa seuraavana päivänä hyvää leikkiä. Mutta kun siivotaan niin siivotaan ja lapset osallistuvat tietenkin.

Itse olen varmaan liian lepsu ja mulla olisi opittavaa ap:lta, mutta toivon, että tiukoilla vanhemmilla olisi myös tilannetajua. Eli minusta täytyy pystyä poikkeustilanteissa joustamaan säännöistä. Joissain tilanteissa (esim. lapsi väsynyt, kipeä, tunnemyrskyn vallassa) orjallinen sääntöjen noudattamisen vaatiminen voi olla vahingollista. Lapset eivät ole pienikokoisia aikuisia, vaan heillä on huomattavasti pienemmät resurssit esim. hallita ja käsitellä tunteitaan ja kestää pettymyksiä.

En ole lukenut muiden vastauksia, joten toistoa saattaa tulla ja pahoittelut siitä. Luokanopettajana minuun kolahti tuo vaatimuksesi saada kokeesta vähintään 8! Miksi ihmeessä näin? Eikö sinulle riitä, että lapsi yrittää parhaansa ja ennen kaikkea on oppinut uusia asioita? Vanhempainvarteissa otan kyllä aina hienovaraisesti puheeksi, jos kuulen tällaisista numerovaatimuksista.

[quote author="Vierailija" time="21.04.2013 klo 14:12"]

Yllättävää miten moni on sitä mieltä ettei pöydässä istuta kunnes kaikki ovat valmiita. Mä olen luullut et kaikki suomalaiset toimii niin.

[/quote]

Ai missä perheessä istutaan? Missä perheessä edes syödään yhtä aikaa? Meillä lounas/päivällinen syödään keskimäärin yhdessä ja jutellaan mukavia. Kukaan ei säntäile minnekään, mutta tiedän monia perheitä, joissa vanhemmat tekee omiaan, kun lapset syö. Ja lapset juoksee harrastuksissa ja syövät milloin ehtivät. Puhuvat ruoka suussa ja poukkoavat edestakaisin. 

Iltapala meillä on vielä vahvemmin koko perheen juttu. Istumme alas ja puhumme päivän tapahtumista tai muista kivoista/askarruttavista jutuista.