Lue keskustelun säännöt.
Olenko jotenkin tiukka äiti?
20.04.2013 |
Olenko jotenkin tiukka äiti teidän mielestä jos vaadin lapsiltani näitä juttuja:
- Ihan normaalit käyttäytymisssäännöt: Esim. Naapurien tervehtiminen, kättely ja itsensä esittely tietyissä tilanteissa, silmiin katsominen kun lasta puhutellaan, meillä ei kiroilla ja vanhempia ihmisiä kunnioitetaan (annetaan bussissa penkki/avataan ovi jne), kiitetään kun jotain saadaan,ei piereskellä/syljetä/syödä suu auki...
- Oma huone pidetään siistinä, lelut kerätään illalla laatikoon, kengät jätetään eteiseen vierekkäin ja takit naulakkoon, likaiset astiat viedään keittiöön ruokailun jälkeen
- Läksyt tehdään heti koulun jälkeen ennen harrastuksia tai heti harrastusten jälkeen. Tarkastan että läksyt on tehty, vieraissa kielissä isä kuulustelee sanat. Kokeista pitää saada vähintään 8. Jos saa 9 tai 10, saa pienen palkinnon (kuten pienen summan rahaa jonka saa käyttää kuten haluaa). Jos numerot laskevat, harrastuksia vähennetään ja luetaan enemmän kotona.
- TV:tä katsotaan erittäin vähän, ei edes jokapäivä. Saatika pelata pleikkaria mitä meillä ei edes ole.
- Ruokapöydässä maistetaan kaikkea mitä on tarjolla ja pöydässä istutaan kunnes kaikki on syönyt. (Aamiainen ainoa poikkeus ja vapaampaa).
Joidenkin ystävieni mielestä lapsillani on jotenkin kova kuri mutta mielestäni nämä on ihan perusjuttuja ja tapakasvatusta. Myös minun kotonani oli tällaiset "pelisäännöt" eikä kenellekkään tullut mitään kovaa murrosikää missään vaiheessa vaan hyvin käyttäytyviä aikuisia meistä tuli. Rakkautta ja lämpöä kodissamme on runsaasti mutta kaikkien odotetaan hoitavan asiansa kunnolla.
Kommentit (91)
[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 20:25"]
Mut on kasvatettu jokseenkin tuollaisilla säännöillä. Ja hyvä tuli. Koulut on hoidettu, on duunia ja elämä normi ok. Ikää 30+. Ei tunnu, et ois ollu liian tiukka lapsuus/nuoruus. Olen hyvilläni ja kiitollinenkin siitä, ettei vanhemmat lepsuillu ja katsonut kaikkea sormien läpi, kuten monella sen aikaisella kaverilla. Etenkin käyttäytymis- ja kOhteliaisuus- 'säännöt' tietyissä tilanteissa. Huvittavaa huomata näin aikuisena, ettei kaikilla ikäisilläni ole esim. Pöytätavat hallussa.
[/quote] Jaa, minä taasen sain hyvinkin vapaan kasvatuksen. Olin luokan priimus koko kouluajan, luovin sujuvasti kaikenlaisten tilanteiden läpi, olen monissa luottamustehtävissä enkä ole vieläkään kaavoihin kangistunut. Toki osaan myös hyvät tavat, ja kirjoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 20:38"]
^^ Vastaus ylempään: Meillä kaikkea maistetaan. Jos ruokapöydässä meinaa tulla joku "kohtaus" lapsi saa valita joko hän jättää koko ruokailun siihen, eli ei jälkiruokaa (joka yleensä tietenkin maistuu hyvin) ja menee omaan huoneeseensa leikkimään tai mennäänkö jo iltapesuille jos lapsi on väsynyt. Toisena vaihtoehtona esim. sovitaan, että syö viisi lusikallista ja se riittää. Jos saa kovan raivarin hän menee omaan "jäähylle" rauhoittumaan ja saa tulla ruokapöytään kun suostuu syömään.
[/quote]
meillä on tuo tuo systeemi käytössä. maistat kymmenen suullista, jos et pidä, ei tarvi syödä. mutta sitten joutuu odottamaan sitä seuraavaa ruoka-aikaa.
Jokainen tavallaan.
Meillä oli kai sitten kotona kasvatus ihan hunningolla :) Ei koskaan kyselty sanoja, eikä tentitty. Ei siihen aikaan kun peruskoulu tuli, vanhemmat edes osanneet sellaista. Ei vaadittu syömään kaikkea yms. mitä ap tekee.
Silti äitini aina sai kehuja kohteliaista lapsista ja aina annettiin paikka bussissa vanhemmille ja raskaanaoleville. Käteltiin vanhempia ja teititeltiin. Huoneen siivouskin oli sitä sun tätä välillä, mutta aikuisena koti on pysynyt siistinä.
Lukio meni hyvin, vaikka asuttiin eri paikkakunnalla, eikä ollut isi ja äiti tenttimässä.
Ja hyvin on elämässä pärjätty.
Samoin omilla lapsilla ei ole ollut tuollaisia sääntöjä ja naapurit ja tutut kehuvat kohteliaita ja avuliaita nuoria, jotka teitittelee vanhuksia ja auttavat heitä ja sanovat kädestä päivää ja koulutkin menee hyvin, vaikka en ole ikinä maksanut koenumeroista ja kaikenlainen ruoka maistuu, vaikka ikinä ei ole pakotettu maistamaan.
Millaisiahan meistä olisi tullut, jos meillä olisi ollut kunnon kasvatus :)
Kuulostaaa aika huvittavalta. Pienten lasten kanssa kuvittelet olevasi huippukasvattaja. Odotahan kun murrosikä tulee. Ikinä en palkitse koenumeroista rahalla. Minusta kuulostaa aika tavoitehakuiselta ja ilottomalta noin jäykät säännöt.
Nuoren mielipiteenä koulunumerovaatimukseen, ovat vaatimuksesi liian suuret. 7 on sanalliselta merkitykseltään tyydyttävä, joten sen kuuluu myös tyydyttää. 8 on hyvä, joten se on hyvä ja siitä saa ja kuuluu olla ylpeä. Itse (lukio-opiskelija, pk-päästötodistuksen keskiarvo 9,54) en ole ikinä palkintoa saanut hyvistä koenumeroista, kehut ja kannustukset riittivät kyllä. Turvallista on, kun tietää ettei kotona odoteta eikä vaadita koulun puolesta muuta, kuin että yrittää parhaansa. Hyväksytään myös huonommat numerot, eikä suututa vaikka joku arvosana laskisi. Itselläni laski ruotsi yläasteella kympistä kasiin, ja vanhemmat totesivat siihen vain että ei ole tainnut ruotsi olla kiinnostuksen kohteista suurin. Mulle on myös opetettu, että mielenterveys ja terveys muutenkin ovat tärkeämpiä kuin kouluarvosanat. Nimittäin varoituksen sanat, kovat vaatimukset kotona johtavat herkästi itsetunto-ongelmiin, ylipanostamiseen ja muiden elämän osa-alueiden huomiotta jättämiseen, esimerkiksi ei näe kavereita enää koska pitää lukea että vanhemmat on tyytyväisiä, vaikka omat odotukset ei ole niin korkealla. Kannattaa muistaa, että joku lapsi on taiteellinen, toinen keskittyy urheiluun, jonkun mielestä kirjat on parasta ikinä. Kaikkia ei kiinnosta jokainen aine niin paljon, vaikka tietenkin läksyt pitää tehdä ja kokeisiin lukea. Jokaisesta aineesta ei saa vaatia kiitettävää eikä edes hyvää. Yksikin kiitettävä numero todistuksessa kuuluisi olla juhlan paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei toimisi meillä.
Enkä oikein muutenkaan ymmärrä kaikkia noita sääntöjä, kuulostaa siltä että lapset ovat ap:lle projekti omien taitojen todistamiseksi. Meillä saa poistua pöydästä kun on syönyt, läksyt tehdään kun hetki on sopiva, pelata saa rajoitetusti joka päivä, huonetta ei tarvitse siivota kuin kerran viikossa ja kokeesta tulee mitä tulee, yrittäminen on se mistä kehutaan.
Meillä keskustellaan paljon ja lapsilla on laaja yleistieto ja kiinnostusta eri asioihin. Lasten harrastukset ovat tärkeitä koko perheelle ja pidämme erittäin tärkeänä sitä että lapsi saa onnistumisen kokemuksia monelta eri saralta.
Perheessämme on kaksi lasta joilla on adhd joten temperamenttia löytyy. Lisäksi on oppimisvaikeuksia yms.
Lapset ovat luonteeltaan sosiaalisia ja osaavat käyttäytyä koulussa, kotona en vaadi täydellisyyttä sillä kotona pitää saada olla rennosti ja kokea että kelpaa vanhemmille riippumatta siitä mikä numero kokeesta on tullut tai kelpaako tarjottu ruoka 100%: sti.
Lapsuudenkodissani ei myöskään ollut kovia vaatimuksia. Kummallisesti meistä kaikista sisaruksista on tullut normaaleja ja onnellisia aikuisia jotka pärjäävät työelämässä ja ihmissuhteissa.
Ihan naurettavia nämä alle kouluikäisten tai eka-tokaluokkalaisten äidit, jotka täällä mainostavat mahtavia kasvattajakykyjään. Olisi kiva kuulla mitä sanvat 10v päästä ! Kun on itketty teiniraskaudet ja podettu ensikännit ja lopulta todettu , että piru vie, lapset ovatkin yksilöitä ja tekevbät kyllä ihan omat virheensä jokainen.
Koittakaa nyt nipottajat nauttia ihanista pikkuisista lapsista . Hölästkää vähän, kyllä niistä hyvin käyttäytyviä tulee vähemmälläkin hiostuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:lla on mielestäni harvinaisen hyvät periaatteet. Meillä on samanlaista. Lapsi ei ole mitenkään huippuhyvä koulussa mutta kasia silti odotetaan, koska sen saa ihan vain opiskelemalla.
On tyypillistä, etteivät AP:n jutut avaudu AV-mammalle.
Hassua , että aina tulee kestjuun joku mamma, joka kertoo millainen idiootti on av-mamma. Ja ei samalla ite tajua , että puhuu itsestään.Kaikki jotka täällä vastailee on av-mammoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 21:26"]
No ihmiset on niin erilaisia. Meiltä ei vaadittu tiettyä koulumenestystä, mutta vanhemmat tukivat monin tavoin koulunkäyntiä. Ennen kaikkea he olivat kiinnostuneita koulusta, ykäytiin läksyjä yhdessä läpi vielä lukiossakin ja puhuttiin esim koulukirjojen aiheista ruokapöydässä. Mä uskon sen kantavan.
Noista muista: mun lapset on alle kouluikäisiä, mutta mä pidän yhteisiä ruokailuhetkiä tärkeinä. Pöydässä istutaan siivosti, kaikki syövät yhdessä eikä pöydästä haahuilla kesken kaiken pois. Meillä kysytään saako lähteä pois jos olisi lähdössä aiemmin. omani olen saanut siihen opetettua. Eikä tämä ole mitään tiukkaa kasvatusta, ihan perusasiaa.
Siivouksesta on nipota, kohtuullisen siistejä ovat luonnostaan. Eivät levitä kaikkia kerralla, siihen auttaa sekin varmaan että leluille on paikat. Meillä siis voi olla junarata koottuna viikonkin leikkihuoneen lattialla.
Tervehtimistä ja keskustelua opetan ja vaadin. Ujous on piirre, jonka kanssa voi oppia elämään. Me asumme Helsingissä ja täällä on helppo vaatia keskustelutaitoja, kun naapurit juttelevat herkästi. oma esimerkki auttaa valtavasti, lapset matkivat.
Kasvatus on ainakin pienten lasten kanssa läsnäoloa ja ohjaamista oikeaan suuntaan. Mun mielestä ne rajat tulevat aika helposti, kun pyrkii opettamaan toisten kunnioitusta.
[/quote]
Luin jostakin (harmi kun en muista mistä enkä voi laittaa linkkiä), että parhaiten vanhemmat tukevat lapsensa koulunkäyntiä siten, että eivät ole erityisen kiinnostuneita noista numeroista, mutta oppimisesta ja koulunkäynnin sisällöistä kyllä. Siis juuri niin kuin 32:n vanhemmat ovat olleet. Tutkivat vaikka itsekin lapsen koulukirjoja, juttelevat opiskeltavista aiheista ja näyttävät omalla esimerkillään, että arvostavat oppimista, uteliaisuutta, lukemista ja sivistystä. Kuulostaa minusta tosi järkeenkäyvältä, ja lisäksi paljon mukavammaltakin! Näin haluan itse toimia kun lapseni aloittavat koulun, en vahdata mekaanisesti numeroita.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2013 klo 09:13"]
Luin jostakin (harmi kun en muista mistä enkä voi laittaa linkkiä), että parhaiten vanhemmat tukevat lapsensa koulunkäyntiä siten, että eivät ole erityisen kiinnostuneita noista numeroista, mutta oppimisesta ja koulunkäynnin sisällöistä kyllä. Siis juuri niin kuin 32:n vanhemmat ovat olleet. Tutkivat vaikka itsekin lapsen koulukirjoja, juttelevat opiskeltavista aiheista ja näyttävät omalla esimerkillään, että arvostavat oppimista, uteliaisuutta, lukemista ja sivistystä. Kuulostaa minusta tosi järkeenkäyvältä, ja lisäksi paljon mukavammaltakin! Näin haluan itse toimia kun lapseni aloittavat koulun, en vahdata mekaanisesti numeroita.
[/quote]
Tämä päti ainakin omassa lapsuudessani. Vanhempani eivät koskaan vaatineet mitään suorituksia koulutyössä tai harrastuksissa, vaan minulle juteltiin normaalisti kiinnostavista asioista, ja keskiarvoni oli aina yli yhdeksän. Nykyään olen yliopiston käynyt ja ihan mukavassa työssä, ei ahdista eikä masenna. Yritän pitää omilla lapsillani saman linjan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.04.2013 klo 11:10"]
[quote author="Vierailija" time="22.04.2013 klo 09:13"]
Luin jostakin (harmi kun en muista mistä enkä voi laittaa linkkiä), että parhaiten vanhemmat tukevat lapsensa koulunkäyntiä siten, että eivät ole erityisen kiinnostuneita noista numeroista, mutta oppimisesta ja koulunkäynnin sisällöistä kyllä. Siis juuri niin kuin 32:n vanhemmat ovat olleet. Tutkivat vaikka itsekin lapsen koulukirjoja, juttelevat opiskeltavista aiheista ja näyttävät omalla esimerkillään, että arvostavat oppimista, uteliaisuutta, lukemista ja sivistystä. Kuulostaa minusta tosi järkeenkäyvältä, ja lisäksi paljon mukavammaltakin! Näin haluan itse toimia kun lapseni aloittavat koulun, en vahdata mekaanisesti numeroita.
[/quote]
Tämä päti ainakin omassa lapsuudessani. Vanhempani eivät koskaan vaatineet mitään suorituksia koulutyössä tai harrastuksissa, vaan minulle juteltiin normaalisti kiinnostavista asioista, ja keskiarvoni oli aina yli yhdeksän. Nykyään olen yliopiston käynyt ja ihan mukavassa työssä, ei ahdista eikä masenna. Yritän pitää omilla lapsillani saman linjan.
[/quote]
Olen nro 79 ja lisään vielä, että nyt kun mietin niin omatkin vanhempani toimivat niin. Ja minullakin meni koulu hyvin. Oli kyllä myös joitain aineita joissa hieman huonommin, mutta eipä maailma siihenkään kaatunut. Ei kai sitä tarvitse tasaisesti täsmälleen yhtä hyvä olla kaikessa. (:
Oikein, ap. Kerrankin joku kasvattaa lapsiaan. mun mielestä tossa ei ole mitään tiukkaa. Ärsyttää muksut, jotka ei osaa yhtään siivota jälkiään tai muutenkaan käyttäytyä. Luimistelevat vaan kun tervehtii ja nyhtävät äidin helmaa. Argh. Olispa muakin kasvatettu myös noiden sosiaalisten taitojen osalta.
Miten joku voi pitää ap:ta alistavana? Noi on ihan perustaitoja kuitenkin kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuten ihan normimeininki, mutta lasten ei PIDÄ saada kokeista yhtään mitään.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2013 klo 00:15"]
Ihan naurettavia nämä alle kouluikäisten tai eka-tokaluokkalaisten äidit, jotka täällä mainostavat mahtavia kasvattajakykyjään. Olisi kiva kuulla mitä sanvat 10v päästä ! Kun on itketty teiniraskaudet ja podettu ensikännit ja lopulta todettu , että piru vie, lapset ovatkin yksilöitä ja tekevbät kyllä ihan omat virheensä jokainen.
Koittakaa nyt nipottajat nauttia ihanista pikkuisista lapsista . Hölästkää vähän, kyllä niistä hyvin käyttäytyviä tulee vähemmälläkin hiostuksella.
[/quote]
Niinpä. Minä olen jo tämän vaiheen elänyt ohi. Muutama tuttu on, jotka olivat näitä tiukkoja kasvattajia ja uhosivat, kuinka heidän lapsistaan tulee sitä ja tätä ja eivät kyllä sitten tee tätä ja tuota.
Moitteita kuulin parilta puolitutulta äidiltä siitä, kuinka minä olen huono äiti, kun minulla ei ole sitä tai tätä sääntöä ja kuinka lapsistani ei tule mitään, kun sitä ja tätä.
Ja kas, kuinka kävi. Tiukkojen äitien lapsista: 1 alkoi polttamaan 4.llä luokalla ala-asteella. Jäi kiinni myymälävarkaudesta. Muutama muu kärähti kutosella tupakanpoltosta. Yläasteella rattijuoppoussyyte kännissä mopolla ajelusta. Yksi teiniraskaus, minkä synnytti. Toisella abortti 13v (kertoi tytölleni, siitä tiedän)
Ja hups, kun ne omat löysemmällä kädellä kasvatetut nuoret ovat kirjoittaneet hyvin ja yksi armeijassa, toinen opiskelee. Yksi on vielä lukiossa ja hyvin menee. Eivät polta ja kesätöihin jopa tahdotaan, koska työnantajat tykkäävät reippaista nuorista.
Näinkin saattaa käydä :)
Minun vanhempani eivät palkinneet arvosanoista, mutta pidin itse niitä kauhean tärkeinä. Olimme duunariperhe ja koti täynnä kirjoja (sehän oli ainakin tuolloin käsittääkseni aika tavanomaista duunariperheissä) ja koulutusta arvostettiin. Kai ajateltiin, että se takaa lapselle jotain parempaa kuin vanhemmille. Mutta huomaan kyllä, että meillä kotona ei ikinä keskusteltu mistään ns. sivistävästä (ei tarvitse olla kuivaa keskustelua!), oletettiin vain, että koulunkäynti automaattisesti ohjaa jonnekin eteenpäin tai ylemmäs. Mieheni on lähtöisin opettajaperheestä ja on opiskellut pitkälle, ja heillä on juuri tuo tapa olla KIINNOSTUNUT ASIOISTA, edes nämä opettajavanhemmat eivät tosiaan kyttää arvosanoja. Esikoisemme on nyt alakoulussa, on tosi oppivainen ja juuri sillä tavalla utelias mitä minä en lapsena ollut. Arvosanat ovat huonommat kuin itselläni aikanaan, mutta ei kyllä huoleta minua. Pääasia, että perusasiat oppii, ei jossain matikassa tai enkussa voi tietysti kärryiltäkään pudota, jos haluaa niitä jatkossa oppia. Vapaa-ajalla etsii tietoa häntä kiinnostavista asioista. Motivaatio koulunkäyntiin on välillä heikko ja olen pieniä palkkioita jakanut hyvistä arvosanoista (vaihtelee aineittain), mutta en pidä sitä minään kynnyskysymyksenä. Voi palkita tai olla palkitsematta :) Se minua enemmän huolestuttaa, jos kadottaa kyvyn innostua ja olla utelias maailman suhteen.
No riippuu paljon lapsen iästä/kehitystasosta ja siitä, onko tuo vaatimuslista vai kasvatuksen suuntaviivat. Minusta on ihan oikein kasvattaa lasta tervehtimään ja olemaan sosiaalinen&kohtelias, mutta positiivisessa hengessä kannustaen ja itse esimerkkinä toimien, ei käskyttäen ja painostaen. Eli ei pidä rangaista tai edes moittia jos (pieni) lapsi esim. vierastuksesta tai ujoudesta johtuen ei aina pysty. Samoin piereskelyn kieltäminen on aika kohtuutonta, sille nyt harvemmin voi mitään. Jos pierettää kovasti tai täytyy sylkäistä, ohjataan vessaan.
Nuo siisteysasiat on mielestäni ok, ainakin jos pienempiä avustetaan.
Läksyistä huolehtiminen kuulostaa hyvältä, mutta arvosanoista palkitseminen tai rankaiseminen ei. Alaluokilla tuo voi vielä pintapuolisesti toimia, mutta yläluokilla se saattaa kostautua niissä aineissa, jotka ovat lapsella luontaisesti heikompia. Arvosanoja tärkeämpää on, että lapsi ei alita omaa osaamistaan, vaan yhdessä etsitään tapaa oppia ne asiat, mitä lapsen on vaikea ymmärtää. Harrastusten rajoittaminen ei opeta lapselle esim. kielellisiä tai matemaattisia taitoja pätkääkään, vain sen, että kun et ole hyvä yhdessä asiassa, et ansaitse niitäkään missä olet hyvä ja mikä kiinnostaa.
Ruutuajan rajoittaminen on vähän niin ja näin - esim. meillä tv:tä tai konetta saa käyttää vapaasti kunhan muu elämä sujuu, eikä se siten kiinnostakaan kun ei ole "kiellettyä herkkua". Osa lapsista taas addiktoituu ruudun katseluun, jolloin sitä rajoittamista ja ohjaamista todellakin tarvitaan. Eli vähän choose your battles - tyyppinen asia.
Minusta sekin kuulostaa ihan hyvältä, että kaikkea edes maistetaan - todellisten inhokkiruokien (eli maistettu yli 15 kertaa ja lapsi silti pitää ruokaa suorastaan pahanmakuisena) kohdalla pitäisi jo kuitenkin joustaa. Meillä kotona pöydästä saa poistua koska vain, mutta sinne ei ilman hyvää syytä tulla enää takaisin esim. jälkiruokaa hakemaan. Eli vessassa saa käydä, mutta riekkua ees taas ja häiritä muita ei.
On hyvä että lapsilla on selvät säännöt ja rajat, mutta ei omassa kodissa tarvitse sentään heinäseiväs p*****ssä liikkua, ei aikuisten eikä lasten. Rajat ovat sopivat, kun niitä on mutta lapset saavat silti olla lapsia.
Yläkouluss noin yksi oppilas viidestä kymmenestä saa kympin ja yli kasin ehkä 5-7. Joskus kukaan ei saa kasi puolta parempaa! Et voi vaatia lapseltasi kiitettäviä, kiitettävään ei yläkoulussa enää yllä pelkällä ahkeruudella.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 20:18"]
Minua kiinnostaisi se, mitä keinoja ap käyttää jos lapsi ei sopeudukaan sääntöihin. Kapinoiko lapsesi koskaan? Mitä sitten tapahtuu ja miltä se sinusta tuntuu?
[/quote]
Minä en ole ap, mutta olen yhtä "tiukka". Lainausmerkeissä siksi, että minusta tuo ei edes ole erityisen tiukkaa vielä. Meillä lapset on vasta 2v ja 4v, mutta samat säännöt on ja tulee olemaan esim. kouluasioissa ja pelaamisessa.
Meillä ei televisioita ole olohuoneessa eikä sitä katsota kuin korkeintaan tunti päivässä (kakkosen lastenohjelmat). Emme me vanhemmatkaan istu iltaa tv;tä tuijottaen vaan teemme jotain muuta. Pöydässä ollaan kunnes kaikki ovat syöneet, ruokaa pitää maistaa, ruoasta pitää kiittää ja isompi vie itse lautasensa keittiöön. Ruoka suussa ei puhuta eikä ruoalla leikitä. Naapureita tervehditään ja muutenkin muut pitää ottaa huomioon esim. leikkipuistossa (ajoittain todella vaikeaa muiden kanssa, kun yksin yritän pitää säännöistä kiinni eikä muita vanhempia niin se kiinnosta).
Meillä on todella uhmakas 4v, joka ei läheskään aina tekisi niin kuin sanotaan. Hän tietää säännöt, mutta kiroilee silti joskus ja tönii siskoaan. Hän sanoo (huutaa) vastaan eikä tottele. Uutena juttuna on oppinut kiljumisen hyvin tempperamenttiselta pikkusisareltaan.
Eikä tämä minua häiritse mitenkään. Säännöt on, säännöt pysyy ja me vanhemmat pidämme päämme. Lelut korjataan ennen uloslähtöä, ennen päiväunia ja ennen yöunia omille paikoilleen. Kengät kuuluu kenkätelineeseen ja takit ja housut henkareihin - eteisestä ei lähdetä ennen kuin vaatteet on annettu nätisti minulle. Vaikka se joskus on taistelua, luotan siihen että en tee turhaa työtä. Haluan kasvattaa lapsistani hyvin käyttäytyviä, hyvä itsetuntoisia ihmisiä jotka osaavat paitsi pitää oman puolensa niin ottaa muut huomioon myös.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2013 klo 13:37"]
Yläkouluss noin yksi oppilas viidestä kymmenestä saa kympin ja yli kasin ehkä 5-7. Joskus kukaan ei saa kasi puolta parempaa! Et voi vaatia lapseltasi kiitettäviä, kiitettävään ei yläkoulussa enää yllä pelkällä ahkeruudella.
[/quote]
Siinä käy niin, ettei lapset tuo enää kokeita nähtäväksi, jos joku aine on vaikea tai ehkä väärentävät allekirjoituksen, jos sitä kysytään. Pelkkä lukeminen ei kaikille riitä. Esimerkiksi iteslläni on huono ulkomuisti ja teoria-aineista kasi oli huippunumero. Mutta matikasta ysi oli pettymys. Siihen minun ei tarvinnut edes lukea, meni ihan itsestään hyvin. Numerot ei aina kerro sitä miten paljon on tehty töitä, vaan sen, mitä osaa. Oma poikani on ollut 9-10 oppilas ja tekee takuulla paljon vähemmän koulunsa eteen kuin moni 7:n oppilas. Hän vain hoksaa nopeasti ja hänellä on isänsä tavoin hyvä muisti. Myös isällä hyvät numerot tekemättä koulussa aikoinaan juuri mitään.