Lue keskustelun säännöt.
Anoppi kinuaa lasta hoitoon - Meidän pitäisi lähteä pois miehen..
28.06.2020 |
Kaipailisin vertaistukea tilanteeseen..
Meillä on vuoden ikäinen lapsi ja anoppini on kinunut synnytyslaitokselta lähtien, että haluaa hoitaa lastamme. Kun lapsemme oli 2kk niin anoppi olisi halunnut yökylään lapsen ja meni oudoksi, kun sanoin, että ei käy.
Nyt anoppi on taas alkanut käskyttämään, että meidän pitäisi mieheni kanssa lähteä, että saadaan muka kahdenkeskeistä aikaa miehen kanssa. Oikeastihan syy, miksi hän haluaa meidän pois lapsen luota on se, että hän haluaa hoitaa lasta yksin.
Mä en itse pidä siitä, että käskytetään eikä kysytä edes, että ” haluaisitteko mennä” tai ” saisinko hoitoon” .
Onko tuo teidän mielestä loukkaavaa, että ajetaan vanhemmat pois kotoa, että päästään lapsen lapsensa kanssa olemaan kahdestaan? Onko kenellekään sattunut vastaavaa? En haluaisi olla tyly, mutta en tiedä haluanko antaa lasta hälle hoitoon. Asia olisi eri, jos hän aidosti haluaisi auttaa, mutta tuo, että halutaan hoitaa yksin lasta ja käskytetään pois on erikoista.
Kommentit (254)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tartte yökylään asti antaa, mutta käytte miehen kanssa vaikka leffassa tai syömässä.
Olen sitä mieltä, että isovanhemmat jotka haluavat tutustua lapseen kannattaa ehdottomasti sisällyttää mukaan lapsen elämään ja antaa heille siihen mahdollisuus. Antaa heille lasta hoitoon ja miten he haluavatkaan osallistua, siitä se suhde kehittyy.
Ei tietenkään pidä antaa kävellä yli tms. , mutta teidän tyly kohtelu voi vieraannuttaa isovanhemman lapsesta ja luontevaa isovanhempi - lapsenlapsisuhdetta ei pääse syntymään.
Eli käykää nyt vaikka parin tunnin kävelyllä.
Mitä ihmettä tämä tällainen on, että ulkopuolelta tullaan sanekemaan kahden aikuisen ajankäyttöä?
Jos se anoppi nyt on ihan tolkun ihminen niin miksi lasta ei voi hänen seuraansa jättää edes pariksi tunniksi? Ihan periaatteessa vaan pitää vastustaa vaikkei mitään syytä ole?
En kyllä ymmärrä. Yleensä täällä valitetaan sitä, ettei kukaan auta, ei ole omaa aikaa, ei jaksa enää ja sitten toisaalta kun apua tarjotaan niin sitä ei sitten tarvitakaan.
Kysehän on siitä, että miksi oma 1-vuotias pitää jättää yhtään kenellekään hoitoon edes minuutiksi, jos syystä tai toisesta ei halua? Ei sillä syyllä ole mitään merkitystä, miksi ei halua jättää.
Kyllä sitä lasta saa hoitoon viedä sydämen kyllyydestä kun päivähoitorumba alkaa. Tuossa vaiheessa pitää nauttia lapsen kanssa olosta eikä todellakaan jättää lasta yhtään kenellekään jolle syystä tai toisesta se lapsi ahdistaa jättää. Sitten kun jättää lapsen hoitoon, niin sellaiselle ihmiselle jolle kokee hyväksi jättää.
Mitä tulee ketjun parisuhdepuheisiin niin parhaiten pärjäävät ne parisuhteet lapsiperheissä, jossa hoitovastuu ja arki jaetaan niin ettei kumpikaan kuormitu. Hoitoapu on silloin hyvä ekstra, kun on sellainen hoitaja johon molemmat vanhemmat luottavat. Olen jo mummoikäinen itse, ja kokemusta kyllä löytyy! Nämä jotka viikonloput viettävät ilman lapsiaan eroavat helpoiten, kun eivät kasva yhteen siihen vastuunottoon.
Parisuhteet eivät kaadu lastenhoitajan puutteeseen vaan kyvyttömyyteen toimia tiiminä ja yhdessä miettiä miten molemmat jaksavat parhaiten. Tarvittaessa tämä tarkoittaa sitä, että molemmat antavat toiselle omaa aikaa ja yhdessä säästetään rahaa että saadaan vaikka kerran kuussa lastenvahti jos ei ole sukulaisia tai ystäviä apuna. Tasan tarkkaan AP:n parisuhde ei tule siihen kaatumaan, että hän ei jätä vastentahtoisena lastaan hoitoon sellaiselle ihmiselle jolle ei lasta halua luottaa.
Olet toki ihan oikeassa, mutta toimiiko tämä myös toiseen suuntaan eli jos mies sanoo, että minä en luota lasta sinun äitisi huomaan pariksi tunniksi hoitoon niin onko se myös ok? Jostain syystä ne anopit on aina niitä mielisairaita, joiden huostaan lasta ei uskalla jättää hetkeksikään. Ei se voi olla mitenkään mahdollista.
Jos mun äiti olisi samanlainen persoonallisuushäiriöinen maailman napa kuin anoppi, niin edes minä en antaisi lapsiani hänelle hoitoon. Anoppini on mokannut annetut tilaisuutensa, luottamusta ei ole. Mieheni sisko kyllä saa hoitaa (koska on luotettava), eli ei tässä mistään ristiretkestä miehen sukulaisia vastaan ole kyse.
Niin, mutta eihän tässä ole edes annettu anopille
mahdollisuutta, joten ei hän ole voinut mokata tilaisuuttansa?Onkohan sulla itselläsi lapsia? Ei niitä lapsia anneta hoitoon sillä tavalla, että nyt hoitaja saa näyttää "pystyykö tähän". Lapset jätetään hoitoon vain sellaiselle, johon muista ominaisuuksista johtuen luottaa että homma sujuu. Nythän on AP:n vaikeaa luottaa anoppiinsa kun on niin tunkeileva ja päällekäyvä lapsenlapsen suhteen.
Ei se lapsi ole mikään huonekasvi, joka annetaan hoitoon jollekin ja tämä sitten näyttää taitonsa hänen kanssaan ja siitä lähtee ihana yhteinen taival.
Eiköhän lähtökohtaisesti voida olettaa että ne isovanhemmat ovat lapselle hyviä hoitajia ellei tiedossa ole jotain ongelmaa. Ei kai se, että ”käskyttää” vanhempia lähtemään jonnekin ole vielä perustavanlaatuinen vika ihmisessä vaan ehkä se nyt on vaan kyseisen ihmisen (tökerö) tyyli ilmaista itseään.
Onhan se anoppi kasvattanut ilmeisesti myös suhteellisen normaalin miehen, joten tuskin hän ehtii nyt sitä lasta ehtii kahdessa tunnissa pilata.
Ei voida olettaa.
Käskyttäminen on rajatonta käyttäytymistä, eli henkistä väkivaltaa.
On jollain ihmeen kaupalla jotakuinkin normaalin miehen kasvattanut, mutta merkit tunnekylläistä, narsistisesta äidistä on selkeästi näkyvissä. Lapsen hyvinvoinnin suhteen en ota riskejä, joten jatkossa anoppi voi tavata lapsiani vain valvovien silmien alla. Tästä voi vapaasti syyttää itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan tässä ketjussa ei vielä ole osannut kertoa, minkä vuoksi sen vauvan pitäisi "saada" olla mummin kanssa YKSIN?
(Lue: miksi mummin pitäisi saada olla vauvan kanssa yksin.)
Mitä vikaa on normaaleissa vierailuissa, normaalissa seurustelussa, normaalissa tutustumisessa? Miten niin sillä ihan normaalilla kanssakäymisellä lapselta suunnilleen riistetään isoäiti?
Ja juu, pikkuvauvoja ei tod. jätetä yökylään. Ei niin pieni ymmärrä, mihin äiti ja isi ovat hävinneet. Vuoden ikäisen niukinnaukin voi jättää, mutta ei sekään mikään vaatimus ole.
Siksi että silloin ei ne lapsen vanhemmat ole siinä tarkkailemassa ja saa toimia niinkuin itse haluaa kun "itse kuitenkin tietää kokemuksella miten niitä lapsia oikeasti tulisi hoitaa."
Ei ole olemassa mitään standardilasta tai standardivauvaa. Kun hoidat omaa lasta, niin osaat hoitaa sitä omaa lasta. Mitä pienempi lapsi, niin sen enemmän se lapsi tarvitsee vanhempaa välikäteen muun maailman kanssa. Päiväkodissakin tehdään tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa, halutaan tietää lapsen luonne, rytmi, temperamentti, erityiset tavat jne.
Kun puhutaan vauvoista, niin vanhemmat tulkitsevat eleet oikein, muut helpostikin väärin. Kun puhutaan alle kouluikäisistä lapsista ja isommistakin, niin vanhempi on edelleen lapsensa paras asiantuntija.
Neljä lasta olen itse kasvattanut ja olen päiväkodissa töissä lastenhoitajana. En silti automaattisesti osaa jonkin toisen lasta hoitaa "oikein", jos kyseessä on sen ikäinen lapsi joka ei vielä kunnolla puhu ja ilmaise itseään niin selkeästi. Yleensä tämä vaatii juurikin pitkän tutustumisen yhdessä vanhemman kanssa. Toki harmillisen usein vanhemmilla ei ole mahdollista tutustua kovin pitkään päivähoitoon.
Mutta ihan yleensä ottaen lasten kanssa ei toimita niin kuin itse halutaan, vaan sitä lasta lukien ja vanhempien toiveita ja tietoja kunnioittaen. Se on hyvän hoitajan merkki, että ymmärtää ettei yhden vauvan hoito tee toisen vauvan asiantuntijaksi. Toki selviää varmasti hoidosta, mutta mielestäni on outoa että toisen lapsen kanssa ollaan kahden vain sen hoitajan halua tyydyttääkseen. Lastenhoitohan on ensisijaisesti kuitenkin vanhempien auttamista.
Mun äiti oli just tuollainen. Ja sitten kun lapset haettiin hoidosta (johon mummu oli heitä kinunnut kovasti), niin hän muisti aina valittaa, kuinka raskasta oli ollut.
Nyt kun aikaa on kulunut 20 vuotta, ymmärrän, että hyvää hän vain tarkoitti. Siinä omassa lapsikuplassani ja hormonihuuruissani en vaan osannut suhtautua rennosti.
Ehdotan, että AP hankkii vaikka teatteriliput (tai mitä iltamenoa korona-aikana olisi), antaa lapsen anopille yhdeksi yöksi hoitoon ja viettää puolison kanssa kivan illan.
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti oli just tuollainen. Ja sitten kun lapset haettiin hoidosta (johon mummu oli heitä kinunnut kovasti), niin hän muisti aina valittaa, kuinka raskasta oli ollut.
Nyt kun aikaa on kulunut 20 vuotta, ymmärrän, että hyvää hän vain tarkoitti. Siinä omassa lapsikuplassani ja hormonihuuruissani en vaan osannut suhtautua rennosti.
Ehdotan, että AP hankkii vaikka teatteriliput (tai mitä iltamenoa korona-aikana olisi), antaa lapsen anopille yhdeksi yöksi hoitoon ja viettää puolison kanssa kivan illan.
Höpö höpö.
Ap ostaa sitten liput kun haluaa viettää yön erossa lapsestaan. Miettivät sitten yhdessä miehen kanssa, kuka sopisi parhaiten lapsensa hoitajaksi ensimmäisen yökyläreissun ajan. Se voi olla anoppi, aloittajan oma äiti, kummi tai kuka tahansa läheinen joka haluaa hoitaa ja jolle voi lapsen jättää hyvillä mielin.
Sitä ennen voi tämä hoitaja käydä usein kylässä ja hoitaa muutaman tunnin pari kertaa, niin tulee kunnolla tutuksi. Inhottava ajatus 1-vuotiaalle lapselle joutua ensimmäisen kerran hoitoon kokonaiseksi yöksi.
T. Mummo
Mulla on ihan samanlainen anoppi. Olisi vienyt vauvan suurin piirtein synnäriltä omaan kotiinsa. Marisi koko vauvavuoden, kun ei annettu hoitoon. Lapsen kanssa ajan viettäminen meidän kanssa samaan aikaan ei kelvannut. Suuttui, kun lapsi meni ensimmäisen kerran hoitoon minun vanhemmilleni, jotka olivat olleet osa elämäämme viikoittain eivätkä halunneet omia lasta. Halusivat vaan viettää aikaa tämän kanssa. Edelleenkin lapsen pitäisi mennä anopille anopin toiveiden mukaan, vaikka usein lapsi ei edes halua. Lapsi on jo niin iso, että hänellä on oma puhelin, johon anoppi soittaa syyllistäviä puheluita, kun me emme ole kotona. Lopulta lapsi sitten suostuu menemään sinne.
Kun lapsi oli pienempi, anoppi kutsui ”vahingossa” itseään äidiksi, kun puhui itsestään lapselle. Tuoreena äitinä lähinnä ahdisti, kun anoppi yritti leikkiä pikkulapsiaikaa uudelleen meidän lapsella. Onneksi mies on pysynyt tiukkana ja huomauttanut äidilleen aina, kun tämä ylittää rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan samanlainen anoppi. Olisi vienyt vauvan suurin piirtein synnäriltä omaan kotiinsa. Marisi koko vauvavuoden, kun ei annettu hoitoon. Lapsen kanssa ajan viettäminen meidän kanssa samaan aikaan ei kelvannut. Suuttui, kun lapsi meni ensimmäisen kerran hoitoon minun vanhemmilleni, jotka olivat olleet osa elämäämme viikoittain eivätkä halunneet omia lasta. Halusivat vaan viettää aikaa tämän kanssa. Edelleenkin lapsen pitäisi mennä anopille anopin toiveiden mukaan, vaikka usein lapsi ei edes halua. Lapsi on jo niin iso, että hänellä on oma puhelin, johon anoppi soittaa syyllistäviä puheluita, kun me emme ole kotona. Lopulta lapsi sitten suostuu menemään sinne.
Kun lapsi oli pienempi, anoppi kutsui ”vahingossa” itseään äidiksi, kun puhui itsestään lapselle. Tuoreena äitinä lähinnä ahdisti, kun anoppi yritti leikkiä pikkulapsiaikaa uudelleen meidän lapsella. Onneksi mies on pysynyt tiukkana ja huomauttanut äidilleen aina, kun tämä ylittää rajoja.
Meillä myös ohitteli meidät ja marisi ja painosti lapsia.
Lopulta riitaantui totaalisesti teinin kanssa koska tämä on kasvatettu visusti olemaan olematta kenenkään psyyken kannattelija tai syyllistyvänsä turhasta.
Teini sanoi tiukasti kiitos ei ja blokkasi puhelimesra eikä ole sen koommin suostunut olemaan tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne oli meillä. Exanoppi olisi halunnut lapsen itselleen yksin, kun lapsi oli vauva.
Kun lapsi oli 2 kk minun olisi pitänyt ajaa yli 30 min anopin luo, jättää lapsi sinne. Ajaa toiset 30 min elokuviin, istua siellä 3 tuntia, ajaa takaisin anopin luo, hakea vauva ja ajaa kotiin.
Tämä vauvan kanssa, joka huusi kuin syötävä autossa, koska inhosi automatkustamista.
Selitin, että olin niin väsynyt yösyötöistä että en voinut kuvitellakaan jaksavasi istua elokuvissa. Olin jäänyt vauvan kanssa kaksin, kun anopin kultapoju löysi toisen naisen.
Pyysin anoppia tulemaan meille hoitamaan lasta, että voisin nukkua. Eihän se sopinut.
Hih, mun olis pitänyt herättää taapero ja vauva aamusta ja lähteä viemään esikoista mummolaan julkisilla n. 45 minuuttia suuntaansa, mennä kotiin vauvan kanssa pariksi tunniksi ja lähteä hakemaan esikoista kotiin lounaan jälkeen päiväunille.
Ei enää selkeemmin voisi näkyä, että kaikki hoitaminen näissä tapauksissa olisi vain mummojen iloksi, eikä mitenkään nuoren perheen avuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käskytys ei tuo turvallista oloa. Onko anopillasi tapana muuten käskyttää, vai liittyykö se lapsenne? jos on tuollainen puhetapa, niin silloin ei soi varoituskellot.
Mitä mieltä miehesi on? Lapsihan on teidän molempien?
Kuina vanha lapsi on?
Onko anoppi osallistunut lapsenhoitoon teidän läsnä ollessanne? Osaisiko lapsi pyytää isoäidiltä apua?
Tulisiko anoppi teille hoitamaan? Onko aiemmin kurkistanut kaapeihin tai muuten urkkinut asioita?
Hoitamistahan täytyy harjoitella. Voittehan te miehen kanssa lähteä 15-60 minuutin kävelylle yhdessä.
Anteeksi. Aloituksessahan lukee, että lapsi on yksivuotias. Onko teillä jotain suurempaa kotitaloustyötä kuten ikkunoiden pesua, jääkaapin siirtoa yms, jossa voisi olla hyvä, jos olisi 2 ihmistä tekemässä? Voisitteko pyytää anoppia katsomaan samaan aikaan lapsen perään, ettei tulisi teidän työn alle?
Tämä on mun mielestä hyvä idea. Ei lasta ole hyvä kylmiltään jättääkkään hoitoon, vaan hiljalleen totutella muiden ihmisten antamaan hoivaan turvallisessa ympäristössä.
Mummokin pääsisi olemaan hyödyksi (kuitenkin perheen ehdoilla) ja voisi kertoa mummokavereille hoitaneensa pientä.
Samalla itse saisi vaikka vaatekomerot järjestettyä. Ja sivusilmällä/korvalla katsottua onko mummosta enää hoitajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan samanlainen anoppi. Olisi vienyt vauvan suurin piirtein synnäriltä omaan kotiinsa. Marisi koko vauvavuoden, kun ei annettu hoitoon. Lapsen kanssa ajan viettäminen meidän kanssa samaan aikaan ei kelvannut. Suuttui, kun lapsi meni ensimmäisen kerran hoitoon minun vanhemmilleni, jotka olivat olleet osa elämäämme viikoittain eivätkä halunneet omia lasta. Halusivat vaan viettää aikaa tämän kanssa. Edelleenkin lapsen pitäisi mennä anopille anopin toiveiden mukaan, vaikka usein lapsi ei edes halua. Lapsi on jo niin iso, että hänellä on oma puhelin, johon anoppi soittaa syyllistäviä puheluita, kun me emme ole kotona. Lopulta lapsi sitten suostuu menemään sinne.
Kun lapsi oli pienempi, anoppi kutsui ”vahingossa” itseään äidiksi, kun puhui itsestään lapselle. Tuoreena äitinä lähinnä ahdisti, kun anoppi yritti leikkiä pikkulapsiaikaa uudelleen meidän lapsella. Onneksi mies on pysynyt tiukkana ja huomauttanut äidilleen aina, kun tämä ylittää rajoja.
Meillä myös ohitteli meidät ja marisi ja painosti lapsia.
Lopulta riitaantui totaalisesti teinin kanssa koska tämä on kasvatettu visusti olemaan olematta kenenkään psyyken kannattelija tai syyllistyvänsä turhasta.
Teini sanoi tiukasti kiitos ei ja blokkasi puhelimesra eikä ole sen koommin suostunut olemaan tekemisissä.
Selkeästi olet onnistunut kasvattamaan hyvän itsetunnon omaavan teinin. Mahtavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä munkin anoppi tokaisi monta kertaa, että menkääs nyt jonnekin ja jättäkää lapsi hoitoon. En jättänyt ja mäkätin miehelle kotona asiasta. Ärsytti.
Lopulta sitten suostuin ja sen jälkeen lapsi on ollut hyvinkin usein hoidossa anopin luona. Myös yökylässä. Ei hän ole mikään narsisti tai mielisairas vaan ihan tavallinen ihminen, mitä nyt sattui olemaan vähän liian innokas ja minä ehkä olin vähän liiankin kiinni vauvassa, koska nyt koko tappelu tuntuu aivan absurdilta kun lapsi on jo 10-vuotias ja viettää päiväkausia anopin kanssa mökillä.
Voi siis olla ihan mahdollista sekin, että mummo on vain yli-innokas eikä ymmärrä sitä itse.
Näin just! Usein kyse on myös siitä, että miehen äiti puhuu eri kieltä kuin oma äiti. Siis suomea, mutta eri tyyli ym. Joku mikä tuntuu töksähtävältä ja loukkavalta anopin suusta onkin vain erilainen tapa ilmaista asia. Eli tarkoitus ei ole loukata, mutta omissa korvissa kuulostaa loukkaavalta. "Menkääs nyt" voi olla tosi lempeästi sanottu sen lisäksi, et voi olla tosi törkeästikin sanottu.
Siksikin vinkkaan ihan meille kaikille miniöille: mieti kaksi sekuntia ennenkuin raivostut tai loukkaannut! Kyse ei välttämättä ollut ilkeilystä, vaan todennäköisimmin väärinkäsityksestä ja -ymmärryksestä.
nim.mer. Been there ;)
Juuri näin. Ja loukkaantuessa se kannattaa nätisti ja rauhallisesti sanoa ääneen ja selvittää. Että minä en pidä siitä, että/loukkaannun, jos....
Ei ne anopit ole mitään lapsia, vaan aikuisia naisia, jotka kestävät eri mieltä olon ja osaavat ne jopa pyytää tarvittaessa anteeksikin.
59
Et selkeästi omaa kokemusta narsistisidta, rajattomista ihmisistä, ja hyvä niin. Mun anopin naamalle ilmestyy oikein tyytyväinen hymy, kun kertoo hänen sanojen tai tekojen loukanneen. Seuraavaksi hän alkaa sättiä, että olen joko huumorintajuton tai olen ymmärtänyt asian väärin. Ja todellakin on tätä samaa jatkanut 10 vuotta. Myös miehen veljen puolisoehdokkaita on kohdeltu samalla tavalla.
Mun anoppi ei kestä sitä, että ollaan eri mieltä tai jopa uhmataan suoria käskyjä, anteeksi-sanan merkitystä tämä harras uskovainen ei ymmärrä.
Mullakin on tuollainen anoppi. Anoppini on kohdellut väärin, kun sanoin, että on loukannut minua, niin alkoi kiroilu ja huutoitku. Annoin asian olla, sitten otin asian uudelleen puheeksi, niin oli sanonut miehelleni, ettei häntä kiinnosta kuunnella eikä välitä. Mies ihmetteli myös miten äitinsä voi käyttäytyä noin minua kohtaan. En tule ikinä unohtamaan tuota asiaa mitä hän teki. Oisko sulla antaa jotain neuvoja miten tällaisen ihmisen kanssa tulee toimia, jota ei kiinnosta kuin oma napa ja joka ei välitä toisten tunteista. Saako kysyä, että miten sä olet toiminut tai miten oot saanut unohdettua noita ilkeitä tekoja. Mä en tiedä, mitä pitäisi tehdä..anopin kanssa ei pysty keskustelemaan ja vaikka suostuisi, niin hän juoruaisi taas minusta miehelleni.
mun anoppi raportoi miehelleni näistä meidän erimielisyyksistä, ja kertoi mitä kaikkia mielenterveysongelmia hän on minusta havainnut. Ja kuinka hän eron hetkellä voi poikaansa tukea.
Mä yritin sietää, opetella kestämään kaikkea, kun onhan kyseessä rakkaan mieheni äiti. Mitä enemmän annoin periksi, sitä enemmän hän otti valtaa elämässäni. Miehestä en saanut tukea, kun eihän se äiti pahalla, ja aina se on ollut hankala. Oli silmin nähden järkyttynyt, kun aloin uhmata avoimesti anoppiani. Anoppi oli ennen esikoisen syntymää etäinen, mutta vauvan tultua pääsi helvetti irti.
Mulla oli menoa, ja olin pyytänyt anoppia vastentahtoisesti hoitamaan, kun muitakaan ei ollut saatavana. Tämä aloitti jo ovella marmatuksensa, haukkui kun mun vanhemmat oli käyneet viikonloppuna eikä häntä oltu kutsuttu. Mun vanhemmat asuvat kaukana, anoppi naapurissa. Lapseni istui puettuna syöttötuolissa aamupalalla, ja tämä kaikkitietävä alkoi v-mäisellä äänellä tiedustelemaan, että onko lapselle vaihdettu vaippa. No, kyllähän mä tietysti olen niin pska äiti, että en tajua märkää yövaippaa vaihtaa kuivaan ennen kuin vaihdan pyjaman tilalle päivävaatteet. Tuolla hetkellä mun päässä katkesi jotain, ja kaikki patoutunut viha pääsi irti. Tein selväksi, että mua ei enää mitätöidä, haukuta eikä kritisoida. Ei tarina tähän lopu. Muutaman päivän anoppi jaksoi tsempata (kävi meillä joka päivä kielloista huolimatta), jolloin taas alkoi kritisoida jotain mun puutteita. Tämän jälkeen oli pieni tauko, mutta eiköhän tuo vielä tullut riesaksi. Sai taas hoitaa lapsia, ja laiminlöi inhokkilapsenlapsen hoitoa. Syömisen jälkeen vei lapsen yläkertaan pinnasänkyyn ”nukkumaan” ja pisti itkuhälyttimen äänettömälle. Jäi tästä kiinni, ja kehtasi väittää että itkuhälyttimessä oli ollut vikaa jne. Testasin, ei ollut. Oli kuulemma lapsi ollut väsynyt (mun kanssa yleensä leikki tuohon aikaan 1-1,5 tuntia ennen päikkäreitä). Anoppi tykkäsi ja tykkää edelleen vain esikoisesta, joka on kovin rauhallinen, ja halusi hoitaa vain tätä. Hankalampi lapsi haluttiin pois tieltä.
Minä tulin kotiin, kävin pelastamassa sen sänkyyn hylätyn itsensä uuvuksiin huutaneen pienokaisen ja menin kysymään anopilta, että mitähän v täällä oikein tapahtuu. Kyllä häntä taas niin on väärin kohdeltu kun syytetään aiheetta. Tämän jälkeen tein anopille selväksi, että niin kauan kuin minussa henki pihisee, hän ei hoida mun lapsia. Tämä lupaus on pitänyt. Siinä hän naamaa vääntäen yritti saada edes muutaman kyyneleen, mutta minä siinä tilanteessa otin vallan. Kerroin että mua tai mun perhettä hän ei enää mitätöi, ei hauku eikä muutenkaan kohtele kaltoin. Ja että tuolla on ovi, sopii lähteä mieluiten heti. Lähti, ja tuon jälkeen on tapaamiset rajoittuneet siihen, että hän käy meillä enää lasten synttäreillä. Silloinkaan minä en häntä kutsu, vaan mieheni tekee sen. Oikeastaan ei halua äitiään sinne, mutta velvollisuudesta kutsuu. Mies käy satunnaisesti pikaisella visiitillä anoppilassa, lapsia ottaa harvoin mukaan.
Mä en vieläkään suostu jäämään anopin kanssa kahdestaan, kaupassa sanon hei ja jatkan matkaa. Selän takana meidän perheestä satuillaan ties mitä, mutta en jaksa välittää. Mulle kelpaisi ihan totaalinen välirikkokin, mutta miehen vuoksi suostun nykyiseen järjestelyyn.
Ootte joutuneet kokemaan hirveitä asioita :( Oon aivan sanaton!
Ootko saanut puhuttua jonkun läheisen kanssa noista asioista?
Mulla on vähän lievempiä kokemuksia, tai no.. ainakin osittain. Kun esikoinen syntyi, niin anoppi muuttui täysin. Kun menimme kylään heille, niin anoppi otti lapsen vaunuista ensimmäisenä. Yks kerta kun lapsi nukkui, niin anoppi meinas nostaa lapsen. Sanoin napakasti , että lasta ei herätetä. Noh, hetken päästä sama toistui uudelleen. Taas sanoin, että lasta ei oteta! Tällä kertaa uskoi. Ennen lapsen ristiäisiä olisi pitänyt paljastaa nimi. Hän yritti kaikilla tavoilla saada selville lapsen nimen. Kun sanoin asiasta, niin hän tokaisi jotain, että ” no leikkiä” kaikki oli vaan leikkiä ja huumoria muka. Tuon varjolla aloin itse epäilemään itseäni vain huonoksi ihmiseksi. Kun lapsi itki niin anoppi ei antanut lasta heti minulle, vaikka lapsi itki ja tarvitsi minua. Jouduin itse erikseen taas napakasti sanoa, että ” nyt lapseni tarvitsee minua”. Yritti vielä tuonkin jälkeen tuota samaa mutta tein asiaan stopin, joten enää ei sitä tee.
Anoppi kyselee myös, että pitääkö vaippa vaihtaa yms. Aivan kuin en itse olisi tietoinen asiasta. Kerran kun syötin lastani, niin anoppi tuli väliin kädet ojossa ja olisi halunnut röyhtäyttää lapsen. Sanoin, että minä kyllä hoidan asian ja että lasta ei aleta sylistä syliin kesken ruokailun kuljettamaan. Uskoi kyllä onneksi.
Anoppi juoruaa asioista paljon. Hän muun muassa kertoi raskaudestani muille vaikka pyysin häntä pitämään tiedon itsellään. Tietenkin mieheni tiesi toki.
Tuntuu välillä tosi raskaalta, mutta yritän olla välittämättä tuosta ihmisestä. En aio antaa hänelle valtaa, että vie elämänilon.
Helpottavaa kuulla, että joku muukin on samantyyppisessä tilanteessa enkä oo yksin, vaikka ikäviä asioita olemmekin kokeneet.On mulla muutama luottoihminen, jonka kanssa olen voinut asiasta puhua. Yllättävää kyllä, oma mies tai omat vanhemmat eivät ole nähneet ongelmaa, vaan "kyllä kaikkien kanssa voi tulla toimeen" ja "parempi laiha sopu kuin lihava riita". Ja myönnettäköön, en minäkään ennen anoppiani ole tavannut ketään, jonka kanssa en olisi tullut toimeen.
Tuo nimiasia josta mainitsit huvitti. Mun suvussa ei ole ollut tapana kertoa nimeä etukäteen, ja anoppi tätä kritisoi monta kertaa. Ei ole kuulemma ikinä kuullut moisesta tyhmästä tavasta, ja ainakin mummun pitää saada tietää nimi etukäteen. Ei kerrottu.
Ja tuo juoruilu. on pariin kertaan "antanut palautetta" mulle siitä, kun hänelle ei kerrota asioita. Hän on kuulemma tottunut siihen, että ollaan avoimempia. Mun mies on hyvin yksityisyyttään vaaliva, ja minä olen häneltä tämän saman strategian hänen äitiään kohtaan. Raukka joutuu nyt keksimään tarinoita meidän perheestä, kun sattuneesta syystä hänelle ei ole informaatiota annettu. Ja nykyään vielä vähemmän.
Jos nyt saisin hypätä muutaman vuoden taaksepäin, ja antaa itselleni neuvon, niin se olisi "pidä puolesi ja ota etäisyyttä". Ja se, että toinen vyöryy päälle kuin puskutraktori ja samalla mitätöi ja haukkuu, niin sitä ihan oikeasti ei tarvitse sietää, vaikka kyseessä on rakkaan puolison äiti. Aina ei ole mahdollista löytää sitä kultaista keskitietä. Silloin pitää toimia lapsen ja oman edun mukaisesti. Kyllä sitä mummu-suhdetta tärkeämpää on lapselle se, että hänellä on mieleltään terve ja toimintakykyinen äiti.
Tuota nimiasiaa hoettiin kuukausi tolkulla. Meinas meillä molemmilla miehen kanssa palaa jo pinna. Vaikka kuinka huumorilla yritettäisiin saada selville nimeä, niin se on mielestäni väärin.
Mut on kasvatettu arvostamaan ja kunnioittamaan muita ihmisiä, joten mun on todella vaikea hyväksyä sitä, että luottamus rikotaan ja käyttäydytään huonosti. Luottamus ja kunnioitus itseä ja muita ihmisiä kohtaan on tärkeimpiä arvoja ja mulla nousee ns. Karvat pystyyn kun noita rajoja rikotaan.
Mä haluaisin viilentää välejä enemmän, mutta ainakaan toistaiseksi oon arka vielä sen suhteen.
Me ei myöskään puhuta anopille meidän asioista enää. Näin on parempi, koska luottamus on pyöreä nolla.
Mies on sanonut että hänen käyttäytyminen on osa luonnetta ja varmasti onkin, mutta mä olen sitä mieltä, että jokainen meistä pystyy silti pitämään tietyistä tärkeistä arvoista kiinni esimerkiksi luottamuksesta ja kunnioituksesta. Kyllä mäkin yritän kunnioittaa häntä.
Vertaistuki on erittäin tärkeää. En hirveästi ole puhunut näistä asioista muuta kuin tietenkin miehelleni.Sen kuitenkin tiedän, että parhain tuki on samassa tilanteessa oleva ihminen.
Minun puolella myös nimi on pidetty vain vanhempien tietona ristiäisiin asti ja tämä oli anopille outo asia. Ärsytti kun hän yritti miehen sisarusten kesken joissain juhlissa arvailla nimiä ja ehdottaa hänen mielestä hyviä ehdotuksia.
Mies on selitellyt äitinsä käytöstä mm. häpeämättömyydellä ja että tietyt luonteenpiirteet ovat vanhemmiten vahvistuneet. On hyvin suorapuheinen myös. Ja tekee itsestään jotenkin ison numeron. Minulle on tullut useamman kerran myötähäpeä hänen erikoisesta käytöksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä munkin anoppi tokaisi monta kertaa, että menkääs nyt jonnekin ja jättäkää lapsi hoitoon. En jättänyt ja mäkätin miehelle kotona asiasta. Ärsytti.
Lopulta sitten suostuin ja sen jälkeen lapsi on ollut hyvinkin usein hoidossa anopin luona. Myös yökylässä. Ei hän ole mikään narsisti tai mielisairas vaan ihan tavallinen ihminen, mitä nyt sattui olemaan vähän liian innokas ja minä ehkä olin vähän liiankin kiinni vauvassa, koska nyt koko tappelu tuntuu aivan absurdilta kun lapsi on jo 10-vuotias ja viettää päiväkausia anopin kanssa mökillä.
Voi siis olla ihan mahdollista sekin, että mummo on vain yli-innokas eikä ymmärrä sitä itse.
Näin just! Usein kyse on myös siitä, että miehen äiti puhuu eri kieltä kuin oma äiti. Siis suomea, mutta eri tyyli ym. Joku mikä tuntuu töksähtävältä ja loukkavalta anopin suusta onkin vain erilainen tapa ilmaista asia. Eli tarkoitus ei ole loukata, mutta omissa korvissa kuulostaa loukkaavalta. "Menkääs nyt" voi olla tosi lempeästi sanottu sen lisäksi, et voi olla tosi törkeästikin sanottu.
Siksikin vinkkaan ihan meille kaikille miniöille: mieti kaksi sekuntia ennenkuin raivostut tai loukkaannut! Kyse ei välttämättä ollut ilkeilystä, vaan todennäköisimmin väärinkäsityksestä ja -ymmärryksestä.
nim.mer. Been there ;)
Juuri näin. Ja loukkaantuessa se kannattaa nätisti ja rauhallisesti sanoa ääneen ja selvittää. Että minä en pidä siitä, että/loukkaannun, jos....
Ei ne anopit ole mitään lapsia, vaan aikuisia naisia, jotka kestävät eri mieltä olon ja osaavat ne jopa pyytää tarvittaessa anteeksikin.
59
Et selkeästi omaa kokemusta narsistisidta, rajattomista ihmisistä, ja hyvä niin. Mun anopin naamalle ilmestyy oikein tyytyväinen hymy, kun kertoo hänen sanojen tai tekojen loukanneen. Seuraavaksi hän alkaa sättiä, että olen joko huumorintajuton tai olen ymmärtänyt asian väärin. Ja todellakin on tätä samaa jatkanut 10 vuotta. Myös miehen veljen puolisoehdokkaita on kohdeltu samalla tavalla.
Mun anoppi ei kestä sitä, että ollaan eri mieltä tai jopa uhmataan suoria käskyjä, anteeksi-sanan merkitystä tämä harras uskovainen ei ymmärrä.
Mullakin on tuollainen anoppi. Anoppini on kohdellut väärin, kun sanoin, että on loukannut minua, niin alkoi kiroilu ja huutoitku. Annoin asian olla, sitten otin asian uudelleen puheeksi, niin oli sanonut miehelleni, ettei häntä kiinnosta kuunnella eikä välitä. Mies ihmetteli myös miten äitinsä voi käyttäytyä noin minua kohtaan. En tule ikinä unohtamaan tuota asiaa mitä hän teki. Oisko sulla antaa jotain neuvoja miten tällaisen ihmisen kanssa tulee toimia, jota ei kiinnosta kuin oma napa ja joka ei välitä toisten tunteista. Saako kysyä, että miten sä olet toiminut tai miten oot saanut unohdettua noita ilkeitä tekoja. Mä en tiedä, mitä pitäisi tehdä..anopin kanssa ei pysty keskustelemaan ja vaikka suostuisi, niin hän juoruaisi taas minusta miehelleni.
mun anoppi raportoi miehelleni näistä meidän erimielisyyksistä, ja kertoi mitä kaikkia mielenterveysongelmia hän on minusta havainnut. Ja kuinka hän eron hetkellä voi poikaansa tukea.
Mä yritin sietää, opetella kestämään kaikkea, kun onhan kyseessä rakkaan mieheni äiti. Mitä enemmän annoin periksi, sitä enemmän hän otti valtaa elämässäni. Miehestä en saanut tukea, kun eihän se äiti pahalla, ja aina se on ollut hankala. Oli silmin nähden järkyttynyt, kun aloin uhmata avoimesti anoppiani. Anoppi oli ennen esikoisen syntymää etäinen, mutta vauvan tultua pääsi helvetti irti.
Mulla oli menoa, ja olin pyytänyt anoppia vastentahtoisesti hoitamaan, kun muitakaan ei ollut saatavana. Tämä aloitti jo ovella marmatuksensa, haukkui kun mun vanhemmat oli käyneet viikonloppuna eikä häntä oltu kutsuttu. Mun vanhemmat asuvat kaukana, anoppi naapurissa. Lapseni istui puettuna syöttötuolissa aamupalalla, ja tämä kaikkitietävä alkoi v-mäisellä äänellä tiedustelemaan, että onko lapselle vaihdettu vaippa. No, kyllähän mä tietysti olen niin pska äiti, että en tajua märkää yövaippaa vaihtaa kuivaan ennen kuin vaihdan pyjaman tilalle päivävaatteet. Tuolla hetkellä mun päässä katkesi jotain, ja kaikki patoutunut viha pääsi irti. Tein selväksi, että mua ei enää mitätöidä, haukuta eikä kritisoida. Ei tarina tähän lopu. Muutaman päivän anoppi jaksoi tsempata (kävi meillä joka päivä kielloista huolimatta), jolloin taas alkoi kritisoida jotain mun puutteita. Tämän jälkeen oli pieni tauko, mutta eiköhän tuo vielä tullut riesaksi. Sai taas hoitaa lapsia, ja laiminlöi inhokkilapsenlapsen hoitoa. Syömisen jälkeen vei lapsen yläkertaan pinnasänkyyn ”nukkumaan” ja pisti itkuhälyttimen äänettömälle. Jäi tästä kiinni, ja kehtasi väittää että itkuhälyttimessä oli ollut vikaa jne. Testasin, ei ollut. Oli kuulemma lapsi ollut väsynyt (mun kanssa yleensä leikki tuohon aikaan 1-1,5 tuntia ennen päikkäreitä). Anoppi tykkäsi ja tykkää edelleen vain esikoisesta, joka on kovin rauhallinen, ja halusi hoitaa vain tätä. Hankalampi lapsi haluttiin pois tieltä.
Minä tulin kotiin, kävin pelastamassa sen sänkyyn hylätyn itsensä uuvuksiin huutaneen pienokaisen ja menin kysymään anopilta, että mitähän v täällä oikein tapahtuu. Kyllä häntä taas niin on väärin kohdeltu kun syytetään aiheetta. Tämän jälkeen tein anopille selväksi, että niin kauan kuin minussa henki pihisee, hän ei hoida mun lapsia. Tämä lupaus on pitänyt. Siinä hän naamaa vääntäen yritti saada edes muutaman kyyneleen, mutta minä siinä tilanteessa otin vallan. Kerroin että mua tai mun perhettä hän ei enää mitätöi, ei hauku eikä muutenkaan kohtele kaltoin. Ja että tuolla on ovi, sopii lähteä mieluiten heti. Lähti, ja tuon jälkeen on tapaamiset rajoittuneet siihen, että hän käy meillä enää lasten synttäreillä. Silloinkaan minä en häntä kutsu, vaan mieheni tekee sen. Oikeastaan ei halua äitiään sinne, mutta velvollisuudesta kutsuu. Mies käy satunnaisesti pikaisella visiitillä anoppilassa, lapsia ottaa harvoin mukaan.
Mä en vieläkään suostu jäämään anopin kanssa kahdestaan, kaupassa sanon hei ja jatkan matkaa. Selän takana meidän perheestä satuillaan ties mitä, mutta en jaksa välittää. Mulle kelpaisi ihan totaalinen välirikkokin, mutta miehen vuoksi suostun nykyiseen järjestelyyn.
Ootte joutuneet kokemaan hirveitä asioita :( Oon aivan sanaton!
Ootko saanut puhuttua jonkun läheisen kanssa noista asioista?
Mulla on vähän lievempiä kokemuksia, tai no.. ainakin osittain. Kun esikoinen syntyi, niin anoppi muuttui täysin. Kun menimme kylään heille, niin anoppi otti lapsen vaunuista ensimmäisenä. Yks kerta kun lapsi nukkui, niin anoppi meinas nostaa lapsen. Sanoin napakasti , että lasta ei herätetä. Noh, hetken päästä sama toistui uudelleen. Taas sanoin, että lasta ei oteta! Tällä kertaa uskoi. Ennen lapsen ristiäisiä olisi pitänyt paljastaa nimi. Hän yritti kaikilla tavoilla saada selville lapsen nimen. Kun sanoin asiasta, niin hän tokaisi jotain, että ” no leikkiä” kaikki oli vaan leikkiä ja huumoria muka. Tuon varjolla aloin itse epäilemään itseäni vain huonoksi ihmiseksi. Kun lapsi itki niin anoppi ei antanut lasta heti minulle, vaikka lapsi itki ja tarvitsi minua. Jouduin itse erikseen taas napakasti sanoa, että ” nyt lapseni tarvitsee minua”. Yritti vielä tuonkin jälkeen tuota samaa mutta tein asiaan stopin, joten enää ei sitä tee.
Anoppi kyselee myös, että pitääkö vaippa vaihtaa yms. Aivan kuin en itse olisi tietoinen asiasta. Kerran kun syötin lastani, niin anoppi tuli väliin kädet ojossa ja olisi halunnut röyhtäyttää lapsen. Sanoin, että minä kyllä hoidan asian ja että lasta ei aleta sylistä syliin kesken ruokailun kuljettamaan. Uskoi kyllä onneksi.
Anoppi juoruaa asioista paljon. Hän muun muassa kertoi raskaudestani muille vaikka pyysin häntä pitämään tiedon itsellään. Tietenkin mieheni tiesi toki.
Tuntuu välillä tosi raskaalta, mutta yritän olla välittämättä tuosta ihmisestä. En aio antaa hänelle valtaa, että vie elämänilon.
Helpottavaa kuulla, että joku muukin on samantyyppisessä tilanteessa enkä oo yksin, vaikka ikäviä asioita olemmekin kokeneet.On mulla muutama luottoihminen, jonka kanssa olen voinut asiasta puhua. Yllättävää kyllä, oma mies tai omat vanhemmat eivät ole nähneet ongelmaa, vaan "kyllä kaikkien kanssa voi tulla toimeen" ja "parempi laiha sopu kuin lihava riita". Ja myönnettäköön, en minäkään ennen anoppiani ole tavannut ketään, jonka kanssa en olisi tullut toimeen.
Tuo nimiasia josta mainitsit huvitti. Mun suvussa ei ole ollut tapana kertoa nimeä etukäteen, ja anoppi tätä kritisoi monta kertaa. Ei ole kuulemma ikinä kuullut moisesta tyhmästä tavasta, ja ainakin mummun pitää saada tietää nimi etukäteen. Ei kerrottu.
Ja tuo juoruilu. on pariin kertaan "antanut palautetta" mulle siitä, kun hänelle ei kerrota asioita. Hän on kuulemma tottunut siihen, että ollaan avoimempia. Mun mies on hyvin yksityisyyttään vaaliva, ja minä olen häneltä tämän saman strategian hänen äitiään kohtaan. Raukka joutuu nyt keksimään tarinoita meidän perheestä, kun sattuneesta syystä hänelle ei ole informaatiota annettu. Ja nykyään vielä vähemmän.
Jos nyt saisin hypätä muutaman vuoden taaksepäin, ja antaa itselleni neuvon, niin se olisi "pidä puolesi ja ota etäisyyttä". Ja se, että toinen vyöryy päälle kuin puskutraktori ja samalla mitätöi ja haukkuu, niin sitä ihan oikeasti ei tarvitse sietää, vaikka kyseessä on rakkaan puolison äiti. Aina ei ole mahdollista löytää sitä kultaista keskitietä. Silloin pitää toimia lapsen ja oman edun mukaisesti. Kyllä sitä mummu-suhdetta tärkeämpää on lapselle se, että hänellä on mieleltään terve ja toimintakykyinen äiti.
Tuota nimiasiaa hoettiin kuukausi tolkulla. Meinas meillä molemmilla miehen kanssa palaa jo pinna. Vaikka kuinka huumorilla yritettäisiin saada selville nimeä, niin se on mielestäni väärin.
Mut on kasvatettu arvostamaan ja kunnioittamaan muita ihmisiä, joten mun on todella vaikea hyväksyä sitä, että luottamus rikotaan ja käyttäydytään huonosti. Luottamus ja kunnioitus itseä ja muita ihmisiä kohtaan on tärkeimpiä arvoja ja mulla nousee ns. Karvat pystyyn kun noita rajoja rikotaan.
Mä haluaisin viilentää välejä enemmän, mutta ainakaan toistaiseksi oon arka vielä sen suhteen.
Me ei myöskään puhuta anopille meidän asioista enää. Näin on parempi, koska luottamus on pyöreä nolla.
Mies on sanonut että hänen käyttäytyminen on osa luonnetta ja varmasti onkin, mutta mä olen sitä mieltä, että jokainen meistä pystyy silti pitämään tietyistä tärkeistä arvoista kiinni esimerkiksi luottamuksesta ja kunnioituksesta. Kyllä mäkin yritän kunnioittaa häntä.
Vertaistuki on erittäin tärkeää. En hirveästi ole puhunut näistä asioista muuta kuin tietenkin miehelleni.Sen kuitenkin tiedän, että parhain tuki on samassa tilanteessa oleva ihminen.Minun puolella myös nimi on pidetty vain vanhempien tietona ristiäisiin asti ja tämä oli anopille outo asia. Ärsytti kun hän yritti miehen sisarusten kesken joissain juhlissa arvailla nimiä ja ehdottaa hänen mielestä hyviä ehdotuksia.
Mies on selitellyt äitinsä käytöstä mm. häpeämättömyydellä ja että tietyt luonteenpiirteet ovat vanhemmiten vahvistuneet. On hyvin suorapuheinen myös. Ja tekee itsestään jotenkin ison numeron. Minulle on tullut useamman kerran myötähäpeä hänen erikoisesta käytöksestä.
Ihan kuin mun anopista kertoisit. Linssilude ja jokaisten juhlien keskipiste, oli sit kyseessä tyttären häät tai kissanristiäiset. Keskustelee mielellään itsestään, kovin kantava äänikin on anopille suotu. Totuudentorvi, joka ei muiden tunteista välitä. Kun totuuden saa aina sanoa. Ei ole vielä tajunnut, että oma mielipide ei ole totuus, ja totuuden sanominen ei ole velvollisuus. Tuota myötähäpeää olen anopin takia kokenut usein, ja tunne on kovin tuttu myös miehelleni ja hänen sisaruksilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi antoi oikein lapulle kirjoitettuna nimen, joka lapselle PITÄÄ antaa. Sanoimme, että olemme jo päättäneet hänen nimensä. Anoppi ei tullut sitten edes ristiäisiin.
Me ei kerrottu nimeä, ja tämä oli paha. Kun ristiäisissä selvisi, että lapsen toinen nimi tulee minulle tärkeältä isovanhemmalta, niin sehän oli vielä pahempi. Myös etunimi oli huono ja miksi miehen toinen nimi ei kelvannut lapselle? Tätä kysyttiin minulta, mies itse inhoaa toista nimeään, eikä halunnut sitä taakkaa lapselleen. Toinen lapsi sitten saikin toisen nimensä miehen isältä, ja tämäkin oli väärin. (anoppi eronnut apesta aikoja sitten). Miksi, oi MIKSI hänen suvustaan ei huolittu nimiä meidän lapsille. Mikä vääryys!
Mun anoppi oli salaa toivonut, että lapsellemme tulee hänen äitinsä nimi. Emme edes tienneet tästä toiveesta. Kun nimi tuli minun suvun puolelta (ja oli itseasiassa miehen ehdotus), niin anoppi vetäytyi ristiäisissä itkemään toiseen huoneeseen nimen kuultuaan.
On vaikeaa ymmärtää, kuinka aikuinen ihminen voi olla niin lapsellinen ja itsekäs.
Naiset usein ovat. Ei täällä apeista paljon valiteta muissakaan ketjuissa.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi antoi oikein lapulle kirjoitettuna nimen, joka lapselle PITÄÄ antaa. Sanoimme, että olemme jo päättäneet hänen nimensä. Anoppi ei tullut sitten edes ristiäisiin.
Me ei kerrottu nimeä, ja tämä oli paha. Kun ristiäisissä selvisi, että lapsen toinen nimi tulee minulle tärkeältä isovanhemmalta, niin sehän oli vielä pahempi. Myös etunimi oli huono ja miksi miehen toinen nimi ei kelvannut lapselle? Tätä kysyttiin minulta, mies itse inhoaa toista nimeään, eikä halunnut sitä taakkaa lapselleen. Toinen lapsi sitten saikin toisen nimensä miehen isältä, ja tämäkin oli väärin. (anoppi eronnut apesta aikoja sitten). Miksi, oi MIKSI hänen suvustaan ei huolittu nimiä meidän lapsille. Mikä vääryys!
Mun anoppi oli salaa toivonut, että lapsellemme tulee hänen äitinsä nimi. Emme edes tienneet tästä toiveesta. Kun nimi tuli minun suvun puolelta (ja oli itseasiassa miehen ehdotus), niin anoppi vetäytyi ristiäisissä itkemään toiseen huoneeseen nimen kuultuaan.
On vaikeaa ymmärtää, kuinka aikuinen ihminen voi olla niin lapsellinen ja itsekäs.
Naiset usein ovat. Ei täällä apeista paljon valiteta muissakaan ketjuissa.
Tämä.
No yleisesti ottaen naiset ovat kamalampia ihmisinä kuin miehet. Valitettavasti. On toki mukavia naisia ja ilkeitä miehiä, mutta noin karkeasti yleistäen miehet ovat helpomia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi antoi oikein lapulle kirjoitettuna nimen, joka lapselle PITÄÄ antaa. Sanoimme, että olemme jo päättäneet hänen nimensä. Anoppi ei tullut sitten edes ristiäisiin.
Me ei kerrottu nimeä, ja tämä oli paha. Kun ristiäisissä selvisi, että lapsen toinen nimi tulee minulle tärkeältä isovanhemmalta, niin sehän oli vielä pahempi. Myös etunimi oli huono ja miksi miehen toinen nimi ei kelvannut lapselle? Tätä kysyttiin minulta, mies itse inhoaa toista nimeään, eikä halunnut sitä taakkaa lapselleen. Toinen lapsi sitten saikin toisen nimensä miehen isältä, ja tämäkin oli väärin. (anoppi eronnut apesta aikoja sitten). Miksi, oi MIKSI hänen suvustaan ei huolittu nimiä meidän lapsille. Mikä vääryys!
Mun anoppi oli salaa toivonut, että lapsellemme tulee hänen äitinsä nimi. Emme edes tienneet tästä toiveesta. Kun nimi tuli minun suvun puolelta (ja oli itseasiassa miehen ehdotus), niin anoppi vetäytyi ristiäisissä itkemään toiseen huoneeseen nimen kuultuaan.
On vaikeaa ymmärtää, kuinka aikuinen ihminen voi olla niin lapsellinen ja itsekäs.
Naiset usein ovat. Ei täällä apeista paljon valiteta muissakaan ketjuissa.
Tämä.
No yleisesti ottaen naiset ovat kamalampia ihmisinä kuin miehet. Valitettavasti. On toki mukavia naisia ja ilkeitä miehiä, mutta noin karkeasti yleistäen miehet ovat helpomia ihmisiä.
Mutta kyllä naisia yhdestä asiasta sietää. Tosin se tilanne on muuttumassa. Muuttuvatkohan naiset sen mukana 🤔
Vierailija kirjoitti:
Anopin oikeudet riippuu täysin siitä, miten hän on kohdellut lapsen äitiä - jo ennen lapsen syntymää siis.
Ei kannata kohdella kuin vierasta ja ulkopuolista, sillä näin toimiessaan anoppi jää sellaiseksi itse.
Itseasiassa juuri tämä! Itse yritin pitää läheisiä välejä ja kertoilla lasten kuulumisia jne jne. Mutta kun tilanne on aina se, että minä olen ulkopuolinen, niin annoin olla.
Pyydettiin kerran esikoisen ollessa n.2v, että katsoisivat lasta pari tuntia. Tämä oli ok. Jälkikäteen muilta sukulaisilta kuulimme kuinka höykkyytämme heitä. Meni vuosia eteenpäin ja saimme toisen lapsen. He jaksoivat koko ajan pyytää lapsia hoitoon, jotta pääsisimme kahdestaan johonkin. No sitten erehdyimme pyytämään, että katsoisivatko lapsia kun menemme elokuviin. Vastaus oli vain, että eivät he voi aina meidän lapsia hoitaa. Ja tasan kerran oli esikoinen heillä sen parituntisen ollut..
Nyt itkevät kun lapsemme eivät heille halua mennä enää ja mekään emme kumpikaan heihin luota. Ovat miehellekin tehneet todella rumia temppuja ja jättäneet ulkopuolelle omasta perheestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin oikeudet riippuu täysin siitä, miten hän on kohdellut lapsen äitiä - jo ennen lapsen syntymää siis.
Ei kannata kohdella kuin vierasta ja ulkopuolista, sillä näin toimiessaan anoppi jää sellaiseksi itse.
Itseasiassa juuri tämä! Itse yritin pitää läheisiä välejä ja kertoilla lasten kuulumisia jne jne. Mutta kun tilanne on aina se, että minä olen ulkopuolinen, niin annoin olla.
Pyydettiin kerran esikoisen ollessa n.2v, että katsoisivat lasta pari tuntia. Tämä oli ok. Jälkikäteen muilta sukulaisilta kuulimme kuinka höykkyytämme heitä. Meni vuosia eteenpäin ja saimme toisen lapsen. He jaksoivat koko ajan pyytää lapsia hoitoon, jotta pääsisimme kahdestaan johonkin. No sitten erehdyimme pyytämään, että katsoisivatko lapsia kun menemme elokuviin. Vastaus oli vain, että eivät he voi aina meidän lapsia hoitaa. Ja tasan kerran oli esikoinen heillä sen parituntisen ollut..
Nyt itkevät kun lapsemme eivät heille halua mennä enää ja mekään emme kumpikaan heihin luota. Ovat miehellekin tehneet todella rumia temppuja ja jättäneet ulkopuolelle omasta perheestä.
Mä en käsitä tätä, että ensin kinutaan lasta hoitoon, ja kun siihen suostutaan, niin sitten kitistään ulkopuolisille ihmisille, kuinka rankkaa se on. Anoppi kertoili hoitamisen vievän voimat, mutta mulle tai miehelle ei sanonut muuta, kuin kuinka hyvin kaikki meni. Ja toki anoppi uhrautuu viimeisillä voimillaan, kun ei muuten pärjätä. Loppui kyllä hänen hoitamiset, kun tuosta kuultiin. Kinuttu on kyllä tuon jälkeenkin, mutta säästelköön mummu voimiaan. Pärjätään mainiosti ilman hoitoapuakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan samanlainen anoppi. Olisi vienyt vauvan suurin piirtein synnäriltä omaan kotiinsa. Marisi koko vauvavuoden, kun ei annettu hoitoon. Lapsen kanssa ajan viettäminen meidän kanssa samaan aikaan ei kelvannut. Suuttui, kun lapsi meni ensimmäisen kerran hoitoon minun vanhemmilleni, jotka olivat olleet osa elämäämme viikoittain eivätkä halunneet omia lasta. Halusivat vaan viettää aikaa tämän kanssa. Edelleenkin lapsen pitäisi mennä anopille anopin toiveiden mukaan, vaikka usein lapsi ei edes halua. Lapsi on jo niin iso, että hänellä on oma puhelin, johon anoppi soittaa syyllistäviä puheluita, kun me emme ole kotona. Lopulta lapsi sitten suostuu menemään sinne.
Kun lapsi oli pienempi, anoppi kutsui ”vahingossa” itseään äidiksi, kun puhui itsestään lapselle. Tuoreena äitinä lähinnä ahdisti, kun anoppi yritti leikkiä pikkulapsiaikaa uudelleen meidän lapsella. Onneksi mies on pysynyt tiukkana ja huomauttanut äidilleen aina, kun tämä ylittää rajoja.
Meillä myös ohitteli meidät ja marisi ja painosti lapsia.
Lopulta riitaantui totaalisesti teinin kanssa koska tämä on kasvatettu visusti olemaan olematta kenenkään psyyken kannattelija tai syyllistyvänsä turhasta.
Teini sanoi tiukasti kiitos ei ja blokkasi puhelimesra eikä ole sen koommin suostunut olemaan tekemisissä.
Mua vähän jänskättää. Esikoiselle on tarkoitus hankkia puhelin kun koulu alkaa. Itse en ole anopille lapsen puhelinnumeroa antamassa, mutta isänsä sen virheen tekee. Mä en halua että anoppi ottaa yhteyttä lapseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä mies on?
Niinpä. Jännä ettei miehen mielipidettä koskaan mainita näissä yhteyksissä.
On kysytty ja mies sanoi, että äitinsä ei ala meitä määräämään. Sanoi, että lapsi on meidän.
ApKerrankin mies, jolla on selkärankaa. Hyvä.
En kyllä ymmärrä tällaisia mummoja. Onko aikoinaan jättänyt omat lapsensa hoitamatta ja kuskannut ne äitinsä katsottavaksi? Tämä taisi olla melko yleistä ainakin vielä 70-luvulla. Yrittävät nyt sitten elää menetettyjä vuosia uudelleen lastenlasten kautta. Outoahan se on. Ja rajatonta käytöstä!
Ne 70-luvulla mummolaan kuskatut lapset alkavat itse olla tämän päivän mummoja...
Olen syntynyt -78 ja kuopukseni on 7kk.
Niin? Lisääntymisikä on paisunut molemmista päistä. Suomessakin on 90-luvulla syntyneitä isoäitejä.
Olen syntynyt vuonna 1990 enkä tunne yhtään ikäistäni ISOäitiä. Suurin osa saman ikäisistä tutuistani ei ole edes äitejä tai isejä vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä mies on?
Niinpä. Jännä ettei miehen mielipidettä koskaan mainita näissä yhteyksissä.
On kysytty ja mies sanoi, että äitinsä ei ala meitä määräämään. Sanoi, että lapsi on meidän.
ApKerrankin mies, jolla on selkärankaa. Hyvä.
En kyllä ymmärrä tällaisia mummoja. Onko aikoinaan jättänyt omat lapsensa hoitamatta ja kuskannut ne äitinsä katsottavaksi? Tämä taisi olla melko yleistä ainakin vielä 70-luvulla. Yrittävät nyt sitten elää menetettyjä vuosia uudelleen lastenlasten kautta. Outoahan se on. Ja rajatonta käytöstä!
Ne 70-luvulla mummolaan kuskatut lapset alkavat itse olla tämän päivän mummoja...
Olen syntynyt -78 ja kuopukseni on 7kk.
Niin? Lisääntymisikä on paisunut molemmista päistä. Suomessakin on 90-luvulla syntyneitä isoäitejä.
Olen syntynyt vuonna 1990 enkä tunne yhtään ikäistäni ISOäitiä. Suurin osa saman ikäisistä tutuistani ei ole edes äitejä tai isejä vielä.
Aika nuorena saa aloittaa, sekä äiti/isä että mummu, että tulee 30-vuotiaana isoäidiksi. Nuorin tuntemani mummuuntunut on 37.
Vietäpä siinä laadukasta parisuhdeaikaa, kun sydän syrjällään saa pohtia, onko lapsi edes hengissä kun sitä menee anoppilassa hakemaan. Se, että on isovanhempi ei tarkoita sitä, että automaattisesti on lapselle turvallisesta aikuisesta kyse.