Miksi vuokranantaja ei hyväksy kelan
Kommentit (81)
Mammutin kirjoitti:
Mielestäni en ole tyhmä vuokranantaja vaikka vaadinkin rahavakuuden joko tililleni taikka erilliselle vuokravakuustilille (jolloin vakuuden korko kuuluu vuokralaiselle).
En ymmärrä vuokralaisten ajatusmaailmaa tässä. Ei se missään nimessä ole sama asia maksaako vuokralainen itse vakuuden vai antaako sen Kela, kunta tms. Minulle ei herätä luottamusta se ettei aikuinen ihminen ole saanut kerättyä vuokravakuutta säästämällä. (Eri asia on jos kyseessä on esim. ensimmäistä kertaa omilleen muuttava nuori.) Enkä usko että asuntoa arvostaa samalla tavalla, jos ei ole omat rahat kiinni vakuudessa.
Minä olen vuokranantajana pistänyt omaa rahaa todella paljon likoon ostaessani sijoitusasunnon ja mielestäni se on kahden kauppa. Minulla on sijoittajana erittäin suuret riskit, jotka haluan minimoida. Ja ennen kuin kukaan kommentoi että vuokranantajat ovat ahneita tai kerryttävät omaisuuttaan ”helposti”, niin tervetuloa kokeilemaan. Sitä paitsi ilman yksityisiä vuokranantajia yhteiskunta ei pyöri ja asunnottomia olisi enemmän. Ei valtiolla ja kunnilla riitä rahkeet asuntojen tarjoamiseen.
Tai sitten jos ahneet vuokraloordit eivät olisi velkavivuttamassa asuntojen hintoja ylös, omistusasuntojen hinnat laskisivat ja osalla niistä, jotka asuvat vuokralla, olisikin varaa ostaa oma.
Toisaalta jos kaikki vuokra-asunnot olisivat valtion tai kuntien hallussa, myös vuokrat pysyisivät paremmin kontrollissa.
Jos kerran vuokraamisella tienaa, niin miksei myös kunta, joka pystyy helpommin keskittämään ja kilpailuttamaan oheiskulut, ei voisi tehdä vuokrabisnestä tuottavammin ha kuitenkin asiakasystävällisemmin?
Vierailija kirjoitti:
Se kertoo ettei vuokralaisella ole penninhyörylää jos ei voi itse vakuutta heittää. Vaikea saada pihalle jos ei maksa eikä ainakaan pysty korvaamaan vahinkojaan eli ej kiinnosta niin pitää asunnosta huolta.
Mulla joskus vuokranantaja hyväksyi tuon pitkin hampain, vaikka olin luottotiedotonkin. Keskusteltiin kasvokkain ja kerroin itsestäni ja lopulta 5v asumisen jälkeen sanoi, että olin parhain mahdollinen vuokralainen. Itki oikein, kun lähdin pois. Olin pitänyt niin hyvää huolta talosta ja pihasta. Jos oot rehellinen tilanteestasi etkä hauku tyhmäksi, niin ehkä vuokranantaja hyväksyy joskus sullakin sen Kelan takauksen.
Vierailija kirjoitti:
Koska se kattaa vain maksamattomat vuokrat, ei mitään asunnolle aiheutettuja vaurioita. Käytännössä tuollaisen asukkaan takia tulee enemmän kuluja kuin tuloja.
Luuletko että ne joilla on varaa maksaa aiheuttaa tuhot. Tuhoja nuo ei saa koskaan pois jos sellainen harvinaisuus sattuu kohdalle. Tosiasiassa nuo meinaa käyttää takuurahat itse ja tietää että kelan kanssa noista on turha tapella, helpompi vedättää tavista. Hae suosiolla joku vähemmän ahne vuokranantaja.
Vierailija kirjoitti:
Koska se kattaa vain maksamattomat vuokrat, ei mitään asunnolle aiheutettuja vaurioita. Käytännössä tuollaisen asukkaan takia tulee enemmän kuluja kuin tuloja.
Nyt ei kyllä av palstalla alapeukuttajat oikein tiedä asiasta yhtään mitään. Kannattaisi vähän jo hävetä.
Laitanpas tähän teille tiedoksi. jos on liian vaikeaa tekstiä, niin kysykää, ja teille vastataan ;)
https://www.kela.fi/vuokravakuuden-sisalto
ja
https://www.kela.fi/vuokravakuuden-realisointi
Noin.
Älkääpä siis enää viitsikö levitellä perätöntä "tietoa", vaikka itse ette ymmärtäisikään vuokravakuuden sisältöä. Kannattaa ennemmin kysyä joltain viisaammalta kuin nolata itsensä.

Eikö se ole ihan samanlainen kuin itsemaksettukin vakuus?
Kyllä se on. Ainoa vain, että vuokranantaja ei pysty kusettelemaan kelaa, niin kuin yrittää tehdä vuokralaiselle, vaan tuhoista pitää oikeasti olla todisteet, eli pelkkä mulukun va:n sana ei riitä ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kertoo ettei vuokralaisella ole penninhyörylää jos ei voi itse vakuutta heittää. Vaikea saada pihalle jos ei maksa eikä ainakaan pysty korvaamaan vahinkojaan eli ej kiinnosta niin pitää asunnosta huolta.
No tuossa tapauksessa vuokranantaja tuskin tekisi vuokrasopimustakaan. On kuitenkin tapauksia joissa vuokranantaja tekee vuokrasopimuksen mutta hyväksyy vakuudeksi vain rahaa eikä kelan/sossun maksusitoomusta. Silloin sossu saattaa maksaa vakuuden rahana.
En tiedä mikä sille on motiivina, koska vuokranantaja ei kuitenkaan saisi noita vakuusrahoja itse käyttää, vaan niiden pitäisi aina olla saatavilla. Mutta todennäköisesti motiivina on se että vuokranantaja haluaa pitää tuon vakuuden omana korottomana pikavippikassanaan akuutin rahapulan varalle.
Ja helppo hänen niin on tehdä, koska hän voi. Kyllä sossu sen vakuuden yleensä rahana maksaa jos vuokranantaja ilmoittaa ettei maksusitoomus käy.
Näin. Älkää hyvät ihmiset koskaan antako vuokranantajalle rahaa tonneja hänen OMALLE tililleen!!! Pankit avaavat takuurahatilejä mielellään, ja sieltä ei kumpikaan pysty sitä rahaa käyttöönsä nostaa. Pankki kyllä selvittää teille miten homma menee. Muutoin voi käydä niin että raha laitetaan heti haisemaan, ja kun on aika muuttaa pois, niin vuokranantaja keksii kaikkia syitä ja savia jotta ei tarvitsisi maksaa teille vakuutta takaisin, koska hänellä ei sitä enää ole.
T: eikusettava vuokranantaja
Vierailija kirjoitti:
Minä en hyvåksy kelan vuokravakuutta, koska olen oppinut kantapään kautta että
- se on yleensä määräaikainen ja määräaika on lyhyt. Vakuus on siis voimassa vain 6kk Tai 12 kk ja jos vuokrasopimus jatkuu sen jälkeen, pitäisi vuokralaisen saada säästettyä uusi vakuus. Arvaa miten usein näin tapahtuu (Harvoin) ja jääkö vuokralainen vain asumaan ilman vakuutta (juu).
- kelan vakuus tosiaan kattaa vain maksamattomat vuokrat. Niidenkin todistaminen on käytännössä mahdotonta. Toisin sanoen oikeasti vuokranantaja on täysin tyhjänpäällä, jos vuokralainen rikkoo jotain tai jättää edes vuokrat maksamatta.
- kolmanneksi vuokralaisia kiinnostaa selvästi enemmän asua kunnolla ja pitää asunnosta normaalia huolta silloin kun heillä on edes se tonni puolitoista omaa rahaa siinä kiinni. Jos siinä on kiinni kelan rahat, kokevat sekä oikeutetuksi ja turvalliseksi aiheuttaa kymppitonnien tuhot. Jotka siis jää vuokranantajan ongelmaksi.
Höpsistä. Jos oikeasti vuokraisit asuntoa, niin tietäsit kyllä. Joku jo laittoi nuo linkit kelaan, lukaisepas sieltä niin et hölise ihan höpöjä.
Vuokranantajana en koskaan hyväksy kela-asiakasta vuokralaiseksi.
Se on minun oikeuteni. Minä omistan sen asunnon osakkeet, jossa vuokralainen asuu ja minä vastaan niistä taloyhtiölle.
Aina ollut hyviä ja itsemaksavia vuokralaisia tarjolla, joten ei tarvitse eikä koskaan tule tarvittavaksi vuokrata asuntoa niille, joiden maksukyky ja eläminen ja oleminen on monissa asioissa erittäin kyseenalaista.
Enemmin pidän asunnon tyhjänä, kuin otan kelavuokralaisen.
Jep, mulla oli luottotiedoton vuokralainen ja nyt jälkeenpäin tiedän miksi oli luottotiedoton ja tiedän että tulee myös aina olemaan. Meni kuukausia sotkun siivoamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Se kertoo ettei vuokralaisella ole penninhyörylää jos ei voi itse vakuutta heittää. Vaikea saada pihalle jos ei maksa eikä ainakaan pysty korvaamaan vahinkojaan eli ej kiinnosta niin pitää asunnosta huolta.
Luultavasti ne mahdolliset vahingot ja niiden korvaaminen pelottavat. Kela-sitoumus todistaa, että vuokralainen on suht. varaton, eikä siis pysty korvaamaan mitään tuhoja. Asunto on aika kallis kohde annettavaksi sellaisen käyttöön, joka tietää, ettei häneltä saa mitään perityksi. Vuokranantaja harvoin kovin hyvin tuntee vuokralaista, joten hän arvailee aika minimaalisten vinkkien perusteella persoonallisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan omillaan maksavan vuokravakuus on ihan oikeaa rahaa, joka on pankissa ja jos vuokralaisella jää vuokrat maksamatta tai tämä tekee vahinkoa asuntoon, voi vuokranantaja kuitata vuokravakuudesta näitä menoja. Kelan vakuus on mahdollisuus hakea Kelasta korvausta, jos vuokralainen ei maksa vuokraa, mutta vuokralaisen aikeuttamiin asunnon tuhoihin Kela ei anna korvausta. Lisäksi raha pitää anoa Kelasta, vuokranantaja ei voi vaan pidättää sitä itsellään. Kolmannekseen se Kelan vakuus kertoo, että vuokralaishalukkaalla ei ole valuuttaa itsellään ja mikäli on maksukykyisiäkin vuokralaisia liikkeellä, nämä ajavat aina ohi. Riski asunnon tuhoutumisesta on aina suurempi mitä enemmän PA vuokralainen on.
Ei pidä paikkaansa
"Vaatimuksessa on mainittava vaaditun korvauksen määrä ja vaatimuksen perusteet sekä vuokrasopimuksen päättymispäivä ja vuokralaisen poismuuttopäivä. Vaatimuksen mukana on toimitettava seuraavat liitteet:
kopio vuokrasopimuksesta (ellei sopimusta ole aiemmin toimitettu Kelalle)
vuokrasopimuksen irtisanomis- tai purkamisilmoitus tai käräjäoikeuden päätös häädöstä
mikäli haetaan korvausta vahingoista tai loppusiivouskuluista:
Valokuvat, isännöitsijän tai ulkopuolisen tahon laatima tarkastusraportti tai muut vastaavat, luotettavat selvitykset vahingoista
laskut tai kuitit korjauksista, työtunneista ja materiaaleista taikka poikkeuksellisesti voidaan sopia, että vuokranantaja voi käyttää vuokranantajan omaa korjaushinnastoa
mikäli haetaan korvausta lukkojen sarjoitukseen, kuitti sarjoituksesta
häätötilanteessa käräjäoikeuden ja / tai ulosottoviraston kuitit
saman vuokralaisen kanssa tehty uusi vuokrasopimus"
Näin sanoo KELA
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se kattaa vain maksamattomat vuokrat, ei mitään asunnolle aiheutettuja vaurioita. Käytännössä tuollaisen asukkaan takia tulee enemmän kuluja kuin tuloja.
Nyt ei kyllä av palstalla alapeukuttajat oikein tiedä asiasta yhtään mitään. Kannattaisi vähän jo hävetä.
Laitanpas tähän teille tiedoksi. jos on liian vaikeaa tekstiä, niin kysykää, ja teille vastataan ;)
https://www.kela.fi/vuokravakuuden-sisalto
ja
https://www.kela.fi/vuokravakuuden-realisointi
Noin.
Älkääpä siis enää viitsikö levitellä perätöntä "tietoa", vaikka itse ette ymmärtäisikään vuokravakuuden sisältöä. Kannattaa ennemmin kysyä joltain viisaammalta kuin nolata itsensä.
No niin! Minä jo vähän ihmettelinkin täällä sivussa kommentteja lukiessani, että mikähän erikoissitoumus mun työkaverilla sitten oli plakkarissa, kun Kela mukisematta maksoi kaikki vuokralaisen kämpälle tekemät vahingot ja käytetyn siivousfirmankin kustannukset. Ei ollut mitään ongelmia saada korvauksia.
Miksi ihmisten pitää valehdella joka asiasta? Tässäkin ketjussa voisi jättää vain vastaamatta jos ei tiedä.
Mammutin kirjoitti:
Mielestäni en ole tyhmä vuokranantaja vaikka vaadinkin rahavakuuden joko tililleni taikka erilliselle vuokravakuustilille (jolloin vakuuden korko kuuluu vuokralaiselle).
En ymmärrä vuokralaisten ajatusmaailmaa tässä. Ei se missään nimessä ole sama asia maksaako vuokralainen itse vakuuden vai antaako sen Kela, kunta tms. Minulle ei herätä luottamusta se ettei aikuinen ihminen ole saanut kerättyä vuokravakuutta säästämällä. (Eri asia on jos kyseessä on esim. ensimmäistä kertaa omilleen muuttava nuori.) Enkä usko että asuntoa arvostaa samalla tavalla, jos ei ole omat rahat kiinni vakuudessa.
Minä olen vuokranantajana pistänyt omaa rahaa todella paljon likoon ostaessani sijoitusasunnon ja mielestäni se on kahden kauppa. Minulla on sijoittajana erittäin suuret riskit, jotka haluan minimoida. Ja ennen kuin kukaan kommentoi että vuokranantajat ovat ahneita tai kerryttävät omaisuuttaan ”helposti”, niin tervetuloa kokeilemaan. Sitä paitsi ilman yksityisiä vuokranantajia yhteiskunta ei pyöri ja asunnottomia olisi enemmän. Ei valtiolla ja kunnilla riitä rahkeet asuntojen tarjoamiseen.
Totta.
En tajua vuokralaisia jotka hajottavat asunnon. Ihan takuulla eivät omassa asunnossaan hajottaisi vaikka kattolamppuja. En vaan voi ymmärtää.
Mammutin kirjoitti:
Mielestäni en ole tyhmä vuokranantaja vaikka vaadinkin rahavakuuden joko tililleni taikka erilliselle vuokravakuustilille (jolloin vakuuden korko kuuluu vuokralaiselle).
En ymmärrä vuokralaisten ajatusmaailmaa tässä. Ei se missään nimessä ole sama asia maksaako vuokralainen itse vakuuden vai antaako sen Kela, kunta tms. Minulle ei herätä luottamusta se ettei aikuinen ihminen ole saanut kerättyä vuokravakuutta säästämällä. (Eri asia on jos kyseessä on esim. ensimmäistä kertaa omilleen muuttava nuori.) Enkä usko että asuntoa arvostaa samalla tavalla, jos ei ole omat rahat kiinni vakuudessa.
Minä olen vuokranantajana pistänyt omaa rahaa todella paljon likoon ostaessani sijoitusasunnon ja mielestäni se on kahden kauppa. Minulla on sijoittajana erittäin suuret riskit, jotka haluan minimoida. Ja ennen kuin kukaan kommentoi että vuokranantajat ovat ahneita tai kerryttävät omaisuuttaan ”helposti”, niin tervetuloa kokeilemaan. Sitä paitsi ilman yksityisiä vuokranantajia yhteiskunta ei pyöri ja asunnottomia olisi enemmän. Ei valtiolla ja kunnilla riitä rahkeet asuntojen tarjoamiseen.
Varmaan vuokralaisellasi pitää olla tietynsuuruinen palkka myös? Miten meinasit tehdä jos vuokralaisesi sairastuu ettei voi enää käydä töissä, tai jää työttömäksi ja joutuu hakemaan tukia?
Kyllä kattaa asunnolle koituneet vahingot ja määräajan jälkeen on vakuus haettava uudelleen kelalta, joka jatkuu määräaikaisena.
Ihan tosi asia on, ihmeellisen vääristeltyä tietoa täällä jaetaan tietämättömille.

Ja sen kelan vakuuden voi saada myös rahana, joka maksetaan suoraan vuokranantajalle kelalta.
Suosittelen pois muuttoa pk-seudulta, moni yksityinen ja firma keksinyt alkaa kiskoa 2000-3000e vakuuksia. Kellä (edes hyvätuloisella) oikeasti varaa heittää teille tuntemattomille moiset summat, noilla summilla kun saisi niin paljon muutakin ja ei voi olla varma saako summaa takasin vaikka kaikki olisi kunnossa. Ahneus se on mikä pistää pyytämään tuollaisia summia. Kotivakuutuksen tulisi korvata tietyt asiat jos asunnossa jotain hajoaa +vuokranantaja voi nähdä millaiselle vuokraa, onko ihan pakko vuokrata väkisin 1. jollekin repaleiselle juopolle 2. juuri nuorisokodista/vankilasta vapautuneelle. Kyllä ihmisistä usein näkee millaisista oloista tulevat, oma virhe jos rahanahneus ajaa vuokraamaan jollekin häiriintyneelle asunnon rikkojalle. Ja sitten onko se asunto sen vakuuden arvoinen? noita summia kehdataan pyytää myös 70 luvun taloista joissa kaikki rempat tekemättä ja maalit irtoilee +naapureina tupakoijia, näistä ei tietenkään mainita vaan yritetään ettei uusi asukas huomaa vikoja.
Vierailija kirjoitti:
Jep, mulla oli luottotiedoton vuokralainen ja nyt jälkeenpäin tiedän miksi oli luottotiedoton ja tiedän että tulee myös aina olemaan. Meni kuukausia sotkun siivoamiseen.
Vuosi sitten syöpään kuolleen ystäväni lapsi käytti kelan antamaa vuokravakuutta. Lähti opiskelemaan yliopistoon kielilä. Luottotiedoilla ei ole mitään tekemistä kelavakuuden kanssa, mutta moni opiskelemaan lähtevä, jolla ei ole vanhempia, tai vanhemmilla ei ole tonneja säästössä teinin vuokravakuuteen, käyttävät sitä kelaa siihen.