Käyttämättömät, autioituvat talot ja mökit

Purkamattomat talot pitäisi purkaa pikimmiten.

Myy purkukuntoisena 1 eurolla, niin ei ole mitään vastuuta. Tai ehkä se 1 euron vastuu on. Eikä näistä paskoista kannata tämän enempää maksaa.

On joitakin juttuja jotka laittavat ns. hykerryttämään. Yksi olisi ehdottomasti mikäli nyt vaikka voittaisin jossakin vaikken koskaan osallistukaan mihinkään suurehkon potin rahaa niin että olisi huolettomasti käytettävissä 50-100 keur jonkin rapistuneen kiinteistön ostoon mutta löytää siitä arvoa. Niin se tunne lähteä penkomaan eri myyntipalstoja ja kiertelemään Suomenmaata tutustumassa tarjontaan. Tämä olisi mahtavaa! En todellakaan haaveile mistään luksuslukaalien tarjonnasta joita iltapäivälehdet uutisoivat. Kiinnostaisi paljon enemmän löytää joku halpa simppeli helmi. Tiedän että ei ole mahdotonta.

Ettei sitten enää riitä hautapaikkojen kyylääminen, etenkin julkkikseksi päätyneiden hautapaikat, ai, ai, kun on huonosti hoidettu.

Mitä se sulle kuuluu, millaiseen rotiskokuntoon joku vanha torppa on päätynyt? Aina ei liene edes yksityisomistuksessa se rotisko!

Tiiviisti asutuilla seuduilla ne eivät kauan kyllä maailmaa rumenna. Kato on nää tulitikkujen kanssa liikkeellä olevat siivouspartiot, jotka kuvittelevat voivansa tehdä ihan mitä vaan! "Joku pultsarien maja, pistetääs matalaks", sano.

Vierailija kirjoitti:

Minuakin surettaa sama asia. On oikeasti hienojakin taloja upeilla rantatonteilla jätetty rapistumaan. Ja itse kun juuri sellaista etsin, mutta kiinteistön omistajien tietoja on todella vaikea ellei mahdoton löytää. Edes maanmittauslaitos ei taida antaa tietoja, jos on ostoaikeissa.

Arvelet sinä.

Tietojen saaminen on erittäin helppoa, kiinteistörekisteri on julkinen. Tietojen tilaamiseksi on vain selvitettävä kiinteistön rekisteritunnus, ja se taas onnistuu suoraan verkosta kansalaisen karttapaikasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuakin surettaa sama asia. On oikeasti hienojakin taloja upeilla rantatonteilla jätetty rapistumaan. Ja itse kun juuri sellaista etsin, mutta kiinteistön omistajien tietoja on todella vaikea ellei mahdoton löytää. Edes maanmittauslaitos ei taida antaa tietoja, jos on ostoaikeissa.

Arvelet sinä.

Tietojen saaminen on erittäin helppoa, kiinteistörekisteri on julkinen. Tietojen tilaamiseksi on vain selvitettävä kiinteistön rekisteritunnus, ja se taas onnistuu suoraan verkosta kansalaisen karttapaikasta.

Tiedon saannin jarruttaminen vaikeuttaisi kiint, kauppaa. Verottaja hidastaisi verottamistaan.

Vierailija kirjoitti:

No yhden talon tiedän lapsuudenkodinseudulta, että perillisiä ei ole tai heitä ei ole tavoitettu. Toisessa tapauksessa ainoa perillinen on kehitysvammainen, eikä mitään oikein voi tehdä, kun edunvalvoja ei voi tehdä päätöksiä kuitenkaan.

Meillä on kesämökki rapistumassa. Se on vuokratontilla saaressa ja hankalan kulkuyhteyden päässä. Kukaan ei jouda käymään, mutta purkaminenkin on hankalaa, kun saaresta pitäisi saada tavarat jotenkin järkevästi pois. Olemme tarjonneet tontin omistajalle ilmaiseksi, mutta ei halua. Tietty mieluummin haluaa vuokraa.

Jos vahingossa unohtuu sähkölämmitin päälle ja jotain papereita siinä päällä ja talo syttyy palamaan. Kaapitkin on täynnä öljypurkeja ym. helposti syttyvää..

Kai jokaisen talon takana on erilainen tarina, mutta nämä ovat ainakin melko tavallisia:

1) Ei haluta myydä ikäihmisten eläessä, ja ns. odotellessa talo ehtii rapistua.

2) Periaatteessa talo rakas ja tärkeä, mutta todellisuudessa ainakin jollakin osakkaista on jotakin, joka rajoittaa tai menee ohi, esim. vauva, asuntolaina, opinnot. Mikä kelläkin. Ja siinä talo ehtii ns. hapantua.

3) Ihmissuhteet eivät säily muutoksessa, ja ennen nostalginen ja symppis paikka saakin epämiellyttävän mielleyhtymän. Esim. yhden kerran huutoriita voi aiheuttaa sen, ettei paikkaan halua lapset/miniä/vävy, vainna ns. ydinperhe sen saisikin suhteutettua. Eli esim. sisarukset kestävät ilmaa puhdistavat kärhämät, mutta lapset ja "sukuun naidut" eivät, koska viimeksi mainituilla ei ole vahava sidettä paikkaan ja ihmisiin. TAI ei uskalleta olla rehellisiä, jolloin vaikka siistimpi tai puut liiteriin hommaava kettuuntuu ja siirtää panoksensa toisaalle, koska ei halua olla ns. piika tai renki.

Mielenkiintoinen keskustelu.

Näin 10 ensimmäistä sivua luettuani sanoisin, että keskustelu on pyörinyt mielestäni liikaa taloudellisten seikkojen ympärillä. Varmasti on niitäkin tarpeettoman kiinteistön omistajia, jotka antavat ajan kulua rahallisen voiton toivossa, mutta vaikea nähdä, että tuo olisi näissä tapauksissa merkittävin osa.

Otetaan maalaistila, jossa on asuttu ainakin jostain 1700-luvulta lähtien. Tilaa on lohkottu vuosien kuluessa aina perheen pojille ja myöhemmin tytöillekin. Viimeiset lohkomiset tehty 40-luvulla ja rakennettu iso rintamamiestalo koko kasvavan suvun tarpeisiin. Talossa on suuri sisaruskatras viettänyt onnellisen lapsuuden elämää kuhisevassa kylässä serkkujen naapurissa, kun kaikissa suvun taloissa oli vielä karjaa ja kansakoulu voimissaan.

2010-luvulle saakka sukutaloon on säilötty kaikkien kuolinpesien tavarat ja kaikki, mikä muutoissa ei ole mahtunut uusiin asuntoihin.

Nyt ollaan sitten 2020-luvulla. Käsissä on 80-vuotias talo, jota ei ole juuri hoidettu 40 vuoteen, sädesientä kellarissa (eli näillä spekseillä koko talon voi olettaa olevan purkukunnossa) ja lattiasta kattoon täynnä sellaista tavaraa, jolla on tunnearvoa ja vanhimmassa päässä voi olla jotain historiallistakin arvoa. Kaikki on kuitenkin sellaisessa läjässä, että kukaan elossa oleva ei tarkalleen tiedä mitä siellä on.

Kaikilla eri paikkakunnilla asuvilla osakkailla on omatkin kotinsa ja harrastuksensa. Jos paikkaa lähtisi myymään, pitäisi ihan ensi töikseen tehdä tuhansia tekemättömiä päätöksiä viimeisten 100 vuoden ajalta. Säilytetäänkö isovaarin omatekemä kiikkutuoli? Mitenkäs, kun ei oikein sovi jätkäsaarelaisen lasiunelman sisustukseen? Entäs mummun käsin kutomat upeat ryijyt, jotka todenäköisesti homeella saastuneita? Entä vaarin sotamuistot? Isovaarin ja isomummun kirjeenvaihto kihlausajalta? Pelkästään se että purkisi ja tutkisi mitä talo sisältää, veisi helposti työssäkäyvän ihmisen kaikki vuosilomat, tuskin riittäisikään. Sen jälkeen olisi vielä käsissä se seuraava ongelma, eli suunnitella ja toteuttaa säilytettävän tavaran sijoitus.

Kaikki tuon ikäisen paikan omistajat tietävät, että ne kiinteistön ongelmat eivät rajoitu homeeseen ja tavaraan. Suomen maaseudulla ei ollut kunnon jätehuoltoa kuin vasta joskus 1980-luvulta lähtien. Siihen asti kaikki roska on poltettu tai kaivettu jonnekin sinne tontille, josta voi nousta ihan mitä vaan. Likakaivot vuotaneet kymmeniä vuosia jne. Näistä johtuen rahallinen arvo on joitain kymppitonneja, mikä tekee muutaman tonnin/osakas.

Jos nyt sitten mietitään, että ottaako joku vakavarainen 70v mieluummin hirveän työmaan, luopumisen tuskan ja 3000 euroa käteen vai säilyttääkö yksityisen "museon", jossa voi pari kertaa vuodessa käydä katsomassa lapsuutensa paikkoja, keräämässä kantarellit tutusta metsästä, kuvitella oman äitinsä kulkemassa pihalla huivi päässä ja lämmittämässä rantasaunaa, niin siinä on selitys miksi niin moni paikka tuolla ränsistyy käyttämättömänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on täynnä rakennuksia, joissa edes tontilla ei ole mitään arvoa.

No kertokaas näistä täysin arvottomista tonteista, niin minä teen tarjouksen. Saadaan joku arvo niillekin tonteille. :)

Minä haluaisin myös tietää. Kiinnistaa yleensäkin asuntosijoittaminen ja hienolta paikalta istettavat isotonttiset talot.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ainakin perintötontti myynnissä joka ei mene edes pilkkahintaan, niin miksi ihmeessä joku ostaisi samalta paikalta talon joka pitäisi ensin purkaa?

Tontin raivaus, tien teko perille, kunnallistekniikka ym maksavat myös ja jos purettava talo on hyvällä paikalla, niin kyllä kelpaisi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei ole kokemusta, mutta varmaan kohta on, kun perin kotitaloni. Hirvittää ajatellakaan. Se on vanha hirsitalo, johon on myöhemmin tehty lisää tilaa, vessa, sauna, pesuhuone ja kaikki 60-70-luvun tyyliin, eli ei mitään kosteuseristyksiä. Talossa oli näkyvää hometta jo 70-luvulla, nyt se on kokonaan homeen valtaama. Haju on järkyttävä. Se on pilattu totaalisesti peruskorjauksilla ja lämpöremonteilla ja lattiat on jääkylmät, ei mitään ilmanvaihtoa. Ainoa mitä sille voi tehdä, on polttaa maantasalle, vai saakohan niin tehdä?

Kaveri peri myös vanhan, pienen talon. Talon lattia notkui ja kun se avattiin, kaikki oli perustuksia myöten litimärkää ja lahoa, sieniä kasvoi seinien välissä yms. Pieni, kapea tontti huonolla paikalla. Maapohja kallioinen, pihalla ei kasva oikein mikään. Ei sitä kukaan osta riesakseen. Kiinteistövero pitää kuitenkin maksaa, siihen sai alennusta 30 prossaa kun katkaisi sähköt ja vedet.

Sitten tiedän hienon maatilan, joka rapistuu hoitamattomana, koska perikunta ei pääse sopuun myynnistä. Se oli myynnissä, mutta niin kalliilla, ettei mennyt kaupaksi. Hinta olisi pitänyt tiputtaa puoleen, siihen ei osa perijöistä suostunut, joten nyt talo lahoaa paikoilleen. "Ilmaiseksi ei kyllä anneta!"-mieli on monellakin sukutilan myyjällä. Näitä vanhoja taloja näyttää olevan etuovi pullollaan. Kuvitellaan että kun vanha talo on rempattu ja se on järven rannalla, siitä voi pyytää satoja tuhansia. Voi olla, että joutuu aika kauan (ehkä loppuelämän) odottelemaan ostajia. Vanha talo on vanha, vaikka olisi kuinka rempattu.

Perintöä ei ole pakko ottaa vastaan.

Perinnöstä ei voi olla ottamatta vastaan vain tiettyä osaa (esim. homeista mökkiä). Jos perintöön kuuluu muutakin, menetät kieltäytyessäsi senkin. Joskus perinnöksi saatavissa mökeissä onkin edellisten omistajien jäljiltä epäselvyyksiä omistusoikeuksissa. Niiden setvimiseen ennen myyntiä voi mennä kauan aikaa.

Unohdin muuten tuosta aiemmasta 3 syyn listasta tämän:

kun kuolinpesä on pitkään jakamaton, siitä tulee melkoinen vyyhti ja tavallaan päätöksentekokyvytön. Pahimmillaan perheetön henkilö on muuttanut ulkomaille, ja nyt pitäisi sitten löytää kuolintodistusta ym. Kanada, USA, Irlanti? Onko Johanneksesta tullut kirjoissa John, Johann vai Jonathan? Onko Ylä-Syyrinki Miten muokkautunut? jne jne. Ja juuri nämä ovat usein syy siihen, että ei ole pesää aikanaan setvitty. Tässä kun aika kuluu, homma ei ainakaan helpotu. Mutta kiinteistöä ei voi myydä, jos siellä on joku pesän osakas ns. pimeänä.

Näitä jää paljon ja koko ajan lisääntyvissä määrin perikunnille, ostajia taas on hyvin rajallinen määrä ja valinnan varaa heille löytyy.

Perikunnat taas yrittävät liian usein myydä näitä hinnoilla, joilla ostajia ei yksinkertaisesti löydy. Maaseudulla yleinen palkkataso on usein selvästi kaupunkeja alhaisempi ja lisäksi eläminen muuten kallista (sähkö, työmatkat jne). Harvalla on varaa maksaa talosta 100 000 euroa muiden kulujensa päälle.

Perikunnan osallisista taas monet asuvat kerrostaloissa kaupungeissa, eivätkä ymmärrä, että talon roikottaminen kylmillään vuoden tai paljon pidempäänkin hiljalleen tuhoaa sen lopullisesti. Tulee vesivahinkoja ja sisäilmaongelmia jne. Lopulta se perinteinen maaseudun 10 000 - 50 000 euron arvoinen kiinteistö onkin enää silkkaa ongelmajätettä, joka ei kelpaa enää kenellekään, eikä sillä ole enää kuin maapohjan arvo (yleensä muutama tuhat tai korkeintaan muutama kymmenen tuhatta euroa) vähennettynä homehtuneen talon purkukustannuksilla (10-30 teur). Käytännössä talon arvo tässä vaiheessa onkin useimmiten jo negatiivinen.

Voi siis kysyä, kannattaako tällainen erittäin vaikeasti myytävä talo myydä suosiolla hyvin edulliseen hintaan netoten siitä edes jotakin ja päästen siitä eroon, vai roikottaa sitä myynnissä epärealistiseen hintaan ja omistaa hetken päästä vain kasa homehtunutta lautaa, josta kuitenkin täytyy maksaa esimerkiksi kiinteistöveroa.

Maaseudulla taloilla ei juuri ole kuin käyttöarvoa. Kun käyttäjä menehtyy/muuttaa vanhuuttaan lähemmäs palveluja/hoitokotiin, niin kukaan ei tuollaista taloa osta. Hieman jo pelottaa itseäkin isovanhempien tilan kohtalo kun se minulle asti päätyy - tilalla on kuitenkin hieman metsää ja peltoa, joilla ihan arvoakin, mutta vanha rakennuskanta aikalailla arvoton. Pitäisi keksiä, miten saa nuo maat itselleen, ilman vastuuta ränsistyvistä rakennuksista.

Vierailija kirjoitti:

Näitä jää paljon ja koko ajan lisääntyvissä määrin perikunnille, ostajia taas on hyvin rajallinen määrä ja valinnan varaa heille löytyy.

Perikunnat taas yrittävät liian usein myydä näitä hinnoilla, joilla ostajia ei yksinkertaisesti löydy. Maaseudulla yleinen palkkataso on usein selvästi kaupunkeja alhaisempi ja lisäksi eläminen muuten kallista (sähkö, työmatkat jne). Harvalla on varaa maksaa talosta 100 000 euroa muiden kulujensa päälle.

Perikunnan osallisista taas monet asuvat kerrostaloissa kaupungeissa, eivätkä ymmärrä, että talon roikottaminen kylmillään vuoden tai paljon pidempäänkin hiljalleen tuhoaa sen lopullisesti. Tulee vesivahinkoja ja sisäilmaongelmia jne. Lopulta se perinteinen maaseudun 10 000 - 50 000 euron arvoinen kiinteistö onkin enää silkkaa ongelmajätettä, joka ei kelpaa enää kenellekään, eikä sillä ole enää kuin maapohjan arvo (yleensä muutama tuhat tai korkeintaan muutama kymmenen tuhatta euroa) vähennettynä homehtuneen talon purkukustannuksilla (10-30 teur). Käytännössä talon arvo tässä vaiheessa onkin useimmiten jo negatiivinen.

Voi siis kysyä, kannattaako tällainen erittäin vaikeasti myytävä talo myydä suosiolla hyvin edulliseen hintaan netoten siitä edes jotakin ja päästen siitä eroon, vai roikottaa sitä myynnissä epärealistiseen hintaan ja omistaa hetken päästä vain kasa homehtunutta lautaa, josta kuitenkin täytyy maksaa esimerkiksi kiinteistöveroa.

Ei kerrostaloasujalla ole mitään vaikeuksia ymmärtää että taloa ei voi pitää kylmillään ilman seurauksia. Eikä vaikeus myydä taloja maaseudulla johdu siitä että ihmisillä ei olisi rahaa ostaa niitä, vaan siitä että ihmiset eivät halua asua maalla. Ne harvat jotka haluavat, ostavat halvan tontin ja rakentavat uuden.

Eräs ongelma syrjäseudun taloissa on myös tämä:

Kiinteistövälittäjä ei välttämättä edes halua ottaa välitettäväkseen jotakin 0-30 000 euron taloa, koska myynti on useimmiten hyvin hidasta ja monenlaista ongelmaa voi ilmetä prosessin aikana. Saatava välityspalkkio on myös jokatapauksessa vaatimaton.

Siksi näitä 0-30 teur taloja myyvätkin monesti yksityiset suoraan itse. Siinä taas ongelmaksi muodostuu usein se, että yksityisellä on harvoin realistista kuvaa alueen käyvistä toteutuneista kauppahinnnoista (ei siis julkisista hintapyynnöistä). Hinnoittelu saattaakin perustua esimerkiksi siihen, että "kun naapurikin sai talostaan sen ja sen verran 5-vuotta sitten" ja unohdetaan, että hinnat syrjäseudulla laskevat vuosi vuodelta, eikä vähiten nyt viime aikoina kun sähkönhinta on ollut rajussa nousussa. Saattaa siis olla (olettaen että naapuritalot ovat identtiset kaikin puolin, myös kunnoltaan), että vaikka naapuri möi 5-vuotta sitten taloaan 70 000 eurolla ja sai sen lopulta myydyksi 50 000 euron hintaan (sinulle mainitsi vain, että hyvään hintaan meni kaupaksi), on tilanne nyt se, että myyntihinta onkin enää 25 000 - 35 000 euroa ja toteutuva kauppahinta mitä vain 15 000 - 25 000 euron väliltä.

Toinen on se, että yksityisen talon myyjän hinnoittelua määrittelee aivan liikaa omat muistot ja mielikuvat: täällähän ovat nämä minulle niin rakkaat ja suurella työllä ja vaivalla laittamani ja hoitaman marjapensaat ja pihaistutukset / kuinka paljon työtä se Pertti tekikään aikanaan tuon katon kuntoon laittamiseksi jne.

Niin kuin joku täällä jo mainitsikin, nopeimmin oikean, kysyntää vastaavan hinnan talostaan saa, kun laittaa sen myyntiin Huutokaupat.Com sivustolle ilman pohjahintaa ja mahdollisimman kattavilla tiedoilla ja useilla kuvilla. Sivustolla on niin paljon käyttäjiä, että sen kautta hinnaksi muodostuu aika lailla oikea markkinahinta ja harvemmin on kohteita, joista kukaan ei tarjoa yhtään mitään.

Jos tarjouksia ei tule lainkaan, on joko myynti ilmoitus täysin surkea (vain muutama kuva kohteesta/ei mainintaa tontin koosta ja onko oma/korjaustarpeista ei mainintaa/osoitetta ei ilmoiteta jne) tai sitten kohteelle ei yksinkertaisesti ole olemassa kysyntää millään hinnalla.

Jopa Helsingin, Turun ja Tampereen kolmion sisällä oleva alue on paarialuokkaa, josta saa aika halvalla omakotitaloja. Italiassahan on jopa näitä tyhjentyneitä kyliä, joita myydään eurolla halukkaille. Ei ole uutisoitu, onko näitä halukkaita ollut.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei ole kokemusta, mutta varmaan kohta on, kun perin kotitaloni. Hirvittää ajatellakaan. Se on vanha hirsitalo, johon on myöhemmin tehty lisää tilaa, vessa, sauna, pesuhuone ja kaikki 60-70-luvun tyyliin, eli ei mitään kosteuseristyksiä. Talossa oli näkyvää hometta jo 70-luvulla, nyt se on kokonaan homeen valtaama. Haju on järkyttävä. Se on pilattu totaalisesti peruskorjauksilla ja lämpöremonteilla ja lattiat on jääkylmät, ei mitään ilmanvaihtoa. Ainoa mitä sille voi tehdä, on polttaa maantasalle, vai saakohan niin tehdä?

Kaveri peri myös vanhan, pienen talon. Talon lattia notkui ja kun se avattiin, kaikki oli perustuksia myöten litimärkää ja lahoa, sieniä kasvoi seinien välissä yms. Pieni, kapea tontti huonolla paikalla. Maapohja kallioinen, pihalla ei kasva oikein mikään. Ei sitä kukaan osta riesakseen. Kiinteistövero pitää kuitenkin maksaa, siihen sai alennusta 30 prossaa kun katkaisi sähköt ja vedet.

Sitten tiedän hienon maatilan, joka rapistuu hoitamattomana, koska perikunta ei pääse sopuun myynnistä. Se oli myynnissä, mutta niin kalliilla, ettei mennyt kaupaksi. Hinta olisi pitänyt tiputtaa puoleen, siihen ei osa perijöistä suostunut, joten nyt talo lahoaa paikoilleen. "Ilmaiseksi ei kyllä anneta!"-mieli on monellakin sukutilan myyjällä. Näitä vanhoja taloja näyttää olevan etuovi pullollaan. Kuvitellaan että kun vanha talo on rempattu ja se on järven rannalla, siitä voi pyytää satoja tuhansia. Voi olla, että joutuu aika kauan (ehkä loppuelämän) odottelemaan ostajia. Vanha talo on vanha, vaikka olisi kuinka rempattu.

Apua! Eikö tuollaisessa tilanteessa jo kannattaisi kieltäytyä perinnöstä, jos talo on homepommi ja tonttikin arvoton?