Lue keskustelun säännöt.
Käyttämättömät, autioituvat talot ja mökit
Omistatko talon tai mökin joka on tyhjillään? Tai tunnetko jonkun joka omistaa? Kiinnostaisi kuulla syitä siihen, miksi rakennuksia jätetään hoitamatta ja hiljaa paikalleen rapistumaan. Eikä ole tarkoitus arvostella ketään. On vain sääli nähdä etenkin maaseudulla kulkiessa kerta toisensa jälkeen selkeästi hylättyjä rakennuksia. Niistäkin kai pakolliset kulut juoksee kokoajan ja arvokin tippuu mitä pidempään on hoitamatta. Pelkääkö ihmiset että joutuvat vastuuseen jos talosta löytyykin vaikka hometta? Kyllähän rakennuksia voi myös myydä pelkän tontin hinnalla / purkukuntoisena. Entä onko joku kohdannut sitä, että välittäjät eivät halua ottaa kohdetta myytäväksi? Olisi mielenkiintoista lukea keskustelua, kokemuksia ja mielipiteitä aiheesta. :)
Kommentit (736)
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion tulisi auttaa tätä tilannetta jotenkin. Ei ole kenenkään etu että maaseutu autioituu ja lahoaa. Ei kukaan turistikaan tule katsomaan jotain umpeenkasvanutta ryteikköistä metsää. Kuinka moni suomalainen mökkelijäkään haluaa mökkitien varrelle pelkkää risupeltoa?
Ihailen teitä kaikkia jotka olette pelastaneet vanhan talon! Vaatii rohkeutta.
Tämä.
Suomen hiljainen, puhdas maaseutu on sellainen matkailuvaltti, jota ei kovin monessa maassa ole.
Me ihmiset olemme kaikki samanlaisia. Haluamme joskus olla hiljaisuudessa ja tehdä asioita käsillämme. Vaikkapa kantaa järvestä vettä sinne saunaan. Keski-Euroopassakin on miljoonia lapsia, jotka eivät ole ikinä tehneet niin.
Olisi varmaan matkailuvaltti 70- luvun pittoreski maalaisyhteisö.
Mutta sitä yhteisöä ei enää saa takaisin, maikka mitä tekisi.
Pikkutilat eivät elätä ketään, elinkeinorakenne ja yhteiskunta on muuttunut niin, että paluuta ei ole.
Näitä yhteisöjä voisi kyllä auttaa palautumaan. Varsinkin nyt etätyöbuumin aikaan. Helsingin yksiön hinnalla saa kauniin järvenrantatalon pikkukaupungista. Minä ainakin haluan mökkikyläni säilyvän elinvoimaisena.
Innostuin vähän tästä 70-luvun kylämeiningistä. Olen itse kotoisin maalaiskylästä joka alkoi pikkuhiljaa kuihtua kun harva kylän lapsista jäi pitämään kotitilaa.
Nämä tyhjilleen jäävät talot voisi vuokrata kotimaisille matkailijoille tai ulkomaisille eksoottista toimintalomaa etsiville.
Kylän koulussa voisi järjestää aktiviteetteja, kentällä höntsyjalkkista yms mitä välitunneilla pelattiin. Kyläkauppa, ravintola. Läheisellä rannalla rantakalatapahtuma, juhannuskokko, uimakoulu..
Pitäisi olla kylällä elinkeinotoimintaa muutenkin, että infra pyörisi, mm. se kyläkauppa.
Kuvitellaan, että valtio alkaisi tukea tätä toimintaa jotenkin.
Pitäisi olla takeet kokonaisten kylien noususta jaloilleen vastoin vuosikymmeniä jatkunutta ja viime vuosina kiihtynyttä kaupungistumiskehitystä.Aikamoinen riskisijoitus valtiolta.
Sanoisin, että löisi vetoa kuolleen hevosen puolesta.
Mielestäni valtio, tai kunnat, ihan miten se nyt järkättäisiin, voisivat ihan hyvin kokeilla mitä tapahtuu jos muutama talo jostain vielä elävän kylän lähettyviltä lunastetaan ja kunnostetaan, (ajatukseni oli että suureksi osaksi oppilastyönäytteinä) ja huutokaupataan tai vuokrataan kunnan kesämökeiksi. Ei tietenkään mitään metsäsuolla lahoavaa latoa valittaisi tähän projektiin.
Tässä olisi monta hyvää puolta. Lunastus tehtäisiin myyjälle helpoksi eikä tarvitsisi pelätä että joku yksityinen alkaa oikeudessa tapella jostain homeisesta seinäpurusta. Ostaja taas saisi asiantuntevasti korjatun ja kunnolla kuntotarkastetun talon. Pikkukaupungit ja kylät saisivat lisää asukkaita ja kesäasukkaita.
Suurin osa taloista on 50- luvulla lauta-pururakenreelka tehtyjä ja 60-80- luvulla laajennettuja ja modernisoituja valesokkelisäsiivellä.
Sitten 60-70- luvun valesokkelitaloja.
Melko pommeja varsinkin jos ovat olleet asumatta vuosia.
Idylliset turmelemattomat hirsitalot kuivalla hiekkamaalla ja kookkaiden sokkelikivien päällä ovat perin harvinaisia.
Monta hutia ovat kunnat muutenkin lyöneet, kun ovat lähteneet investoimaan oletettuun asukastulvaan.
En ole italialaisissa maalaiskylissä käynyt, mutta olettaisin näiden lahjoitettavien talojen olevan yksinkertaisia ja kivirakenteisia.
Leudossa ilmastossa ei tarvita kosteutta kerääviä ja homehtuvia eristeitä
Harvinaisia ovat, muttei näillekään muuttotappiokunnissa ostajia jonoksi ole.
Meidän taloa oli myyty pitkään ennen kuin ostimme pois rapistumasta. Meidän mielestä aivan täydellinen kohde, koska lähes mitään muuta ei oltu 90 vuoden aikana tehty kuin laitettu uutta tapettia seiniin aina kymmenen vuoden välein. Perinnekorjataan pikku hiljaa, eikä tarvitse huolia homeesta tms. pullotalojen pulmista.
Näiden kanssa vain ei monikaan viitsi alkaa tusata. Rahaa palaa, vaikka suurimman osan työstä tekisi itse ja vanhasta talosta löytyy aina jotain "vikaa" ja "yllätyksiä". Kaikki ostajat eivät osaa niihin suhtautua ikätalon ominaisuuksina vaan pykätään valitusta ja hinnanalennusvaatimusta myyjälle, vaikka tolloimmankin pitäisi tajuta, ettei lähes 100-vuotias voi olla enää aivan moitteettomassa kunnossa. Ymmärrän siis hyvin, etteivät ihmiset uskalla vanhoja taloja myydä.
Ratkaisu ongelmaan olisi, että tiettyä vanhemman käytetyn kaupassa ei olisi vastuita. Määriteltäisiin ikäraja, esim. 10 vuotta, jota vanhempien kiinteistöjen kaupassa ei myyjän vastuuta enää olisi. Kaikkein hulluinta on, että vastuullinen on nimenomaan se kiinteistön viimeisin omistaja, vaikkei hänellä olisi osaa eikä arpaa vaurioiden syntyyn, eikä.oteta huomioon, että monet nykyisin riskirakenteiksi luokiteltavat ovat olleet ennen aivan hyväksyttyjä ja yleisiä rakennustapoja. Kuten sanoin, ei ole ihme, että talojen annetaan mieluummin mädäntyä paikalleen kuin myydään millään rahalla. Riski joutua maksumieheksi on liian suuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sedän tilaan kuului vanha torppa jota ei voinut purkaa eikä oikein muutakaan. Setä veti eräänä keväänä kaikkien rakennusten kattoon taltalla reikiä. Ei mennyt kuin pari vuotta kun rakennukset oli romahduskunnossa.
Limingasta saat täysin muuttovalmiin ja nykyvaatimukset täyttävät lomaasunnot hintaan 70t. Eli tarvitset vain tontin tai mieluiten vuokratontin ja vaikka naapurista säkön ja viemärinitse sekä tuloveden. Kannattaako lahomökkiä ostaa. Siellä on telkat seinällä ja jääkaapit sekä saunat ja 3h k jne. Tuodaan paikan päälle ja tolppaperustukset riittävät. Ei tarvitse mainostaa kun laajentavat siihen malliin että kaikki menevät kaupaksi suomeen ruotsiin jne. Oli asuntomessuilla jossa kaikki myytiin heti.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion tulisi auttaa tätä tilannetta jotenkin. Ei ole kenenkään etu että maaseutu autioituu ja lahoaa. Ei kukaan turistikaan tule katsomaan jotain umpeenkasvanutta ryteikköistä metsää. Kuinka moni suomalainen mökkelijäkään haluaa mökkitien varrelle pelkkää risupeltoa?
Ihailen teitä kaikkia jotka olette pelastaneet vanhan talon! Vaatii rohkeutta.
Tämä.
Suomen hiljainen, puhdas maaseutu on sellainen matkailuvaltti, jota ei kovin monessa maassa ole.
Me ihmiset olemme kaikki samanlaisia. Haluamme joskus olla hiljaisuudessa ja tehdä asioita käsillämme. Vaikkapa kantaa järvestä vettä sinne saunaan. Keski-Euroopassakin on miljoonia lapsia, jotka eivät ole ikinä tehneet niin.
Olisi varmaan matkailuvaltti 70- luvun pittoreski maalaisyhteisö.
Mutta sitä yhteisöä ei enää saa takaisin, maikka mitä tekisi.
Pikkutilat eivät elätä ketään, elinkeinorakenne ja yhteiskunta on muuttunut niin, että paluuta ei ole.
Näitä yhteisöjä voisi kyllä auttaa palautumaan. Varsinkin nyt etätyöbuumin aikaan. Helsingin yksiön hinnalla saa kauniin järvenrantatalon pikkukaupungista. Minä ainakin haluan mökkikyläni säilyvän elinvoimaisena.
Innostuin vähän tästä 70-luvun kylämeiningistä. Olen itse kotoisin maalaiskylästä joka alkoi pikkuhiljaa kuihtua kun harva kylän lapsista jäi pitämään kotitilaa.
Nämä tyhjilleen jäävät talot voisi vuokrata kotimaisille matkailijoille tai ulkomaisille eksoottista toimintalomaa etsiville.
Kylän koulussa voisi järjestää aktiviteetteja, kentällä höntsyjalkkista yms mitä välitunneilla pelattiin. Kyläkauppa, ravintola. Läheisellä rannalla rantakalatapahtuma, juhannuskokko, uimakoulu..
Pitäisi olla kylällä elinkeinotoimintaa muutenkin, että infra pyörisi, mm. se kyläkauppa.
Kuvitellaan, että valtio alkaisi tukea tätä toimintaa jotenkin.
Pitäisi olla takeet kokonaisten kylien noususta jaloilleen vastoin vuosikymmeniä jatkunutta ja viime vuosina kiihtynyttä kaupungistumiskehitystä.Aikamoinen riskisijoitus valtiolta.
Sanoisin, että löisi vetoa kuolleen hevosen puolesta.
Mielestäni valtio, tai kunnat, ihan miten se nyt järkättäisiin, voisivat ihan hyvin kokeilla mitä tapahtuu jos muutama talo jostain vielä elävän kylän lähettyviltä lunastetaan ja kunnostetaan, (ajatukseni oli että suureksi osaksi oppilastyönäytteinä) ja huutokaupataan tai vuokrataan kunnan kesämökeiksi. Ei tietenkään mitään metsäsuolla lahoavaa latoa valittaisi tähän projektiin.
Tässä olisi monta hyvää puolta. Lunastus tehtäisiin myyjälle helpoksi eikä tarvitsisi pelätä että joku yksityinen alkaa oikeudessa tapella jostain homeisesta seinäpurusta. Ostaja taas saisi asiantuntevasti korjatun ja kunnolla kuntotarkastetun talon. Pikkukaupungit ja kylät saisivat lisää asukkaita ja kesäasukkaita.
Suurin osa taloista on 50- luvulla lauta-pururakenreelka tehtyjä ja 60-80- luvulla laajennettuja ja modernisoituja valesokkelisäsiivellä.
Sitten 60-70- luvun valesokkelitaloja.
Melko pommeja varsinkin jos ovat olleet asumatta vuosia.
Idylliset turmelemattomat hirsitalot kuivalla hiekkamaalla ja kookkaiden sokkelikivien päällä ovat perin harvinaisia.
Monta hutia ovat kunnat muutenkin lyöneet, kun ovat lähteneet investoimaan oletettuun asukastulvaan.
En ole italialaisissa maalaiskylissä käynyt, mutta olettaisin näiden lahjoitettavien talojen olevan yksinkertaisia ja kivirakenteisia.
Leudossa ilmastossa ei tarvita kosteutta kerääviä ja homehtuvia eristeitä
Harvinaisia ovat, muttei näillekään muuttotappiokunnissa ostajia jonoksi ole.
Meidän taloa oli myyty pitkään ennen kuin ostimme pois rapistumasta. Meidän mielestä aivan täydellinen kohde, koska lähes mitään muuta ei oltu 90 vuoden aikana tehty kuin laitettu uutta tapettia seiniin aina kymmenen vuoden välein. Perinnekorjataan pikku hiljaa, eikä tarvitse huolia homeesta tms. pullotalojen pulmista.
Näiden kanssa vain ei monikaan viitsi alkaa tusata. Rahaa palaa, vaikka suurimman osan työstä tekisi itse ja vanhasta talosta löytyy aina jotain "vikaa" ja "yllätyksiä". Kaikki ostajat eivät osaa niihin suhtautua ikätalon ominaisuuksina vaan pykätään valitusta ja hinnanalennusvaatimusta myyjälle, vaikka tolloimmankin pitäisi tajuta, ettei lähes 100-vuotias voi olla enää aivan moitteettomassa kunnossa. Ymmärrän siis hyvin, etteivät ihmiset uskalla vanhoja taloja myydä.
Ratkaisu ongelmaan olisi, että tiettyä vanhemman käytetyn kaupassa ei olisi vastuita. Määriteltäisiin ikäraja, esim. 10 vuotta, jota vanhempien kiinteistöjen kaupassa ei myyjän vastuuta enää olisi. Kaikkein hulluinta on, että vastuullinen on nimenomaan se kiinteistön viimeisin omistaja, vaikkei hänellä olisi osaa eikä arpaa vaurioiden syntyyn, eikä.oteta huomioon, että monet nykyisin riskirakenteiksi luokiteltavat ovat olleet ennen aivan hyväksyttyjä ja yleisiä rakennustapoja. Kuten sanoin, ei ole ihme, että talojen annetaan mieluummin mädäntyä paikalleen kuin myydään millään rahalla. Riski joutua maksumieheksi on liian suuri.
Jep. Ja kun se viimeinen omistaja on perinnönsaaja, joka ei koskaan ole itse asunut talossa eikä näin ollen tiedä talosta läheskään kaikkea, niin haastavaa on myynti.
T: Se itärajalta vanhan talon perivä
Oman mökin lähellä on ainakin talo, jota perikunta ei halunnut myydä koska tarjottu hinta ei ollut riittävä.
Tuosta ostotarjouksesta on jo lähes 20 vuotta, ja torppa edelleen tyhjä. Pihalla kasvaa metrinen heinä. Tuolloin olisi kyllä kannattanut myydä, kun oli nousukausi parhaimmillaan. Nyt hinta ja talon kunto on vain laskenut. Taloa ostamassa ollut henkilökin on jo ehtinyt kuolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän perheessä on kaksi kesämökkiä, joista toinen on tällainen autioitunut ja rapistumaan jätetty. Syynä se, että kahdesta kesäpaikasta tämä ei yksinkertaisesti ole koskaan ollut se suositumpi, kun se on aika kaukana vaikealla sijainnilla, vanha aika epämukava talo ja lisäksi kuivan maan tontti. Ei vaan ole tullut käytyä, ja nyt yhtäkkiä edellisistä käynneistä on jo 15 vuotta. Veikkaan että aika rapistunut on jo, ehkä jopa tärvelty jos joku paikan on löytänyt. Emme ome myyneet paikkaa, koska tontilla ei välittäjän mukaan ollut arvoa kuin muutama tonni, josta vielä verot pois, eli aika turhaa olisi myydä. Odotamme arvon nousua, kun on Helsingin ja Lahden läheisyydessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion tulisi auttaa tätä tilannetta jotenkin. Ei ole kenenkään etu että maaseutu autioituu ja lahoaa. Ei kukaan turistikaan tule katsomaan jotain umpeenkasvanutta ryteikköistä metsää. Kuinka moni suomalainen mökkelijäkään haluaa mökkitien varrelle pelkkää risupeltoa?
Ihailen teitä kaikkia jotka olette pelastaneet vanhan talon! Vaatii rohkeutta.
Tämä.
Suomen hiljainen, puhdas maaseutu on sellainen matkailuvaltti, jota ei kovin monessa maassa ole.
Me ihmiset olemme kaikki samanlaisia. Haluamme joskus olla hiljaisuudessa ja tehdä asioita käsillämme. Vaikkapa kantaa järvestä vettä sinne saunaan. Keski-Euroopassakin on miljoonia lapsia, jotka eivät ole ikinä tehneet niin.
Olisi varmaan matkailuvaltti 70- luvun pittoreski maalaisyhteisö.
Mutta sitä yhteisöä ei enää saa takaisin, maikka mitä tekisi.
Pikkutilat eivät elätä ketään, elinkeinorakenne ja yhteiskunta on muuttunut niin, että paluuta ei ole.
Näitä yhteisöjä voisi kyllä auttaa palautumaan. Varsinkin nyt etätyöbuumin aikaan. Helsingin yksiön hinnalla saa kauniin järvenrantatalon pikkukaupungista. Minä ainakin haluan mökkikyläni säilyvän elinvoimaisena.
Innostuin vähän tästä 70-luvun kylämeiningistä. Olen itse kotoisin maalaiskylästä joka alkoi pikkuhiljaa kuihtua kun harva kylän lapsista jäi pitämään kotitilaa.
Nämä tyhjilleen jäävät talot voisi vuokrata kotimaisille matkailijoille tai ulkomaisille eksoottista toimintalomaa etsiville.
Kylän koulussa voisi järjestää aktiviteetteja, kentällä höntsyjalkkista yms mitä välitunneilla pelattiin. Kyläkauppa, ravintola. Läheisellä rannalla rantakalatapahtuma, juhannuskokko, uimakoulu..
Kaikkea on varmasti kokeiltu.
Ei ole kaikkea kokeiltu. Kunta voisi lunastaa näitä tyhjiä taloja ja kunnostaa oppilastöinä kesäasunnoiksi. Kohtuuvuokra kuivanmaan mökistä, kyllä varmasti löytyisi vuokraajia. Mökkitalkkarit myös kunnan palkkaamia, koko hommasta tulot kunnalle. Jos jää vähän miinukselle sekin on parempi kuin autioituvat lahot talot kylämaisemassa. Plus järjestyy työtä usealle henkilölle.
Parempi on, että ihmiset hankkivat töllinsä vapailta markkinoilta. Näihinhän saa joihinkin, aikuiskoulutuskeskuksen oppilastyötä hankittua - tietyin kriteerein.
On täysin absurdia, ja kunnan perustehtäviin kuulumatonta, että kunnat alkaisivat sankoin määrin hankkimaan huonokuntoisia taloja, kunnostamaan ja myymään niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suvussani on monta tuollaisen omistajaa kummallakin puolen. Nuoret muurraneet kaupunkiin, vanhan kirkolle hoitokotiin ku nes kuoleva t, ja talo jää nuorille perinnöksi. Ei niitä kukaan varsinaisesti hylännyt ole. Ei vain ole enää asujia.
Äitini kotitalo (kaunis paikka, järven rannalla) on ollut tyhjillään jo 70-luvulta saakka, kun hänen vanhempansa kuolivat jo suhteellisen nuorena. Äidilläni on kahdeksan sisarusta, joista osaa asuu Suomessa ja osa ulkomailla. Äitini olisi halunnut ostaa talon tontteineen 80-luvulta saakka ja kunnostaa hirsitalon kesämökkiksi.
Yksi ulkomailla asuva sisar möi osuutensa, mutta osa ei halunnut myydä (ei halunnut että äitini saa paikan) ja osa halusi osuudestaan niin paljon rahaa (paikalliseen hintatasoon aivan kohtuuttomasti) , ettei ollut varaa ostaa. Osa sisaruksista on jo kuollut, osalla on jo lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsiakkn. Osakkaita on jo kymmeniä.
Talolla ei ole äitini lisäksi käynyt kukaan osakkaista 90-luvun jälkeen ja talo on rapistunut. Nyt ilmeisesti kunta alkaa ahdistelemaan purkamisella, kun talo alkaa olla jo sortumispisteessä.
Tässä varmasti suurin syy aloittajan kysymykseen. Kuka hoitaa purkamisen ja maksaa kustannukset, kun osakkaat ovat ympäri maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on uudella maalla suurinpiirtein purkukuntoinen mummonmökki 2 hehtaarin tontilla. On sitä aika moni kysellyt ja kuvitellut jollain 20000 eurolla ostavansa. 200000 eurolla voisin jopa myydä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän perheessä on kaksi kesämökkiä, joista toinen on tällainen autioitunut ja rapistumaan jätetty. Syynä se, että kahdesta kesäpaikasta tämä ei yksinkertaisesti ole koskaan ollut se suositumpi, kun se on aika kaukana vaikealla sijainnilla, vanha aika epämukava talo ja lisäksi kuivan maan tontti. Ei vaan ole tullut käytyä, ja nyt yhtäkkiä edellisistä käynneistä on jo 15 vuotta. Veikkaan että aika rapistunut on jo, ehkä jopa tärvelty jos joku paikan on löytänyt. Emme ome myyneet paikkaa, koska tontilla ei välittäjän mukaan ollut arvoa kuin muutama tonni, josta vielä verot pois, eli aika turhaa olisi myydä. Odotamme arvon nousua, kun on Helsingin ja Lahden läheisyydessä.
Klassinen tapaus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen myös...
Alle 20km Turusta Naantalinaukolla ja osa jopa tieyhteyksien päässä on melkoinen määrä käyttämättömän oloisia ja osa selkeästi rapistuneita kesämökkejä. Osa on selkeästi ollut aikanaan suuren intohimon tai harrastuksen kohteena ja rakennukset ja/tai pihapiiri kertoo, että aikanaan paikkaa on suorastaan palvottu. Ohi veneillessä tai talvella jäällä kulkiessa on lukuisia kertoja käynyt mielessä, että olisi tavatton kiintoisaa kuulla paikan tarina ja historia. Nykytilaa kun ei voi mitenkään ymmärtää...
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion tulisi auttaa tätä tilannetta jotenkin. Ei ole kenenkään etu että maaseutu autioituu ja lahoaa. Ei kukaan turistikaan tule katsomaan jotain umpeenkasvanutta ryteikköistä metsää. Kuinka moni suomalainen mökkelijäkään haluaa mökkitien varrelle pelkkää risupeltoa?
Ihailen teitä kaikkia jotka olette pelastaneet vanhan talon! Vaatii rohkeutta.
Tämä.
Suomen hiljainen, puhdas maaseutu on sellainen matkailuvaltti, jota ei kovin monessa maassa ole.
Me ihmiset olemme kaikki samanlaisia. Haluamme joskus olla hiljaisuudessa ja tehdä asioita käsillämme. Vaikkapa kantaa järvestä vettä sinne saunaan. Keski-Euroopassakin on miljoonia lapsia, jotka eivät ole ikinä tehneet niin.
Olisi varmaan matkailuvaltti 70- luvun pittoreski maalaisyhteisö.
Mutta sitä yhteisöä ei enää saa takaisin, maikka mitä tekisi.
Pikkutilat eivät elätä ketään, elinkeinorakenne ja yhteiskunta on muuttunut niin, että paluuta ei ole.
Näitä yhteisöjä voisi kyllä auttaa palautumaan. Varsinkin nyt etätyöbuumin aikaan. Helsingin yksiön hinnalla saa kauniin järvenrantatalon pikkukaupungista. Minä ainakin haluan mökkikyläni säilyvän elinvoimaisena.
Innostuin vähän tästä 70-luvun kylämeiningistä. Olen itse kotoisin maalaiskylästä joka alkoi pikkuhiljaa kuihtua kun harva kylän lapsista jäi pitämään kotitilaa.
Nämä tyhjilleen jäävät talot voisi vuokrata kotimaisille matkailijoille tai ulkomaisille eksoottista toimintalomaa etsiville.
Kylän koulussa voisi järjestää aktiviteetteja, kentällä höntsyjalkkista yms mitä välitunneilla pelattiin. Kyläkauppa, ravintola. Läheisellä rannalla rantakalatapahtuma, juhannuskokko, uimakoulu..
Pitäisi olla kylällä elinkeinotoimintaa muutenkin, että infra pyörisi, mm. se kyläkauppa.
Kuvitellaan, että valtio alkaisi tukea tätä toimintaa jotenkin.
Pitäisi olla takeet kokonaisten kylien noususta jaloilleen vastoin vuosikymmeniä jatkunutta ja viime vuosina kiihtynyttä kaupungistumiskehitystä.Aikamoinen riskisijoitus valtiolta.
Sanoisin, että löisi vetoa kuolleen hevosen puolesta.
Mielestäni valtio, tai kunnat, ihan miten se nyt järkättäisiin, voisivat ihan hyvin kokeilla mitä tapahtuu jos muutama talo jostain vielä elävän kylän lähettyviltä lunastetaan ja kunnostetaan, (ajatukseni oli että suureksi osaksi oppilastyönäytteinä) ja huutokaupataan tai vuokrataan kunnan kesämökeiksi. Ei tietenkään mitään metsäsuolla lahoavaa latoa valittaisi tähän projektiin.
Tässä olisi monta hyvää puolta. Lunastus tehtäisiin myyjälle helpoksi eikä tarvitsisi pelätä että joku yksityinen alkaa oikeudessa tapella jostain homeisesta seinäpurusta. Ostaja taas saisi asiantuntevasti korjatun ja kunnolla kuntotarkastetun talon. Pikkukaupungit ja kylät saisivat lisää asukkaita ja kesäasukkaita.
Suurin osa taloista on 50- luvulla lauta-pururakenreelka tehtyjä ja 60-80- luvulla laajennettuja ja modernisoituja valesokkelisäsiivellä.
Sitten 60-70- luvun valesokkelitaloja.
Melko pommeja varsinkin jos ovat olleet asumatta vuosia.
Idylliset turmelemattomat hirsitalot kuivalla hiekkamaalla ja kookkaiden sokkelikivien päällä ovat perin harvinaisia.
Monta hutia ovat kunnat muutenkin lyöneet, kun ovat lähteneet investoimaan oletettuun asukastulvaan.
En ole italialaisissa maalaiskylissä käynyt, mutta olettaisin näiden lahjoitettavien talojen olevan yksinkertaisia ja kivirakenteisia.
Leudossa ilmastossa ei tarvita kosteutta kerääviä ja homehtuvia eristeitä
Harvinaisia ovat, muttei näillekään muuttotappiokunnissa ostajia jonoksi ole.
Meidän taloa oli myyty pitkään ennen kuin ostimme pois rapistumasta. Meidän mielestä aivan täydellinen kohde, koska lähes mitään muuta ei oltu 90 vuoden aikana tehty kuin laitettu uutta tapettia seiniin aina kymmenen vuoden välein. Perinnekorjataan pikku hiljaa, eikä tarvitse huolia homeesta tms. pullotalojen pulmista.
Näiden kanssa vain ei monikaan viitsi alkaa tusata. Rahaa palaa, vaikka suurimman osan työstä tekisi itse ja vanhasta talosta löytyy aina jotain "vikaa" ja "yllätyksiä". Kaikki ostajat eivät osaa niihin suhtautua ikätalon ominaisuuksina vaan pykätään valitusta ja hinnanalennusvaatimusta myyjälle, vaikka tolloimmankin pitäisi tajuta, ettei lähes 100-vuotias voi olla enää aivan moitteettomassa kunnossa. Ymmärrän siis hyvin, etteivät ihmiset uskalla vanhoja taloja myydä.
Ratkaisu ongelmaan olisi, että tiettyä vanhemman käytetyn kaupassa ei olisi vastuita. Määriteltäisiin ikäraja, esim. 10 vuotta, jota vanhempien kiinteistöjen kaupassa ei myyjän vastuuta enää olisi. Kaikkein hulluinta on, että vastuullinen on nimenomaan se kiinteistön viimeisin omistaja, vaikkei hänellä olisi osaa eikä arpaa vaurioiden syntyyn, eikä.oteta huomioon, että monet nykyisin riskirakenteiksi luokiteltavat ovat olleet ennen aivan hyväksyttyjä ja yleisiä rakennustapoja. Kuten sanoin, ei ole ihme, että talojen annetaan mieluummin mädäntyä paikalleen kuin myydään millään rahalla. Riski joutua maksumieheksi on liian suuri.
Just näin pitäisi olla, että näille rötisköille joku oma luokka, että ostetaan siinä kunnossa kuin on myyntihetkellä ja myyjän vastuu pois. Hinta kunnolla alas. Alle kymppitonni. Enempää niistä ei saa. Uskokaa nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suvussani on monta tuollaisen omistajaa kummallakin puolen. Nuoret muurraneet kaupunkiin, vanhan kirkolle hoitokotiin ku nes kuoleva t, ja talo jää nuorille perinnöksi. Ei niitä kukaan varsinaisesti hylännyt ole. Ei vain ole enää asujia.
Joo joo, mutta miksi eivät tee mitään niille? Siitähän tässä on kysymys. Miksi ei myy?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on uudella maalla suurinpiirtein purkukuntoinen mummonmökki 2 hehtaarin tontilla. On sitä aika moni kysellyt ja kuvitellut jollain 20000 eurolla ostavansa. 200000 eurolla voisin jopa myydä.
Tämä on just se ongelma. Annetaan rapistua mieluummin kuin myydään matalaan hintaan.
Yleensä nämä ovat perikunnan taloja ja yhtä monta mieltä kuin miestä. Ei sopua
Olen parasta aikaa perikunnan omistamalla mökillä tai talohan tämä on. Koko ajan on jotain remontoitavaa, perustukset ovat murtuneet osin, katossa on hometta,, navetta romahtaa kohta, kasvillisuus valtaa alaa, puut jo vaarallisesti kallellaan taloon päin. Perikunnan jäsenistä yksi tekee yhtään mitään, hänellä ikää 75 vuotta ja välimatka kotoa 700 kilometriä.
Vierailija kirjoitti:
Olen parasta aikaa perikunnan omistamalla mökillä tai talohan tämä on. Koko ajan on jotain remontoitavaa, perustukset ovat murtuneet osin, katossa on hometta,, navetta romahtaa kohta, kasvillisuus valtaa alaa, puut jo vaarallisesti kallellaan taloon päin. Perikunnan jäsenistä yksi tekee yhtään mitään, hänellä ikää 75 vuotta ja välimatka kotoa 700 kilometriä.
Tästä on tehty tarjouksia, mutta eivät myy. Itse en ole perikunnan jäsen, joten mitään sananvaltaa minulla ei ole. Pitäisi myydä niin kauan kuin tästä joku jotain maksaisi, mutta no, ei kuulu mulle. Paikka on varmasti rakas, mutta mitä arvoa siinä on, että talon annetaan rapistua. Enemmän arvostusta taloa ja sen entisiä asukkaita kohtaan olisi se, että talo olisi käytössä.
hyvä alotus.
tämäkin ilmiö yks esimerkki suomifasismista-
köyhiä ei tueta- esim nuo rakennukset kannattaisi kattaa kunnolla- monet talot säilyisi pelkästään tuon avulla että olis ehjä katto-
mutta kun puutaloussa kattoon tulee reikiä se alkaa nopeasti hajota. puu ei kestä kauaa kosteutta.
Suuri kansallinen tappio tuhouttaa suuri osa suomen kiinteistöjä- jotka olisi kunnossa jos valtio tukisi esim noiden kattojen huollon.
rahaa syydetään esim autojen romuttamiseen- kun nekin rahat kannattaaisi laittaa autojen kunnostamiseen-
mutta köyhiltä yritetään viedä kaikki ja kasvukeskuksiin vauokranmaksajiksi ja halpatyövoimaksi sekä kokoomus-soten tuottaviksi asiakkaiksi lääkebisnekselle?
"Lihaa kylän hirviporukalta" 😂 Meinaat että jakavat sitä sieltä lahtisuulista kaikille halukkaille ja vielä puoli-ilmaiseksikin varmaan?
Joskus seurat huutokauppaavat kaadon tai pari kerätäkseen rahaa toiminnan pyörittämiseen, mutta ne ovat kalliita paisteja ne ja suurin osa lihoista jaetaan ihan vain sen metsällä olleen porukan kesken.