Lue keskustelun säännöt.
Käyttämättömät, autioituvat talot ja mökit
Omistatko talon tai mökin joka on tyhjillään? Tai tunnetko jonkun joka omistaa? Kiinnostaisi kuulla syitä siihen, miksi rakennuksia jätetään hoitamatta ja hiljaa paikalleen rapistumaan. Eikä ole tarkoitus arvostella ketään. On vain sääli nähdä etenkin maaseudulla kulkiessa kerta toisensa jälkeen selkeästi hylättyjä rakennuksia. Niistäkin kai pakolliset kulut juoksee kokoajan ja arvokin tippuu mitä pidempään on hoitamatta. Pelkääkö ihmiset että joutuvat vastuuseen jos talosta löytyykin vaikka hometta? Kyllähän rakennuksia voi myös myydä pelkän tontin hinnalla / purkukuntoisena. Entä onko joku kohdannut sitä, että välittäjät eivät halua ottaa kohdetta myytäväksi? Olisi mielenkiintoista lukea keskustelua, kokemuksia ja mielipiteitä aiheesta. :)
Kommentit (736)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion tulisi auttaa tätä tilannetta jotenkin. Ei ole kenenkään etu että maaseutu autioituu ja lahoaa. Ei kukaan turistikaan tule katsomaan jotain umpeenkasvanutta ryteikköistä metsää. Kuinka moni suomalainen mökkelijäkään haluaa mökkitien varrelle pelkkää risupeltoa?
Ihailen teitä kaikkia jotka olette pelastaneet vanhan talon! Vaatii rohkeutta.
Tämä.
Suomen hiljainen, puhdas maaseutu on sellainen matkailuvaltti, jota ei kovin monessa maassa ole.
Me ihmiset olemme kaikki samanlaisia. Haluamme joskus olla hiljaisuudessa ja tehdä asioita käsillämme. Vaikkapa kantaa järvestä vettä sinne saunaan. Keski-Euroopassakin on miljoonia lapsia, jotka eivät ole ikinä tehneet niin.
Olisi varmaan matkailuvaltti 70- luvun pittoreski maalaisyhteisö.
Mutta sitä yhteisöä ei enää saa takaisin, maikka mitä tekisi.
Pikkutilat eivät elätä ketään, elinkeinorakenne ja yhteiskunta on muuttunut niin, että paluuta ei ole.
Näitä yhteisöjä voisi kyllä auttaa palautumaan. Varsinkin nyt etätyöbuumin aikaan. Helsingin yksiön hinnalla saa kauniin järvenrantatalon pikkukaupungista. Minä ainakin haluan mökkikyläni säilyvän elinvoimaisena.
Innostuin vähän tästä 70-luvun kylämeiningistä. Olen itse kotoisin maalaiskylästä joka alkoi pikkuhiljaa kuihtua kun harva kylän lapsista jäi pitämään kotitilaa.
Nämä tyhjilleen jäävät talot voisi vuokrata kotimaisille matkailijoille tai ulkomaisille eksoottista toimintalomaa etsiville.
Kylän koulussa voisi järjestää aktiviteetteja, kentällä höntsyjalkkista yms mitä välitunneilla pelattiin. Kyläkauppa, ravintola. Läheisellä rannalla rantakalatapahtuma, juhannuskokko, uimakoulu..
Kaikkea on varmasti kokeiltu.
Ei ole kaikkea kokeiltu. Kunta voisi lunastaa näitä tyhjiä taloja ja kunnostaa oppilastöinä kesäasunnoiksi. Kohtuuvuokra kuivanmaan mökistä, kyllä varmasti löytyisi vuokraajia. Mökkitalkkarit myös kunnan palkkaamia, koko hommasta tulot kunnalle. Jos jää vähän miinukselle sekin on parempi kuin autioituvat lahot talot kylämaisemassa. Plus järjestyy työtä usealle henkilölle.
Parempi on, että ihmiset hankkivat töllinsä vapailta markkinoilta. Näihinhän saa joihinkin, aikuiskoulutuskeskuksen oppilastyötä hankittua - tietyin kriteerein.
On täysin absurdia, ja kunnan perustehtäviin kuulumatonta, että kunnat alkaisivat sankoin määrin hankkimaan huonokuntoisia taloja, kunnostamaan ja myymään niitä.
Kyllä se on kylälle iso plussa että paikkakunnan yleiskuva on siisti ja houkutteleva, nk. "rikkottujen ikkunoiden" aate.
Ei ole mitenkään "absurdia" että kunnat olisivat aktiivisia tässä asiassa, mutta useissa kommenteissa täällä korostuu perisuomalainen apaattisuus ja negatiivisuus, seistään tumput suorina "ku ei oo ennenkään" ja jokainen uusi idea torpedoidaan heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini kotitalo (kaunis paikka, järven rannalla) on ollut tyhjillään jo 70-luvulta saakka, kun hänen vanhempansa kuolivat jo suhteellisen nuorena. Äidilläni on kahdeksan sisarusta, joista osaa asuu Suomessa ja osa ulkomailla. Äitini olisi halunnut ostaa talon tontteineen 80-luvulta saakka ja kunnostaa hirsitalon kesämökkiksi.
Yksi ulkomailla asuva sisar möi osuutensa, mutta osa ei halunnut myydä (ei halunnut että äitini saa paikan) ja osa halusi osuudestaan niin paljon rahaa (paikalliseen hintatasoon aivan kohtuuttomasti) , ettei ollut varaa ostaa. Osa sisaruksista on jo kuollut, osalla on jo lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsiakkn. Osakkaita on jo kymmeniä.
Talolla ei ole äitini lisäksi käynyt kukaan osakkaista 90-luvun jälkeen ja talo on rapistunut. Nyt ilmeisesti kunta alkaa ahdistelemaan purkamisella, kun talo alkaa olla jo sortumispisteessä.
Tässä varmasti suurin syy aloittajan kysymykseen. Kuka hoitaa purkamisen ja maksaa kustannukset, kun osakkaat ovat ympäri maailmaa.
Ei vaan syy on alun perin riitaisa perikunta, jossa kateus oli suurempi kuin järki. Hyvin tavallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jakamattomat ja riitaiset kuolinpesät ovat pahimpia. Asunto-osakkeita, omakotitaloja ja vapaa-ajan asuntoja pidetään vuosikausia ja jopa vuosikymmeniä tyhjillään ja asumattomana.
Hellanlettas mitään EI voi myydä, jos se MillaKerttuJaniPetteri haluaa talon ostaa ja muuttaa sinne asumaan. Asunnot ja mökit on säilötty täyteen vuosikymmenien aikana turhaa tavaraa. Osa vanhuksista on sairaalloisia himohamstraajia.
Asumattomista asunnoista ja taloista maksetaan sähkölaskua, vakuutusmaksua, vastiketta, vesimaksua, jätevesimaksua, kiinteistöveroa ja tiemaksua. Aivan turhaan. Kukaan ei oikeasti tarvitse taloa. Kesällä joku käy parina päivänä. Kuolinpesissä riidellään, kuka maksaa laskut, kuka leikkaa kesällä nurmikot ja kuka tekee talvella lumityöt.
Kuolinpesien pitäisi ottaa yhteyttä kiinteistönvälittäjään. Pitää laittaa turhat autiotalot, asunto-osakkeet, metsätilat ja muut turhat kiinteistöt myyntiin. Asunnot ja vapaa-ajan asunnot voi myydä vaikka purkukuntoisena. Loppuu turhat kulut ja ainainen riitely.
Todellakin ja mitä useampi osaomistaja, sen pahempia ovat. Oma äitini on yrittänyt vuosia päästä eroon perimästään kotipaikasta. Mutta ei pääse, kun hänen siskonsa ei halua siitä luopua. Alkuun täti kyllä uskotteli, että haluaa myös siitä eroon, mutta totuus kävi ilmi, kun otettiin yhteyttä välittäjään. Täti määritteli sopimukseen hyväksyttävän myyntihinnan sellaiseksi, että sitä ei kukaan hullukaan maksa. Täti haluaa noukkia marjat mökin puutarhasta, mutta muuta ei halua tehdä, vaikka naapureita on joka nurkalla. Täti ei halua käyttää rahoja mökin ylläpitoon tai korjauksiin, eikä myöskään suostu lunastamaan sitä itselleen. Tämä pattitilanne siis jatkuu hamaan tulevaan, kunnes tädistä aika jättää. Odottavan aika on tunnetusti pitkä. Ja kyseessä ei siis mikään miljoonalukaali eli ei odotella että päästäisiin kylpemään rahassa vaan että ei tarvitsisi käyttää aikaa mökin ympäristön siistinäpitämiseen, kun yksi p*skiainen korjaa vain sadon puutarhasta.
Eikös perikunta ole pakko jakaa, jos yksi osakas siis sitä vaatii.
Lahjoitus kiinnostaa kyllä, koska varaa ei ole ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Olennaista on kauppahinta. Ei auta, vaikka kuinka kauppakirjaan listataan vikoja, mikäli kauppasumma on silti 100 000 euroa ilman tonttia.
Jos taas kauppahinta on 5000 euroa, on melko ilmiselvää että hinta vastaa talon kuntoa.
Kuka ostaa talon ilman tonttia?Miten niin "olennaista on kauppahinta"?
Itse myin lapsuudenkotini pk-seudulla pari vuotta sitten. Talo oli huonokuntoinen 100-vuotias, mutta tontti iso ja lähellä kaupungin keskustaa. Sain kaupasta varsin kivan summan, vaikka talo itsessään ei ollut minkään arvoinen. Tontti.oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni ei taida tietää ettei noita ole pakko ottaa perintönä vastaan.
Mutta jos tulee muutakin perintöä, ei voi poimia rusinoita pullasta. Se on kaikki tai ei mitään.
Ensimmäiset kaksi koronavuotta olisivat olleet kuolinpesille hyvää aikaa realisoida maaseudun kiinteistojä. On ollut poikkeuksellisen hyvä kysyntä kesämökeille ja hyväkuntoisille okt-taloille. Nyt markkinat taas hiljenemään päin. Metsätila- ja puukaupan hintataso on edelleen korkea, se kannattaa hyödyntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purkamiseen pitää saada lupa, meidän kunnassa sellaista ei heru, jos ei rakenna uutta tilalle. Purkukuntoisena ei uskalla myydä, koska jos ostaja on paska, niin siitä mahdollisesta homeesta on silti vastuussa.
Mielestäni myydä voi "purkukuntoisena", (ylihinnoiteltuna) tonttina, jolloin vastuu jää ostajalle. Vanhat talot ja mökit kannattaa myydä näin.
Asiassa on lakeja, ei voi myydä millä hintaa tahansa.
Ei ole varaa remonttiin. Aiotaan kyllä myydä, kunhan kaikki omistajat suostuvat siihen. Meillä rakennuksen arvo on lähellä nollaa, mutta sijainti erinomainen eli tontilla arvoa kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No joko tulee maajusseilta myyntiin tyhjiä tontteja ja taloja. Tänbe vaan ilmoitusta. Ostajat odottavat.
Maajussit ei taida omistaa autiotaloja, eikös ne tyhjät rakennukset ole erilaisten vaivaisten ja mäkitupalaisten jäänteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion tulisi auttaa tätä tilannetta jotenkin. Ei ole kenenkään etu että maaseutu autioituu ja lahoaa. Ei kukaan turistikaan tule katsomaan jotain umpeenkasvanutta ryteikköistä metsää. Kuinka moni suomalainen mökkelijäkään haluaa mökkitien varrelle pelkkää risupeltoa?
Ihailen teitä kaikkia jotka olette pelastaneet vanhan talon! Vaatii rohkeutta.
Tämä.
Suomen hiljainen, puhdas maaseutu on sellainen matkailuvaltti, jota ei kovin monessa maassa ole.
Me ihmiset olemme kaikki samanlaisia. Haluamme joskus olla hiljaisuudessa ja tehdä asioita käsillämme. Vaikkapa kantaa järvestä vettä sinne saunaan. Keski-Euroopassakin on miljoonia lapsia, jotka eivät ole ikinä tehneet niin.
Olisi varmaan matkailuvaltti 70- luvun pittoreski maalaisyhteisö.
Mutta sitä yhteisöä ei enää saa takaisin, maikka mitä tekisi.
Pikkutilat eivät elätä ketään, elinkeinorakenne ja yhteiskunta on muuttunut niin, että paluuta ei ole.
Näitä yhteisöjä voisi kyllä auttaa palautumaan. Varsinkin nyt etätyöbuumin aikaan. Helsingin yksiön hinnalla saa kauniin järvenrantatalon pikkukaupungista. Minä ainakin haluan mökkikyläni säilyvän elinvoimaisena.
Innostuin vähän tästä 70-luvun kylämeiningistä. Olen itse kotoisin maalaiskylästä joka alkoi pikkuhiljaa kuihtua kun harva kylän lapsista jäi pitämään kotitilaa.
Nämä tyhjilleen jäävät talot voisi vuokrata kotimaisille matkailijoille tai ulkomaisille eksoottista toimintalomaa etsiville.
Kylän koulussa voisi järjestää aktiviteetteja, kentällä höntsyjalkkista yms mitä välitunneilla pelattiin. Kyläkauppa, ravintola. Läheisellä rannalla rantakalatapahtuma, juhannuskokko, uimakoulu..
Pitäisi olla kylällä elinkeinotoimintaa muutenkin, että infra pyörisi, mm. se kyläkauppa.
Kuvitellaan, että valtio alkaisi tukea tätä toimintaa jotenkin.
Pitäisi olla takeet kokonaisten kylien noususta jaloilleen vastoin vuosikymmeniä jatkunutta ja viime vuosina kiihtynyttä kaupungistumiskehitystä.Aikamoinen riskisijoitus valtiolta.
Sanoisin, että löisi vetoa kuolleen hevosen puolesta.
Mielestäni valtio, tai kunnat, ihan miten se nyt järkättäisiin, voisivat ihan hyvin kokeilla mitä tapahtuu jos muutama talo jostain vielä elävän kylän lähettyviltä lunastetaan ja kunnostetaan, (ajatukseni oli että suureksi osaksi oppilastyönäytteinä) ja huutokaupataan tai vuokrataan kunnan kesämökeiksi. Ei tietenkään mitään metsäsuolla lahoavaa latoa valittaisi tähän projektiin.
Tässä olisi monta hyvää puolta. Lunastus tehtäisiin myyjälle helpoksi eikä tarvitsisi pelätä että joku yksityinen alkaa oikeudessa tapella jostain homeisesta seinäpurusta. Ostaja taas saisi asiantuntevasti korjatun ja kunnolla kuntotarkastetun talon. Pikkukaupungit ja kylät saisivat lisää asukkaita ja kesäasukkaita.
Suurin osa taloista on 50- luvulla lauta-pururakenreelka tehtyjä ja 60-80- luvulla laajennettuja ja modernisoituja valesokkelisäsiivellä.
Sitten 60-70- luvun valesokkelitaloja.
Melko pommeja varsinkin jos ovat olleet asumatta vuosia.
Idylliset turmelemattomat hirsitalot kuivalla hiekkamaalla ja kookkaiden sokkelikivien päällä ovat perin harvinaisia.
Monta hutia ovat kunnat muutenkin lyöneet, kun ovat lähteneet investoimaan oletettuun asukastulvaan.
En ole italialaisissa maalaiskylissä käynyt, mutta olettaisin näiden lahjoitettavien talojen olevan yksinkertaisia ja kivirakenteisia.
Leudossa ilmastossa ei tarvita kosteutta kerääviä ja homehtuvia eristeitä
Harvinaisia ovat, muttei näillekään muuttotappiokunnissa ostajia jonoksi ole.
Meidän taloa oli myyty pitkään ennen kuin ostimme pois rapistumasta. Meidän mielestä aivan täydellinen kohde, koska lähes mitään muuta ei oltu 90 vuoden aikana tehty kuin laitettu uutta tapettia seiniin aina kymmenen vuoden välein. Perinnekorjataan pikku hiljaa, eikä tarvitse huolia homeesta tms. pullotalojen pulmista.
Näiden kanssa vain ei monikaan viitsi alkaa tusata. Rahaa palaa, vaikka suurimman osan työstä tekisi itse ja vanhasta talosta löytyy aina jotain "vikaa" ja "yllätyksiä". Kaikki ostajat eivät osaa niihin suhtautua ikätalon ominaisuuksina vaan pykätään valitusta ja hinnanalennusvaatimusta myyjälle, vaikka tolloimmankin pitäisi tajuta, ettei lähes 100-vuotias voi olla enää aivan moitteettomassa kunnossa. Ymmärrän siis hyvin, etteivät ihmiset uskalla vanhoja taloja myydä.
Ratkaisu ongelmaan olisi, että tiettyä vanhemman käytetyn kaupassa ei olisi vastuita. Määriteltäisiin ikäraja, esim. 10 vuotta, jota vanhempien kiinteistöjen kaupassa ei myyjän vastuuta enää olisi. Kaikkein hulluinta on, että vastuullinen on nimenomaan se kiinteistön viimeisin omistaja, vaikkei hänellä olisi osaa eikä arpaa vaurioiden syntyyn, eikä.oteta huomioon, että monet nykyisin riskirakenteiksi luokiteltavat ovat olleet ennen aivan hyväksyttyjä ja yleisiä rakennustapoja. Kuten sanoin, ei ole ihme, että talojen annetaan mieluummin mädäntyä paikalleen kuin myydään millään rahalla. Riski joutua maksumieheksi on liian suuri.
Just näin pitäisi olla, että näille rötisköille joku oma luokka, että ostetaan siinä kunnossa kuin on myyntihetkellä ja myyjän vastuu pois. Hinta kunnolla alas. Alle kymppitonni. Enempää niistä ei saa. Uskokaa nyt.
Siellä on joukossa kyllä paljon muitakin kuin rötisköjä ja monet vanhat talot ovat todella hyvillä paikoilla, sillä ennen on pyritty rakentamaan mahdollisimman kuivalle, poispäin talosta viettävälle tontille. Ongelma on se, ettei näitä hyväkuntoisiakaan vanhoja taloja uskalleta myydä välttämättä edes sillä tontin hinnalla, koska Suomessa lain silmissä ostaja on todella vahvoilla, vaikka kauppakirjassa olisi yritetty sulkea kaikki porsaanreiät ja hintakin olisi nimellinen. Lausekkeet tyyliin "myydään siinä kunnossa kuin on" eivät ole lain silmissä päteviä, jos ostaja keksii jostain "virheestä" valittaa siinä vaiheessa, kun hoksaa, ettei minusta olekaan vanhan talon pitäjäksi tai remonttibudjetti paukkuu ennen kuin on päästy kunnolla alkuunkaan (niin kuin se näiden kanssa tekee 9 tapauksessa 10).
Kiitos niiden uusavuttomien kaupunkilaispölvästien, joilla on ruusunpunainen unelma punaisesta tuvasta ja perunamaasta, idyllistä, joka ei vaadi mitään ylläpitoa, eikä tarjoa mitään yllätyksiä missään vaiheessa, talovanhusten omistajat mieluummin antavat kauniiden rakennusten lahota pois kuin uskaltautuvat edes kokeilemaan myymistä. Maalaisjärki on katoava luonnonvara nyky-Suomessa ja sitä vaaditaan vanhan talon ostajalta p a l j o n. Tällainen talo ei ole asunto, vaan elämäntapa. Jollei sitä ole sisäistänyt, kannattaa pysyä siellä kerrostalokopissa ja keskittyä vain haaveilemaan maalaisidyllistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä suvussa syrjäseudun taajamassa omakotitalotontti. Viereisillä tonteilla asuu eläkeläisiä. Lähimmät palvelut ovat muutaman kilometrin päässä. Tontille ei saa rakentaa vapaa-ajan asuntoa vaan ainoastaan ympärivuotinen asumus. Tonttia on yritetty myydä ns. ilmaiseksi eli ainoastaan pakolliset maksut kunnalle jäisi ostajalle. Mutta eipä sinne kukaan halua rakentaa, niin milläs myyt
Toinen perintötila onkin jo isompi maineen ja mantuineen. Mutta kun yksi perijä ei halua tehdä mitään esim. että voisi kunnostaa talon kesäkäyttöön tai ylläpitää paikkaa, niin eipä siellä kukaan muukaan halua kaikkea kustantaa yksin. Ja myydä ei voi kun yksi ei suostu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion tulisi auttaa tätä tilannetta jotenkin. Ei ole kenenkään etu että maaseutu autioituu ja lahoaa. Ei kukaan turistikaan tule katsomaan jotain umpeenkasvanutta ryteikköistä metsää. Kuinka moni suomalainen mökkelijäkään haluaa mökkitien varrelle pelkkää risupeltoa?
Ihailen teitä kaikkia jotka olette pelastaneet vanhan talon! Vaatii rohkeutta.
Tämä.
Suomen hiljainen, puhdas maaseutu on sellainen matkailuvaltti, jota ei kovin monessa maassa ole.
Me ihmiset olemme kaikki samanlaisia. Haluamme joskus olla hiljaisuudessa ja tehdä asioita käsillämme. Vaikkapa kantaa järvestä vettä sinne saunaan. Keski-Euroopassakin on miljoonia lapsia, jotka eivät ole ikinä tehneet niin.
Olisi varmaan matkailuvaltti 70- luvun pittoreski maalaisyhteisö.
Mutta sitä yhteisöä ei enää saa takaisin, maikka mitä tekisi.
Pikkutilat eivät elätä ketään, elinkeinorakenne ja yhteiskunta on muuttunut niin, että paluuta ei ole.
Näitä yhteisöjä voisi kyllä auttaa palautumaan. Varsinkin nyt etätyöbuumin aikaan. Helsingin yksiön hinnalla saa kauniin järvenrantatalon pikkukaupungista. Minä ainakin haluan mökkikyläni säilyvän elinvoimaisena.
Innostuin vähän tästä 70-luvun kylämeiningistä. Olen itse kotoisin maalaiskylästä joka alkoi pikkuhiljaa kuihtua kun harva kylän lapsista jäi pitämään kotitilaa.
Nämä tyhjilleen jäävät talot voisi vuokrata kotimaisille matkailijoille tai ulkomaisille eksoottista toimintalomaa etsiville.
Kylän koulussa voisi järjestää aktiviteetteja, kentällä höntsyjalkkista yms mitä välitunneilla pelattiin. Kyläkauppa, ravintola. Läheisellä rannalla rantakalatapahtuma, juhannuskokko, uimakoulu..
Pitäisi olla kylällä elinkeinotoimintaa muutenkin, että infra pyörisi, mm. se kyläkauppa.
Kuvitellaan, että valtio alkaisi tukea tätä toimintaa jotenkin.
Pitäisi olla takeet kokonaisten kylien noususta jaloilleen vastoin vuosikymmeniä jatkunutta ja viime vuosina kiihtynyttä kaupungistumiskehitystä.Aikamoinen riskisijoitus valtiolta.
Sanoisin, että löisi vetoa kuolleen hevosen puolesta.
Mielestäni valtio, tai kunnat, ihan miten se nyt järkättäisiin, voisivat ihan hyvin kokeilla mitä tapahtuu jos muutama talo jostain vielä elävän kylän lähettyviltä lunastetaan ja kunnostetaan, (ajatukseni oli että suureksi osaksi oppilastyönäytteinä) ja huutokaupataan tai vuokrataan kunnan kesämökeiksi. Ei tietenkään mitään metsäsuolla lahoavaa latoa valittaisi tähän projektiin.
Tässä olisi monta hyvää puolta. Lunastus tehtäisiin myyjälle helpoksi eikä tarvitsisi pelätä että joku yksityinen alkaa oikeudessa tapella jostain homeisesta seinäpurusta. Ostaja taas saisi asiantuntevasti korjatun ja kunnolla kuntotarkastetun talon. Pikkukaupungit ja kylät saisivat lisää asukkaita ja kesäasukkaita.
Suurin osa taloista on 50- luvulla lauta-pururakenreelka tehtyjä ja 60-80- luvulla laajennettuja ja modernisoituja valesokkelisäsiivellä.
Sitten 60-70- luvun valesokkelitaloja.
Melko pommeja varsinkin jos ovat olleet asumatta vuosia.
Idylliset turmelemattomat hirsitalot kuivalla hiekkamaalla ja kookkaiden sokkelikivien päällä ovat perin harvinaisia.
Monta hutia ovat kunnat muutenkin lyöneet, kun ovat lähteneet investoimaan oletettuun asukastulvaan.
En ole italialaisissa maalaiskylissä käynyt, mutta olettaisin näiden lahjoitettavien talojen olevan yksinkertaisia ja kivirakenteisia.
Leudossa ilmastossa ei tarvita kosteutta kerääviä ja homehtuvia eristeitä
Harvinaisia ovat, muttei näillekään muuttotappiokunnissa ostajia jonoksi ole.
Meidän taloa oli myyty pitkään ennen kuin ostimme pois rapistumasta. Meidän mielestä aivan täydellinen kohde, koska lähes mitään muuta ei oltu 90 vuoden aikana tehty kuin laitettu uutta tapettia seiniin aina kymmenen vuoden välein. Perinnekorjataan pikku hiljaa, eikä tarvitse huolia homeesta tms. pullotalojen pulmista.
Näiden kanssa vain ei monikaan viitsi alkaa tusata. Rahaa palaa, vaikka suurimman osan työstä tekisi itse ja vanhasta talosta löytyy aina jotain "vikaa" ja "yllätyksiä". Kaikki ostajat eivät osaa niihin suhtautua ikätalon ominaisuuksina vaan pykätään valitusta ja hinnanalennusvaatimusta myyjälle, vaikka tolloimmankin pitäisi tajuta, ettei lähes 100-vuotias voi olla enää aivan moitteettomassa kunnossa. Ymmärrän siis hyvin, etteivät ihmiset uskalla vanhoja taloja myydä.
Ratkaisu ongelmaan olisi, että tiettyä vanhemman käytetyn kaupassa ei olisi vastuita. Määriteltäisiin ikäraja, esim. 10 vuotta, jota vanhempien kiinteistöjen kaupassa ei myyjän vastuuta enää olisi. Kaikkein hulluinta on, että vastuullinen on nimenomaan se kiinteistön viimeisin omistaja, vaikkei hänellä olisi osaa eikä arpaa vaurioiden syntyyn, eikä.oteta huomioon, että monet nykyisin riskirakenteiksi luokiteltavat ovat olleet ennen aivan hyväksyttyjä ja yleisiä rakennustapoja. Kuten sanoin, ei ole ihme, että talojen annetaan mieluummin mädäntyä paikalleen kuin myydään millään rahalla. Riski joutua maksumieheksi on liian suuri.
Just näin pitäisi olla, että näille rötisköille joku oma luokka, että ostetaan siinä kunnossa kuin on myyntihetkellä ja myyjän vastuu pois. Hinta kunnolla alas. Alle kymppitonni. Enempää niistä ei saa. Uskokaa nyt.
Siellä on joukossa kyllä paljon muitakin kuin rötisköjä ja monet vanhat talot ovat todella hyvillä paikoilla, sillä ennen on pyritty rakentamaan mahdollisimman kuivalle, poispäin talosta viettävälle tontille. Ongelma on se, ettei näitä hyväkuntoisiakaan vanhoja taloja uskalleta myydä välttämättä edes sillä tontin hinnalla, koska Suomessa lain silmissä ostaja on todella vahvoilla, vaikka kauppakirjassa olisi yritetty sulkea kaikki porsaanreiät ja hintakin olisi nimellinen. Lausekkeet tyyliin "myydään siinä kunnossa kuin on" eivät ole lain silmissä päteviä, jos ostaja keksii jostain "virheestä" valittaa siinä vaiheessa, kun hoksaa, ettei minusta olekaan vanhan talon pitäjäksi tai remonttibudjetti paukkuu ennen kuin on päästy kunnolla alkuunkaan (niin kuin se näiden kanssa tekee 9 tapauksessa 10).
Kiitos niiden uusavuttomien kaupunkilaispölvästien, joilla on ruusunpunainen unelma punaisesta tuvasta ja perunamaasta, idyllistä, joka ei vaadi mitään ylläpitoa, eikä tarjoa mitään yllätyksiä missään vaiheessa, talovanhusten omistajat mieluummin antavat kauniiden rakennusten lahota pois kuin uskaltautuvat edes kokeilemaan myymistä. Maalaisjärki on katoava luonnonvara nyky-Suomessa ja sitä vaaditaan vanhan talon ostajalta p a l j o n. Tällainen talo ei ole asunto, vaan elämäntapa. Jollei sitä ole sisäistänyt, kannattaa pysyä siellä kerrostalokopissa ja keskittyä vain haaveilemaan maalaisidyllistä.
Kyllä. Pitäisi lakiin tulla muutos, jossa rehellisesti huonokuntoisena myytävästä rakennuksesta ei tarvitse pelätä joutuvansa viiden vuoden päästä oikeuteen lunastamaan pashakasaa takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein on syynä että palvelut ovat aina vaan kauempana. Yli 50v tykkkävät mökkeilystä mutta tietäävät ettei ajokortti ole kohta itsestään selvä asia. Useimmilla mökeillä ei tee mitään ilman autoa ja sitä ajokorttia. Linja-autoliikeene on loppunut jo vuosia sitten monelta mökiltä. Usein pariskunnasta vain mies ajaa autoa. Mokillä ei voi olla ilman lasten apua. Silloin odotellaan että tilanne muuttuisi parempaan vielä. Ilmaisia mökin vastaanottajia kyllä suvusta löytyy. Mutta edes 10 000 e eivät suostu maksamaan siitä, vaikka olisi rantapaikka. Suomi autioituu kovaa vauhtia kun ei ole julkista liikennettä eikä lähikauppoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purkamiseen pitää saada lupa, meidän kunnassa sellaista ei heru, jos ei rakenna uutta tilalle. Purkukuntoisena ei uskalla myydä, koska jos ostaja on paska, niin siitä mahdollisesta homeesta on silti vastuussa.
Mielestäni myydä voi "purkukuntoisena", (ylihinnoiteltuna) tonttina, jolloin vastuu jää ostajalle. Vanhat talot ja mökit kannattaa myydä näin.
Ei jää, jos kauppahinta ylittää tontin arvon. Jos myy purkukuntoisena, kauppahinta on oltava tontin hinta miinus purkukustannukset. Muuten vastuu säilyy myyjällä riippumatta siitä, mitä kauppakirjassa lukee.
Meillä on perikunnalla kesämökki. Tää on niitä suuren ikäluokan erikoisuuksia. Siis siinä on vaan se mökki. mutta mitä siellä voi tehdä. Uida saunoa, no sitä voi uimahallissakin. Enemmänkin ois tarvetta vaikka vanhalle maatilalle, jonne voi remontoida puutyötilan, metallityötilan autokorjaamoineen, ateljeen ja pihamaata viljelyksille. mökkitontti on niin karu ettei siinä mikään kasva. ja kaava kieltää tekemästä mitään muuta kuin mökin.
Eikö nyt mene jakeluun sen tontin voi myydä vaikka eurolla ja kauppaan sisältyy kaikki rakennukset mitä tontilla on.
Ei aina tarvitse ahne olla. Myy jollekkin tontti niin pääset eroon erilaisista maksuista.
Jos myyt eurolla niin ei ole iso summa riidellä.
En tiedä olenko vastannut tähän, kun on vanha ketju. Voi olla että olen. Meillä on perikunnan mökki, mutta tontti on vuokrattu. Mökkiin on hankala vemnematka. Se oli isän silmäterä, eikä isä pystynyt siellä ennen kuolemaansa muutamaan vuoteen käymään. Ei raskittu puhua, että sitä ei tarvita, kun isän kova haave oli sinne vielä päästä, vaikka se hankalan matkia ja isän kunnon huomioiden ei ollut enää realistista edes avustajan kanssa. Tontin omistaja ei halua tehdä vuokrasopimusta uuden omistajan kanssa, joten emme saa sitä myytyä ja muutenkin matka on siis hankala ja kunto alkeellinen. Asumme kaikki perikunnan jäsenet kaukana. Joku meistä käy välillä katsomassa että se kunnossa, eli silloin tällöin joku käy siinä pihalla juomassa termarissa kahvit. Sinne päästään jonkun kyydissä. Oma vene on kokenut saman rapistumisen, ei uskalla enää käyttää. Kellään meistä ei ole aikaa eikä osaamista. Me haluaisimme vain mökistä eroon, mutta emme ole ratkaisseet vielä miten saisimme sen purettua. Tontin omistaja ei halua sitä. Hän tietty mielellään ottaa meiltä vuokraa, mutta onhan sen loputtava kun mökkiäkään ei käytetä enää.
Vierailija kirjoitti:
Eikö nyt mene jakeluun sen tontin voi myydä vaikka eurolla ja kauppaan sisältyy kaikki rakennukset mitä tontilla on.
Ei aina tarvitse ahne olla. Myy jollekkin tontti niin pääset eroon erilaisista maksuista.
Jos myyt eurolla niin ei ole iso summa riidellä.
Meillä ei ole omaa tonttia, vaan vuokratontti ja omistaja ei suostu tekemään sopimusta muiden kanssa. Eikä kaikille tonteille ole ottajia ilmaiseksikaan, jos tontti on huonolla paikalla. Purkaminen muuten maksaa ja rakennusluvat maksaa myös.
On uutisoitu, on ollut halukkaita.