Miksi terapeutin valinnassa korostetaan aina sitä, että kemiat pitää toimia?

Koska on olennaista, että potilas (asiakas?) tuntee olonsa mukavaksi ja turvalliseksi ja kokee, että voi kertoa aivan kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Koska on olennaista, että potilas (asiakas?) tuntee olonsa mukavaksi ja turvalliseksi ja kokee, että voi kertoa aivan kaikesta.

Plus se, että kun kemiat toimivat, myös terapeutin itsensä puheet menevät paremmin perille.

Jos minulla on vaikkapa vatsaongelmia, niin onhan se tietysti ihan kiva, jos lääkäri on mukava. Mutta se on silti sivuseikka. Sillä se mitä oikeasti haluan on, että lääkäri on kiinnostunut tutkimaan mistä ongelmat johtuvat, antaa tarvittavat lähetteet ja hoitoa ja saa minut terveeksi.

Miten nämä kaksi lihavoitua asiaa ovat toisensa poissulkevat?

Koska sillä ei ole mitään objektiivisesti olemassa olevaa ammattitaitoa. Aina on kyse kemioista.

Oletpa kyllä niin looginen ja järjellä ajatteleva, otappa keksi.

Harmillista, jos olet kokenut asian näin

Vierailija kirjoitti:

Jos minulla on vaikkapa vatsaongelmia, niin onhan se tietysti ihan kiva, jos lääkäri on mukava. Mutta se on silti sivuseikka. Sillä se mitä oikeasti haluan on, että lääkäri on kiinnostunut tutkimaan mistä ongelmat johtuvat, antaa tarvittavat lähetteet ja hoitoa ja saa minut terveeksi.

Miten nämä kaksi lihavoitua asiaa ovat toisensa poissulkevat?

Kuten sanoin, niin mukavuus on ihan kiva bonus. Mutta ei lainkaan se oleellisin juttu. Tärkeämpää on se, että lääkäri osaa diagnosoida ja hoitaa vaivan.

Ap

Minulla on valitettavasti kokemusta monista terapeuteista, ja voin sanoa että on tosi tärkeää että kemiat kohtaa. Puhun itse nopeaa ja ilmeilen, ja kun tulikin terapeutti joka puhui hiii-taaas-tiii ja hillitysti niin tuntui että itsenikin piti hidastaa, enkä pystynyt ilmaisemaan itseäni niinkuin normaalisti. Tuntui että muutenkin tökki informaatioiden vaihto. Yksi terapeutti taas oli tosi lässyttävä ja toisteli itsestäänselvyyksiä, joten tuntui kuin minua ei otettaisi tosissaan. Yksi taas jaaritteli jotain jonninjoutavia, eikä tuntunut että yhtään yrittää tehdä työtään vaan jutteli lämpimikseen. Lisäksi muistutti isääni, joka sai minut varautuneeksi ja vaivaantuneeksi.

Pitkäaikainen terapeuttini taas on ihan mahtava, ja kemiat kohtaa. Pystyn puhumaan periaatteessa niinkuin kaverillenikin, enkä sillälailla niinkuin lääkärille tosi kliinisesti ja virallisesti. Ja silloin pystyn ilmaisemaan itseäni rennosti ja aidosti. Parhaimmillaan terapia on ajatusvaihdosten tykitystä ja jatkuvia hoksautuksia hänen kanssaan. Nyt kun on päästy kunnolla vauhtiin ja hankalimpien kipukohtien läpi, niin tuntuu kuin muutosta parempaan tulisi jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minulla on vaikkapa vatsaongelmia, niin onhan se tietysti ihan kiva, jos lääkäri on mukava. Mutta se on silti sivuseikka. Sillä se mitä oikeasti haluan on, että lääkäri on kiinnostunut tutkimaan mistä ongelmat johtuvat, antaa tarvittavat lähetteet ja hoitoa ja saa minut terveeksi.

Miten nämä kaksi lihavoitua asiaa ovat toisensa poissulkevat?

Kuten sanoin, niin mukavuus on ihan kiva bonus. Mutta ei lainkaan se oleellisin juttu. Tärkeämpää on se, että lääkäri osaa diagnosoida ja hoitaa vaivan.

Ap

Terapia on aivan erilainen hoito kuin esimerkiksi jalan kipsaaminen tai antibioottikuuri...

Ap ei taida ihan hahmottaa terapeutin työtä, joka eroaa siis todella merkittävästi lääkärin työstä. 

Jos ollaan aivan eri aaltopituudella, niin ihan perus kommunikaatiokin on vaikeampaa kun ei tahdo ymmärtää mitä tonen puhuu. Jos tämän lisäksi kokemusmaailma on täysin erilainen, menee homma vielä vaikeammaksi. 

Tietysti terapeutin tietämyksellä ja pätevyydellä on jonkin verran merkitystä, mutta jos terapeuttinen suhde ei ole toimiva, eikä asiakas pysty kertomaan asioistaan, niin terapiakaan ei voi toimia vaikka terapeutti olisi hyväkin. Täytyy olla luottamus, jotta asioista uskaltaa puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minulla on vaikkapa vatsaongelmia, niin onhan se tietysti ihan kiva, jos lääkäri on mukava. Mutta se on silti sivuseikka. Sillä se mitä oikeasti haluan on, että lääkäri on kiinnostunut tutkimaan mistä ongelmat johtuvat, antaa tarvittavat lähetteet ja hoitoa ja saa minut terveeksi.

Miten nämä kaksi lihavoitua asiaa ovat toisensa poissulkevat?

Kuten sanoin, niin mukavuus on ihan kiva bonus. Mutta ei lainkaan se oleellisin juttu. Tärkeämpää on se, että lääkäri osaa diagnosoida ja hoitaa vaivan.

Ap

Ei muakaan kiinnosta onko joku ortopedi mukava ihminen, vai eikö, (Kokemuksesta voin kertoa, että kemiat eivät tämän ammattikunnan kanssa kohtaa sitten niin ollenkaan) kunhan hoitaa kintun kuntoon. Psyykepuolella taas tää on ensisijaisen tärkeää eikä sen alan työntekijä vaan voi olla hyvä, jos ei ymmärrä potilaansa mielenmaisemaa ja puheita, eikä kykene myöskään vastaamaan niin että potilas asian ymmärtäisi. 

Vierailija kirjoitti:

Koska sillä ei ole mitään objektiivisesti olemassa olevaa ammattitaitoa. Aina on kyse kemioista.

Ahaa. No tuosta olen täysin päinvastaista mieltä. Omien kokemusteni pohjalta. Kyllä eri ihmisten ammattitaidoissa on eroja.

Toinen etenee kysymyksissään järjestelmällisesti kohti päämäärää, jonka tarkoitus on sulkea pois asioita ja siten päätyä diagnoosiin. Toinen taas poukkoilee selfhelp-oppaiden tasoisien knoppikysymysten kanssa aivan päämäärättömästi ja kahden kerran jälkeen sanoo, että ei ole mitään hoidettavaa. Elämä nyt vain on kaikille paskaa. Kyllä tuo järjestelmällisesti etenevä osoitti ammattitaitonsa.

Ehkä joku kutsuu tuota eroa sitten henkilökemioiksi. Minulle se ei ole sitä, vaan ammattitaitoa. En minä noista kummastakaan tyypistä ihmisenä erityisesti pitänyt. Enkä heitä omana itsenään oppinut tuntemaankaan, vaan vain työminänsä.

Ap

Tutkimusten mukaan psykoterapian tapauksessa henkilösuhteiden toimiminen vaikuttaa positiivisesti terapian hoidolliseen tulokseen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on valitettavasti kokemusta monista terapeuteista, ja voin sanoa että on tosi tärkeää että kemiat kohtaa. Puhun itse nopeaa ja ilmeilen, ja kun tulikin terapeutti joka puhui hiii-taaas-tiii ja hillitysti niin tuntui että itsenikin piti hidastaa, enkä pystynyt ilmaisemaan itseäni niinkuin normaalisti. Tuntui että muutenkin tökki informaatioiden vaihto. Yksi terapeutti taas oli tosi lässyttävä ja toisteli itsestäänselvyyksiä, joten tuntui kuin minua ei otettaisi tosissaan. Yksi taas jaaritteli jotain jonninjoutavia, eikä tuntunut että yhtään yrittää tehdä työtään vaan jutteli lämpimikseen. Lisäksi muistutti isääni, joka sai minut varautuneeksi ja vaivaantuneeksi.

Pitkäaikainen terapeuttini taas on ihan mahtava, ja kemiat kohtaa. Pystyn puhumaan periaatteessa niinkuin kaverillenikin, enkä sillälailla niinkuin lääkärille tosi kliinisesti ja virallisesti. Ja silloin pystyn ilmaisemaan itseäni rennosti ja aidosti. Parhaimmillaan terapia on ajatusvaihdosten tykitystä ja jatkuvia hoksautuksia hänen kanssaan. Nyt kun on päästy kunnolla vauhtiin ja hankalimpien kipukohtien läpi, niin tuntuu kuin muutosta parempaan tulisi jatkuvasti.

Juuri näin, kun terapia sujuu kuin valaen, niin asiat aukenee. Isoin työ kuitenkin tapahtuu terapoitavan omassa päässä, joten on hyvä, että hän pystyy puhumaan jouhevasti. Jos taas joutuu epäröimään, kaunistelemaan, valikoimaan puhetta, tai olemaan puhumatta jostain, niin terapia ei pääse eteenpäin.

Minullakin on huonoja kokemuksia, mutta nyt onneksi olen löytänyt itselleni sopivan sekä lisäksi erittäin pätevän terapeutin ja huomaan selvästi, että tämä kombo (pätevyys ja kemia) on paras mahdollinen.

Terapeutt=the rapist

Vierailija kirjoitti:

Terapeutt=the rapist

I take the "the" out of psychotherapist

Mullla on ainakin ollut hyväsydämisiä terapeutteja ja hyväsydäminen ihminen kun olen niiin mennyt ihan yhteeen. Jos ajattelisi että oliisi hirveän puhelias ja analyyyttinen niin sehän olisi silloin ajattelun johdattelua ja terapiassa kun kaikki pitäiisi lähteä periaaatteesa vähän niinkuin omista oivalluksista kun kukaan ei oikein vois syöttäää toisen aivoihin jonkinlaista sirua joka ohjaiiisi toimimaaan erinäisten koodien mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on valitettavasti kokemusta monista terapeuteista, ja voin sanoa että on tosi tärkeää että kemiat kohtaa. Puhun itse nopeaa ja ilmeilen, ja kun tulikin terapeutti joka puhui hiii-taaas-tiii ja hillitysti niin tuntui että itsenikin piti hidastaa, enkä pystynyt ilmaisemaan itseäni niinkuin normaalisti. Tuntui että muutenkin tökki informaatioiden vaihto. Yksi terapeutti taas oli tosi lässyttävä ja toisteli itsestäänselvyyksiä, joten tuntui kuin minua ei otettaisi tosissaan. Yksi taas jaaritteli jotain jonninjoutavia, eikä tuntunut että yhtään yrittää tehdä työtään vaan jutteli lämpimikseen. Lisäksi muistutti isääni, joka sai minut varautuneeksi ja vaivaantuneeksi.

Pitkäaikainen terapeuttini taas on ihan mahtava, ja kemiat kohtaa. Pystyn puhumaan periaatteessa niinkuin kaverillenikin, enkä sillälailla niinkuin lääkärille tosi kliinisesti ja virallisesti. Ja silloin pystyn ilmaisemaan itseäni rennosti ja aidosti. Parhaimmillaan terapia on ajatusvaihdosten tykitystä ja jatkuvia hoksautuksia hänen kanssaan. Nyt kun on päästy kunnolla vauhtiin ja hankalimpien kipukohtien läpi, niin tuntuu kuin muutosta parempaan tulisi jatkuvasti.

Juuri näin, kun terapia sujuu kuin valaen, niin asiat aukenee. Isoin työ kuitenkin tapahtuu terapoitavan omassa päässä, joten on hyvä, että hän pystyy puhumaan jouhevasti. Jos taas joutuu epäröimään, kaunistelemaan, valikoimaan puhetta, tai olemaan puhumatta jostain, niin terapia ei pääse eteenpäin.

Minullakin on huonoja kokemuksia, mutta nyt onneksi olen löytänyt itselleni sopivan sekä lisäksi erittäin pätevän terapeutin ja huomaan selvästi, että tämä kombo (pätevyys ja kemia) on paras mahdollinen.

Aivan! Terapiassa parantavaa työtä ei tee lääke tai lääkäri, vaan potilas itse. Terapeutti on väline joten potilaan työ välineen kanssa on oltava sujuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on valitettavasti kokemusta monista terapeuteista, ja voin sanoa että on tosi tärkeää että kemiat kohtaa. Puhun itse nopeaa ja ilmeilen, ja kun tulikin terapeutti joka puhui hiii-taaas-tiii ja hillitysti niin tuntui että itsenikin piti hidastaa, enkä pystynyt ilmaisemaan itseäni niinkuin normaalisti. Tuntui että muutenkin tökki informaatioiden vaihto. Yksi terapeutti taas oli tosi lässyttävä ja toisteli itsestäänselvyyksiä, joten tuntui kuin minua ei otettaisi tosissaan. Yksi taas jaaritteli jotain jonninjoutavia, eikä tuntunut että yhtään yrittää tehdä työtään vaan jutteli lämpimikseen. Lisäksi muistutti isääni, joka sai minut varautuneeksi ja vaivaantuneeksi.

Pitkäaikainen terapeuttini taas on ihan mahtava, ja kemiat kohtaa. Pystyn puhumaan periaatteessa niinkuin kaverillenikin, enkä sillälailla niinkuin lääkärille tosi kliinisesti ja virallisesti. Ja silloin pystyn ilmaisemaan itseäni rennosti ja aidosti. Parhaimmillaan terapia on ajatusvaihdosten tykitystä ja jatkuvia hoksautuksia hänen kanssaan. Nyt kun on päästy kunnolla vauhtiin ja hankalimpien kipukohtien läpi, niin tuntuu kuin muutosta parempaan tulisi jatkuvasti.

Juuri näin, kun terapia sujuu kuin valaen, niin asiat aukenee. Isoin työ kuitenkin tapahtuu terapoitavan omassa päässä, joten on hyvä, että hän pystyy puhumaan jouhevasti. Jos taas joutuu epäröimään, kaunistelemaan, valikoimaan puhetta, tai olemaan puhumatta jostain, niin terapia ei pääse eteenpäin.

Minullakin on huonoja kokemuksia, mutta nyt onneksi olen löytänyt itselleni sopivan sekä lisäksi erittäin pätevän terapeutin ja huomaan selvästi, että tämä kombo (pätevyys ja kemia) on paras mahdollinen.

Mä teiin jonkinlaisen "kaunistelevuuuden" kauttta sen oivallluksen että lähden hakemaaan pointteja liiika kaukaa jonka jälkeen tein sen johtopääätöksen että liialla filosofoinnilla valehtelen itsellleni. Kun pointit löytyvät siiitä rannalta tavallisesti, ei tarvitse lähteä ikäänkuin merta edemmmäs kalaan.