6v lapsi löydetty vedestä kuolleena Pikkukoskella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilinen kuolemantapaus on sydäntäsärkevän surullinen. Kaunis kesäpäivä ja isä päättää lähteä poikansa ja ystävän kanssa rannalle. Kaiken ilonpidon keskellä isä jää juttelemaan kaverilleen, lapsi leikkii liukumäessä. Lapsi on syksyllä menossa eskariin, ehkä jo ekaluokalle. Lapsen mieleen tulee mennä vielä veteen, siellä hän ui äskenkin, ehkä isän kanssa. Vesi on ihanaa, virkistävää ja niin äkkisyvää. Yhtäkkiä jalat eivät enää tavoita pohjaa, hän ui, hän yrittää pysyä pinnalla, rannan äänet ympärillä, ihmisten ilo, kirkas aurinko yläpuolella. Hän vajoaa, kaikki hiljenee, hämärtyy, eikä kukaan huomaa häntä.

Surullinen juttu. Ainoa vaan että lapsi oli ollut 45 minuuttia kateissa ennen kuin isä edes alkoi etsimään. Ja isä jutteli kavereineen kaukana rannasta eikä edes tietänyt miten äkkisyvää oli. Tod.näk ei ollut edes käynyt itse uimassa.

Tuohan ei poista jutun surullisuutta millään tavalla. Lapsen menettäminen on aina järkyttävä tragedia. Ihan sama miten ja missä olosuhteissa se tapahtuu. Koetko muuten olevasi kovinkin fiksu, kun lyöt jo valmiiksi maassa makaavaa (kuvainnollisesti)?

  siinähän olisi pitänyt aika pian kuuluttaa ja aloittaa etsinnät. 45 minuuttia on pitkä aika. 

Olisi pitänyt ja olisi pitänyt. Minunkin olisi pitänyt syntyä miljonääriperheeseen vaan niin ei käynyt. Jälkikäteen jossittelu on turhaa, typerää ja täysin hyödytöntä. 

jos joku ottaa opiksi, itse olisin aika pian kuulututtanut ja pyytänyt vielä saanko itse kuuluttaa. Muutama minuutti ja sitten etsdintä päälle. Eli uimarit vedestä pois ja ketjulla mennä. Niinku tapahtui 45 min myöhemmin. Aivan karmea tilanne. 

Vierailija kirjoitti:

Vahingon mahdollisuus aina olemassa. Olen kerran vahtinut hetken aikaan pulkkamäessä / peuhupaikassa väärää lasta, jolla oli samanlainen haalari kuin lapsellani. Olen kerran päikyn pihassa huudellut samasta syystä väärää lasta mukaani. Olen uimahallissa ja rannalla välillä kauhuissani haronut pinkkien uikkarien seasta omaani (ja sen jälkeen "merkannut" lapseni yhtenevillä hatuilla, kellukkeilla ja uikkareilla jotta vahtiminen on varmempaa yhdellä silmäyksellä) ja SILTI ihan stressissä olen rannalla, tunnen itseni aina saksanpaimenkoiraksi. 

Myönnän olevani hysteerikko lasten vahtimisessa, siltikin joskus kadotan heidät näkyvistä, puistossa pensaan taa tms. Jos on yhtään rennompi vanhempi, niin kyllähän niitä tilaisuuksia tulee. Monen lapsi saa esim ulkoilla itse. Meillä ei saa vielä 12-veekään. 

Menetkö kouluunkin lasten mukana? Siellähän voi sattua vaikka mitä. Entä sitten kun lapsesi ovat vaikkapa 15-vuotiaita? Tungetko itsesi mukaan joka paikkaan? Jos edes harkitset, sinun on aika varata päälääkäri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilinen kuolemantapaus on sydäntäsärkevän surullinen. Kaunis kesäpäivä ja isä päättää lähteä poikansa ja ystävän kanssa rannalle. Kaiken ilonpidon keskellä isä jää juttelemaan kaverilleen, lapsi leikkii liukumäessä. Lapsi on syksyllä menossa eskariin, ehkä jo ekaluokalle. Lapsen mieleen tulee mennä vielä veteen, siellä hän ui äskenkin, ehkä isän kanssa. Vesi on ihanaa, virkistävää ja niin äkkisyvää. Yhtäkkiä jalat eivät enää tavoita pohjaa, hän ui, hän yrittää pysyä pinnalla, rannan äänet ympärillä, ihmisten ilo, kirkas aurinko yläpuolella. Hän vajoaa, kaikki hiljenee, hämärtyy, eikä kukaan huomaa häntä.

Surullinen juttu. Ainoa vaan että lapsi oli ollut 45 minuuttia kateissa ennen kuin isä edes alkoi etsimään. Ja isä jutteli kavereineen kaukana rannasta eikä edes tietänyt miten äkkisyvää oli. Tod.näk ei ollut edes käynyt itse uimassa.

Tuohan ei poista jutun surullisuutta millään tavalla. Lapsen menettäminen on aina järkyttävä tragedia. Ihan sama miten ja missä olosuhteissa se tapahtuu. Koetko muuten olevasi kovinkin fiksu, kun lyöt jo valmiiksi maassa makaavaa (kuvainnollisesti)?

  siinähän olisi pitänyt aika pian kuuluttaa ja aloittaa etsinnät. 45 minuuttia on pitkä aika. 

Olisi pitänyt ja olisi pitänyt. Minunkin olisi pitänyt syntyä miljonääriperheeseen vaan niin ei käynyt. Jälkikäteen jossittelu on turhaa, typerää ja täysin hyödytöntä. 

jos joku ottaa opiksi, itse olisin aika pian kuulututtanut ja pyytänyt vielä saanko itse kuuluttaa. Muutama minuutti ja sitten etsdintä päälle. Eli uimarit vedestä pois ja ketjulla mennä. Niinku tapahtui 45 min myöhemmin. Aivan karmea tilanne. 

Kai tajuat, että hukkuminen voi tapahtua alle minuutissa? Ei olisi sinun kuuluttelusikaan välttämättä enää auttaneet. Ja varsinkaan ne eivät auta tuota poikaa. Lopeta siis suosiolla tuo oman kehän kiillottelu. Se on lähinnä säälittävää. 

Mäkin voisin hukkua tuonne kun uimataito ei ole hyvä.

Varmistan aina että jalat ylettyy pohjaan.

Ihmettelen kun rannalla on varoitustaulut eikä sitä ajatella että siellä tosiaan on syvää ja mitä se tarkoittaa käytännössä lapsen kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilinen kuolemantapaus on sydäntäsärkevän surullinen. Kaunis kesäpäivä ja isä päättää lähteä poikansa ja ystävän kanssa rannalle. Kaiken ilonpidon keskellä isä jää juttelemaan kaverilleen, lapsi leikkii liukumäessä. Lapsi on syksyllä menossa eskariin, ehkä jo ekaluokalle. Lapsen mieleen tulee mennä vielä veteen, siellä hän ui äskenkin, ehkä isän kanssa. Vesi on ihanaa, virkistävää ja niin äkkisyvää. Yhtäkkiä jalat eivät enää tavoita pohjaa, hän ui, hän yrittää pysyä pinnalla, rannan äänet ympärillä, ihmisten ilo, kirkas aurinko yläpuolella. Hän vajoaa, kaikki hiljenee, hämärtyy, eikä kukaan huomaa häntä.

Surullinen juttu. Ainoa vaan että lapsi oli ollut 45 minuuttia kateissa ennen kuin isä edes alkoi etsimään. Ja isä jutteli kavereineen kaukana rannasta eikä edes tietänyt miten äkkisyvää oli. Tod.näk ei ollut edes käynyt itse uimassa.

Tuohan ei poista jutun surullisuutta millään tavalla. Lapsen menettäminen on aina järkyttävä tragedia. Ihan sama miten ja missä olosuhteissa se tapahtuu. Koetko muuten olevasi kovinkin fiksu, kun lyöt jo valmiiksi maassa makaavaa (kuvainnollisesti)?

  siinähän olisi pitänyt aika pian kuuluttaa ja aloittaa etsinnät. 45 minuuttia on pitkä aika. 

Olisi pitänyt ja olisi pitänyt. Minunkin olisi pitänyt syntyä miljonääriperheeseen vaan niin ei käynyt. Jälkikäteen jossittelu on turhaa, typerää ja täysin hyödytöntä. 

Tämä on aina vähän vaikeaa. Ymmärrän, että yksittäisen tapauksen, joka päättyi sillä kamalimmalla tavalla, kohdalla jossittelu on turhaa, mutta toisaalta ihmisten tietoisuuden kannalta voi olla tarpeellista pohtia, kuinka tietynlaisissa tilanteissa olisi optimaalisinta toimia. Ehkä joku toinen pieni lapsi säilyttää sillä henkensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilinen kuolemantapaus on sydäntäsärkevän surullinen. Kaunis kesäpäivä ja isä päättää lähteä poikansa ja ystävän kanssa rannalle. Kaiken ilonpidon keskellä isä jää juttelemaan kaverilleen, lapsi leikkii liukumäessä. Lapsi on syksyllä menossa eskariin, ehkä jo ekaluokalle. Lapsen mieleen tulee mennä vielä veteen, siellä hän ui äskenkin, ehkä isän kanssa. Vesi on ihanaa, virkistävää ja niin äkkisyvää. Yhtäkkiä jalat eivät enää tavoita pohjaa, hän ui, hän yrittää pysyä pinnalla, rannan äänet ympärillä, ihmisten ilo, kirkas aurinko yläpuolella. Hän vajoaa, kaikki hiljenee, hämärtyy, eikä kukaan huomaa häntä.

Surullinen juttu. Ainoa vaan että lapsi oli ollut 45 minuuttia kateissa ennen kuin isä edes alkoi etsimään. Ja isä jutteli kavereineen kaukana rannasta eikä edes tietänyt miten äkkisyvää oli. Tod.näk ei ollut edes käynyt itse uimassa.

Tuohan ei poista jutun surullisuutta millään tavalla. Lapsen menettäminen on aina järkyttävä tragedia. Ihan sama miten ja missä olosuhteissa se tapahtuu. Koetko muuten olevasi kovinkin fiksu, kun lyöt jo valmiiksi maassa makaavaa (kuvainnollisesti)?

  siinähän olisi pitänyt aika pian kuuluttaa ja aloittaa etsinnät. 45 minuuttia on pitkä aika. 

Olisi pitänyt ja olisi pitänyt. Minunkin olisi pitänyt syntyä miljonääriperheeseen vaan niin ei käynyt. Jälkikäteen jossittelu on turhaa, typerää ja täysin hyödytöntä. 

jos joku ottaa opiksi, itse olisin aika pian kuulututtanut ja pyytänyt vielä saanko itse kuuluttaa. Muutama minuutti ja sitten etsdintä päälle. Eli uimarit vedestä pois ja ketjulla mennä. Niinku tapahtui 45 min myöhemmin. Aivan karmea tilanne. 

Kai tajuat, että hukkuminen voi tapahtua alle minuutissa? Ei olisi sinun kuuluttelusikaan välttämättä enää auttaneet. Ja varsinkaan ne eivät auta tuota poikaa. Lopeta siis suosiolla tuo oman kehän kiillottelu. Se on lähinnä säälittävää. 

Ei ole säälittävää. Kyse on faktoista joista kerrotaan.

Totuus on että isä ei ollut vedessä vaan kaverin kanssa istui ja onko ollut edes katsekontaktia lapseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahingon mahdollisuus aina olemassa. Olen kerran vahtinut hetken aikaan pulkkamäessä / peuhupaikassa väärää lasta, jolla oli samanlainen haalari kuin lapsellani. Olen kerran päikyn pihassa huudellut samasta syystä väärää lasta mukaani. Olen uimahallissa ja rannalla välillä kauhuissani haronut pinkkien uikkarien seasta omaani (ja sen jälkeen "merkannut" lapseni yhtenevillä hatuilla, kellukkeilla ja uikkareilla jotta vahtiminen on varmempaa yhdellä silmäyksellä) ja SILTI ihan stressissä olen rannalla, tunnen itseni aina saksanpaimenkoiraksi. 

Myönnän olevani hysteerikko lasten vahtimisessa, siltikin joskus kadotan heidät näkyvistä, puistossa pensaan taa tms. Jos on yhtään rennompi vanhempi, niin kyllähän niitä tilaisuuksia tulee. Monen lapsi saa esim ulkoilla itse. Meillä ei saa vielä 12-veekään. 

12 v ei saa ulkoilla yksin, missä asutte? 

Jep tiedän. Olen ihan kamala. Asumme Helsingissä. 

Niin minäkin, keskustassa. Olen varmaan laiska, mutta en jaksanut enää kouluikäisen kanssa olla pihalla hiekkiksellä. Saa kulkea muutaman korttelin matkalla, mutta autoteitä ei saa ylittää. Saatatko lapsen kouluun joka aamu ja haet iltapäivällä?

Tyhmälle: idea on siinä että otetaan opiksi vastaisuuden varalle.

Jos tätä lukee joku vanhempi jolla on tapana istua rannalla kun lapsi ui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi minulle tulee tapahtumien kuvauksesta heti mieleen että kyseessä eivät olleet kantasuomalaiset? Voisiko hän, joka oli rannalla ja kirjoitti kuvauksen siitä mitä tapahtui, vahvistaa tai kiistää tämän?

Jos epäilykseni on oikea, voisi jossain määrin selittää tapahtunutta. Veden varominen ei ehkä ole samalla tavalla hallussa koska siihen ei ole kulttuurisesti samalla tavalla kasvettu.

Siksi, että olet ennakkoluuloinen r'sisti, joka kuvittelee, että kantasuomalaiset eivät koskaan joudu vastaaviin tilanteisiin. Voin kertoa, että suurin osa Suomessa hukkuneista lapsista on kantasuomalaisten lapsia. Tähän tapaukseen ei ole tietoa eikä sillä mitään merkitystä edes ole. Sairasta pohtia tuollaisia, kun lapsi on kuollut.

No tuolla joka kirjoitti tarkan kuvauksen tapahtumista varmasti on 100 % varmaa tietoa. Enkä tietenkään kuvittele että kantasuomalaisten lapsia ei huku! Mutta tuo, että odotellaan 45 minuuttia ennen kuin edes kerrotaan lapsen kadonneen, minusta kertoo että asian vakavuutta ei kertakaikkiaan ole ymmärretty. Ja se taas kertoo eri kulttuuritaustasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia omaisille!

Hukkuminen tapahtuu niin nopeasti ja hiljaa.

Itse pitelin 1v sylissä vedessä ja 4v polski ja hihkui jalkojeni vieressä. Kommentoin jotain kaverilleni pari sekuntia, sitten katsoin taas 4v, joka kauhukseni jostain syystä räpisteli pinnan alla, oli kai kaatunut.

Mitään ei kuulunut, ei ääntäkään. Nostin salamana pinnalle ja selvittiin säikähdyksellä. Seisoin lapsen vieressä ja tämä nenäsi hukkua!!!

Mutta juttelit kaverin kanssa. Juuri nämä on niitä hiton vaarallisia hetkiä! Tajutkaa nyt jo että kun sitä lasta pitää valvoa joka hetki, se tarkoittaa kirjaimellisesti JOKA HETKI!

Sisälukutaito huom! Ymmärräthän itsekin kuvauksesta, että lapsi kävi uppeluksissa, äiti seisoi vieressä ja oli nostanut tenavan ylös. Jokainen, joka ui, käy joskus uppeluksissa. Siitä syntyy myös tärkeä kunnioitus vettä kohtaan. Ei tuossa ollut oikea hukkumisen vaara, vaikka toki on äiti varmaan pelästynyt. Kyllä minä, jos vahdin lasta, saatan tsekata kellonajan, huikata vanhemmille lapsille, että kohta lähdetään. Ei taatusti kenenkään silmät ole naulittuna jokainen sadasosa sekunti lapseen, se ei olisi enää normaalia. 

Miksi vastaat omaan alkuperäiseen kommenttiisi muka jonain toisena? "Toki äiti on varmaan pelästynyt", toki varmaan pelästyitkin.

Ei, en ole se kirjoittaja. Mutta sinulla tuntuu menevän pikkuisen liian lujaa ja korkealta. Rauhoituhan nyt. Ja muista ne lääkkeet. :) 

Juuuu et tietenkään ole... ;) Ihan rauhassa olen, jos tästä vielä kovasti rauhoitun niin pian ei pumppu lyö. Lääkkeet taitaa olla sinulle tutumpi elementti kun heti ensimmäisenä mielessä, pysy sinä vaan niiden parissa. :)))

En ymmärrä ihmisiä, jotka luulevat itse olevansa täydellisiä antaen joustamattomia neuvoja muille eivätkä näe koskaan omia virheitään. Työelämässä vaaditaan 110%, äitiydessä vaaditaan 200%, silti pitäisi panostaa parisuhteeseen, ulkonäköön, terveyteen, sukulaissuhteisiin, harrastuksiin, liikuntaan, sivistykseen, ystäviin.

Edes toiselle ihmiselle ei nykyään saa sanoa lausettakaan rannalla tai sinut tuomitaan julkisella palstalla. Ja jos et vastaa silmiin katsoen, haukutaan sinut palstalla moukkamaiseksi ihmiseksi jolla ei ole edes käytöstapoja. Sen jälkeen muut palstalaiset kauhistelevat asiaa ja kierre on valmis.

Olet huono, teit mitä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmälle: idea on siinä että otetaan opiksi vastaisuuden varalle.

Jos tätä lukee joku vanhempi jolla on tapana istua rannalla kun lapsi ui.

Vielä tyhmemmälle: Lapsia hukkuu, vaikka vanhemmat olisivat vedessä mukana. Jossittelu on edelleenkin turhaa.

Eli sun mielestä ei ole väliä valvotaanko lapsia kun joku hukkuu kuitenkin?

Pikkupoika hukkui. Perheenjäsenten, sukulaisten, ystävien ja tuttavien menetys on valtava ja heidän kokemansa suru pohjaton. Otetaan opiksi tapahtuneesta, mutta annetaan heidän surra rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilinen kuolemantapaus on sydäntäsärkevän surullinen. Kaunis kesäpäivä ja isä päättää lähteä poikansa ja ystävän kanssa rannalle. Kaiken ilonpidon keskellä isä jää juttelemaan kaverilleen, lapsi leikkii liukumäessä. Lapsi on syksyllä menossa eskariin, ehkä jo ekaluokalle. Lapsen mieleen tulee mennä vielä veteen, siellä hän ui äskenkin, ehkä isän kanssa. Vesi on ihanaa, virkistävää ja niin äkkisyvää. Yhtäkkiä jalat eivät enää tavoita pohjaa, hän ui, hän yrittää pysyä pinnalla, rannan äänet ympärillä, ihmisten ilo, kirkas aurinko yläpuolella. Hän vajoaa, kaikki hiljenee, hämärtyy, eikä kukaan huomaa häntä.

Surullinen juttu. Ainoa vaan että lapsi oli ollut 45 minuuttia kateissa ennen kuin isä edes alkoi etsimään. Ja isä jutteli kavereineen kaukana rannasta eikä edes tietänyt miten äkkisyvää oli. Tod.näk ei ollut edes käynyt itse uimassa.

Tuohan ei poista jutun surullisuutta millään tavalla. Lapsen menettäminen on aina järkyttävä tragedia. Ihan sama miten ja missä olosuhteissa se tapahtuu. Koetko muuten olevasi kovinkin fiksu, kun lyöt jo valmiiksi maassa makaavaa (kuvainnollisesti)?

  siinähän olisi pitänyt aika pian kuuluttaa ja aloittaa etsinnät. 45 minuuttia on pitkä aika. 

Olisi pitänyt ja olisi pitänyt. Minunkin olisi pitänyt syntyä miljonääriperheeseen vaan niin ei käynyt. Jälkikäteen jossittelu on turhaa, typerää ja täysin hyödytöntä. 

jos joku ottaa opiksi, itse olisin aika pian kuulututtanut ja pyytänyt vielä saanko itse kuuluttaa. Muutama minuutti ja sitten etsdintä päälle. Eli uimarit vedestä pois ja ketjulla mennä. Niinku tapahtui 45 min myöhemmin. Aivan karmea tilanne. 

Juuri näin. Hirveä tilanne perheelle mutta toivottavasti ihmiset ymmärtävät tämän onnettomuuden kautta olla varovaisia etenkin uimataidottoman lapsen kanssa. Helle tulee, mennään rannalle, ehkä ei olla käyty paljon uimahalleissakaan, vanhempi ei tule uimaan, lapsi ei osaa uida. Jne...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilinen kuolemantapaus on sydäntäsärkevän surullinen. Kaunis kesäpäivä ja isä päättää lähteä poikansa ja ystävän kanssa rannalle. Kaiken ilonpidon keskellä isä jää juttelemaan kaverilleen, lapsi leikkii liukumäessä. Lapsi on syksyllä menossa eskariin, ehkä jo ekaluokalle. Lapsen mieleen tulee mennä vielä veteen, siellä hän ui äskenkin, ehkä isän kanssa. Vesi on ihanaa, virkistävää ja niin äkkisyvää. Yhtäkkiä jalat eivät enää tavoita pohjaa, hän ui, hän yrittää pysyä pinnalla, rannan äänet ympärillä, ihmisten ilo, kirkas aurinko yläpuolella. Hän vajoaa, kaikki hiljenee, hämärtyy, eikä kukaan huomaa häntä.

Surullinen juttu. Ainoa vaan että lapsi oli ollut 45 minuuttia kateissa ennen kuin isä edes alkoi etsimään. Ja isä jutteli kavereineen kaukana rannasta eikä edes tietänyt miten äkkisyvää oli. Tod.näk ei ollut edes käynyt itse uimassa.

Tuohan ei poista jutun surullisuutta millään tavalla. Lapsen menettäminen on aina järkyttävä tragedia. Ihan sama miten ja missä olosuhteissa se tapahtuu. Koetko muuten olevasi kovinkin fiksu, kun lyöt jo valmiiksi maassa makaavaa (kuvainnollisesti)?

  siinähän olisi pitänyt aika pian kuuluttaa ja aloittaa etsinnät. 45 minuuttia on pitkä aika. 

Olisi pitänyt ja olisi pitänyt. Minunkin olisi pitänyt syntyä miljonääriperheeseen vaan niin ei käynyt. Jälkikäteen jossittelu on turhaa, typerää ja täysin hyödytöntä. 

Tämä on aina vähän vaikeaa. Ymmärrän, että yksittäisen tapauksen, joka päättyi sillä kamalimmalla tavalla, kohdalla jossittelu on turhaa, mutta toisaalta ihmisten tietoisuuden kannalta voi olla tarpeellista pohtia, kuinka tietynlaisissa tilanteissa olisi optimaalisinta toimia. Ehkä joku toinen pieni lapsi säilyttää sillä henkensä.

Minä autan ymmärtämää parilla pohdintatehtävällä:

Tuoko tällainen "minä olisin tehnyt näin ja näin" kuolleen lapsen takaisin?

Helpottaako edellä mainittu lapsen läheisten tuskaa?

Ovatko ihmiset robotin kaltaisia täysin optimaalisesti toimivia koneita?

Voiko ihmiset ohjelmoida toimimaan optimaalisesti aina ja kaikkialla?

Jos vastaat mihinkään noista ei, tulet todistaneeksi, että jossittelu on turhaa. 

Ymmärrän, että tämä herättää tunteita. En itsekään arvosta tuollaista "minä olisin kyllä hoitanut asian paremmin, minä en olisi päässyt lasta hukkumaan blaablaa" -avautumisia, joilla yritetään lähinnä vakuutella ja rauhoitella itseä. Inhimillisiä erehdyksiä sattuu, eikä kukaan voi kontrolloida kaikkea.

Silti, tietoisuus on tärkeää ja lisää turvallisuutta. On hyvä, jos ihmiset laajemmin heräävät riskeihin, jotta ne myös otetaan tosissaan ja niihin osataan reagoida. Juuri siksi suuria onnettomuuksia tutkitaan: jotta ne voitaisi jatkossa välttää. Tämä on varmasti kylmää omaisten näkökulmasta, mutta voi pelastaa henkiä tulevaisuudessa. Tässä onnettomuudessa on kyllä huomioitava, ettei tapahtumien kulusta ole todellista tietoa, joten riskejä ja toimia voi käsitellä vain yleisellä tasolla.

En aio vastata tarkoitushakuisiin kysymyksiisi, joiden tavoitteena on palvella vain omaa näkökulmaasi. Voisin rustata sinulle vastaavat toisesta näkökulmasta, mutta ei kiinnosta. Ymmärrän kyllä voimakkaan tunnereaktion, ei sillä.

Ilman muuta on selvää että lapsen riski hukkua on suurempi ilman kunnon valvontaa.

Nähtävästi uimavalvojat eivät näe mitään.

Eivät seuraa.

Armeijassa sitten laittavat pojat uimakokeeseen. Niistä jotka eivät pysy pinnalla tehdään taistelusukeltajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmälle: idea on siinä että otetaan opiksi vastaisuuden varalle.

Jos tätä lukee joku vanhempi jolla on tapana istua rannalla kun lapsi ui.

Vielä tyhmemmälle: Lapsia hukkuu, vaikka vanhemmat olisivat vedessä mukana. Jossittelu on edelleenkin turhaa.

Eli sun mielestä ei ole väliä valvotaanko lapsia kun joku hukkuu kuitenkin?

Valvottaessakin voi hukkua. Turvavyötä käyttäessäkin voi kuolla.

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta on selvää että lapsen riski hukkua on suurempi ilman kunnon valvontaa.

Nähtävästi uimavalvojat eivät näe mitään.

Eivät seuraa.

Kyllä se on vanhemman vastuulla valvoa kun mennään rannalle.

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta on selvää että lapsen riski hukkua on suurempi ilman kunnon valvontaa.

Nähtävästi uimavalvojat eivät näe mitään.

Eivät seuraa.

Kokeilepa mennä tuollaiselle vilkkaalle rannalle, jossa on kymmeniä pikkulapsia ja vielä enemmän aikuisia. Katso, miten hyvin saat valvottua joka ikistä siellä olevaa. Tule sen jälkeen kertomaan lisää. 

Jos olisin lapsen vanhempi ja eksyisin lukemaan ketjua, riistäisin itseltäni varmaan hengen.