Lue keskustelun säännöt.
Mistä voi johtua järjetön hylätyksi tulemisen pelko ja miten siitä pääsee eroon?
14.06.2020 |
Olen ollut lapsesta asti todella epävarma itsestäni ja pelkään äärettömän paljon, että minua ei hyväksytä ja että ne muutamatkin ystävät katoavat elämästäni. Nyt tämä asia uhkaa rikkoa parisuhteeni, kun pelkään ihan koko ajan, että mies jättää minut vaikka periaatteessa mitään selkeää syytä ei ole. Vedän hirveät kilarit ihan pienistä asioista, kun päässäni kaikki vääntyy siten, että jokin yksittäinen sana tai teko tarkoittaa ilman muuta sitä, että mies aikoo jättää. Ja nyt kun olen skitsoillut niin paljon, siitä tulee pian totta ja pelko lisääntyy ja noidankehä on valmis.
Ratkaisuksi tarjotaan yleensä kliseisesti sitä, että pitää oppia viihtymään yksikseen eikä saa olla riippuvainen toisesta ihmisestä, mutta miten kukaan voi aidosti olla onnellinen tilanteessa, jossa on pakotettu olemaan yksin. Tulossa on esimerkiksi juhannus. Miesystävä on töissä eikä minulla oikeasti ole yhtäkään ystävää, jonka kanssa voisi nauttia siitä elämästä. Tai jos haluan matkustaa, kenen kanssa sinne pitäisi mennä, ettei olisi liian riippuvainen miesystävästä. Tämä yhtälö ei vain aukea minulle. Olen yrittänyt paljon viihtyä yksikseni, mutta aina kun menen itsekseni harrastuksiin, lomamatkoille tai saavutan jotain, ensimmäinen ajatus on, voi kunpa miesystävä olisi tässä ja toivottavasti hän nyt huomaa, miten reipas, rento ja hauska ihminen minä olen.
Miten voi oppia ajattelemaan, että olen hyvä ja minut hyväksytään tällaisena, kun oikeasti parisuhteessa minua ei ole koskaan hyväksytty, vaan aina olen joutunut kerjäämään huomiota. Eikö se ole itsensä huijaamista, jos uskottelee itselleen jotain, mikä ei ole totta.
Kommentit (176)
Jatkan vielä: mitä pelkäät eniten siinä, jos ero tulee? Mikä on se päällimmäinen asia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinonhyväolla kirjoitti:
Mites ennen miesystävää? Nautitko silloin asioista yksin vai oletko koskaan elänyt yksinäsi?
En nauttinut. Ihan itse halusin erota edellisestä miesystävästäni, joten kyse ei ole siitä, että haluaisin väkisin olla kenen kanssa tahansa. Mutta en silloinkaan mitenkään erityisemmin nauttinut siitä, että saan olla ja tehdä juttuja yksin. Olin sinkkuna 6 vuotta ja suuri osa siitä meni miettiessä, miten ne lomamatkat ja tekemiset nyt näyttäisivät toisten silmissä hyvältä, että kelpaisin vielä jollekulle.
Yksinonhyväolla kirjoitti:
Jatkan vielä: mitä pelkäät eniten siinä, jos ero tulee? Mikä on se päällimmäinen asia?
Eniten pelkään sitä, että ero todistaa ja tekee todeksi sen, mitä eniten pelkään. Että en kelpaa kenellekään. Yksinolo sinänsä ei pelota vaan se tieto, että kukaan ei edes halua minun seuraani. Että olen kelvoton ja kaikki muut viihtyvät toistensa kanssa ihan luonnostaan.
Oletko terapiassa käynyt puhumassa tästä asiasta?
Vierailija kirjoitti:
Oletko terapiassa käynyt puhumassa tästä asiasta?
En ole. Mietinkin nyt, mikä on se mekanismi, jolla tätä lähdettäisiin työstämään. Jos ongelmani johtuu siitä, että en kelpaa kenellekään ja siitä tulee kurja olo, hoidetaanko tätä sitten luomalla päähäni jokin valhellinen todellisuus vai mitä tälle asialle voidaan tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinonhyväolla kirjoitti:
Jatkan vielä: mitä pelkäät eniten siinä, jos ero tulee? Mikä on se päällimmäinen asia?
Eniten pelkään sitä, että ero todistaa ja tekee todeksi sen, mitä eniten pelkään. Että en kelpaa kenellekään. Yksinolo sinänsä ei pelota vaan se tieto, että kukaan ei edes halua minun seuraani. Että olen kelvoton ja kaikki muut viihtyvät toistensa kanssa ihan luonnostaan.
Mulla on vähän sama juttu, paitsi että en pelkää sitä, etten kelpaa kenellekkään, vaan tiedän sen. Olen kavereilleni se viimeinen vaihtoehto, kenet pyydetään mukaan shoppailemaan, kahvelle jne. Se on oikeastaan aika vapauttavaa, kun ei tarvitse sitoutua keneenkään ihmiseen, ei kaverimielessä eikä seurustelumielessä.
Epävakaa persoonallisuushäiriö? Esim. DKT on yksi psykoterapiamuoto tähän. Diagnoosin saa todella helposti jo ensimmäisellä lääkärikäynnillä. Edes testejä ei välttämättä tarvita tai sen kummempia haastatteluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yrittänyt vahvistaa itsetuntoani mm kouluttautumalla, luomalla uraa ja laihduttamalla. Näistä mikään ei itsessään vahvista itsetuntoani, vaan kyllä siihen tarvitsisin nimenomaan toisen ihmisen arvostuksen. Minulle ei riitä, että itse näen onnistuneeni jossain, vaan teen sen vain näyttääkseni hyvältä toisten silmissä.
ap
Ammattiauttajalle vain. Et pysty auttamaan itse itseäsi tarpeeksi ja mies ei ole mikään psykiatrisi. Sinulla on jotain vaikeita lapsuuden ajalta tulleita traumoja ja voi kestää kuukausia, jopa vuosia, että pääset niistä rauhaan ammattiauttajankin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinonhyväolla kirjoitti:
Jatkan vielä: mitä pelkäät eniten siinä, jos ero tulee? Mikä on se päällimmäinen asia?
Eniten pelkään sitä, että ero todistaa ja tekee todeksi sen, mitä eniten pelkään. Että en kelpaa kenellekään. Yksinolo sinänsä ei pelota vaan se tieto, että kukaan ei edes halua minun seuraani. Että olen kelvoton ja kaikki muut viihtyvät toistensa kanssa ihan luonnostaan.
Mulla on vähän sama juttu, paitsi että en pelkää sitä, etten kelpaa kenellekkään, vaan tiedän sen. Olen kavereilleni se viimeinen vaihtoehto, kenet pyydetään mukaan shoppailemaan, kahvelle jne. Se on oikeastaan aika vapauttavaa, kun ei tarvitse sitoutua keneenkään ihmiseen, ei kaverimielessä eikä seurustelumielessä.
Niin, tuota en ihan ymmärrä, miten se voisi olla vapauttavaa, kun totuus on, että olen vain niin paska. Miten voin elää elämäni tietäen sen, kun se ei ainakaan minulle ole mikään iloinen asia, että olen aina yksin?
ap
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt vahvistaa itsetuntoani mm kouluttautumalla, luomalla uraa ja laihduttamalla. Näistä mikään ei itsessään vahvista itsetuntoani, vaan kyllä siihen tarvitsisin nimenomaan toisen ihmisen arvostuksen. Minulle ei riitä, että itse näen onnistuneeni jossain, vaan teen sen vain näyttääkseni hyvältä toisten silmissä.
ap
Valitettavasti toivon, että miesystäväsi löytää ehjemmän naisen. Elämä kanssasi on varmasti yhtä vuoristorataa ja sinusta ei ikinä tiedä mitä meinaat tai mikä sinulla on. Älä vain tee lapsia tuohon karmeaan sotkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae ammattiapua. Tai vaikka kirjastosta jotain self-help-kirjoja. Ei kuulosta normaalilta ajatuksenjuoksulta, ja tältä palstalta et tarvitsemaasi saa.
Vierailija kirjoitti:
Ammattiauttajalle vain. Et pysty auttamaan itse itseäsi tarpeeksi ja mies ei ole mikään psykiatrisi. Sinulla on jotain vaikeita lapsuuden ajalta tulleita traumoja ja voi kestää kuukausia, jopa vuosia, että pääset niistä rauhaan ammattiauttajankin kanssa.
Minulla on ollut ihan turvallinen koti nkä koskaan ole esimerkiksi pelännyt, että vanhemmat lähtisivät elämästäni. Tässä saattaisi olla kyse siitä, että kuudennella luokalla kaikki kaverini yhdessä yössä hylkäsivät minut ja alkoivat kiusaamaan. Se oli aika paha kokemus. Olisikohan tämä edelleen siitä johtuvaa.
Ajatukseni on kuitenkin se, että en ymmärrä, mitä se ammattiauttajakaan voi asialle tehdä. Jos en kelpaa kenellekään, niin eihän se ammattiauttajalla käynti sitä iloiseksi asiaksi muuta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinonhyväolla kirjoitti:
Jatkan vielä: mitä pelkäät eniten siinä, jos ero tulee? Mikä on se päällimmäinen asia?
Eniten pelkään sitä, että ero todistaa ja tekee todeksi sen, mitä eniten pelkään. Että en kelpaa kenellekään. Yksinolo sinänsä ei pelota vaan se tieto, että kukaan ei edes halua minun seuraani. Että olen kelvoton ja kaikki muut viihtyvät toistensa kanssa ihan luonnostaan.
Mulla on vähän sama juttu, paitsi että en pelkää sitä, etten kelpaa kenellekkään, vaan tiedän sen. Olen kavereilleni se viimeinen vaihtoehto, kenet pyydetään mukaan shoppailemaan, kahvelle jne. Se on oikeastaan aika vapauttavaa, kun ei tarvitse sitoutua keneenkään ihmiseen, ei kaverimielessä eikä seurustelumielessä.
Niin, tuota en ihan ymmärrä, miten se voisi olla vapauttavaa, kun totuus on, että olen vain niin paska. Miten voin elää elämäni tietäen sen, kun se ei ainakaan minulle ole mikään iloinen asia, että olen aina yksin?
ap
Kuulostat kyllä tosi raskaalta ihmiseltä. Tosin veikkaan tätä provoksi, mutta jos ap ei sitä ole, kannattaa tosiaan äkkiä miettiä terapiaa. Kenenkään rakkaus ei kestä itseinhoa ja -sääliä loputtomiin, ei miehesikään.
Terapia. Itse pelkään ihan järkyttävästi ja hylkäämispelko on niin suuri..
Terapiassa se osittain alkoi paljastua miksi.
Se on niin suuri että luulen kuolevani.
Vierailija kirjoitti:
Hae ammattiapua. Tai vaikka kirjastosta jotain self-help-kirjoja. Ei kuulosta normaalilta ajatuksenjuoksulta, ja tältä palstalta et tarvitsemaasi saa.
Niin varmaankin. Onkohan tähän olemassa jotain erityisen hyvää kirjallisuutta tms, jolla tätä voisi itsekseen aluksi lähteä työstämään.
ap
Läheisriippuvuus?
https://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/ajankohtaista/kirjoja-parisuhtees…
Mites ennen miesystävää? Nautitko silloin asioista yksin vai oletko koskaan elänyt yksinäsi?