Lue keskustelun säännöt.
Mistä voi johtua järjetön hylätyksi tulemisen pelko ja miten siitä pääsee eroon?
14.06.2020 |
Olen ollut lapsesta asti todella epävarma itsestäni ja pelkään äärettömän paljon, että minua ei hyväksytä ja että ne muutamatkin ystävät katoavat elämästäni. Nyt tämä asia uhkaa rikkoa parisuhteeni, kun pelkään ihan koko ajan, että mies jättää minut vaikka periaatteessa mitään selkeää syytä ei ole. Vedän hirveät kilarit ihan pienistä asioista, kun päässäni kaikki vääntyy siten, että jokin yksittäinen sana tai teko tarkoittaa ilman muuta sitä, että mies aikoo jättää. Ja nyt kun olen skitsoillut niin paljon, siitä tulee pian totta ja pelko lisääntyy ja noidankehä on valmis.
Ratkaisuksi tarjotaan yleensä kliseisesti sitä, että pitää oppia viihtymään yksikseen eikä saa olla riippuvainen toisesta ihmisestä, mutta miten kukaan voi aidosti olla onnellinen tilanteessa, jossa on pakotettu olemaan yksin. Tulossa on esimerkiksi juhannus. Miesystävä on töissä eikä minulla oikeasti ole yhtäkään ystävää, jonka kanssa voisi nauttia siitä elämästä. Tai jos haluan matkustaa, kenen kanssa sinne pitäisi mennä, ettei olisi liian riippuvainen miesystävästä. Tämä yhtälö ei vain aukea minulle. Olen yrittänyt paljon viihtyä yksikseni, mutta aina kun menen itsekseni harrastuksiin, lomamatkoille tai saavutan jotain, ensimmäinen ajatus on, voi kunpa miesystävä olisi tässä ja toivottavasti hän nyt huomaa, miten reipas, rento ja hauska ihminen minä olen.
Miten voi oppia ajattelemaan, että olen hyvä ja minut hyväksytään tällaisena, kun oikeasti parisuhteessa minua ei ole koskaan hyväksytty, vaan aina olen joutunut kerjäämään huomiota. Eikö se ole itsensä huijaamista, jos uskottelee itselleen jotain, mikä ei ole totta.
Kommentit (176)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mm tämä
"Itse en valitettavasti näe yhtäkään faktaa, joka olisi ristiriidassa omien sanomisieni kanssa vaan ongelma on lähinnä se, että minulle tulee paha olo asiasta, josta muiden mielestä ei saisi tulla paha olo."
Eli haet faktoja sieltä missä niitä ei ole. Selittelet itsellesi että niin näin tai noin, niin aina vain sinulla on paha olo. Analyseeraat niin ettet mitnekään voi olla väärässä, vaikka kyse ei ole oikeassa tai väärässä olemisesta. Lähdet ihan väärästä paikasta liikkeelle, koska "miten kukaan voi nauttia yksinolosta"? Koko kysymys on joutava.
Ja koska nuo ajatusvääristymät ovat sinulle huomaamattomia, tuskin niitä itse ptýstyt koskaan näkemään ilman ammattiapua. Mä tiedän ja nään ne kyllä mutta minulla ei ole koulutusta jolla ne saisi sinun päähäsi ymmärrykseksi.
ELi ei kukaan voi niitä sinulle näyttää, koska ne ovat sinulle vain toisen näyttämiä mielipiteitä, jotka saat kyllä äkkiä käännetyksi epäfaktaksi ja paha olo vain jatkuu.
Lue nyt sitten vaikka
Eckhart Tollen läsnäolon voima. Jos välttämättä haluat yksin yrittää.
No kyllä tuo vain pistää ärsyttämään, kun joku tulee sanomaan, että näkee selvästi, mikä on pielessä, mutta ei edes yritä asiaa selittää. Kiitos kuitenkin vinkistä. Latasin taas bookbeatin uudelleen, kun joku muukin linkkasi erään kirjan, Ehkä sieltä löytyisi myös tuo Tollenin teos.
ap
Sen verran, että kannattaa ihan lukemalla lukea tuo kirja. Joudut palaamaan niin monta kertaa taaksepäin ymmärtääksesi ja sisäistääksesi kirjan, että kuuntelemalla tulet ajattelemaan vain että "olipa huono opus, miksihän tätäkin suositeltiin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
JUu-u
Vierailija kirjoitti:
Turvaton kiintymyssuhde varhaislapsuudessa. Tarpeisiisi ei ole vauvana (ehkä ei myöhemminkään) vastattu oikea-aikaisesti. Olet siis joutunut silloin pelkäämään jääväsi yksin, että et saa apua, kun olet vielä ollut täysin riippuvainen vanhemmistasi. Sinua on ehkä viety hoitoon liian pienenä liian pitkiksi ajoiksi kerralla. Pieni lapsi ei ymmärrä vanhemman ”katoamista” eikä pysty kannattelemaan mielikuvaa vanhemmista pitkiä aikoja. Vanhemmat vaan ovat poissa, kauhu valtaa mielen, varmuutta ei ole mitä tapahtuu/ palaavatko vanhemmat. Elimistö on voimakkaassa stressitilassa. Tietenkään et voi muistaa tällaisia asioita, etkä ole edes silloin ymmärtänyt tunteitasi ”sanallisella tasolla”, mutta jälki on jäänyt kehoon ja mieleen. Tunne aktivoituu uudelleen herkästi tilanteissa joissa koet että läheisen ihmisen menettäminen olisi mahdollista. Terapiaan kannattaa mennä, mutta voit aloittaa hakemalla netistä tietoa eri kiintymyssuhdemalleista ja varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä. ”Pilkeklinikka.fi” sivuilta löytyy hyvä luentosarja aiheeseen liittyen (tunnekeskeinen vanhemmuus).
En tiedä, miten varhaisessa vaiheessa sellainen trauma voi syntyä. Olen ollut kotihoidossa kuitenkin kouluikään asti ja harvoin olimme edes missään yökylässä tai hoidossa. Olin jo silloin tosi arka.
ap
Eli juuri mitä kysyin, sinua ei päästetty muiden lasten joukkoon joten et voinutkaan saada ystäviä. Sinua on hoidettu kotona liian pitkään jostain syystä etkä ole voinutkaan saada ystäviä, se ei ole mitään mikä olisi sinun vika tai johtuisi sinusta.
Miksi sinut pidettiin kotona? Onko äitisi ylisuojeleva? Äidin pelot siirtyvät lapseen. Sinut on opetettu tarkoittamattakin pelkäämään.
Onko äitisi itse jäänyt orvoksi?
Onko hän menettänyt vauvan ja pelkäsi että menettää sinut?Voit ihan hyvin kärsiä jostain ylisukupolvisesta traumasta.
Miksi miettisit näitä yksin, kun voisit jutella terapeutin kanssa. Olen itsekin tavannut yhden jonka kanssa synkkasi, vaikka viisi muuta olivat kuin seinälle puhuisi.
Äitini oli siis perhepäivähoitaja. Ja olin kyllä muiden hoitolasten kanssa seurakunnan kerhossa ja päivittäin olimme muiden alueen hoitajien lasten kanssa puistossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mm tämä
"Itse en valitettavasti näe yhtäkään faktaa, joka olisi ristiriidassa omien sanomisieni kanssa vaan ongelma on lähinnä se, että minulle tulee paha olo asiasta, josta muiden mielestä ei saisi tulla paha olo."
Eli haet faktoja sieltä missä niitä ei ole. Selittelet itsellesi että niin näin tai noin, niin aina vain sinulla on paha olo. Analyseeraat niin ettet mitnekään voi olla väärässä, vaikka kyse ei ole oikeassa tai väärässä olemisesta. Lähdet ihan väärästä paikasta liikkeelle, koska "miten kukaan voi nauttia yksinolosta"? Koko kysymys on joutava.
Miten se on joutava, jos kyse on siitä, ovatko tunteeni jonkin ajatusvääristymän tuotosta vai normaaleja. Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että on ihan normaalia kaivata seuraa ja hyväksyntää ja monille se ei tietenkään olekaan ongelma, jos niitä saa. Mutta sitten jos joku ei niitä jostain syystä saa, hänellä onkin ajatusvääristymä, jos se tuntuu pahalta.
Tottakai yritän selittää asiaa järkiperusteella ja mietin onko paha oloni todellakin väärin ja epänormaalia, jotta voisin keksiä, miten se korjataan.
ap
Siis minä joka kommentoin aiemmin en tarkoittanut että olisi epänormaalia kaivata seuraa ja ahdistua siitä jos sitä ei saa, tietenkin se ahdistaa! Tarkoitin että syyt miksi ei saa seuraa voi olla, sellaisia että terapia yms auttaa niihin. Eli esim jos on vaikka koko ajan hyvin ahdistunut syystä tai toisesta (kuten esim itse olen) niin se ei varsinaisesti houkuta ihmisiä puoleensa.
Eikös tässä nyt palata jälleen siihen, mitä joku muukin tuolla sanoi, että ei saa muka yrittää miellyttää ketään, mutta silti pitää muokata itseään ja käytöstään sellaiseksi, että kelpaa muille ihmisille. Eikös se nimenomaan tarkoita sitä, että olen paska enkä kelpaa ellen muutu. Eli käytännössä sama, mitä koko ajan hoen myös itselleni, "mikä minussa on vikana". Tämänhän tiedän toki itse, mutta jos minä sanon sen, aina joku kiiruhtaa kertomaan, että ei voi olla onnellinen, jos vain yrittää miellyttää muita. Eli mitä vaihtoehtoja siinä nyt sitten on?
ap
Tarkoitankin sellaisia mahdollisia ominaisuuksia jotka häiritsee itseäsi, sanotaan nyt vaikka tuo hylätyksi tulemisen pelko ja oletettavasti jonkinlainen ahdistus. Eihän ne ole mitään persoonallisuuteen sinällään kuuluvia asioita, eli ei tarkoita että sinun pitää muuttua esim introvertistä ekstrovertiksi.
tästä tulee väistämättä mieleen pohtia, kumpi oli ensin muna vai kana. Jos hylätyksi tulemisen pelko johtuu siitä, että minut on kerta toisensa jälkeen hylätty, kai siellä on ollut joku muukin syy, miksi niin on alun perin tapahtunut ja mistä se aina lähtee ruokkimaan itseään uudestaan. Jokin sen aina kuitenkin laukaisee. En edes tiennyt, että minulla olisi tällainen pelko vielä olemassa, kun edellinen suhde kesti 11 vuotta ja siinä minä olin se, joka jätti. Sitten se kuitenkin jostain putkahti tavallaan puhtaaseen pöytään.
ap
Eli siis edellisessä 11v suhteessa et pelännyt hylätyksitulemista?
Oliko sekin etäsuhde?
Millainen lapsuus sinulla oli? Minä olen ollut läheisriippuvainen ja kaikki parisuhteeni meni aina mönkään. Jouduin käymään todella pohjamudissa itseni kanssa, hylätyksi tulemisen pelko oli niin suuri. Sitten tapasin nykyisen mieheni ja hänen kanssaan suhde oli riittävän terve, ja sain mahdollisuuden alkaa parantua läheisriippuvuudesta. Nyt ollaan oltu yli 10v yhdessä enkä enää pelkää hylätyksi tulemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mm tämä
"Itse en valitettavasti näe yhtäkään faktaa, joka olisi ristiriidassa omien sanomisieni kanssa vaan ongelma on lähinnä se, että minulle tulee paha olo asiasta, josta muiden mielestä ei saisi tulla paha olo."
Eli haet faktoja sieltä missä niitä ei ole. Selittelet itsellesi että niin näin tai noin, niin aina vain sinulla on paha olo. Analyseeraat niin ettet mitnekään voi olla väärässä, vaikka kyse ei ole oikeassa tai väärässä olemisesta. Lähdet ihan väärästä paikasta liikkeelle, koska "miten kukaan voi nauttia yksinolosta"? Koko kysymys on joutava.
Miten se on joutava, jos kyse on siitä, ovatko tunteeni jonkin ajatusvääristymän tuotosta vai normaaleja. Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että on ihan normaalia kaivata seuraa ja hyväksyntää ja monille se ei tietenkään olekaan ongelma, jos niitä saa. Mutta sitten jos joku ei niitä jostain syystä saa, hänellä onkin ajatusvääristymä, jos se tuntuu pahalta.
Tottakai yritän selittää asiaa järkiperusteella ja mietin onko paha oloni todellakin väärin ja epänormaalia, jotta voisin keksiä, miten se korjataan.
ap
No kun se ongelma nyt on siinä että ajattelet tuota kautta, että jokin on väärin, ja epänormaalia, ja se pitää korjata. Juuri tämän tekstisi takia tarvitset ammattilaisen nämä asiat sinulle kertomaan, ja mieluummin mahdollisimman pian, koska tunnut jo olevan ainakin osittain kroonistunut. Kaikille ei mene edes ammattiapu perille.
"Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että on ihan normaalia kaivata seuraa ja hyväksyntää ja monille se ei tietenkään olekaan ongelma, jos niitä saa. Mutta sitten jos joku ei niitä jostain syystä saa, hänellä onkin ajatusvääristymä, jos se tuntuu pahalta. "
Jos ongelma on että et saa seuraa etkä hyväksyntää, niin tuo pitäisi paikkansa, mutta tämähän ei ongelmasi ollut. Ei nämä vastaukset ole tarkoitettu sinulle kiusaamiseksi jota vastaan sinun pitää potkia ja vääntää, vaan avuksi. Silti olet koko ajan piikkipuolustuksessa. Ei sellaisen läpi mikään järkipuhe pääse.
Ei ole tarkoitus olla hyökkäävä tai mitenkään olla piikkipuolustuksessa. Itse vaan ihan aidosti näen asian niin, että minulla on se järkipuhe ja muiden puheet ovat paradokseja. Juuri tuo "ei saa olla riippuvainen muista, mutta pitää olla sosiaalisia suhteita" ja "ei sinussa ole vikaa, mutta ajat kaikki ihmiset pois omalla käytökselläsi". Enkä ymmärrä tuota sinunkaan ensimmäistä lausettasi "ei ole mitään korjattavaa, mutta silti tarvitsen ammattilaisen". Oikeasti tässä tulee todella skitso olo, kun en vain ihan oikeasti näe noissa mitään tolkkua vaan pelkästään ristiriitaa. Ei ole tarkoitus olla ilkeä tai mitään sellaista, mutta aivoni eivät vain kykene käsittelemään tätä ajatustapaa, jota minulle yritetään kertoa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Turvaton kiintymyssuhde varhaislapsuudessa. Tarpeisiisi ei ole vauvana (ehkä ei myöhemminkään) vastattu oikea-aikaisesti. Olet siis joutunut silloin pelkäämään jääväsi yksin, että et saa apua, kun olet vielä ollut täysin riippuvainen vanhemmistasi. Sinua on ehkä viety hoitoon liian pienenä liian pitkiksi ajoiksi kerralla. Pieni lapsi ei ymmärrä vanhemman ”katoamista” eikä pysty kannattelemaan mielikuvaa vanhemmista pitkiä aikoja. Vanhemmat vaan ovat poissa, kauhu valtaa mielen, varmuutta ei ole mitä tapahtuu/ palaavatko vanhemmat. Elimistö on voimakkaassa stressitilassa. Tietenkään et voi muistaa tällaisia asioita, etkä ole edes silloin ymmärtänyt tunteitasi ”sanallisella tasolla”, mutta jälki on jäänyt kehoon ja mieleen. Tunne aktivoituu uudelleen herkästi tilanteissa joissa koet että läheisen ihmisen menettäminen olisi mahdollista. Terapiaan kannattaa mennä, mutta voit aloittaa hakemalla netistä tietoa eri kiintymyssuhdemalleista ja varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä. ”Pilkeklinikka.fi” sivuilta löytyy hyvä luentosarja aiheeseen liittyen (tunnekeskeinen vanhemmuus).
ALapeukku siksi koska tyttärelläni on yksinolemis, ja menettämisenpelkoja vaikka tasan tarkkaan tiedän äitinänsä, että ei ole jätetty yksin, kiintymyssuhde on ollut hyvä, en ole"kadonnut"minnekään, vauva-aikana tarpeisiin on vastattu aivan riittävällä aikavälillä jne.
Tyttären hermorakenne vain on heikko, se on syntymäominaisuus joka ei ole kenenkään syytä.
Vittuttaa kun aina se on vanhempi joka on jotenkin muka laiminlyönyt, koska muutenhan kaikki me täällä olisimme niiiiin täydellisiä että!
Sinänsä kirjoituksesi pitää paikkansa JOS henkilöllä on ollut tuollainen lapsuus, mutta niin päin että kaikki joilla on ap:n kaltaisia ongelmia olisi ollut vajavaiset vanhemmat, se ei pidä paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mm tämä
"Itse en valitettavasti näe yhtäkään faktaa, joka olisi ristiriidassa omien sanomisieni kanssa vaan ongelma on lähinnä se, että minulle tulee paha olo asiasta, josta muiden mielestä ei saisi tulla paha olo."
Eli haet faktoja sieltä missä niitä ei ole. Selittelet itsellesi että niin näin tai noin, niin aina vain sinulla on paha olo. Analyseeraat niin ettet mitnekään voi olla väärässä, vaikka kyse ei ole oikeassa tai väärässä olemisesta. Lähdet ihan väärästä paikasta liikkeelle, koska "miten kukaan voi nauttia yksinolosta"? Koko kysymys on joutava.
Miten se on joutava, jos kyse on siitä, ovatko tunteeni jonkin ajatusvääristymän tuotosta vai normaaleja. Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että on ihan normaalia kaivata seuraa ja hyväksyntää ja monille se ei tietenkään olekaan ongelma, jos niitä saa. Mutta sitten jos joku ei niitä jostain syystä saa, hänellä onkin ajatusvääristymä, jos se tuntuu pahalta.
Tottakai yritän selittää asiaa järkiperusteella ja mietin onko paha oloni todellakin väärin ja epänormaalia, jotta voisin keksiä, miten se korjataan.
ap
Siis minä joka kommentoin aiemmin en tarkoittanut että olisi epänormaalia kaivata seuraa ja ahdistua siitä jos sitä ei saa, tietenkin se ahdistaa! Tarkoitin että syyt miksi ei saa seuraa voi olla, sellaisia että terapia yms auttaa niihin. Eli esim jos on vaikka koko ajan hyvin ahdistunut syystä tai toisesta (kuten esim itse olen) niin se ei varsinaisesti houkuta ihmisiä puoleensa.
Eikös tässä nyt palata jälleen siihen, mitä joku muukin tuolla sanoi, että ei saa muka yrittää miellyttää ketään, mutta silti pitää muokata itseään ja käytöstään sellaiseksi, että kelpaa muille ihmisille. Eikös se nimenomaan tarkoita sitä, että olen paska enkä kelpaa ellen muutu. Eli käytännössä sama, mitä koko ajan hoen myös itselleni, "mikä minussa on vikana". Tämänhän tiedän toki itse, mutta jos minä sanon sen, aina joku kiiruhtaa kertomaan, että ei voi olla onnellinen, jos vain yrittää miellyttää muita. Eli mitä vaihtoehtoja siinä nyt sitten on?
ap
Tarkoitankin sellaisia mahdollisia ominaisuuksia jotka häiritsee itseäsi, sanotaan nyt vaikka tuo hylätyksi tulemisen pelko ja oletettavasti jonkinlainen ahdistus. Eihän ne ole mitään persoonallisuuteen sinällään kuuluvia asioita, eli ei tarkoita että sinun pitää muuttua esim introvertistä ekstrovertiksi.
tästä tulee väistämättä mieleen pohtia, kumpi oli ensin muna vai kana. Jos hylätyksi tulemisen pelko johtuu siitä, että minut on kerta toisensa jälkeen hylätty, kai siellä on ollut joku muukin syy, miksi niin on alun perin tapahtunut ja mistä se aina lähtee ruokkimaan itseään uudestaan. Jokin sen aina kuitenkin laukaisee. En edes tiennyt, että minulla olisi tällainen pelko vielä olemassa, kun edellinen suhde kesti 11 vuotta ja siinä minä olin se, joka jätti. Sitten se kuitenkin jostain putkahti tavallaan puhtaaseen pöytään.
ap
Eli siis edellisessä 11v suhteessa et pelännyt hylätyksitulemista?
Oliko sekin etäsuhde?
Tästä tuossa jo kerroinkin aiemmin, että edellisessä suhteessa en pelkänyt tulevani jätetyksi, vaan tiesin itse olevani jättäjä. Jo suhteen alussa tiesin, että mies ei ole minun unelmieni mies, mutta ajattelin, että niin sen nyt pitää mennä eikä täydellistä voi saadakaan. Hyvä ja kiltti mies yleisellä tasolla. Ei ollut etäsuhde vaan asuimme yhdessä ja meillä on kaksi lasta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt vahvistaa itsetuntoani mm kouluttautumalla, luomalla uraa ja laihduttamalla. Näistä mikään ei itsessään vahvista itsetuntoani, vaan kyllä siihen tarvitsisin nimenomaan toisen ihmisen arvostuksen. Minulle ei riitä, että itse näen onnistuneeni jossain, vaan teen sen vain näyttääkseni hyvältä toisten silmissä.
ap
Samaa ajattelin, kun pääsin tuohon kommenttiin, jossa ap totesi olevansa paska ja jo sitä ennen pelkäsi, että terapeutti luo valheellisia mielikuvia tms. Tuollaisen ihmisen kanssa on liian raskasta olla ja kyllähän tuo itseään toteuttavaksi ennusteeksi muuttuu. Kun ihminen puhuu tuolla tavalla itsestään ja itselleen, niin ihmiset ympäriltä kaikkoavat ihan varmasti. Mutta jos ammattiapu ei kerran kelpaa niin sitten pitää niittää sitä, mitä itse kylvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mm tämä
"Itse en valitettavasti näe yhtäkään faktaa, joka olisi ristiriidassa omien sanomisieni kanssa vaan ongelma on lähinnä se, että minulle tulee paha olo asiasta, josta muiden mielestä ei saisi tulla paha olo."
Eli haet faktoja sieltä missä niitä ei ole. Selittelet itsellesi että niin näin tai noin, niin aina vain sinulla on paha olo. Analyseeraat niin ettet mitnekään voi olla väärässä, vaikka kyse ei ole oikeassa tai väärässä olemisesta. Lähdet ihan väärästä paikasta liikkeelle, koska "miten kukaan voi nauttia yksinolosta"? Koko kysymys on joutava.
Ja koska nuo ajatusvääristymät ovat sinulle huomaamattomia, tuskin niitä itse ptýstyt koskaan näkemään ilman ammattiapua. Mä tiedän ja nään ne kyllä mutta minulla ei ole koulutusta jolla ne saisi sinun päähäsi ymmärrykseksi.
ELi ei kukaan voi niitä sinulle näyttää, koska ne ovat sinulle vain toisen näyttämiä mielipiteitä, jotka saat kyllä äkkiä käännetyksi epäfaktaksi ja paha olo vain jatkuu.
Lue nyt sitten vaikka
Eckhart Tollen läsnäolon voima. Jos välttämättä haluat yksin yrittää.
No kyllä tuo vain pistää ärsyttämään, kun joku tulee sanomaan, että näkee selvästi, mikä on pielessä, mutta ei edes yritä asiaa selittää. Kiitos kuitenkin vinkistä. Latasin taas bookbeatin uudelleen, kun joku muukin linkkasi erään kirjan, Ehkä sieltä löytyisi myös tuo Tollenin teos.
ap
Sen verran, että kannattaa ihan lukemalla lukea tuo kirja. Joudut palaamaan niin monta kertaa taaksepäin ymmärtääksesi ja sisäistääksesi kirjan, että kuuntelemalla tulet ajattelemaan vain että "olipa huono opus, miksihän tätäkin suositeltiin".
Edelleen kiitos vihjeestä. En vain ymmärrä tuota sinun ylimielistä asennettasi, että "et sinä kuitenkaan mitään tajua etkä viitsi edes kunnolla lukea".
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"En minä sitä nyt jankkaa ja takerru, vaan tässähän nyt pohditaan mahdollisia syitä, mitä minulle on tapahtunut" Ai vauvapalstalla pohditaan porukalla sun psykkeeseen liittyviä asioita?
Ap, nyt sinne terapiaan. Et saa täältä vastauksia ja nyt vaan jankkaat täällä asioita, eikä kukaan meistä vastaajista tule korjaamaan näitä sun ongelmia. Ajattelumallisi on ihan vinksallaan, selkeästi jonkin tiedostamattoman traumasi takia. Vaatii tod näk kymmeniä käyntejå terapiassa, jotta alat edes hahmottamaan todellista ongelmiesi alkuperää, puhumattakaan siitä kauan sitten sen asian HYVÄKSYMISEEN (nyt jatkuvasti kiellät kaiken) ja sitten vielä käsittelyyn menee ennen kuin alat saamaan terapian tuloksista apua elämään ja ajatuksenkulkusi rupee muuttumaan pikku hiljaa normaalimmaksi. Terapia on pitkä prosessi, usein vuosien.
Turhaan jankkaat täällä, ja aina kun joku vastaa sulle jotain järkevää, kuten kaikki aiemmat, jotka ovat kehoittanneet hakemaan ammattiapua, kiellät todellisuuden ja väität, että JUURI SINÄ olet se erityinen ihminen, joka ei saa ammattilaiselta, sinunkaltaisesi ihmisten auttamiseen erikoistuneelta ihmiseltä mitään apua, vaan sivukaupalla vaadit vastauksia vauvapalstalla.... Näetkö tässä mitään ongelmaa? Jos et, se on nimenomaan ongelmasi. Terapia auttaa, ammattiapu auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt vahvistaa itsetuntoani mm kouluttautumalla, luomalla uraa ja laihduttamalla. Näistä mikään ei itsessään vahvista itsetuntoani, vaan kyllä siihen tarvitsisin nimenomaan toisen ihmisen arvostuksen. Minulle ei riitä, että itse näen onnistuneeni jossain, vaan teen sen vain näyttääkseni hyvältä toisten silmissä.
ap
Samaa ajattelin, kun pääsin tuohon kommenttiin, jossa ap totesi olevansa paska ja jo sitä ennen pelkäsi, että terapeutti luo valheellisia mielikuvia tms. Tuollaisen ihmisen kanssa on liian raskasta olla ja kyllähän tuo itseään toteuttavaksi ennusteeksi muuttuu. Kun ihminen puhuu tuolla tavalla itsestään ja itselleen, niin ihmiset ympäriltä kaikkoavat ihan varmasti. Mutta jos ammattiapu ei kerran kelpaa niin sitten pitää niittää sitä, mitä itse kylvää.
Mitä ihmettä nyt? Missä sanoin, ettei ammattiapu kelpaa? Kunhan nyt vain tässä kokoan ajatuksiani, että voisin ymmärtää, mistä on kysymys. Oikeasti, ellen olisi tätä ketjua tehnyt, en olisi tajunnut, että on tarvetta ammattiavulle ja että oikeasti ulkopuolinen näkee tässä ajatustavassa ongelman.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ammattiauttajalle vain. Et pysty auttamaan itse itseäsi tarpeeksi ja mies ei ole mikään psykiatrisi. Sinulla on jotain vaikeita lapsuuden ajalta tulleita traumoja ja voi kestää kuukausia, jopa vuosia, että pääset niistä rauhaan ammattiauttajankin kanssa.
Ihan normaali nainen tuo on. Naisen kuuluukin olla epävarma ja kaunis se on puoleensavetävää. Miesmäinen huutava itsevarma nainen taas on sellainen kauhukuva että sellainen sitä ammattiauttajaa oikeasti tarvitsisi. Tosin siinä saattaisi käydä ammattiauttajalle huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mm tämä
"Itse en valitettavasti näe yhtäkään faktaa, joka olisi ristiriidassa omien sanomisieni kanssa vaan ongelma on lähinnä se, että minulle tulee paha olo asiasta, josta muiden mielestä ei saisi tulla paha olo."
Eli haet faktoja sieltä missä niitä ei ole. Selittelet itsellesi että niin näin tai noin, niin aina vain sinulla on paha olo. Analyseeraat niin ettet mitnekään voi olla väärässä, vaikka kyse ei ole oikeassa tai väärässä olemisesta. Lähdet ihan väärästä paikasta liikkeelle, koska "miten kukaan voi nauttia yksinolosta"? Koko kysymys on joutava.
Miten se on joutava, jos kyse on siitä, ovatko tunteeni jonkin ajatusvääristymän tuotosta vai normaaleja. Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että on ihan normaalia kaivata seuraa ja hyväksyntää ja monille se ei tietenkään olekaan ongelma, jos niitä saa. Mutta sitten jos joku ei niitä jostain syystä saa, hänellä onkin ajatusvääristymä, jos se tuntuu pahalta.
Tottakai yritän selittää asiaa järkiperusteella ja mietin onko paha oloni todellakin väärin ja epänormaalia, jotta voisin keksiä, miten se korjataan.
ap
No kun se ongelma nyt on siinä että ajattelet tuota kautta, että jokin on väärin, ja epänormaalia, ja se pitää korjata. Juuri tämän tekstisi takia tarvitset ammattilaisen nämä asiat sinulle kertomaan, ja mieluummin mahdollisimman pian, koska tunnut jo olevan ainakin osittain kroonistunut. Kaikille ei mene edes ammattiapu perille.
"Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että on ihan normaalia kaivata seuraa ja hyväksyntää ja monille se ei tietenkään olekaan ongelma, jos niitä saa. Mutta sitten jos joku ei niitä jostain syystä saa, hänellä onkin ajatusvääristymä, jos se tuntuu pahalta. "
Jos ongelma on että et saa seuraa etkä hyväksyntää, niin tuo pitäisi paikkansa, mutta tämähän ei ongelmasi ollut. Ei nämä vastaukset ole tarkoitettu sinulle kiusaamiseksi jota vastaan sinun pitää potkia ja vääntää, vaan avuksi. Silti olet koko ajan piikkipuolustuksessa. Ei sellaisen läpi mikään järkipuhe pääse.
Ei ole tarkoitus olla hyökkäävä tai mitenkään olla piikkipuolustuksessa. Itse vaan ihan aidosti näen asian niin, että minulla on se järkipuhe ja muiden puheet ovat paradokseja. Juuri tuo "ei saa olla riippuvainen muista, mutta pitää olla sosiaalisia suhteita" ja "ei sinussa ole vikaa, mutta ajat kaikki ihmiset pois omalla käytökselläsi". Enkä ymmärrä tuota sinunkaan ensimmäistä lausettasi "ei ole mitään korjattavaa, mutta silti tarvitsen ammattilaisen". Oikeasti tässä tulee todella skitso olo, kun en vain ihan oikeasti näe noissa mitään tolkkua vaan pelkästään ristiriitaa. Ei ole tarkoitus olla ilkeä tai mitään sellaista, mutta aivoni eivät vain kykene käsittelemään tätä ajatustapaa, jota minulle yritetään kertoa.
ap
Tässä kai yritetään sanoa, ettet ole "täysin paskaa" kuten nyt uskot olevasi, vaan että mahdollisesti aiemmista kokemuksista johtuen sinulle on kehittynyt joitain epäterveitä ajattelu/käytösmalleja, jotka aiheuttavat sen että sinun on vaikea luoda ihmissuhteita. Eli joo, ajattelussasi ja käytöksessäsi voi olla TÄLLÄ hetkellä jotain vikaa, mutta se ei tarkoita että olet kokonaan täysin paska. Järjetön hylätyksitulemisen pelko ei ole mikään ns normaali luonteenpiirre, vaan se estää sinua olemasta oma itsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mm tämä
"Itse en valitettavasti näe yhtäkään faktaa, joka olisi ristiriidassa omien sanomisieni kanssa vaan ongelma on lähinnä se, että minulle tulee paha olo asiasta, josta muiden mielestä ei saisi tulla paha olo."
Eli haet faktoja sieltä missä niitä ei ole. Selittelet itsellesi että niin näin tai noin, niin aina vain sinulla on paha olo. Analyseeraat niin ettet mitnekään voi olla väärässä, vaikka kyse ei ole oikeassa tai väärässä olemisesta. Lähdet ihan väärästä paikasta liikkeelle, koska "miten kukaan voi nauttia yksinolosta"? Koko kysymys on joutava.
Ja koska nuo ajatusvääristymät ovat sinulle huomaamattomia, tuskin niitä itse ptýstyt koskaan näkemään ilman ammattiapua. Mä tiedän ja nään ne kyllä mutta minulla ei ole koulutusta jolla ne saisi sinun päähäsi ymmärrykseksi.
ELi ei kukaan voi niitä sinulle näyttää, koska ne ovat sinulle vain toisen näyttämiä mielipiteitä, jotka saat kyllä äkkiä käännetyksi epäfaktaksi ja paha olo vain jatkuu.
Lue nyt sitten vaikka
Eckhart Tollen läsnäolon voima. Jos välttämättä haluat yksin yrittää.
No kyllä tuo vain pistää ärsyttämään, kun joku tulee sanomaan, että näkee selvästi, mikä on pielessä, mutta ei edes yritä asiaa selittää. Kiitos kuitenkin vinkistä. Latasin taas bookbeatin uudelleen, kun joku muukin linkkasi erään kirjan, Ehkä sieltä löytyisi myös tuo Tollenin teos.
ap
Se on Tolle, ei Tollen. Ja suosittelen ostamaan sen omaksi kirjana, jotta voit lukea kynän kanssa. Et tule ymmärtämään sitä vain kuuntelemalla.
Vierailija kirjoitti:
"En minä sitä nyt jankkaa ja takerru, vaan tässähän nyt pohditaan mahdollisia syitä, mitä minulle on tapahtunut" Ai vauvapalstalla pohditaan porukalla sun psykkeeseen liittyviä asioita?
Ap, nyt sinne terapiaan. Et saa täältä vastauksia ja nyt vaan jankkaat täällä asioita, eikä kukaan meistä vastaajista tule korjaamaan näitä sun ongelmia. Ajattelumallisi on ihan vinksallaan, selkeästi jonkin tiedostamattoman traumasi takia. Vaatii tod näk kymmeniä käyntejå terapiassa, jotta alat edes hahmottamaan todellista ongelmiesi alkuperää, puhumattakaan siitä kauan sitten sen asian HYVÄKSYMISEEN (nyt jatkuvasti kiellät kaiken) ja sitten vielä käsittelyyn menee ennen kuin alat saamaan terapian tuloksista apua elämään ja ajatuksenkulkusi rupee muuttumaan pikku hiljaa normaalimmaksi. Terapia on pitkä prosessi, usein vuosien.
Turhaan jankkaat täällä, ja aina kun joku vastaa sulle jotain järkevää, kuten kaikki aiemmat, jotka ovat kehoittanneet hakemaan ammattiapua, kiellät todellisuuden ja väität, että JUURI SINÄ olet se erityinen ihminen, joka ei saa ammattilaiselta, sinunkaltaisesi ihmisten auttamiseen erikoistuneelta ihmiseltä mitään apua, vaan sivukaupalla vaadit vastauksia vauvapalstalla.... Näetkö tässä mitään ongelmaa? Jos et, se on nimenomaan ongelmasi. Terapia auttaa, ammattiapu auttaa.
Hei nyt oikeasti! Missä olen sanonut mitään tuollaista!? Tässä on nyt monta ihanaa kommenttia tullut ja olen ajatellut asiaa eri näkökulmista. Olen kysynyt, mitä siellä terapiassa tapahtuu ja miltä tämä tilanne näyttää ulkopuolisen silmin. Ei ole todellakaan ollut tarkoitus sanoa, että porukka on tässä väärässä! Olen vain sanonut, miten minun aivoissani tämä tilanne kääntyy ja miten siinä on jokin sokea piste, jota en vain löydä.
Jos tämä sinulle nyt näyttää jankkaamiselta ja vastaan väittämiseltä, voinet poistua ketjusta. Anteeksi kun tämä oli nyt ensimmäinen tapani lähteä tätä asiaa työstämään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammattiauttajalle vain. Et pysty auttamaan itse itseäsi tarpeeksi ja mies ei ole mikään psykiatrisi. Sinulla on jotain vaikeita lapsuuden ajalta tulleita traumoja ja voi kestää kuukausia, jopa vuosia, että pääset niistä rauhaan ammattiauttajankin kanssa.
Ihan normaali nainen tuo on. Naisen kuuluukin olla epävarma ja kaunis se on puoleensavetävää. Miesmäinen huutava itsevarma nainen taas on sellainen kauhukuva että sellainen sitä ammattiauttajaa oikeasti tarvitsisi. Tosin siinä saattaisi käydä ammattiauttajalle huonosti.
Älä puhu muiden miesten puolesta. Oma puolisoni ei ap:n kaltaista naista katselisi (= naista, joka on epävarma, pelkää aiheettomasti hylkäämistä, ei ole omia ystäviä, menoja, sosiaalisia suhteita)
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä tuohon, että pitäisi saada monipuolisempi ihmissuhdeverkosto. Sinkkuaikana tilanne oli tosiaan vielä surkeampi. Siksi latasinkin tinderin, että olisi edes miesystävä, jonka kautta ehkä voisi sitä sosiaalista elämää saada. Mutta nyt sitten tukahdutan hänet. Tämä onkin juuri se tilanteen paradoksi, että yksinäisen käsketään "hankkia elämä", mutta sitten kun sitä yrittää, oletkin läheisriippuvainen. Kun toisten elämä näyttää järjestyvän sillä, että on se parisuhde ja sitten se muu sosiaalinen elämä tapahtuu ikään kuin itsestään, kun sen kumppanin kanssa lähdetään esimerkiksi tapahtumiin, lomille, baariin, elokuviin tai juhliin tms. Mutta jotenkin kaikki lopulta päätyy aina siihen, että minä lähden ratkaisemaan ongelmaa väärin. Että "pitää viihtyä yksikseen". Mutta sitten pitää kuitenkin olla verkostot. Mutta ei saa myöskään olla verkostoista riippuvainen.
ap
Ei sinulla ole edelleenkään sellaista parisuhdetta jossa tulisi yhteisiä ystäviä. Jos sinulla on etäsuhde ja olette kolmessa vuodessa kerran olleet ulkona syömässä tai jotain.
Miksi edes jumitat tuollaisessa tilanteessa? Haluatko oikein varmistaa ettet vain joutuisi oikeaan parisuhteeseen? Sanot että piti hankkia elämä ja teit niin, mutta olen eri mieltä, monikaan ei kyllä tuota sanoisi parisuhteeksi. Tuo kuulostaa enemmän sellaiselta teinin etäihastumiselta, missä saa turvallisesti kokea ihastumisen tunteita, ilman että on mitään vaaraa että siitä tulee todellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mm tämä
"Itse en valitettavasti näe yhtäkään faktaa, joka olisi ristiriidassa omien sanomisieni kanssa vaan ongelma on lähinnä se, että minulle tulee paha olo asiasta, josta muiden mielestä ei saisi tulla paha olo."
Eli haet faktoja sieltä missä niitä ei ole. Selittelet itsellesi että niin näin tai noin, niin aina vain sinulla on paha olo. Analyseeraat niin ettet mitnekään voi olla väärässä, vaikka kyse ei ole oikeassa tai väärässä olemisesta. Lähdet ihan väärästä paikasta liikkeelle, koska "miten kukaan voi nauttia yksinolosta"? Koko kysymys on joutava.
Miten se on joutava, jos kyse on siitä, ovatko tunteeni jonkin ajatusvääristymän tuotosta vai normaaleja. Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että on ihan normaalia kaivata seuraa ja hyväksyntää ja monille se ei tietenkään olekaan ongelma, jos niitä saa. Mutta sitten jos joku ei niitä jostain syystä saa, hänellä onkin ajatusvääristymä, jos se tuntuu pahalta.
Tottakai yritän selittää asiaa järkiperusteella ja mietin onko paha oloni todellakin väärin ja epänormaalia, jotta voisin keksiä, miten se korjataan.
ap
No kun se ongelma nyt on siinä että ajattelet tuota kautta, että jokin on väärin, ja epänormaalia, ja se pitää korjata. Juuri tämän tekstisi takia tarvitset ammattilaisen nämä asiat sinulle kertomaan, ja mieluummin mahdollisimman pian, koska tunnut jo olevan ainakin osittain kroonistunut. Kaikille ei mene edes ammattiapu perille.
"Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että on ihan normaalia kaivata seuraa ja hyväksyntää ja monille se ei tietenkään olekaan ongelma, jos niitä saa. Mutta sitten jos joku ei niitä jostain syystä saa, hänellä onkin ajatusvääristymä, jos se tuntuu pahalta. "
Jos ongelma on että et saa seuraa etkä hyväksyntää, niin tuo pitäisi paikkansa, mutta tämähän ei ongelmasi ollut. Ei nämä vastaukset ole tarkoitettu sinulle kiusaamiseksi jota vastaan sinun pitää potkia ja vääntää, vaan avuksi. Silti olet koko ajan piikkipuolustuksessa. Ei sellaisen läpi mikään järkipuhe pääse.
Ei ole tarkoitus olla hyökkäävä tai mitenkään olla piikkipuolustuksessa. Itse vaan ihan aidosti näen asian niin, että minulla on se järkipuhe ja muiden puheet ovat paradokseja. Juuri tuo "ei saa olla riippuvainen muista, mutta pitää olla sosiaalisia suhteita" ja "ei sinussa ole vikaa, mutta ajat kaikki ihmiset pois omalla käytökselläsi". Enkä ymmärrä tuota sinunkaan ensimmäistä lausettasi "ei ole mitään korjattavaa, mutta silti tarvitsen ammattilaisen". Oikeasti tässä tulee todella skitso olo, kun en vain ihan oikeasti näe noissa mitään tolkkua vaan pelkästään ristiriitaa. Ei ole tarkoitus olla ilkeä tai mitään sellaista, mutta aivoni eivät vain kykene käsittelemään tätä ajatustapaa, jota minulle yritetään kertoa.
ap
Tässä kai yritetään sanoa, ettet ole "täysin paskaa" kuten nyt uskot olevasi, vaan että mahdollisesti aiemmista kokemuksista johtuen sinulle on kehittynyt joitain epäterveitä ajattelu/käytösmalleja, jotka aiheuttavat sen että sinun on vaikea luoda ihmissuhteita. Eli joo, ajattelussasi ja käytöksessäsi voi olla TÄLLÄ hetkellä jotain vikaa, mutta se ei tarkoita että olet kokonaan täysin paska. Järjetön hylätyksitulemisen pelko ei ole mikään ns normaali luonteenpiirre, vaan se estää sinua olemasta oma itsesi.
Kiitos tästä kommentistasi! Ehkä tämä ajatustapa on vain niin syvällä minussa, että miellän sen olennaiseksi osaksi minua. Eihän sen tosiaan tarvitse olla niin. Ehkä siinä tulee sitten oma kriisinsä etsiä, kuka minä olen sen opitun ajatusmallin alla, jos se "normaalius" tuntuu vieraalta. Jotain luopumista kai siihenkin liittyy. Ne omat (sairaatkin) käytösmallit ovat kuitenkin myös tuttuja ja turvallisia.
ap
Lueppas Kimmo Takasen Murra tunnelukkosi
En ymmärrä, mitä tarkoitat. Minulta kysyttiin, onko lapsuudessani tapahtunut jotain ja minä kerroin. En minä sitä nyt jankkaa ja takerru, vaan tässähän nyt pohditaan mahdollisia syitä, mitä minulle on tapahtunut ja minulle esitettiin vielä lisäkysymyksiä. Jos tämä nyt on sinusta jankkaamista ja takertumista, mistä minun pitäisi nyt puhua?
ap