Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei suostu edes harkitsemaan sitä, että muistisairas ja masentunut äitini asuisi meillä edes osan aikaa vuodesta
07.06.2020 |
Olen huolissani yksin maaseudulla asuvasta äidistäni, jolla on sekä muistisairaus että (mahdollisesti siihen liittyvä) masennus. Toimintakyky riittää tietyllä tavalla itsenäiseen asumiseen, ymmärtää käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet, pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, tiskata, siivotakin mutta kaikki nuo menevät vähän sinnepäin. Äiti on muistisairauden myötä erakoitunut, ei ystäviä paikkakunnalla, puoliso kuollut. Aiemmat harrastukset ja tekemiset jääneet kun piilottelee ja häpeilee itseään neljän seinän sisällä. Mieliala matala, aina kun soitan on itkuinen ja ahdistunut. Olen soittanut äidin kotipaikkakunnan sosiaalipalveluihin ja sieltä on joku palvelutarpeen arviointi tms. tehty, mutta katsottu että pystyy asumaan riittävästi omillaan.
Olen silti todella huolissani ja ahdistaa jos tuo on äidin elämä hänen viimeiset vuotensa. Yksin rapistuvassa talossa keskellä ei mitään, itkuisena, ahdistuneena ja masentuneena. Aiemmin kuitenkin vietti täyttä elämää. Minulla ja miehelläni on pk-seudulla iso omakotitalo, peräti 2-3 huonetta tyhjänä omakotitalossa. Talo on suurimmaksi osaksi miehen maksama, sen myönnän, mutta myös minun kotini. Olen ehdottanut miehelle, että voitaisiin edes osaksi aikaa ottaa äiti tänne meille asumaan. Saisi ainakin minusta seuraa ja pääkaupunkiseudulla on ainakin koronan mentyä ohitse erilaisia kolmannen sektorin järjestämiä vanhusten/muistisairaiden yms. päiväkerhoja, joissa voisi käydä.
Mutta miehelle tämä on ihan ehdoton ei. "On mun koti, ei käy". "Sun äidissäs oli jo viime jouluna kestämistä". (Oli kaksi päivää meillä). "Voi käydä lyhyillä vierailulla, mutta asumaan missään nimessä ei tule". Tällaisia kommentteja tullut mieheltä. Ymmärrän, ettei se olisi mullekaan helppoa, jos äiti tulisi asumaan mutta sattuu tosi paljon äidin tilanne enkä tiedä mitä vaihtoehtoja meillä on? Äidin kotikunnasta sanottiin, ettei siellä ole mahdollista saada noin "hyväkuntoiselle" mitään laitos/hoivakotipaikkaa ja kevyemmän tason senioriasuntoja ei siellä edes ole. Koen tiettyä epäsuoraa painetta myös ulkomailla asuvan sisareni ja tämän miehen kautta. Siskon mies on siis kotoisin kulttuurista, jossa ollaan hyvin yhteisöllisiä ja huolehditaan vanhuksista kotona. Siskon anoppi asuu heidän luonaan sulassa sovussa ja samoin anopin siskosta he pitävät huolta, vaikka tämä asuu omillaan. Juttelin pari päivää sitten sisareni ja tämän miehen kanssa whatsappissa ja tämä mies melkein löi nyrkkiä pöytään ja ihmetteli, että mikä teillä (minulla ja miehelläni) oikein on, kun ette voi ottaa äitiä kotiimme asumaan. Siskokin oli siinä videopuhelussa ihmetteli, kun Suomen kulttuuri on jättää vanhukset omilleen. Nyt sisko ja miehensä olivat jopa lähteneet selvittämään, voisiko äitini muuttaa heidän luokseen, mutta koska maa on Euroopan ulkopuolella eikä äiti olisi ko. maassa minkään sairasvakuutuksen piirissä, se ei ole hyvä ajatus. Ymmärrän kuitenkin sisareni ja tämän miehen pointin hyvin ja itsekin koen, että kaikkien kannalta olisi inhimillisintä ottaa äiti meille asumaan, ainakin osaksi aikaa vuodesta. Hirveä ristiriita ja sekavat tunteet mielessä, kun oma puolisoni suhtautuu tähän vaihtoehtoon täysin torjuen.
Kommentit (318)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää olla 1-2 kilometrin säteellä? Autolla taittuu nopeasti vähän pidempikin matka. Ja matkaa olisi hyvä olla sen verran että se äityli ei sieltä omin avuin köpöttele teille jos se miestäsi niin ahdistaa.
Ap kulkee julkisilla, mutta Vantaan kalleimmiltakin alueilta pääsee kymmenessä, ja jopa alle, minuutissa Vantaan halvimmille alueille bussilla.
En tiedä kommentoiko joku jo tähän, mutta on ihan ymmärrettävää, että ap haluaa äitinsä kohtuullisen hyvään asuntoon. Ei 70-luvun kämppään, jossa alkaa putkiremontti juuri kun äiti on sopeutunut. Tai ahdasta asuntoa, jossa on korkea kynnys kylpyhuoneeseen ja kohta äidillä onkin lonkkamurtuma. Asuntoon varmaankin pitäisi myös mahtua pesukone ja mielellään tiskikone ja mahdollisuus liikkua rollaattorilla.
Edullisia vuokra-asuntojakin löytyy, mutta siihen on syy miksi ne ovat edullisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa siihen olisko äitisi muutto luoksesi sinun tai äitisi kannalta järkevää, niin kannattaa tarkkaan miettiä haluatko jatkaa parisuhdetta miehesi kanssa.
Tuollainen tylyys, kylmyys sekä empatian ja tuen puute olisi itselleni niin iso juttu että se rikkoisi suhteen pysyvästi.
Puoliso on kuitenkin se ihminen jonka pitäisi olla rinnalla ja tukena silloin kun elämä koettelee pahimmin. Kaikkea ei puolisokaan voi ratkaista eikä kaikkea ole kohtuullista kaataa hänen niskaansa, mutta kyllä lohtu ja tuki ahdistavassa tilanteessa on vähintä mitä voi edellyttää.
Elämässä tulee kaikenlaista vastaan, voi olla että suhtautuminen vaikeuksiin voi jatkossakin olla vastaavanlaista.
Onko hän muuten ns. normaali? Mieti tarkkaan onko jotain muutakin mikä viittaa jonkinlaiseen emotionaaliseen ongelmaan.
Kyllä se on ap, joka purkaa riittämättömyyden tunteensa mieheensä ja pitää tätä sylkykuppina.
Ap:lle on useaan otteeseen ehdotettu, että menee vähäksi aikaa katsomaan paikan päälle, mikä äidin tila ne on. Mutta ap ei puhu mistään muusta kuin siitä, että äidin on muutettava pois kotiseudultaan hänen luokseen tai vuokra-asuntoon. Hän ei ole edes ottanut selvää, onko hänen äitinsä siihen halukas ja onko se äidille edes hyväksi.
miks mies pitää sotkea tuommoiseen kuvioon. pahin painajainen mitä voi kuvitella.
Toivottavasti miehes jättää ja lähtee pattayalle elämään oikeaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää olla 1-2 kilometrin säteellä? Autolla taittuu nopeasti vähän pidempikin matka. Ja matkaa olisi hyvä olla sen verran että se äityli ei sieltä omin avuin köpöttele teille jos se miestäsi niin ahdistaa.
Ap kulkee julkisilla, mutta Vantaan kalleimmiltakin alueilta pääsee kymmenessä, ja jopa alle, minuutissa Vantaan halvimmille alueille bussilla.
En tiedä kommentoiko joku jo tähän, mutta on ihan ymmärrettävää, että ap haluaa äitinsä kohtuullisen hyvään asuntoon. Ei 70-luvun kämppään, jossa alkaa putkiremontti juuri kun äiti on sopeutunut. Tai ahdasta asuntoa, jossa on korkea kynnys kylpyhuoneeseen ja kohta äidillä onkin lonkkamurtuma. Asuntoon varmaankin pitäisi myös mahtua pesukone ja mielellään tiskikone ja mahdollisuus liikkua rollaattorilla.
Edullisia vuokra-asuntojakin löytyy, mutta siihen on syy miksi ne ovat edullisia.
Alapeukutin, koska muistisairas ja masentunut vanha ihminen ei tule sopeutumaan vieraalla paikkakunnalla olevaan uuteen asuntoon. Omakotitalosta kerrostaloon muutto yleensä heikentää vanhusten vointia ja toimintakykyä todella radikaalisti, vaikka nuppi olisi kuinka kunnossa. Sitten kun ollaan muistisairaita ja masentuneita, mitään todellista sopeutumista ei tapahdu. Ne vaan tottuvat kyyhöttämään siinä surkeassa vuokraluukussa kuin häkkiin teljetyt eläimet.
Ap:n kotona olisi sama asia. Ei se olisi koskaan ap:n äidin koti, olisipa vaan joku vieras paikka johon ei koskaan totu, jossa ei ole koskaan ihan tervetullut, josta ei uskalla lähteä mihinkään.
Ap:n mies on järkevä ja realistinen. Kuuntele ap sitä. Kun uhka siitä, että otat äitisi teille asumaan, poistuu, miehesi on aivan varmasti kykenevä tukemaan sinua ja miettimään yhdessä hyviä, oikeasti kestäviä ratkaisuja. Siis niin hyviä kuin muistisairaille nyt voi olla.
Itse olen muistisairauden tuetun palveluasumisen yksikössä töissä ja kannustaisin mielelläni kaikkia muistisairaiden omaisia rukoilemaan että omaisella on piilevä aneurysma joka puhkeaa ja lopettaa kaiken mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Muistisairaus on ehdottomasti kamalin kohtalo mitä on, eikä sitä lievennä yhtään että muutetaan vieraaseen kämppään vieraalle paikkakunnalle ihmisten luo, jotka nekin hyvin pian muuttuvat vieraiksi.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään huolisi muistisairasta anoppiani meille. En edes "osan aikaa". Anoppi on ihan mukava, mutta oma koti on oma koti. Enempää perusteluja ei tarvitse.
Näin on näreet. Muistisairas anoppini oli viime joulun aikaan 4 vrk meillä ja valvoin melkein koko ajan.
Hän hiippaili ympäriinsä yölläkin ja pakkasi laukkujaa, ja niihin meidänkin tavaroita, joita sitten etsittiin kissojen ja koirien kanssa.
Omat tavarat oli missä sattui piilotettuna.
Saunomisesta en edes viitsi kertoa, mutta sen jälkeen itkin ja siivosin.😣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa siihen olisko äitisi muutto luoksesi sinun tai äitisi kannalta järkevää, niin kannattaa tarkkaan miettiä haluatko jatkaa parisuhdetta miehesi kanssa.
Tuollainen tylyys, kylmyys sekä empatian ja tuen puute olisi itselleni niin iso juttu että se rikkoisi suhteen pysyvästi.
Puoliso on kuitenkin se ihminen jonka pitäisi olla rinnalla ja tukena silloin kun elämä koettelee pahimmin. Kaikkea ei puolisokaan voi ratkaista eikä kaikkea ole kohtuullista kaataa hänen niskaansa, mutta kyllä lohtu ja tuki ahdistavassa tilanteessa on vähintä mitä voi edellyttää.
Elämässä tulee kaikenlaista vastaan, voi olla että suhtautuminen vaikeuksiin voi jatkossakin olla vastaavanlaista.
Onko hän muuten ns. normaali? Mieti tarkkaan onko jotain muutakin mikä viittaa jonkinlaiseen emotionaaliseen ongelmaan.
Kyllä se on ap, joka purkaa riittämättömyyden tunteensa mieheensä ja pitää tätä sylkykuppina.
Ap:lle on useaan otteeseen ehdotettu, että menee vähäksi aikaa katsomaan paikan päälle, mikä äidin tila ne on. Mutta ap ei puhu mistään muusta kuin siitä, että äidin on muutettava pois kotiseudultaan hänen luokseen tai vuokra-asuntoon. Hän ei ole edes ottanut selvää, onko hänen äitinsä siihen halukas ja onko se äidille edes hyväksi.
Tämä. Ap nyt velloo jossain syyllisyydentunteessa ja paniikissa ja haluaa kovasti tehdä jotain, mikä näyttää oikealta ja tuntuu hienolta ja ylevältä.
Ap ei myöskään ole luultavasti koskaan nähnyt muistisairaita, joilla sairaus on yhtään edennyt. Eikä myöskään vakavasti masentunteita.
Ap elää jossain fantasiamaailmassa.
Muistisairaan hoitaminen kotona onnistuu suhteellisen pitkään, jos se koti on sen muistisairaan. Tuttu paikka. Mutta hyvin lievästikin muistisairaan siirtäminen omakotitalosta kerrostaloon ja vieläpä vieraaseen kaupunkiin on varma tae siitä, että vointi huononee todella radikaalisti, varsinkin kun masennustakin on.
Suomi muuten johtaa maailman muistisairaustilastoja. On ihan eri asia olla yhteisöllinen ja hoitaa vanhukset kotona maassa, jossa suurin osa vanhuksista on suurin piirtein järjissään loppuun saakka.
Vierailija kirjoitti:
Niin nyt sulla on hyväpalkkainen työ ja korkea elintaso?
Vaikka mies kuitenkin omistaa talon. Miten se työssäkäynti sujuu, kun hoidat äitiäsi?
Eiköhän tämä provo ollut tässä.
Oleksä ihan mental itse? Voi käydä ihan normisti töissä, eihän toi ihminen ole mikään letkuissa oleva.
Menepä katsomaan sen työpäiväsi jälkeen, mitä siellä talossa on tapahtunut.
Et nyt kyllä ole dementikkoa nähnytkään.
T.hoitsu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hävisikö ap? Mitä tilanteelle kuuluu?
Vierailija kirjoitti:
Hävisikö ap? Mitä tilanteelle kuuluu?
Keksinyt jo 24 eri provoa, ei yhtä ja samaa jaksa montaa päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työdkentelen muistisairaiden kanssa, ja en tiedä asuisini äitini kanssa jos hänellä todettaisiin muistisairaus. On sen verran vaativaa. Mutta jospa pystyisit vierailemaan äitisi luona vaikka pidennetyn viikonlopun kerran kuussa? Tai niin kuin joku ehdotti hän voisi muuttaa löhemmäksi teitä?
Muistisairaan ihmisen kanssa eläminen on äärimmäisen väsyttävää ja kuluttavaa. Hommaa äidillesi jonkinlainen kodinhoitopalvelu, jossa hänen luonaan käydään päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asia on yksinkertainen. Jos äiti ei pärjää yksin, hänelle pitää tehdä uusi palvelutarpeen arvio. AP voi mennä paikalle kertomaan, miksi äiti tarvitsee kotihoidon apuja. Sitten kun äiti ei enää pärjää kotona kotihoidon kanssa, tehdään Sas-arvio ja yleensä tällöin asiakas laitetaan hoitokotijonoon. Kotihoito yleensä itsekin vie asiaa eteenpäin, kun nähdään ettei asiakas enää pärjää heidän apujen turvin. Muistisairasta ei kannata muuttaa uuteen ja vieraaseen ympäristöön, vaan kannattaa asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään apujen turvin.
Idea siitä, että AP:n äiti muuttaisi AP:n kotiin, ei ole AP:n oma, eikä myöskään AP:n äidin. AP:n sisko on päättänyt, ettei heidän äitinsä pärjää enää yksin, ja vaatii nyt, että sisko ottaisi äidin kotiinsa asumaan. Siitä pääsellen, mitä AP on meille kertonut, hänen äitinsä parjaa vielä vallan mainiosti omillaan. Joten muutto ei ainakaan toistaiseksi ole ajankohtainen.
Se, mitä AP:n pitäisi nyt tehdä, on yrittää rauhoitella siskoaan, että kyllä se äiti vielä pärjää siellä omassa mökissään. Ja kun kunto heikkenee, mietitään sitten uudestaan näitä asumisjärjestelyjä. Eihän sitä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Eihän sitäkään voi tietää, onko AP enää nykyisen miehensä kanssa siinä vaiheessa kun hänen äitinsä ei enää pärjää yksin omassa kodissaan. Tai sitten äidin kunto romahtaa esim. tapaturman tai jonkun uuden sairauden seurauksena niin nopeasti, ettei sellaista vaihetta tulekaan, jolloin hän voisi asua AP:n luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suoraveloitukseen kaikki mahdollinen.
Ap väittää äitinsä talon sijaitsevan syrjäkylällä, mutta kauppaan ja kirjastoon on vain 2km, ei edes 20! Toki sekin voi olla pitkä matka äidille kävellä. Onko (Eslan) 4-pyörä käytössä? Taksiseteli kunnalta? Voiko kauppa toimittaa ostokset äidille?
Pankissa voi tehdä paperin, että äidin asiat siirtyvät aplle, kun tilanne niin vaatii. Eli käräjäoikeus voi valtuuttaa apn, kun lääkäri kirjoittaa todistuksen, ettei äiti voi enää huolehtia asioistaan. Näin äidin ei vielä tarvitse luopua asioidensa hoidosta tarpeettomasti. Eli äiti valtuuttaa apn etukäteen edunvalvojakseen.
No en ottais minäkään anoppia nurkkiini pyörimään. Varsinkaan masentunutta ja muistisairasta.
Meillä asuu kolme sukupolvea ja elämä on ihan ok. Muistisairaus on kauhea kohtalo mutta silti kysyn oletko kysynyt äitisi mielipidettä asumisratkaisuista.
Usein muistisairas myös pelkää yksinoloa
Vierailija kirjoitti:
Ap joutuu päättämään kahden rakkaan ihmisen välillä, aika paha vaatimus. Siis senhän mies esitti, vaikkei sitä vielä itsekään tajunnut. Ei ole hyvä juttu pariskunnan tulevaisuudelle ollenkaan. Jättää jälkensä ja tätä mies vielä katuu, jos on oikea ihminen.
Ap esitti vain tuon yhden vaihtoehdon, ei mies. Jos äitinsä muuttaa lähemmäksi vuokra-asuntoon ja ap voi säännöllisesti käydä tätä tapaamassa ja varmasti sopisi miehellekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko työttömiä vai miten voitte hoitaa muistisairasta 24/7, muistisairaan vuorokausirytmi voi olla täysin erilainen kuin muun perheen.
Olisi ehkä pitänyt jättää aloituksesta toi muistisairas pois ja viitata vain masennukseen, sillä kaikki nyt kuvittelevat äitini lapsen tasolle taantuneena, omia ulosteitaan syövänä kodinpolttajana. Hän on lähinnä hajamielinen, keskittyminen vaikeaa, toisinaan jotkut sanat unohtuvat. Arki sujuu itsekseen asuen esim. suihkut, kaupassa käynnit, kampaajalla käynnit, syöminen, siivous jne. Siisteystaso ja ruoanlaitto eivät tosin ihan samaa mitä ennen. Olen eniten huolissani hänen yksinäisyydestä ja masennuksesta, siksi haluaisin hänet lähemmäs.
ap
Niin nyt, mutta entä vuoden päästä? Ja on ihan sama mikä äidillä on, hän on silti riesa.
Aika kamala asenne, vanhempi nähdään riesana. Itse ajattelen, että vanhemmat ovat antaneet meille elämän ja parhaan kykynsä mukaan eväät elämään. Osa suoriutunut tästä paremmin, osa huonommin mutta vanhempien lähtökohdat vanhemmuuteen ovat olleet erilaiset. Omat vanhempani syntyivät keskelle sota-aikaa ja kasvoivat sodan traumatisoimien , väkivaltaisten ja/tai alkoholisoituneiden vanhempien kasvattamana. Siihen lähtökohtaan nähden mielestäni he pärjäsivät varsin hienosti omien lastensa kanssa. En suostu näkemään äitiäni riesana, vaikka hän olisikin vanha, köyhä ja sairas. On paljolti hänen ansiotaan, että olen saanut hyvän koulutuksen ja sen kautta hyvän työpaikan ja elintason. Olisi aika törkeää, että nyt kun hän on vanha ja tarvitseva, minä hylkäisin hänet ja kokisin hänet vain riesana. Mielestäni olisi myös kohtuullista, että oma aviomieheni edes hieman voisi arvostaa anoppiaan. Olen paljolti äitini kasvattama ja on monin tavoin äitini ansiota, että olen sellainen ihminen kuin olen. Jos mies rakastaa minua, luulisi että hänellä riittäisi sympatiaa äitiäni kohtaan myös.
ap
Niin nyt sulla on hyväpalkkainen työ ja korkea elintaso?
Vaikka mies kuitenkin omistaa talon. Miten se työssäkäynti sujuu, kun hoidat äitiäsi?
Eiköhän tämä provo ollut tässä.
Elintasoni ei ole poikkeuksellisen korkea, pikemminkin keskiluokkainen mikä on minun lapsuuden lähtökohtiin nähden hyvä. Aviomieheni oli ostanut talon vähän ennen kuin tutustuimme, sitä ennen olin asunut vuokralla. Kuten kirjoitin, äitini ei tällä hetkellä tarvitse eikä edes kunnan puolesta saa mitään kotihoitoa. Ei edes mitään kerran päivässä käyvää hoitajaa kun arki rullaa hoidon kriteereihin nähden sen verran hyvin. Miten tukisin äitiäni: käymällä kävelyllä hänen kanssaan, uimahallissa, syömällä illallista/iltapalaa yms yhdessä, katsomassa tv:tä yhdessä, keskustelemalla. Kartoittamalla onko lähiseudulla jotain vanhusten/muistisairaiden/yms. ryhmätoimia ja viemällä hänet sellaiseen. Ei hän tarvitse suihkussa/vessassa yms. käyttämistä vielä.
ap
Ristiriita: sanot että äiti on "vain vähän masentunut" kuitenkin puhut hänestä kuin avuttomasta pikkulapsesta jota suunnittelet viihdyttäväsi kokopäivätoimisesti
2) Muistisairaus ei ole diagnoosi vaan kattotermi. Mikä sun äidin sairaus on? Jos diagnoosia ei ole, selvitytä se nyt.
Eri sairaudet etenevät eri vauhtia eri ihmisillä.
Mun äiti sairasti alzheimeria 25 vuotta.
Alue: Aihe vapaa
Tätä olisin itsekin ehdottanut. Että ap käyttää lomansa siihen, että testaa miten kiva sen rakkaan äidin kanssa onkaan asua yhdessä ja aktivoida. Toki ap:n kannattaa koittaa miettiä jotain millä voisi kahdeksan tuntia päivässä simuloida työpäivän väsyttävyyttä.
Ja miettiä, mitä oikeasti vaatii mieheltään -ja itseltään. Pelkkä terveenkin vanhuksen hössöttäminen alkaa käydä ajan kanssa hermoille.
Muistisairauteen muuten liittyy yleensä ihan alkuvaiheesta saakka erilaiset pelot, samoin masennukseen. Pelko siitä, että ei pärjää. Vieraassa ympäristössä tällaiset pelot vain kasvavat, ja lopputulos olisi erittäin todennäköisesti se, että ap:n äiti voisi entistä huonommin. Tuntisi olevansa pelkkä taakka ap:lle, joka töiden jälkeen joutuu äitiään viihdyttämään. Yksin ei uskaltaisi mihinkään mennä, koska lieväkin muistisairaus heikentää paikkojen tunnistamista ja masennus ylipäänsä tekee kaikesta menemisestä vaikeaa.
Tuo eri sukupolvien yhdessä asuminen on hirveän söpö ja romanttinen ajatus. Mutta ei se silloin toimi kun vanha ihminen muuttaa kokonaan eri paikkakunnalle, missä ei ole mitään tuttua.