Mies ei suostu edes harkitsemaan sitä, että muistisairas ja masentunut äitini asuisi meillä edes osan aikaa vuodesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidille voi ostaa apua vaikka sitä ei kunnalta ilmaiseksi saisikaan. Onko hänellä omaisuutta? Mikäpä parempi tapa käyttää äidin rahat kuin hänen omaan hyvinvointiinsa nyt kun tarvitsee apua. 

Useaan kertaan mainittu, että äiti saa pientä eläkettä ja asuu purkukuntoisessa hökkelissä syrjäkylällä. Pientä eläkettä syö tönon lämmityskulut, joten, tuskin on sukanvarressa mitään.

Ja puolisolta ei jäänyt penniäkään? Aika outoa jos asuu kerran niin halvassa tönössä. 

Juu, ihan hyvä huomio. Miehensä oli eläessään menestyvä yritysjohtaja ja lottovoittaja kaiken muun lisäksi.. Kaikki merkit ja todennäköisyys viittaavat siihen, Heh.

Siis millainen kerjäläinen sinä oikein olet? Kyllä normaalilta duunarilta pitäisi jäädä aika paljonkin sukanvarteen jos asumiseenkaan ei ole mennyt juuri mitään. 

No ihan totta, kansaneläkkeellä miljonääriksi, Suomessa? Älä naurata.

Vierailija kirjoitti:

AP, ikävää, ettei puolisosi tue sinua. Nämä asiat on raskaita ja olisi ehdottomasti helpompi jaksaa, jos ratkaisuja voitaisiin yhdessä rintamassa miettiä, kuten sanoitkin. Ymmärrän, ettei puolisosi halua äitiäsi samaan taloon asumaan, mutta asiat voi ilmaista monella tapaa ja hänen asenteensa kuulosti ikävältä. Voimia päätöstentekoon.

Mielestäni ap purkaa ongelmasta syntyneet paineet suotta miehen päälle. Mies ei ole syypää tilanteeseen. Jos ap:n asenne miestä kohtaan on ikävå, niin täytyy olla psykologisesti osaava ja vahva, että jaksaa ottaa ymmärtåväisen asenteen.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitin aloituksessa huomioita kohtaan " siellä on tehty palvelutarpeen arviointi". Sinä et siis ollut sitä tekemässä ja kertomassa totuutta! Noilla muistisairailla - joka on pahasti kaunisteleva ja vähättelevä  nimitys dementoituville - on tapana vähätellä oireitaan. Totta kai hän laittaa itse ruokansa   - kukapa muu, mutta se ruoka voi olla 3 kuukautta vanhaa. Ja hän pukeutuu itse - voi olla 7 villapaitaa päällekkäin kesähelteellä. Nuo molemmat on nähty oman omaisen kohdalla. Toimintakyvyn arvioinnissa vaan ei tullut tarpeeksi pisteitä ennen kuin minä istuin selventämään niitä.

Kutsu maakunnan kokenein muistihoitaja kotikäynnille. Mene myös itse paikalle, ja kerro todellinen tilanne. Äitisi saisi edes apua.

Ymmärrän miestäsi aivan mainiosti, sillä tiedän kuinka raskasta dementoituvan kanssa eläminen on. En suosittele! Voin omasta kokemuksesta kertoa, että ei se ole yhtään helpompaa kuin olla huolissaan muualla asuvasta läheisestä kuin asua hänen kanssaan. Nyt äitisi ei ole ainakaan sähläämässä ja säätämässä sinun kodissasi. 

Ap ei itsekään tiedä, mikä on tilanne. Tai ainakin hän tuntuu vähättelevän oireita eikä ymmärrä niiden merkitystä selviytymiseen. Palvelutarpeen kartoittajat tekevät samaa vähättelyä, jos kukaan ei ole pitämässä puolia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä yllättynyt taas kuinka jyrkkiä näkemyksiä teillä asiasta on. Paineet on ihan valtavat nyt aloittajan niskassa, sieltä on helppo siskonkin huudella ulkomailta. Sen hyvin ymmärrän, että siskolla mies kulttuurista jossa omaisista huolehditaan, eikä voi ymmärtää miten äitinne kohdalla toimitaan. Kyseessä varmastikin vain väliaikainen ratkaisu, että äiti muuttaisi saman katon alle, joten miehen jyrkkä ei tekee pahaa. Mitenköhän hän toimisi omien vanhempiensa kohdalla? Itsekin ulkomailla asuneena hämmästelen tätä kylmyyttä suomalaisuudessa, että vanhukset jätetään oman onnensa nojaan. En moiti aloittajaa, koska hänellähän on juuri oikeanlainen ajatus ja välittäminen läheisestään. Joko sinne tyttären kotiin toivotetaan tervetulleeksi tai vuokralle palveluiden läheisyyteen.

Valitettavasti tilanne Suomessa on sellainen, että muistisairaan vanhuksen kotiinsa ottanut ei pääse hänestä mitenkään eroon siinä vaiheessa kun kotihoito ei enää onnistukkaan. Muistisairas voi pahimmillaan olla kuin kaksivuotias aikuisen kropassa. Hengenvaarallinen itselleen ja muille. Jos ap ryhtyy omaishoitajaksi hän tulee olemaan 100% kiinni hoidossa siinä vaiheessa kun äidin kunto heikkenee. Hänellä katsotaan olevan hoito kunnossa, joten viralliseen hoitolaitokseen pääsyssä hän on jonon hännillä, jos jonoon edes otetaan.

Kuten jo aiemmin kerroin tässä ketjussa, niin ainakaan isäni kohdalla tällaiset pelottelut eivät toteutuneet.

Vierailija kirjoitti:

Muistisairas ihminen voi olla aivan hirvittävää seuraa. Mies saa päättää, kenen kanssa asuu.

Voithan sinä muuttaa sinne äitisi luokse. Sinänsä herttaista, että haluat huolehtia äidistäsi.

Niinpä. Jos hän tulisi asumaan luoksenne, pahimmillaan ette saisi nukuttua, jos hän lähtisi yksin ulos seikkailemaan milloin tahansa. Jos unohtaa välillä ajan ja paikan.

Kai hänellä on liesi, joka toimii ajastimella ja menee pois päältä itsekseen, jotta ei jää päälle pitkäksi aikaa?

Taidat olla aika tietämätön noista vanhustenhoidoista. Sinähän olet sitten omaishoitaja jos hän  avuttomuuden tähden muuttaa teille.  Oletko oikein kärryillä että työtä on tiedossa  24 / 7.    Täytyy olla valmis valvomaan  ja ripulitalkoisiin kello  3 .00  yöllä.. jaksatko pestä vessaa 5 kertaa päivässä ja äitiäsi rasvata.   Laitatko 8 kertaa päivässä hänelle syotävää. Entäs se vaippa- kausi jaksatko ,  oletko aina iloinen ja jaksat   huumorilla. Onko sinulla voimia nostaa portaissa kaatunut äitisi  kello 4.00 sunnuntai aamuana. Hänet voi joskus löytää iltayöstä karkailemasta alasti maantieltä, huivi päässä. Jos jaksat miehesi on varmaan jo kadonnut muualle. Kysy joltain omaishoitajalta  mitä se on. ! Kunnalta ei tule apua, vaikka muuta lupaavat, se on vale.   Lääkkeet vielä hoidettava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä yllättynyt taas kuinka jyrkkiä näkemyksiä teillä asiasta on. Paineet on ihan valtavat nyt aloittajan niskassa, sieltä on helppo siskonkin huudella ulkomailta. Sen hyvin ymmärrän, että siskolla mies kulttuurista jossa omaisista huolehditaan, eikä voi ymmärtää miten äitinne kohdalla toimitaan. Kyseessä varmastikin vain väliaikainen ratkaisu, että äiti muuttaisi saman katon alle, joten miehen jyrkkä ei tekee pahaa. Mitenköhän hän toimisi omien vanhempiensa kohdalla? Itsekin ulkomailla asuneena hämmästelen tätä kylmyyttä suomalaisuudessa, että vanhukset jätetään oman onnensa nojaan. En moiti aloittajaa, koska hänellähän on juuri oikeanlainen ajatus ja välittäminen läheisestään. Joko sinne tyttären kotiin toivotetaan tervetulleeksi tai vuokralle palveluiden läheisyyteen.

Valitettavasti tilanne Suomessa on sellainen, että muistisairaan vanhuksen kotiinsa ottanut ei pääse hänestä mitenkään eroon siinä vaiheessa kun kotihoito ei enää onnistukkaan. Muistisairas voi pahimmillaan olla kuin kaksivuotias aikuisen kropassa. Hengenvaarallinen itselleen ja muille. Jos ap ryhtyy omaishoitajaksi hän tulee olemaan 100% kiinni hoidossa siinä vaiheessa kun äidin kunto heikkenee. Hänellä katsotaan olevan hoito kunnossa, joten viralliseen hoitolaitokseen pääsyssä hän on jonon hännillä, jos jonoon edes otetaan.

Kuten jo aiemmin kerroin tässä ketjussa, niin ainakaan isäni kohdalla tällaiset pelottelut eivät toteutuneet.

Monen muun kohdalla on toteutunut.

Vierailija kirjoitti:

Taidat olla aika tietämätön noista vanhustenhoidoista. Sinähän olet sitten omaishoitaja jos hän  avuttomuuden tähden muuttaa teille.  Oletko oikein kärryillä että työtä on tiedossa  24 / 7.    Täytyy olla valmis valvomaan  ja ripulitalkoisiin kello  3 .00  yöllä.. jaksatko pestä vessaa 5 kertaa päivässä ja äitiäsi rasvata.   Laitatko 8 kertaa päivässä hänelle syotävää. Entäs se vaippa- kausi jaksatko ,  oletko aina iloinen ja jaksat   huumorilla. Onko sinulla voimia nostaa portaissa kaatunut äitisi  kello 4.00 sunnuntai aamuana. Hänet voi joskus löytää iltayöstä karkailemasta alasti maantieltä, huivi päässä. Jos jaksat miehesi on varmaan jo kadonnut muualle. Kysy joltain omaishoitajalta  mitä se on. ! Kunnalta ei tule apua, vaikka muuta lupaavat, se on vale.   Lääkkeet vielä hoidettava.

Ja vielä huom, kaikki tuo yksin. Ei mitään 8h työvuoroja tai yöunia 8h.

Mene asumaan äitisi luo kesälomallasi. Jos päätät viedä hänet geriatrille, sen voi tehdä pk-seudulla käydessä. Myöhemmin voit ottaa vuorotteluvapaata ja asua äitisi kanssa joitain kuukausia. Pitääkö säästää siihen ensin? Tukisiko miehesi tätä ratkaisua?

Äitisi pitäisi asua tutussa ympäristössä, missä on tottunut pärjäämään. Uuteen ympäristöön on vaikea opetella tuossa iässä. Kotonaan saa katseltua puutarhaa, mitä on hoitanut vuosikymmeniä yms.

Kunta voi asentaa kynnyskiiloja ja turvakahvoja ja tuoda luiskan ulkorappusiin. Jossakin ehkä voidaan remontoida muutakin. Muistihoitajalta voi saada vinkkejä. Asuttuasi äitisi kanssa osaat kertoa tilanteesta enemmän geriatrille ja kuntaan päin. Uskon, että maalla on lyhyemmät hoitojonot kuin pk-seudulla. Aikanaan äitisi voi siirtyä palveluasuntoon, kun se on välttämätöntä. Sitten hoitokotiin, jos tarpeen.

Vierailija kirjoitti:

Taidat olla aika tietämätön noista vanhustenhoidoista. Sinähän olet sitten omaishoitaja jos hän  avuttomuuden tähden muuttaa teille.  Oletko oikein kärryillä että työtä on tiedossa  24 / 7.    Täytyy olla valmis valvomaan  ja ripulitalkoisiin kello  3 .00  yöllä.. jaksatko pestä vessaa 5 kertaa päivässä ja äitiäsi rasvata.   Laitatko 8 kertaa päivässä hänelle syotävää. Entäs se vaippa- kausi jaksatko ,  oletko aina iloinen ja jaksat   huumorilla. Onko sinulla voimia nostaa portaissa kaatunut äitisi  kello 4.00 sunnuntai aamuana. Hänet voi joskus löytää iltayöstä karkailemasta alasti maantieltä, huivi päässä. Jos jaksat miehesi on varmaan jo kadonnut muualle. Kysy joltain omaishoitajalta  mitä se on. ! Kunnalta ei tule apua, vaikka muuta lupaavat, se on vale.   Lääkkeet vielä hoidettava.

Vaikka ei ihan noin olisikaan, niin henkinen puoli on raskas. Kuka haluaa nähdä oman äitinsä itkevän omien vanhempiensa perään? Kun äiti ei enää tunne vaan kyselee omalta lapseltaan, että kenes tyttö se sinä olet ja mitä teet täällä?

Ja kun sanot olevasi tyttäresi, hän nauraa ja sanoo ettei hänellä ole koskaan ollut lapsia. Tai että mitä kus*pää valehtelet, hänen lapsensa on vasta kahden vanha.

Kuka sitä jaksaa ja kestää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidille voi ostaa apua vaikka sitä ei kunnalta ilmaiseksi saisikaan. Onko hänellä omaisuutta? Mikäpä parempi tapa käyttää äidin rahat kuin hänen omaan hyvinvointiinsa nyt kun tarvitsee apua. 

Useaan kertaan mainittu, että äiti saa pientä eläkettä ja asuu purkukuntoisessa hökkelissä syrjäkylällä. Pientä eläkettä syö tönon lämmityskulut, joten, tuskin on sukanvarressa mitään.

Ja puolisolta ei jäänyt penniäkään? Aika outoa jos asuu kerran niin halvassa tönössä. 

Harmillisen usein eläkeläinen istuu melkoisen rahakirstun päällä ja pitää kuitenkin itseään pennittömänä. Säästetään säästämisen ilosta.

Eivät kaikki istu, todellakaan. Ne rahakirstun päällä istuvat eivät ole missään vaiheessa olleet köyhiä, vaikka rahaa ei olisikaan, mutta perittyä metsää onkin sitten läänistä puolet. Asun itse pienessä maalaiskunnassa, ja täällä ne köyhät vanhukset ovat oikeasti köyhiä, maata on tasan sen tontin verran, mille se purkukuntoinen omakotitalo on rakennettu. Iltapäivälehdet antavat hyvin vääristyneen kuvan siitä, että näitä köyhäksi luultuja upporikkaita vanhuksia olisi enemmänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko viettänyt aikaa äitisi kanssa? Suosittelen, että menet hänen luokseen pariksi päiväksi. Saat paremman selvyyden siitä, miten hyvin hän pärjää.

Sain kirjoittamastasi sen kuvan, että muistisairaus vaikuttaa jo paljon, vaikka sitten myöhemmin kerrot, ettei muistisairautta ole. Kartoita ensin tilanne ennenkuin teet suunnitelmia.

Pari päivää äidin luona ei ole vielä mitään, vaan ap voisi mennä äitinsä luokse asumaan vaikka koko kesäksi.

Hän voisi siis tehdä oman koeasumisensa äitinsä kanssa samassa talossa, elää ja olla siellä koko ajan, eli 24/7, hoidella äidin avuksi asioita hieman ja olla samoissa tiloissa. Ei puhettakaan, että ruokailu tapahtuisi eri tiloissa tai molemmat söisivät omia ruokiaan, eträ molemmilla olisi oma vessa ja kylppäri tai että ap menisi nakkisuojaan jonnekin toiseen huoneeseen oven taakse muuten kuin yöksi. Hän siis eläisi siellä niin kuin saman katon alla oleva perhe elää, ei kitise sanaakaan siitä, että äiti höpöttää siinä ja ei jätä rauhaan yhtään. Nythän se olisi ap:n mielestä vielä niin helppoa, kun äiti on vain masentunut ja vain vähän muistiongelmainen.

Mutta ei ap tee sitä, ei tietenkään, koska työ. Koska oma elämä, oma kesäloma, oma rauha, koska korona jne. Hän voi kyllä miehelleen räkyttää, että tämä on kamala äijä, kun ei edes ajattele ottaa kotiinsa anoppiaan, mutta itse ei kuitenkaan ole valmis tekemään mitään isompaa ratkaisua. Eikä tuo kesäasuminen äidin luona ole edes iso ratkaisu siihen nähden, että ap on vaatimassa mieheltään äidin muuttamista heille kokonaan toistaiseksi.

Vaikka edellinen on kärjistetysti kirjoitettu, niin siinä on myös hyviä vinkkejä. Ennenkuin alat suunnitella vuokrausta tai syytät miehen välinpitämättömyyttä, niin ota selvää äitisi todellisesta kunnosta ja siitä, mitä hänen kanssaan asuminen merkitsee. Tärkeää on myös selvittää, onko hänellä edellytyksiä muuttaa muualle asumaan yksin. Muistisairaalla ajankäsitys muuttuu. Vaikka olisit ollut hänen kanssaan eilen, niin hänen mielessään se tuntuu tapahtuneen viikkoja sitten.

Meillä oli perheessä aikoinaan mummokiista. Mummo asui meillä, mutta yksi hänen lapsistaan ei ollut tyytyväinen mummon tilanteeseen, vaan haluasi hänet kotiinsa asumaan. Mummo lähti, mutta ei mennyt pitkään, kun hän tuli takaisin. Yksinkertaisesti yhdessä asuminen oli mahdotonta. Mummo eli tuon jälkeen vielä parikymmentä vuotta.

Ystäväni äiti asui ystävän perheen luona 2,5 kuukautta äidin asunnossa tapahtuneen putkiremontin takia ja se oli loppujen lopuksi kaikille ihan kamalaa aikaa.

Ei siitä nyt vain tule mitään, että 85 vuotias äiti muuttaa siihen yhden lapsen vapaaksi jääneeseen huoneeseen ja perheen pitäisi yrittää elää normaalisti. Ystävän äiti poltti kuin koristeeni ja päivärytmi oli ihan mitä sattui. Hän ei uskaltanut olla yhtään vieraassa talossa yksin ja jos siihen oli pienikin mahdollisuus, niin hänelle iski kauhu päälle ja paikalle piti muutamankin kerran hommata joku naapuri äidin seuraksi. Äiti oli myös kuljettanut tavaroita pitkin poikin kämppää, järjestellyt asuntoa ihan oman mielensä mukaan, alkanut keittelemään puuroa puoli neljän aikaa yöllä ja kuunnellut radiota tai katsellut telkkaria isolla äänellä juuri silloin kuin itse halusi.

Koko perhe oli ihan rikki jo viikossa ja putkiremontti meinasi viedä myös avioliiton mennessään.

Soitin äsken ystävälleni ja juttelimme lisää tuosta putkiremonttiajasta, jolloin hänen äitinsä asui ystävän perheen luona.

Täällä ovat muutkin kirjoittaneet jo vastaavia juttuja, mutta ne nyt ovat näköjään muistisairaille aika todellisia. Eli ystäväni oli monena yönä herännyt siihen, että äiti tulla könysi ystäväni ja hänen miehensä parisänkyyn vessassa käyntinsä jälkeen. Äiti oli lukuisia kertoja mennyt myös tyttären huoneeseen yöllä. Oli talviaika ja äidille oli pitänyt pitää valoja päällä esimerkiksi vessassa, että hän löytää sinne. Äiti oli kuitenkin siinä matkalla sytytellyt kaikki mahdolliset valot päälle, myös ystäväni makkarin valot. He eivät olleet saaneet laittaa makuuhuoneensa ovea kiinni, sillä silloin äitiä alkoi pelottamaan, että on yksin, joten ystäväni joutui lähes joka yö sammuttelemaan valoja.

Äiti jätti hyvin usein myös vessan vesihanan täysillä päälle, joskus myös keittiössä kohisi hana, kun äiti oli keksinyt mennä sinne ottamaan vaikka juomista. Puuron keittämistä aamuyöllä hän harrasti usein ja muutamankin kerran puurokattila kärähti pohjaan. Kahvinkeitin löytyi useamman kerran äidin huoneesta, samoin myös perheen eteisessä olevat kengät. Kenkiin mummolla oli ollut ja on vieläkin joku pakkomielle ja hän joskus yöllä huusi kovaan jollekin, että "Ette saa varastaa minun kenkiäni!!".

Kerran mummo oli yrittänyt karata ikkunasta, mutta perheen koira oli käynyt kertomassa ystävälleni asiasta ja mummo ei ehtinyt hypätä omakotitalon ikkunasta vielä. Päällään hänellä oli silloin yövaatteet ja sisätossut. Välillä mummo oli ihan ok, välillä taas täysin tuntematon, joka ei myöskään tuntenut tytärtään. Ei ainakaan silloin, kun ystäväni oli pahalla tuulella äitinsä takia. Mummo saattoi myös soittaa ystävälleni yöllä, että missäs minä oikein olen? Tupakki paloi mummon huulilla usein ja vaikka sääntönä oli, että vain terassilla saa polttaa, niin usein mummo poltteli liesituulettimen alla ihan salaa olevinaan.

Ystävåni koira oli mummon paras kaveri ja koira varmasti ehkäisi monen monta isoa juttua. Vaikka koira on vain pikkuinen perhoskoira, niin se osasi toimia oikein mummon kanssa.

Ehkä ap:lla ei olisi ihan vielä tuollaista, mutta ystäväni äitikin meni nopeasti tuohon tilaan. Nyt rempan jälkeen hän on asunut nelisen kuukautta kotonaan, mutta sinne on asennettu kaikki mahdolliset ja mahdottomat turvajutut ja kotihoito käy siellä monta kertaa päivässä.

Muistisairaat myös piilottelevat asioita.  Kerran vanhempien kotona ihmeteltiin mihin kaikki kaukosäätimet ovat kadonneet. Oli pakattu lautasliinojen sisään ja joulupaperipakettiin kaappiin. Katosi myös avaimia ja kortteja, jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidat olla aika tietämätön noista vanhustenhoidoista. Sinähän olet sitten omaishoitaja jos hän  avuttomuuden tähden muuttaa teille.  Oletko oikein kärryillä että työtä on tiedossa  24 / 7.    Täytyy olla valmis valvomaan  ja ripulitalkoisiin kello  3 .00  yöllä.. jaksatko pestä vessaa 5 kertaa päivässä ja äitiäsi rasvata.   Laitatko 8 kertaa päivässä hänelle syotävää. Entäs se vaippa- kausi jaksatko ,  oletko aina iloinen ja jaksat   huumorilla. Onko sinulla voimia nostaa portaissa kaatunut äitisi  kello 4.00 sunnuntai aamuana. Hänet voi joskus löytää iltayöstä karkailemasta alasti maantieltä, huivi päässä. Jos jaksat miehesi on varmaan jo kadonnut muualle. Kysy joltain omaishoitajalta  mitä se on. ! Kunnalta ei tule apua, vaikka muuta lupaavat, se on vale.   Lääkkeet vielä hoidettava.

Vaikka ei ihan noin olisikaan, niin henkinen puoli on raskas. Kuka haluaa nähdä oman äitinsä itkevän omien vanhempiensa perään? Kun äiti ei enää tunne vaan kyselee omalta lapseltaan, että kenes tyttö se sinä olet ja mitä teet täällä?

Ja kun sanot olevasi tyttäresi, hän nauraa ja sanoo ettei hänellä ole koskaan ollut lapsia. Tai että mitä kus*pää valehtelet, hänen lapsensa on vasta kahden vanha.

Kuka sitä jaksaa ja kestää?

Työkaverini muisteli miten hänen dementoitunut kansakoulunopettajaäitinsä kiroili siihen tyyliin, että poikansa eivät oikein tienneet miten suhtautua.

Ei tuntenut enää lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaat myös piilottelevat asioita.  Kerran vanhempien kotona ihmeteltiin mihin kaikki kaukosäätimet ovat kadonneet. Oli pakattu lautasliinojen sisään ja joulupaperipakettiin kaappiin. Katosi myös avaimia ja kortteja, jne

Väittäen, että kotona on käynyt joku varas. Äidilläni on harhaluuloisuushäiriö ja tavaroita on hukassa. On raskasta kuunnella sitä psykoosin tuomaa valitusta.

Vierailija kirjoitti:

Ap joutuu päättämään kahden rakkaan ihmisen välillä, aika paha vaatimus. Siis senhän mies esitti, vaikkei sitä vielä itsekään tajunnut. Ei ole hyvä juttu pariskunnan tulevaisuudelle ollenkaan. Jättää jälkensä ja tätä mies vielä katuu, jos on oikea ihminen.

AP:han tuossa on vaatimuksia esittänyt, ei mies. Ap on vaatinut täysin kohtuuttomia.

Muistisairaan siirtäminen täysin uusiin ympyröihin on muuten yleensä jokseenkin kuolleena syntynyt ajatus. Se äiti olisi vähintään yhtä masentunut ja erittäin sekaisin, toimintakyky romahtaisi täysin, kun ei olisi tuttu koti ja tuttu ympäristö. Ap on itsekäs, yrittää hoitaa vain omaa pahaa oloaan miettimättä mikä olisi äidille oikeasti parasta.

Ap:n ulkomailla asuvan siskon, saati tämän miehen, huuteluilla ei ole merkitystä, kun kerran eivät mitenkään osallistu.

Kun olin teini, sydänvikainen mummoni muutti meille vähäksi aikaa. Mummon pää oli ihan terävä loppuun asti, mutta nopeasti senkin vointi alkoi huonota vieraassa huushollissa, toisten nurkissa. Yksin hän meilläkin oli kaiket päivät. Ja oli aivan tolkuttoman raskasta tulla lukiosta, kun olisi pitänyt heti alkaa mummoa viihdyttää. Minulla puhkesi eräs perussairaus lukioaikoina, joten koulun jälkeen halusin vaan ottaa pitkät päikkärit ja sitten tehdä läksyt, mutta kun mummo oli ollut tunteja yksin, pitikin aloittaa sillä että viihdyttää sitä. Muistan ikuisesti sen lyödyn koiran ilmeen mikä sille tuli kun sanoin, että "menen nyt huoneeseeni lepäämään".

En ikinä anna äidilleni anteeksi sitä, että halussaan lievittää omaa pahaa oloa oman äitinsä takia se pilasi minulta täysin yhden lukiovuoden. Rakastin mummoani, mutta tulevaisuuteni kannalta olisi ollut aika tavalla arvokkaampaa jos olisin saanut levätä ja tehdät läksyt sinäkin vuonna.

Voin vain kuvitella miten raskasta tuo olisi ap:n miehelle, jolle kyse ei edes ole rakkaasta ja mieleltään terveestä ihmisestä, vaan siitä että kotona olisi riippa kaiken aikaa. Eli oma koti ei enää ole levon ja rauhan paikka, vaan pingotuksen.

No ap, onko suunnitelmat muuttuneet? Oletko äitisi kanssa miettinyt tulevaisuutta?

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin jättäisin tuommoisen miehen, joka vinkuisi, että HÄNEN kotinsa, kun yhteistä kotia asutaan. En vaan siedä tuommoisia ihmisiä, jotka laskee kaiken tarkkaan ja vielä puheissa pitää koko ajan yllä sitä ajatusta, että hän omistaa kaiken.

Toiseksi muistisairas ihminen ansaitsee ammattitaitoista hoitoa. Itse ottaisin äitini viikoksi pariksi silloin tällöin lomailemaan. Muutoin hänen paikkansa olisi hoitoyksikössä tarpeen mukaan. Siellä sitten vierailtaisiin mahdollisimman paljon.

Helppohan sen siskon miehineen on muualta huudella. Ei hoitovastuu automaattisesti sulle voi kaatua, koska asut lähempänä. Yhdessä nyt etsitte jonkun sopen äidillenne tai sitten muutat äidin luo asumaan.

Mies tuskin tarkoitti raha-asioita, vaan sitä, että tuo koti on de facto hänen kotinsa. Naiset vaan helposti unohtaa että miehilläkin on kotinsa suhteen sananvaltaa, nainen ei päätä kaikesta.

Itsekin olen miehelleni sanonut "minun kotiini ei tulla kutsumatta", kun oli juuri muutettu yhteen ja piti vetää anopille rajoja. Tuo on siis vain tapa ilmaista voimakkaasti se, missä oma raja menee. Toisille meistä koti on pyhä paikka, levon ja rauhan tyyssija. Jos toinen osapuoli ei ole sitä halukas sellaisena pitämään vaan haluaa tehdä siitä jonkinlaisen kestikievarin, on parempi lähteä eri suuntiin.

En viikkoa haluaisi asua edes oman äitini kanssa, vaikka olisi talossa tilaa. Siihen lisukkeena masennus ja muistisairaus, niin en tosiaan suostuisi asumaan yhdessä. 

Ottamatta kantaa siihen olisko äitisi muutto luoksesi sinun tai äitisi kannalta järkevää, niin kannattaa tarkkaan miettiä haluatko jatkaa parisuhdetta miehesi kanssa.

Tuollainen tylyys, kylmyys sekä empatian ja tuen puute olisi itselleni niin iso juttu että se rikkoisi suhteen pysyvästi.

Puoliso on kuitenkin se ihminen jonka pitäisi olla rinnalla ja tukena silloin kun elämä koettelee pahimmin. Kaikkea ei puolisokaan voi ratkaista eikä kaikkea ole kohtuullista kaataa hänen niskaansa, mutta kyllä lohtu ja tuki ahdistavassa tilanteessa on vähintä mitä voi edellyttää.

Elämässä tulee kaikenlaista vastaan, voi olla että suhtautuminen vaikeuksiin voi jatkossakin olla vastaavanlaista.

Onko hän muuten ns. normaali? Mieti tarkkaan onko jotain muutakin mikä viittaa jonkinlaiseen emotionaaliseen ongelmaan.