Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei suostu edes harkitsemaan sitä, että muistisairas ja masentunut äitini asuisi meillä edes osan aikaa vuodesta
07.06.2020 |
Olen huolissani yksin maaseudulla asuvasta äidistäni, jolla on sekä muistisairaus että (mahdollisesti siihen liittyvä) masennus. Toimintakyky riittää tietyllä tavalla itsenäiseen asumiseen, ymmärtää käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet, pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, tiskata, siivotakin mutta kaikki nuo menevät vähän sinnepäin. Äiti on muistisairauden myötä erakoitunut, ei ystäviä paikkakunnalla, puoliso kuollut. Aiemmat harrastukset ja tekemiset jääneet kun piilottelee ja häpeilee itseään neljän seinän sisällä. Mieliala matala, aina kun soitan on itkuinen ja ahdistunut. Olen soittanut äidin kotipaikkakunnan sosiaalipalveluihin ja sieltä on joku palvelutarpeen arviointi tms. tehty, mutta katsottu että pystyy asumaan riittävästi omillaan.
Olen silti todella huolissani ja ahdistaa jos tuo on äidin elämä hänen viimeiset vuotensa. Yksin rapistuvassa talossa keskellä ei mitään, itkuisena, ahdistuneena ja masentuneena. Aiemmin kuitenkin vietti täyttä elämää. Minulla ja miehelläni on pk-seudulla iso omakotitalo, peräti 2-3 huonetta tyhjänä omakotitalossa. Talo on suurimmaksi osaksi miehen maksama, sen myönnän, mutta myös minun kotini. Olen ehdottanut miehelle, että voitaisiin edes osaksi aikaa ottaa äiti tänne meille asumaan. Saisi ainakin minusta seuraa ja pääkaupunkiseudulla on ainakin koronan mentyä ohitse erilaisia kolmannen sektorin järjestämiä vanhusten/muistisairaiden yms. päiväkerhoja, joissa voisi käydä.
Mutta miehelle tämä on ihan ehdoton ei. "On mun koti, ei käy". "Sun äidissäs oli jo viime jouluna kestämistä". (Oli kaksi päivää meillä). "Voi käydä lyhyillä vierailulla, mutta asumaan missään nimessä ei tule". Tällaisia kommentteja tullut mieheltä. Ymmärrän, ettei se olisi mullekaan helppoa, jos äiti tulisi asumaan mutta sattuu tosi paljon äidin tilanne enkä tiedä mitä vaihtoehtoja meillä on? Äidin kotikunnasta sanottiin, ettei siellä ole mahdollista saada noin "hyväkuntoiselle" mitään laitos/hoivakotipaikkaa ja kevyemmän tason senioriasuntoja ei siellä edes ole. Koen tiettyä epäsuoraa painetta myös ulkomailla asuvan sisareni ja tämän miehen kautta. Siskon mies on siis kotoisin kulttuurista, jossa ollaan hyvin yhteisöllisiä ja huolehditaan vanhuksista kotona. Siskon anoppi asuu heidän luonaan sulassa sovussa ja samoin anopin siskosta he pitävät huolta, vaikka tämä asuu omillaan. Juttelin pari päivää sitten sisareni ja tämän miehen kanssa whatsappissa ja tämä mies melkein löi nyrkkiä pöytään ja ihmetteli, että mikä teillä (minulla ja miehelläni) oikein on, kun ette voi ottaa äitiä kotiimme asumaan. Siskokin oli siinä videopuhelussa ihmetteli, kun Suomen kulttuuri on jättää vanhukset omilleen. Nyt sisko ja miehensä olivat jopa lähteneet selvittämään, voisiko äitini muuttaa heidän luokseen, mutta koska maa on Euroopan ulkopuolella eikä äiti olisi ko. maassa minkään sairasvakuutuksen piirissä, se ei ole hyvä ajatus. Ymmärrän kuitenkin sisareni ja tämän miehen pointin hyvin ja itsekin koen, että kaikkien kannalta olisi inhimillisintä ottaa äiti meille asumaan, ainakin osaksi aikaa vuodesta. Hirveä ristiriita ja sekavat tunteet mielessä, kun oma puolisoni suhtautuu tähän vaihtoehtoon täysin torjuen.
Kommentit (318)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän miestäsi. En minäkään haluaisi muistisairasta ihmistä kotiini asumaan.
Entä kun puolisosi sairastuu? Vai oletko yh?
Jos puolisoon vertaa, niin pitäisi verrata eksään tai asumuserossa olevaan puolisoon.
Ei puolisokaan jaksa loputtomiin hoitaa. Oma äitini hoiti isääni, kunnes ei enää jaksanut. 24 tunnin vuorokausihoito vei voimat. Äitini kertoi, että häntä arvosteltiin nuorempien taholta, siitä ettei hoitanut. Onhan se aina helppo ulkopuolisten esittää omia näkemyksiään.
Ei loputtomiin, mutta aloittajan tilanne on nyt.
Oma äitini hoiti isääni paari-kolme vuotta, kunnes lopulta homma kävi liian rankaksi. Vanhainkodissa isä eli vain vajaat kolme kuukautta, kunnes kuoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla joskus asu puolison äiti "hetken aikaa" kun eros miehensä kanssa.
Virhe!
Puol vuotta se siellä nurkissa pyöri eikä koti tuntunu enään kodilta eikä sitä meinannu saada sieltä pois enään.
Ei löytyny sopivia asuntoja jne jne.
Ei enään ikinä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko työttömiä vai miten voitte hoitaa muistisairasta 24/7, muistisairaan vuorokausirytmi voi olla täysin erilainen kuin muun perheen.
Olisi ehkä pitänyt jättää aloituksesta toi muistisairas pois ja viitata vain masennukseen, sillä kaikki nyt kuvittelevat äitini lapsen tasolle taantuneena, omia ulosteitaan syövänä kodinpolttajana. Hän on lähinnä hajamielinen, keskittyminen vaikeaa, toisinaan jotkut sanat unohtuvat. Arki sujuu itsekseen asuen esim. suihkut, kaupassa käynnit, kampaajalla käynnit, syöminen, siivous jne. Siisteystaso ja ruoanlaitto eivät tosin ihan samaa mitä ennen. Olen eniten huolissani hänen yksinäisyydestä ja masennuksesta, siksi haluaisin hänet lähemmäs.
ap
Niin nyt, mutta entä vuoden päästä? Ja on ihan sama mikä äidillä on, hän on silti riesa.
Aika kamala asenne, vanhempi nähdään riesana. Itse ajattelen, että vanhemmat ovat antaneet meille elämän ja parhaan kykynsä mukaan eväät elämään. Osa suoriutunut tästä paremmin, osa huonommin mutta vanhempien lähtökohdat vanhemmuuteen ovat olleet erilaiset. Omat vanhempani syntyivät keskelle sota-aikaa ja kasvoivat sodan traumatisoimien , väkivaltaisten ja/tai alkoholisoituneiden vanhempien kasvattamana. Siihen lähtökohtaan nähden mielestäni he pärjäsivät varsin hienosti omien lastensa kanssa. En suostu näkemään äitiäni riesana, vaikka hän olisikin vanha, köyhä ja sairas. On paljolti hänen ansiotaan, että olen saanut hyvän koulutuksen ja sen kautta hyvän työpaikan ja elintason. Olisi aika törkeää, että nyt kun hän on vanha ja tarvitseva, minä hylkäisin hänet ja kokisin hänet vain riesana. Mielestäni olisi myös kohtuullista, että oma aviomieheni edes hieman voisi arvostaa anoppiaan. Olen paljolti äitini kasvattama ja on monin tavoin äitini ansiota, että olen sellainen ihminen kuin olen. Jos mies rakastaa minua, luulisi että hänellä riittäisi sympatiaa äitiäni kohtaan myös.
ap
Niin nyt sulla on hyväpalkkainen työ ja korkea elintaso?
Vaikka mies kuitenkin omistaa talon. Miten se työssäkäynti sujuu, kun hoidat äitiäsi?
Eiköhän tämä provo ollut tässä.
Elintasoni ei ole poikkeuksellisen korkea, pikemminkin keskiluokkainen mikä on minun lapsuuden lähtökohtiin nähden hyvä. Aviomieheni oli ostanut talon vähän ennen kuin tutustuimme, sitä ennen olin asunut vuokralla. Kuten kirjoitin, äitini ei tällä hetkellä tarvitse eikä edes kunnan puolesta saa mitään kotihoitoa. Ei edes mitään kerran päivässä käyvää hoitajaa kun arki rullaa hoidon kriteereihin nähden sen verran hyvin. Miten tukisin äitiäni: käymällä kävelyllä hänen kanssaan, uimahallissa, syömällä illallista/iltapalaa yms yhdessä, katsomassa tv:tä yhdessä, keskustelemalla. Kartoittamalla onko lähiseudulla jotain vanhusten/muistisairaiden/yms. ryhmätoimia ja viemällä hänet sellaiseen. Ei hän tarvitse suihkussa/vessassa yms. käyttämistä vielä.
ap
"Ja on ihan sama mikä äidillä on, hän on silti riesa."
Ihan sama mikä äidillä on, hän on silti rakas.
Kannattaa myös muistaa, että omien vanhempien kohtelusta tulee malli omille lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään tuollaiseen suostuisi, minun kotini on paikka jossa saada rentoutua raskaan työn ohella, eikä mikään helvetin lasareetti.
Oletko viettänyt aikaa äitisi kanssa? Suosittelen, että menet hänen luokseen pariksi päiväksi. Saat paremman selvyyden siitä, miten hyvin hän pärjää.
Sain kirjoittamastasi sen kuvan, että muistisairaus vaikuttaa jo paljon, vaikka sitten myöhemmin kerrot, ettei muistisairautta ole. Kartoita ensin tilanne ennenkuin teet suunnitelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut kaikkia kommentteja, mutta palvelutaloasuminen ei vaadi vuokralaiselta vielä sellaista huonokuntoisuutta, mitä laitoshoito vaatii.
Palvelutalossa asukas vuokraa oman asunnon, ja hän voi sitten ostaa niitä palveluita, joita tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Oletko viettänyt aikaa äitisi kanssa? Suosittelen, että menet hänen luokseen pariksi päiväksi. Saat paremman selvyyden siitä, miten hyvin hän pärjää.
Sain kirjoittamastasi sen kuvan, että muistisairaus vaikuttaa jo paljon, vaikka sitten myöhemmin kerrot, ettei muistisairautta ole. Kartoita ensin tilanne ennenkuin teet suunnitelmia.
Pari päivää äidin luona ei ole vielä mitään, vaan ap voisi mennä äitinsä luokse asumaan vaikka koko kesäksi.
Hän voisi siis tehdä oman koeasumisensa äitinsä kanssa samassa talossa, elää ja olla siellä koko ajan, eli 24/7, hoidella äidin avuksi asioita hieman ja olla samoissa tiloissa. Ei puhettakaan, että ruokailu tapahtuisi eri tiloissa tai molemmat söisivät omia ruokiaan, eträ molemmilla olisi oma vessa ja kylppäri tai että ap menisi nakkisuojaan jonnekin toiseen huoneeseen oven taakse muuten kuin yöksi. Hän siis eläisi siellä niin kuin saman katon alla oleva perhe elää, ei kitise sanaakaan siitä, että äiti höpöttää siinä ja ei jätä rauhaan yhtään. Nythän se olisi ap:n mielestä vielä niin helppoa, kun äiti on vain masentunut ja vain vähän muistiongelmainen.
Mutta ei ap tee sitä, ei tietenkään, koska työ. Koska oma elämä, oma kesäloma, oma rauha, koska korona jne. Hän voi kyllä miehelleen räkyttää, että tämä on kamala äijä, kun ei edes ajattele ottaa kotiinsa anoppiaan, mutta itse ei kuitenkaan ole valmis tekemään mitään isompaa ratkaisua. Eikä tuo kesäasuminen äidin luona ole edes iso ratkaisu siihen nähden, että ap on vaatimassa mieheltään äidin muuttamista heille kokonaan toistaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muuta äitisi kanssa yhteen :)
Suostuisiko äiti siihen. Ei ainakaan meillä suostuisi, puhumattakaan tietysti siitä että oma perheeni siihen suostuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko viettänyt aikaa äitisi kanssa? Suosittelen, että menet hänen luokseen pariksi päiväksi. Saat paremman selvyyden siitä, miten hyvin hän pärjää.
Sain kirjoittamastasi sen kuvan, että muistisairaus vaikuttaa jo paljon, vaikka sitten myöhemmin kerrot, ettei muistisairautta ole. Kartoita ensin tilanne ennenkuin teet suunnitelmia.
Pari päivää äidin luona ei ole vielä mitään, vaan ap voisi mennä äitinsä luokse asumaan vaikka koko kesäksi.
Hän voisi siis tehdä oman koeasumisensa äitinsä kanssa samassa talossa, elää ja olla siellä koko ajan, eli 24/7, hoidella äidin avuksi asioita hieman ja olla samoissa tiloissa. Ei puhettakaan, että ruokailu tapahtuisi eri tiloissa tai molemmat söisivät omia ruokiaan, eträ molemmilla olisi oma vessa ja kylppäri tai että ap menisi nakkisuojaan jonnekin toiseen huoneeseen oven taakse muuten kuin yöksi. Hän siis eläisi siellä niin kuin saman katon alla oleva perhe elää, ei kitise sanaakaan siitä, että äiti höpöttää siinä ja ei jätä rauhaan yhtään. Nythän se olisi ap:n mielestä vielä niin helppoa, kun äiti on vain masentunut ja vain vähän muistiongelmainen.
Mutta ei ap tee sitä, ei tietenkään, koska työ. Koska oma elämä, oma kesäloma, oma rauha, koska korona jne. Hän voi kyllä miehelleen räkyttää, että tämä on kamala äijä, kun ei edes ajattele ottaa kotiinsa anoppiaan, mutta itse ei kuitenkaan ole valmis tekemään mitään isompaa ratkaisua. Eikä tuo kesäasuminen äidin luona ole edes iso ratkaisu siihen nähden, että ap on vaatimassa mieheltään äidin muuttamista heille kokonaan toistaiseksi.
Vaikka edellinen on kärjistetysti kirjoitettu, niin siinä on myös hyviä vinkkejä. Ennenkuin alat suunnitella vuokrausta tai syytät miehen välinpitämättömyyttä, niin ota selvää äitisi todellisesta kunnosta ja siitä, mitä hänen kanssaan asuminen merkitsee. Tärkeää on myös selvittää, onko hänellä edellytyksiä muuttaa muualle asumaan yksin. Muistisairaalla ajankäsitys muuttuu. Vaikka olisit ollut hänen kanssaan eilen, niin hänen mielessään se tuntuu tapahtuneen viikkoja sitten.
Meillä oli perheessä aikoinaan mummokiista. Mummo asui meillä, mutta yksi hänen lapsistaan ei ollut tyytyväinen mummon tilanteeseen, vaan haluasi hänet kotiinsa asumaan. Mummo lähti, mutta ei mennyt pitkään, kun hän tuli takaisin. Yksinkertaisesti yhdessä asuminen oli mahdotonta. Mummo eli tuon jälkeen vielä parikymmentä vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko viettänyt aikaa äitisi kanssa? Suosittelen, että menet hänen luokseen pariksi päiväksi. Saat paremman selvyyden siitä, miten hyvin hän pärjää.
Sain kirjoittamastasi sen kuvan, että muistisairaus vaikuttaa jo paljon, vaikka sitten myöhemmin kerrot, ettei muistisairautta ole. Kartoita ensin tilanne ennenkuin teet suunnitelmia.
Pari päivää äidin luona ei ole vielä mitään, vaan ap voisi mennä äitinsä luokse asumaan vaikka koko kesäksi.
Hän voisi siis tehdä oman koeasumisensa äitinsä kanssa samassa talossa, elää ja olla siellä koko ajan, eli 24/7, hoidella äidin avuksi asioita hieman ja olla samoissa tiloissa. Ei puhettakaan, että ruokailu tapahtuisi eri tiloissa tai molemmat söisivät omia ruokiaan, eträ molemmilla olisi oma vessa ja kylppäri tai että ap menisi nakkisuojaan jonnekin toiseen huoneeseen oven taakse muuten kuin yöksi. Hän siis eläisi siellä niin kuin saman katon alla oleva perhe elää, ei kitise sanaakaan siitä, että äiti höpöttää siinä ja ei jätä rauhaan yhtään. Nythän se olisi ap:n mielestä vielä niin helppoa, kun äiti on vain masentunut ja vain vähän muistiongelmainen.
Mutta ei ap tee sitä, ei tietenkään, koska työ. Koska oma elämä, oma kesäloma, oma rauha, koska korona jne. Hän voi kyllä miehelleen räkyttää, että tämä on kamala äijä, kun ei edes ajattele ottaa kotiinsa anoppiaan, mutta itse ei kuitenkaan ole valmis tekemään mitään isompaa ratkaisua. Eikä tuo kesäasuminen äidin luona ole edes iso ratkaisu siihen nähden, että ap on vaatimassa mieheltään äidin muuttamista heille kokonaan toistaiseksi.
Vaikka edellinen on kärjistetysti kirjoitettu, niin siinä on myös hyviä vinkkejä. Ennenkuin alat suunnitella vuokrausta tai syytät miehen välinpitämättömyyttä, niin ota selvää äitisi todellisesta kunnosta ja siitä, mitä hänen kanssaan asuminen merkitsee. Tärkeää on myös selvittää, onko hänellä edellytyksiä muuttaa muualle asumaan yksin. Muistisairaalla ajankäsitys muuttuu. Vaikka olisit ollut hänen kanssaan eilen, niin hänen mielessään se tuntuu tapahtuneen viikkoja sitten.
Meillä oli perheessä aikoinaan mummokiista. Mummo asui meillä, mutta yksi hänen lapsistaan ei ollut tyytyväinen mummon tilanteeseen, vaan haluasi hänet kotiinsa asumaan. Mummo lähti, mutta ei mennyt pitkään, kun hän tuli takaisin. Yksinkertaisesti yhdessä asuminen oli mahdotonta. Mummo eli tuon jälkeen vielä parikymmentä vuotta.
Ystäväni äiti asui ystävän perheen luona 2,5 kuukautta äidin asunnossa tapahtuneen putkiremontin takia ja se oli loppujen lopuksi kaikille ihan kamalaa aikaa.
Ei siitä nyt vain tule mitään, että 85 vuotias äiti muuttaa siihen yhden lapsen vapaaksi jääneeseen huoneeseen ja perheen pitäisi yrittää elää normaalisti. Ystävän äiti poltti kuin koristeeni ja päivärytmi oli ihan mitä sattui. Hän ei uskaltanut olla yhtään vieraassa talossa yksin ja jos siihen oli pienikin mahdollisuus, niin hänelle iski kauhu päälle ja paikalle piti muutamankin kerran hommata joku naapuri äidin seuraksi. Äiti oli myös kuljettanut tavaroita pitkin poikin kämppää, järjestellyt asuntoa ihan oman mielensä mukaan, alkanut keittelemään puuroa puoli neljän aikaa yöllä ja kuunnellut radiota tai katsellut telkkaria isolla äänellä juuri silloin kuin itse halusi.
Koko perhe oli ihan rikki jo viikossa ja putkiremontti meinasi viedä myös avioliiton mennessään.
Itse en olisi suostunyt asumaan dementoituneen äitini kanssa pakottamallakaan.
Aivan turha jeesustella. Dementia on hirvein oireyhtymä ja se muuttaa ihmisen täysin.
Dementoitunut on paitsi arvaamaton ja itsepäisyydessään ja raivokohtauksineen uuvuttava, hengenvaarallinen itselleen ja muille. Lisäksi omaisen psyykkinen terveys ei kestä. Jatkuva huoli, vahtiminen, hätä ja toivottomuus tuhoaa kenet vain.
Toivottomin on vaihe kun järki on jo poissa mutta fyysinen toimintakyky hyvä.
- kolmen dementikon omaisen kokemuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy katsoa tuo pienen yksiön vuokraamismahdollisuus. Sitäkin olen pallotellut mielessä. Alustavasti katsoin, että vapaiden markkinoiden yksiöt tällä alueella ovat noin 900 e/kk.
ap
Älä nyt naurata. Talo pk-seudulla eli ei edes stadissa ja yksiöt muka 900e/kk. Pilasit hyvän provon liioittelemalla vuokra-asunnon kustannuksia.
Jos tämä sinun per*ettäsi niin raapii, niin kerrottakoon että kyseinen kaupunki on Vantaa. Äsken tein vuokraovi.comissa haun ja yksiöiden hinnat tällä alueella ovat tällä hetkellä 851-895e. Mielessäni kyllä pyöristän tuon 900 euroon. Myönnän, että käsittämättömän kalliita vuokria, kaikki yksityisiä vuokrafirmoja.
ap
Se on erikoista kun vuokraovi.com tarjoaa yksiöitä ~500e/kk vaikka ja kuinka. En tiedä miksi vaivaudun trollille vastaamaan...
Itseasiassa vuokraovi.comin halvimmat yksiöt Vantaalle ovat 600 euroa. Käy vaikka itse katsomassa. 500e/kk ovat Vantaalla joko soluasuntoja tai asumisoikeusasuntoja, joihin täytyy ensin maksaa vähintäänkin 20k eur. Jos äitini muuttaisi tänne, haluaisin että hän on oikeasti 1-2 kilometrin säteellä kodistani, mikä tarkoittaa aika lailla 900 euron vuokraa. En ymmärrä, miksi jankkaat tästä vuokra-asiasta. Olen jo jonkin aikaa seurannut alueen vuokratasoa yksiöiden osalta.
ap
Miten sinulla voi nousta kynnyskysymykseksi se, onko äitisi kahden vai neljän kilsan päässä kodistasi, jos kuitenkin samaan aikaan ihan vakavissasi harkitset muistisairaan vanhuksen ottamista kotiisi asumaan? Jälkimmäinen asia on moninkertaisesti vaikeampi ja vakavampi, ja aiheuttaa niin paljon enemmän vaikeuksia sinulle, että ihmettelen todella motiivejasi käydä tätä koko keskustelua.
Toisella tavalla kysyttynä: Jos saat tilanteenne ratkaistua sillä, että äitisi muuttaa asumaan kuitenkin kohtalaisen lähelle, kotianne, miksi se ei kelpaa sinulle? Miksi hirttäydyt siihen että hänen on oltava vielä hieman lähempänä? Haluatko edes löytää järkevää ratkaisua?
t. Ohis
Ei muistisairasta ihmistä voi liikutella sinne tänne. Hankkii äidille asunnon palvelutalosta tms. Onhan noita rivitaloyhteisöjä missä mummot ja papat asuu. Kotisairaanhoito käy katsomassa ja jakamassa lääkkeet. Heillä on siellä seuraa toisistaan ja käyvät toistensa luona kylässä. Ovat silti valvonnan alla. Kuitenkin elävät omatoimisesti vielä.
Ei äitiä teille asumaan jos on kerran muistisairas. Ymmärrän miestäsi erittäin hyvin. Mieti pidemmän päälle miten rankkaa kun ei kotonaan ole hetken rauhaa. Muistisairas voi olla kuin pikkulapsi, kaiken aikaa joka paikassa, aivan vahdittava, jopa vaarallinen kun jättää lieden päälle tms.
Etsikää äidille lähistöltä vuojrakämppä. Voi sieltä tehdä päivävierailuja ja voit itse siellä käydä.
Vierailija kirjoitti:
Muistisairas ei pärjää yksin. En antaisi hänen asua enää hetkeäkään itsekseen. Jättäisin tuon itsekeskeisen Suomi miehen, joka ei voi piiruakaan joustaa omasta yltäkylläisestä elämästään, jotta äitisi saisi edes hivenen ihmisarvoisemman loppuelämän.
Mietittekö te avioeroon kannustavat yhtään, mitä puhutte?
Siis ap:n pitäisi pilata parisuhteensa ja mahdollisesti sitä myötä loppuelämänsä, jotta joku muu ihminen saisi elää nykyistä hieman ihmisarvoisemman muutaman vuoden pätkän? Suhteellisuudentajua teillä ei kyllä ole yhtään, tai sitten olette jotain maalla asuvia äärikonservatiiveja, joiden mielestä naisen olemassaolon ainoa tarkoitus on muiden palveleminen.
Ehkä tällaisetkin asiat olisi hyvä keskustella jo parisuhteen alkutaipaleella. Me ollaan se keskustelu käyty ja molemmat samaa mieltä että vanhuksia ei meille koskaan oteta. Sisarukset ottakoon, jos haluavat, tai sitten palveluasumista tavalla tai toisella. Kyllä ihmisen pitää saada päättää ketkä hänen kodissaan asuvat.
Ap, olet huolissasi eniten äitisi masennuksesta. Masennus on yleistä ikäihmisillä, mutta se on kyllä hoidettavissa. Varatkaa aika lääkäriin.
Äidille voi ostaa ulkoiluttaja ym seuraa yksityisiltä hoivayrityksiltä.
Alue: Aihe vapaa
Niin nyt sulla on hyväpalkkainen työ ja korkea elintaso?
Vaikka mies kuitenkin omistaa talon. Miten se työssäkäynti sujuu, kun hoidat äitiäsi?
Eiköhän tämä provo ollut tässä. [/quote]
Oleksä ihan mental itse? Voi käydä ihan normisti töissä, eihän toi ihminen ole mikään letkuissa oleva.