Miksi moni tietämäni psyk.sairaanhoitaja on ilkeä luonteeltaan.

On todellakin totta. Sairaanhoitajalinjalle on aina päässeet kaikki ihan sama onko soveltuvuuskoetta vai ei.

Lukiosta kaksi todella tyhmää ja ilkeää toisista ihmisistä valheita keksivää tyttöä on psyksairaanhoitajia. Olivat jo silloin muutenkin sopivia sille alle ulkoisesti eli lihavia. En ymmärrä miten tuollaiset voisivat olla muille avuksi.

Ai ja yksi törkeå koulukiusaaja on erityisopettaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveyspotilaat ovat äärimmäisen kuormittavia keskustelukumppaneita. Työntekijöiden on pakko suojata itseään sillä, että ei päästä asiakkaita liian lähelle eikä anna heidän viedä kaikkea empatiaa, mitä jäljellä on. 

Kuka on, kuka ei. Itsensä suojaaminen ja ammatillisten rajojen vetäminen on kuitenkin eri asia, kuin puhdas ilkeys ja potilaiden haukkuminen.

Juuri niin. Olen monesti kummeksunut mt-alan ammattilaisissa sitä, että heille rajojen vetäminen tarkoittaa kylmyyttä, alentuvuutta ja suoranaista tylyyttä. Ammatissa silloin tällöin tulee vastaan esim. hoitajaan pakkomielteisesti rakastuvia potilaita ja siinä tapauksessa normaalia tiukempi rajanveto on paikallaan. Kuitenkin ihmettelen sitä asennetta, että se rajanveto on jo oletuksena töykeänsävyistä, ikään kuin kaikki mt-potilaat olisivat potentiaalisia vainoajia. Mielestäni se on ammattitaitoa, että kykenee asettamaan rajat inhimillisesti ja potilasta kunnioittavasti mutta silti määrätietoisesti. Rajoja on myös tarpeen vaatiessa lupa tarkistaa ja korjata, jos esimerkiksi potilas alkaakin näyttää ripustautumisen merkkejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko he lähtökohtaisesti jo ikäviä vai saako työskentely ikävät piirteet esiin? Tiedä häntä.

Se on aika tyypillistä, että hoitajiksi hakeutuvat henkilöt, joilla on psyykkeen kanssa ongelmia. He kokevat osaavansa auttaa muita, koska heillä on itsellään on ollut samoja kokemuksia ja ongelmia. Totuus kuitenkin on, että et voi auttaa muita, jos itse tarvitset hoitoa.

Muistelisin, että kouluaikainen tuttuni oli alakoulussa ihan mukava, mutta yläkoulussa hänen vanhempansa erosivat ja siitä alkoi alamäki. Oli päihdekokeiluja ja kaikenlaista sekoilua. Kavereita kohtaan hän oli yläkoulussa aina tosi ilkeä. Ja nyt siis psykiatrinen sairaanhoitaja. Hänellä tuo oireilu alkoi siis jo ennen hoitajaksi hakeutumista, eli työ ei häntä muuttanut ilkeäksi vaan ennemminkin taustalla olevat vaikeat elämänkokemukset.

Omat kokemukset voivat olla voimavara mutta vain siinä tapauksessa, että ne on pystynyt käsittelemään ja että niiden jättämien arpien kanssa pärjää ja voi silti hyvin. Mutta kuten totesit, alalle hakeutuu ihmisiä, jotka kuvittelevat voivansa parantaa omat ongelmansa auttamalla muita.

Osaksi syytän tuosta myös sitä asennetta, että kun itsellä on vaikeaa, niin silloin nimenomaan pitää auttaa muita, koska se tuo merkitystä elämään ja vähentää oman navan ympärillä pyörimistä. On täälläkin ollut ketjuja, joissa kehotetaan masennuksesta kärsiviä tekemään vapaaehtoistyötä vanhusten ym. parissa, että saa ajatukset muualle omasta pahasta olosta. Tätä kuulee itse asiassa joskus ammattiauttajienkin suusta, että masennuksesta/ahdistuksesta/paniikkihäiriöstä kärsivän pitäisi tehdä jotain yhteisen hyvän eteen tai olla tekemisissä itseä vielä huonommassa asemassa olevien kanssa, jotta oppisi suhteellisudentajua ja kiitollisuutta. Vastuuton neuvo.

Tämä! Se onnellisuusfilosofi Martelakin aina hokee, että onnellisuus tulee kun auttaa muita. Tämä neuvo ehkä pätee jollekin huippuyritysjihtajalle joka suihkii menemään erilaisissa menestyvissä pisneksissä ja on rahaa ja tavaroita ja joka, silti pohtii, että miksi en ole vielä onnellisempi. Tällöin on ihan hyvä neuvo että no perusta vaikka hyväntekeväisyysjärjestö. Mutta jos itsellä on kaikki asiat ihan per seestä ja eniten kaipaisi apua itse, niin aivan turha syyllistää ja ohjeistaa että no mene auttamaan muita.

Nimenomaan tämä potilaan syyllistäminen on omien kokemuksien pohjalta hyvin yleistä.

Mieli teki monesti jättää hoidot kesken,mutta motivaatio oli kova! Valitettavasti kaikki ei tuota kestä 😔 Suomessa hoidetaan ja hyysätään vain niitä joilla peli on jo menetetty,eli päihdehistoriaa takana pitkä pätkä, vankilaa jne eikä mitään mielenkiintoa muuttaa tapojaan,mutta kun sä vielä jotenkuten pystyt itsestäsi ja lapsestasi huolehtimaan niin sua saa syyllistää ja halveksua vastaanotolla! Vain totaalisesti rikkinäiset ihmiset saavat jonkinlaista hoitoa ja apua, ymmärrystä. Sama pätee sossuissa. Rahaa jaetaan narkomaaneille ja elämäntapa työtyömille,mutta tavallinen ihminen joka on vaarassa syrjäytyä ei saa kun vittuilua.

Naulan kantaan!

Mulle sanoi viimeksi psykiatrinen sairaanhoitaja, että sä olet kumminkin tasapainoinen ja noin. Hän ehkä tarkoitti sillä sitä, että en ole harhainen tai todellisuudesta irti enkä puhu vakavissani itsem urhasta koko ajan. Oikeasti voin todella huonosti ja ongelmat ovat vaikeita. Mutta siis jos esimerkiksi puhuisin i-m:stä tosissaan/yrittäisin sitä, niin siinä olisi pitkäksi aikaa lasu kimpussa. Tarkoitan sitä, että tuossa välissä ei ole oikein mitään: jos ihmisellä on ns. järki päässä, niin oletetaan että hän pärjää aika vähälläkin avulla. Sitä kun kuormittuu jatkuvasti liikaa, niin kyllä se järki ja ns. tasapainokin ennenpitkää järkkyy ja tässä pelossa siis elettävä koko ajan, minimaalisella avulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tunnen enimmäkseen todella ihania psyk. sairaanhoitajia.

Mutta veikkaan syyksi hoitajien ilkeyteen empatiauupumusta. Googlettamalla löydät lisätietoa.

Olen töissä psykiatrisella itsekin.

No kas kummaa kun ne työkaverit on niin ihania! :D Illanvietoissa sitten nauretaan ja halveksitaan yhdessä potilaiden kustannuksella (kyllä, olen omin silmin nähnyt)

Mitähän potilaat mahtavat olla mieltä?

Nuo potilaalle nauravat on inhottavia,.muistan kun masentuneelle läheiselleni nauroi ilkeästi pari sairaanhoitajaa. Ei psykiatrisia, tavallisia. Luulivat että on laiska ja haluaa passuuttaa itseään. Oikeasti oli henkisesti ja fyysisesti lopussa. Toipuminen kestikin sitten kauan, eikä ilkeät hoitajat asiaa parantaneet.

Ja kun muallakin esim.vanhustenhoidossa on myös hyvin ilkeitä hoitajia. Ite oon miettinyt, että valintakokeet pitäis pistää jotenkin uusiksi, koska niillä tämän hetkisillä ei näköjään soveltuvuutta kuitenkaan saada selville. Tämä on jonkunlainen tabu mistä ei saa tässä yhteiskunnassa puhua. Omaisia ja hoidettavia kyllä haukutaan ihan yleisesti. Ja hoitajat vielä valittavat, että mt potilaat ovat pahimpia hoidettavia. En ymmärrä miksi ovat sitten alalla.

Saman huomannut. Luonnevikaisia kiinnostaa politiikka ja psykiatria. Kurjaa, kun arat ja epävarmat ihmiset joutuvat tällaisten pakeille.

Aika moni alalle hakeutuva ei näe itseään realistisessa valossa. Pelkkä halu auttaa ja tehdä töitä ihmisten kanssa ei riitä syyksi lähteä nimenomaan mt-alalle, koska näitä voi toteuttaa niin lukemattomilla muillakin tavoilla. Mielenterveyspuolella on paljon sinänsä auttamishaluisia mutta ajattelultaan joustamattomia persoonia. Useille heistä on tyypillistä mm. ärsyyntyä heti siitä, jos joku ei toimi heidän ohjeistamallaan tavalla. He siis loukkaantuvat ja ottavat sen henkilöön kohdistuvana kettuiluna. Oikeasti kun kyse on voinut olla siitä, että henkilö ei ole ymmärtänyt ohjeistusta, henkilön toimintakyky ei riitä tehtävän suorittamiseen tai että henkilö ei jostain syystä koe, että sellainen toiminta parantaisi hänen oloaan. Tyypillinen esimerkki viimeisenä mainitusta on masennuslääkityksestä kieltäytyminen tai edes asian perusteellinen pohtiminen ennen suostumista.

Toki osa on sitten vallanhaluisia elämäntapakiusaajia, joille hoitoalan opinnot ovat se varmin tapa päästä pompottamaan ja rääkkäämään heikoilla olevia ihmisiä. Osa näistä on narsistisuudessaan niin todellisuudentajunsa menettäneitä, että kuvittelevat olevansa aitoja hyväntekijöitä, vaikka todellisuus kertoo ihan jotain muuta.

Exän sisko kuulemma oli psyk. hoitaja. Ensitapaamisella haukkui minut basillip***uksi ja ties miksi, keskellä juhlia. Sääliksi käy potilaitaan.

Vierailija kirjoitti:

On todellakin totta. Sairaanhoitajalinjalle on aina päässeet kaikki ihan sama onko soveltuvuuskoetta vai ei.

Lukiosta kaksi todella tyhmää ja ilkeää toisista ihmisistä valheita keksivää tyttöä on psyksairaanhoitajia. Olivat jo silloin muutenkin sopivia sille alle ulkoisesti eli lihavia. En ymmärrä miten tuollaiset voisivat olla muille avuksi.

Ai ja yksi törkeå koulukiusaaja on erityisopettaja.

Minunkin tuntemat ovat muuten lihavia ja ilkeitä.

Yleensä en hauku ihmisiä ulkonäön vuoksi ,mutta nämä ämmät ovat ansainneet ja pahoittanut todella monen mielen.

Muistakaa rakkaat ihmiset tehdä valitus ,jos saatte huonoa kohtelua. Valituksiin on pakko puuttua sitten,kun useampi ihminen on valittanut samasta henkilöstä.

Pellolle ei saa antaa valtaa, tai kyseiset henkilöt jatkavat törkeää käytöstään eläkeikään saakka.

❤️💪

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko he lähtökohtaisesti jo ikäviä vai saako työskentely ikävät piirteet esiin? Tiedä häntä.

Se on aika tyypillistä, että hoitajiksi hakeutuvat henkilöt, joilla on psyykkeen kanssa ongelmia. He kokevat osaavansa auttaa muita, koska heillä on itsellään on ollut samoja kokemuksia ja ongelmia. Totuus kuitenkin on, että et voi auttaa muita, jos itse tarvitset hoitoa.

Muistelisin, että kouluaikainen tuttuni oli alakoulussa ihan mukava, mutta yläkoulussa hänen vanhempansa erosivat ja siitä alkoi alamäki. Oli päihdekokeiluja ja kaikenlaista sekoilua. Kavereita kohtaan hän oli yläkoulussa aina tosi ilkeä. Ja nyt siis psykiatrinen sairaanhoitaja. Hänellä tuo oireilu alkoi siis jo ennen hoitajaksi hakeutumista, eli työ ei häntä muuttanut ilkeäksi vaan ennemminkin taustalla olevat vaikeat elämänkokemukset.

Omat kokemukset voivat olla voimavara mutta vain siinä tapauksessa, että ne on pystynyt käsittelemään ja että niiden jättämien arpien kanssa pärjää ja voi silti hyvin. Mutta kuten totesit, alalle hakeutuu ihmisiä, jotka kuvittelevat voivansa parantaa omat ongelmansa auttamalla muita.

Osaksi syytän tuosta myös sitä asennetta, että kun itsellä on vaikeaa, niin silloin nimenomaan pitää auttaa muita, koska se tuo merkitystä elämään ja vähentää oman navan ympärillä pyörimistä. On täälläkin ollut ketjuja, joissa kehotetaan masennuksesta kärsiviä tekemään vapaaehtoistyötä vanhusten ym. parissa, että saa ajatukset muualle omasta pahasta olosta. Tätä kuulee itse asiassa joskus ammattiauttajienkin suusta, että masennuksesta/ahdistuksesta/paniikkihäiriöstä kärsivän pitäisi tehdä jotain yhteisen hyvän eteen tai olla tekemisissä itseä vielä huonommassa asemassa olevien kanssa, jotta oppisi suhteellisudentajua ja kiitollisuutta. Vastuuton neuvo.

Tämä! Se onnellisuusfilosofi Martelakin aina hokee, että onnellisuus tulee kun auttaa muita. Tämä neuvo ehkä pätee jollekin huippuyritysjihtajalle joka suihkii menemään erilaisissa menestyvissä pisneksissä ja on rahaa ja tavaroita ja joka, silti pohtii, että miksi en ole vielä onnellisempi. Tällöin on ihan hyvä neuvo että no perusta vaikka hyväntekeväisyysjärjestö. Mutta jos itsellä on kaikki asiat ihan per seestä ja eniten kaipaisi apua itse, niin aivan turha syyllistää ja ohjeistaa että no mene auttamaan muita.

Nimenomaan tämä potilaan syyllistäminen on omien kokemuksien pohjalta hyvin yleistä.

Mieli teki monesti jättää hoidot kesken,mutta motivaatio oli kova! Valitettavasti kaikki ei tuota kestä 😔 Suomessa hoidetaan ja hyysätään vain niitä joilla peli on jo menetetty,eli päihdehistoriaa takana pitkä pätkä, vankilaa jne eikä mitään mielenkiintoa muuttaa tapojaan,mutta kun sä vielä jotenkuten pystyt itsestäsi ja lapsestasi huolehtimaan niin sua saa syyllistää ja halveksua vastaanotolla! Vain totaalisesti rikkinäiset ihmiset saavat jonkinlaista hoitoa ja apua, ymmärrystä. Sama pätee sossuissa. Rahaa jaetaan narkomaaneille ja elämäntapa työtyömille,mutta tavallinen ihminen joka on vaarassa syrjäytyä ei saa kun vittuilua.

Naulan kantaan!

Mulle sanoi viimeksi psykiatrinen sairaanhoitaja, että sä olet kumminkin tasapainoinen ja noin. Hän ehkä tarkoitti sillä sitä, että en ole harhainen tai todellisuudesta irti enkä puhu vakavissani itsem urhasta koko ajan. Oikeasti voin todella huonosti ja ongelmat ovat vaikeita. Mutta siis jos esimerkiksi puhuisin i-m:stä tosissaan/yrittäisin sitä, niin siinä olisi pitkäksi aikaa lasu kimpussa. Tarkoitan sitä, että tuossa välissä ei ole oikein mitään: jos ihmisellä on ns. järki päässä, niin oletetaan että hän pärjää aika vähälläkin avulla. Sitä kun kuormittuu jatkuvasti liikaa, niin kyllä se järki ja ns. tasapainokin ennenpitkää järkkyy ja tässä pelossa siis elettävä koko ajan, minimaalisella avulla.

Mulle sanoi psyksairaanhoitaja,että "sä et kyllä näytä masentuneelta" SIIS MITÄ?! Okei tulen uudestaan kun en ole käynyt kuukauteen suihkussa vai mitä ihmettä?

Onpa monella ollut huonoja kokemuksia 😱 Hyvä ketju 🤗❣️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todellakin totta. Sairaanhoitajalinjalle on aina päässeet kaikki ihan sama onko soveltuvuuskoetta vai ei.

Lukiosta kaksi todella tyhmää ja ilkeää toisista ihmisistä valheita keksivää tyttöä on psyksairaanhoitajia. Olivat jo silloin muutenkin sopivia sille alle ulkoisesti eli lihavia. En ymmärrä miten tuollaiset voisivat olla muille avuksi.

Ai ja yksi törkeå koulukiusaaja on erityisopettaja.

Minunkin tuntemat ovat muuten lihavia ja ilkeitä.

Yleensä en hauku ihmisiä ulkonäön vuoksi ,mutta nämä ämmät ovat ansainneet ja pahoittanut todella monen mielen.

Muistakaa rakkaat ihmiset tehdä valitus ,jos saatte huonoa kohtelua. Valituksiin on pakko puuttua sitten,kun useampi ihminen on valittanut samasta henkilöstä.

Pellolle ei saa antaa valtaa, tai kyseiset henkilöt jatkavat törkeää käytöstään eläkeikään saakka.

❤️💪

Siis pelolle

Mun tytön luokalla yksi äiti on psykiatrinen sh ja aivan kamala päsmäri vanhempienilloissa.

Suorastaan pelottava ihminen.

Narsistisia, heikkoutta halveksivia persoonia jotka hakeutuvat hoitoalalle päästäkseen käyttämään valtaa heikompia kohtaan. Vahvuuteen sairastuneita jotka pakenevat omaa heikkouttaan muiden hoitamiseen. Saavat piiloutua heikkoudeltaan hoitajan ja vahvan rooliin.

Oikeasti heidät pitäisi pitää kaukana hoitoalalta. Tarvitsisivat vuosien terapian että tiedostavat vajavuutensa. En siis ihmettele että entiset koulukiusaajat hakeutuvat psykiatrian puolelle.

Olen työskennellyt sekä psykalla, että muualla, ja ihan samanlaisia työkavereita on joka paikassa. On niitä jotka ovat kyynistyneitä ja väsyneitä, ja niitä jotka ovat tosi mukavia. Psykalla on se haastavuus kyllä, että työtä tehdään niin vahvasti omalla persoonalla, ja tässä onkin se suurin kompastuskivi. Jotkut menevät siitä mistä aita on matalin, ja unohtavat tekevänsä hoitotyötä, huumoria käytetään väärin jne. Somatiikan puolella kun taas keskitytään fyysisiin suoritteisiin ja hoitotoimenpiteisiin, mitä ei psykalla ole samoissa määrin.

Hyvin sanottu!

Vierailija kirjoitti:

Hyvin sanottu!

Siis tämä 52

Niin, ja ne yleensä "pääsee" naimisiin dippainssien kanssa:).

Mielestäni terapeutiksi sopii hyvä kuuntelija, rauhallinen, tasavertainen, hienotunteinen, empaattinen, myötätuntoinen, tunteellinen, ku herkkä ja aidosti ihmisestä kiinnostunut henkilö.

Osalla kätilöistä on myös asennevamma. Hoitoalalla liikaa ilkeitä ihmisiä.

Ei ole kokemusta psykiatrisista sairaanhoitajista, mutta olen huomannut että monet normi sairaanhoitajat on myös ilkeitä. Etenkin ne jotka työskentelee päivystyksessä. Pahimmat on siinä päivystyksen vastaanotossa. Mullakin on nykyään etenevä krooninen sairaus, kun en tuollaisen ilkimyksen takia päässyt ajoissa lääkärille, vaan se käännytti ovelta kotiin. Olisin tarvinnut silloin antibiootit heti, niin pysyvää vahinkoa ei olisi ehtinyt syntyä.

Itse olen ollut kymmenen vuotta masennuksen takia hoidossa, olen mielenterveysongelmaisen omainen ja tunnen yhden psyk. sairaanhoitajan "siviilissäkin". Yksikään lukemattomista tapaamistani psykiatrisista sairaanhoitajista ei ole ollut millään tavalla ilkeä. Osa on ollut aivan hämmästyttävän tyhmiä kyllä ja muutama ei ole oikein hyvin kyennyt ymmärtämään erilaisuutta (olen autisti). Mutta tahallisen ilkeä ei kukaan ole ollut.

Joten empatiauupumusta veikkaan minäkin. Tuo on kuitenkin hirveän raskasta hommaa: itse potilaanakin saattaa helposti uupua toisiin potilaisiin, jos on sitä lajia jolle muut tulevat aina puhumaan ongelmistaan. Mutta minä voin aina sanoa, että painu nyt v.ittuun siitä ongelminesi. Hoitaja ei.