Lue keskustelun säännöt.
Ihmetyttäneet hääkokemukset -peukutusketju
Näin kesän alussa ja hääkauden lähestyessä verestetään menneiden vuosien ihmetyttäneitä hääkokemuksia. Oliko hääkutsussa jo jotain kummallista tai tapahtuiko juhlapäivänä jotain erikoista? Oliko kaverin häissä tarjolla makaronilaatikkoa? Käskettiinkö vieraita tuomaan lahjat vaaleasävyisiin papereihin käärittynä? Yksi asia per viesti. Peukku ylös = ihmetyttäisi minuakin, peukku alas = mitä ihmeellistä tässä on? Ap aloittaa: Olin morsiamen kaveri ja sain kutsun häihin. Kutsu oli kaksiosainen: minut oli kutsuttu kirkkoon seuraamaan vihkimistä ja iltabileisiin juhlapaikkaan. Näiden välissä oli kuitenkin ns. häävastaanotto/päivällinen muussa tilassa, jonne minua ei kutsuttu. Eli vihkimisen ja iltabileiden välissä oli monen tunnin "tyhjä tauko" vietettäväksi toisella paikkakunnalla, jonne olisin vihkimistä varten matkustanut. Ymmärrän, että hääpari halusi säästää tarjoilukuluissa karsimalla juhlavieraita, mutta skippasin koko juhlapäivän suosiolla. Ei napannut vihkiminen, yksin kaupungilla vietetty iltapäivä jotain noutoruokaa mutustaen + kännisten ihmisten katselu iltabileissä. Ap
Kommentit (1474)
Pentti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni meni naimisiin pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa, siinä vaiheessa oli seurustelua takana jo melkein kymmenen vuotta. Olivat tavanneet fuksivuonna yliopistolla, opiskelivat samassa tiedekunnassa mutta eri pääaineissa. Mies pikkukylältä muuttanut maalaispoika ja tyttö asunut koko ikänsä Helsingissä. Häiden aikaan heillä oli jo omistusasunto Helsingissä. Mitä saivat miehen vanhemmilta häälahjaksi? Omakotitalotontin, joka oli lohkottu miehen sukutilasta!
En tiedä kumpi tässä on huvittavampaa: se, että Helsinkiin asettuneen ja hyvin kaupunkikeskeisellä alalla työskentelevän pojan oletettiin muitta mutkitta rakentavan omakotitalon pöndelle, kun kuitenkin just oli ostettu omistusasunto kaupungista, jossa oli vakityöt ja ystävät.
Vaiko se, että tähän lahjakorttiin, jossa asiasta ilmoitettiin, oli juristilla muotoilutettu hieno lause, että AVIOERON KOHDATESSA tontti ja sillä seisovat rakennukset jäävät miehelle, viis pariskunnan keskinäisistä sopimuksista. En kyllä romanttisempaa värssyä häälahjaan voisi keksiä.
Ystäväni appivanhempien suureksi harmiksi pariskunta on edelleen yhdessä, tontti tyyliin Iisalmessa seisoo edelleen rakentamattomana eikä pariskunnan nyt jo alakouluikäisiä lapsia laiteta kesälomalla kuukaudeksi tai kahdeksi anopin kesäsiirtolaan, vaikka anoppi sitä hartaasti toivoo ja vähemmän nätisti joka vuosi vaatiikin.
Olisihan sille tontille voinut rakentaa vaikka mökin, omaksi kesämökiksi tai vuokrattavaksi. Tai istuttaa tontille metsää ja saada siitä vähän lisätuloja.
Hieman tökeröä toki on laittaa tuo maininta omistajuudesta avioeron tullessa lahjakorttiin, mutta minusta tuo itsestäni tuo on ihan hyvä periaate. Ja omista lahjoistaan ja perinnöstä jokaisella on oikeus määrätä, ettei siitä mene osuutta puolisolle avioerotilanteessa, varsinkin jos on kyse esim. tuollaisesta tontista, jonka kohdalla avioeron jälkeiset riidat/kiusanteko voisivat olla pitkäaikainen harmin aiheuttaja. Eikä tuollaisesta pidä loukkaantua tai kuvitella, että siinä oltaisiin jollain tavalla uutta puolisoa vastaan. Tämä on vähän samanlainen asia kuin avioehto, parempi sopia asiat valmiiksi niin, että välttää ikävät jälkiseuraamukset mahdollisimman hyvin, jos nyt kuitenkin sattuisi käymään huonosti.
Lisäksi tuossa tapauksessa tilanne on voinut olla vaikka sellainen, että sulhasen jonkun sisaruksen kohdalla ovat ihan syystä päätyneet samanlaiseen ratkaisuun ja tasapuolisuuden nimissä / tätä peitelläkseen / tms. toteuttavat samaa käytäntöä jokaiselle lapselleen, jolle tontin häälahjaksi antavat.
Siis kesämökki johonkin maatilalle anopin talon kylkeen? Joo ei oikein toimi, ei vuokrattavana eikä varsinkaan omana. Metsää jos lähtee jollekin pienelle okt-tontille istuttamaan, niin joo-o, voihan siitä tosiaan 80 vuoden päästä tonnin tai pari saada, jos kukaan ylipäänsä lähtee niin pientä puumäärää varten raivausvehkeitä liikuttelemaan.
Ja joo-o, toki tuollaisista asioista voi olla ihan ok sopia, mutta ei niitä nyt herra mun vereni kirjoiteta siihen lähi-ABC:lta ostettuun geneeriseen "onnea hääparille"-korttiin, johon mahtuu muutama virke. Koska just niin nämä ystävän appivanhemmat tekivät. En tiedä, miten lahja voisi lähtökohtaisesti olla mitään muuta kuin toista puolisoa vastaan, jos lahjaksi annetaan kyselemättä omakotitalotontti omasta naapurista ja sitten vielä sanotaan, että eron tullen et saa tästä mitään. Eipä sillä, että ystäväni olisi halunnutkaan - kuten sanoin, kukaan ei ole sille tontille mitään rakentanut eikä appivanhemmat muutenkaan ole saanut tahtoaan läpi mitä tulee poikansa ja tämän puolison elämään. Kaikenlaista naurettavaa siellä oli toki tapahtunut jo aiemmin, tämä oli vain kirsikka kakun päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pentti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni meni naimisiin pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa, siinä vaiheessa oli seurustelua takana jo melkein kymmenen vuotta. Olivat tavanneet fuksivuonna yliopistolla, opiskelivat samassa tiedekunnassa mutta eri pääaineissa. Mies pikkukylältä muuttanut maalaispoika ja tyttö asunut koko ikänsä Helsingissä. Häiden aikaan heillä oli jo omistusasunto Helsingissä. Mitä saivat miehen vanhemmilta häälahjaksi? Omakotitalotontin, joka oli lohkottu miehen sukutilasta!
En tiedä kumpi tässä on huvittavampaa: se, että Helsinkiin asettuneen ja hyvin kaupunkikeskeisellä alalla työskentelevän pojan oletettiin muitta mutkitta rakentavan omakotitalon pöndelle, kun kuitenkin just oli ostettu omistusasunto kaupungista, jossa oli vakityöt ja ystävät.
Vaiko se, että tähän lahjakorttiin, jossa asiasta ilmoitettiin, oli juristilla muotoilutettu hieno lause, että AVIOERON KOHDATESSA tontti ja sillä seisovat rakennukset jäävät miehelle, viis pariskunnan keskinäisistä sopimuksista. En kyllä romanttisempaa värssyä häälahjaan voisi keksiä.
Ystäväni appivanhempien suureksi harmiksi pariskunta on edelleen yhdessä, tontti tyyliin Iisalmessa seisoo edelleen rakentamattomana eikä pariskunnan nyt jo alakouluikäisiä lapsia laiteta kesälomalla kuukaudeksi tai kahdeksi anopin kesäsiirtolaan, vaikka anoppi sitä hartaasti toivoo ja vähemmän nätisti joka vuosi vaatiikin.
Olisihan sille tontille voinut rakentaa vaikka mökin, omaksi kesämökiksi tai vuokrattavaksi. Tai istuttaa tontille metsää ja saada siitä vähän lisätuloja.
Hieman tökeröä toki on laittaa tuo maininta omistajuudesta avioeron tullessa lahjakorttiin, mutta minusta tuo itsestäni tuo on ihan hyvä periaate. Ja omista lahjoistaan ja perinnöstä jokaisella on oikeus määrätä, ettei siitä mene osuutta puolisolle avioerotilanteessa, varsinkin jos on kyse esim. tuollaisesta tontista, jonka kohdalla avioeron jälkeiset riidat/kiusanteko voisivat olla pitkäaikainen harmin aiheuttaja. Eikä tuollaisesta pidä loukkaantua tai kuvitella, että siinä oltaisiin jollain tavalla uutta puolisoa vastaan. Tämä on vähän samanlainen asia kuin avioehto, parempi sopia asiat valmiiksi niin, että välttää ikävät jälkiseuraamukset mahdollisimman hyvin, jos nyt kuitenkin sattuisi käymään huonosti.
Lisäksi tuossa tapauksessa tilanne on voinut olla vaikka sellainen, että sulhasen jonkun sisaruksen kohdalla ovat ihan syystä päätyneet samanlaiseen ratkaisuun ja tasapuolisuuden nimissä / tätä peitelläkseen / tms. toteuttavat samaa käytäntöä jokaiselle lapselleen, jolle tontin häälahjaksi antavat.
Sit olis joku 700-800 km mökkimatka ja perillä odottais se mökki anopin naapurissa. Ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Pentti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni meni naimisiin pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa, siinä vaiheessa oli seurustelua takana jo melkein kymmenen vuotta. Olivat tavanneet fuksivuonna yliopistolla, opiskelivat samassa tiedekunnassa mutta eri pääaineissa. Mies pikkukylältä muuttanut maalaispoika ja tyttö asunut koko ikänsä Helsingissä. Häiden aikaan heillä oli jo omistusasunto Helsingissä. Mitä saivat miehen vanhemmilta häälahjaksi? Omakotitalotontin, joka oli lohkottu miehen sukutilasta!
En tiedä kumpi tässä on huvittavampaa: se, että Helsinkiin asettuneen ja hyvin kaupunkikeskeisellä alalla työskentelevän pojan oletettiin muitta mutkitta rakentavan omakotitalon pöndelle, kun kuitenkin just oli ostettu omistusasunto kaupungista, jossa oli vakityöt ja ystävät.
Vaiko se, että tähän lahjakorttiin, jossa asiasta ilmoitettiin, oli juristilla muotoilutettu hieno lause, että AVIOERON KOHDATESSA tontti ja sillä seisovat rakennukset jäävät miehelle, viis pariskunnan keskinäisistä sopimuksista. En kyllä romanttisempaa värssyä häälahjaan voisi keksiä.
Ystäväni appivanhempien suureksi harmiksi pariskunta on edelleen yhdessä, tontti tyyliin Iisalmessa seisoo edelleen rakentamattomana eikä pariskunnan nyt jo alakouluikäisiä lapsia laiteta kesälomalla kuukaudeksi tai kahdeksi anopin kesäsiirtolaan, vaikka anoppi sitä hartaasti toivoo ja vähemmän nätisti joka vuosi vaatiikin.
Olisihan sille tontille voinut rakentaa vaikka mökin, omaksi kesämökiksi tai vuokrattavaksi. Tai istuttaa tontille metsää ja saada siitä vähän lisätuloja.
Hieman tökeröä toki on laittaa tuo maininta omistajuudesta avioeron tullessa lahjakorttiin, mutta minusta tuo itsestäni tuo on ihan hyvä periaate. Ja omista lahjoistaan ja perinnöstä jokaisella on oikeus määrätä, ettei siitä mene osuutta puolisolle avioerotilanteessa, varsinkin jos on kyse esim. tuollaisesta tontista, jonka kohdalla avioeron jälkeiset riidat/kiusanteko voisivat olla pitkäaikainen harmin aiheuttaja. Eikä tuollaisesta pidä loukkaantua tai kuvitella, että siinä oltaisiin jollain tavalla uutta puolisoa vastaan. Tämä on vähän samanlainen asia kuin avioehto, parempi sopia asiat valmiiksi niin, että välttää ikävät jälkiseuraamukset mahdollisimman hyvin, jos nyt kuitenkin sattuisi käymään huonosti.
Lisäksi tuossa tapauksessa tilanne on voinut olla vaikka sellainen, että sulhasen jonkun sisaruksen kohdalla ovat ihan syystä päätyneet samanlaiseen ratkaisuun ja tasapuolisuuden nimissä / tätä peitelläkseen / tms. toteuttavat samaa käytäntöä jokaiselle lapselleen, jolle tontin häälahjaksi antavat.
Ehdottoman järkevä periaate sulkea (ex-)puoliso ulos, mutta lahjakortti ei missään tapauksessa ole oikea paikka kertoa siitä.
ohis
Järkevä periaate sulkea puoliso ulos esimerkiksi isosta lahjasta tai perinnöstä, mutta ei HÄÄlahjasta. Toiseksi, miten tuo käytännössä sujuisi jos haluaisivat rakentaa tuohon jotain? Nainen ei laita penniäkään kiinni rakennukseen? Vai ajatellaanko, että rakentaminen maksetaan normaalisti yhdessä pariskuntana (koska harvalla perheellisellä on yksin varaa rakentaa kokonaista taloa) ja avioeron sattuaessa vaimo ottaa kiltisti parisataa tonnia takkiin? Aivan älytön idea ja etenkin todella mauton häälahja. Minä katkaisisin tuosta hyvästä välit.
Vierailija kirjoitti:
Opiskelukaverini soitti ja kertoi menevänsä naimisiin. Puhelimessa hän korosti, että kyseessä on pienet, rennot häät - puhelimella soitettu kutsu korosti tilaisuuden rentoutta. Kaveri sanoi soittavansa kaikille kutsuttaville, en siis ollut poikkeus. Oikeasti oli varattu kirkko ja sinne kaupungin orkesterin sellistit soittamaan, juhlapaikkana oli valtava, suojeltu kartano, vieraita oli yli sata, oli lämmin ruoka, kahvit ja kakut ja välipalaa koka väliin. Kun lähdimme aamuyöstä juhlista, hääapari antoi kaikille vieraille korkkaamattomia viinipulloja mukaan. Paikalla oli hääparin sukulaiset, ystävät, työkaverit ja meitä vanhoja opiskelukavereita. Illalla kartanolla esiintyi melko tunnettuja muusikoita, jotka eivät olleet hääparin tuttuja vaan ihan täydellä liksalla töissä. Sellaiset pienet ja rennot häät. Häät oli ihan kivat, mutta eivät yhtään sellaiset kuin kutsuttaessa annettiin ymmärtää.
Varmaankin morsian ajatteli, että kun vieraat on kutsuttu rentoihin häihin, niin he myös ottavatkin rennosti. Voin kuvitella, että jos vieraat olisivat tienneet puitteista etukäteen, olisi varmaan moni suotta stressannut esimerkiksi pukeutumistaan ja lahjaansa, mitä morsian ei ilmeisesti missään nimessä halunnut.
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä koko ketjua lukenut läpi, mutta tästä on se hyöty, että voin mahdollisia mokia yrittää välttää näitä tarinoita lukiessa kunhan meidän häät koittavat.
Tuo valokuvaus esimerkkinä. Olen pähkäillyt, että mitä sille ajaksi vieraille järjestää, jos käymme valokuvissa heti vihkimisen jälkeen. Ja tuohan cocktail-tarjoilu kuulosti mainiolta!Itse otsikon aiheeseen minulla ei ole oikein kerrottavaa. Olen ollut aikalailla lapsi ja teini-ikäinen kun häissä olen ollut, joten niihin varsinaisiin mokiin tai mahdollisiin epämukavuuksiin en ole osannut kiinnittää huomiota.
Meillä oli lyhyt noin 30 min kuvaussessio juhlapaikan lähellä, vieraille alkoholitonta boolia ja välipalaa sekä ohjelmaa. Loput kuvat sopivassa välissä juhlapaikalla. Mielestäni toimi hyvin, ei tullut ainakaan valituksia (vaikka harvahan niitä päin naamaa sanookaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi olla kiellettyä, että vasta vihitty aviopari lähtee valokuvattavaksi heti vihkimisen jälkeen ja vieraat jäävät odottamaan. Sinä aikana ei tapahdu mitään. Yleensä kuumaa ja ahdasta, jano mutta ei juotavaa. Ja voi mennä yli tuntikin. Parit tällaiset häät kokenut.
Niinpä. En tajua miksi kuvauksessa ei voi käydä ennen vihkimistä. Tai sitten niin, että kuvaaja tulee juhlapaikalle ja kuvat otetaan siellä. Vieraat saavat istua ja seurustella ja saavat juotavaa.
Moni pitää edelleen kiinni siitä, että ovat yön erossa ja näkevät vasta vihkimisessä. He jotka eivät pidä, käyvät todennäköisesti kuvattavana ennen vihkimistä. Olen itse kuvannut sekä että. Juhlapaikalla kuvaaminen ei aina onnistu, juhlapaikkoja on esim keskellä kaupunkeja ja aurinkoisena päivänä on tuskaa etsiä valon puolesta sopivaa paikkaa, joka olisi vielä rauhallinen, ettei pari olisi ihan jäykkinä kuvissa.
Mikä idea siinä on, että ollaan yö erossa ja nähdään vasta vihkimisessä? Jos joku asian ymmärtävä osaisi kertoa.
Vanha uskomus että ennen vihkimistä näkeminen tuottaa huonoa onnea
Suomessahan kuitenkin perinteisesti morsiuspari on kävellyt kahdestaan alttarille, eli sama kai se on, näkeekö ennen vihkimistä kirkon ovella vai jo tuntia-paria ennen valokuvauksessa. Eivät nämä muualta matkitut perinteet ainakaan erotilastojen valossa ole parantaneet avio-onnea...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pentti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni meni naimisiin pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa, siinä vaiheessa oli seurustelua takana jo melkein kymmenen vuotta. Olivat tavanneet fuksivuonna yliopistolla, opiskelivat samassa tiedekunnassa mutta eri pääaineissa. Mies pikkukylältä muuttanut maalaispoika ja tyttö asunut koko ikänsä Helsingissä. Häiden aikaan heillä oli jo omistusasunto Helsingissä. Mitä saivat miehen vanhemmilta häälahjaksi? Omakotitalotontin, joka oli lohkottu miehen sukutilasta!
En tiedä kumpi tässä on huvittavampaa: se, että Helsinkiin asettuneen ja hyvin kaupunkikeskeisellä alalla työskentelevän pojan oletettiin muitta mutkitta rakentavan omakotitalon pöndelle, kun kuitenkin just oli ostettu omistusasunto kaupungista, jossa oli vakityöt ja ystävät.
Vaiko se, että tähän lahjakorttiin, jossa asiasta ilmoitettiin, oli juristilla muotoilutettu hieno lause, että AVIOERON KOHDATESSA tontti ja sillä seisovat rakennukset jäävät miehelle, viis pariskunnan keskinäisistä sopimuksista. En kyllä romanttisempaa värssyä häälahjaan voisi keksiä.
Ystäväni appivanhempien suureksi harmiksi pariskunta on edelleen yhdessä, tontti tyyliin Iisalmessa seisoo edelleen rakentamattomana eikä pariskunnan nyt jo alakouluikäisiä lapsia laiteta kesälomalla kuukaudeksi tai kahdeksi anopin kesäsiirtolaan, vaikka anoppi sitä hartaasti toivoo ja vähemmän nätisti joka vuosi vaatiikin.
Olisihan sille tontille voinut rakentaa vaikka mökin, omaksi kesämökiksi tai vuokrattavaksi. Tai istuttaa tontille metsää ja saada siitä vähän lisätuloja.
Hieman tökeröä toki on laittaa tuo maininta omistajuudesta avioeron tullessa lahjakorttiin, mutta minusta tuo itsestäni tuo on ihan hyvä periaate. Ja omista lahjoistaan ja perinnöstä jokaisella on oikeus määrätä, ettei siitä mene osuutta puolisolle avioerotilanteessa, varsinkin jos on kyse esim. tuollaisesta tontista, jonka kohdalla avioeron jälkeiset riidat/kiusanteko voisivat olla pitkäaikainen harmin aiheuttaja. Eikä tuollaisesta pidä loukkaantua tai kuvitella, että siinä oltaisiin jollain tavalla uutta puolisoa vastaan. Tämä on vähän samanlainen asia kuin avioehto, parempi sopia asiat valmiiksi niin, että välttää ikävät jälkiseuraamukset mahdollisimman hyvin, jos nyt kuitenkin sattuisi käymään huonosti.
Lisäksi tuossa tapauksessa tilanne on voinut olla vaikka sellainen, että sulhasen jonkun sisaruksen kohdalla ovat ihan syystä päätyneet samanlaiseen ratkaisuun ja tasapuolisuuden nimissä / tätä peitelläkseen / tms. toteuttavat samaa käytäntöä jokaiselle lapselleen, jolle tontin häälahjaksi antavat.
Ehdottoman järkevä periaate sulkea (ex-)puoliso ulos, mutta lahjakortti ei missään tapauksessa ole oikea paikka kertoa siitä.
ohis
Järkevä periaate sulkea puoliso ulos esimerkiksi isosta lahjasta tai perinnöstä, mutta ei HÄÄlahjasta. Toiseksi, miten tuo käytännössä sujuisi jos haluaisivat rakentaa tuohon jotain? Nainen ei laita penniäkään kiinni rakennukseen? Vai ajatellaanko, että rakentaminen maksetaan normaalisti yhdessä pariskuntana (koska harvalla perheellisellä on yksin varaa rakentaa kokonaista taloa) ja avioeron sattuaessa vaimo ottaa kiltisti parisataa tonnia takkiin? Aivan älytön idea ja etenkin todella mauton häälahja. Minä katkaisisin tuosta hyvästä välit.
Miten tuo muutenkaan menisi, jos se talo olisikin rakennettu ja mies olisikin sanonut eron tullen, että pidä paska talosi ja vielä paskempi tonttisi? Olisiko lahjan antajilla siinä vaiheessa mitään sanomista asiaan? Kai nyt jokaisen on saatava omasta omaisuudestaan päättää, sanoi lahjakirja tai testamentti mitä tahansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi olla kiellettyä, että vasta vihitty aviopari lähtee valokuvattavaksi heti vihkimisen jälkeen ja vieraat jäävät odottamaan. Sinä aikana ei tapahdu mitään. Yleensä kuumaa ja ahdasta, jano mutta ei juotavaa. Ja voi mennä yli tuntikin. Parit tällaiset häät kokenut.
Niinpä. En tajua miksi kuvauksessa ei voi käydä ennen vihkimistä. Tai sitten niin, että kuvaaja tulee juhlapaikalle ja kuvat otetaan siellä. Vieraat saavat istua ja seurustella ja saavat juotavaa.
Moni pitää edelleen kiinni siitä, että ovat yön erossa ja näkevät vasta vihkimisessä. He jotka eivät pidä, käyvät todennäköisesti kuvattavana ennen vihkimistä. Olen itse kuvannut sekä että. Juhlapaikalla kuvaaminen ei aina onnistu, juhlapaikkoja on esim keskellä kaupunkeja ja aurinkoisena päivänä on tuskaa etsiä valon puolesta sopivaa paikkaa, joka olisi vielä rauhallinen, ettei pari olisi ihan jäykkinä kuvissa.
Mikä idea siinä on, että ollaan yö erossa ja nähdään vasta vihkimisessä? Jos joku asian ymmärtävä osaisi kertoa.
Vanha uskomus että ennen vihkimistä näkeminen tuottaa huonoa onnea
Suomessahan kuitenkin perinteisesti morsiuspari on kävellyt kahdestaan alttarille, eli sama kai se on, näkeekö ennen vihkimistä kirkon ovella vai jo tuntia-paria ennen valokuvauksessa. Eivät nämä muualta matkitut perinteet ainakaan erotilastojen valossa ole parantaneet avio-onnea...
Ai mitä, kyllä niissä häissä joissa minä olen ollut on isä saattanut morsiamen. Sulhanen "ottanut kopin" vasta käytävän päässä lähellä alttaria.
Ja ei kai kukaan normaaliälyinen kuvittele, että hääperinteet jotenkin avio-onnea parantaa. Eiköhän se puoli ole enemmän kiinni parinvalinnasta, kommunikaatiosta ja kyvystä tehdä kompromisseja. Se sitten taas on ihan toinen asia, että ne parisuhteeseen sitoutumista yli 10 k kemuilla juhlistavat haluavat tehdä niistä elämänsä kalleimmista juhlista oman näköiset ja valita hääperinteistä ne jotka kivalta tuntuu. Ei sillä nykyaikana ori enää taikauskon kanssa mitään tekemistä.
Vielä 80-luvun alussa syvällä Savossa vietettiin melkoisia häitä. Pienen mökin poikaa vietiin koko kylän voimalla avioon. Kirkossa pärjäsivät, mutta melkoinen meno alkoi kotitalon tantereella, heti kun päästiin juhlimaan.
Olivat purkaneet yhden ladon seinät ja jättäneet katon. Lattian olivat valaneet sementistä, ihan vain sitä hääjuhlaa varten tanssipavinjongiksi. Perinteistä valssahtelua varten paikalle oli tilattu kyläpelimanneja, mutta eihän ne perinnepyörähtelyt onnistuneet siinä karhealla lattialla. Porukka töksähteli nurin, koska alkoholillakin oli asiaan osuutta.
Ruokana oli lihasoppaa ja ruisleipää. Tuvan keskellä oli helkkarinmoinen tiinu täynnä jotain kiljua, ja penkit siinä ympärillä, jossa saattoi istua ja ryystää sitä kiljua kahvikupeista.
Kuokkavieraita oli niin, että kuhisi. Sulhasen äiti hätisteli osaa siitä kiljusaavin kieppeiltä pois ja kyseli, että ketä nämä miehet ovat. Kertoivat emännälle olevansa sulhasen veljiä, jolloin emäntä otti luudan, huski sillä ja huusi, että sehän sattui, kun hän on sen äiti.
Loppua en jaksanut jäädä katsomaan, jälkeenpäin kuulin, että paikalla olivat käyneet sekä poliisi että ambulanssi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on häät ensi kesänä ja tästä ketjusta saikin hyviä vinkkejä, kiitos!
Tuohon avec-asiaan haluan sanoa, että aiomme kutsua kaikki vieraat siten, että jokaisella on avec. Ihan sama, vaikka sen avecin olisi tavannut viikkoa ennen häitä. Häät ovat mielestäni ennen kaikkea rakkauden juhla, joten olisi ikävää juhlia ilman avecia. Pakko ei tietenkään ole ketään tuoda, onpahan sitten ruokaa ainakin reilusti.
Juuri näin! Ihanaa, että joku ymmärtää, että juhlat järjestetään vieraille, ei itselle.
Omaa "meidän päivää" voi tuore aviopari viettää kahden kesken.
Kai tämä oli vitsi? Että hääpari ei nykyisin saisi päättää edes vieraistaan itse? Pitääkö juhlapaikka ja menukin valita huutoäänestyksellä, kun mistään ei näemmä saisi olla tuhansien hintaisen juhlan järjestäjillä omaa mielipidettä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pentti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni meni naimisiin pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa, siinä vaiheessa oli seurustelua takana jo melkein kymmenen vuotta. Olivat tavanneet fuksivuonna yliopistolla, opiskelivat samassa tiedekunnassa mutta eri pääaineissa. Mies pikkukylältä muuttanut maalaispoika ja tyttö asunut koko ikänsä Helsingissä. Häiden aikaan heillä oli jo omistusasunto Helsingissä. Mitä saivat miehen vanhemmilta häälahjaksi? Omakotitalotontin, joka oli lohkottu miehen sukutilasta!
En tiedä kumpi tässä on huvittavampaa: se, että Helsinkiin asettuneen ja hyvin kaupunkikeskeisellä alalla työskentelevän pojan oletettiin muitta mutkitta rakentavan omakotitalon pöndelle, kun kuitenkin just oli ostettu omistusasunto kaupungista, jossa oli vakityöt ja ystävät.
Vaiko se, että tähän lahjakorttiin, jossa asiasta ilmoitettiin, oli juristilla muotoilutettu hieno lause, että AVIOERON KOHDATESSA tontti ja sillä seisovat rakennukset jäävät miehelle, viis pariskunnan keskinäisistä sopimuksista. En kyllä romanttisempaa värssyä häälahjaan voisi keksiä.
Ystäväni appivanhempien suureksi harmiksi pariskunta on edelleen yhdessä, tontti tyyliin Iisalmessa seisoo edelleen rakentamattomana eikä pariskunnan nyt jo alakouluikäisiä lapsia laiteta kesälomalla kuukaudeksi tai kahdeksi anopin kesäsiirtolaan, vaikka anoppi sitä hartaasti toivoo ja vähemmän nätisti joka vuosi vaatiikin.
Olisihan sille tontille voinut rakentaa vaikka mökin, omaksi kesämökiksi tai vuokrattavaksi. Tai istuttaa tontille metsää ja saada siitä vähän lisätuloja.
Hieman tökeröä toki on laittaa tuo maininta omistajuudesta avioeron tullessa lahjakorttiin, mutta minusta tuo itsestäni tuo on ihan hyvä periaate. Ja omista lahjoistaan ja perinnöstä jokaisella on oikeus määrätä, ettei siitä mene osuutta puolisolle avioerotilanteessa, varsinkin jos on kyse esim. tuollaisesta tontista, jonka kohdalla avioeron jälkeiset riidat/kiusanteko voisivat olla pitkäaikainen harmin aiheuttaja. Eikä tuollaisesta pidä loukkaantua tai kuvitella, että siinä oltaisiin jollain tavalla uutta puolisoa vastaan. Tämä on vähän samanlainen asia kuin avioehto, parempi sopia asiat valmiiksi niin, että välttää ikävät jälkiseuraamukset mahdollisimman hyvin, jos nyt kuitenkin sattuisi käymään huonosti.
Lisäksi tuossa tapauksessa tilanne on voinut olla vaikka sellainen, että sulhasen jonkun sisaruksen kohdalla ovat ihan syystä päätyneet samanlaiseen ratkaisuun ja tasapuolisuuden nimissä / tätä peitelläkseen / tms. toteuttavat samaa käytäntöä jokaiselle lapselleen, jolle tontin häälahjaksi antavat.
Ehdottoman järkevä periaate sulkea (ex-)puoliso ulos, mutta lahjakortti ei missään tapauksessa ole oikea paikka kertoa siitä.
ohis
Järkevä periaate sulkea puoliso ulos esimerkiksi isosta lahjasta tai perinnöstä, mutta ei HÄÄlahjasta. Toiseksi, miten tuo käytännössä sujuisi jos haluaisivat rakentaa tuohon jotain? Nainen ei laita penniäkään kiinni rakennukseen? Vai ajatellaanko, että rakentaminen maksetaan normaalisti yhdessä pariskuntana (koska harvalla perheellisellä on yksin varaa rakentaa kokonaista taloa) ja avioeron sattuaessa vaimo ottaa kiltisti parisataa tonnia takkiin? Aivan älytön idea ja etenkin todella mauton häälahja. Minä katkaisisin tuosta hyvästä välit.
Miten tuo muutenkaan menisi, jos se talo olisikin rakennettu ja mies olisikin sanonut eron tullen, että pidä paska talosi ja vielä paskempi tonttisi? Olisiko lahjan antajilla siinä vaiheessa mitään sanomista asiaan? Kai nyt jokaisen on saatava omasta omaisuudestaan päättää, sanoi lahjakirja tai testamentti mitä tahansa?
Tämä muuten kiinnostaisi minuakin. Todennäköisesti tällaisen pykälän voisi halutessaan kiertää. Kyse lienee enemmän siitä, että vaimolla ei ole oikeutta vaatia tontista osuutta ellei mies halua vapaaehtoisesti sitä antaa. Lahjoittamista tuskin voidaan kieltää. Tai jos ei muuten, niin mies voi myydä ja jakaa rahat vaimon kanssa.
Mietin myös, että voiko appivanhemmat oikeasti määrätä tontille rakennettavien rakennusten omistajuudesta. Veikkaan, että ei. Mikäli yhteisellä rahalla rakennettaisiin ja yhteisiin nimiin laitettaisiin, niin miehen pitäisi erossa kuitenkin maksaa vaimo ulos. Ehtohan sanoo, että tontti ja rakennukset jää miehelle - ehto ei sano, ettei miehen tarvitsisi maksaa niistä mitään. Tontin osuudesta ei tietenkään toki tarvitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain kutsun häihin. En tiennyt kenen. Kutsussa oli naisen etunimi ja jonkun miehen koko nimi. Heitin roskiin, kun ajattelin, että väärä osote. Myöhemmin selvisi, että morsian oli sukulaiseni. Ilmeisesti oletti, etten tunne ketään toista Niina-nimistä. En ole nähnyt kyseistä henkilöä vuosikymmeniin eikä kiinnostanut nytkään. Outoa laittaa hääkutsu ihmisille, joiden kans ei olla missään tekemisissä.
Tässä on joskus sellainen ongelma että jos kutsuu molempien kaikki tädit ja sedät jälkikasvuineen , saattaa kutsu tosiaan tulla myös sellaiselle jonka kanssa ei ole juuri tekemisissä.
On kuitenkin monen mielestä noloa jättää kutsumatta yksi tai kaksi sukulaista joita ei ole pitkään aikaan nähnyt, jos muiden sukulaisten kanssa on tekemisissä enemmän.
Toki jos kutsutaan vain siksi että saisi paljon lahjoja tms , on se myös noloa.Tämä on yksi syy siihen, että meillä on mieheni kanssa jääneet häät järjestämättä. Minulla on yhteensä kymmenen tätiä ja setää/enoa, miehelläni yhdeksän. Näillä kaikilla on puolisot, liuta lapsia (serkkujamme) ja lapsenlapsia (serkkujemme lapsia). Osan kanssa ollaan tosi läheisiä, osaa ei nähdä juuri koskaan. Kunkin sukuhaaran tädit ja sedät ovat kuitenkin erittäin paljon tekemisissä keskenään. Tiedän, että monet loukkaantuisivat verisesti, jos vain osa kutsuttaisiin häihimme ja toisia ei. Rehellisesti sanottuna tuollaisen porukan ruokkiminenkin veisi meidät vararikkoon, kun lisäksi meillä on läheinen ja tiivis kaveriporukka, jota ilman emme missään tapauksessa haluaisi juhlia. Porukan rajaaminen tuntuu niin mahdottomalta, että olemme alkaneet miettiä ”salahäitä” kahdestaan ulkomailla.
Myös meillä tuo oli osasyy, että emme halunneet häihin ollenkaan vieraita, ei edes omia vanhempia. Paikalla ei ollut muita kuin me, meidän lapset, pappi ja kanttorit sekä kaksi todistajaa kirkkoherranvirastosta. Vihkimisen jälkeen menimme lasten kanssa syömään pitkän kaavan mukaan. En hankkinut hääpukua vaan kaapista kaivelin paremmat vaatteet. Oli kiva päivä. Itsekin mietin ulkomailla vihkimistä, mutta mies ei innostunut siitä ajatuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taustatiedoksi, mut oli kutsuttu yksin eräiden tuttujen häihin. Häät etenivät seuraavalla kaavalla: vihkiminen ulkona + onnittelumaljat ulkona vihkipaikan lähistöllä+ ruokailu sisällä. Onnittelumaljan jälkeen olin siirtymässä sisälle juhliin, kunnes tajusin pöytäkartasta ettei minua oltu plaseerattu mihinkään istumaan. Siinä nolona seisoin ovella muiden vieraiden valuessa sisälle ja mietin, mitä teen. Paikan työntekijä pelasti minut, kattoi erääseen pöytään ylimääräisen paikan ja menin sinne istumaan. Tunsin itseni tyhmäksi, kun en tajunnut hääparin kutsuun "jääthän myös vihkimisen jälkeen?" kyllä vastattuani kutsun koskevan vain onnittelumaljaa eikä itse juhlaa.
Mulle kävi myös niin, että vihkimisen jälkeen juhlapaikalla en löytänyt omaa nimeäni pöytäkartasta. Poikaystäväni oli sulhasen bestman ja minulle selvisi vasta tuossa tilanteessa, että istuisin hääparin pitkässä pöydässä reunimmaisena poikaystäväni vieressä. Ja tuo poikaystävä oli käytännössä ilmaisena työvoimana häissä eikä juuri ehtinyt istua juhlan aikana vieressäni kaikilta kiireiltään. Siinä sitten istuin vaivaantuneena ja yksinäisenä, kun muut juhlavieraat seurustelivat iloisesti omissa pöydissään. Oli aika hölmö olo. Onneksi jossain vaiheessa oli soveliasta siirtyä muualle omalta paikalta ja pääsin viettämään aikaa myös muiden vieraiden kanssa.
Ihmettelen vieläkin, miksi minulle ei kerrottu tästä pöytäjärjestelystä etukäteen. Siinä oltiin yhtäkkiä sitten niin kuin näyttämöllä juhlakansan edessä, vaikken käytännössä edes kuulunut koko hääseurueeseen. Minua ei kutsuttu mukaan hääkuviin joihin esim. poikaystäväni bestmanina osallistui. Ja jäin paitsi pöytäseurueiden hääleikeistä, kun esim. hääbingoa ei tietenkään ollut morsiusparin pöydässä. Jäi kyllä huonofiilis koko häistä. Ajattelematonta morsiusparilta ja bestmanilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverin häät olivat ihan kivassa ja tunnelmallisessa vanhassa aitassa sellaisessa maatilamatkailu-tyyppisessä paikassa. Tarjoilun hoiti yrittäjäperhe. Muuten kaikki oli tosi jees, mutta he tosiaan pyörivät siellä jossain pieruverkkareissa ja kulahtaneissa t-paidoissa. :D Ei nyt tietenkään mitään juhlavaatteita olisi tarvinnut henkilökunnalla ollakaan, mutta edes jotain siistiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 2000-luvun alussa vieraana häissä, joissa oli ihmisiä noin 200, sekä aikuisia että lapsia ja kaikki käyttäytyivät hyvin lukuunottamatta yhtä adhd/asperger/jotainmuutadiagnoosia poikaa. Tämä häiriköi vähän väliä ja viimeinen pisara oli, kun poika, joka oli iältään jo toisella kymmenellä, lähti juoksemaan kahvin aikana ja tönäisi morsiammen tuolia voimakkaasti. Seurauksena tuolista hajosi jalka ja morsian putosi lattialle. Tässä samassa yhteydessä morsiusparin pöytä kaatui ja siinä olleet kahvit sekä kakkupalat kaatuivat moriusparin päälle. Luonnollisesti kummankin vaatteet menivät aivan likaiseksi. Morsian pillahti itkuun ja sulhanen pui nyrkkiään.
Tälle kyseiselle perheelle ilmoitettiin samantien, että voisivat häipyä ja pian ja että lasku tuhoista seuraisi perässä sekä se, että kyseinen poika olisi vastaedes tervetullut sukujuhliin vai käsi- ja jalkaraudoissa. Laskun maksoivat vasta, kun juttua oltiin viemässä kärjäille yksityisoikeudellisena riita-asiana ja tätä poikaa ei enää näkynyt sukujuhlissa. Yhden kerran yritettiin tuoda, mutta juhlien emäntä ilmoitti, etttei ole tarvetullut muutoin kuin kädet ja jalat sidottuna. Ei tullut siis paikalle.
Suurin törmäysenergia tässä kohdistunut morsiamen tuoliin, josta siis meni tuolin jalka hajosi. Tuntematta asiaa sen paremmin en voi kuin ihmetellä tuolin heppoisuutta. Itse kukin voi kokeilla esim. keittiössä miten "helposti" tuolin jalan saa hajotettua siihen törmäämällä. Mutta että samainen törmäysenergia joka hajotti tuolin, olisi vielä kaatanut pöydänkin on aika uskomatonta. Normipöytä, vaikka vähän kiikkeräkin, ei nyt ihan ilmojaan kaadu. Että kahvikupillinen olisi tippunut morsiusparin (morsiuspari?....pitäisikö olla hääpari?) päälle olisi pöydän pitänyt kaatua tietysti törmäysenergian vastakkaiseen suuntaan, mikä kuulostaa sekin oudolta ja fysiikanvastaiselta. Häissä käytettävät juhlakupit nyt eivät ole mitään ämpäreitä, joten parhaimmassakin tapauksessa kahvia on kaatunut parin desilitran verran.
Enemmän nyt tämä tarina kuulosti siltä että haluttiin leimata adhd/asperger/jotainmuutadiagnoosia lapsia (tässä poika) edesvastuuttomiksi koheltajiksi.
Varmaan tässä on ollut jo alun perin kiikkerä tuoli, ja morsian tuolin pettäessä alta vetänyt sen kenties yhtä kiikkerän pöydän itsensä ja sulhon päälle.
Alkuperäisen jutun kirjoittaja tässä: juuri näin kävi. Tuoli oli sellainen ruskeaa puuta oleva, vanhalle näyttävä tuoli, mutta oikeasti oli aika heppoinen. Kun tuoli kaatui, morsian huitaisi kädellään pöytää vähän väärästä kohtaa (oli sellainen yksijalkainen pyöreän muotoinen pöytä) ja se kippasi päälle. Ei tämä ollut ainoa tilanne, jossa tämä kyseinen kirjainyhdistelmälapsi häiriköi. Kirkossakin jo juoksenteli ja vanhemmat eivät tehneet elettäkään sitä hillitäkseen. Jos minä olisin saanut päättää, olisi jo kirkkoseremonia aloitettu ylimääräisellä ohjelmalla, joka olisi ollut perinteinen remmiselkäsauna tälle pennulle niin kovaa, että olisi muistanut loppuelämänsä.
Kuinka läski se morsian oli?
Ei ole lapsen vika jos on paskat tuolit ja kiikkerä pöytä, jonka morsian itse vetää alas.
Lasku olisi pitänyt kohdentaa ensisijaisesti paikan tuolien omistajalle.
Morsianta ei saa kyseenalaistaa? Siis hänen painoaan? Morsmaikku olisi saattanut rojahtaa humalapäissään tuoliin ja aiheuttaa koko sotkun. Nyt sitten syyt sai niskoilleen adhd lapsi, jonka vanhemmat ei osanneet hallita lastaan.
Suurin syyllinen koko episodiin oli rikkinäinen tuoli, lapsen törmäily edesauttoi tilannetta, mutta ei se lapsi sitä tuolia tehnyt huonoksi.
Kyllä lapsen hakkaamisväkivaltafantasia kuittaa sitten kaiken, vai? Vaikka kuinka ketuttais lapsen käytös, ei pidä miettiä lapsen satuttamista, ootteko te ihan sekoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 2000-luvun alussa vieraana häissä, joissa oli ihmisiä noin 200, sekä aikuisia että lapsia ja kaikki käyttäytyivät hyvin lukuunottamatta yhtä adhd/asperger/jotainmuutadiagnoosia poikaa. Tämä häiriköi vähän väliä ja viimeinen pisara oli, kun poika, joka oli iältään jo toisella kymmenellä, lähti juoksemaan kahvin aikana ja tönäisi morsiammen tuolia voimakkaasti. Seurauksena tuolista hajosi jalka ja morsian putosi lattialle. Tässä samassa yhteydessä morsiusparin pöytä kaatui ja siinä olleet kahvit sekä kakkupalat kaatuivat moriusparin päälle. Luonnollisesti kummankin vaatteet menivät aivan likaiseksi. Morsian pillahti itkuun ja sulhanen pui nyrkkiään.
Tälle kyseiselle perheelle ilmoitettiin samantien, että voisivat häipyä ja pian ja että lasku tuhoista seuraisi perässä sekä se, että kyseinen poika olisi vastaedes tervetullut sukujuhliin vai käsi- ja jalkaraudoissa. Laskun maksoivat vasta, kun juttua oltiin viemässä kärjäille yksityisoikeudellisena riita-asiana ja tätä poikaa ei enää näkynyt sukujuhlissa. Yhden kerran yritettiin tuoda, mutta juhlien emäntä ilmoitti, etttei ole tarvetullut muutoin kuin kädet ja jalat sidottuna. Ei tullut siis paikalle.
Suurin törmäysenergia tässä kohdistunut morsiamen tuoliin, josta siis meni tuolin jalka hajosi. Tuntematta asiaa sen paremmin en voi kuin ihmetellä tuolin heppoisuutta. Itse kukin voi kokeilla esim. keittiössä miten "helposti" tuolin jalan saa hajotettua siihen törmäämällä. Mutta että samainen törmäysenergia joka hajotti tuolin, olisi vielä kaatanut pöydänkin on aika uskomatonta. Normipöytä, vaikka vähän kiikkeräkin, ei nyt ihan ilmojaan kaadu. Että kahvikupillinen olisi tippunut morsiusparin (morsiuspari?....pitäisikö olla hääpari?) päälle olisi pöydän pitänyt kaatua tietysti törmäysenergian vastakkaiseen suuntaan, mikä kuulostaa sekin oudolta ja fysiikanvastaiselta. Häissä käytettävät juhlakupit nyt eivät ole mitään ämpäreitä, joten parhaimmassakin tapauksessa kahvia on kaatunut parin desilitran verran.
Enemmän nyt tämä tarina kuulosti siltä että haluttiin leimata adhd/asperger/jotainmuutadiagnoosia lapsia (tässä poika) edesvastuuttomiksi koheltajiksi.
Varmaan tässä on ollut jo alun perin kiikkerä tuoli, ja morsian tuolin pettäessä alta vetänyt sen kenties yhtä kiikkerän pöydän itsensä ja sulhon päälle.
Alkuperäisen jutun kirjoittaja tässä: juuri näin kävi. Tuoli oli sellainen ruskeaa puuta oleva, vanhalle näyttävä tuoli, mutta oikeasti oli aika heppoinen. Kun tuoli kaatui, morsian huitaisi kädellään pöytää vähän väärästä kohtaa (oli sellainen yksijalkainen pyöreän muotoinen pöytä) ja se kippasi päälle. Ei tämä ollut ainoa tilanne, jossa tämä kyseinen kirjainyhdistelmälapsi häiriköi. Kirkossakin jo juoksenteli ja vanhemmat eivät tehneet elettäkään sitä hillitäkseen. Jos minä olisin saanut päättää, olisi jo kirkkoseremonia aloitettu ylimääräisellä ohjelmalla, joka olisi ollut perinteinen remmiselkäsauna tälle pennulle niin kovaa, että olisi muistanut loppuelämänsä.
Kuinka läski se morsian oli?
Ei ole lapsen vika jos on paskat tuolit ja kiikkerä pöytä, jonka morsian itse vetää alas.
Lasku olisi pitänyt kohdentaa ensisijaisesti paikan tuolien omistajalle.Morsianta ei saa kyseenalaistaa? Siis hänen painoaan? Morsmaikku olisi saattanut rojahtaa humalapäissään tuoliin ja aiheuttaa koko sotkun. Nyt sitten syyt sai niskoilleen adhd lapsi, jonka vanhemmat ei osanneet hallita lastaan.
Suurin syyllinen koko episodiin oli rikkinäinen tuoli, lapsen törmäily edesauttoi tilannetta, mutta ei se lapsi sitä tuolia tehnyt huonoksi.
Kyllä lapsen hakkaamisväkivaltafantasia kuittaa sitten kaiken, vai? Vaikka kuinka ketuttais lapsen käytös, ei pidä miettiä lapsen satuttamista, ootteko te ihan sekoja?
Häissä ei ole sopivaa juosta morsiamen tuolia päin, vaikka morsian olisi ylipainoinen ja/tai juopunut. Myös ylipainoisilla ja kuoharista tykkäävillä naisilla on oikeus pitää hääjuhlia ilman että kukaan pilaa ne juoksemalla päälle. Väkivallasta kyllä samaa mieltä kanssasi. Vastuu on vanhemmilla, ei erityislapsella.
Monet häät on läpijuhlittu ja useimmissa on tullut mieleen se, että tapahtumajärjestäjä on todellakin ihan oma ammattinsa. Hääpäivä on varmaankin parille, kaasoille, bestmaneille yms. usein hyvin tapahtumarikas päivä mutta vieraille ne näyttäytyvät yleensä sähellyksenä ja odotteluna.
Mm. näitä on tullut ihmeteltyä:
Hääpari valitsi vihkikirkon ja juhlapaikan kaukaa toisistaan. Ajeltiin sitten hääpäivänä lähemmäs 100 km yksin tämän takia. Kirkolla ei ollut mitään erityistä merkitystä (historiaa tms.) parille, se vain oli heistä kaunis ja hääpaikka taas budjettiin sopiva. No vieraat körötelkööt.
Morsiamen luovuttaminen. Vierastan perinnettä ihan ylipäätäänkin, miksei samalla anoppi voisi luovuttaa sulhasta? Useamminhan siinä suhteessa irtipäästäminen on tiukemmassakin ;) Eniten kuitenkin ihmettelen tämän perinteen toteuttamista pitkien liittojen häissä, joissa parilla on yhteistä taivalta takana jo parikymmentä vuotta ja ehkä liki täysi-ikäiset lapset.
Hääjuhla järjestetään "koska niin kuuluu tehdä", vaikka jompikumpi tai molemmat pariskunnan osapuolet eivät haluaisi. Jotkut järjestävät häät, etteivät vanhemmat/isovanhemmat suutu. Vielä useampi sulhanen suostuu hääkekkereihin, jotta puoliso pysyisi tyytyväisenä. Sitten vielä bonuksena pihistelijät, jotka eivät haluaisi laittaa häihin euroakaan mutta jostain pakottavasta syystä juhlat kuitenkin pitää järjestää. Olen ollut mm. häissä, joissa ei ollut lainkaan pääruokaa mutta pirtuun tehtyä edullista boolia senkin edestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi olla kiellettyä, että vasta vihitty aviopari lähtee valokuvattavaksi heti vihkimisen jälkeen ja vieraat jäävät odottamaan. Sinä aikana ei tapahdu mitään. Yleensä kuumaa ja ahdasta, jano mutta ei juotavaa. Ja voi mennä yli tuntikin. Parit tällaiset häät kokenut.
Niinpä. En tajua miksi kuvauksessa ei voi käydä ennen vihkimistä. Tai sitten niin, että kuvaaja tulee juhlapaikalle ja kuvat otetaan siellä. Vieraat saavat istua ja seurustella ja saavat juotavaa.
Moni pitää edelleen kiinni siitä, että ovat yön erossa ja näkevät vasta vihkimisessä. He jotka eivät pidä, käyvät todennäköisesti kuvattavana ennen vihkimistä. Olen itse kuvannut sekä että. Juhlapaikalla kuvaaminen ei aina onnistu, juhlapaikkoja on esim keskellä kaupunkeja ja aurinkoisena päivänä on tuskaa etsiä valon puolesta sopivaa paikkaa, joka olisi vielä rauhallinen, ettei pari olisi ihan jäykkinä kuvissa.
Mikä idea siinä on, että ollaan yö erossa ja nähdään vasta vihkimisessä? Jos joku asian ymmärtävä osaisi kertoa.
Vanha uskomus että ennen vihkimistä näkeminen tuottaa huonoa onnea
Suomessahan kuitenkin perinteisesti morsiuspari on kävellyt kahdestaan alttarille, eli sama kai se on, näkeekö ennen vihkimistä kirkon ovella vai jo tuntia-paria ennen valokuvauksessa. Eivät nämä muualta matkitut perinteet ainakaan erotilastojen valossa ole parantaneet avio-onnea...
Ai mitä, kyllä niissä häissä joissa minä olen ollut on isä saattanut morsiamen. Sulhanen "ottanut kopin" vasta käytävän päässä lähellä alttaria.
Ja ei kai kukaan normaaliälyinen kuvittele, että hääperinteet jotenkin avio-onnea parantaa. Eiköhän se puoli ole enemmän kiinni parinvalinnasta, kommunikaatiosta ja kyvystä tehdä kompromisseja. Se sitten taas on ihan toinen asia, että ne parisuhteeseen sitoutumista yli 10 k kemuilla juhlistavat haluavat tehdä niistä elämänsä kalleimmista juhlista oman näköiset ja valita hääperinteistä ne jotka kivalta tuntuu. Ei sillä nykyaikana ori enää taikauskon kanssa mitään tekemistä.
Joillakin on kuvitelma, että morsiamen saattaminen on kopioitu ulkomailta ihan viime vuosina.
Vierailija kirjoitti:
Pentti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni meni naimisiin pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa, siinä vaiheessa oli seurustelua takana jo melkein kymmenen vuotta. Olivat tavanneet fuksivuonna yliopistolla, opiskelivat samassa tiedekunnassa mutta eri pääaineissa. Mies pikkukylältä muuttanut maalaispoika ja tyttö asunut koko ikänsä Helsingissä. Häiden aikaan heillä oli jo omistusasunto Helsingissä. Mitä saivat miehen vanhemmilta häälahjaksi? Omakotitalotontin, joka oli lohkottu miehen sukutilasta!
En tiedä kumpi tässä on huvittavampaa: se, että Helsinkiin asettuneen ja hyvin kaupunkikeskeisellä alalla työskentelevän pojan oletettiin muitta mutkitta rakentavan omakotitalon pöndelle, kun kuitenkin just oli ostettu omistusasunto kaupungista, jossa oli vakityöt ja ystävät.
Vaiko se, että tähän lahjakorttiin, jossa asiasta ilmoitettiin, oli juristilla muotoilutettu hieno lause, että AVIOERON KOHDATESSA tontti ja sillä seisovat rakennukset jäävät miehelle, viis pariskunnan keskinäisistä sopimuksista. En kyllä romanttisempaa värssyä häälahjaan voisi keksiä.
Ystäväni appivanhempien suureksi harmiksi pariskunta on edelleen yhdessä, tontti tyyliin Iisalmessa seisoo edelleen rakentamattomana eikä pariskunnan nyt jo alakouluikäisiä lapsia laiteta kesälomalla kuukaudeksi tai kahdeksi anopin kesäsiirtolaan, vaikka anoppi sitä hartaasti toivoo ja vähemmän nätisti joka vuosi vaatiikin.
Olisihan sille tontille voinut rakentaa vaikka mökin, omaksi kesämökiksi tai vuokrattavaksi. Tai istuttaa tontille metsää ja saada siitä vähän lisätuloja.
Hieman tökeröä toki on laittaa tuo maininta omistajuudesta avioeron tullessa lahjakorttiin, mutta minusta tuo itsestäni tuo on ihan hyvä periaate. Ja omista lahjoistaan ja perinnöstä jokaisella on oikeus määrätä, ettei siitä mene osuutta puolisolle avioerotilanteessa, varsinkin jos on kyse esim. tuollaisesta tontista, jonka kohdalla avioeron jälkeiset riidat/kiusanteko voisivat olla pitkäaikainen harmin aiheuttaja. Eikä tuollaisesta pidä loukkaantua tai kuvitella, että siinä oltaisiin jollain tavalla uutta puolisoa vastaan. Tämä on vähän samanlainen asia kuin avioehto, parempi sopia asiat valmiiksi niin, että välttää ikävät jälkiseuraamukset mahdollisimman hyvin, jos nyt kuitenkin sattuisi käymään huonosti.
Lisäksi tuossa tapauksessa tilanne on voinut olla vaikka sellainen, että sulhasen jonkun sisaruksen kohdalla ovat ihan syystä päätyneet samanlaiseen ratkaisuun ja tasapuolisuuden nimissä / tätä peitelläkseen / tms. toteuttavat samaa käytäntöä jokaiselle lapselleen, jolle tontin häälahjaksi antavat.
Ehdottoman järkevä periaate sulkea (ex-)puoliso ulos, mutta lahjakortti ei missään tapauksessa ole oikea paikka kertoa siitä.
ohis
Häälahja on kylläkin tapana antaa hääparille. Jos halutaan antaa lahja vain pariskunnan toiselle osapuolelle, niin että toinen vielä sopimuksella rajataan pois lahjasta lienee parempi joku muu tilaisuus kuin häät.
Ehdottoman järkevä periaate sulkea (ex-)puoliso ulos, mutta lahjakortti ei missään tapauksessa ole oikea paikka kertoa siitä.
ohis