Lue keskustelun säännöt.
Mikä on kylmintä tai epäempaattisinta kokemaasi käytöstä?
31.05.2020 |
Olen hyvin raskaassa elämäntilanteessa ja kuvaannollisesti tuntuu kuin olisin saanut rekkalastillisen tiiliskiviä ja jäävettä niskaan erään ihmisen taholta. Kerron oman kokemukseni myöhemmin.
Kommentit (83)
Tässä pari tapausta: yritin soittaa exälleni ja keskustella asioista eikä vain netin kautta, mutta hän pisti vain puhelimen kii kylmästi jotta en tavoittanut häntä. Sitten myöhemmin puhelimeen vastasi äärettömän kylmällä äänellä haloo joku vieras nainen, suljin puhelimen olin saanut käsityksen että exäni oli aidosti sinkku ja suurimman osan ajastaan yksin. En koskaan saanut tietää oliko se exäni sisko vai joku silloinen/satunnainen tyttöystävä. En ikinä tekisi muille tuolla tavoin, en edes ns.vihamiehelle. Tuosta jäi pitkäksi aikaa paha mieli ja en halua enää tutustua kehenkään mieheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi musta tuntuu, että silloin kun itsellä on kaikista vaikeinta ja raskainta, muut alkavat oikein olan takaa lyödä lyötyä? Oma kokemukseni on ainakin ollut tämä.
Silloin kun on elämässä mennyt hyvin ja olen ollut terve, iloinen ja hyvinvoiva, kohtelu muiden osalta on ollut pääosin asiallista ja positiivista.
Kun sairastuin vakavasti ja oli pari isoa menetystä ja muitakin vaikeita asioita samanaikaisesti meneillään, tuli oikein urakalla koettua ihmisluonnon nurja puoli. Osa läheisistä käänsi selkänsä, osa alkoi syyllistää vaikeuksista, joille en itse ollut voinut mitään. Osa löi leimoja otsaan ja kohtelu oli sitten sen mukaista. Ihan ventovierailtakin alkoi tulla todella ikävää kohtelua ja palautetta, mm. huutelua kadulla ja ulkonäön pilkkaamista.
Terveenä on muuten myös paljon miellyttävämpää olla tekemisissä hoitohenkilöstön ja lääkäreiden kanssa. Kun olin kaikista kipeimmilläni, kohtelu oli kaikista hirveintä ja asiattominta. Jotenkin tuntuu, että toisen avuttomuus ja hätä ärsyttää aika monia ja osasta se saa sadistin esiin. Sitä miksi nämä ihmiset hakeutuvat sairaiden pariin hoitoalalla en ymmärrä.
Soitin yöllä todella, siis todella, korkeassa ja useita päiviä jatkuneessa kuumeessa päivystykseen. Miesvastaaja sanoi jotain siihen tyyliin, että ei voi olla tuollaista kuumetta ja ota burana. Sanomattakin selvää, että olin jo ottanut kuumetta laskevaa lääkettä. Kuumeen lisäksi minulle tuli sydänoireita. Rukoilin koko yön, että selviän. Olin niin nuori, etten kehdannut soittaa ambulanssia, varsinkaan tuon kohtelun jälkeen. :(
Seuraavana päivänä menin sitten kuitenkin taksilla päivystykseen, jossa odotin 8 tuntia, jonka jälkeen minulla todettiin verenmyrkytys. Jäin sille tielle ja olin sairaalassa lopulta viikon.
Kun tapasin lääkärin ennen kuin pääsin osastolle, kysyin pitäisikö minun olla huolissani, kun sydämen syke oli ollut koko edellisen yön ja päivän valtavan nopea. Lääkäri sanoi, että "enemmän pitäisi huolestua, jos sydän ei löisi".
Ja vielä kun osastolla ollessani olin tietenkin peloissani ja huolestunut, sairaanhoitaja kysyi tympeällä äänellä, mikä sua itkettää.
Laadukasta ja asiakasystävällistä terveydenhuoltoa siis! Olisi ehdottomasti pitänyt tehdä valitus etenkin tuosta päivystäjästä, mutta olin tosiaan niin nuori ja vain kiitollinen siitä, että selvisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija9 kirjoitti:
Soitin Psykiatrisen sairaalan päivystävän sairaanhoitajan puhelimeen, johon saa soittaa milloin vaan. Ja minua oli ohjeistettu soittamaan siihen, jos ilta-aikaan tulee kestämätön ahdistus. No, soitin. Puhelu meni pääpiirteissään näin: minä: ”Minna Meikäläinen tässä hei” , hän: ”Hei!” minä sopertaen ahdistuneella äänellä: ”minua ahdistaa tosi paljon.” Hän: ”no mitäs sinä oot tehnyt silloin kun sinua ahdistaa?” Minä: ”no en oikeen tiiä, ei ole ahdistanut näin pahasti pitkään aikaan. Onhan mulla tuo rauhoittava.” Hän: ”No otappa se rauhoittava” minä: ”no en haluais niitä ihan koko ajan käyttää, minua käskettiin soittamaan tähän numeroon jos alkaa ahdistaa pahasti.” Hän: ”no ei tietenkään kannata liian usein käyttää” minä:” no mitä minä teen nyt tässä” hän: ”ota se rauhoittava.” Minä: ” no voisi kai sen ottaa” hän: ”no hyvä, kiitos hei hei.
Ylenkatsovalla äänellä vastaili. Oli kyllä aika kylmä vastaanotto, enkä apua saanut. Entä jos olisin tehnyt jotain itselleni sen jälkeen kun en saanut apua? Se olisi ollut tuon vastuulla.
Kun apua ei saa tuolla lailla.
Ei niitä kiinnosta pätkääkään että sulla on hirveä olo.
Niitä kiinnostaa vain siinä tapauksessa jos vaikuttaa siltä että et pärjää kotona.
Toi "mitäs oot tehnyt silloin kun"-kysymys tarkoitti että onko itsetuhoisuutta. "En tiiä on mulla tossa rauhoittava" kuulostaa siltä että et ole vielä kaikkia kotihoitokeinoja kokeillut.
Joudut sanomaan ihan ääneen että jos vaikka pelkäät että teet itsellesi jotain, sellaista ei voi jättää puhelinkeskustelusta pääteltäväksi.
Älä selitä. Ihme puolustelua epäempaattiseen käytökseen.
Keskusteluapua tuossa haettiin eikä sitä saatu PISTE
Siinä ei vastattu millään tavoin potilaan tarvitsemaan ja haluamaan avunpyyntöön. Potilas halusi keskustelua + ajatustenvaihtoa + saada muitakin neuvoja kuin "ota lääke" jne jne jne.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija9 kirjoitti:
Soitin Psykiatrisen sairaalan päivystävän sairaanhoitajan puhelimeen, johon saa soittaa milloin vaan. Ja minua oli ohjeistettu soittamaan siihen, jos ilta-aikaan tulee kestämätön ahdistus. No, soitin. Puhelu meni pääpiirteissään näin: minä: ”Minna Meikäläinen tässä hei” , hän: ”Hei!” minä sopertaen ahdistuneella äänellä: ”minua ahdistaa tosi paljon.” Hän: ”no mitäs sinä oot tehnyt silloin kun sinua ahdistaa?” Minä: ”no en oikeen tiiä, ei ole ahdistanut näin pahasti pitkään aikaan. Onhan mulla tuo rauhoittava.” Hän: ”No otappa se rauhoittava” minä: ”no en haluais niitä ihan koko ajan käyttää, minua käskettiin soittamaan tähän numeroon jos alkaa ahdistaa pahasti.” Hän: ”no ei tietenkään kannata liian usein käyttää” minä:” no mitä minä teen nyt tässä” hän: ”ota se rauhoittava.” Minä: ” no voisi kai sen ottaa” hän: ”no hyvä, kiitos hei hei.
Ylenkatsovalla äänellä vastaili. Oli kyllä aika kylmä vastaanotto, enkä apua saanut. Entä jos olisin tehnyt jotain itselleni sen jälkeen kun en saanut apua? Se olisi ollut tuon vastuulla.
Kun apua ei saa tuolla lailla.
Ei niitä kiinnosta pätkääkään että sulla on hirveä olo.
Niitä kiinnostaa vain siinä tapauksessa jos vaikuttaa siltä että et pärjää kotona.
Toi "mitäs oot tehnyt silloin kun"-kysymys tarkoitti että onko itsetuhoisuutta. "En tiiä on mulla tossa rauhoittava" kuulostaa siltä että et ole vielä kaikkia kotihoitokeinoja kokeillut.
Joudut sanomaan ihan ääneen että jos vaikka pelkäät että teet itsellesi jotain, sellaista ei voi jättää puhelinkeskustelusta pääteltäväksi.
Älä selitä. Ihme puolustelua epäempaattiseen käytökseen.
Keskusteluapua tuossa haettiin eikä sitä saatu PISTE
Siinä ei vastattu millään tavoin potilaan tarvitsemaan ja haluamaan avunpyyntöön. Potilas halusi keskustelua + ajatustenvaihtoa + saada muitakin neuvoja kuin "ota lääke" jne jne jne.
Ohis
Tämä! Ei tuossa kyllä paljoa osattu asettua potilaan asemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen ei antanut seksiä vaikka mua panetti niin saakelisti.
Vierailija kirjoitti:
Se, kun sain vakavan sairaskohtauksen ja luulin kuolevani, olin todella tuskissani, mieheni alkoi kiusata minua kutittamalla, tökkimällä yms. Aivan järkyttävää.
Apua, mua ihan alkoi ahdistamaan millanen tilanne tuo on sinulle ollut :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin erittäin hyvän pitkäaikaisen ystävän kanssa samassa työpaikassa. Minuun kohdistui vakavaa kiusaamista. Ystävä ei halunnut ”ottaa kantaa”.
Selvittely vei pitkään, mutta sain lopulta oikeutta. Tuo ystävä ei ole koskaan sanonut asiaan mitään. Välimme ovat ymmärrettävästi viilenneet. Olen saanut paljon tukea asiassa töistä muuten. Ystävä tavallaan nolasi vain itsensä.
Mulla sama. Tulin 100% väärinkohdelluksi ja asiaa selvittämään tarvittiin liittoa ja työsuojelua, voitin lopulta koska olinhan oikeassa. Sain muulta työporukalta hurjasti tsemppiä ja tukea, mutta tämä lapsuudenystävä joka joskus oli paras kaverini antoi sellaisia kommentteja etten pysty koskaan enää olemaan ystävä. En tiedä mitä tein hänelle (tuskin mitään) mutta mitään selitystä en ole saanut sille miksi kääntyi minua vastaan.
Ekassa työpaikassa valmistumisen jälkeen. Pomosta kuoriutuu työpaikkakiusaaja ja ottaa minut silmätikukseen. Loppujen lopuksi en saa enää puhua edes viikkokokouksissa, pomo alkaa järjestää kokouksia joissa puidaan tunnin ajan ryhmässä vain minun virheitäni (eivätkä pyynnöistä huolimatta kerro oikeaa tapaa), ja pomo alkaa selän takana kertomaan kaikille miten epäpätevä olen. Loppujen lopuksi koko firman väki jopa toisesta toimipisteestä tulee henkilökohtaisesti kertomaan minulle mitä olen tehnyt väärin, koskien projekteja jotka TYÖKAVERINI oli tehnyt.
En ikinä tule unohtamaan tuota julmuutta ja epäinhimillisyyttä, oli kamalaa tajuta että huoneellinen ihmisiä on yhdessä päättänyt että olet huonompi, tyhmä ja yksinkertainen, eli helppo syntipukki kaikkien virheille. Kukaan ei puolusta, vaan katselevat sivusta tyhjin kasvoin ilmeenä "huh, onneksi eivät syytä MINUA!". Jos sanot ettet ollut edes osallisena projektiin joiden virheistä sinua syytetään, niin katsovat takaisin tyhjin kasvoin ja oikeasti virheet tehnyt työkaveri kääntää päänsä pois. Paasaus jatkuu ja lopulta myönnät että sori, olen tyhmä imbesilli-idiootti joka ei osaa mitään ja pilasin taas kaiken, että paasaaja edes ikinä lopettaa. Tasan yksi työkaveri ikinä puolusti minua, ja hänet potkittiin seuraavana pois heti minun jälkeeni.
Tuonne työpaikalle kuoli iso osa minua ja uskoani ihmisiin, kyynistyin kertaheitolla ja tuntuu että vanhenin 15 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Takana oli hyvin raskas syksy, olin mm. menettänyt 5-vuotiaan lapseni. Jouluna yritin itsemurhaa kävelemällä mereen, aikomuksena joko hukuttautua tai jäätyä (oli reippaasti pakkasta, minulla sisävaatteet). Oli yö.
Jotain tapahtui, ja kun olin sääriäni myöten vedessä, aloin yhtäkkiä itkemään ja katumaan koko hommaa. Paikalle sattui ohikulkija, joka soitti minulle ambulanssin. Ambulanssi vei minut Marian sairaalaan.
Palelin koko matkan ja kun istuin käytävällä, palelu paheni. Tärisin kamalasti ja jalkojani särki. Hoitajia ja lääkäreitä kulki ohi, kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota minuun, vaikka olin t-paidassa ja kesähousuissa, osittain märkänä ja aivan murtuneena siinä kaikkien nähtävillä. Vartija piti seuraa jollekin mummolle, lisäkseni ainoa potilas käytävällä. Kun oma lääkärini vihdoin tuli, hänkään ei reagoinut paleluuni vaan käski vaan odotella kunnes saataisiin jatkokyyti Auroraan (mielisairaala).
Aurorassa sama touhu jatkui; kukaan ei puhunut minulle tai huomioinut tärinääni, kysynyt pärjäänkö. Odotin reilun tunnin, sitten tapasin parin minuutin verran lääkäriä, joka sanoi että "et sä enää tänään aio itteäs tappaa, joten lähetän sut kotiin". Näin tapahtui- ja juttu oli sillä ohi. Kukaan ei soittanut perään tms., eikä kukaan myöskään missään vaiheessa ilmoittanut miehelleni, missä olen.
Kokemus jätti jälkensä, ja muutin pois Helsingistä pian tämän jälkeen. Uudella asuinpaikkakunnalla pääsin hoitoon nopeasti- nimittäin osastolle. Useita kertoja. Lääkärin arvion mukaan olin mahdollisesti kiikkunut psykoosin partaalla jo pidempään. Sain osastolla toimivan lääkityksen ja keskusteluapua, joten muutto tavallaan pelasti henkeni.
Ihan kamalalta kuulostaa, ihan painajainen :( Tuli iso empatia sinua kohtaan, kenenkään ei tarvitsisi joutua kokemaan tuollaista. Onneksi olet saanut ilmeisesti nyt parempaa hoitoa, voimia <3
Vierailija kirjoitti:
Ekassa työpaikassa valmistumisen jälkeen. Pomosta kuoriutuu työpaikkakiusaaja ja ottaa minut silmätikukseen. Loppujen lopuksi en saa enää puhua edes viikkokokouksissa, pomo alkaa järjestää kokouksia joissa puidaan tunnin ajan ryhmässä vain minun virheitäni (eivätkä pyynnöistä huolimatta kerro oikeaa tapaa), ja pomo alkaa selän takana kertomaan kaikille miten epäpätevä olen. Loppujen lopuksi koko firman väki jopa toisesta toimipisteestä tulee henkilökohtaisesti kertomaan minulle mitä olen tehnyt väärin, koskien projekteja jotka TYÖKAVERINI oli tehnyt.
En ikinä tule unohtamaan tuota julmuutta ja epäinhimillisyyttä, oli kamalaa tajuta että huoneellinen ihmisiä on yhdessä päättänyt että olet huonompi, tyhmä ja yksinkertainen, eli helppo syntipukki kaikkien virheille. Kukaan ei puolusta, vaan katselevat sivusta tyhjin kasvoin ilmeenä "huh, onneksi eivät syytä MINUA!". Jos sanot ettet ollut edes osallisena projektiin joiden virheistä sinua syytetään, niin katsovat takaisin tyhjin kasvoin ja oikeasti virheet tehnyt työkaveri kääntää päänsä pois. Paasaus jatkuu ja lopulta myönnät että sori, olen tyhmä imbesilli-idiootti joka ei osaa mitään ja pilasin taas kaiken, että paasaaja edes ikinä lopettaa. Tasan yksi työkaveri ikinä puolusti minua, ja hänet potkittiin seuraavana pois heti minun jälkeeni.
Tuonne työpaikalle kuoli iso osa minua ja uskoani ihmisiin, kyynistyin kertaheitolla ja tuntuu että vanhenin 15 vuotta.
Arvatenkin naispomo, ja akkavaltainen työpaikka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekassa työpaikassa valmistumisen jälkeen. Pomosta kuoriutuu työpaikkakiusaaja ja ottaa minut silmätikukseen. Loppujen lopuksi en saa enää puhua edes viikkokokouksissa, pomo alkaa järjestää kokouksia joissa puidaan tunnin ajan ryhmässä vain minun virheitäni (eivätkä pyynnöistä huolimatta kerro oikeaa tapaa), ja pomo alkaa selän takana kertomaan kaikille miten epäpätevä olen. Loppujen lopuksi koko firman väki jopa toisesta toimipisteestä tulee henkilökohtaisesti kertomaan minulle mitä olen tehnyt väärin, koskien projekteja jotka TYÖKAVERINI oli tehnyt.
En ikinä tule unohtamaan tuota julmuutta ja epäinhimillisyyttä, oli kamalaa tajuta että huoneellinen ihmisiä on yhdessä päättänyt että olet huonompi, tyhmä ja yksinkertainen, eli helppo syntipukki kaikkien virheille. Kukaan ei puolusta, vaan katselevat sivusta tyhjin kasvoin ilmeenä "huh, onneksi eivät syytä MINUA!". Jos sanot ettet ollut edes osallisena projektiin joiden virheistä sinua syytetään, niin katsovat takaisin tyhjin kasvoin ja oikeasti virheet tehnyt työkaveri kääntää päänsä pois. Paasaus jatkuu ja lopulta myönnät että sori, olen tyhmä imbesilli-idiootti joka ei osaa mitään ja pilasin taas kaiken, että paasaaja edes ikinä lopettaa. Tasan yksi työkaveri ikinä puolusti minua, ja hänet potkittiin seuraavana pois heti minun jälkeeni.
Tuonne työpaikalle kuoli iso osa minua ja uskoani ihmisiin, kyynistyin kertaheitolla ja tuntuu että vanhenin 15 vuotta.
Arvatenkin naispomo, ja akkavaltainen työpaikka?
Kukko tunkiolla -tyylinen miespomo, perinteinen miesvaltainen ala, pelkkiä miestyöntekijöitä muuten, olin toimiston ensimmäinen ja ainut naistyöntekijä.
Nykyisessä työssä 50-50 eikä ikinä mitään tämmöisiä ongelmia.
Ex oli väkivaltainen ja olen muutenkin paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöinen. Olen saanut pahan paniikkikohtauksen pari kertaa nykyisen miehen kanssa riidellessä, mies on vaan huutanut että älä esitä ja kerjää sääliä, olen sit ollut muutaman tunnin puhekyvytön josta tietenkään ei tykätä.
Vanhoista arvista olen kuullut samaa, niitäkin piilottelen enkä herkästi näytä kenellekään.
Paniikkia en pysty hallitsemaan enää jos se iskee päälle, sen pitäisi antaa rauhassa olla ja mennä ohi, eikä lukita sitä.
Antaisin aika paljon jos olisin ja tuntisin normaalisti.
Olen myös ollut teinistä asti syömishäiriöinen, josta en juuri avaudu kun häpeän. Mies tietää ja olen toivonut että ei kasaa herkkuja kaappeihin, kun pelkään että alan ahmimaan ja oksentamaan taas. Totesi siihen että "opettele jotain itsehillintää". Alkoholistillekaan ei anneta viskipulloa kaappiin ja sanota että voithan sä joskus yhden ottaa, mutta se on kuulemma täysin eri asia.
Hävettää kun olen olemassa.
Ayahu kirjoitti:
Ihmisten käytös Suomessa, somessa ja live elämässä, aivan järkyttää kohtelua ja huutelua, mut niin raamatussa sanotaan et hyvä et kukaan pystyy toisten kanssa olemaan tekemisissä koska lopunajan ihminen muistuttaa enemmän paholaista käytökseltään kuin ihmistä
Jep. Kun katsoo noita Jenkkien protesteista kuvattuja videoita, niin ei voi kuin kauhistella, miten silmittömän julma nykyihminen voikaan olla. Miten tällaiselle käytökselle voi löytyä oikeutusta?
Yleensäkin suhteessa täysi huomiotta jättäminen ja mitätöinti, kuin en olisi olemassa edes.
Juhliin saavutaan näyttävästi kuin kuningatar: Yli-imelästi tervehditään kaikki muut seurueen jäsenet, paitsi se yksi jolle ollaan kateellisia. Pöydässä istutaan naama nutturalla, seuraava vaihe olisi varmaan ollut fyysinen väkivalta. Palautetta huonosta käytöksestä ei suvaita! Soitetaan koko suku läpi ja itketään kuinka häntä on loukattu! Kyseessä on vielä, onneksi nyt jo entinen seurakunnan työntekijä! Lähimmäisenrakkaus on täysin tuntematon käsite! Terveisiä vaan jos tunnistat itsesi tästä!
Ehdottomasti kun Pekonen kertoi minulle että suojavarusteita riittää.
Itse olen ikäni elänyt sen tunteen kanssa, etten ole rakkauden arvoinen. Jopa oma perhe on hylännyt. En tiedä mikä minussa on vikana, koska muista kyllä tunnutaan välittävän. Nyt olen hyvässä parisuhteessa enkä vain voi uskoa, että mies välittäisi oikeasti. Odotan vain, että kaikki paljastuu bluffiksi.
Esimerkkejä riittää ihan viime vuosiltani myös. Sain keskenmenon rv 19. Ne muutama ystävä joka minulla on (oli?) Kukaan ei kysynyt miten voin traumaattisen tapahtuman jälkeen. Ketään ei kiinnostanut. Kun olen kuitenkin kertonut tarinan sydänverellä, eivät he edes muista esim milloin tämä tapahtui.
Olen ollut sairaalassa todella huonossa kunnossa pariin kertaan. Ketään ei kiinnostanut. Pyysin äitiäni soittamaan minulle, kun pelkäsin että kuolen.
Olen yrittänyt pitää yhteyksiä ihmisiin ja ystävystyä koska olen aika yksinäinen. He saattavat vaikuttaa kiinnostuneelta, mutta sitten vain " unohtavat" vastata vaikkapa kokonaan ja ilmeisesti minut kokonaan ja vain häviävät. Olen tullut siihen tulokseen, etten viitsi enää yrittää lähentyä keneenkään. Siitä ei seuraa kuin pettymyksiä. Se on surullista, koska pidän ihmisistä, kaipaan ystäviä ja haluaisin voida luottaa ihmisiin.