Mikä on kylmintä tai epäempaattisinta kokemaasi käytöstä?

Vierailija kirjoitti:

Olen vanhemmillani kylässä. Äitini löysi mut juuri itkemästä ja kysyi mikä hätänä. Kerroin, että tänään on taas paha päivä tahattoman lapsettomuuden kanssa ja itkettää kovasti. Hänpä totesi siihen: "No voi perse" ja meni pois. Näkyy lukevan tuossa olohuneessa nyt kirjaa ihan tyytyväisenä kaikessa rauhassa. t. Aikuinen lapsi

Minusta tuo kuulostaa hänen yritykseltään olla tukena. Ei kaikille ole helppoa kysellä ja toisaalta jotkut haluavat käydä tunteitaan läpi yksin.

Oletko sanonut selkeästi, millaista tukea haluaisit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vanhemmillani kylässä. Äitini löysi mut juuri itkemästä ja kysyi mikä hätänä. Kerroin, että tänään on taas paha päivä tahattoman lapsettomuuden kanssa ja itkettää kovasti. Hänpä totesi siihen: "No voi perse" ja meni pois. Näkyy lukevan tuossa olohuneessa nyt kirjaa ihan tyytyväisenä kaikessa rauhassa. t. Aikuinen lapsi

Olen pahoillani puolestasi. Tiedän miten rankkaa tuo on. Toiset eivät tajua, kuten äitisi ilmeisesti. Jaksamista sinulle. 

Kiitos <3 Halaus äidiltä olisi auttanut kovasti, tai olisi vaikka ehdottanut, että tehdään jotain yhdessä, mutta se, että hän meni vain pois ja jätti yksin, tuntui kyllä todella pahalta :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vanhemmillani kylässä. Äitini löysi mut juuri itkemästä ja kysyi mikä hätänä. Kerroin, että tänään on taas paha päivä tahattoman lapsettomuuden kanssa ja itkettää kovasti. Hänpä totesi siihen: "No voi perse" ja meni pois. Näkyy lukevan tuossa olohuneessa nyt kirjaa ihan tyytyväisenä kaikessa rauhassa. t. Aikuinen lapsi

Minusta tuo kuulostaa hänen yritykseltään olla tukena. Ei kaikille ole helppoa kysellä ja toisaalta jotkut haluavat käydä tunteitaan läpi yksin.

Oletko sanonut selkeästi, millaista tukea haluaisit?

Olen. Tästä on puhuttu useasti. Hän ei vaan osaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

112 sanoi että eipä tässä mikään kiire ole kun olin isäni varmuusketjulla lukitun oven takana ja ovenraossa näkyi parin viikon postit.

No mikä kiire tuossa muka enää voisi olla? Jos sisällä on vainaja niin ei se minnekään karkaa.

No ei ollut vainaja.

Sama vähättely jatkui kun myöhemmin soitin ambulanssia.

Yleensä tääl ei mitää empatiaa näy kävi miten tahaan.Narsismi/psykoja näkee yhä enempi.Minäminä ja epäasiallista käytöstä.Arvot kovenneet,raha on ykkönen,elämääkin tärkein asia.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa avautua kouluajoista, niitä juttuja on liikaa. 

Tulee mieleen että kun heräsin leikkauksesta, ja tietoihini oli kirjattu että olen oksennuskammoinen (ihan oikea fobia, kiitos vaan, vaivannut lapsesta asti ja hankaloittanut elämää), joten sain tietysti pahoinvointilääkettä ym. ennen nukutusta. Luotin siis aikalailla siihen, että minusta pidettäisiin hyvä huoli. No, en tosiaan voinut pahoin, mutta nukutuksen takia kurkkuni oli rutikuiva ja kutisi, joten pyysin että saisin kurlata vedellä: "en aio juoda sitä". Hoitaja vilkaisi minua työpöytänsä takaa muttei reagoinut. Kurkkua kutitti nyt jo niin paljon että pelkäsin yökkääväni, ja kerroin pelostani hoitajalle. Hän tuhahti "siinäs yökit!", ja asia jäi siihen. Olin aivan kauhuissani ja paniikissa (koska, edelleen, oksennuskammo), mutta onneksi ohitseni käveli juuri toinen hoitaja, joka toi pienen mukillisen vettä. Kurlasin ja kutina lieveni selvästi. 

Kun sitten tämä vittumainen hoitaja valmisteli minua vietäväksi vuodeosastolle, hän näytti minulle mukia, jolla oli kurlannut (ja sylkenyt veden myös) ja sanoi "pidetääs tää sun ELINTÄRKEÄ muki matkassa myös". Niinpä hän rullasi minut vuodeosastolle sylki-vesimukini kanssa. Minua hävetti. :( 

Ei sinun tarvinnut hävetä, vaan sen hoitajan. Tuollaisia hoitajia on paljon ja ne tekee pahaa nille, jotka ei voi puolustaa itseään.

48 ilmiannettu, älkää kommentoiko

Olin n.16vuotias hammaslääkärin päivystyksessä järkyttävän kivun takia: "sun takia jouduin jäämään ylitöihin".. meinasin jopa pyytää anteeksi.

Kaveri pilkkasi aseksuaalisuudestani.

Vihaan olla sinkku ja olen hyvin yksinäinen, toivoisin niin parisuhdetta.

Mutta koska seksi ällöttää/ en sitä halua, niin eipä kukaan minun kanssani halua seurustella näin 30+vuotena.

Tämä kyseinen ”kaveri” tietää taustani ja tuskailuni.

Jostain syystä kerran hän sitten alkoi ilkkumaan ja nälväilemään kuinka pitäisi ”kasvaa aikuiseksi” ja ”vain antaa jonkun miehen panna mua”.

noh viimeksi tänään tuli tämmöinen juttu eteen https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jaanan-poika-niku-patronen-19-katos…

"– Se on varmaan hypännyt. Ei sitä koskaan löydetä. Kalat sen syö, Jaana muistaa poliisin tokaisseen surun murtamalle äidille."

Ei kerrottu että suunnitellussa sektiossa katetrin voi laittaa myös salissa puudutuksessa.

Tietoihini on merkitty seksuaalinen hyväksikäyttö sekä pahoinpitely ja mitä tekee n.60v työhönsä kyllästynyt kätilö? Yrittää väkisin tunkea sitä! Mikä hirveä kipu ja se teininä koettu pahoinpitely vain pyöri päässäni koko sen ajan.

Myöhemmin nuorempi mukana ollut kätilö tuli kauhuissaan pyytämään anteeksi, niin ei olisi missään tapauksessa saanut tehdä. En ymmärrä miksei avannut suutansa siellä. Onneksi kaikki meni lopulta hyvin ja vauva oli täysin terve.

Tuon anteeksipyynnön jälkeen sitä vanhempaa kätilöä ei näkynyt enää kertaakaan jostain syystä.

Sairaalasta kotiuduttuani en tuntenut aluksi pissahätää ja oli muutenkin vaivalloista puskea sitä ulos. Pelkäsin jo vaurioita ja meinasin tehdä valituksen mutta päätin odottaa ja onneksi se meni ohi parin kk:n päästä.

Toisen lapsen kohdalla vaadin heti sen laittoa vasta leikkaussalissa. (onneksi oli kokonaan eri kaipunki).

Vierailija kirjoitti:

Kaveri pilkkasi aseksuaalisuudestani.

Vihaan olla sinkku ja olen hyvin yksinäinen, toivoisin niin parisuhdetta.

Mutta koska seksi ällöttää/ en sitä halua, niin eipä kukaan minun kanssani halua seurustella näin 30+vuotena.

Tämä kyseinen ”kaveri” tietää taustani ja tuskailuni.

Jostain syystä kerran hän sitten alkoi ilkkumaan ja nälväilemään kuinka pitäisi ”kasvaa aikuiseksi” ja ”vain antaa jonkun miehen panna mua”.

Onko meille a-seksuaaleille jotain omaa treffipalstaa? M30

Siskoni varasti, huijasi ja valehteli yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä kohdistui minuun ja muihin ihmisiin. Hän syytti minua epäempaattiseksi kiusaajaksi, kun paljastin hänen touhujaan. Hän piti yllä teatteria, jossa purskahteli itkuun tuon tuosta, koska olin syyttänyt häntä (todistetusti aiheesta). Olin kuulemma kylmin ja epäempaattisin ihminen ikinä. Itse tunsin asian olevan täysin päinvastoin. Että näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajoin itsemurhaa yrittäneen puolisoni ensiavusta akuuttipsykiatrialle syntymäpäivänäni. Hoitaja kysyi vain "pärjääksä"?  Mitään muuta ei omainen saanut.

Pärjäsin, koska oli pakko. Trauma jäi, mutta nyt 10+ vuoden jälkeen osaan jo elää sen kanssa.

Millainen ihminen edes kelailee jotain omaa syntymäpäivää tuollaisessa tilanteessa? Kukahan tässä on epäempaattinen? Ja mitä ihmettä sen hoitajan olisi pitänyt tehdä? Minun isäni on tappanut itsensä ja lapseni on yrittänyt itsemurhaa. Kun menin lastani teho-osastolle katsomaan, ei tasan kukaan siellä kysynyt minun vointiani, eikä sen odottaminen edes käynyt mielessä!

Tervetuloa epäempaattisten kerhoon. Sellainen minustakin sittemmin tuli. Kun elää mt-ongelmaisen kanssa, odottaa joskus jotakin keskustelua myös omaisena. No, ei odota enää. Olin tuolloin nuori, ja odotin sovittuja treffejä puolison kanssa, joka sitten päättikin toisin. Ehdin onneksi ajoissa. Onneksi oli sentään järjestänyt lapsen muualle.

Jäin työttömäksi ja uskalsin pitkän pohdinnan jälkeen pyytää ihan hyväpalkkaiselta kaverilta (jota pidin ennen tätä hyvänä ystävänä) 10€ lainaksi. Sain kyllä mutta saatesanoilla:

"Ei ole sun tilinumeroa enkä halua edes tallentaa sitä, lähetä se mulle erikseen. Haluan sen kympin sitte kans takasin!".

Kiitos vaan ja kyllä hävetti, en ole mikään ruinaaja luonteeltani. Voitte arvata lainasinko häneltä enää sen jälkeen rahaa ja tästä on aikaa n.5 vuotta. Nyt olen töissä onneksi.

Sairaalassa synnytyksen jälkeen vauvani joutui vastasyntyneiden teholle tarkkailuun. Olin hoitamassa häntä ja yhtäkkiä hirveä hormonimyllerrys iski päälle ja mua alkoi itkettää ja kyyneleet vaan valui, en pystynyt estämään. Hoitaja tokaisi vain että mitä sinä siinä nyt pillität. Sain sanottua että kaikki ok, nyt vain itkettää. Oli muutenkin tyly ja vauvaakin kohtaan ikävä, sitä en nyt avaa enempää, mutta olisi pitänyt tehdä valitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri pilkkasi aseksuaalisuudestani.

Vihaan olla sinkku ja olen hyvin yksinäinen, toivoisin niin parisuhdetta.

Mutta koska seksi ällöttää/ en sitä halua, niin eipä kukaan minun kanssani halua seurustella näin 30+vuotena.

Tämä kyseinen ”kaveri” tietää taustani ja tuskailuni.

Jostain syystä kerran hän sitten alkoi ilkkumaan ja nälväilemään kuinka pitäisi ”kasvaa aikuiseksi” ja ”vain antaa jonkun miehen panna mua”.

Onko meille a-seksuaaleille jotain omaa treffipalstaa? M30

Ei ainakaan minun tietääkseni, valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Olen vanhemmillani kylässä. Äitini löysi mut juuri itkemästä ja kysyi mikä hätänä. Kerroin, että tänään on taas paha päivä tahattoman lapsettomuuden kanssa ja itkettää kovasti. Hänpä totesi siihen: "No voi perse" ja meni pois. Näkyy lukevan tuossa olohuneessa nyt kirjaa ihan tyytyväisenä kaikessa rauhassa. t. Aikuinen lapsi

Samaa luokkaa. Itse olin siskolleni avautunut tahattomasta lapsettomuudestani, ja tämä muutamia viikkoja sen jälkeen tuli hehkuttamaan olevansa raskaana.

Ja luonnollisesti sanat "ei tämä ole teiltä pois!".

Mulla on yksi ystävä jolla tuntuu kaikki menevän aina huonosti jne. Mikä on tietysti hyvin ikävää. On kuitenkin outoa, että muilla ikäänkuin ei saisi olla ongelmia tai ne on aina pienempiä, joten niistä ei tarvitse välittää. Tämä ei minusta ole kovin empaattista. Toivon vain että osaa olla empaattinen työssään hoitoalalla kuitenkin.

Itse tsemppaan häntä ja myötäelän kun haluaa purkautua, tietysti, koska haluan helpottaa hänen oloaan. En enää kerro niin omista asioistani ja loppupelissä vaikeudetkin ovat olleet vain vahvistavia.

Ystäväni käytös, ikävissä asioissa "vellominen" on saanut suhtautumaan asioihin vain asioina joista on pyrittävä selviämään. En halua että tulee tahatonta kilpailua kummalla menee p45kemmin, kun se ei ole ikinä ollut tarkoitukseni, joten tsemppaan ja pidän omat asiat itselläni. Elämässä kun on myötä ja vasta mäkeä ja sen asenteen muuttaminen etten suostu antamaan niille ikäville asioille valtaa painaa mua alas liikaa, on helpottanut omaa elämää todella paljon.

Suvussani on myös vastaavanlainen henkilö, joka ei näe oikein hyvää missään tai kaikki tulee aina menemään pieleen vaikkei oikeasti menisi. Pitää aina murehtia etukäteen, asian ollessa päällä ja jälkikäteen, ettei vain pääse mistään nauttimaan. En tahdo tätä itselleni ja tarkoituksella olen opetellut tällaisesta pois. Pääsee paljon vähemmällä jos murehtii vain silloin mikäli asia menee oikeasti pieleen, mutta siihenkään ei kannata jämähtää. Ei pitää oletuksena sitä että pieleenhän se tulee menemään.

Taisi jo mennä ohi aiheen.. Sorry.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa hoitohenkilökunnan epäempaattinen käytös on täällä "normaalia", oikeastihan se on kaukana siitä. Itsekin olen mielenterveysongelmaisena saanut tavata useamman lääkärin tai hoitajan, joita ei kiinnosta muu kuin se, että syöt lääkkeesi. Ihan sama mitä sulle on käynyt, ota se rauhoittava. Niitä ei ehkä haluta määrätä alunperin ollenkaan, mutta jos sinulla niitä sattuu olemaan, se on ainoa hoito tilanteessa kuin tilanteessa: ota rauhoittava. Koskaan ei tule keskusteluapua, ehdotusta soittaa esim. läheiselle tai vaikka edes perkele käskyä juoda lasi maitoa ja mennä nukkumaan. :D Ainoa apu on ne lääkkeet, joiden avulla pärjätään taas yksi työvuoro ilman että tarvitsee nostaa persettä penkistä. 

Lakkasin itse käymästä päivystyksessä, oli olo kuinka "hullu" tahansa, sen jälkeen kun eräs lääkäri teki selväksi miten tämä Suomen sairas systeemi toimii. Että eivät voi oikeasti auttaa akuutisti muuten kuin määräämällä lääkkeitä, ja jos sinulla jo niitä on, ei muuta kuin yksi pilleri lisää + kotiin. Syön voimakasta neuroleptia korkealla annostuksella jo valmiiksi, mutta neuvo on, joka kerta, että jos olo pahenee niin "voi sitä ottaa yhden lisää päivässä". Ja apteekissa varmistetaan, että onko tämä neuvo oikea, koska "sun annostus alkaa olemaan jo nyt maksimirajoilla". :) 

Itsellä on kokemus, että kaikkea muuta annetaan mutta ei niitä rauhoittavia. Ei ole väliä montako kertaa menet päivystykseen suunniteltujen käyntien lisäksi. Tai käytkö normivastaanotoilla kuukauden vai viikon välein. Aina ne samat puristele jääpaloja, puhu läheisille, mene kylmään suihkuun, juttele naapurin kissalle ynnä muuta. Nöyryyttävintä itselle on nimenomaan vuositolkulla saada ne samat neuvot ja konstit ja jatkuva puhumisen ylistäminen, Potilaan leimaaminen yhteistyöhaluttomaksi sen perusteella, että toimivaksi todettua lääkehoitoa ei saa mutta puhua pitäisi aina vaan. Minusta puhuminen on yliarvostettua, Ei se ratkaise kaikkea. Hyvä lisä muiden keinojen joukossa, mutta hyvin turhauttavaa jauhaa samoja asioita. En jaksaisi puhua itsestäni ollenkaan, olen niin kyllästynyt vatvomaan mitä olen tehnyt tai mitä juuri nyt tunnen.

Selkeästi vain yhden linjan pitäisi toimia loputtomasti. Kun ajattelee sinun kokemusta, jossa vain lääkkeet ovat ratkaisu. Mitään uutta ei mitenkään voi kokeilla.