Mikä on kylmintä tai epäempaattisinta kokemaasi käytöstä?
Olen hyvin raskaassa elämäntilanteessa ja kuvaannollisesti tuntuu kuin olisin saanut rekkalastillisen tiiliskiviä ja jäävettä niskaan erään ihmisen taholta. Kerron oman kokemukseni myöhemmin.
Kommentit (83)
Vakavasti masentuneena lähes junaraiteulle hypänneenä mies raivosi koko synttäriviikon...
En hakenut mitään draamaa... Mieheltä puuttuu täysin tilannetaju.
Joskus tuntuu, että raivoaminen ei olekaan niin epäempaattista, vaikka hyvin epämiellyttävää onkin. Täydellinen kylmyys ja välinpitämättömyys ovat pahempia.
Soitin Psykiatrisen sairaalan päivystävän sairaanhoitajan puhelimeen, johon saa soittaa milloin vaan. Ja minua oli ohjeistettu soittamaan siihen, jos ilta-aikaan tulee kestämätön ahdistus. No, soitin. Puhelu meni pääpiirteissään näin: minä: ”Minna Meikäläinen tässä hei” , hän: ”Hei!” minä sopertaen ahdistuneella äänellä: ”minua ahdistaa tosi paljon.” Hän: ”no mitäs sinä oot tehnyt silloin kun sinua ahdistaa?” Minä: ”no en oikeen tiiä, ei ole ahdistanut näin pahasti pitkään aikaan. Onhan mulla tuo rauhoittava.” Hän: ”No otappa se rauhoittava” minä: ”no en haluais niitä ihan koko ajan käyttää, minua käskettiin soittamaan tähän numeroon jos alkaa ahdistaa pahasti.” Hän: ”no ei tietenkään kannata liian usein käyttää” minä:” no mitä minä teen nyt tässä” hän: ”ota se rauhoittava.” Minä: ” no voisi kai sen ottaa” hän: ”no hyvä, kiitos hei hei.
Ylenkatsovalla äänellä vastaili. Oli kyllä aika kylmä vastaanotto, enkä apua saanut. Entä jos olisin tehnyt jotain itselleni sen jälkeen kun en saanut apua? Se olisi ollut tuon vastuulla.
Pahimmat kokemukset ovat varmasti kouluajoilta. Kiusaaja löi tuntuvasti kasvoihin ja kun vaadin selitystä, kielsi tehneensä mitään. Teennäisen hämmästynyt ilme kasvoilla: "Mitä sä selität? En mä ole lyönyt."
Olin erittäin hyvän pitkäaikaisen ystävän kanssa samassa työpaikassa. Minuun kohdistui vakavaa kiusaamista. Ystävä ei halunnut ”ottaa kantaa”.
Selvittely vei pitkään, mutta sain lopulta oikeutta. Tuo ystävä ei ole koskaan sanonut asiaan mitään. Välimme ovat ymmärrettävästi viilenneet. Olen saanut paljon tukea asiassa töistä muuten. Ystävä tavallaan nolasi vain itsensä.
Ystävä ei halunnut ”ottaa kantaa”.
Puuttumattomuus, hiljaisuus, on hyväksyntää.
Kaikki mieskokemukseni: valheita, ghostaamista, hyväksikäyttöä ja viimeisin sosiopaatti varasti multa myös rahaa ja syyllisti siitä minua!!!! :D naisten puolelta selkäänpuukotukset ja selän takana pskan puhumiset. Elämässäni ei ole enää yhtäkään ihmistä pl perheeni enkä edes enää halua ihmisiä elämääni, olen kohdannut vain hirviöitä. Luotto ihmisiin pyöreä 0.
Vierailija kirjoitti:
Soitin Psykiatrisen sairaalan päivystävän sairaanhoitajan puhelimeen, johon saa soittaa milloin vaan. Ja minua oli ohjeistettu soittamaan siihen, jos ilta-aikaan tulee kestämätön ahdistus. No, soitin. Puhelu meni pääpiirteissään näin: minä: ”Minna Meikäläinen tässä hei” , hän: ”Hei!” minä sopertaen ahdistuneella äänellä: ”minua ahdistaa tosi paljon.” Hän: ”no mitäs sinä oot tehnyt silloin kun sinua ahdistaa?” Minä: ”no en oikeen tiiä, ei ole ahdistanut näin pahasti pitkään aikaan. Onhan mulla tuo rauhoittava.” Hän: ”No otappa se rauhoittava” minä: ”no en haluais niitä ihan koko ajan käyttää, minua käskettiin soittamaan tähän numeroon jos alkaa ahdistaa pahasti.” Hän: ”no ei tietenkään kannata liian usein käyttää” minä:” no mitä minä teen nyt tässä” hän: ”ota se rauhoittava.” Minä: ” no voisi kai sen ottaa” hän: ”no hyvä, kiitos hei hei.
Ylenkatsovalla äänellä vastaili. Oli kyllä aika kylmä vastaanotto, enkä apua saanut. Entä jos olisin tehnyt jotain itselleni sen jälkeen kun en saanut apua? Se olisi ollut tuon vastuulla.
Kun apua ei saa tuolla lailla.
Ei niitä kiinnosta pätkääkään että sulla on hirveä olo.
Niitä kiinnostaa vain siinä tapauksessa jos vaikuttaa siltä että et pärjää kotona.
Toi "mitäs oot tehnyt silloin kun"-kysymys tarkoitti että onko itsetuhoisuutta. "En tiiä on mulla tossa rauhoittava" kuulostaa siltä että et ole vielä kaikkia kotihoitokeinoja kokeillut.
Joudut sanomaan ihan ääneen että jos vaikka pelkäät että teet itsellesi jotain, sellaista ei voi jättää puhelinkeskustelusta pääteltäväksi.
Tyttikseni vastailee minulle vain "joo" tai "ei"
Olin flunssainen, perheenjäsen kuolemansairaana sairaalassa. Eli olin kipeä ja paha mieli. Mies tuli viereeni vonkaamaan. Sanoin että nyt ei ole hyvä hetki. Mies siihen että eihän sun tarvitse siinä edes tehdä mitään. Suhde loppui siihen.
Se, kun sain vakavan sairaskohtauksen ja luulin kuolevani, olin todella tuskissani, mieheni alkoi kiusata minua kutittamalla, tökkimällä yms. Aivan järkyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soitin Psykiatrisen sairaalan päivystävän sairaanhoitajan puhelimeen, johon saa soittaa milloin vaan. Ja minua oli ohjeistettu soittamaan siihen, jos ilta-aikaan tulee kestämätön ahdistus. No, soitin. Puhelu meni pääpiirteissään näin: minä: ”Minna Meikäläinen tässä hei” , hän: ”Hei!” minä sopertaen ahdistuneella äänellä: ”minua ahdistaa tosi paljon.” Hän: ”no mitäs sinä oot tehnyt silloin kun sinua ahdistaa?” Minä: ”no en oikeen tiiä, ei ole ahdistanut näin pahasti pitkään aikaan. Onhan mulla tuo rauhoittava.” Hän: ”No otappa se rauhoittava” minä: ”no en haluais niitä ihan koko ajan käyttää, minua käskettiin soittamaan tähän numeroon jos alkaa ahdistaa pahasti.” Hän: ”no ei tietenkään kannata liian usein käyttää” minä:” no mitä minä teen nyt tässä” hän: ”ota se rauhoittava.” Minä: ” no voisi kai sen ottaa” hän: ”no hyvä, kiitos hei hei.
Ylenkatsovalla äänellä vastaili. Oli kyllä aika kylmä vastaanotto, enkä apua saanut. Entä jos olisin tehnyt jotain itselleni sen jälkeen kun en saanut apua? Se olisi ollut tuon vastuulla.
Kun apua ei saa tuolla lailla.
Ei niitä kiinnosta pätkääkään että sulla on hirveä olo.
Niitä kiinnostaa vain siinä tapauksessa jos vaikuttaa siltä että et pärjää kotona.
Toi "mitäs oot tehnyt silloin kun"-kysymys tarkoitti että onko itsetuhoisuutta. "En tiiä on mulla tossa rauhoittava" kuulostaa siltä että et ole vielä kaikkia kotihoitokeinoja kokeillut.
Joudut sanomaan ihan ääneen että jos vaikka pelkäät että teet itsellesi jotain, sellaista ei voi jättää puhelinkeskustelusta pääteltäväksi.
Kun mulle sitä mainostettiin että saa jutteluapua ja tilanteen arviointia, että pärjääkö kotona, mutta eihän tuossa ehtiny edes sanoa että joo on itsetuhoisia ajatuksia. Oli niin tympääntyneen ja ylimielisen oloinen. No sain muualta apua sitten.
Ihmisten käytös Suomessa, somessa ja live elämässä, aivan järkyttää kohtelua ja huutelua, mut niin raamatussa sanotaan et hyvä et kukaan pystyy toisten kanssa olemaan tekemisissä koska lopunajan ihminen muistuttaa enemmän paholaista käytökseltään kuin ihmistä
112 sanoi että eipä tässä mikään kiire ole kun olin isäni varmuusketjulla lukitun oven takana ja ovenraossa näkyi parin viikon postit.
Toinen vanhempi ja lapsen toinen vanhempi luonteiltaan äärimmäisen kylmiä ja kontrolloivia, myötätunto täysin vieras käsite. Pahinta varmaan pysyvä kokemus siitä että ei ole rakastettu eikä ole rakkauden arvoinen. Yksittäisiä tilanteita vaikea eritellä kun tila oli jatkuva, täydellinen välinpitämättömyys. Kaikki osaa olla joissain tilanteissa kylmiä ja välinpitämättömiä, mutta tahallinen ja johdonmukainen käytös todella vaurioittaa, varsinkin lasta tai omaan lapseen kohdistunut.
Vierailija kirjoitti:
112 sanoi että eipä tässä mikään kiire ole kun olin isäni varmuusketjulla lukitun oven takana ja ovenraossa näkyi parin viikon postit.
No mikä kiire tuossa muka enää voisi olla? Jos sisällä on vainaja niin ei se minnekään karkaa.
Ajoin itsemurhaa yrittäneen puolisoni ensiavusta akuuttipsykiatrialle syntymäpäivänäni. Hoitaja kysyi vain "pärjääksä"? Mitään muuta ei omainen saanut.
Pärjäsin, koska oli pakko. Trauma jäi, mutta nyt 10+ vuoden jälkeen osaan jo elää sen kanssa.
Nyt jo entinen työkaveri....
Jotenkin ajautui seuraani, kun tuli samaan työpaikkaan, niinpä meistä tuli enemmän, kuin työkaverit. Minua varoiteltiin hänen kaksinaamaisuudestaan ja ikävä kyllä sain kokea myös sen puolen.
Hän sitten lähti muualle töihin ja se oli kyllä elämäni onnellisin päivä.
Haluaisi kuulema vielä vapaalla tavata minua, mutta olen tähän asti välttynyt siltä, kun olen keksinyt aina jotain muuta menoa.
Jotkut ihmiset vaan on sellaisia, jotka imevät muista kaikki energiat ilkeällä käytöksellään.
Olen jo 40v. ja tästä oppineena aion jatkossa viettää aikani sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat oikeasti ystäviäni.
Miesystäväni jätti minut ja sitten rukoili takaisin, taas jätti jne. Kerroin kuinka kurhaa käytöstä tuo on ja sain vastaukseksi "voi voi". Ei mitään empatiakykyä, järjettömän julmaa kohtelua tuollainen toisen tunteilla leikkiminen.
Up