Oma teinielämäsi vs. oman teinisi elämä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ysärillä oli viimesen päälle kotibileitä, menoa ja meininkiä!

Eipä juuri oo enää.

Ysärillä kuuli juttuja miten joku isosiskon kaveri oli päässyt baariin 13-14-vuotiaana yms. (ihan sairasta näin jälkikäteen ajateltuna). Eipä käy jotkut 05-06 -syntyneet baareissa vielä pitkään aikaan onneksi!

Jep. Silloin tosiaan pääsi alaikäisenä baariin, jos ei nyt ihan vauvalta näyttänyt. Itsekin olin pari kertaa mutta ei se tuntunut kivalta, jännitin koko ajan.

Yllätyksenä sinulle varmaan tulee, että niin pääsee nytkin. Se ei varmaan ole niin helppoa mutta mahdollista kuitenkin.

Nykyään kun ravintoloilla mennyt jo vuosia huonommin myös ovimiehiä on vähemmän töissä samaan aikaan. Tällöin on mahdollista päästä pujahtamaan ovesta ilman että henkkarit katsotaan vaikka muuten niitä kyllä nykyisin tunnolisesti kysellään.

T. Ovimies

Suurimpana erona on se, että näin kesälomalla omat teinit ovat sen kaksi viikkoa kaupungin duunissa. 80-90-luvulla kaikki kaverini olivat melkeinpä koko kesän töissä. Silloin oli tapana lähteä kesätöihin myös Ruotsiin ja Ahvenanmaalle, joten joku kaveri oli aina poissa koko kesän. Meidän kuului siis tienata omat talven humputtelu- ja vaaterahamme kesän aikana. Töitä oli silloin tarjolla ihan eri tavalla eikä työajoista ja -oloista oltu niin tarkkoja.

Väitän, että suuri henkisen ilmaston muutos on vanhempien ja lasten väleissä, ja meidän nykyvanhempien hyväksi. 

Minulla oli ihan turvallinen koti ja mukavat vanhemmat, mutta meillä ei ollut millään tavalla läheiset, luottamukselliset tai ns. kaverilliset välit. En todellakaan puhunut äitini kanssa ihastuksista tai poikaystäväehdokkaista, tai siitä, että tarvitsin e-pillerit. Alkoholinkäyttöä (ja 90-luvulla nuoret todella joivat!) salailtiin hengen hädässä. Ei puhuttu paljon muustakaan, ei kiusaamisesta, kaverisuhteista, opiskeluhaaveista, viikonlopun suunnitelmista, lomatoiveista... Eivät vanhemmatkaan ottaneet näitä asioita ikinä puheeksi. Hyvin erillisiä elämiä elettiin, vaikkakin saman katon alla. 

Omat teinini puhuvat tosi avoimesti minulle mm. kuukautisista, ihastuksistaan, sydänsuruista, ehkäisyn tarpeesta, miettivät avoimesti alkoholinkäyttötapoja (en hae alaikäisille, mutta avoimesti olen puhunut asiasta ja sanonut, että mieluummin haluan tietää kokeiluista), tulevaisuuden suunnitelmia, kaverisuhteita puidaan... 

En koe olevani mikään erityisen hyvä äiti, vaan olen ymmärtänyt että tällainen avoimuus ja keskusteleva ilmapiiri on ihan yleistä teinien ja vanhempien välillä nykyään.  

90-luvun alussa olin teini ja hyvät on muistot. Oltiin vastuullisia vaikka usein joimmekin ja seurustelukumppanit vaihtuivat. Aina löytyi hakijat ja kotiinkin saattoi mennä pienessä laskuhumalassa. Kotibileet oli ihan parasta. Neitsyys meni seiskalla, enkä kadu.

Oma teini nyt 16. Hoitanut koulunsa skarpisti, noudattaa terveellisiä elämäntapoja, syö ravinteikasta ruokaa ja liikkuu. Ei ole kokeillut tupakkaa, mikä on huippua toki. On juonut ysin päättäjäisissä ensimmäistä kertaa pari olutta. Tietokone on tärkeä osa elämää ja viihtyy kotona. Ajat ovat erit.

Samanlaisia kokemuksia täälläkin. Ysärillä teinivuodet olivat verrattain hurjia: asemalla hengailua ja viikonloppukännejä yms. sekoilua vaikka hyvästä keskiluokkaisesta perheestä olinkin. Nykypäivänä sosiaaliviranomaiset olisivat puuttuneet kun jäin jopa kerran kiinni kaupasta varastamisesta. Oman tyttäreni 13v. elämä ihan erilaista, kilpatason urheilu vie paljon aikaa eikä ole muutenkaan kiinnostunut pyörimään missään kauppakeskuksissa. Olen myös paremmin perillä lapseni elämästä kuin omat vanhempani olivat.

Samoja juttuja päihteiden käytöstä ja digielämästä kuin monella muulla.

Yhtä asiaa olen miettinyt, että se on selkeästi erilaista 90-luvun alussa ja vuonna 2020. Liittyy elintasoon ja rahaan. 

Minun nuoruudessani rahasta ei kovin paljon puhuttu. Lapsilla oli huomattavasti vähemmän rahaa käytössä kuin ennen. Itse sain esimerkiksi rippilahjaksi vanhemmiltani hopeisen rippiristin ja jonkin runokirjan. Omat lapseni ja heidän kaverinsa saivat skoottereita, kannettavia tietokoneita, uuden iPhonen jne. 

Omassa nuoruudessani oli myös ihan tavallista sanoa, että jokin asia on liian kallis tai että meillä ei nyt ole tuollaiseen rahaa. En itse esimerkiksi päässyt ratsastusleirille tai saanut jotakin todella kalliita merkkifarkkuja. En mitenkään kärsinyt tästä, kokenut jääväni syrjään tai edes jäänyt miettimään asiaa sen kummemmin. Oli itsestään selvää, että kaikkea haluamaansa ei saanut. Tilanne oli kaikilla kavereilla sama. Joku sai kevarin, joku ei. Joku sai kesäksi vuokrahevosen, joku ei. Oli ihan tavallista sanoa lapsille, että meillä ei tuollaiseen nyt ole kyllä rahaa. Nuorten myös oletettiin tienaavan itse omat humputtelurahansa vaikka sitten siellä Suonenjoen mansikkapelloilla, minne monet kaverit kesällä reissasivatkin.

Nyt huomaan omista lapsista, että rahasta puhutaan paljon enemmän, rikkaita ihaillaan ja se, että ei ole varaa esimerkiksi johonkin harrastukseen, koetaan  tosi häpeällisenä asiana. Myös vanhempana huomaan ajattelevani, että olenko jotenkin huono äiti, kun ei meillä on varaa vaikka lähteä laskettelemaan talvilomalla. Erikoinen muutos yhteiskunnassa.

Ysärillä teinielämä oli jollain tavoin hyvin synkkää, oli runsasta alkoholinkäyttöä ja sitten yhdessä vaiheessa tuli sata nismi muotiin, kaikki viil teli itseään ja värjäsi hiuksiaan mustiksi.

Oma lapsi ei vielä ole teini, mutta toivon että hänellä tulee menemään paremmin.

En käyttänyt teininä alkoholia, mutta ei ole käyttänyt omakaan teinini. Seurustelun aloitin 17-vuotiaana ja ensimmäisen vuoden aikana niitä poikaystäviä ehti jo muutama olla. Toisen vuoden aikana yksi, jonka hänetkin pistin vaihtoon kun lähdin opiskelemaan ja laskelmoin, että löydän sieltä paremman. 

Oma teini aloitti seurustelun 16-vuotiaana ja on edelleen sen ensimmäisen poikaystävänsä kanssa. Menivät naimisiinkin. Että tässä suhteessa sekoilua vähemmän. 

Kaikkein nolointa on se, että tuo nuoruuden poikaystävä jonka hylkäsin abivuoden jälkeen ja joka muistaa minut sellaisena hepsankeikkana, on nyt tyttäreni tutoropettaja yliopistossa! Häpeän silmät päästäni ja toivon ettei hän mieti mielessään missä kaikissa eri asennoissa on minua kyntänyt, kun keskustelee tyttäreni kanssa tämän opinnoista.

Sanotaan, että nykynuorille koko maailma on auki ja ovat kansainvälisempiä ja kielitaitoisempia kuin mikään sukupolvi ennen heitä. 

Enpä tiedä. Kielitaitoisempia ehkä, mutta muuten nykyteinien elämä on omien havaintojeni mukaan huomattavasti pienemmissä piireissä kuin omana aikanani. Omina teinivuosina minä ja kaverini reissasimme ympäri Suomen tapaamassa harrastuksien (esim. kirjekaverit!) kautta saatuja kavereita. Vanhemmat eivät silmäänsä räpäyttäneet, kun kerroin lähteväni tapaamaan viikonlopuksi sitä yhtä Maija Virtasta Ouluun, sekin harrastaa ratsastusta, ei olla ikinä puhuttu puhelimessa, mut kirjoiteltu on! Kesälomilla lähdettiin lukioikäisinä töihin toiselle puolelle Suomea lapsenvahdiksi tai mansikkamaalle, leirinohjaajiksi ja jotkut ihan Ruotsiin asti. Kielikurssilla kävivät monet.

Omat teinini ja heidän kaveripiirinsä pysyvät tiukasti kotona ja kotiympyröissä, kännykkä kädessä. Välillä tuntuu, että saa patistella että lähtisivät edes jossain kaupungilla käymään. Toki ajat ovat muuttuneet, en minä välttämättä päästäisi tytärtäni jotakin tuntematonta kaveria tapaamaan satojen kilometrien päähän tai ainakin soittaisin kaverin vanhemmille ensin, mikä en varmaan omalle äidilleni tullut edes mieleen. Perheen kanssa voidaan lähteä viikon talvilomareissulle Teneriffalle, mutta yksin tai kaveriporukalla eivät kyllä liiku minnekään. Yritin tänä keväänä ehdottaa mansikanpoimintaa Itä-Suomessa ja sain kännykän takaa hyvin epäuskoisen katseen.  

Vierailija kirjoitti:

Mä hilluin kylillä kännissä ysärillä, omat on kotona. Ihan eri elämää.

Se on kumma, miksi ysärillä oli se "pakko ryypätä". Synnyin varmaan liian aikaisin, tunsin aina itseni ulkopuoliseksi, kun muut puhuivat mitä juovat viikonloppuina... luulin että mussa on jotain vikana. Nykyään on luonnollista olla kotona viikonloput, hyvä niin.

Mulla ei ollut teinielämää. Varmaan osaksi sen takia mulla ei ole sitä teiniäkään.

Erilaista on omien teinilapsieni elämä kuin mitä minulla. Olen todella köyhästä perheestä ja olen niin kauan kuin muistan lapsuudestani lähes kaiken vapaa-aikana käyttänyt työntekoon. Ala-asteaikana kesäisin isäni kanssa sekätyömieshommissa auttamassa, ja yläasteella 7 luokasta lähtien aloin jakaa mainoksia 3-4 kertaa viikossa (myös koulupäivinä iltaisin) ja toki kesäisin isäni kanssa hanttihommissa. Rahat menivät perheen  yhteiseen kassaan. Minulla ei mitään sen kummempaa teinielämää koskaan ollut, ei ollut sellaiseen mitään mahdollisuutta. Perheemme ei myöskään koskaan lomaillut missään, oltiin aina kotona.  Elämä kulki kodin, koulun ja työn välillä. Toisaalta ei meidän perheessä arvostettukaan muuta kuin työntekoa. 

Omilla lapsillani on ihan erilainen elämä (luojan kiitos), saavat nauttia ala-asteellakin kesälomasta eikä heidän tarvitse raataa kokoajan. Nyt teineinä tuntuvat erittäin järkeviltä nuorilta, paljon omia harrastuksia ja kavereita. He ovat myös paljon fiksumpia ja rohkeampia kuin mitä minä heidän iässään.  Olen yrittänyt tehdä heille paremman lapsuuden ja nuoruuden kuin mitä minulla oli aikoinaan.   

Minä itse: olin kiltti kympin tyttö, elin suojattua elämää, ei päihteitä vaan kehittäviä harrastuksia. Olin teini 90-luvulla.

Minun lapseni: ovat kilttejä kympin tyttöjä, elävät suojattua elämää, ei päihteitää vaan kehittäviä harrastuksia. Ainoa ero on, että lapset ovat minua sosiaalisempia ja heillä on enemmän kavereita ja ystäviä.

En tiedä elinkö jotenkin kieroutuneessa ympäristössä, vai oliko silloin 80-luvulla yleistäkin, mutta koin jo aika nuorena jonkinlaista ympäristön painetta, että pitää olla poikaystävä. Ihan jo varhaisteineiltä udeltiin, että joko seurustelet. Eikä se vain jäänyt yhteen kyselyyn vaan se tuntui olevan hirveän tärkeää.

Näin jälkikäteen tuntuu oudolta, kun nykyisin kysellään nuorilta harrastuksista ja opiskelusuunnitelmista.

Oliko tämä yleistä vai oliko sukulaiseni vain outoja?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä elinkö jotenkin kieroutuneessa ympäristössä, vai oliko silloin 80-luvulla yleistäkin, mutta koin jo aika nuorena jonkinlaista ympäristön painetta, että pitää olla poikaystävä. Ihan jo varhaisteineiltä udeltiin, että joko seurustelet. Eikä se vain jäänyt yhteen kyselyyn vaan se tuntui olevan hirveän tärkeää.

Näin jälkikäteen tuntuu oudolta, kun nykyisin kysellään nuorilta harrastuksista ja opiskelusuunnitelmista.

Oliko tämä yleistä vai oliko sukulaiseni vain outoja?

Minä muistan täsmälleen saman ja sen kuinka ahdistavaa se oli. Jo 14-vuotiaita alettiin painostamaan seurusteluun. Nykyaika on tässä suhteessa paljon viisaampi.

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhempani minusta: olen elänyt paljon seesteisemmin kuin he itse teininä

Minä itse itsestäni: ryyppäsin teininä joka viikonloppu. Kesät viiletin festareilla. Kynttilä paloi molemmista päistä.

Minä lapsistani: Viettävät paljon seesteisempää teinielämää kuin itse aikoinani.

Lapset itsestään: Eläimellinen meininki. Bileitä ja juopottelua.

...

Ja jossain siinä välillä on totuus.

Meillä se totuus on, että esikoinen on ryypiskellyt aika ajoin 14-15-vuotiaasta lähtien, mutta enimmäkseen on viikonloput ja varsinkin arki-illat treeneissä, peleissä tai kotona. 

VS. Minä:  Teininä ei enää ollut harrastuksia ja käytännössä kaikki illat oltiin ulkona, vedettiin röökiä ja viikonloppuisin kännit.

Keskimmäinen täyttää 15 kesällä, ei ole juonut tai polttanut, eikä halua tehdä kumpaakaan. On käytännössä aina kotona tai skeittaamassa. 

Kuopus on 12, ja ihan lapsen maailmassa vielä, vaikka murrosikä on jo täysillä fyysisesti käynnissä.

Että ihan sama mitä lapseni itse ajattelevat elämästään, ihan objektiivisesti katsottuna he elävät paljon suojatumpaa, vaarattomampaa ja kaikin tavoin parempaa elämää kuin itse elin aikanaan. 

Ennen kaikkea heistä välitetään, ja heidän asioistaan ollaan kiinnostuneita.

Itse olin teini 90-luvulla, ja silloin luuhattiin illat kavereiden kanssa. Ensimmäiset tupakka-ja alkoholikokeilut 13-vuotiaana, yläasteella oli jo välillä kotibileitä, joissa juotiin. Ensimmäinen poikaystävä oli 14-vuotiaana. Monet polttivat myös koulussa, juostiin usein opettajia karkuun tupakkapaikalla. Harrastin kyllä aktiivisesti urheilua, joten monet viikonloput kului myös urheilun parissa. Ysärillä yötivolit olivat suosittuja vappuna, ensimmäisen kerran kävin siellä 13-vuotiaana salaa vanhemmiltani..

Oma teinipoika on nyt 14.v, harrastaa joukkueurheilua ja illat kuluu yleensä harrastusten parissa. Tai sitten käyvät jossain pelailemassa kavereiden kanssa. Ei ole käynyt vielä missään kaupungilla pyörimässä, ei notku kaupoissa. Jos on vapaailta, pelaa usein pleikkarilla kavereiden kanssa. Eikä ole vielä alkoholikokeiluja ollut.

On hieman erilaista meidän teinin elämä kuin oma teiniaikani..

Vierailija kirjoitti:

Nykynuoret ovat paljon fiksumpia kuin oma sukupolvi aikoinaan. Todella hyvä niin! Eikä siinä ole mitään ihmeellistä tai hävettävää jos 15- tai 17-vuotiailla ei ole tytöistä kokemusta kuten tuo yksi typerys kyselee.

Näin on! Minä menetin neitsyyteni 14-vuotiaana vuonna -89. Jälkeenpäin harmitti. Omat poikani ovat syntyneet 2001 ja 2004, vanhempi siis nyt ylioppilas, ja viime talvena hän tietääkseni aloitti ensimmäisen seurustelusuhteensa. Onkin tosi mukava tyttö, vuotta alemmalta luokalta. 

Mä olin goottityylinen, vedin röökiä ja ryyppäsin joka viikonloppu. Paneskelin ympäriinsä jo 16-vuotiaana. Tosin salasin että tämän kaiken todella hienosti vanhemmiltani, onneksi kaverin äiti oli lepsumpi, niin olin siellä kaikki vkl yötä. Koulun suhteen menin sieltä, mistä aita on matalin.

Oma teinini on urheilullinen heppatyttö, tosin vähän pissismäinen, mutta nukkuu kotona kuitenkin kaikki yöt ja tulee sovittuun aikaan kaupungilta kotiin ja ei ole koskaan haissut alkoholilta eikä röökiltä. Myöskään mitään poikakavereita ei ole, tai enhän tietenkään voi olla varma, mutta melko varma olen. Koulu sujuu hyvin, keskiarvo oli nyt 9.5. Urheilulukioon hän haluaa sitten ensi vuonna. Ja on todella kiltti tyttö ja huolehtii hienosti pikkusiskoistaan.

Tää muutos on kyllä ollut hämmentävän nopea. Olen siis 26-v eikä minulla ole vielä omia lapsia. Omista teiniajoista ei edes ole kovin kauan.  Mutta tuntuu että vielä silloin 2007-2010 kun olin yläasteella, ryyppääminen, polttaminen ja muukin sekoilu oli vielä ihan normijuttu. Olin itse harvoja luokallamme kuka ei näitä harrastanut. Silloin esim. oli ihan normijuttu että kaupunkimme kirjaston edessä suuri osa teineistä veti röökiä bussia odottaessaan. Viimeksi kun menin siitä ohi, teinejä näkyi yhtä paljon kuin ennenkin, mutta kukaan ei polttanut.