mies käy joka päivä ulkona lounaalla

Parisuhde ei ole hoitosuhde, tai äitisuhde. Tyyppi varmaan ajattelee, saattaa sanoa ääneenkin että ”luulin saavani kaiken anteeksi”. Just.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten, kun saat viimeisen lainaerän maksettua?

Hankitte miehen kanssa vielä isomman lainan? Autolainan tai asuntolainan? Kai tajuat, että olisit velkaorja lopun ikääsi? Mies ei tule muuttumaan, mutta sinä himoitset masokistisesti aina vain suurempia sitoutumuksia (joista olisit vastuussa YKSIN)!

H e r r a j u m a l a, en edes tunne sinua, mutta minua alkoi huolettaa! Tarvitset asumuseron ja terapeutin, et asuntolainaa!!

Siis just tämän asian takia minuakin huolettaa tosi paljon tämä tilanne. Pelottaa että minua aletaan käyttää taas "hyväksi" ja vaikka nyt olen saanut paljon vahvuutta ja itsevarmuutta kohdata kaikenmaailman huutamiset ja manipulointiyritykset rahaan liittyen, entä jos taas sorrun ostamaan jotain tai muuten vaan pilaan taas elämäni.

Meillä=minulla on autolaina, joka oli ensimmäkin 8000e enemmän kun olin liikkeeseen mennessä sanonut ylärajaksi (miehen kaveri oli automyyjä ja saivat yhdessä houkuteltua ottamaan kalliimman). Auto on kauhea murheenkryyni, se vie jo muutenkin olemattomasta budjetista aika ison osan. Mies ei suostu myymään autoa, hänkin on maksanut eriä siitä ja tarvitsee sitä työhönsä. Minä haluaisin ostaa halvemman auton mutta mies ei suostu. Tuokin varmaan kertoo miten tossun alla olen. Mies sanoo itsensä irti töistä jos myyn tuon auton jne. Ei minulla ole ollut aiemmin varaa ottaa tuollaista riskiä ja kun rahat autoon on löytynyt, se on myös pidetty. Ensin kiva ja ihana pieni "luksus"juttu on muuttunut vuosien saatossa minulle häpeälliseksi esittelykappaleeksi joka syö viimeisetkin rahat. Mies on puhunut monesti jopa 40 000e autolainoista ja sehän on ihan käsittämätöntä jossei ole edes omaa asuntoa. Vaikea arvata kuka senkin lainan joutuisi nimiinsä ottamaan :) :) 

Pitäisikö näyttää tämä keskustelu miehelle mitä olette mieltä? On täällä aika suoria mielipiteitä kuitenkin asiaan liittyen. Jos minun sanani ei auta niin uskoisikohan hän kymmeniä muita tuntemattomia ihmisiä... Mene ja tiedä mutta epätoivoinen olen ja harmittaa että olen vuosikausia tuhlannut tälläisessä kurassa. Jos olisin heti alkuun tajunnut, mitä on tapahtumassa ja olisi ollut edes hitunen arvostusta itseä kohtaan, ei näitä ongelmia olisi. 

- AP

Tuli mieleen tuosta automyyjäkaverista, joka sai houkuteltua ostamaan kalliimman, niin lähes kaikilla yli varojensa elävillä ketkuilla (miespuolisilla) on myös samanhenkisiä kavereita... Siis juuri tuollaisia, jotka tykkäävät ottaa riskejä ja pelleillä rahojen kanssa eikä mitään todellisuudentajua.

Automyyjillä on hyviä juttuja noista tyhjätasku-"ostajista" joiden on vaan pakko saada velka-auto vaihdettua uuteen velka-autoon ja välirahaa ei tietenkään löydy senttiäkään...

No eikös siinä silloin auto vaihda omistajaa? Joten ostotapahtuma on ihan oikea, eikä lainausmerkeissä.

Kuski ei osta vaan rahoitusyhtiö...

Sittenhän siellä olisi se rahoitusyhtiön edustaja "ostamassa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten, kun saat viimeisen lainaerän maksettua?

Hankitte miehen kanssa vielä isomman lainan? Autolainan tai asuntolainan? Kai tajuat, että olisit velkaorja lopun ikääsi? Mies ei tule muuttumaan, mutta sinä himoitset masokistisesti aina vain suurempia sitoutumuksia (joista olisit vastuussa YKSIN)!

H e r r a j u m a l a, en edes tunne sinua, mutta minua alkoi huolettaa! Tarvitset asumuseron ja terapeutin, et asuntolainaa!!

Siis just tämän asian takia minuakin huolettaa tosi paljon tämä tilanne. Pelottaa että minua aletaan käyttää taas "hyväksi" ja vaikka nyt olen saanut paljon vahvuutta ja itsevarmuutta kohdata kaikenmaailman huutamiset ja manipulointiyritykset rahaan liittyen, entä jos taas sorrun ostamaan jotain tai muuten vaan pilaan taas elämäni.

Meillä=minulla on autolaina, joka oli ensimmäkin 8000e enemmän kun olin liikkeeseen mennessä sanonut ylärajaksi (miehen kaveri oli automyyjä ja saivat yhdessä houkuteltua ottamaan kalliimman). Auto on kauhea murheenkryyni, se vie jo muutenkin olemattomasta budjetista aika ison osan. Mies ei suostu myymään autoa, hänkin on maksanut eriä siitä ja tarvitsee sitä työhönsä. Minä haluaisin ostaa halvemman auton mutta mies ei suostu. Tuokin varmaan kertoo miten tossun alla olen. Mies sanoo itsensä irti töistä jos myyn tuon auton jne. Ei minulla ole ollut aiemmin varaa ottaa tuollaista riskiä ja kun rahat autoon on löytynyt, se on myös pidetty. Ensin kiva ja ihana pieni "luksus"juttu on muuttunut vuosien saatossa minulle häpeälliseksi esittelykappaleeksi joka syö viimeisetkin rahat. Mies on puhunut monesti jopa 40 000e autolainoista ja sehän on ihan käsittämätöntä jossei ole edes omaa asuntoa. Vaikea arvata kuka senkin lainan joutuisi nimiinsä ottamaan :) :) 

Pitäisikö näyttää tämä keskustelu miehelle mitä olette mieltä? On täällä aika suoria mielipiteitä kuitenkin asiaan liittyen. Jos minun sanani ei auta niin uskoisikohan hän kymmeniä muita tuntemattomia ihmisiä... Mene ja tiedä mutta epätoivoinen olen ja harmittaa että olen vuosikausia tuhlannut tälläisessä kurassa. Jos olisin heti alkuun tajunnut, mitä on tapahtumassa ja olisi ollut edes hitunen arvostusta itseä kohtaan, ei näitä ongelmia olisi. 

- AP

Tuli mieleen tuosta automyyjäkaverista, joka sai houkuteltua ostamaan kalliimman, niin lähes kaikilla yli varojensa elävillä ketkuilla (miespuolisilla) on myös samanhenkisiä kavereita... Siis juuri tuollaisia, jotka tykkäävät ottaa riskejä ja pelleillä rahojen kanssa eikä mitään todellisuudentajua.

Automyyjillä on hyviä juttuja noista tyhjätasku-"ostajista" joiden on vaan pakko saada velka-auto vaihdettua uuteen velka-autoon ja välirahaa ei tietenkään löydy senttiäkään...

No eikös siinä silloin auto vaihda omistajaa? Joten ostotapahtuma on ihan oikea, eikä lainausmerkeissä.

Kuski ei osta vaan rahoitusyhtiö...

Sittenhän siellä olisi se rahoitusyhtiön edustaja "ostamassa".

Et ole tainnut juuri autokauppoja tehdä. Itse kyllä maksan ihan pankkikortilla ilman luotto-ominaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ottaa puolisoksi tuhlailevaa peluria, jos haluaa olla tasaveroinen kumppani eikä taskurahoja vahtiva äiti. Elämä on valintoja, myös sen miehen puolella.

Aivan uskomattomia kommentteja mistä moni kolahti kyllä älyttömän kovaa, kiitos kaikille. Niinkuin joku tuolla jo mainitsi, niin olen kyllä todella kiitollinen ja äimistynyt miten paljon tukea tästä keskustelusta on saanut eikä juurikaan trolleja ole ollut. Olen ollut vuosikausia niin sokea tälle tilanteelle ettei ole tosikaan, ja juuri ajatellut tuota menetys-asiaa, että kaikki on ollut turhaa jossei hän nyt muutu. Miettinyt myös usein että mitä jos jätän hänet ja "seuraavan" kanssa hän onkin sitten vastuuntuntoinen ja minä olen joutunut maksamaan ne oppituntirahat. On kyllä sairas ajatusmaailma minullakin ja täytyy tehdä tämän eteen töitä.

Etenkin sijoitus-kommentti jossa täytyy jossain vaiheessa vain hyväksyä tappiot ja jatkaa eteenpäin kolahti tosi kovaa. Eihän yrityskään voi ikuisuuksiin tehdä tappiota, vaan jossain vaiheessa täytyy pystyä pistämään lappu luukulle ja hyväksyä tosiasiat. 

- AP

Luin myös jonkun täällä linkkaamaa vinkkilistaa rahapelaajien läheisille. En ole koskaan miettinyt, että miten tästä pääsisi eteenpäin. En voi kuolemaan saakka olla meidän perheen rahakirstun valtija tai perustaa perhettä semmoisen ihmisen kanssa, kenestä joudun myös olla vastuussa kuten lapsista. Jossain vaiheessahan on miehenkin pakko alkaa opetella rahankäyttöä ja ottaa vastuuta. Mitä jossei se onnistu koskaan? Miten en ole voinut tätäkään tulla ajatelleeksi...

Tuolla sivuilla luki että: "Pelaajien läheisillä on joskus taipumusta keskittyä korjailemaan pelaamisesta aiheutuvia seurauksia. Jatkuva pelaajasta huolehtiminen ja vastuun kantaminen ei ole pitkällä aikavälillä kestävä ratkaisu." 

- AP

Miksi katselet tällaista touhua? Jätä se sika.

Vierailija kirjoitti:

Luin myös jonkun täällä linkkaamaa vinkkilistaa rahapelaajien läheisille. En ole koskaan miettinyt, että miten tästä pääsisi eteenpäin. En voi kuolemaan saakka olla meidän perheen rahakirstun valtija tai perustaa perhettä semmoisen ihmisen kanssa, kenestä joudun myös olla vastuussa kuten lapsista. Jossain vaiheessahan on miehenkin pakko alkaa opetella rahankäyttöä ja ottaa vastuuta. Mitä jossei se onnistu koskaan? Miten en ole voinut tätäkään tulla ajatelleeksi...

Tuolla sivuilla luki että: "Pelaajien läheisillä on joskus taipumusta keskittyä korjailemaan pelaamisesta aiheutuvia seurauksia. Jatkuva pelaajasta huolehtiminen ja vastuun kantaminen ei ole pitkällä aikavälillä kestävä ratkaisu." 

- AP

Myyt sen auton. Jos mies uhkaa irtisanoutuvansa jos myyt sen, niin sitten sanot vaan että jätät sen jos se irtisanoutuu.

Koetko pelkoa tai syyllisyyttä siitä mitä miehellesi tapahtuu, jos sinä et ole pitämässä häntä (ja hänen talouttaan) pystyssä? Etkö halua satuttaa miestä jättämällä hänet tilanteessa missä hän on ns. heikoimmillaan? Ettei vain miehelle tule paha mieli ja ratkea vaikka pelaamaan lisää ja sotke asioitaan vielä pahemmin? Onko tämä kaikki sinun vastuullasi? Kirjoitin tuonne aiemmin omasta kokemuksesta ja jotenkin alitajuisesti mietin tuollaisia asioita enkä pystynyt lähtemään suhteesta aikaisemmin. Jestas mikä helpotus oli kun vihdoin sain revittyä itseni irti siitä. Kyllä sekin sankari on vetkutellut elämässään eteenpäin tai sivulle tai ainakin johonkin suuntaan. Ei se mihinkään kuopan pohjalle jäänyt kitumaan.

Normaalissa parisuhteessa pysytään toisen rinnalla, ainakin toivottavasti, esimerkiksi vaikean sairauden kohdatessa tai jos on tapahtunut jotain muuta rankkaa. Ja ehkä jotenkin ajattelet, että teidän suhteenne on normaali. Mutta sitä se ei ole. Normaalissa suhteessa voidaan luottaa toiseen ja siihen mitä hän sanoo ja rakennetaan yhteistä tulevaisuutta. 

Eroaminen ei ole helppoa, mutta olet ehkä aloittanut henkisen prosessin sitä kohti jo, kun täällä kyselet neuvoja. Sua odottaa tuolla ihana mies, jonka sanaan voit luottaa ja jonka kanssa voit ostaa asunnon, saada lapsia, tehdä matkoja ja ties mitä kaikkea. 

Kertomasi perusteella nykyisessä suhteessasi auttaa vain laastari laasterin perään tulehtuneen haavan päälle. Kuinka kauan jaksat ennen kuin koko homma menee ihan kuolioon?

Vierailija kirjoitti:

Koetko pelkoa tai syyllisyyttä siitä mitä miehellesi tapahtuu, jos sinä et ole pitämässä häntä (ja hänen talouttaan) pystyssä? Etkö halua satuttaa miestä jättämällä hänet tilanteessa missä hän on ns. heikoimmillaan? Ettei vain miehelle tule paha mieli ja ratkea vaikka pelaamaan lisää ja sotke asioitaan vielä pahemmin? Onko tämä kaikki sinun vastuullasi? Kirjoitin tuonne aiemmin omasta kokemuksesta ja jotenkin alitajuisesti mietin tuollaisia asioita enkä pystynyt lähtemään suhteesta aikaisemmin. Jestas mikä helpotus oli kun vihdoin sain revittyä itseni irti siitä. Kyllä sekin sankari on vetkutellut elämässään eteenpäin tai sivulle tai ainakin johonkin suuntaan. Ei se mihinkään kuopan pohjalle jäänyt kitumaan.

Normaalissa parisuhteessa pysytään toisen rinnalla, ainakin toivottavasti, esimerkiksi vaikean sairauden kohdatessa tai jos on tapahtunut jotain muuta rankkaa. Ja ehkä jotenkin ajattelet, että teidän suhteenne on normaali. Mutta sitä se ei ole. Normaalissa suhteessa voidaan luottaa toiseen ja siihen mitä hän sanoo ja rakennetaan yhteistä tulevaisuutta. 

Eroaminen ei ole helppoa, mutta olet ehkä aloittanut henkisen prosessin sitä kohti jo, kun täällä kyselet neuvoja. Sua odottaa tuolla ihana mies, jonka sanaan voit luottaa ja jonka kanssa voit ostaa asunnon, saada lapsia, tehdä matkoja ja ties mitä kaikkea. 

Kertomasi perusteella nykyisessä suhteessasi auttaa vain laastari laasterin perään tulehtuneen haavan päälle. Kuinka kauan jaksat ennen kuin koko homma menee ihan kuolioon?

Tämä oli kyllä tosi hyvin ja pysäyttävästi kirjoitettu. Tässä on niin monta vuotta tullut oltua, että "normaalin" raja on kyllä venynyt ja paukkunut aika lahjakkaasti. En varmaan enää osaisi olla suhteessa, jossa olisi tasavertaisuutta tai aikuismainen kumppani jakamassa elämän haasteita. Kun on niin pitkään toiminut eräänlaisena äitihahmona, tulee tottakai ahdistunut ajatus jos itsekkäästi jättäisin toisen kenellä ei ole edes alkeellisia elämäntaitoja saati halua oppia niitä. Kai odotan vain sitä niinkutsuttua "viimeistä loukkausta", eli jotain tempausta, joka on jopa minun mittapuulla niin törkeä että se jotenkin herättäisi minut näkemään omin silmin mitä pa*skaa kestän päivästä toiseen.

Hyviä hetkiä on niin paljon ja muistot on aivan älyttömän rakkaita, mutta nykyään kun huonoja hetkiä on enemmän kuin hyviä, täytyy oikeasti pohtia mihin ainutlaatuista elämääni hukkaan. Isäni kuoli nuorena syöpään (hän oli 36) joka opetti minulle, että elämä voi päättyä yllättäenkin. Kuvittelen, että minulla on vuosikausia aikaa mutta eihän sitä koskaan tiedä. Pitäisi osata arvostaa elämää juuri nyt. Kohta olen jossitellessa ja toista ihmistä epätoivoisesti pystyssä pitäneenä tuhlannut oman elämäni. 

- AP

Nyt se viimeinen loukkaus taisi tulla eli kävi reissutöissä 2pv ja reissulla kului 200e eli käytännössä meidän vikat rahat. Kun tuli kotiin ja olin asiasta ärsyyntynyt niin suuttui niin paljon että esti minua lähtemästä/kielti tulemasta yhteiseen juhannuksen viettoon. En halua aiheuttaa draamaa tai pilata muiden juhannusta eli minun juhannukseni meni yksin kotimme sohvalla.

Nyt pitäisi vaan löytää voimaa sanoa ne sanat että tämä riittää. Tulee olemaan taloudellinen katastrofi enkä tiedä mihin varastokoppiin joudun muuttamaan / joudunko antamaan kissat hoitoon ja menemään itse jonkun sohvalle vai mitä tässä käy mutta pois on päästävä. Pelottaa niin paljon että maha on sekaisin kauhusta.

-AP

Kaikesta huolimatta ap nyt olet tehnyt päätöksen. Ja oikean. Eihän tuossa ole mitään tolkkua että tuhlaa viimeiset rahat ja sitten suuttuu sinulle ja lähtee juhlimaan muiden kanssa.

Soita johonkin auttavaan puhelimeen tai vastaavaa ja pyydä apua. Voit joko repäistä itsesi irti ja kohdata rankan tilanteen tai jatkaa sukellusta syvemmälle miehen kanssa. Et voi parantaa toista. Ei hän halua parantua. Todennäköisesti hän ei pidä tuhlaamista ongelmana vaan sina joka niputat raha-asioista.

Tsemppiä ap. Eroa nyt äläkä kuuntele mitään selityksiä ”minä muutun” jne Olet anastanut jo liian monta mahdollisuutta tuolle miehelle.

En uskaltanut ottaa asiaa puheeksi eilen. Hän suunnittelee kesälomareissua, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Tuhlasi juhannuksena tosiaan sitten oikeasti viimeiset rahamme ja tilillä 2e. Töissä pitäisi päästä käymään ja aamulla hän kyseli bensarahaa. Kun sanoin että mistä otan kun olet tuhlannut kaikki rahat, hän suuttui ja huusi koko matkan töihin. Hän ei edelleenkään käsittänyt, että ne kaikki lounaat ja muut "salaiset" menot on ne meidän bensarahat. Raivosi, miksi en jättänyt osaa laskuista maksamatta että meillä olisi rahaa elää. Ihan uskomatonta. Nyt on pakko nostaa kissa pöydälle, tosin eilen olisi varmaan ollut  mahdollisuus rauhallisempaan keskusteluun koska hän ei ollut vielä kimpaantunut bensatilanteesta. 

Ahdistanut iltaisin niin paljon, että on pitänyt ottaa unilääke. En tiedä miten selviän tämän viikon töistä, ensi viikolla alkaisi loma. 

- AP

Olen seurannut tätä ketjua. Ap, älä pelkää. Nyt tuntuu varmasti ihan kauhealta, kun viimeisetkin rahat menneet. Voisitko ajatella niin, että tilanne on siinä mielessä hyvästä, että auttaa sinua näkemään kirkkaasti kaiken? Nyt ihan ensimmäiseksi varmistat sen, ettei mies voi raivopäissään tehdä lisää velkaa sinun nimiisi. Soita pankkiin ja selitä tilanne. Ota vapaaehtoinen luottokielto. Nyt heti. Eroa kostava hyväksikäyttäjä voi keksiä vaikka mitä. Onko sulla läheisiä, jotka voisi antaa ruokaa/ruokarahaa? Siis sinulle, ei miehellesi tietenkään. Jos kumppanisi käytti rahat johonkin turhaan, älä sinä enää hoida tilannetta ja auta. Älä ole enää mahdollistaja.

Vierailija kirjoitti:

Olen seurannut tätä ketjua. Ap, älä pelkää. Nyt tuntuu varmasti ihan kauhealta, kun viimeisetkin rahat menneet. Voisitko ajatella niin, että tilanne on siinä mielessä hyvästä, että auttaa sinua näkemään kirkkaasti kaiken? Nyt ihan ensimmäiseksi varmistat sen, ettei mies voi raivopäissään tehdä lisää velkaa sinun nimiisi. Soita pankkiin ja selitä tilanne. Ota vapaaehtoinen luottokielto. Nyt heti. Eroa kostava hyväksikäyttäjä voi keksiä vaikka mitä. Onko sulla läheisiä, jotka voisi antaa ruokaa/ruokarahaa? Siis sinulle, ei miehellesi tietenkään. Jos kumppanisi käytti rahat johonkin turhaan, älä sinä enää hoida tilannetta ja auta. Älä ole enää mahdollistaja.

Kyllä tuo viime viikonloppu, kun sai kuulla hänen suustaan taas ne huudot (kuinka säälittävä olen ja miten seurassani  lähtee ruokahalu jne) niin mietin että tätäkö ajattelin kestää koko loppuelämän. Pahinta tässä murennetussa itsetunnossa on juuri se aaltoilevuus, välillä itkettää ja ahdistaa ihan hulluna, välillä raivostuttaa ja olen täysin valmis toimimaan ja sitten iskee ne säälin ja myötätunnon aallot. En halua enää olla mahdollistaja, ja aamulla olikin varmaan ensimmäinen kerta kun uskalsin tuolla tavalla kohdata hänet ja olla niinsanotusti välinpitämättömällä päällä koskien noita huutoja laskuista ja uhkailuja siitä, että hän ei sitten mene töihin niin kauan kunnes palkka tulee (eli olisi ensi kuun puoleen väliin kotona, haluan nähdä työnantajan joka tuohon suostuu). 

Olen vähän pohtinut jo näitä rahakuvioita, että miten pääsisin pois tästä. Se tulisi olemaan hirveä puristus ja joutuisin kertomaan tilanteesta äidilleni. Äitini on suurin tukihenkilöni, mutta on täysin tietämätön näistä ongelmista. Kun kerron hänelle, tästä ei ole enää paluuta. Mieheni ei ole enää ikinä tervetullut perheeseemme eli sovintoa ei enää sen puhelinsoiton jälkeen pysty tehdä. Olen valmistautunut tänään puhumaan viimeistä kertaa mieheni kanssa. Vaadin häntä hakeutumaan itsenäisesti ulosottoon ja menemme pariterapiaan. Hän ei tule kumpaakaan suostumaan koska vikahan on tosiaan minussa (koska maksan laskuja...). Olempa ainakin yrittänyt. Jos se tilanne menee mahdottomaksi, ei ole muuta vaihtoehtoa kun ottaa ratkaiseva askel kohti tuntematonta ja soittaa äidille. Tuntuu että vatsa vääntyy ylösalaisin pelkästä ajatuksesta! 

Olen tosiaan hoitanut ruoka-asiat niin, että kissoilla on kyllä n. 30kg kissanhiekkaa, 2kg laadukasta kuivaruokaa ja vähintään pariksi viikoksi märkäruokaa. Minulla on pakkasessa about 2.5kg jauhelihaa ja kaapissa hernekeittoa jne eli nälkään en kuole vähään aikaan. Minulla on myös hätävarana aina muutama kymppi (50e) piilossa mieheltä jolla saan bensat ja ruuat ainakin itselleni jos aito hätä iskee mutta tätä rahaa en laske mihinkään koska se on aidosti vain minua varten.  

- AP 

anteeksi, itsenäisesti ulosottoon = itsenäisesti edunvalvontaan eli saisimme sitä kautta hänen asioilleen hoitajan eikä asia enää olisi minun harteillani. 

- AP

Ap, en ymmärrä miksi haluat hyysätä mieslasta jonka kanssa ei voi edes perhettä perustaa, mutta jos hän jostain syystä mielestäsi on ainoa mitä saat (äitikö sinulle niin opetti?) Niin asu nyt edes erillään omissa rahoissasi äläkä ota enää luoksesi asumaan äläkä elätä häntä.

Ap olet väkivaltaisessa, alistavassa ja hyväksikäyttävässä suhteessa. Hän käyttää sinuun ainakin henkistä ja taloudellista väkivaltaa. Hän on sinulle vaaraksi koska ei voi olla varma ettei se muutu fyysiseksi jos puhut mitään erosta. Sinun pitää ensin vain lähteä esim äidin luo ja vasta sitten laittaa erotekstari. Älä missään nimessä kerro etukäteen, tai käy enää "kerran puhumassa" tai yksin hakemassa mitään. Siinä on naisilta henki lähtenyt.

En uskaltanut eilen ottaa asiaa puheeksi. Hän oli kauhean hyväntuulinen kun tuli kotiin ja perinteinen sääli on alkanut taas nostaa päätään. Ihan käsittämätöntä, miten aikuinen ihminen käyttäytyy näin ja tällä kertaa puhun itsestäni. Miten voi olla niin vaikea kohdata vaikeita asioita? Tänään taas uusi yritys. Mies katselee isompia asuntoja meille ja suunnittelee ensi kuun syntymäpäivää eikä vaikuta olevan yhtään pahoillaan tai ymmärtävän tätä tilannetta. Toisaalta voi myös hämätä, koska useat tämän kaltaiset riidat on vain lakaistu maton alle aiemmin ja annettu olla. Antakaa voimia kohdata pelot, tänään se on pakko hoitaa alta oli miten pelottavaa tahansa! Jos mies alkaa riehua, soitan poliisit. En jaksa uskoa että kävisi minuun käsiksi ja voin vaikka juosta pihalle / naapuriin jos yrittää. Hassua edes miettiä sellaista, tosin raivoissaan on joskus töninyt ja pitänyt väkisin maassa jne, että ehkä olen vain sinisilmäinen. 

- AP

Ap. Usko, kun me sanotaan: selviät tästä kyllä. Juuri nyt pelottaa ja ahdistaa, kuvaat tuossa yllä omia voimakkaita negatiivisia tunteitasi. Ne on vain tunteita, ei ne lamauta sua toimintakyvyttömäksi. Pystyt muuttamaan tilanteen. Kuvittele elämääsi vaikka vuoden päähän: talous rupeaa olemaan tasapainossa - ja vaikka ei olisikaan, suunta on ylöspäin eikä huonompaan kuten nyt - asut omassa uudessa kodissasi eikä sun tarvitse pelätä. Ei tönimistä, ei sitä että joku käytti sun ruoka- ja laskurahat, ei huutamista, ei mitään. Hae siitä mielikuvasta voimaa.

Eikä se tietenkään ole pahoillaan, miksi olisi. On saanut tahtonsa perille, lytättyä sut maanrakoon,hummattuakavereidensa kanssa ja hassattua sun rahat. Istu vaikka hetkeksi alas kuuntelemaan sen tyypin juttuja; noin vähän hän välittää susta ja sun tunteista.

Isompaa / yhteistä kämppää ette muuten hanki, se vasta oiskin sulle vankila.

Uskalsin puhua. Oli ihan kamalaa. Kerroin mikä mättää, esittelin ideaa edunvalvonnasta ja koitin kysyä hänestä ratkaisua muihin ongelmiin. Edunvalvonta on jyrkkä ei koska hän ei ala elämään 300 eurolla kuukaudessa (hänellä ei pitäisi olla ylimääräistä rahaa todellakaan noin paljon edes nykytilanteessa, tuosta huomasi jo miten pihalla on). Kaikki käännettiin taas taitavasti minun syykseni. Suhteen riidat johtuu siitä, että suutun niin pienistä asioista. En anna hänen mennä ja juhannuskin meni pieleen sen takia koska halusin tahalleen keksiä jonkun riidan että hänellä olisi ikävä juhlia (???). Kuulosti melkein harhaisen ihmisen höpinöiltä. Kun kakaisin ulos, että en itse näe oikein muuta ratkaisua kun eron niin alkoi taas omanlaisensa show. Hän heittäytyi todella ylimieliseksi, kieltäytyi puhumasta, kyseli että ketä olen mennyt panemaan ja että haluaa tietää nimen (tätä jankkasi useita kertoja putkeen).

Olin itse onneksi rauhallinen koko tilanteen mutta kieltämättä meni itkiessä koko loppuilta. Tuli jostain syystä kaikki hyvät muistot mieleen ja alkoi melkein kaduttaa koko erosta puhuminen. Tiedän silti että tuo on vain läheisriippuvaisuuden aiheuttama ajatus ja koitan nyt pysyä lujana. Tänään on edessä puhelu äidille joka pelottaa varmaan enemmän kun tuo itse miehen kanssa puhuminen. 

- AP