Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
mies käy joka päivä ulkona lounaalla
26.05.2020 |
Siis johonkin on pakko päästä purkamaan, mitä voin enää tehdä? Tilanne on siis se, että käymme molemmat töissä. Olemme molemmat ulosotossa eli rahaa ei juurikaan ylimääräistä ole. Teen itselleni sekä miehelle eväät töihin. Mies ei suostu syömään minun tekemiä eväitä koska muutkin hänen työkaverit käyvät lounaalla joka päivä. Näinollen mies käyttää joka päivä 10-15e lounaaseensa rahaa, viikkotasolla summa nousee siis 50-75 euroon, kuukausitasolla 200-300e menee pelkästään miehen lounaisiin.
Hän on lukuisia kertoja luvannut, ettei käy enää lounailla mutta kappas kummaa kun tiliotteesta selviää että joka päivä näkyy veloituksia subwayhyn jne. Miehellä on peliongelma, jonka takia hänen palkkansa on jouduttu ohjaamaan minun tilille. Hänellä on aiemminkin ollut impulsiivista rahankäyttöä (ei välitä vaikka olisi laskutmaksamatta ja palkkapäivään 3 viikkoa, ei ymmärrä että ruoka maksaa jne.)
Alan olla jo niin turhautunut etten tiedä mitä tehdä. Tekisi mieli itkeä ja raivota, miten voi olla aikuinen ihminen noin ITSEKÄS? Täytyykö 30-vuotiaalta ihmiseltä ottaa kortti pois vai mitä tässä enää voi tehdä. Ei meillä ole varaa maksaa hänen lounaista 200 euroa kuukaudessa ja kaikenlisäksi se on todella epäreilua minua kohtaan. Tienataan about saman verran jos joku sitä ihmettelee.
Haluaisin olla puoliso, en joka rusahdusta kontrolloiva äiti.
Kommentit (145)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten, kun saat viimeisen lainaerän maksettua?
Hankitte miehen kanssa vielä isomman lainan? Autolainan tai asuntolainan? Kai tajuat, että olisit velkaorja lopun ikääsi? Mies ei tule muuttumaan, mutta sinä himoitset masokistisesti aina vain suurempia sitoutumuksia (joista olisit vastuussa YKSIN)!
H e r r a j u m a l a, en edes tunne sinua, mutta minua alkoi huolettaa! Tarvitset asumuseron ja terapeutin, et asuntolainaa!!
Siis just tämän asian takia minuakin huolettaa tosi paljon tämä tilanne. Pelottaa että minua aletaan käyttää taas "hyväksi" ja vaikka nyt olen saanut paljon vahvuutta ja itsevarmuutta kohdata kaikenmaailman huutamiset ja manipulointiyritykset rahaan liittyen, entä jos taas sorrun ostamaan jotain tai muuten vaan pilaan taas elämäni.
Meillä=minulla on autolaina, joka oli ensimmäkin 8000e enemmän kun olin liikkeeseen mennessä sanonut ylärajaksi (miehen kaveri oli automyyjä ja saivat yhdessä houkuteltua ottamaan kalliimman). Auto on kauhea murheenkryyni, se vie jo muutenkin olemattomasta budjetista aika ison osan. Mies ei suostu myymään autoa, hänkin on maksanut eriä siitä ja tarvitsee sitä työhönsä. Minä haluaisin ostaa halvemman auton mutta mies ei suostu. Tuokin varmaan kertoo miten tossun alla olen. Mies sanoo itsensä irti töistä jos myyn tuon auton jne. Ei minulla ole ollut aiemmin varaa ottaa tuollaista riskiä ja kun rahat autoon on löytynyt, se on myös pidetty. Ensin kiva ja ihana pieni "luksus"juttu on muuttunut vuosien saatossa minulle häpeälliseksi esittelykappaleeksi joka syö viimeisetkin rahat. Mies on puhunut monesti jopa 40 000e autolainoista ja sehän on ihan käsittämätöntä jossei ole edes omaa asuntoa. Vaikea arvata kuka senkin lainan joutuisi nimiinsä ottamaan :) :)
Pitäisikö näyttää tämä keskustelu miehelle mitä olette mieltä? On täällä aika suoria mielipiteitä kuitenkin asiaan liittyen. Jos minun sanani ei auta niin uskoisikohan hän kymmeniä muita tuntemattomia ihmisiä... Mene ja tiedä mutta epätoivoinen olen ja harmittaa että olen vuosikausia tuhlannut tälläisessä kurassa. Jos olisin heti alkuun tajunnut, mitä on tapahtumassa ja olisi ollut edes hitunen arvostusta itseä kohtaan, ei näitä ongelmia olisi.
- AP
Ei. Ei auta yhtään. Se on ihan sama, tärkein kysymys, että miksi sinä olet edelleen siinä. Yhtä hyvää kaveria olen seurannut vierestä, elää ihan niin kuin sinä. Luuli ja kuuli, että mies muuttuu, yritti ymmärtää yms paskaa, vaikka kuinka monta vuotta. Nyt on sitten lapsi, asuntolaina ja kaksi autoa. Elää semmoisessa suossa, että en ymmärrä miten sieltä enää nousee, elämä hirveää kitkuttamista, mies käytännössä perheessä toinen lapsi. Rakkaus kuoli jo pari vuotta sitten, jumissa ystävä vaan on, koska raha-asiat täysin pielessä, ei luottotietoja ja ninnekään ei siis pääse. Asuntoa ei saa myytyä, vuokralle ei luottotiedottomana minnekään pääse jne.
Minun on ihan järkyttävän seurata tätä vierestä. Sinulla sentään on vielä toivoa. Miksi olet niin rehellisesti sanottuna hölmö, että haluat työntää pääsi tuohon hirttoköyteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenen nimissä se auto on? Jos sinun, niin sen kun vaihdat halvempaan.
Harvoin sanon tätä, mutta ehkä sinun kannattaisi jättää mies. ( Ota pois sana ehkä. Minä vain en osaa antaa toisille ehdottomia neuvoja.) Jättää mies valehtelemaan ihan itsekseen. On tilanteita, jolloin valehtelu on ok: erotessa narsistista yms, mutta suhteessa ei tule valehdella. Jossain viestissäsi kerroit, että odotat yhä, että mies osoittautuisi luotettavaksi. Asia menee toisinpäin: suhteeseen ryhdytään tai siinä jatketaan, jos toinen näyttää, että on ollut luotettava. Vasta sitten tulee muut kivat asiat. Pelkästään luotettavuudellakaan ei pitäisi saada suhdetta. (Luotettava voi haukkua, pilkata, omata huonot tavat jne.)
Kun luottotietosi on kunnossa, voitko olla varma, että mies ei ota salaa nimiisi velkoja?
Pystytkö säästämään salaiselle tilille sinun palkastasi vakuuvuokraa sinun omaa tulevaisuuttasi varten? Perusta vaikka uusi tili, johon palkkasi menee. sieltä siirrät sopivat summan talousjuttuja varten nykyiselle tilille.
Meilläkin mies osti joka kuukausi lounasseteleitä täydet määrät eli sellaiset 200€/kk ja ne veloitettiin suoraan hänen tililtään. eli semmoiset 1400€/vuosi.Tyhmänä se ei ajatellut tai kiinnittänyt huomiota, että hän maksaa niistä vaan oli ottanut joka kuukausi täyden määrän ja anoppi oli ne kaikki ruinannut siltä itselleen. Siinä kärvisteltiin itse nälissämme ja ei ollut vara ostaa kunnon ruokaa tai mitään. Sitten eräänä vuonna jouduin verotusta varten katsomaan mieheni tiliotetta niin kysyin mitä nämä lounassetelit on? Kuvio selvisi minulle ja anoppi vihulainen oli ostattanut miehelläni lounasseteleitä itselleen(anoppi ei maksanut niistä mitään) yli 14 000euron arvosta. Kyllä yli neljäntoistatuhanneneuron arvosta. Reilun 10-vuoden aikana siis. Siellä se pälli oli syönyt kaiket päivät ravintoloissa loistavia lounaita(joskus ihmettelin miten sillä on varaa joka päivä käydä). Kun lounasseteleiden jakelu loppui hänelle yritti saada mieheni vaihtamaan vaimoa. Minä ole niin ilkeä hänelle ja yhy yhy yy.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin mies osti joka kuukausi lounasseteleitä täydet määrät eli sellaiset 200€/kk ja ne veloitettiin suoraan hänen tililtään. eli semmoiset 1400€/vuosi.Tyhmänä se ei ajatellut tai kiinnittänyt huomiota, että hän maksaa niistä vaan oli ottanut joka kuukausi täyden määrän ja anoppi oli ne kaikki ruinannut siltä itselleen. Siinä kärvisteltiin itse nälissämme ja ei ollut vara ostaa kunnon ruokaa tai mitään. Sitten eräänä vuonna jouduin verotusta varten katsomaan mieheni tiliotetta niin kysyin mitä nämä lounassetelit on? Kuvio selvisi minulle ja anoppi vihulainen oli ostattanut miehelläni lounasseteleitä itselleen(anoppi ei maksanut niistä mitään) yli 14 000euron arvosta. Kyllä yli neljäntoistatuhanneneuron arvosta. Reilun 10-vuoden aikana siis. Siellä se pälli oli syönyt kaiket päivät ravintoloissa loistavia lounaita(joskus ihmettelin miten sillä on varaa joka päivä käydä). Kun lounasseteleiden jakelu loppui hänelle yritti saada mieheni vaihtamaan vaimoa. Minä ole niin ilkeä hänelle ja yhy yhy yy.
Tarkoitatko, että jäit yhteen miehen kanssa, joka kehtasi ruokkia äitiään?
Huh, tuli omat muistot mieleen.
Elin parisuhteessa miehen kanssa, joka halusi elää velkarahalla ja kaikki raha, joka tuli myös meni.
Mies oli muutenkin kamala ja roikuin parisuhteessa läheisriippuvaisena.
Ero on yksi elämäni parhaimmista ratkaisuista. En ole hetkeäkään katunut. Ihanaa saada elää omannäköistä, hyvältä tuntuvaa elämää ilman jatkuvaa ahdistusta, pelkoa, huolta ja niin monia itkuisia öitä milloin pöyrävarastostossa, kylpyhuoneen lattialla tai kaduilla kävellen, kun miehen kanssa oli niin paha olla. Ja minä hölmö syyllistin lähinnä vain itseäni kaikesta!!
Ap, eroa! Tuo ei paremmaksi muutu. Mies hyväksikäyttää sinua ja pilaa elämäsi. Tuo EI ole rakkautta.
Ansaitset niin paljon parempaa!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten, kun saat viimeisen lainaerän maksettua?
Hankitte miehen kanssa vielä isomman lainan? Autolainan tai asuntolainan? Kai tajuat, että olisit velkaorja lopun ikääsi? Mies ei tule muuttumaan, mutta sinä himoitset masokistisesti aina vain suurempia sitoutumuksia (joista olisit vastuussa YKSIN)!
H e r r a j u m a l a, en edes tunne sinua, mutta minua alkoi huolettaa! Tarvitset asumuseron ja terapeutin, et asuntolainaa!!
Siis just tämän asian takia minuakin huolettaa tosi paljon tämä tilanne. Pelottaa että minua aletaan käyttää taas "hyväksi" ja vaikka nyt olen saanut paljon vahvuutta ja itsevarmuutta kohdata kaikenmaailman huutamiset ja manipulointiyritykset rahaan liittyen, entä jos taas sorrun ostamaan jotain tai muuten vaan pilaan taas elämäni.
Meillä=minulla on autolaina, joka oli ensimmäkin 8000e enemmän kun olin liikkeeseen mennessä sanonut ylärajaksi (miehen kaveri oli automyyjä ja saivat yhdessä houkuteltua ottamaan kalliimman). Auto on kauhea murheenkryyni, se vie jo muutenkin olemattomasta budjetista aika ison osan. Mies ei suostu myymään autoa, hänkin on maksanut eriä siitä ja tarvitsee sitä työhönsä. Minä haluaisin ostaa halvemman auton mutta mies ei suostu. Tuokin varmaan kertoo miten tossun alla olen. Mies sanoo itsensä irti töistä jos myyn tuon auton jne. Ei minulla ole ollut aiemmin varaa ottaa tuollaista riskiä ja kun rahat autoon on löytynyt, se on myös pidetty. Ensin kiva ja ihana pieni "luksus"juttu on muuttunut vuosien saatossa minulle häpeälliseksi esittelykappaleeksi joka syö viimeisetkin rahat. Mies on puhunut monesti jopa 40 000e autolainoista ja sehän on ihan käsittämätöntä jossei ole edes omaa asuntoa. Vaikea arvata kuka senkin lainan joutuisi nimiinsä ottamaan :) :)
Pitäisikö näyttää tämä keskustelu miehelle mitä olette mieltä? On täällä aika suoria mielipiteitä kuitenkin asiaan liittyen. Jos minun sanani ei auta niin uskoisikohan hän kymmeniä muita tuntemattomia ihmisiä... Mene ja tiedä mutta epätoivoinen olen ja harmittaa että olen vuosikausia tuhlannut tälläisessä kurassa. Jos olisin heti alkuun tajunnut, mitä on tapahtumassa ja olisi ollut edes hitunen arvostusta itseä kohtaan, ei näitä ongelmia olisi.
- AP
Tuli mieleen tuosta automyyjäkaverista, joka sai houkuteltua ostamaan kalliimman, niin lähes kaikilla yli varojensa elävillä ketkuilla (miespuolisilla) on myös samanhenkisiä kavereita... Siis juuri tuollaisia, jotka tykkäävät ottaa riskejä ja pelleillä rahojen kanssa eikä mitään todellisuudentajua.
Tuttu mies samanlainen, peliaddikti ja velkakierre siitä. Vaimo pyöritti taloutta ja kolmea lasta, mies repsahteli peleihin, huumeisiin ties mihin. Lopulta tuli ero kun mies (!) löysi toisen, hieman surullista katsoa miten vaimo alkanut yli vuosikymmenen jälkeen kukoistaa: rahat riittää, valheita ei tarvi kuunnella, elämä hymyilee myös lapsille. ÄLÄ mene tähän lankaan enää pidemmälle, ap!
Suorastaan rikollista että sun sos.tunnus ollut miehen "käytössä" kuten sanot. Ja sun lähtöhän on helppo, koska kaikki rahat ja rahaliikenne ja autot on sulla hanskassa, hoida hommat ja uusi koti (keksit kyllä keinot) äläkä koskaan katso taaksesi.
Toisella kaverillani on adhd, ja juuri tuollaista se saattaa olla. Mutta huom sellainen joka on hoidossa ja suostunut sekä taistellut itselleen diagnoosin, haluaa itsekin selvittää elämänsä solmut ja saada esim lapsia ja tavallisen arjen toimimaan. Vaikka se onkin hankalampaa kuin monille muille. Onko miehesi osoittanut jotain halua hakea apua? Vai onko hänestä vaan kiva etsiä syyllistä ongelmiin esim sinusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ap edes tehnyt rikosilmoitusta siitä, että mies on sinun tiedoillasi tehnyt velkasitoumuksia? Rikoshan tuo on. Toki sinun ei olisi missään nimessä miehelle pitänyt pankkitunnuksia ja muita antaa. Mutta mietin siltä kannalta, että jos niistä tekee rikosilmoituksen, niin ehkä ne petoksen kautta sinulle tehtävät velat ei kuulu sinun vastattaviksi vaan menevät miehen piikkiin?
Kannattaa nyt tosiaan hyväksyä ne vahingot mitä on tähän mennessä tapahtunut. Tästä on tullut nyt pahasti taloudellisesti takkiin, eikä sitä saa enää peruutettua. Mutta nyt on mahdollista tehdä valinta - jatkaako tässä syöksykierteessä yhä vain alaspäin, vai irtautuuko ja lähtee pyrkimään ylöspäin? Mies on kuin hukkuva joka hukuttaa pelastajankin, pakkohan siitä on päästää irti jos itse haluaa pelastua!
Selvä miksi olette yhdessä: eihän mies omalla taloudenpidollaan ja sekoiluillaan saisi mistään asuntoa, eikä taloudenhoitajaa ilmaiseksi. Kadulla söisi subejaan ja varmaan siksi työpaikkakin menisi alta kun ei ole sitä hienoa autoa millä mennä sinne.
No, hänen tulevaisuutensa on selvästi eri kuin sinun. Etsii joko uuden hoitsun ja höynäytettävän tai laittaa itsensä kuntoon. Mutta teidän ollessa yhdessä tilanne ei tule muuttumaan, miehellä on kaikki tosi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten, kun saat viimeisen lainaerän maksettua?
Hankitte miehen kanssa vielä isomman lainan? Autolainan tai asuntolainan? Kai tajuat, että olisit velkaorja lopun ikääsi? Mies ei tule muuttumaan, mutta sinä himoitset masokistisesti aina vain suurempia sitoutumuksia (joista olisit vastuussa YKSIN)!
H e r r a j u m a l a, en edes tunne sinua, mutta minua alkoi huolettaa! Tarvitset asumuseron ja terapeutin, et asuntolainaa!!
Siis just tämän asian takia minuakin huolettaa tosi paljon tämä tilanne. Pelottaa että minua aletaan käyttää taas "hyväksi" ja vaikka nyt olen saanut paljon vahvuutta ja itsevarmuutta kohdata kaikenmaailman huutamiset ja manipulointiyritykset rahaan liittyen, entä jos taas sorrun ostamaan jotain tai muuten vaan pilaan taas elämäni.
Meillä=minulla on autolaina, joka oli ensimmäkin 8000e enemmän kun olin liikkeeseen mennessä sanonut ylärajaksi (miehen kaveri oli automyyjä ja saivat yhdessä houkuteltua ottamaan kalliimman). Auto on kauhea murheenkryyni, se vie jo muutenkin olemattomasta budjetista aika ison osan. Mies ei suostu myymään autoa, hänkin on maksanut eriä siitä ja tarvitsee sitä työhönsä. Minä haluaisin ostaa halvemman auton mutta mies ei suostu. Tuokin varmaan kertoo miten tossun alla olen. Mies sanoo itsensä irti töistä jos myyn tuon auton jne. Ei minulla ole ollut aiemmin varaa ottaa tuollaista riskiä ja kun rahat autoon on löytynyt, se on myös pidetty. Ensin kiva ja ihana pieni "luksus"juttu on muuttunut vuosien saatossa minulle häpeälliseksi esittelykappaleeksi joka syö viimeisetkin rahat. Mies on puhunut monesti jopa 40 000e autolainoista ja sehän on ihan käsittämätöntä jossei ole edes omaa asuntoa. Vaikea arvata kuka senkin lainan joutuisi nimiinsä ottamaan :) :)
Pitäisikö näyttää tämä keskustelu miehelle mitä olette mieltä? On täällä aika suoria mielipiteitä kuitenkin asiaan liittyen. Jos minun sanani ei auta niin uskoisikohan hän kymmeniä muita tuntemattomia ihmisiä... Mene ja tiedä mutta epätoivoinen olen ja harmittaa että olen vuosikausia tuhlannut tälläisessä kurassa. Jos olisin heti alkuun tajunnut, mitä on tapahtumassa ja olisi ollut edes hitunen arvostusta itseä kohtaan, ei näitä ongelmia olisi.
- AP
Tuli mieleen tuosta automyyjäkaverista, joka sai houkuteltua ostamaan kalliimman, niin lähes kaikilla yli varojensa elävillä ketkuilla (miespuolisilla) on myös samanhenkisiä kavereita... Siis juuri tuollaisia, jotka tykkäävät ottaa riskejä ja pelleillä rahojen kanssa eikä mitään todellisuudentajua.
"Sain tehtyä hyvän diilin Penan kanssa kaverihintaan", "Kyllä Pena tietää mikä kannattaa" jne. Ja juurikin vaikka tuo supliikki Pena-automyyjä tekee niitä diilejään vain omaksi hyödyksi tottakai.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tota, noita lounaita ulkoa käytetään, kun on työpaikan ateriaetu. Ellei mulla olisi, minäkin toisin eväät töihin. Ja kuulun ylimpään tulodesiiliin. 😶
No aloittajan miehellä on kyllä tosi surkea ateriaetu sitten, jos jostain hese/subway-tyyppisistä lounaista jää ateriaedun jälkeenkin 10-15€ itse maksettavaa joka kerta. Tai ehkä hänellä ei ole ateriaetua, vaikka just sinulla sattuukin olemaan?
Sitä tuo aiempi varmaan tarkoittaa, keskituloisella toimistotyöläisellä on varaa syödä ulkona, koska työnantaja maksaa siitä osan tai kaiken. Jos ei maksaisi, kaikki söisivät eväitä.
Itse olen vakuutusalalla eli voin syödä ilmaiseksi lounasruokalassa tai jos en syö, saan edun rahana. Ihan kiva palkanlisä. Moni tuo eväät kotoa, kun ne tod.näk. saa hoidettua edullisemmin kuin 6,80 €/pvä. Mutta vakuutusalalla pienipalkkaiset onkin pääasiassa naisia, joiden ei tarvitse esittää työkavereilleen yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano nyt vielä, että vetää kaljaa ja kessua melkoisella tahdilla ja pelaa jotain pleikkaria tai tietokonetta vapaa-ajan eikä tee mitään kotitöitä. Eli ihan täys vätys kaikin puolin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on siis varmaan jonkin tasoinen läheisriippuvuus. Jostain syystä olen järkeillyt vuosia tätä asiaa niin, että olen menettänyt niin paljon tämän miehen takia (paljon rahaa, luottotiedot, muuttanut toiselle puolelle suomea jne) että en halua "luovuttaa" koska sitten se tarkoittaa että olen tehnyt nuo kaikki niinsanotut virheet turhaan. Ihan hölmöä ja olen vasta oikeastaan tämän vuoden aikana alkanut miettiä että miten typerä ja sinisilmäinen olen alunperinkään ollut ja miltä tulevaisuuteni näyttää, jossei mieheni ala ottaa vastuuta elämästään. Tähän saakka olen jaksanut häntä "kantaa" ja auttaa, antanut anteeksi ja unohtanut mutta viime aikoina on alkanut jostain syystä tuntua ihan älyttömän raskaalta. Ehkä en pystykkään unohtamaan kaikkea mitä minulle on tehty.
Olen aina ajatellut, että kai se on ihan fine että maksan laskut ja hän ei huolehti rahaan liittyvistä asioista mutta kun ei voi edes käyttörahan kanssa luottaa aikuiseen ihmiseen niin on se nyt jo kumma. Hänellä on pakollinen tarve tuhlata viimeistä senttiä myöten kaikki, mitä tilillä on... Lupauksista huolimatta.
- AP
Jos sijoittaminen kiinnostaa sinua, niin loppujen lopuksi ihmissuhteissa joutuu tekemään samanlaisia päätöksiä kuin sijoittaessa. Sillä ei ole väliä mitä jokin aikanaan maksoi, ainoa millä on väliä, on miten paljon tuottoa saat jatkossa.
Tunnet nyt miehesi. Miten paljon rehellisesti odotat saavasi häneltä jatkossa? Jos hän ei taianiskusta muutu (niin ei tule tapahtumaan), vaan pysyy samanlaisena, saatko ne asiat mistä unelmoit?
Ei tällaisen päätöksen tekeminen sijoittajillekaan ole helppoa. Moni meissä roikkuu kiinni osakkeissa, jotka eivät tule ikinä muuttumaan voitollisiksi. On silti sata kertaa surullisempaa roikkua ihmissuhteessa, joka ei ikinä muutu tasa-arvoiseksi ja onnelliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttu mies samanlainen, peliaddikti ja velkakierre siitä. Vaimo pyöritti taloutta ja kolmea lasta, mies repsahteli peleihin, huumeisiin ties mihin. Lopulta tuli ero kun mies (!) löysi toisen, hieman surullista katsoa miten vaimo alkanut yli vuosikymmenen jälkeen kukoistaa: rahat riittää, valheita ei tarvi kuunnella, elämä hymyilee myös lapsille. ÄLÄ mene tähän lankaan enää pidemmälle, ap!
Suorastaan rikollista että sun sos.tunnus ollut miehen "käytössä" kuten sanot. Ja sun lähtöhän on helppo, koska kaikki rahat ja rahaliikenne ja autot on sulla hanskassa, hoida hommat ja uusi koti (keksit kyllä keinot) äläkä koskaan katso taaksesi.
Toisella kaverillani on adhd, ja juuri tuollaista se saattaa olla. Mutta huom sellainen joka on hoidossa ja suostunut sekä taistellut itselleen diagnoosin, haluaa itsekin selvittää elämänsä solmut ja saada esim lapsia ja tavallisen arjen toimimaan. Vaikka se onkin hankalampaa kuin monille muille. Onko miehesi osoittanut jotain halua hakea apua? Vai onko hänestä vaan kiva etsiä syyllistä ongelmiin esim sinusta?
Voisitko perustella, miten on surullista, että toisen elämä lähtee menemään parempaan suuntaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on siis varmaan jonkin tasoinen läheisriippuvuus. Jostain syystä olen järkeillyt vuosia tätä asiaa niin, että olen menettänyt niin paljon tämän miehen takia (paljon rahaa, luottotiedot, muuttanut toiselle puolelle suomea jne) että en halua "luovuttaa" koska sitten se tarkoittaa että olen tehnyt nuo kaikki niinsanotut virheet turhaan. Ihan hölmöä ja olen vasta oikeastaan tämän vuoden aikana alkanut miettiä että miten typerä ja sinisilmäinen olen alunperinkään ollut ja miltä tulevaisuuteni näyttää, jossei mieheni ala ottaa vastuuta elämästään. Tähän saakka olen jaksanut häntä "kantaa" ja auttaa, antanut anteeksi ja unohtanut mutta viime aikoina on alkanut jostain syystä tuntua ihan älyttömän raskaalta. Ehkä en pystykkään unohtamaan kaikkea mitä minulle on tehty.
Olen aina ajatellut, että kai se on ihan fine että maksan laskut ja hän ei huolehti rahaan liittyvistä asioista mutta kun ei voi edes käyttörahan kanssa luottaa aikuiseen ihmiseen niin on se nyt jo kumma. Hänellä on pakollinen tarve tuhlata viimeistä senttiä myöten kaikki, mitä tilillä on... Lupauksista huolimatta.
- AP
Jos sijoittaminen kiinnostaa sinua, niin loppujen lopuksi ihmissuhteissa joutuu tekemään samanlaisia päätöksiä kuin sijoittaessa. Sillä ei ole väliä mitä jokin aikanaan maksoi, ainoa millä on väliä, on miten paljon tuottoa saat jatkossa.
Tunnet nyt miehesi. Miten paljon rehellisesti odotat saavasi häneltä jatkossa? Jos hän ei taianiskusta muutu (niin ei tule tapahtumaan), vaan pysyy samanlaisena, saatko ne asiat mistä unelmoit?
Ei tällaisen päätöksen tekeminen sijoittajillekaan ole helppoa. Moni meissä roikkuu kiinni osakkeissa, jotka eivät tule ikinä muuttumaan voitollisiksi. On silti sata kertaa surullisempaa roikkua ihmissuhteessa, joka ei ikinä muutu tasa-arvoiseksi ja onnelliseksi.
Jos sijoittaminen kiinnostaa sinua, niin loppujen lopuksi ihmissuhteissa joutuu tekemään samanlaisia päätöksiä kuin sijoittaessa. Sillä ei ole väliä mitä jokin aikanaan maksoi, ainoa millä on väliä, on miten paljon tuottoa saat jatkossa.
En ole ap, mutta kiitos tästä kommentista. Minulla on entinen ystävä, joka on kohdellut minua huonosti, hylännyt ja ollut epäluotettava. Nyt yrittää pyrkiä takaisin. Kaipaus on kova, mutta otanko vielä kerran riskin, ja hän kohtelee taas huonosti. En ota. En sijoita aikaani tähän vaan muihin ystäviin, jotka todennäköisesti ovat ystäviäni vielä 25 vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten, kun saat viimeisen lainaerän maksettua?
Hankitte miehen kanssa vielä isomman lainan? Autolainan tai asuntolainan? Kai tajuat, että olisit velkaorja lopun ikääsi? Mies ei tule muuttumaan, mutta sinä himoitset masokistisesti aina vain suurempia sitoutumuksia (joista olisit vastuussa YKSIN)!
H e r r a j u m a l a, en edes tunne sinua, mutta minua alkoi huolettaa! Tarvitset asumuseron ja terapeutin, et asuntolainaa!!
Siis just tämän asian takia minuakin huolettaa tosi paljon tämä tilanne. Pelottaa että minua aletaan käyttää taas "hyväksi" ja vaikka nyt olen saanut paljon vahvuutta ja itsevarmuutta kohdata kaikenmaailman huutamiset ja manipulointiyritykset rahaan liittyen, entä jos taas sorrun ostamaan jotain tai muuten vaan pilaan taas elämäni.
Meillä=minulla on autolaina, joka oli ensimmäkin 8000e enemmän kun olin liikkeeseen mennessä sanonut ylärajaksi (miehen kaveri oli automyyjä ja saivat yhdessä houkuteltua ottamaan kalliimman). Auto on kauhea murheenkryyni, se vie jo muutenkin olemattomasta budjetista aika ison osan. Mies ei suostu myymään autoa, hänkin on maksanut eriä siitä ja tarvitsee sitä työhönsä. Minä haluaisin ostaa halvemman auton mutta mies ei suostu. Tuokin varmaan kertoo miten tossun alla olen. Mies sanoo itsensä irti töistä jos myyn tuon auton jne. Ei minulla ole ollut aiemmin varaa ottaa tuollaista riskiä ja kun rahat autoon on löytynyt, se on myös pidetty. Ensin kiva ja ihana pieni "luksus"juttu on muuttunut vuosien saatossa minulle häpeälliseksi esittelykappaleeksi joka syö viimeisetkin rahat. Mies on puhunut monesti jopa 40 000e autolainoista ja sehän on ihan käsittämätöntä jossei ole edes omaa asuntoa. Vaikea arvata kuka senkin lainan joutuisi nimiinsä ottamaan :) :)
Pitäisikö näyttää tämä keskustelu miehelle mitä olette mieltä? On täällä aika suoria mielipiteitä kuitenkin asiaan liittyen. Jos minun sanani ei auta niin uskoisikohan hän kymmeniä muita tuntemattomia ihmisiä... Mene ja tiedä mutta epätoivoinen olen ja harmittaa että olen vuosikausia tuhlannut tälläisessä kurassa. Jos olisin heti alkuun tajunnut, mitä on tapahtumassa ja olisi ollut edes hitunen arvostusta itseä kohtaan, ei näitä ongelmia olisi.
- AP
Tuli mieleen tuosta automyyjäkaverista, joka sai houkuteltua ostamaan kalliimman, niin lähes kaikilla yli varojensa elävillä ketkuilla (miespuolisilla) on myös samanhenkisiä kavereita... Siis juuri tuollaisia, jotka tykkäävät ottaa riskejä ja pelleillä rahojen kanssa eikä mitään todellisuudentajua.
Automyyjillä on hyviä juttuja noista tyhjätasku-"ostajista" joiden on vaan pakko saada velka-auto vaihdettua uuteen velka-autoon ja välirahaa ei tietenkään löydy senttiäkään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten, kun saat viimeisen lainaerän maksettua?
Hankitte miehen kanssa vielä isomman lainan? Autolainan tai asuntolainan? Kai tajuat, että olisit velkaorja lopun ikääsi? Mies ei tule muuttumaan, mutta sinä himoitset masokistisesti aina vain suurempia sitoutumuksia (joista olisit vastuussa YKSIN)!
H e r r a j u m a l a, en edes tunne sinua, mutta minua alkoi huolettaa! Tarvitset asumuseron ja terapeutin, et asuntolainaa!!
Siis just tämän asian takia minuakin huolettaa tosi paljon tämä tilanne. Pelottaa että minua aletaan käyttää taas "hyväksi" ja vaikka nyt olen saanut paljon vahvuutta ja itsevarmuutta kohdata kaikenmaailman huutamiset ja manipulointiyritykset rahaan liittyen, entä jos taas sorrun ostamaan jotain tai muuten vaan pilaan taas elämäni.
Meillä=minulla on autolaina, joka oli ensimmäkin 8000e enemmän kun olin liikkeeseen mennessä sanonut ylärajaksi (miehen kaveri oli automyyjä ja saivat yhdessä houkuteltua ottamaan kalliimman). Auto on kauhea murheenkryyni, se vie jo muutenkin olemattomasta budjetista aika ison osan. Mies ei suostu myymään autoa, hänkin on maksanut eriä siitä ja tarvitsee sitä työhönsä. Minä haluaisin ostaa halvemman auton mutta mies ei suostu. Tuokin varmaan kertoo miten tossun alla olen. Mies sanoo itsensä irti töistä jos myyn tuon auton jne. Ei minulla ole ollut aiemmin varaa ottaa tuollaista riskiä ja kun rahat autoon on löytynyt, se on myös pidetty. Ensin kiva ja ihana pieni "luksus"juttu on muuttunut vuosien saatossa minulle häpeälliseksi esittelykappaleeksi joka syö viimeisetkin rahat. Mies on puhunut monesti jopa 40 000e autolainoista ja sehän on ihan käsittämätöntä jossei ole edes omaa asuntoa. Vaikea arvata kuka senkin lainan joutuisi nimiinsä ottamaan :) :)
Pitäisikö näyttää tämä keskustelu miehelle mitä olette mieltä? On täällä aika suoria mielipiteitä kuitenkin asiaan liittyen. Jos minun sanani ei auta niin uskoisikohan hän kymmeniä muita tuntemattomia ihmisiä... Mene ja tiedä mutta epätoivoinen olen ja harmittaa että olen vuosikausia tuhlannut tälläisessä kurassa. Jos olisin heti alkuun tajunnut, mitä on tapahtumassa ja olisi ollut edes hitunen arvostusta itseä kohtaan, ei näitä ongelmia olisi.
- AP
Tuli mieleen tuosta automyyjäkaverista, joka sai houkuteltua ostamaan kalliimman, niin lähes kaikilla yli varojensa elävillä ketkuilla (miespuolisilla) on myös samanhenkisiä kavereita... Siis juuri tuollaisia, jotka tykkäävät ottaa riskejä ja pelleillä rahojen kanssa eikä mitään todellisuudentajua.
Automyyjillä on hyviä juttuja noista tyhjätasku-"ostajista" joiden on vaan pakko saada velka-auto vaihdettua uuteen velka-autoon ja välirahaa ei tietenkään löydy senttiäkään...
Tyhmiä ihmisiä on kiva höynäyttää.
Kannattaa AP lukea nämä sinun kirjoittamat viestit ihan ajatuksen kanssa ja miettiä onko tuossa mitään järkeä? Niinpä. Suosittelisin myös hakemaan apua itsellesi läheisriippuvaisuuteen ja muutenkin esimerkiksi tukinaisesta. Myöskään läheisille kertominen ei olisi pahitteeksi.
Kannattaa muistaa, että mitä ikinä tuleekaan tapahtumaan, niin tärkeintä on tulla toimeen itsensä kanssa. Kaikkien päätösten takana olet sinä.
Tee itsellesi vapaaehtoinen luottokielto, ei pääse nysvä tekemään tietämättäsi velkaa tiedoillasi.
Kun korona on ohi niin a) hanki uusi työpaikka toiselta paikkakunta b) asunto c) hyppäät autoosi kamoinesi ja häivyt, tiedot salaisiksi ja auto myyntiin
Alue: Aihe vapaa
Olen sanaton ongelmienne edessä.
Miten on mahdollista että olet antanut miehen talousongelmien viedä sinut ulosottoon.
Et pysty miehen menoihin ja taloudelliseen toimintaan vaikuttamaan. Pidä omat rahat ja talous.
Minä ja mieheni ollaan syöty lounas ulkona yhtä pitkään kun on oltu työelämässä eli yli 20 vuotta. Työpaikkaravintolan lounas on niin monipuolinen ja enben laosia se olikin päivän ainoa lämmin ateria. Mielestäni se on ihan normisettiä siinä missä työporukan kanssa kahvittelu tauoilla. Toisaalta tuo rahatilanne on miehelläsi eri, mutta miksi miestäsi paapot Tekee mitä tekee, turha sen kanssa on yhteistä taloutta pitää.