Lue keskustelun säännöt.
Mitenkä maalliset kaverit ovat suhtautuneet sinuun sen jälkeen kun tulit uskoon?
25.05.2020 |
Olen itse ollut uskossa oikeastaan aina, mutta tietysti pikkuhiljaa kasvanut lapsen uskosta yhä syvempään ja ns aikuisempaan uskoon. Itselläni on paljon maallisia kavereita, ja he kyllä tietävät uskostani, mutta yleensä siitä ei liiemmin puhuta, koska he eivät ole asiasta olleet kiinnostuneita.
Nyt koen kuitenkin etten voi olla enää oma itseni heidän seurassaan, vaan yritän olla jotain täysin neutraalia, vaikka en ole. Koen teesekenteleväni, kun monissa asioissa en avaa suutani tai tuo omaa näkemystäni esiin, vaikka kaikki muut tuovat. Aiemmin olen ehkä ajatellut, etten halua "lyödä Raamatulla" päähän, mutta toisaalta jos jostain keskustellaan, ja minulla on uskoni mukaisia ajatuksia aiheesta, ei se ole kenenkään "käännyttämistä", vaan mielipiteen ilmaisua.
Nyt olen päättänyt alkaa olemaan avoimempi, todellinen oma itseni näiden ihmisten seurassa, mutta tietysti se vähän jännittää... mitenkä muut vastaavassa tilanteessa olleet ovat kokeneet asian?
Kommentit (241)
Kerro joku esimerkki asiasta, jonka olisit halunnut sanoa ääneen mutta et ole uskaltanut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mielipiteen saa sanoa, mutta olisin sinuna aika varovainen ettei tule tuo fiilis, että lyödään raamatulla päähän, tai ettet menetä ystäviäsi. Tuskin he sitä ajattelevat että käännytät, mutta esim. kovin suvaitsemattomiksi koetut mielipiteet tuskin parantavat suhdettasi heihin.
Niin...tosin menee se niinkin päin, että heidän ääriliberaalit mielipiteet aiheuttavat pian sen, että he menettävät ystävyyden minun kanssani. Ehkä tälläiset ystävyydet eivät sitten voi toimia, jos ne eivät kestä toisen hyvin eriäviä mielipiteitä.
Itse kyllä oikeasti kestän heidän kaikki näkemyksensä, enkä laita välejä poikki vaikka ajattelen niistä mitä. mutta se alkaa tässä vaiheessa edellyttää sen, että myös itse saan ilmaista jyrkkää erimielisyyttäni heidän kanssaan. Nythän se on ollut sallittua vain heille, jyrkkä oman maailmankatsomukseni vastainen mielipiteenilmaisu...
ap
Mulla ei ole suuremmin läheisiä ystäviä. Jos olisi, en tuputtaisi heille uskoa mutta tekisin selväksi että olen kristitty ja arvostan kristillisiä arvoja ja perintöä. Kyse on ennenmuuta jossain määrin konservatiivisesta arvomaailmasta nykyisen arvosekamelskan vastapainona. Olisin kyllä valmis puhumaan asiallisesti aiheesta, mutta enpä jaksaisi alkaa väitellä jonkun kirkonvihaajan kanssa. Jokainen uskokoon mihin lystää, minun käsitykseni hyvästä elämästä kallistuu kristityn ihmisihanteeseen.
Elän aika askeettista ja pidättyväistä elämää ja henkinen hyvinvointini on lisääntynyt sen myötä. Usko ei ole minulle pakopaikka tai lyömäase ja minäkin epäilen ihan säännöllisesti uskoani. Mutta rukoilen myös paljon.
Ajattelen, että toiset meistä päätyvät etsimään rauhaa elämäänsä Raamatusta ja hengellisistä kirjoista, joissa on valtavasti hyviä ja ajattomia. Luen enemmän jälkimmäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro joku esimerkki asiasta, jonka olisit halunnut sanoa ääneen mutta et ole uskaltanut?
No esim klassikko aiheet, että abortti on murha, ja avioliitto on miehen ja naisen välinen. Myös että seksin soisin kuuluvan vain avioliittoon. Se että en halua kuunnella kaikkea musiikkia tai katsella kaikkia elovukia sanoitusten/teemojen takia. Sen että en halua kuunnella mitään pilkkaavaa "vitsailua" Jeesuksesta.
Tässä nyt muutamia esimerkkejä, mihin en ole kovin vahvasti ottanut kantaa, vaikka he varmaan voivat arvata ainakin joistain asioista, mitä itse niistä ajattelen.
Minullakin on useita uskovaisia kavereita ja tiedän heidän ajattelevan esim. avioliitosta noin, mutta eivät he sitä toitota sen enempää kuin en minäkään toitota omaa näkemystäni. Silti voimme olla ystäviä ja kunnioittaa erilaisuutta. Esim. itse olen avoliitossa ja nämä uskiskaverini ovat kaikki naimisissa. Hyväksyn samaa sukupuolta olevien suhteet ja tietääkseni kaverini eivät hyväksy, emme tosin juuri keskustele asiasta. Tai jos siitä tarvii keskustella, niin sen voi tehdä neutraalisti ja tuomitsematta.
Sen sijaan elokuvien, musiikin tai vitsien välttely kuulostaa korvaani oudolta. Minun uskovaiset kaverini katsovat ja kuuntelevat kyllä kaikkea ja heittävät juttua laidasta laitaan.
Oma tilanteeni ei ole ihan suoraan aloituksessa tarkoitettu, sillä en ole varsinaisesti tullut uskoon, mutta vastaan nyt kuitenkin. Kaveripiirissäni on aika paljon tiukkoja ateisteja, joista kaikki uskonto on ainoastaan typerää ja vahingollista. Osalla on taustalla oman lapsuuden rajoittavasta uskonyhteisöstä eroaminen, joten ymmärrän heidän mielipiteidensä taustat. Itsekin olin aiemmin ateisti, kun teini-iässä en onnistunut "tulemaan uskoon" vaikka olisin halunnut, ja järkeilin asian sitten itselleni niin, etten vain ole uskonnollinen ihminen. Kymmenisen vuotta meni näin ateistina, mutta nyt viime aikoina olen alkanut olla avoimempi henkisille asioille ja alkanut nähdä niille oman paikkansa elämässäni ja tässä maailmassa. Olen liikkeellä tutkivalla ja avoimella asenteella, mutta kavereilleni en näistä asioista oikein voi puhua, sillä heidän asenteensa uskontoja ja hengellisyyttä kohtaan on niin aggressiivinen. Itse voisin olla näistä asioista hiljaakin, mutta valitettavasti pari näistä ateistikavereista haluaa jatkuvasti puhua uskonnosta, sillä asia kiinnostaa heitä sellaisella dogmaattisella ja raamatuntutkimuksellisella tasolla. Nämä keskustelut ovat ihan kamalia, koska he haluavat voittaa jonkin väittelyn, ja väittelythän käydään aina järjen tasolla. Asia ei tavallaan ole heille yhtään henkilökohtainen ja minulle se nykyään on sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen kokenut suorastaan vihaa ihmisten taholta. En ymmärrä miten se on heiltä pois että olen löytänyt elämälläni suunnan ja olen viimein onnellinen...? Esimerkki: en juo enää ollenkaan alkoholia, en vaan halua. Kaveri suuttui kun kerroin etten halua edes sitä yhtä kaljaa kuulemna ”ei voi häävi jumala olla jos ei anna elämästä nauttia!” ?? Kyllä voisin juoda uskovana, mutta en _halua_. Samaten tyhmäksi on haukuttu ja kyselty enkö aio mennä lääkäriin jos sairastun jne 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro joku esimerkki asiasta, jonka olisit halunnut sanoa ääneen mutta et ole uskaltanut?
No esim klassikko aiheet, että abortti on murha, ja avioliitto on miehen ja naisen välinen. Myös että seksin soisin kuuluvan vain avioliittoon. Se että en halua kuunnella kaikkea musiikkia tai katsella kaikkia elovukia sanoitusten/teemojen takia. Sen että en halua kuunnella mitään pilkkaavaa "vitsailua" Jeesuksesta.
Tässä nyt muutamia esimerkkejä, mihin en ole kovin vahvasti ottanut kantaa, vaikka he varmaan voivat arvata ainakin joistain asioista, mitä itse niistä ajattelen.
Minullakin on useita uskovaisia kavereita ja tiedän heidän ajattelevan esim. avioliitosta noin, mutta eivät he sitä toitota sen enempää kuin en minäkään toitota omaa näkemystäni. Silti voimme olla ystäviä ja kunnioittaa erilaisuutta. Esim. itse olen avoliitossa ja nämä uskiskaverini ovat kaikki naimisissa. Hyväksyn samaa sukupuolta olevien suhteet ja tietääkseni kaverini eivät hyväksy, emme tosin juuri keskustele asiasta. Tai jos siitä tarvii keskustella, niin sen voi tehdä neutraalisti ja tuomitsematta.
Sen sijaan elokuvien, musiikin tai vitsien välttely kuulostaa korvaani oudolta. Minun uskovaiset kaverini katsovat ja kuuntelevat kyllä kaikkea ja heittävät juttua laidasta laitaan.
Olen huomannut parin viimevuoden aikana, että keskustelunaiheina on yhä enemmän nämä "vaaralliset" kuumatperunat, joista tietysti uutisoidaan paljon ja uusia lakeja mietitään jne. Eli ei minullakaan olisi mitään tarvetta tuoda niitä aiheita keskusteluun, mutta jos ne ovat muille tärkeitä tai kiinnostavia aiheita ja he haluavat niistä keskustella, joudumme ikävään tilanteeseen, jos en enää halua hymistä vain taustalla kommentoimatta mitään.
Miksi Jumalaa pilkkaavan tai Jumalaa "vastustavan" viihteen välttely on sinusta outoa? Minä uskon Kolmiyhteisen Jumalan olevan kaikkivaltias taivaan ja maan luoja, ja haluan kunnioittaa Häntä. En siis todellakaan halua olla epäkunnioittava, ja "viihtyä" sellaisten asioiden äärellä, mitkä ovat esim täysin Jumalan vastaisia. Eikö tässä ole aivan selkeä logiikka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma tilanteeni ei ole ihan suoraan aloituksessa tarkoitettu, sillä en ole varsinaisesti tullut uskoon, mutta vastaan nyt kuitenkin. Kaveripiirissäni on aika paljon tiukkoja ateisteja, joista kaikki uskonto on ainoastaan typerää ja vahingollista. Osalla on taustalla oman lapsuuden rajoittavasta uskonyhteisöstä eroaminen, joten ymmärrän heidän mielipiteidensä taustat. Itsekin olin aiemmin ateisti, kun teini-iässä en onnistunut "tulemaan uskoon" vaikka olisin halunnut, ja järkeilin asian sitten itselleni niin, etten vain ole uskonnollinen ihminen. Kymmenisen vuotta meni näin ateistina, mutta nyt viime aikoina olen alkanut olla avoimempi henkisille asioille ja alkanut nähdä niille oman paikkansa elämässäni ja tässä maailmassa. Olen liikkeellä tutkivalla ja avoimella asenteella, mutta kavereilleni en näistä asioista oikein voi puhua, sillä heidän asenteensa uskontoja ja hengellisyyttä kohtaan on niin aggressiivinen. Itse voisin olla näistä asioista hiljaakin, mutta valitettavasti pari näistä ateistikavereista haluaa jatkuvasti puhua uskonnosta, sillä asia kiinnostaa heitä sellaisella dogmaattisella ja raamatuntutkimuksellisella tasolla. Nämä keskustelut ovat ihan kamalia, koska he haluavat voittaa jonkin väittelyn, ja väittelythän käydään aina järjen tasolla. Asia ei tavallaan ole heille yhtään henkilökohtainen ja minulle se nykyään on sitä.
Tuttu tunne! Olin nuorena uskossa, nykyään agnostikko, mutta tuossa välissä oli vuosia kestänyt vaihe "välimaastossa". Kun yritin keskustella uskovien kanssa, he kauhistelivat liian liberaaleja mielipiteitäni ja olivat huolissaan uskonelämästäni. Ateistit taas eivät ymmärtäneet ollenkaan, miksi osa minusta uskoo tai suhtautuu myönteisesti uskontoon. He tuomitsivat kaikki yritykseni löytää uskosta vielä jotain merkitystä.
Nykyään ajattelen lähinnä niin, että jotkut ihmiset eivät kestä epävarmuutta ja siksi heillä on niin voimakas tarve uskoa yhteen totuuteen ja halveksua toisin ajattelevia. Ja kuten todettu, näitä ääri-ihmisiä on sekä uskovaisissa että ateisteissa. Onneksi olen itse löytänyt jo tasapainon itseni kanssa ja voin antaa toisten meuhkata rauhassa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro joku esimerkki asiasta, jonka olisit halunnut sanoa ääneen mutta et ole uskaltanut?
No esim klassikko aiheet, että abortti on murha, ja avioliitto on miehen ja naisen välinen. Myös että seksin soisin kuuluvan vain avioliittoon. Se että en halua kuunnella kaikkea musiikkia tai katsella kaikkia elovukia sanoitusten/teemojen takia. Sen että en halua kuunnella mitään pilkkaavaa "vitsailua" Jeesuksesta.
Tässä nyt muutamia esimerkkejä, mihin en ole kovin vahvasti ottanut kantaa, vaikka he varmaan voivat arvata ainakin joistain asioista, mitä itse niistä ajattelen.
Minullakin on useita uskovaisia kavereita ja tiedän heidän ajattelevan esim. avioliitosta noin, mutta eivät he sitä toitota sen enempää kuin en minäkään toitota omaa näkemystäni. Silti voimme olla ystäviä ja kunnioittaa erilaisuutta. Esim. itse olen avoliitossa ja nämä uskiskaverini ovat kaikki naimisissa. Hyväksyn samaa sukupuolta olevien suhteet ja tietääkseni kaverini eivät hyväksy, emme tosin juuri keskustele asiasta. Tai jos siitä tarvii keskustella, niin sen voi tehdä neutraalisti ja tuomitsematta.
Sen sijaan elokuvien, musiikin tai vitsien välttely kuulostaa korvaani oudolta. Minun uskovaiset kaverini katsovat ja kuuntelevat kyllä kaikkea ja heittävät juttua laidasta laitaan.
Olen huomannut parin viimevuoden aikana, että keskustelunaiheina on yhä enemmän nämä "vaaralliset" kuumatperunat, joista tietysti uutisoidaan paljon ja uusia lakeja mietitään jne. Eli ei minullakaan olisi mitään tarvetta tuoda niitä aiheita keskusteluun, mutta jos ne ovat muille tärkeitä tai kiinnostavia aiheita ja he haluavat niistä keskustella, joudumme ikävään tilanteeseen, jos en enää halua hymistä vain taustalla kommentoimatta mitään.
Miksi Jumalaa pilkkaavan tai Jumalaa "vastustavan" viihteen välttely on sinusta outoa? Minä uskon Kolmiyhteisen Jumalan olevan kaikkivaltias taivaan ja maan luoja, ja haluan kunnioittaa Häntä. En siis todellakaan halua olla epäkunnioittava, ja "viihtyä" sellaisten asioiden äärellä, mitkä ovat esim täysin Jumalan vastaisia. Eikö tässä ole aivan selkeä logiikka?
ja siis ap kommentoi^
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma tilanteeni ei ole ihan suoraan aloituksessa tarkoitettu, sillä en ole varsinaisesti tullut uskoon, mutta vastaan nyt kuitenkin. Kaveripiirissäni on aika paljon tiukkoja ateisteja, joista kaikki uskonto on ainoastaan typerää ja vahingollista. Osalla on taustalla oman lapsuuden rajoittavasta uskonyhteisöstä eroaminen, joten ymmärrän heidän mielipiteidensä taustat. Itsekin olin aiemmin ateisti, kun teini-iässä en onnistunut "tulemaan uskoon" vaikka olisin halunnut, ja järkeilin asian sitten itselleni niin, etten vain ole uskonnollinen ihminen. Kymmenisen vuotta meni näin ateistina, mutta nyt viime aikoina olen alkanut olla avoimempi henkisille asioille ja alkanut nähdä niille oman paikkansa elämässäni ja tässä maailmassa. Olen liikkeellä tutkivalla ja avoimella asenteella, mutta kavereilleni en näistä asioista oikein voi puhua, sillä heidän asenteensa uskontoja ja hengellisyyttä kohtaan on niin aggressiivinen. Itse voisin olla näistä asioista hiljaakin, mutta valitettavasti pari näistä ateistikavereista haluaa jatkuvasti puhua uskonnosta, sillä asia kiinnostaa heitä sellaisella dogmaattisella ja raamatuntutkimuksellisella tasolla. Nämä keskustelut ovat ihan kamalia, koska he haluavat voittaa jonkin väittelyn, ja väittelythän käydään aina järjen tasolla. Asia ei tavallaan ole heille yhtään henkilökohtainen ja minulle se nykyään on sitä.
Ymmärrän tilanteesi, varmasti vaikeaa... Tsemppiä ja Jumalan siunausta ja johdatusta etsintääsi! <3
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro joku esimerkki asiasta, jonka olisit halunnut sanoa ääneen mutta et ole uskaltanut?
No esim klassikko aiheet, että abortti on murha, ja avioliitto on miehen ja naisen välinen. Myös että seksin soisin kuuluvan vain avioliittoon. Se että en halua kuunnella kaikkea musiikkia tai katsella kaikkia elovukia sanoitusten/teemojen takia. Sen että en halua kuunnella mitään pilkkaavaa "vitsailua" Jeesuksesta.
Tässä nyt muutamia esimerkkejä, mihin en ole kovin vahvasti ottanut kantaa, vaikka he varmaan voivat arvata ainakin joistain asioista, mitä itse niistä ajattelen.
Minullakin on useita uskovaisia kavereita ja tiedän heidän ajattelevan esim. avioliitosta noin, mutta eivät he sitä toitota sen enempää kuin en minäkään toitota omaa näkemystäni. Silti voimme olla ystäviä ja kunnioittaa erilaisuutta. Esim. itse olen avoliitossa ja nämä uskiskaverini ovat kaikki naimisissa. Hyväksyn samaa sukupuolta olevien suhteet ja tietääkseni kaverini eivät hyväksy, emme tosin juuri keskustele asiasta. Tai jos siitä tarvii keskustella, niin sen voi tehdä neutraalisti ja tuomitsematta.
Sen sijaan elokuvien, musiikin tai vitsien välttely kuulostaa korvaani oudolta. Minun uskovaiset kaverini katsovat ja kuuntelevat kyllä kaikkea ja heittävät juttua laidasta laitaan.
Olen huomannut parin viimevuoden aikana, että keskustelunaiheina on yhä enemmän nämä "vaaralliset" kuumatperunat, joista tietysti uutisoidaan paljon ja uusia lakeja mietitään jne. Eli ei minullakaan olisi mitään tarvetta tuoda niitä aiheita keskusteluun, mutta jos ne ovat muille tärkeitä tai kiinnostavia aiheita ja he haluavat niistä keskustella, joudumme ikävään tilanteeseen, jos en enää halua hymistä vain taustalla kommentoimatta mitään.
Miksi Jumalaa pilkkaavan tai Jumalaa "vastustavan" viihteen välttely on sinusta outoa? Minä uskon Kolmiyhteisen Jumalan olevan kaikkivaltias taivaan ja maan luoja, ja haluan kunnioittaa Häntä. En siis todellakaan halua olla epäkunnioittava, ja "viihtyä" sellaisten asioiden äärellä, mitkä ovat esim täysin Jumalan vastaisia. Eikö tässä ole aivan selkeä logiikka?
No siis minusta tuo kuulostaa enemmänkin ns. mielensäpahoittamiselta. Eli viihde loukkaa sinun uskonnollisia tunteitasi. Jos jumala on kaikkivaltias, niin ei HÄN mene rikki viihteestä. Sinä menet, ei jumala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä nyt ei minua kosketa sillä en ole uskovainen. En kylläkään tiedä yhtään ketään jolla olisi taivaallisia ystäviä, en edes uskovaista.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kokenut suorastaan vihaa ihmisten taholta. En ymmärrä miten se on heiltä pois että olen löytänyt elämälläni suunnan ja olen viimein onnellinen...? Esimerkki: en juo enää ollenkaan alkoholia, en vaan halua. Kaveri suuttui kun kerroin etten halua edes sitä yhtä kaljaa kuulemna ”ei voi häävi jumala olla jos ei anna elämästä nauttia!” ?? Kyllä voisin juoda uskovana, mutta en _halua_. Samaten tyhmäksi on haukuttu ja kyselty enkö aio mennä lääkäriin jos sairastun jne 😅
Tuota agressiivisuutta on kyllä vaikea järjellä ymmärtää. Maalliset eivät tunnu ymmärtävän, että todellinen usko Jeesukseen on täysin vapaaehtoista. Raamatun sana eikä usko ylipäätään, pakota ketään yhtään mihinkään. Ja silti täydellinen vapaus tehdä omia valintoja, suutuuttaa ateistin... Mutta onnea hyvästä ratkaisustasi, ja siunasta elämääsi! <3
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro joku esimerkki asiasta, jonka olisit halunnut sanoa ääneen mutta et ole uskaltanut?
No esim klassikko aiheet, että abortti on murha, ja avioliitto on miehen ja naisen välinen. Myös että seksin soisin kuuluvan vain avioliittoon. Se että en halua kuunnella kaikkea musiikkia tai katsella kaikkia elovukia sanoitusten/teemojen takia. Sen että en halua kuunnella mitään pilkkaavaa "vitsailua" Jeesuksesta.
Tässä nyt muutamia esimerkkejä, mihin en ole kovin vahvasti ottanut kantaa, vaikka he varmaan voivat arvata ainakin joistain asioista, mitä itse niistä ajattelen.
Minullakin on useita uskovaisia kavereita ja tiedän heidän ajattelevan esim. avioliitosta noin, mutta eivät he sitä toitota sen enempää kuin en minäkään toitota omaa näkemystäni. Silti voimme olla ystäviä ja kunnioittaa erilaisuutta. Esim. itse olen avoliitossa ja nämä uskiskaverini ovat kaikki naimisissa. Hyväksyn samaa sukupuolta olevien suhteet ja tietääkseni kaverini eivät hyväksy, emme tosin juuri keskustele asiasta. Tai jos siitä tarvii keskustella, niin sen voi tehdä neutraalisti ja tuomitsematta.
Sen sijaan elokuvien, musiikin tai vitsien välttely kuulostaa korvaani oudolta. Minun uskovaiset kaverini katsovat ja kuuntelevat kyllä kaikkea ja heittävät juttua laidasta laitaan.
Olen huomannut parin viimevuoden aikana, että keskustelunaiheina on yhä enemmän nämä "vaaralliset" kuumatperunat, joista tietysti uutisoidaan paljon ja uusia lakeja mietitään jne. Eli ei minullakaan olisi mitään tarvetta tuoda niitä aiheita keskusteluun, mutta jos ne ovat muille tärkeitä tai kiinnostavia aiheita ja he haluavat niistä keskustella, joudumme ikävään tilanteeseen, jos en enää halua hymistä vain taustalla kommentoimatta mitään.
Miksi Jumalaa pilkkaavan tai Jumalaa "vastustavan" viihteen välttely on sinusta outoa? Minä uskon Kolmiyhteisen Jumalan olevan kaikkivaltias taivaan ja maan luoja, ja haluan kunnioittaa Häntä. En siis todellakaan halua olla epäkunnioittava, ja "viihtyä" sellaisten asioiden äärellä, mitkä ovat esim täysin Jumalan vastaisia. Eikö tässä ole aivan selkeä logiikka?
No siis minusta tuo kuulostaa enemmänkin ns. mielensäpahoittamiselta. Eli viihde loukkaa sinun uskonnollisia tunteitasi. Jos jumala on kaikkivaltias, niin ei HÄN mene rikki viihteestä. Sinä menet, ei jumala.
Niin kyllä, ei Jumalaa kykene kukaan rikkomaan. Mutta niin kuin en halua kuunnella loukkauksia omista rakkaistani, perheenjäsenistäni tms, en myöskään halua kuulla niitä elämäni tärkeimmästä asiasta, eli Jumalastani. Kristinuskon mukaisesti, kun ihminen tulee uskoon, hän saa Pyhän Hengen itseensä, eli Jumalan yliluonnollisen voiman. Näin ollen uskossa oleva ihminen elää osittain Jumalassa, Jumalan hengessä.
Silloin kenen tahansa Jumalan pilkka osuu sekä kristityn arvostamaan ja suuresti rakastamaan Jumalaan, mutta myös kristittyyn itseensä, koska "hän on Jumalassa, Pyhässä Hengessä".
Tältä pohjalta, miksi kristityn pitäisi haluta elää sellaisessa ystävien yhteydessä, jotka pilkkaavat häntä ja hänelle elämän tärkeintä asiaa?
ap
Vierailija kirjoitti:
Oma tilanteeni ei ole ihan suoraan aloituksessa tarkoitettu, sillä en ole varsinaisesti tullut uskoon, mutta vastaan nyt kuitenkin. Kaveripiirissäni on aika paljon tiukkoja ateisteja, joista kaikki uskonto on ainoastaan typerää ja vahingollista. Osalla on taustalla oman lapsuuden rajoittavasta uskonyhteisöstä eroaminen, joten ymmärrän heidän mielipiteidensä taustat. Itsekin olin aiemmin ateisti, kun teini-iässä en onnistunut "tulemaan uskoon" vaikka olisin halunnut, ja järkeilin asian sitten itselleni niin, etten vain ole uskonnollinen ihminen. Kymmenisen vuotta meni näin ateistina, mutta nyt viime aikoina olen alkanut olla avoimempi henkisille asioille ja alkanut nähdä niille oman paikkansa elämässäni ja tässä maailmassa. Olen liikkeellä tutkivalla ja avoimella asenteella, mutta kavereilleni en näistä asioista oikein voi puhua, sillä heidän asenteensa uskontoja ja hengellisyyttä kohtaan on niin aggressiivinen. Itse voisin olla näistä asioista hiljaakin, mutta valitettavasti pari näistä ateistikavereista haluaa jatkuvasti puhua uskonnosta, sillä asia kiinnostaa heitä sellaisella dogmaattisella ja raamatuntutkimuksellisella tasolla. Nämä keskustelut ovat ihan kamalia, koska he haluavat voittaa jonkin väittelyn, ja väittelythän käydään aina järjen tasolla. Asia ei tavallaan ole heille yhtään henkilökohtainen ja minulle se nykyään on sitä.
Olisitko nyt kristitty jos olisit syntynyt Iraniin?
Mikä todennäköisyys iranilaisella tyttövauvalla on päästä Jeesuksen morsiammeksi?
Oma uskoontuloni ei ollut mikään näkyvä, silmätavaava, dramaattinen ja äkillinen tapahtuma, joten kukaan ei oikeastaan edes tajunnut uskovaisuuttani moniin vuosiin. Koska arvomaailmani on hyvin liberaali, enkä muutenkaan ole stereotyyppinen uskovainen, kaikki tuttuni luulevat minun vain esittävän. Kertoo paljon, että kun ilmoitin sitten aikovani opiskella papiksi, kommentit olivat tasoa: "Niin no, onhan niitä sellaisia leipäpappejakin, jotka eivät itse usko!"
Aina välillä kun sama aihe nousee puheeksi, monilla on kova hinku varmistaa, että eihän minusta vain tule sitten mitään homofobista ja abortinvastaista käännyttäjä-hihhulia vaan olenhan enemmä sellainen iloinen ja nuorekas pappi, aivan kuin luonteeni jotenkin radikaalisti muuttuisi samalla sekunnilla kun saan liperit kaulaan. Sitten saan kuulla tarinoita kaiken maailman bikinifitness-, motoristi-, hevari- ja punkpapeista. Ja harmittelua miten kirkko on kyllä niin vanhanaikainen, että naispappina tulen varmasti saamaan paljon kuraa niskaan, enkä voi viran puolesta ilmaista enää mitään poliittisa mielipiteitä.
Monilla kirkkoa vastustavilla tuttavillani on yllättävän 50-lukulainen käsitys papeista. Mutta eihän se minun ongelmani ole, jokainen saa minun puolestani uskoa mihin haluaa tai olla uskomatta mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro joku esimerkki asiasta, jonka olisit halunnut sanoa ääneen mutta et ole uskaltanut?
No esim klassikko aiheet, että abortti on murha, ja avioliitto on miehen ja naisen välinen. Myös että seksin soisin kuuluvan vain avioliittoon. Se että en halua kuunnella kaikkea musiikkia tai katsella kaikkia elovukia sanoitusten/teemojen takia. Sen että en halua kuunnella mitään pilkkaavaa "vitsailua" Jeesuksesta.
Tässä nyt muutamia esimerkkejä, mihin en ole kovin vahvasti ottanut kantaa, vaikka he varmaan voivat arvata ainakin joistain asioista, mitä itse niistä ajattelen.
Minullakin on useita uskovaisia kavereita ja tiedän heidän ajattelevan esim. avioliitosta noin, mutta eivät he sitä toitota sen enempää kuin en minäkään toitota omaa näkemystäni. Silti voimme olla ystäviä ja kunnioittaa erilaisuutta. Esim. itse olen avoliitossa ja nämä uskiskaverini ovat kaikki naimisissa. Hyväksyn samaa sukupuolta olevien suhteet ja tietääkseni kaverini eivät hyväksy, emme tosin juuri keskustele asiasta. Tai jos siitä tarvii keskustella, niin sen voi tehdä neutraalisti ja tuomitsematta.
Sen sijaan elokuvien, musiikin tai vitsien välttely kuulostaa korvaani oudolta. Minun uskovaiset kaverini katsovat ja kuuntelevat kyllä kaikkea ja heittävät juttua laidasta laitaan.
Olen huomannut parin viimevuoden aikana, että keskustelunaiheina on yhä enemmän nämä "vaaralliset" kuumatperunat, joista tietysti uutisoidaan paljon ja uusia lakeja mietitään jne. Eli ei minullakaan olisi mitään tarvetta tuoda niitä aiheita keskusteluun, mutta jos ne ovat muille tärkeitä tai kiinnostavia aiheita ja he haluavat niistä keskustella, joudumme ikävään tilanteeseen, jos en enää halua hymistä vain taustalla kommentoimatta mitään.
Miksi Jumalaa pilkkaavan tai Jumalaa "vastustavan" viihteen välttely on sinusta outoa? Minä uskon Kolmiyhteisen Jumalan olevan kaikkivaltias taivaan ja maan luoja, ja haluan kunnioittaa Häntä. En siis todellakaan halua olla epäkunnioittava, ja "viihtyä" sellaisten asioiden äärellä, mitkä ovat esim täysin Jumalan vastaisia. Eikö tässä ole aivan selkeä logiikka?
No siis minusta tuo kuulostaa enemmänkin ns. mielensäpahoittamiselta. Eli viihde loukkaa sinun uskonnollisia tunteitasi. Jos jumala on kaikkivaltias, niin ei HÄN mene rikki viihteestä. Sinä menet, ei jumala.
Niin kyllä, ei Jumalaa kykene kukaan rikkomaan. Mutta niin kuin en halua kuunnella loukkauksia omista rakkaistani, perheenjäsenistäni tms, en myöskään halua kuulla niitä elämäni tärkeimmästä asiasta, eli Jumalastani. Kristinuskon mukaisesti, kun ihminen tulee uskoon, hän saa Pyhän Hengen itseensä, eli Jumalan yliluonnollisen voiman. Näin ollen uskossa oleva ihminen elää osittain Jumalassa, Jumalan hengessä.
Silloin kenen tahansa Jumalan pilkka osuu sekä kristityn arvostamaan ja suuresti rakastamaan Jumalaan, mutta myös kristittyyn itseensä, koska "hän on Jumalassa, Pyhässä Hengessä".
Tältä pohjalta, miksi kristityn pitäisi haluta elää sellaisessa ystävien yhteydessä, jotka pilkkaavat häntä ja hänelle elämän tärkeintä asiaa?
ap
Kyllä pistäisin nyt ystävät vaihtoon.
Nämä ystäväsi plavat hlvetissä..iänkaikkisesti.
Oletko miettinyt sitä?
Nyt pilkkaavat..mutta viimeisellä tuomiolla sinun ruumiisi nostetaan ylös..ystäväsi paiskataan palamaan.
Adolfina Mielivalta kirjoitti:
Oma uskoontuloni ei ollut mikään näkyvä, silmätavaava, dramaattinen ja äkillinen tapahtuma, joten kukaan ei oikeastaan edes tajunnut uskovaisuuttani moniin vuosiin. Koska arvomaailmani on hyvin liberaali, enkä muutenkaan ole stereotyyppinen uskovainen, kaikki tuttuni luulevat minun vain esittävän. Kertoo paljon, että kun ilmoitin sitten aikovani opiskella papiksi, kommentit olivat tasoa: "Niin no, onhan niitä sellaisia leipäpappejakin, jotka eivät itse usko!"
Aina välillä kun sama aihe nousee puheeksi, monilla on kova hinku varmistaa, että eihän minusta vain tule sitten mitään homofobista ja abortinvastaista käännyttäjä-hihhulia vaan olenhan enemmä sellainen iloinen ja nuorekas pappi, aivan kuin luonteeni jotenkin radikaalisti muuttuisi samalla sekunnilla kun saan liperit kaulaan. Sitten saan kuulla tarinoita kaiken maailman bikinifitness-, motoristi-, hevari- ja punkpapeista. Ja harmittelua miten kirkko on kyllä niin vanhanaikainen, että naispappina tulen varmasti saamaan paljon kuraa niskaan, enkä voi viran puolesta ilmaista enää mitään poliittisa mielipiteitä.
Monilla kirkkoa vastustavilla tuttavillani on yllättävän 50-lukulainen käsitys papeista. Mutta eihän se minun ongelmani ole, jokainen saa minun puolestani uskoa mihin haluaa tai olla uskomatta mihinkään.
Haittaako sinua että ystäväsi joutuvat kadotukseen?
Adolfina Mielivalta kirjoitti:
Oma uskoontuloni ei ollut mikään näkyvä, silmätavaava, dramaattinen ja äkillinen tapahtuma, joten kukaan ei oikeastaan edes tajunnut uskovaisuuttani moniin vuosiin. Koska arvomaailmani on hyvin liberaali, enkä muutenkaan ole stereotyyppinen uskovainen, kaikki tuttuni luulevat minun vain esittävän. Kertoo paljon, että kun ilmoitin sitten aikovani opiskella papiksi, kommentit olivat tasoa: "Niin no, onhan niitä sellaisia leipäpappejakin, jotka eivät itse usko!"
Aina välillä kun sama aihe nousee puheeksi, monilla on kova hinku varmistaa, että eihän minusta vain tule sitten mitään homofobista ja abortinvastaista käännyttäjä-hihhulia vaan olenhan enemmä sellainen iloinen ja nuorekas pappi, aivan kuin luonteeni jotenkin radikaalisti muuttuisi samalla sekunnilla kun saan liperit kaulaan. Sitten saan kuulla tarinoita kaiken maailman bikinifitness-, motoristi-, hevari- ja punkpapeista. Ja harmittelua miten kirkko on kyllä niin vanhanaikainen, että naispappina tulen varmasti saamaan paljon kuraa niskaan, enkä voi viran puolesta ilmaista enää mitään poliittisa mielipiteitä.
Monilla kirkkoa vastustavilla tuttavillani on yllättävän 50-lukulainen käsitys papeista. Mutta eihän se minun ongelmani ole, jokainen saa minun puolestani uskoa mihin haluaa tai olla uskomatta mihinkään.
Olisitko nyt kristitty jos olisit syntynyt Iraniin?
Mikä todennäköisyys iranilaisella tyttövauvalla on päästä Jeesuksen morsiammeksi?
Kyllä mielipiteen saa sanoa, mutta olisin sinuna aika varovainen ettei tule tuo fiilis, että lyödään raamatulla päähän, tai ettet menetä ystäviäsi. Tuskin he sitä ajattelevat että käännytät, mutta esim. kovin suvaitsemattomiksi koetut mielipiteet tuskin parantavat suhdettasi heihin.