Mitenkä maalliset kaverit ovat suhtautuneet sinuun sen jälkeen kun tulit uskoon?
Olen itse ollut uskossa oikeastaan aina, mutta tietysti pikkuhiljaa kasvanut lapsen uskosta yhä syvempään ja ns aikuisempaan uskoon. Itselläni on paljon maallisia kavereita, ja he kyllä tietävät uskostani, mutta yleensä siitä ei liiemmin puhuta, koska he eivät ole asiasta olleet kiinnostuneita.
Nyt koen kuitenkin etten voi olla enää oma itseni heidän seurassaan, vaan yritän olla jotain täysin neutraalia, vaikka en ole. Koen teesekenteleväni, kun monissa asioissa en avaa suutani tai tuo omaa näkemystäni esiin, vaikka kaikki muut tuovat. Aiemmin olen ehkä ajatellut, etten halua "lyödä Raamatulla" päähän, mutta toisaalta jos jostain keskustellaan, ja minulla on uskoni mukaisia ajatuksia aiheesta, ei se ole kenenkään "käännyttämistä", vaan mielipiteen ilmaisua.
Nyt olen päättänyt alkaa olemaan avoimempi, todellinen oma itseni näiden ihmisten seurassa, mutta tietysti se vähän jännittää... mitenkä muut vastaavassa tilanteessa olleet ovat kokeneet asian?
En tiedä mitä on huuruilu.
Minulla on puoliso, joka on joutunut pakenemaan maastaan kristinuskoon kääntymisensä tähden.
Olen tullut vahingossa raskaaksi ehkäisystä huolimatta.
Olen menettänyt yhden ystäväni ja yhden tuttavani itsemurhan kautta.
Yksi oma sukulaiseni on tapettu.
Puolisoni ja lapsemme sukulaisia on tapettu uskonsa vuoksi. Arvostan erityisesti puolisoani, koska hän haluaa antaa anteeksi perheenjäsentensä tappajille.