Lue keskustelun säännöt.
Maatilalla asuvat, miten teillä on ratkaistu sukupolvenvaihdoksessa vanhan isäntäparin asuminen ja asema?
Oliko mielestänne toimiva ratkaisu, oletteko saaneet heti alusta asti pitää paikan omana kotinanne, vai onko vanha pari tai sisarukset pistäneet hanttiin? Erityisesti kiinnostaa miten on mennyt, jos vanha pari jää asumaan samaan talouteen, tai omaan rakennukseen samaan pihapiiriin.
Kommentit (471)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Junteilla on junttien ongelmat.
Onneksi ollaan jo ties kuinka monennen polven kaupunkilaisia ja jokaisella sukupolvella on omat asumiset ja ammatit.
Valitsen mieluummin junttien ongelmat, siellä kaupungissa kun ahdistutaan ja masennutaan pienissä hirviöhintaisissa kopperoissa ja kuseskellaan vesistöt pilalle lääke- ja hormonijäämillä. Se on elämää se.
Kyllä se karjatilallisen elämä on sananmukaisesti samaa paskaa joka päivä, aamulla ja illalla. Ei ihme, että mielenterveysongelmia ja uupumista on maatiloilla paljon.
Lapset on koulutettu hyviin ammatteihin ja elämä on muutakin kuin lannanhajua ja raatamista.
Oma äitini varoitti aikanaan kahdesta asiasta - älä hanki nk. yksinäistä lasta, äläkä mene maanviljelijän kanssa naimisiin. Hän oli kokenut, mitä on tulla miniäksi tilalle, joka on isännän omistama, jossa palkkaa on se, mitä mies suostuu antamaan ja jossa ei ole Vilinä vapaata tai lomaa.
Mikä onnenpäivä, kun ensimmäinen kansaneläke ilmestyi tilille. Ihan omaa rahaa!
Ei me nykyajan emännät tuollaiseen suostuta. Älä nyt pidä meitä tyhminä. Itse olen mieheni tilalla töissä kuukausipalkalla ja muutenkin uskalletaan käyttää niitä yhdessä tienattuja rahoja yhteiseen hyvään. En ottanut typerää, vallanhaluista miestä. Ja lomaa todellakin pidetään.
Niinpä ja maanviljely ei myöskään sulje pois koulutusta. Itse olen akateeminen Helsingin yliopiston kasvatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Tässä tilanteessa ehkä kannattaisi harkita maatalousyhtymän perustamista, jokaisella olisi oma osansa ja työpanoksensa. Tilaa voisi kehittää tulevaisuutta ajatellen tehokkaammin.
Yritystä ei kannata perustaa vain sukulaisuussuhteen perusteella. Meillä tehtiin spv kun luopujat olivat alle 50 ja suostuivat vain syytingisopimuksella myymään tilan. Siitä vasta painajainen olisikin tullut, jos heidän kanssaan olisi perustettu maatalousyhtymä!
No jos ei välit ole kunnossa niin ei pidä kyllä suostua missään nimessä syytinkiinkään!
Maalta kotoisin olevana oon nähny useemman tapauksen näitä juttuja. Entisen avokin äiti joutui sietämään omaa jumalattoman ilkeää anoppiaan samassa huushollissa kuuskymppiseksi asti ja sanoi kaikille joilla asia tuli eteen, että älkää koskaan, missään nimessä suostuko siihen että asutte appivanhempien kanssa samassa talossa. Parempi ettei edes samassa pihassa. Anoppi oli oikea pskanhämmentäjä joka tuli koko ajan vaan pahemmaksi mitä enemmän ikää tuli. Syytinki oli eli mummo sai tulla valmiiseen ruokapöytään. Ikinä ei ollut auttanut mitenkään, jos oli lapsia joskus pyydetty vahtimaan kun navetalle piti mennä ja mies oli reissuhommissa niin senkin ryssi tahallaan. Ilkeä suustaan kuin mikä, ja levitteli valheita miniästään.
Toinen tapaus: Entinen luokkakaverini, tuli ero ihan siksi että hänen vanhemmat asui samassa talossa. Tämä kaveri ei voinut edes ajatella että vanhempien mieltä voisi pahoittaa ja jätti avokin selviämään näiden kans miten tykkäs. Sen nyt tietää miten siinä sille suhteelle kävi.
Edes se ei riitä että appivamhemmat on muutaman kilometrin päässä, saattavat pitää taloa silti omanaan kun ovat siinä ikänsä asuneet. Kulkevat omilla avaimilla sisään. Olen itse ollut tilanteessa että oltiin harrastamassa vaakamamboa kun appiehdokas marssi yhtäkkiä sisälle omilla avaimillaan. Jäi ehdokkaaksi, minä en kestä tommosta ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Tässä tilanteessa ehkä kannattaisi harkita maatalousyhtymän perustamista, jokaisella olisi oma osansa ja työpanoksensa. Tilaa voisi kehittää tulevaisuutta ajatellen tehokkaammin.
Yritystä ei kannata perustaa vain sukulaisuussuhteen perusteella. Meillä tehtiin spv kun luopujat olivat alle 50 ja suostuivat vain syytingisopimuksella myymään tilan. Siitä vasta painajainen olisikin tullut, jos heidän kanssaan olisi perustettu maatalousyhtymä!
Kuka on niin hullu, että tekee sukupolvenvaihdoksen ennen ikärajojen täyttymistä? Vai menikö ne tilasta luopuneet muualle töihin? Tuolla tavalla kun esim. eläke jää takuueläkkeeksi, vaikka olisi vuosia maksanut MYELiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Toimikaa silloin viisaammin ja alkakaa nauttia omasta elämästä.
Jotenkin tuntuu turhauttavalta rakentaa ja raataa, kun ei ehdi nauttia lopputuloksesta. Just kun on saanut puutarhan vihdoin valmiiksi, on lähdettävä ja jäätävä 1000 euron eläkkeelle.
Siksi kannattaa se oma koti rakentaa muualle jo alunperin ja käydä tilalla töissä.
Tämä toimii hyvin, koska navetta vaatii 24/7 valvontaa vaikka etänä. Jos ei asu muutaman minuutin matkan päässä, niin kannattaa navetalle tehdä toimiston yhteyteen "taukotupa" ja asustaa siellä osa viikosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 25 vuoden syytinkikokemuksella älä missään tapauksessa millään ehdoilla suostu syytinkiin tai siihen, että vanha pari asuu lähellä tilaa.
Lupaan, että välit menevät tosi huonoiksi hyvin nopeasti noissa järjestelyissä. Olemme hukanneet kymmeniätuhansia vanhan päärakennuksen korjauksiin ja lämmitykseen muista vaikeuksista puhumattakaan.
Koko elämäni aikana en ole ollut mistään niin onnellinen kuin siitä, kun pääsin vihdoin eroon syytinkisopimuksesta. Se voi ajaa tilan konkurssiin eikä sitä varmaan nykyisin enää suositellakaan kenellekään. Käytännössä elätin omilla tilan ulkopuolisilla tienesteilläni appivanhempien asumisen ja elämisen.
On myös päinvastaisia kokemuksia syytingistä. Lähipiiristä. Yksi lapsista sai ilmaiseksi tilan syytinkiä vastaan eli elinikäinen syytinki. Kun toinen vanhemmista kuoli alkoi selvitä, että nuoripari oli rahastanut syytinkiläisiä kaiken aikaa ja lopullisesti selvisi kun toinenkin kuoli, että kaikki rahat oli kuluneet syytinkiläisiltä nuorenparin ja heidän lastensa ulkomaanmatkoihin ym humputukseen ja leveään elämään. Käsi ojossa olivat olleet kaiken aikaa rahaa mankumassa ja rahaa oli palanut n 150 000 e. Loppupelissä ei yksin jäljelle jäänyt vanhus edes erottanut markkaa eurosta ja häntä hyväksikäytettiin törkeästi. Piti olla toisinpäin. Juuri ja juuri arkkurahat oli tallessa. Tarina on tosi.
Tilaa ei voi saada ilmaiseksi syytingillä eli ei ole ollut lainvoimainen juttu. Hintaa saa alemmaksi syytingillä. Verottaja kävisi kyllä kimpuun välittömästi tuollaisesta järjestelystä. Syytingillä kun jaetaan se loppu osa hinnasta muille sisaruksille.
Meni siten, että tilalle jäänyt maksoi " kuvannollisesti" sisaruksille pienen lunastussumman, joka näkyi paperilla mutta ei käytännössä. Oli markka valuuttana vielä. Käytännössä sai i"lmaiseksi", koska rahaa ei käytetty kuin paperilla ja sisarukset luottivat siihen, että vanhemmat saavat elinikäisen ylläpidon ja suostuivat järjestelyyn. Rahaa ei todella käytetty käytännössä ja summakin oli Vain jotain 10 000mk/ sisarus. Tilalla oli miltei velaton, sillä velkaa oli vain 12 000mk. Kauppakirja oli pätevä ja lainvoimainen.
Nyt kun ihmiset elävät pidempään, niin pihapiirissä on kolme taloa. Yhdessä asuvat yli 80v vanhapari, toisessa just tilanpidosta luopuneet noin 60v ja kolmannessa vajaa 40v nuoripari. Kohta vissiin tarvitsee rakentaa neljäs talo nyt maatalousoppilaitokseen lähtevälle pojalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 25 vuoden syytinkikokemuksella älä missään tapauksessa millään ehdoilla suostu syytinkiin tai siihen, että vanha pari asuu lähellä tilaa.
Lupaan, että välit menevät tosi huonoiksi hyvin nopeasti noissa järjestelyissä. Olemme hukanneet kymmeniätuhansia vanhan päärakennuksen korjauksiin ja lämmitykseen muista vaikeuksista puhumattakaan.
Koko elämäni aikana en ole ollut mistään niin onnellinen kuin siitä, kun pääsin vihdoin eroon syytinkisopimuksesta. Se voi ajaa tilan konkurssiin eikä sitä varmaan nykyisin enää suositellakaan kenellekään. Käytännössä elätin omilla tilan ulkopuolisilla tienesteilläni appivanhempien asumisen ja elämisen.
On myös päinvastaisia kokemuksia syytingistä. Lähipiiristä. Yksi lapsista sai ilmaiseksi tilan syytinkiä vastaan eli elinikäinen syytinki. Kun toinen vanhemmista kuoli alkoi selvitä, että nuoripari oli rahastanut syytinkiläisiä kaiken aikaa ja lopullisesti selvisi kun toinenkin kuoli, että kaikki rahat oli kuluneet syytinkiläisiltä nuorenparin ja heidän lastensa ulkomaanmatkoihin ym humputukseen ja leveään elämään. Käsi ojossa olivat olleet kaiken aikaa rahaa mankumassa ja rahaa oli palanut n 150 000 e. Loppupelissä ei yksin jäljelle jäänyt vanhus edes erottanut markkaa eurosta ja häntä hyväksikäytettiin törkeästi. Piti olla toisinpäin. Juuri ja juuri arkkurahat oli tallessa. Tarina on tosi.
Tilaa ei voi saada ilmaiseksi syytingillä eli ei ole ollut lainvoimainen juttu. Hintaa saa alemmaksi syytingillä. Verottaja kävisi kyllä kimpuun välittömästi tuollaisesta järjestelystä. Syytingillä kun jaetaan se loppu osa hinnasta muille sisaruksille.
Meni siten, että tilalle jäänyt maksoi " kuvannollisesti" sisaruksille pienen lunastussumman, joka näkyi paperilla mutta ei käytännössä. Oli markka valuuttana vielä. Käytännössä sai i"lmaiseksi", koska rahaa ei käytetty kuin paperilla ja sisarukset luottivat siihen, että vanhemmat saavat elinikäisen ylläpidon ja suostuivat järjestelyyn. Rahaa ei todella käytetty käytännössä ja summakin oli Vain jotain 10 000mk/ sisarus. Tilalla oli miltei velaton, sillä velkaa oli vain 12 000mk. Kauppakirja oli pätevä ja lainvoimainen.
Ei voi pitää paikkaansa, koska verottaja puuttuisi peliin heti. Paljonko sitten maksoivat verottajalle lahjaveroa? Suomessa ei voi antaa mitään suurempaa ilman lahjaveroa. Ja kukaan ei tehnyt kavalluksesta rikosilmoitusta? 150 000 häviää ja kukaan ei tee mitään?
Taitaa olla ilkeämielistä juoruilua, koska sekä poliisi että verottaja olisivat muuten kimpussa. Syytinkisopimus tuo ei ainakaan ole ja aariakaan peltoa ei noilla rahoilla saa eli minkälainen maatila kyseessä? Paljonko hehtaareja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin puolisoni kanssa mummoltani jääneelle maatilalle. Puutarhurina siinä olisi ollut minulle hyvä työpaikka ja miehellekin työtilat. Eipä siitä mitään tullut, kiitos vanhempieni jotka tilan perivät. He olisivat jääneet mökkeilemään naapuriin ja käyttämään tilan vettä, navettaa, koneita jne. Oltiin hieromassa kauppoja heidän kanssaan mutta peruttiin koko homma kuukauden kokeilun jälkeen. Puoleentoista vuoteen ei oltu edes puheväleissä, koska vanhempani niin loukkaantuivat oman tahdon osoittamisesta.
Ei vaan toimi, jos paikka on toisten lapsuudenkoti tai mummola. Siellä rampataan ihan kuten ennenkin. Sitten vielä muutosvastarinta, jota joku muukin täällä kuvasi. Kun tämä pöytä on aina ollut tässä, ja tässä kaapissa on tavattu säilyttää marjaämpärit...
Kun vanhemmistani aika jättää, myyn osuuteni tilasta saman tien tai annan vaikka ilmaiseksi pahimmalle vihamiehelleni, jos sellaisen jostain saan.
Vierailija kirjoitti:
Muutin puolisoni kanssa mummoltani jääneelle maatilalle. Puutarhurina siinä olisi ollut minulle hyvä työpaikka ja miehellekin työtilat. Eipä siitä mitään tullut, kiitos vanhempieni jotka tilan perivät. He olisivat jääneet mökkeilemään naapuriin ja käyttämään tilan vettä, navettaa, koneita jne. Oltiin hieromassa kauppoja heidän kanssaan mutta peruttiin koko homma kuukauden kokeilun jälkeen. Puoleentoista vuoteen ei oltu edes puheväleissä, koska vanhempani niin loukkaantuivat oman tahdon osoittamisesta.
Ei vaan toimi, jos paikka on toisten lapsuudenkoti tai mummola. Siellä rampataan ihan kuten ennenkin. Sitten vielä muutosvastarinta, jota joku muukin täällä kuvasi. Kun tämä pöytä on aina ollut tässä, ja tässä kaapissa on tavattu säilyttää marjaämpärit...
Kun vanhemmistani aika jättää, myyn osuuteni tilasta saman tien tai annan vaikka ilmaiseksi pahimmalle vihamiehelleni, jos sellaisen jostain saan.
Mitä siellä siis viljeltiin, kun pystytte noin vain lähtemään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Toimikaa silloin viisaammin ja alkakaa nauttia omasta elämästä.
Jotenkin tuntuu turhauttavalta rakentaa ja raataa, kun ei ehdi nauttia lopputuloksesta. Just kun on saanut puutarhan vihdoin valmiiksi, on lähdettävä ja jäätävä 1000 euron eläkkeelle.
Siksi kannattaa se oma koti rakentaa muualle jo alunperin ja käydä tilalla töissä.
Ei kyllä ihan kaikissa tuotantosuunnissa onnistu. Itse en olisi kotona ollenkaan sesonkiaikaan ja kuka lapset hoitaisi? Nyt saavat olla kotonaan sentään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Tässä tilanteessa ehkä kannattaisi harkita maatalousyhtymän perustamista, jokaisella olisi oma osansa ja työpanoksensa. Tilaa voisi kehittää tulevaisuutta ajatellen tehokkaammin.
Yritystä ei kannata perustaa vain sukulaisuussuhteen perusteella. Meillä tehtiin spv kun luopujat olivat alle 50 ja suostuivat vain syytingisopimuksella myymään tilan. Siitä vasta painajainen olisikin tullut, jos heidän kanssaan olisi perustettu maatalousyhtymä!
Kuka on niin hullu, että tekee sukupolvenvaihdoksen ennen ikärajojen täyttymistä? Vai menikö ne tilasta luopuneet muualle töihin? Tuolla tavalla kun esim. eläke jää takuueläkkeeksi, vaikka olisi vuosia maksanut MYELiä.
Eivät menneet muualle töihin. Spv:ssä saa luopumiseläkettä ja työtulon perusteella maksettua vanhuuseläkettä myöhemmin eläkeikään tultaessa, ja takuueläkettä suurempi summa tuli kyllä. Summahan riippuu tilakoosta (MELA -maksut määräytyvät sen mukaan). Tilasta ja talosta tulee tietysti rahat myös tilille ja syytinkiläissopimuksen mukaan asuminen ilmaista sisältäen kaiken talon kunnostuksesta alkaen. Kyllä siinä voiton puolelle jäivät, koska asumisesta (lämmitykset, vedet yms.) ei tarvinnut maksaa killinkiäkään lähes 30 vuoteen. Tuo tehtiin markka-aikaan ennen EU:ta ja heti, kun se iän puolesta oli mahdollista. Nykysäännöt ovat kai muuttuneet niin, että luopumiseläke tulee vasta myöhemmin mahdolliseksi, kuitenkin ennen normaalia eläkeikää.
Spv:n tarkoitushan on saada tila mahdollisimman aikaisin jatkajille. Nykyiset säännöt ovat ehkä erilaiset, mutta silloin oli näin, että jo viisikymppisenä pystyi jättämään tilanpidon. Jos viljelijä jättää tilan nuoremmalle polvelle vasta eläkeikäisenä, on jatkaja jo tehnyt työuransa muualla, koska lapsetkin ovat jo 40+. Kukaan ei rupea tilaa niin kauan odottamaan. Siksi spv on olemassa ja se on periaatteessa järkevä systeemi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Toimikaa silloin viisaammin ja alkakaa nauttia omasta elämästä.
Jotenkin tuntuu turhauttavalta rakentaa ja raataa, kun ei ehdi nauttia lopputuloksesta. Just kun on saanut puutarhan vihdoin valmiiksi, on lähdettävä ja jäätävä 1000 euron eläkkeelle.
Siksi kannattaa se oma koti rakentaa muualle jo alunperin ja käydä tilalla töissä.
Tämä toimii hyvin, koska navetta vaatii 24/7 valvontaa vaikka etänä. Jos ei asu muutaman minuutin matkan päässä, niin kannattaa navetalle tehdä toimiston yhteyteen "taukotupa" ja asustaa siellä osa viikosta.
Kun meidän taloa rakennettiin, asuttiin kunnan vuokrarivarissa vartin ajomatkan päässä navetasta (17km). Kamerat oli navetassa niin että nähtiin ovet ja eläimet kotona koneelta. Herättiin aamulla puoli tuntia ennen töiden alkua, käytiin aamulypsyllä, tultiin kotiin, lähdettiin iltalypsylle, tultiin kotiin nukkumaan. Jos päivällä oli töitä tilalla, syötiin aamulypsyn jälkeen eväät, tehtiin työt, syötiin toiset eväät, tehtiin iltalypsy, kotiin syömään ja nukkumaan.
Nyt meidän koti on parin kilometrin päässä navetalta. Maatila on työpaikka, koti on koti. Ei ole talon piha täynnä vaarallisia aineita, työkoneita ja karkailevia eläimiä. Lasten turvallisuudenkin kannalta parempi näin. Edelleen nähdään eläinten tilanne navetassa koneelta 24/7.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Tässä tilanteessa ehkä kannattaisi harkita maatalousyhtymän perustamista, jokaisella olisi oma osansa ja työpanoksensa. Tilaa voisi kehittää tulevaisuutta ajatellen tehokkaammin.
Yritystä ei kannata perustaa vain sukulaisuussuhteen perusteella. Meillä tehtiin spv kun luopujat olivat alle 50 ja suostuivat vain syytingisopimuksella myymään tilan. Siitä vasta painajainen olisikin tullut, jos heidän kanssaan olisi perustettu maatalousyhtymä!
No jos ei välit ole kunnossa niin ei pidä kyllä suostua missään nimessä syytinkiinkään!
Eivät ne välit siinä vaiheessa huonot olleet, kun sopimus tehtiin. Sen takia tähän ketjuun kirjoitellaankin varoituksia, että kukaan ei tekisi sitä virhettä, että suostuisi syytinkiin tai lähellä asuvaan vanhaan pariin, vaikka välit näyttäisivät olevan kuinka hyvät kun asutaan kaukana eikä olla kovin paljon tekemisissä. Tilanteet myös muuttuvat ajan myötä kymmenien vuosien kuluessa ja silloin on hankala, kun talot on jo rakennettu ja omaisuus on niissä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Tässä tilanteessa ehkä kannattaisi harkita maatalousyhtymän perustamista, jokaisella olisi oma osansa ja työpanoksensa. Tilaa voisi kehittää tulevaisuutta ajatellen tehokkaammin.
Yritystä ei kannata perustaa vain sukulaisuussuhteen perusteella. Meillä tehtiin spv kun luopujat olivat alle 50 ja suostuivat vain syytingisopimuksella myymään tilan. Siitä vasta painajainen olisikin tullut, jos heidän kanssaan olisi perustettu maatalousyhtymä!
Kuka on niin hullu, että tekee sukupolvenvaihdoksen ennen ikärajojen täyttymistä? Vai menikö ne tilasta luopuneet muualle töihin? Tuolla tavalla kun esim. eläke jää takuueläkkeeksi, vaikka olisi vuosia maksanut MYELiä.
Eivät menneet muualle töihin. Spv:ssä saa luopumiseläkettä ja työtulon perusteella maksettua vanhuuseläkettä myöhemmin eläkeikään tultaessa, ja takuueläkettä suurempi summa tuli kyllä. Summahan riippuu tilakoosta (MELA -maksut määräytyvät sen mukaan). Tilasta ja talosta tulee tietysti rahat myös tilille ja syytinkiläissopimuksen mukaan asuminen ilmaista sisältäen kaiken talon kunnostuksesta alkaen. Kyllä siinä voiton puolelle jäivät, koska asumisesta (lämmitykset, vedet yms.) ei tarvinnut maksaa killinkiäkään lähes 30 vuoteen. Tuo tehtiin markka-aikaan ennen EU:ta ja heti, kun se iän puolesta oli mahdollista. Nykysäännöt ovat kai muuttuneet niin, että luopumiseläke tulee vasta myöhemmin mahdolliseksi, kuitenkin ennen normaalia eläkeikää.
Spv:n tarkoitushan on saada tila mahdollisimman aikaisin jatkajille. Nykyiset säännöt ovat ehkä erilaiset, mutta silloin oli näin, että jo viisikymppisenä pystyi jättämään tilanpidon. Jos viljelijä jättää tilan nuoremmalle polvelle vasta eläkeikäisenä, on jatkaja jo tehnyt työuransa muualla, koska lapsetkin ovat jo 40+. Kukaan ei rupea tilaa niin kauan odottamaan. Siksi spv on olemassa ja se on periaatteessa järkevä systeemi.
Luultavasti luopumiseläkejärjestelmässä lopullinen vanhuuseläke lasketaan sen mukaan mitä olisi saanut jatkettuaan normaaliin eläkeikään asti (kuten työkyvyttömyyseläkkeessä, jos takana on kymmenien vuosien työura ennen työkyvyttömyyttä). Muutenhan ei olisi järkeä jäädä alle viisikymppisenä eläkkeelle eläkkeen jäädessä pieneksi. Luopumiseläke on siis pienempi, mutta varsinainen vanhuuseläke luopujan täytettyä 63 on tässä tapauksessa isompi kuin itselläni tulee olemaan, vaikka olen ollut työelämässä kauemmin ja myös tilan ulkopuolisissa töissä. Minun eläkkeeni tulee olemaan vain noin 1000 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki menee paljon paremmin jos tosiaan se uusi talo rakennetaan nuorelle isännälle.
Näinhän se olisi, mutta kun tilasta on muutama miljoona velkaa, niin ei ole varaa ottaa 300 000 euroa lisää, että saa uuden talon. Vakuudet ei riitä, koska esim. pelto on vakuutena paljon huonommin arvostettu kuin kerrostaloasunto. Parasta olisi löytää puoliso, joka kykenee maksamaan uuden talon, mutta aika harvassa sellaiset on.
Kyllähän se rakennettava talo toimisi vakuutena lainaan, lisäksi luopuva osapuoli varmasti mielellään takaa lainaa. Toisaalta nuoren isännän ei ehkä kannata ostaa koko tilaa vaan nuoren ja vanhan isännän Kannattaa ehkä harkita yhteistä osakeyhtiötä joka omistaa tilan. Edellyttää tietysti hyviä välejä mutta tällöin töillekin on tekijöitä.
Rakennettava talo ei toimi lainan vakuutena kuin max 50% arvostaan jos sitäkään. Luopuva osapuoli ei kelpaa lainan takaajaksi, koska hänellä ei todennäköisesti ole tilakaupan jälkeen niin suurta omaisuutta, että siitä takaukseksi riittäisi.
Ihan en ymmärrä sitä, miksi vanhan isännän kannattaisi ostaa tila, jonka hän jo omistaa, mutta nähtävästi kaupungissa tämä on jotenkin looginen tapa. Osakeyhtiö ei tarkoita sitä, että tilalle olisi tekijöitä, osakeyhtiö on omistusmuoto.Ihan varmasti luopuvalla osapuolella on varaa olla takaajana jos hän on juuri myynyt miljoonien arvoisen tilaan.
Osakeyhtiömuodolla tarkoitin sitä että molemmat isännät omistaisivat tilaa yhdessä ja myös hoitaisivat sitä yhdessä ensimmäiset vuodet.
Tuotahan se on tänä päivänäkin kaikilla tietämilläni tiloilla joissa vanha isäntä on työkykyinen. Siellä ne auttavat ilman osakeyhtiötäkin. Työmäärä on niin järjetön, mutta työntekijään ei ole kuitenkaan varaa. Yleensä sukupolvenvaihdoksessa se vanha isäntä haluaa siitä tilasta nimenomaan EROON eikä takaisin osakeyhtiömuotoisena ja pienemmällä omitussuhteella. Eihän siinä olisi vanha isäntä kuin häviäjänä. En ymmärrä miten se osakeyhtiö työntekijöitä tuo? Maatalousyhtymiä nämä yleensä ovat olleet ja verotussyistä osakeyhtiö olisi ehkä järkevämpi, ei muuten.
Tuo osakeyhtiö on järkevä ratkaisu etenkin isomman tilan spv kannalta. Onnistuu pienemmällä rahansiirrolla yrityksen siirto seuraavalle polvelle.
Jatkaja tulee yhtiöön pienellä osakeosuudella ja valtaosa vanhalla, yhtiö ostaa kassan niin salliessa vanhalta osakkeita itselleen niin jatkajan omistusosuus nousee ja lopulta omistaa koko yhtiön. Edellyttää tietysti välien olevan kunnossa ym. Palkkaa tietysti vielä töiden mukaan. Sopiva ratkaisu etenkin jos luopuja liian nuori eläkkeelle ja sen mukainenn spv menisi jatkajan kannalta liian pitkälle . Luopuja saa tilasta sovitun kauppahinnan noissa osakemyynneissä.
Toki tilan yhtiöitämisen kommervenkit pitää esiselvittää todella tarkkaan.
Monen kirjoittajan kannattaa tutustua kuinka tuo edesmennyt luopumistuki järjestelmä oikeasti toimi. Ei siinä isäntä viiskymppisenä eläkkeelle päässy.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tullut miniäksi maatilalle jossa sukupolvenvaihdos oli jo tehty, mutta mieheni asui yhdessä vanhempiensa kanssa kotitalossa.
Rakennettiin pieni talo kävelymatkan päähän vanhemmille jonne he muuttivat ja me jäätiin miehen kotitaloon.
Appivanhemmat sekaantuvat jatkuvasti elämäämme sekä maatilan töihin. Jos mieheni ei olisi asettanut meitä ja minua etusijalle niin en olisi jaksanut enää vaan ero olisi tullut appivanhempien takia.
Joten en suosittele lähelle muuttamista saatikka samaan taloon. Niin paljon on anoppi pahaa saanut aikaan.
Teidän olisi pitänyt muuttaa siihen uuteen taloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki menee paljon paremmin jos tosiaan se uusi talo rakennetaan nuorelle isännälle.
Näinhän se olisi, mutta kun tilasta on muutama miljoona velkaa, niin ei ole varaa ottaa 300 000 euroa lisää, että saa uuden talon. Vakuudet ei riitä, koska esim. pelto on vakuutena paljon huonommin arvostettu kuin kerrostaloasunto. Parasta olisi löytää puoliso, joka kykenee maksamaan uuden talon, mutta aika harvassa sellaiset on.
Kyllähän se rakennettava talo toimisi vakuutena lainaan, lisäksi luopuva osapuoli varmasti mielellään takaa lainaa. Toisaalta nuoren isännän ei ehkä kannata ostaa koko tilaa vaan nuoren ja vanhan isännän Kannattaa ehkä harkita yhteistä osakeyhtiötä joka omistaa tilan. Edellyttää tietysti hyviä välejä mutta tällöin töillekin on tekijöitä.
Rakennettava talo ei toimi lainan vakuutena kuin max 50% arvostaan jos sitäkään. Luopuva osapuoli ei kelpaa lainan takaajaksi, koska hänellä ei todennäköisesti ole tilakaupan jälkeen niin suurta omaisuutta, että siitä takaukseksi riittäisi.
Ihan en ymmärrä sitä, miksi vanhan isännän kannattaisi ostaa tila, jonka hän jo omistaa, mutta nähtävästi kaupungissa tämä on jotenkin looginen tapa. Osakeyhtiö ei tarkoita sitä, että tilalle olisi tekijöitä, osakeyhtiö on omistusmuoto.Ihan varmasti luopuvalla osapuolella on varaa olla takaajana jos hän on juuri myynyt miljoonien arvoisen tilaan.
Osakeyhtiömuodolla tarkoitin sitä että molemmat isännät omistaisivat tilaa yhdessä ja myös hoitaisivat sitä yhdessä ensimmäiset vuodet.
Tuotahan se on tänä päivänäkin kaikilla tietämilläni tiloilla joissa vanha isäntä on työkykyinen. Siellä ne auttavat ilman osakeyhtiötäkin. Työmäärä on niin järjetön, mutta työntekijään ei ole kuitenkaan varaa. Yleensä sukupolvenvaihdoksessa se vanha isäntä haluaa siitä tilasta nimenomaan EROON eikä takaisin osakeyhtiömuotoisena ja pienemmällä omitussuhteella. Eihän siinä olisi vanha isäntä kuin häviäjänä. En ymmärrä miten se osakeyhtiö työntekijöitä tuo? Maatalousyhtymiä nämä yleensä ovat olleet ja verotussyistä osakeyhtiö olisi ehkä järkevämpi, ei muuten.
Tuo osakeyhtiö on järkevä ratkaisu etenkin isomman tilan spv kannalta. Onnistuu pienemmällä rahansiirrolla yrityksen siirto seuraavalle polvelle.
Jatkaja tulee yhtiöön pienellä osakeosuudella ja valtaosa vanhalla, yhtiö ostaa kassan niin salliessa vanhalta osakkeita itselleen niin jatkajan omistusosuus nousee ja lopulta omistaa koko yhtiön. Edellyttää tietysti välien olevan kunnossa ym. Palkkaa tietysti vielä töiden mukaan. Sopiva ratkaisu etenkin jos luopuja liian nuori eläkkeelle ja sen mukainenn spv menisi jatkajan kannalta liian pitkälle . Luopuja saa tilasta sovitun kauppahinnan noissa osakemyynneissä.
Toki tilan yhtiöitämisen kommervenkit pitää esiselvittää todella tarkkaan.
Monen kirjoittajan kannattaa tutustua kuinka tuo edesmennyt luopumistuki järjestelmä oikeasti toimi. Ei siinä isäntä viiskymppisenä eläkkeelle päässy.[/quote]
Minä kai ainoana kirjoitin tapauksesta, jossa 80-90-luvun vaihteessa pystyi jäämään viisikymppisenä luopumiseläkkeelle. Pahoittelen jos olen antanut väärää tietoa.
Olemme mieheni kanssa olleet siinä uskossa 30 vuotta, että näin on, mutta emmehän me ole tuosta mustaa valkoisella nähneet, kun teimme vain spv:n. Nyt kun sanot, ettei se ole mahdollista, niin mietin että ainoa tietolähde, mistä tieto on tullut on tämä "luopumiseläkeläinen" itse. Ja mihinkään, mitä hän sanoo ei voi luottaa, ei pienimpäänkään asiaan. Kaikki on aina tarkistettava ja suodatettava, jos asia on vaatinut toimenpiteitä. Spv:sta hän myös on valehdellut kaiken, siis joka ainoa asia on valetta, minkä hän on ulkopuoliselle kertonut (kukaan hänet tunteva ei kyllä usko). Joten luopumiseläke voi olla samalla tavalla täyttä potaskaa, emme vain ole tulleet sitä epäilleeksi, koska asialla ei ole meille mitään merkitystä onko hän jäänyt luelille vai ei.
Luin viestisi palstan sulkeuduttua ja mietin koko yön mikä voi olla syynä, että hän sanoi jäävänsä luelille. Jos näin on, koko spv:n taustalla oleva syy muuttuu kokonaan. Ja tuon ns. luopumiseläkkeelle jäännin suhteen on myös kaikki hyvin loogista. Koska hän tietää rahan arvon, niin hänen on täytynyt todellisuudessa jäädä luelin sijasta työkyvyttömyyseläkkeelle, jonka syyt hän on halunnut salata. Mikä tarkoittaisi, että olen luultavasti ollut koko ajan aivan oikeassa sen suhteen, mikä häntä vaivaa, aivan kepein perustein työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse.
Juntteja on asuinpaikasta riippumatta kaikki jotka vielä 2020 jaksavat käydä jotain kaupunkilaiset vastaan maalaiset -nokittelua. Fiksut ihmiset ymmärtävät että meitä on erilaisia erilaisissa tilanteissa ja kaikkia tarvitaan.