Maatilalla asuvat, miten teillä on ratkaistu sukupolvenvaihdoksessa vanhan isäntäparin asuminen ja asema?
Oliko mielestänne toimiva ratkaisu, oletteko saaneet heti alusta asti pitää paikan omana kotinanne, vai onko vanha pari tai sisarukset pistäneet hanttiin? Erityisesti kiinnostaa miten on mennyt, jos vanha pari jää asumaan samaan talouteen, tai omaan rakennukseen samaan pihapiiriin.
Kommentit (471)
Yksi syytinkiläinen tässä hei! Omat vanhemmat ja minä saatiin syytinki tilan rakennuksiin, joita on useampi, ja se tiesi tilanjatkajalle myös hyvin alhaista kauppasummaa, josta isä antoi myös reilun alennuksen, jottei veljen tarvitsisi velkaantua pahasti. Vanhempieni puolelta asia ei vain ollut loppuuajateltu, sillä kauppasumma oli niin pieni, ettei heille jäänyt kuin pienet eläkkeet, eikä niillä ole varaa korjata taloa. Täällä on valiteltu miten syytinkiläisten remontteihin on palanut rahaa, mutta tilanne voi myös olla sellainen, että syytinkiläiset jätetään vähän niin kuin omilleen pärjäämään, vaikka ei olisi tulojakaan kunnolla.
Oma osuuteni tässä on se, että autan iäkkäitä vanhempiani tästä naapurista sen mitä voin - käyn kaupassa, autan askareissa jne., korjasin myös yhden tilan asuinkelvottomista taloista itselleni kodiksi mikä vei kaikki rahani. Syytingin lisäksi sain tilakaupasta veljeltäni hyvitykseksi 10 000 euroa, joka paloi opintolainan lyhennykseen. Koko kuvio itseasiassa sovittiin kuulematta minua koskaan, mutta tavallaan sain mitä halusinkin: on oma kaunis vanha mökki ja tulevaisuudessa asutan tuota vanhempieni vanhaa taloa syytinkiläisenä. Tietysti se vähän hiertää, kun en mitään omista ja nyt veljen nainen suhtautuu meihin kaikkiin vähän kuin loisiin, vaikka itse he lapsettomina saavat tilan metsistä rahat kaikkiin harrastuksiinsa, rahat, jotka oli tarkoitettu tilan hoitamiseen, investointeihin ja remontteihin, joten sähköä ja lämmityspuita lukuunottamatta ei vanhempieni elo tällä tilalla todellakaan tule heille kalliiksi. Sen verran tämä miniäkokelas on ymmärtänyt, että puutarha on meidän aluetta, kun kerran sitä olemme jo vuosikaudet hoitaneetkin.
Kun jokin paikka on ollut koti jo vuosikymmeniä ja jatkuu sellaisena, niin kyllä sitä voi uusi tulokaskin kunnioittaa, eikä tarvitse heti olla muuttamassa kaikkea mieleisekseen ja jättää omaa kädenjälkeään. Luopumisen tuska se on omasta rakkaasta kodistakin lähdettäessä, joten ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät oikein osaa laskea irti. Itselleni oli jo lapsesta asti selvää, että haluan asua täällä vanhempanakin ja tämä on minulle se ainoa koti, mutta veljeni nähtiin enemmän luontevana tilanjatkajana, koska oli ainoa poika ja laitettiin maatalouskouluun. Mutta ei hän koskaan välittänyt näistä rakennuksista ja niiden historiasta kuten minä. Ääni kellossa muuttui vasta naisystävän myötä, sen kahdeksan vuotta tilakaupan jälkeen, kun tämä alkoikin haikailla sitä ja tätä, mutta toisaalta se on hyväkin, että tilan vanha päärakennus on tuleva kotini, niin tuleepahan punnittua se onko suhteeseen tultu puitteiden vuoksi vai rakkaudesta.
Onhan tämä kuvio monimutkainen, eikä ole nyt enää riidoitta pärjätty, mutta kyllä tämänkokoisella tilalla on parempi olla useampi ihminen taakkaa jakamassa. Eivät he kaksistaan ehtisi ja jaksaisi, enkä usko, että kumpikaan huolehtisi vanhemmista kuten minä olen huolehtinut. Vanhalle sukutilalle tullessa on hyvä aina vähän kuulostella ja oppia ensin. Sille voi olla syynsä miksi jokin asia on vuodet ollut noin tai näin, tulla osaksi sukupolvien jatkumoa. Vanhempiani kuuntelemalla minäkin opin.
Vierailija kirjoitti:
Yksi syytinkiläinen tässä hei! Omat vanhemmat ja minä saatiin syytinki tilan rakennuksiin, joita on useampi, ja se tiesi tilanjatkajalle myös hyvin alhaista kauppasummaa, josta isä antoi myös reilun alennuksen, jottei veljen tarvitsisi velkaantua pahasti. Vanhempieni puolelta asia ei vain ollut loppuuajateltu, sillä kauppasumma oli niin pieni, ettei heille jäänyt kuin pienet eläkkeet, eikä niillä ole varaa korjata taloa. Täällä on valiteltu miten syytinkiläisten remontteihin on palanut rahaa, mutta tilanne voi myös olla sellainen, että syytinkiläiset jätetään vähän niin kuin omilleen pärjäämään, vaikka ei olisi tulojakaan kunnolla.
Oma osuuteni tässä on se, että autan iäkkäitä vanhempiani tästä naapurista sen mitä voin - käyn kaupassa, autan askareissa jne., korjasin myös yhden tilan asuinkelvottomista taloista itselleni kodiksi mikä vei kaikki rahani. Syytingin lisäksi sain tilakaupasta veljeltäni hyvitykseksi 10 000 euroa, joka paloi opintolainan lyhennykseen. Koko kuvio itseasiassa sovittiin kuulematta minua koskaan, mutta tavallaan sain mitä halusinkin: on oma kaunis vanha mökki ja tulevaisuudessa asutan tuota vanhempieni vanhaa taloa syytinkiläisenä. Tietysti se vähän hiertää, kun en mitään omista ja nyt veljen nainen suhtautuu meihin kaikkiin vähän kuin loisiin, vaikka itse he lapsettomina saavat tilan metsistä rahat kaikkiin harrastuksiinsa, rahat, jotka oli tarkoitettu tilan hoitamiseen, investointeihin ja remontteihin, joten sähköä ja lämmityspuita lukuunottamatta ei vanhempieni elo tällä tilalla todellakaan tule heille kalliiksi. Sen verran tämä miniäkokelas on ymmärtänyt, että puutarha on meidän aluetta, kun kerran sitä olemme jo vuosikaudet hoitaneetkin.
Kun jokin paikka on ollut koti jo vuosikymmeniä ja jatkuu sellaisena, niin kyllä sitä voi uusi tulokaskin kunnioittaa, eikä tarvitse heti olla muuttamassa kaikkea mieleisekseen ja jättää omaa kädenjälkeään. Luopumisen tuska se on omasta rakkaasta kodistakin lähdettäessä, joten ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät oikein osaa laskea irti. Itselleni oli jo lapsesta asti selvää, että haluan asua täällä vanhempanakin ja tämä on minulle se ainoa koti, mutta veljeni nähtiin enemmän luontevana tilanjatkajana, koska oli ainoa poika ja laitettiin maatalouskouluun. Mutta ei hän koskaan välittänyt näistä rakennuksista ja niiden historiasta kuten minä. Ääni kellossa muuttui vasta naisystävän myötä, sen kahdeksan vuotta tilakaupan jälkeen, kun tämä alkoikin haikailla sitä ja tätä, mutta toisaalta se on hyväkin, että tilan vanha päärakennus on tuleva kotini, niin tuleepahan punnittua se onko suhteeseen tultu puitteiden vuoksi vai rakkaudesta.
Onhan tämä kuvio monimutkainen, eikä ole nyt enää riidoitta pärjätty, mutta kyllä tämänkokoisella tilalla on parempi olla useampi ihminen taakkaa jakamassa. Eivät he kaksistaan ehtisi ja jaksaisi, enkä usko, että kumpikaan huolehtisi vanhemmista kuten minä olen huolehtinut. Vanhalle sukutilalle tullessa on hyvä aina vähän kuulostella ja oppia ensin. Sille voi olla syynsä miksi jokin asia on vuodet ollut noin tai näin, tulla osaksi sukupolvien jatkumoa. Vanhempiani kuuntelemalla minäkin opin.
Ymmärsinkö oikein, että olette tehneet syytingin, jossa veljesi omistaa tilan asuinrakennukset ja maksaa niiden kulut vanhempien jälkeen vielä sinunkin elinaikasi? Ei voi olla totta! Vieläkö tällaisia sopimuksia tehdään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Tässä tilanteessa ehkä kannattaisi harkita maatalousyhtymän perustamista, jokaisella olisi oma osansa ja työpanoksensa. Tilaa voisi kehittää tulevaisuutta ajatellen tehokkaammin.
Yritystä ei kannata perustaa vain sukulaisuussuhteen perusteella. Meillä tehtiin spv kun luopujat olivat alle 50 ja suostuivat vain syytingisopimuksella myymään tilan. Siitä vasta painajainen olisikin tullut, jos heidän kanssaan olisi perustettu maatalousyhtymä!
Kuka on niin hullu, että tekee sukupolvenvaihdoksen ennen ikärajojen täyttymistä? Vai menikö ne tilasta luopuneet muualle töihin? Tuolla tavalla kun esim. eläke jää takuueläkkeeksi, vaikka olisi vuosia maksanut MYELiä.
Eivät menneet muualle töihin. Spv:ssä saa luopumiseläkettä ja työtulon perusteella maksettua vanhuuseläkettä myöhemmin eläkeikään tultaessa, ja takuueläkettä suurempi summa tuli kyllä. Summahan riippuu tilakoosta (MELA -maksut määräytyvät sen mukaan). Tilasta ja talosta tulee tietysti rahat myös tilille ja syytinkiläissopimuksen mukaan asuminen ilmaista sisältäen kaiken talon kunnostuksesta alkaen. Kyllä siinä voiton puolelle jäivät, koska asumisesta (lämmitykset, vedet yms.) ei tarvinnut maksaa killinkiäkään lähes 30 vuoteen. Tuo tehtiin markka-aikaan ennen EU:ta ja heti, kun se iän puolesta oli mahdollista. Nykysäännöt ovat kai muuttuneet niin, että luopumiseläke tulee vasta myöhemmin mahdolliseksi, kuitenkin ennen normaalia eläkeikää.
Spv:n tarkoitushan on saada tila mahdollisimman aikaisin jatkajille. Nykyiset säännöt ovat ehkä erilaiset, mutta silloin oli näin, että jo viisikymppisenä pystyi jättämään tilanpidon. Jos viljelijä jättää tilan nuoremmalle polvelle vasta eläkeikäisenä, on jatkaja jo tehnyt työuransa muualla, koska lapsetkin ovat jo 40+. Kukaan ei rupea tilaa niin kauan odottamaan. Siksi spv on olemassa ja se on periaatteessa järkevä systeemi.
Markka-ajasta on vaatimattomat 21 vuotta! Sen jälkeen on moni asia muuttunut, joten on tavallaan suloista, että tällainen asia tuodaan esille ikään kuin äskettäin tapahtuneena faktana. Ja kun kirjoituksesi mukaan tästä on jo lähes 30 vuotta eli yhden sukupolven verran, niin puhutaan jo lähihistoriasta eli niin kaukaisesta menneestä, että se on nice to know. Mutta ei mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syytinkiläinen tässä hei! Omat vanhemmat ja minä saatiin syytinki tilan rakennuksiin, joita on useampi, ja se tiesi tilanjatkajalle myös hyvin alhaista kauppasummaa, josta isä antoi myös reilun alennuksen, jottei veljen tarvitsisi velkaantua pahasti. Vanhempieni puolelta asia ei vain ollut loppuuajateltu, sillä kauppasumma oli niin pieni, ettei heille jäänyt kuin pienet eläkkeet, eikä niillä ole varaa korjata taloa. Täällä on valiteltu miten syytinkiläisten remontteihin on palanut rahaa, mutta tilanne voi myös olla sellainen, että syytinkiläiset jätetään vähän niin kuin omilleen pärjäämään, vaikka ei olisi tulojakaan kunnolla.
Oma osuuteni tässä on se, että autan iäkkäitä vanhempiani tästä naapurista sen mitä voin - käyn kaupassa, autan askareissa jne., korjasin myös yhden tilan asuinkelvottomista taloista itselleni kodiksi mikä vei kaikki rahani. Syytingin lisäksi sain tilakaupasta veljeltäni hyvitykseksi 10 000 euroa, joka paloi opintolainan lyhennykseen. Koko kuvio itseasiassa sovittiin kuulematta minua koskaan, mutta tavallaan sain mitä halusinkin: on oma kaunis vanha mökki ja tulevaisuudessa asutan tuota vanhempieni vanhaa taloa syytinkiläisenä. Tietysti se vähän hiertää, kun en mitään omista ja nyt veljen nainen suhtautuu meihin kaikkiin vähän kuin loisiin, vaikka itse he lapsettomina saavat tilan metsistä rahat kaikkiin harrastuksiinsa, rahat, jotka oli tarkoitettu tilan hoitamiseen, investointeihin ja remontteihin, joten sähköä ja lämmityspuita lukuunottamatta ei vanhempieni elo tällä tilalla todellakaan tule heille kalliiksi. Sen verran tämä miniäkokelas on ymmärtänyt, että puutarha on meidän aluetta, kun kerran sitä olemme jo vuosikaudet hoitaneetkin.
Kun jokin paikka on ollut koti jo vuosikymmeniä ja jatkuu sellaisena, niin kyllä sitä voi uusi tulokaskin kunnioittaa, eikä tarvitse heti olla muuttamassa kaikkea mieleisekseen ja jättää omaa kädenjälkeään. Luopumisen tuska se on omasta rakkaasta kodistakin lähdettäessä, joten ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät oikein osaa laskea irti. Itselleni oli jo lapsesta asti selvää, että haluan asua täällä vanhempanakin ja tämä on minulle se ainoa koti, mutta veljeni nähtiin enemmän luontevana tilanjatkajana, koska oli ainoa poika ja laitettiin maatalouskouluun. Mutta ei hän koskaan välittänyt näistä rakennuksista ja niiden historiasta kuten minä. Ääni kellossa muuttui vasta naisystävän myötä, sen kahdeksan vuotta tilakaupan jälkeen, kun tämä alkoikin haikailla sitä ja tätä, mutta toisaalta se on hyväkin, että tilan vanha päärakennus on tuleva kotini, niin tuleepahan punnittua se onko suhteeseen tultu puitteiden vuoksi vai rakkaudesta.
Onhan tämä kuvio monimutkainen, eikä ole nyt enää riidoitta pärjätty, mutta kyllä tämänkokoisella tilalla on parempi olla useampi ihminen taakkaa jakamassa. Eivät he kaksistaan ehtisi ja jaksaisi, enkä usko, että kumpikaan huolehtisi vanhemmista kuten minä olen huolehtinut. Vanhalle sukutilalle tullessa on hyvä aina vähän kuulostella ja oppia ensin. Sille voi olla syynsä miksi jokin asia on vuodet ollut noin tai näin, tulla osaksi sukupolvien jatkumoa. Vanhempiani kuuntelemalla minäkin opin.
Ymmärsinkö oikein, että olette tehneet syytingin, jossa veljesi omistaa tilan asuinrakennukset ja maksaa niiden kulut vanhempien jälkeen vielä sinunkin elinaikasi? Ei voi olla totta! Vieläkö tällaisia sopimuksia tehdään!
Miksi ei tehtäisi?
Kannattaa myös muistaa, että lesken asumisoikeus kotiinsa ei katoa maatilallakaan. Jos toinen puolisoista kuolee ennen sukupolvenvaihdosta, niin vaikka päärakennus vaihtaa omistajaa, asukas ei välttämättä vaihdu. Ja se on monelle miniälle paha paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syytinkiläinen tässä hei! Omat vanhemmat ja minä saatiin syytinki tilan rakennuksiin, joita on useampi, ja se tiesi tilanjatkajalle myös hyvin alhaista kauppasummaa, josta isä antoi myös reilun alennuksen, jottei veljen tarvitsisi velkaantua pahasti. Vanhempieni puolelta asia ei vain ollut loppuuajateltu, sillä kauppasumma oli niin pieni, ettei heille jäänyt kuin pienet eläkkeet, eikä niillä ole varaa korjata taloa. Täällä on valiteltu miten syytinkiläisten remontteihin on palanut rahaa, mutta tilanne voi myös olla sellainen, että syytinkiläiset jätetään vähän niin kuin omilleen pärjäämään, vaikka ei olisi tulojakaan kunnolla.
Oma osuuteni tässä on se, että autan iäkkäitä vanhempiani tästä naapurista sen mitä voin - käyn kaupassa, autan askareissa jne., korjasin myös yhden tilan asuinkelvottomista taloista itselleni kodiksi mikä vei kaikki rahani. Syytingin lisäksi sain tilakaupasta veljeltäni hyvitykseksi 10 000 euroa, joka paloi opintolainan lyhennykseen. Koko kuvio itseasiassa sovittiin kuulematta minua koskaan, mutta tavallaan sain mitä halusinkin: on oma kaunis vanha mökki ja tulevaisuudessa asutan tuota vanhempieni vanhaa taloa syytinkiläisenä. Tietysti se vähän hiertää, kun en mitään omista ja nyt veljen nainen suhtautuu meihin kaikkiin vähän kuin loisiin, vaikka itse he lapsettomina saavat tilan metsistä rahat kaikkiin harrastuksiinsa, rahat, jotka oli tarkoitettu tilan hoitamiseen, investointeihin ja remontteihin, joten sähköä ja lämmityspuita lukuunottamatta ei vanhempieni elo tällä tilalla todellakaan tule heille kalliiksi. Sen verran tämä miniäkokelas on ymmärtänyt, että puutarha on meidän aluetta, kun kerran sitä olemme jo vuosikaudet hoitaneetkin.
Kun jokin paikka on ollut koti jo vuosikymmeniä ja jatkuu sellaisena, niin kyllä sitä voi uusi tulokaskin kunnioittaa, eikä tarvitse heti olla muuttamassa kaikkea mieleisekseen ja jättää omaa kädenjälkeään. Luopumisen tuska se on omasta rakkaasta kodistakin lähdettäessä, joten ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät oikein osaa laskea irti. Itselleni oli jo lapsesta asti selvää, että haluan asua täällä vanhempanakin ja tämä on minulle se ainoa koti, mutta veljeni nähtiin enemmän luontevana tilanjatkajana, koska oli ainoa poika ja laitettiin maatalouskouluun. Mutta ei hän koskaan välittänyt näistä rakennuksista ja niiden historiasta kuten minä. Ääni kellossa muuttui vasta naisystävän myötä, sen kahdeksan vuotta tilakaupan jälkeen, kun tämä alkoikin haikailla sitä ja tätä, mutta toisaalta se on hyväkin, että tilan vanha päärakennus on tuleva kotini, niin tuleepahan punnittua se onko suhteeseen tultu puitteiden vuoksi vai rakkaudesta.
Onhan tämä kuvio monimutkainen, eikä ole nyt enää riidoitta pärjätty, mutta kyllä tämänkokoisella tilalla on parempi olla useampi ihminen taakkaa jakamassa. Eivät he kaksistaan ehtisi ja jaksaisi, enkä usko, että kumpikaan huolehtisi vanhemmista kuten minä olen huolehtinut. Vanhalle sukutilalle tullessa on hyvä aina vähän kuulostella ja oppia ensin. Sille voi olla syynsä miksi jokin asia on vuodet ollut noin tai näin, tulla osaksi sukupolvien jatkumoa. Vanhempiani kuuntelemalla minäkin opin.
Ymmärsinkö oikein, että olette tehneet syytingin, jossa veljesi omistaa tilan asuinrakennukset ja maksaa niiden kulut vanhempien jälkeen vielä sinunkin elinaikasi? Ei voi olla totta! Vieläkö tällaisia sopimuksia tehdään!
Kyllä. Mutta tämä koskee vain tilan kahta rakennusta, joista toiseen minulla on käyttöoikeus ja jonka korjasin itse noin 100 000 eurolla eli pelastin vanhan hienon talon, jonka veljeni omistaa, ja se, että tulevaisuudessa asun tilan päärakennuksessa vanhempieni jälkeen on huomattavan paljon halvempaa kuin että tilakaupassa hän olisi joutunut sisarukselle maksamaan korvaukset tilan maiden ja metsien arvosta kuten kuuluukin. Eli periaatteessa minä luovuin perintöosuudestani halvalla ja vanhemmiltani ei ole muuta odotettavissa kuin irtaimisto, joka on heidän.
Tämä tulee aina ottaa huomioon näissä syytingeissä. Ilman syytinkiä olisi kauppasumma helposti satoja tuhansia euroja suurempi. Tälläkin hetkellä teen pientä remonttia tilalla omaan piikkiini ja tulen tekemään niin jatkossakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Tässä tilanteessa ehkä kannattaisi harkita maatalousyhtymän perustamista, jokaisella olisi oma osansa ja työpanoksensa. Tilaa voisi kehittää tulevaisuutta ajatellen tehokkaammin.
Yritystä ei kannata perustaa vain sukulaisuussuhteen perusteella. Meillä tehtiin spv kun luopujat olivat alle 50 ja suostuivat vain syytingisopimuksella myymään tilan. Siitä vasta painajainen olisikin tullut, jos heidän kanssaan olisi perustettu maatalousyhtymä!
Kuka on niin hullu, että tekee sukupolvenvaihdoksen ennen ikärajojen täyttymistä? Vai menikö ne tilasta luopuneet muualle töihin? Tuolla tavalla kun esim. eläke jää takuueläkkeeksi, vaikka olisi vuosia maksanut MYELiä.
Eivät menneet muualle töihin. Spv:ssä saa luopumiseläkettä ja työtulon perusteella maksettua vanhuuseläkettä myöhemmin eläkeikään tultaessa, ja takuueläkettä suurempi summa tuli kyllä. Summahan riippuu tilakoosta (MELA -maksut määräytyvät sen mukaan). Tilasta ja talosta tulee tietysti rahat myös tilille ja syytinkiläissopimuksen mukaan asuminen ilmaista sisältäen kaiken talon kunnostuksesta alkaen. Kyllä siinä voiton puolelle jäivät, koska asumisesta (lämmitykset, vedet yms.) ei tarvinnut maksaa killinkiäkään lähes 30 vuoteen. Tuo tehtiin markka-aikaan ennen EU:ta ja heti, kun se iän puolesta oli mahdollista. Nykysäännöt ovat kai muuttuneet niin, että luopumiseläke tulee vasta myöhemmin mahdolliseksi, kuitenkin ennen normaalia eläkeikää.
Spv:n tarkoitushan on saada tila mahdollisimman aikaisin jatkajille. Nykyiset säännöt ovat ehkä erilaiset, mutta silloin oli näin, että jo viisikymppisenä pystyi jättämään tilanpidon. Jos viljelijä jättää tilan nuoremmalle polvelle vasta eläkeikäisenä, on jatkaja jo tehnyt työuransa muualla, koska lapsetkin ovat jo 40+. Kukaan ei rupea tilaa niin kauan odottamaan. Siksi spv on olemassa ja se on periaatteessa järkevä systeemi.
Markka-ajasta on vaatimattomat 21 vuotta! Sen jälkeen on moni asia muuttunut, joten on tavallaan suloista, että tällainen asia tuodaan esille ikään kuin äskettäin tapahtuneena faktana. Ja kun kirjoituksesi mukaan tästä on jo lähes 30 vuotta eli yhden sukupolven verran, niin puhutaan jo lähihistoriasta eli niin kaukaisesta menneestä, että se on nice to know. Mutta ei mitään muuta.
Äskettäin tapahtunutta se vielä on, koska muutosta pois on vasta pari vuotta aikaa. Monissa tapauksissa syytinki jatkuu vielä omaishoitajuutena eli vielä 10 vuotta meidän spv:tä ennen tehdyt syytingit ovat ajankohtaisia, koska nykyään eletään satavuotiaiksi. Syytinkisopimukset kestävät vuosikymmeniä, moni asia muuttuu, mutta syytinkisopimus on juridisesti hyvin vahva, minkä vuoksi en suosittele kenellekään. Tänään vuonna 2020 tehdyn syytingin voimassaoloaikana voi valuutta vaihtua vaikka kolmeen kertaan, mutta syytinki pysyy, jos nykyinen yhteiskunta oikeusjärjestelmineen ei romahda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syytinkiläinen tässä hei! Omat vanhemmat ja minä saatiin syytinki tilan rakennuksiin, joita on useampi, ja se tiesi tilanjatkajalle myös hyvin alhaista kauppasummaa, josta isä antoi myös reilun alennuksen, jottei veljen tarvitsisi velkaantua pahasti. Vanhempieni puolelta asia ei vain ollut loppuuajateltu, sillä kauppasumma oli niin pieni, ettei heille jäänyt kuin pienet eläkkeet, eikä niillä ole varaa korjata taloa. Täällä on valiteltu miten syytinkiläisten remontteihin on palanut rahaa, mutta tilanne voi myös olla sellainen, että syytinkiläiset jätetään vähän niin kuin omilleen pärjäämään, vaikka ei olisi tulojakaan kunnolla.
Oma osuuteni tässä on se, että autan iäkkäitä vanhempiani tästä naapurista sen mitä voin - käyn kaupassa, autan askareissa jne., korjasin myös yhden tilan asuinkelvottomista taloista itselleni kodiksi mikä vei kaikki rahani. Syytingin lisäksi sain tilakaupasta veljeltäni hyvitykseksi 10 000 euroa, joka paloi opintolainan lyhennykseen. Koko kuvio itseasiassa sovittiin kuulematta minua koskaan, mutta tavallaan sain mitä halusinkin: on oma kaunis vanha mökki ja tulevaisuudessa asutan tuota vanhempieni vanhaa taloa syytinkiläisenä. Tietysti se vähän hiertää, kun en mitään omista ja nyt veljen nainen suhtautuu meihin kaikkiin vähän kuin loisiin, vaikka itse he lapsettomina saavat tilan metsistä rahat kaikkiin harrastuksiinsa, rahat, jotka oli tarkoitettu tilan hoitamiseen, investointeihin ja remontteihin, joten sähköä ja lämmityspuita lukuunottamatta ei vanhempieni elo tällä tilalla todellakaan tule heille kalliiksi. Sen verran tämä miniäkokelas on ymmärtänyt, että puutarha on meidän aluetta, kun kerran sitä olemme jo vuosikaudet hoitaneetkin.
Kun jokin paikka on ollut koti jo vuosikymmeniä ja jatkuu sellaisena, niin kyllä sitä voi uusi tulokaskin kunnioittaa, eikä tarvitse heti olla muuttamassa kaikkea mieleisekseen ja jättää omaa kädenjälkeään. Luopumisen tuska se on omasta rakkaasta kodistakin lähdettäessä, joten ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät oikein osaa laskea irti. Itselleni oli jo lapsesta asti selvää, että haluan asua täällä vanhempanakin ja tämä on minulle se ainoa koti, mutta veljeni nähtiin enemmän luontevana tilanjatkajana, koska oli ainoa poika ja laitettiin maatalouskouluun. Mutta ei hän koskaan välittänyt näistä rakennuksista ja niiden historiasta kuten minä. Ääni kellossa muuttui vasta naisystävän myötä, sen kahdeksan vuotta tilakaupan jälkeen, kun tämä alkoikin haikailla sitä ja tätä, mutta toisaalta se on hyväkin, että tilan vanha päärakennus on tuleva kotini, niin tuleepahan punnittua se onko suhteeseen tultu puitteiden vuoksi vai rakkaudesta.
Onhan tämä kuvio monimutkainen, eikä ole nyt enää riidoitta pärjätty, mutta kyllä tämänkokoisella tilalla on parempi olla useampi ihminen taakkaa jakamassa. Eivät he kaksistaan ehtisi ja jaksaisi, enkä usko, että kumpikaan huolehtisi vanhemmista kuten minä olen huolehtinut. Vanhalle sukutilalle tullessa on hyvä aina vähän kuulostella ja oppia ensin. Sille voi olla syynsä miksi jokin asia on vuodet ollut noin tai näin, tulla osaksi sukupolvien jatkumoa. Vanhempiani kuuntelemalla minäkin opin.
Ymmärsinkö oikein, että olette tehneet syytingin, jossa veljesi omistaa tilan asuinrakennukset ja maksaa niiden kulut vanhempien jälkeen vielä sinunkin elinaikasi? Ei voi olla totta! Vieläkö tällaisia sopimuksia tehdään!
Kyllä. Mutta tämä koskee vain tilan kahta rakennusta, joista toiseen minulla on käyttöoikeus ja jonka korjasin itse noin 100 000 eurolla eli pelastin vanhan hienon talon, jonka veljeni omistaa, ja se, että tulevaisuudessa asun tilan päärakennuksessa vanhempieni jälkeen on huomattavan paljon halvempaa kuin että tilakaupassa hän olisi joutunut sisarukselle maksamaan korvaukset tilan maiden ja metsien arvosta kuten kuuluukin. Eli periaatteessa minä luovuin perintöosuudestani halvalla ja vanhemmiltani ei ole muuta odotettavissa kuin irtaimisto, joka on heidän.
Tämä tulee aina ottaa huomioon näissä syytingeissä. Ilman syytinkiä olisi kauppasumma helposti satoja tuhansia euroja suurempi. Tälläkin hetkellä teen pientä remonttia tilalla omaan piikkiini ja tulen tekemään niin jatkossakin.
En syyllistä sinua mistään, mutta asiat on vain järjestetty siihen malliin, että riitaa tulee varmasti. Syytinkisopimuksia ei pitäisi olla olemassakaan, esimerkiksi tuo mainittu lesken asumisoikeus on aivan riittävä nykymaailmassa. Pankista saa lainaa maksaa kullekin sopivasti, jos tila on elinkelpoinen, ja likviditeetin laskemiseen on olemassa asiantuntijat. SPV:hen likvi tarvitaan joka tapauksessa.
Hyvät ihmissuhteet suvussa olisivat tärkeät ja sovussa eläminen tai erossa eläminen, jos ei onnistu, mutta syytinki on uhka noille kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syytinkiläinen tässä hei! Omat vanhemmat ja minä saatiin syytinki tilan rakennuksiin, joita on useampi, ja se tiesi tilanjatkajalle myös hyvin alhaista kauppasummaa, josta isä antoi myös reilun alennuksen, jottei veljen tarvitsisi velkaantua pahasti. Vanhempieni puolelta asia ei vain ollut loppuuajateltu, sillä kauppasumma oli niin pieni, ettei heille jäänyt kuin pienet eläkkeet, eikä niillä ole varaa korjata taloa. Täällä on valiteltu miten syytinkiläisten remontteihin on palanut rahaa, mutta tilanne voi myös olla sellainen, että syytinkiläiset jätetään vähän niin kuin omilleen pärjäämään, vaikka ei olisi tulojakaan kunnolla.
Oma osuuteni tässä on se, että autan iäkkäitä vanhempiani tästä naapurista sen mitä voin - käyn kaupassa, autan askareissa jne., korjasin myös yhden tilan asuinkelvottomista taloista itselleni kodiksi mikä vei kaikki rahani. Syytingin lisäksi sain tilakaupasta veljeltäni hyvitykseksi 10 000 euroa, joka paloi opintolainan lyhennykseen. Koko kuvio itseasiassa sovittiin kuulematta minua koskaan, mutta tavallaan sain mitä halusinkin: on oma kaunis vanha mökki ja tulevaisuudessa asutan tuota vanhempieni vanhaa taloa syytinkiläisenä. Tietysti se vähän hiertää, kun en mitään omista ja nyt veljen nainen suhtautuu meihin kaikkiin vähän kuin loisiin, vaikka itse he lapsettomina saavat tilan metsistä rahat kaikkiin harrastuksiinsa, rahat, jotka oli tarkoitettu tilan hoitamiseen, investointeihin ja remontteihin, joten sähköä ja lämmityspuita lukuunottamatta ei vanhempieni elo tällä tilalla todellakaan tule heille kalliiksi. Sen verran tämä miniäkokelas on ymmärtänyt, että puutarha on meidän aluetta, kun kerran sitä olemme jo vuosikaudet hoitaneetkin.
Kun jokin paikka on ollut koti jo vuosikymmeniä ja jatkuu sellaisena, niin kyllä sitä voi uusi tulokaskin kunnioittaa, eikä tarvitse heti olla muuttamassa kaikkea mieleisekseen ja jättää omaa kädenjälkeään. Luopumisen tuska se on omasta rakkaasta kodistakin lähdettäessä, joten ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät oikein osaa laskea irti. Itselleni oli jo lapsesta asti selvää, että haluan asua täällä vanhempanakin ja tämä on minulle se ainoa koti, mutta veljeni nähtiin enemmän luontevana tilanjatkajana, koska oli ainoa poika ja laitettiin maatalouskouluun. Mutta ei hän koskaan välittänyt näistä rakennuksista ja niiden historiasta kuten minä. Ääni kellossa muuttui vasta naisystävän myötä, sen kahdeksan vuotta tilakaupan jälkeen, kun tämä alkoikin haikailla sitä ja tätä, mutta toisaalta se on hyväkin, että tilan vanha päärakennus on tuleva kotini, niin tuleepahan punnittua se onko suhteeseen tultu puitteiden vuoksi vai rakkaudesta.
Onhan tämä kuvio monimutkainen, eikä ole nyt enää riidoitta pärjätty, mutta kyllä tämänkokoisella tilalla on parempi olla useampi ihminen taakkaa jakamassa. Eivät he kaksistaan ehtisi ja jaksaisi, enkä usko, että kumpikaan huolehtisi vanhemmista kuten minä olen huolehtinut. Vanhalle sukutilalle tullessa on hyvä aina vähän kuulostella ja oppia ensin. Sille voi olla syynsä miksi jokin asia on vuodet ollut noin tai näin, tulla osaksi sukupolvien jatkumoa. Vanhempiani kuuntelemalla minäkin opin.
Ymmärsinkö oikein, että olette tehneet syytingin, jossa veljesi omistaa tilan asuinrakennukset ja maksaa niiden kulut vanhempien jälkeen vielä sinunkin elinaikasi? Ei voi olla totta! Vieläkö tällaisia sopimuksia tehdään!
Kyllä. Mutta tämä koskee vain tilan kahta rakennusta, joista toiseen minulla on käyttöoikeus ja jonka korjasin itse noin 100 000 eurolla eli pelastin vanhan hienon talon, jonka veljeni omistaa, ja se, että tulevaisuudessa asun tilan päärakennuksessa vanhempieni jälkeen on huomattavan paljon halvempaa kuin että tilakaupassa hän olisi joutunut sisarukselle maksamaan korvaukset tilan maiden ja metsien arvosta kuten kuuluukin. Eli periaatteessa minä luovuin perintöosuudestani halvalla ja vanhemmiltani ei ole muuta odotettavissa kuin irtaimisto, joka on heidän.
Tämä tulee aina ottaa huomioon näissä syytingeissä. Ilman syytinkiä olisi kauppasumma helposti satoja tuhansia euroja suurempi. Tälläkin hetkellä teen pientä remonttia tilalla omaan piikkiini ja tulen tekemään niin jatkossakin.
En syyllistä sinua mistään, mutta asiat on vain järjestetty siihen malliin, että riitaa tulee varmasti. Syytinkisopimuksia ei pitäisi olla olemassakaan, esimerkiksi tuo mainittu lesken asumisoikeus on aivan riittävä nykymaailmassa. Pankista saa lainaa maksaa kullekin sopivasti, jos tila on elinkelpoinen, ja likviditeetin laskemiseen on olemassa asiantuntijat. SPV:hen likvi tarvitaan joka tapauksessa.
Hyvät ihmissuhteet suvussa olisivat tärkeät ja sovussa eläminen tai erossa eläminen, jos ei onnistu, mutta syytinki on uhka noille kaikille.
Jos se olisi itselle taloudellisesti mahdollista, niin ostaisin kyllä tuon päärakennuksen omaksi, sillä mitään riitojahan ei tulisi tai tule, mikäli veljen nainen ymmärtää kunnioittaa sitä sopimusta, joka kauan ennen häntä solmittiin. Jos hän on rakkaudesta veljeeni suhteeseen ryhtynyt, niin silloin ei hänen tulisi edes haikailla talon perään, vaan hyväksyy tilanteen ja tukee sitä. Riidat pikemminkin paljastavat suhteen todelliset motiivit, jos pitää himota toisten kotia, josta veljeni silloin aikoinaan päätti luopua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Tässä tilanteessa ehkä kannattaisi harkita maatalousyhtymän perustamista, jokaisella olisi oma osansa ja työpanoksensa. Tilaa voisi kehittää tulevaisuutta ajatellen tehokkaammin.
Yritystä ei kannata perustaa vain sukulaisuussuhteen perusteella. Meillä tehtiin spv kun luopujat olivat alle 50 ja suostuivat vain syytingisopimuksella myymään tilan. Siitä vasta painajainen olisikin tullut, jos heidän kanssaan olisi perustettu maatalousyhtymä!
Kuka on niin hullu, että tekee sukupolvenvaihdoksen ennen ikärajojen täyttymistä? Vai menikö ne tilasta luopuneet muualle töihin? Tuolla tavalla kun esim. eläke jää takuueläkkeeksi, vaikka olisi vuosia maksanut MYELiä.
Eivät menneet muualle töihin. Spv:ssä saa luopumiseläkettä ja työtulon perusteella maksettua vanhuuseläkettä myöhemmin eläkeikään tultaessa, ja takuueläkettä suurempi summa tuli kyllä. Summahan riippuu tilakoosta (MELA -maksut määräytyvät sen mukaan). Tilasta ja talosta tulee tietysti rahat myös tilille ja syytinkiläissopimuksen mukaan asuminen ilmaista sisältäen kaiken talon kunnostuksesta alkaen. Kyllä siinä voiton puolelle jäivät, koska asumisesta (lämmitykset, vedet yms.) ei tarvinnut maksaa killinkiäkään lähes 30 vuoteen. Tuo tehtiin markka-aikaan ennen EU:ta ja heti, kun se iän puolesta oli mahdollista. Nykysäännöt ovat kai muuttuneet niin, että luopumiseläke tulee vasta myöhemmin mahdolliseksi, kuitenkin ennen normaalia eläkeikää.
Spv:n tarkoitushan on saada tila mahdollisimman aikaisin jatkajille. Nykyiset säännöt ovat ehkä erilaiset, mutta silloin oli näin, että jo viisikymppisenä pystyi jättämään tilanpidon. Jos viljelijä jättää tilan nuoremmalle polvelle vasta eläkeikäisenä, on jatkaja jo tehnyt työuransa muualla, koska lapsetkin ovat jo 40+. Kukaan ei rupea tilaa niin kauan odottamaan. Siksi spv on olemassa ja se on periaatteessa järkevä systeemi.
Markka-ajasta on vaatimattomat 21 vuotta! Sen jälkeen on moni asia muuttunut, joten on tavallaan suloista, että tällainen asia tuodaan esille ikään kuin äskettäin tapahtuneena faktana. Ja kun kirjoituksesi mukaan tästä on jo lähes 30 vuotta eli yhden sukupolven verran, niin puhutaan jo lähihistoriasta eli niin kaukaisesta menneestä, että se on nice to know. Mutta ei mitään muuta.
Äskettäin tapahtunutta se vielä on, koska muutosta pois on vasta pari vuotta aikaa. Monissa tapauksissa syytinki jatkuu vielä omaishoitajuutena eli vielä 10 vuotta meidän spv:tä ennen tehdyt syytingit ovat ajankohtaisia, koska nykyään eletään satavuotiaiksi. Syytinkisopimukset kestävät vuosikymmeniä, moni asia muuttuu, mutta syytinkisopimus on juridisesti hyvin vahva, minkä vuoksi en suosittele kenellekään. Tänään vuonna 2020 tehdyn syytingin voimassaoloaikana voi valuutta vaihtua vaikka kolmeen kertaan, mutta syytinki pysyy, jos nykyinen yhteiskunta oikeusjärjestelmineen ei romahda.
Keskustelua käytiin nyt siitä, että SPV on tehty ennen kuin isäntäpari on täyttänyt 50v, jolloin nykykäytännössä menettää MELAn kautta maksetun eläkkeen. Kyse ei ole siitä, miten pitkään syytinki kestää vaan siitä, että nykymaailmassa ei ole samanlaista kuin 30 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syytinkiläinen tässä hei! Omat vanhemmat ja minä saatiin syytinki tilan rakennuksiin, joita on useampi, ja se tiesi tilanjatkajalle myös hyvin alhaista kauppasummaa, josta isä antoi myös reilun alennuksen, jottei veljen tarvitsisi velkaantua pahasti. Vanhempieni puolelta asia ei vain ollut loppuuajateltu, sillä kauppasumma oli niin pieni, ettei heille jäänyt kuin pienet eläkkeet, eikä niillä ole varaa korjata taloa. Täällä on valiteltu miten syytinkiläisten remontteihin on palanut rahaa, mutta tilanne voi myös olla sellainen, että syytinkiläiset jätetään vähän niin kuin omilleen pärjäämään, vaikka ei olisi tulojakaan kunnolla.
Oma osuuteni tässä on se, että autan iäkkäitä vanhempiani tästä naapurista sen mitä voin - käyn kaupassa, autan askareissa jne., korjasin myös yhden tilan asuinkelvottomista taloista itselleni kodiksi mikä vei kaikki rahani. Syytingin lisäksi sain tilakaupasta veljeltäni hyvitykseksi 10 000 euroa, joka paloi opintolainan lyhennykseen. Koko kuvio itseasiassa sovittiin kuulematta minua koskaan, mutta tavallaan sain mitä halusinkin: on oma kaunis vanha mökki ja tulevaisuudessa asutan tuota vanhempieni vanhaa taloa syytinkiläisenä. Tietysti se vähän hiertää, kun en mitään omista ja nyt veljen nainen suhtautuu meihin kaikkiin vähän kuin loisiin, vaikka itse he lapsettomina saavat tilan metsistä rahat kaikkiin harrastuksiinsa, rahat, jotka oli tarkoitettu tilan hoitamiseen, investointeihin ja remontteihin, joten sähköä ja lämmityspuita lukuunottamatta ei vanhempieni elo tällä tilalla todellakaan tule heille kalliiksi. Sen verran tämä miniäkokelas on ymmärtänyt, että puutarha on meidän aluetta, kun kerran sitä olemme jo vuosikaudet hoitaneetkin.
Kun jokin paikka on ollut koti jo vuosikymmeniä ja jatkuu sellaisena, niin kyllä sitä voi uusi tulokaskin kunnioittaa, eikä tarvitse heti olla muuttamassa kaikkea mieleisekseen ja jättää omaa kädenjälkeään. Luopumisen tuska se on omasta rakkaasta kodistakin lähdettäessä, joten ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät oikein osaa laskea irti. Itselleni oli jo lapsesta asti selvää, että haluan asua täällä vanhempanakin ja tämä on minulle se ainoa koti, mutta veljeni nähtiin enemmän luontevana tilanjatkajana, koska oli ainoa poika ja laitettiin maatalouskouluun. Mutta ei hän koskaan välittänyt näistä rakennuksista ja niiden historiasta kuten minä. Ääni kellossa muuttui vasta naisystävän myötä, sen kahdeksan vuotta tilakaupan jälkeen, kun tämä alkoikin haikailla sitä ja tätä, mutta toisaalta se on hyväkin, että tilan vanha päärakennus on tuleva kotini, niin tuleepahan punnittua se onko suhteeseen tultu puitteiden vuoksi vai rakkaudesta.
Onhan tämä kuvio monimutkainen, eikä ole nyt enää riidoitta pärjätty, mutta kyllä tämänkokoisella tilalla on parempi olla useampi ihminen taakkaa jakamassa. Eivät he kaksistaan ehtisi ja jaksaisi, enkä usko, että kumpikaan huolehtisi vanhemmista kuten minä olen huolehtinut. Vanhalle sukutilalle tullessa on hyvä aina vähän kuulostella ja oppia ensin. Sille voi olla syynsä miksi jokin asia on vuodet ollut noin tai näin, tulla osaksi sukupolvien jatkumoa. Vanhempiani kuuntelemalla minäkin opin.
Ymmärsinkö oikein, että olette tehneet syytingin, jossa veljesi omistaa tilan asuinrakennukset ja maksaa niiden kulut vanhempien jälkeen vielä sinunkin elinaikasi? Ei voi olla totta! Vieläkö tällaisia sopimuksia tehdään!
Kyllä. Mutta tämä koskee vain tilan kahta rakennusta, joista toiseen minulla on käyttöoikeus ja jonka korjasin itse noin 100 000 eurolla eli pelastin vanhan hienon talon, jonka veljeni omistaa, ja se, että tulevaisuudessa asun tilan päärakennuksessa vanhempieni jälkeen on huomattavan paljon halvempaa kuin että tilakaupassa hän olisi joutunut sisarukselle maksamaan korvaukset tilan maiden ja metsien arvosta kuten kuuluukin. Eli periaatteessa minä luovuin perintöosuudestani halvalla ja vanhemmiltani ei ole muuta odotettavissa kuin irtaimisto, joka on heidän.
Tämä tulee aina ottaa huomioon näissä syytingeissä. Ilman syytinkiä olisi kauppasumma helposti satoja tuhansia euroja suurempi. Tälläkin hetkellä teen pientä remonttia tilalla omaan piikkiini ja tulen tekemään niin jatkossakin.
En syyllistä sinua mistään, mutta asiat on vain järjestetty siihen malliin, että riitaa tulee varmasti. Syytinkisopimuksia ei pitäisi olla olemassakaan, esimerkiksi tuo mainittu lesken asumisoikeus on aivan riittävä nykymaailmassa. Pankista saa lainaa maksaa kullekin sopivasti, jos tila on elinkelpoinen, ja likviditeetin laskemiseen on olemassa asiantuntijat. SPV:hen likvi tarvitaan joka tapauksessa.
Hyvät ihmissuhteet suvussa olisivat tärkeät ja sovussa eläminen tai erossa eläminen, jos ei onnistu, mutta syytinki on uhka noille kaikille.
Valitettavasti harva miniä on valmis tuomaan tilalle mukanaan 1 000 000 euroa, jotta saa oman puolikkaansa lunastettua. Siksi "pankista saa lainaa" tarkoittaa sitä, että lainan usein joutuu ottamaan isäntä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syytinkiläinen tässä hei! Omat vanhemmat ja minä saatiin syytinki tilan rakennuksiin, joita on useampi, ja se tiesi tilanjatkajalle myös hyvin alhaista kauppasummaa, josta isä antoi myös reilun alennuksen, jottei veljen tarvitsisi velkaantua pahasti. Vanhempieni puolelta asia ei vain ollut loppuuajateltu, sillä kauppasumma oli niin pieni, ettei heille jäänyt kuin pienet eläkkeet, eikä niillä ole varaa korjata taloa. Täällä on valiteltu miten syytinkiläisten remontteihin on palanut rahaa, mutta tilanne voi myös olla sellainen, että syytinkiläiset jätetään vähän niin kuin omilleen pärjäämään, vaikka ei olisi tulojakaan kunnolla.
Oma osuuteni tässä on se, että autan iäkkäitä vanhempiani tästä naapurista sen mitä voin - käyn kaupassa, autan askareissa jne., korjasin myös yhden tilan asuinkelvottomista taloista itselleni kodiksi mikä vei kaikki rahani. Syytingin lisäksi sain tilakaupasta veljeltäni hyvitykseksi 10 000 euroa, joka paloi opintolainan lyhennykseen. Koko kuvio itseasiassa sovittiin kuulematta minua koskaan, mutta tavallaan sain mitä halusinkin: on oma kaunis vanha mökki ja tulevaisuudessa asutan tuota vanhempieni vanhaa taloa syytinkiläisenä. Tietysti se vähän hiertää, kun en mitään omista ja nyt veljen nainen suhtautuu meihin kaikkiin vähän kuin loisiin, vaikka itse he lapsettomina saavat tilan metsistä rahat kaikkiin harrastuksiinsa, rahat, jotka oli tarkoitettu tilan hoitamiseen, investointeihin ja remontteihin, joten sähköä ja lämmityspuita lukuunottamatta ei vanhempieni elo tällä tilalla todellakaan tule heille kalliiksi. Sen verran tämä miniäkokelas on ymmärtänyt, että puutarha on meidän aluetta, kun kerran sitä olemme jo vuosikaudet hoitaneetkin.
Kun jokin paikka on ollut koti jo vuosikymmeniä ja jatkuu sellaisena, niin kyllä sitä voi uusi tulokaskin kunnioittaa, eikä tarvitse heti olla muuttamassa kaikkea mieleisekseen ja jättää omaa kädenjälkeään. Luopumisen tuska se on omasta rakkaasta kodistakin lähdettäessä, joten ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät oikein osaa laskea irti. Itselleni oli jo lapsesta asti selvää, että haluan asua täällä vanhempanakin ja tämä on minulle se ainoa koti, mutta veljeni nähtiin enemmän luontevana tilanjatkajana, koska oli ainoa poika ja laitettiin maatalouskouluun. Mutta ei hän koskaan välittänyt näistä rakennuksista ja niiden historiasta kuten minä. Ääni kellossa muuttui vasta naisystävän myötä, sen kahdeksan vuotta tilakaupan jälkeen, kun tämä alkoikin haikailla sitä ja tätä, mutta toisaalta se on hyväkin, että tilan vanha päärakennus on tuleva kotini, niin tuleepahan punnittua se onko suhteeseen tultu puitteiden vuoksi vai rakkaudesta.
Onhan tämä kuvio monimutkainen, eikä ole nyt enää riidoitta pärjätty, mutta kyllä tämänkokoisella tilalla on parempi olla useampi ihminen taakkaa jakamassa. Eivät he kaksistaan ehtisi ja jaksaisi, enkä usko, että kumpikaan huolehtisi vanhemmista kuten minä olen huolehtinut. Vanhalle sukutilalle tullessa on hyvä aina vähän kuulostella ja oppia ensin. Sille voi olla syynsä miksi jokin asia on vuodet ollut noin tai näin, tulla osaksi sukupolvien jatkumoa. Vanhempiani kuuntelemalla minäkin opin.
Ymmärsinkö oikein, että olette tehneet syytingin, jossa veljesi omistaa tilan asuinrakennukset ja maksaa niiden kulut vanhempien jälkeen vielä sinunkin elinaikasi? Ei voi olla totta! Vieläkö tällaisia sopimuksia tehdään!
Kyllä. Mutta tämä koskee vain tilan kahta rakennusta, joista toiseen minulla on käyttöoikeus ja jonka korjasin itse noin 100 000 eurolla eli pelastin vanhan hienon talon, jonka veljeni omistaa, ja se, että tulevaisuudessa asun tilan päärakennuksessa vanhempieni jälkeen on huomattavan paljon halvempaa kuin että tilakaupassa hän olisi joutunut sisarukselle maksamaan korvaukset tilan maiden ja metsien arvosta kuten kuuluukin. Eli periaatteessa minä luovuin perintöosuudestani halvalla ja vanhemmiltani ei ole muuta odotettavissa kuin irtaimisto, joka on heidän.
Tämä tulee aina ottaa huomioon näissä syytingeissä. Ilman syytinkiä olisi kauppasumma helposti satoja tuhansia euroja suurempi. Tälläkin hetkellä teen pientä remonttia tilalla omaan piikkiini ja tulen tekemään niin jatkossakin.
En syyllistä sinua mistään, mutta asiat on vain järjestetty siihen malliin, että riitaa tulee varmasti. Syytinkisopimuksia ei pitäisi olla olemassakaan, esimerkiksi tuo mainittu lesken asumisoikeus on aivan riittävä nykymaailmassa. Pankista saa lainaa maksaa kullekin sopivasti, jos tila on elinkelpoinen, ja likviditeetin laskemiseen on olemassa asiantuntijat. SPV:hen likvi tarvitaan joka tapauksessa.
Hyvät ihmissuhteet suvussa olisivat tärkeät ja sovussa eläminen tai erossa eläminen, jos ei onnistu, mutta syytinki on uhka noille kaikille.
Valitettavasti harva miniä on valmis tuomaan tilalle mukanaan 1 000 000 euroa, jotta saa oman puolikkaansa lunastettua. Siksi "pankista saa lainaa" tarkoittaa sitä, että lainan usein joutuu ottamaan isäntä yksin.
Varsinkin jos SPV tehdään jo ennen kuin mitään miniää on horisontissa näkynytkään. Tätä nykyä vanhempi sukupolvi myös tuppaa tekemään töitä ihan maksimieläkeikään asti, joten tiloista luovutaan suhteellisen myöhään.
Kaikki tuntemani kymmenet hiljattain spv-eläkkeelle jääneet maanviljelijät ovat hankkineet eläkeasuntontonsa hyvissä ajoin ennen maatilan luovutusmyyntiä.
Lähes kaikki täällä P-Savossa ovat muuttaneet eläkkeelle Kuopioon tai Varkauteen "osakkeeseen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Tässä tilanteessa ehkä kannattaisi harkita maatalousyhtymän perustamista, jokaisella olisi oma osansa ja työpanoksensa. Tilaa voisi kehittää tulevaisuutta ajatellen tehokkaammin.
Yritystä ei kannata perustaa vain sukulaisuussuhteen perusteella. Meillä tehtiin spv kun luopujat olivat alle 50 ja suostuivat vain syytingisopimuksella myymään tilan. Siitä vasta painajainen olisikin tullut, jos heidän kanssaan olisi perustettu maatalousyhtymä!
Kuka on niin hullu, että tekee sukupolvenvaihdoksen ennen ikärajojen täyttymistä? Vai menikö ne tilasta luopuneet muualle töihin? Tuolla tavalla kun esim. eläke jää takuueläkkeeksi, vaikka olisi vuosia maksanut MYELiä.
Eivät menneet muualle töihin. Spv:ssä saa luopumiseläkettä ja työtulon perusteella maksettua vanhuuseläkettä myöhemmin eläkeikään tultaessa, ja takuueläkettä suurempi summa tuli kyllä. Summahan riippuu tilakoosta (MELA -maksut määräytyvät sen mukaan). Tilasta ja talosta tulee tietysti rahat myös tilille ja syytinkiläissopimuksen mukaan asuminen ilmaista sisältäen kaiken talon kunnostuksesta alkaen. Kyllä siinä voiton puolelle jäivät, koska asumisesta (lämmitykset, vedet yms.) ei tarvinnut maksaa killinkiäkään lähes 30 vuoteen. Tuo tehtiin markka-aikaan ennen EU:ta ja heti, kun se iän puolesta oli mahdollista. Nykysäännöt ovat kai muuttuneet niin, että luopumiseläke tulee vasta myöhemmin mahdolliseksi, kuitenkin ennen normaalia eläkeikää.
Spv:n tarkoitushan on saada tila mahdollisimman aikaisin jatkajille. Nykyiset säännöt ovat ehkä erilaiset, mutta silloin oli näin, että jo viisikymppisenä pystyi jättämään tilanpidon. Jos viljelijä jättää tilan nuoremmalle polvelle vasta eläkeikäisenä, on jatkaja jo tehnyt työuransa muualla, koska lapsetkin ovat jo 40+. Kukaan ei rupea tilaa niin kauan odottamaan. Siksi spv on olemassa ja se on periaatteessa järkevä systeemi.
Markka-ajasta on vaatimattomat 21 vuotta! Sen jälkeen on moni asia muuttunut, joten on tavallaan suloista, että tällainen asia tuodaan esille ikään kuin äskettäin tapahtuneena faktana. Ja kun kirjoituksesi mukaan tästä on jo lähes 30 vuotta eli yhden sukupolven verran, niin puhutaan jo lähihistoriasta eli niin kaukaisesta menneestä, että se on nice to know. Mutta ei mitään muuta.
Äskettäin tapahtunutta se vielä on, koska muutosta pois on vasta pari vuotta aikaa. Monissa tapauksissa syytinki jatkuu vielä omaishoitajuutena eli vielä 10 vuotta meidän spv:tä ennen tehdyt syytingit ovat ajankohtaisia, koska nykyään eletään satavuotiaiksi. Syytinkisopimukset kestävät vuosikymmeniä, moni asia muuttuu, mutta syytinkisopimus on juridisesti hyvin vahva, minkä vuoksi en suosittele kenellekään. Tänään vuonna 2020 tehdyn syytingin voimassaoloaikana voi valuutta vaihtua vaikka kolmeen kertaan, mutta syytinki pysyy, jos nykyinen yhteiskunta oikeusjärjestelmineen ei romahda.
Keskustelua käytiin nyt siitä, että SPV on tehty ennen kuin isäntäpari on täyttänyt 50v, jolloin nykykäytännössä menettää MELAn kautta maksetun eläkkeen. Kyse ei ole siitä, miten pitkään syytinki kestää vaan siitä, että nykymaailmassa ei ole samanlaista kuin 30 vuotta sitten.
Maatalouden asiantuntijat, jotka avustavat näissä ratkaisuissa viljelijöitä, ovat kyllä paljon vartijoina. Mutta maatalouspolitiikkaa on mahdoton ennustaa nykyäänkin, aivan niin kuin EU:n tuloa ei voinut tietää 80-luvun lopulla ja mitä kaikkea siitä seurasi. Pitkiin sopimuksiin sitoutuminen on iso riski. Enkä ainakaan minä luota siihen, että eläkejärjestelmä säilyy tulevaisuudessa, edes jo alkaneiden eläkkeiden kohdalla. Jos rahaa ei yksinkertaisesti ole, täytyy maksuperusteita muuttaa. Silloin liipasimella voivat olla kahta eläkettä saavat, joita on monissa sivutoimisissa viljelijöissä (eli pienempi eläkeoikeus vain poistetaan). Toivottavasti en ole sitä kehitystä näkemässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syytinkiläinen tässä hei! Omat vanhemmat ja minä saatiin syytinki tilan rakennuksiin, joita on useampi, ja se tiesi tilanjatkajalle myös hyvin alhaista kauppasummaa, josta isä antoi myös reilun alennuksen, jottei veljen tarvitsisi velkaantua pahasti. Vanhempieni puolelta asia ei vain ollut loppuuajateltu, sillä kauppasumma oli niin pieni, ettei heille jäänyt kuin pienet eläkkeet, eikä niillä ole varaa korjata taloa. Täällä on valiteltu miten syytinkiläisten remontteihin on palanut rahaa, mutta tilanne voi myös olla sellainen, että syytinkiläiset jätetään vähän niin kuin omilleen pärjäämään, vaikka ei olisi tulojakaan kunnolla.
Oma osuuteni tässä on se, että autan iäkkäitä vanhempiani tästä naapurista sen mitä voin - käyn kaupassa, autan askareissa jne., korjasin myös yhden tilan asuinkelvottomista taloista itselleni kodiksi mikä vei kaikki rahani. Syytingin lisäksi sain tilakaupasta veljeltäni hyvitykseksi 10 000 euroa, joka paloi opintolainan lyhennykseen. Koko kuvio itseasiassa sovittiin kuulematta minua koskaan, mutta tavallaan sain mitä halusinkin: on oma kaunis vanha mökki ja tulevaisuudessa asutan tuota vanhempieni vanhaa taloa syytinkiläisenä. Tietysti se vähän hiertää, kun en mitään omista ja nyt veljen nainen suhtautuu meihin kaikkiin vähän kuin loisiin, vaikka itse he lapsettomina saavat tilan metsistä rahat kaikkiin harrastuksiinsa, rahat, jotka oli tarkoitettu tilan hoitamiseen, investointeihin ja remontteihin, joten sähköä ja lämmityspuita lukuunottamatta ei vanhempieni elo tällä tilalla todellakaan tule heille kalliiksi. Sen verran tämä miniäkokelas on ymmärtänyt, että puutarha on meidän aluetta, kun kerran sitä olemme jo vuosikaudet hoitaneetkin.
Kun jokin paikka on ollut koti jo vuosikymmeniä ja jatkuu sellaisena, niin kyllä sitä voi uusi tulokaskin kunnioittaa, eikä tarvitse heti olla muuttamassa kaikkea mieleisekseen ja jättää omaa kädenjälkeään. Luopumisen tuska se on omasta rakkaasta kodistakin lähdettäessä, joten ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät oikein osaa laskea irti. Itselleni oli jo lapsesta asti selvää, että haluan asua täällä vanhempanakin ja tämä on minulle se ainoa koti, mutta veljeni nähtiin enemmän luontevana tilanjatkajana, koska oli ainoa poika ja laitettiin maatalouskouluun. Mutta ei hän koskaan välittänyt näistä rakennuksista ja niiden historiasta kuten minä. Ääni kellossa muuttui vasta naisystävän myötä, sen kahdeksan vuotta tilakaupan jälkeen, kun tämä alkoikin haikailla sitä ja tätä, mutta toisaalta se on hyväkin, että tilan vanha päärakennus on tuleva kotini, niin tuleepahan punnittua se onko suhteeseen tultu puitteiden vuoksi vai rakkaudesta.
Onhan tämä kuvio monimutkainen, eikä ole nyt enää riidoitta pärjätty, mutta kyllä tämänkokoisella tilalla on parempi olla useampi ihminen taakkaa jakamassa. Eivät he kaksistaan ehtisi ja jaksaisi, enkä usko, että kumpikaan huolehtisi vanhemmista kuten minä olen huolehtinut. Vanhalle sukutilalle tullessa on hyvä aina vähän kuulostella ja oppia ensin. Sille voi olla syynsä miksi jokin asia on vuodet ollut noin tai näin, tulla osaksi sukupolvien jatkumoa. Vanhempiani kuuntelemalla minäkin opin.
Ymmärsinkö oikein, että olette tehneet syytingin, jossa veljesi omistaa tilan asuinrakennukset ja maksaa niiden kulut vanhempien jälkeen vielä sinunkin elinaikasi? Ei voi olla totta! Vieläkö tällaisia sopimuksia tehdään!
Kyllä. Mutta tämä koskee vain tilan kahta rakennusta, joista toiseen minulla on käyttöoikeus ja jonka korjasin itse noin 100 000 eurolla eli pelastin vanhan hienon talon, jonka veljeni omistaa, ja se, että tulevaisuudessa asun tilan päärakennuksessa vanhempieni jälkeen on huomattavan paljon halvempaa kuin että tilakaupassa hän olisi joutunut sisarukselle maksamaan korvaukset tilan maiden ja metsien arvosta kuten kuuluukin. Eli periaatteessa minä luovuin perintöosuudestani halvalla ja vanhemmiltani ei ole muuta odotettavissa kuin irtaimisto, joka on heidän.
Tämä tulee aina ottaa huomioon näissä syytingeissä. Ilman syytinkiä olisi kauppasumma helposti satoja tuhansia euroja suurempi. Tälläkin hetkellä teen pientä remonttia tilalla omaan piikkiini ja tulen tekemään niin jatkossakin.
En syyllistä sinua mistään, mutta asiat on vain järjestetty siihen malliin, että riitaa tulee varmasti. Syytinkisopimuksia ei pitäisi olla olemassakaan, esimerkiksi tuo mainittu lesken asumisoikeus on aivan riittävä nykymaailmassa. Pankista saa lainaa maksaa kullekin sopivasti, jos tila on elinkelpoinen, ja likviditeetin laskemiseen on olemassa asiantuntijat. SPV:hen likvi tarvitaan joka tapauksessa.
Hyvät ihmissuhteet suvussa olisivat tärkeät ja sovussa eläminen tai erossa eläminen, jos ei onnistu, mutta syytinki on uhka noille kaikille.
Valitettavasti harva miniä on valmis tuomaan tilalle mukanaan 1 000 000 euroa, jotta saa oman puolikkaansa lunastettua. Siksi "pankista saa lainaa" tarkoittaa sitä, että lainan usein joutuu ottamaan isäntä yksin.
Kyllä se näin on. Ja mistäpä nuori miniä tuollaisille summille vakuuksiakaan saisi. Esimerkiksi itselläni on myös maatila kuten monella muullakin maatalousalan miniällä, mutta eihän se silloin nuorena minun vielä ollut. Jatkava tila oli ja on siis kokonaisuudessaan isännän juridisesti, vaikka yhdessä ollaan kaikki vuodet töitä tehty ja velat maksettu. Spv tarkoittaa useimiten suurta velkataakkaa jatkavalle isännälle tai emännälle.
Syytinkikin on jokaisen oma valinta. Jos ei sitä halua, niin sitten ostaa vanhemmat ja sisarukset heti alusta asti ulos ja on valmis maksamaan kalliisti ja olemaan pankin orja pidempään. Oma valinta. Mutta jos ottaa sen taloudellisesti halvemman tien, niin kantaa sitten siitäkin sen vastuun ja hyväksyy seuraukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En missään nimessä suosittele että vanha pari jää tilan välittömään läheisyyteen asumaan. Tulin itse miniäksi maatilalle ja appivanhemmat sanoi että todellakin lähtevät, he eivät halua meille samaa mitä itse kokivat kun apen vanhemmat pistivät nokkansa heidän asioihin. Vanha pari kirkonkylälle tai jos on vielä hyvissä voimissa niin muuttaa vaikka johonkin mummonmökkiin omalle kylälle.
Kannnattaa hommata ihan omilla rahoilla maatila josei halua omistajia nurkkiin.
Mitä sä horiset? Omilla rahoilla tai pankin rahoilla ne maatilat hommataan. Ilmaiseksiko luulit että tilat omistajaa vaihtaa?
.No ei siinä sukupolvenvaihdoksessa se maatila koskaan täydellä hinnalla siirry. Ihan toisen summan joutuu maksamaan jos vieraalta ostaa. Sinänsä ok mutta mahdolliset sisarukset usein saa vähemmän ja siitä aiheutuu monenlaista katkeruutta.
No sisaret saavat normaalin perinnön kautta omansa. Mitä ne kadehtii? Sitä että sisarus on ottanut miljoonavelat siitä ilosta että saa tehdä töitä? Onhan heillä ihan sama mahdollisuus. Maatalousyhtymässä voi olla vaikka kaikki sisarukset mukana maatilan toiminnassa ja omistuksessa , mutta joutuu töitäkin tekemään.
Kerropas mitä ne kadehtii?Ei ne saa, kun ei ole enää mitään perittävää, jos tila on myyty halvalla syytingin vuoksi. Usein tuo matala kauppasumma meneekin edellisen sukupolven velkoihin, eivätkä he siitä rikastu. Joten perittävää ei ole.
No sitten on ollut todella pieni tila tai muuten surkeassa kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Syytinkikin on jokaisen oma valinta. Jos ei sitä halua, niin sitten ostaa vanhemmat ja sisarukset heti alusta asti ulos ja on valmis maksamaan kalliisti ja olemaan pankin orja pidempään. Oma valinta. Mutta jos ottaa sen taloudellisesti halvemman tien, niin kantaa sitten siitäkin sen vastuun ja hyväksyy seuraukset.
Meillä mies osti tilan ilman spv-sopimusta. Ihan kuin vieraalta olisi ostanut tilan irtaimistoineen. Ei pitäisi olla mitään epäselvää kenellekään, mutta edelleen meinaa sisarusten lapset hakea kamaa täältä! Aivan uskomatonta.
Laitan vielä tähän kun on epäselvää monille; nykyään ei jaeta sisarosuuksia. Eli sisarukset eivät saa mitään ellei sitten luopujat itse halua lahjoittaa muile lapsille jotain. Aikanaan kun myyjä kuolee, kaikki lapset perii vanhempansa kuten kuuluukin. Myös se tilan OSTANUT.
Ja syytingistä. Meillä on paperilla sovittu että syytinkioikeutta ei voi siirtää muille, sitä ei voi myydä ja se päättyy siihen että surumielinen kuolee tai muuttaa muualle esim palvelutaloon. Se syytinkioikeus ei siis periydy esim sisaruksille.
Vierailija kirjoitti:
Syytinkikin on jokaisen oma valinta. Jos ei sitä halua, niin sitten ostaa vanhemmat ja sisarukset heti alusta asti ulos ja on valmis maksamaan kalliisti ja olemaan pankin orja pidempään. Oma valinta. Mutta jos ottaa sen taloudellisesti halvemman tien, niin kantaa sitten siitäkin sen vastuun ja hyväksyy seuraukset.
Sisaruksille ei nykyisin yleensä makseta mitään eikä heitä osteta mistään ulos. Sukupolvenvaihdos ei ole perintö vaan se on yrityskauppa. Kauppahinta määräytyy tiettyjen säännösten puitteissa myyjän ja ostajan välisellä sopimuksella. Käytännössä nykyisin ei myöskään sovita mistään syytinkeistä edes silloin kun molemmat jäävät asumaan samaa taloutta, silloin vain asutaan yhdessä. Jos et omista taloa mitään laillista oikeutta asua ei sopimukset taloon anna eikä jätä. Perintön vasta sitten kun perittävä on kuollut. Silloin tila voidaan ostaa myös kuolinpesältä myös siinä tilanteessa että ostaja on kuolinpesän osakas.
Ei ne saa, kun ei ole enää mitään perittävää, jos tila on myyty halvalla syytingin vuoksi. Usein tuo matala kauppasumma meneekin edellisen sukupolven velkoihin, eivätkä he siitä rikastu. Joten perittävää ei ole.