Lue keskustelun säännöt.
Maatilalla asuvat, miten teillä on ratkaistu sukupolvenvaihdoksessa vanhan isäntäparin asuminen ja asema?
Oliko mielestänne toimiva ratkaisu, oletteko saaneet heti alusta asti pitää paikan omana kotinanne, vai onko vanha pari tai sisarukset pistäneet hanttiin? Erityisesti kiinnostaa miten on mennyt, jos vanha pari jää asumaan samaan talouteen, tai omaan rakennukseen samaan pihapiiriin.
Kommentit (471)
Meillä tehtiin tilakaupat ja koko tila kaikkine rakennuksineen, koneineen ja eläimineen siirtyivät meille. Luopujat muuttivat kylälle pieneen omakotitaloon palvelujen ja viihdykkeiden lähelle. Äiti on jo niin huonokuntoinen, että on ihan vaan eläkkeellä, mutta isä lomittaa meillä tuntilaisena silloin kun on tarve eikä saada kunnan vakituisia lomittajia. Isä auttaa myös peltotöissä ja polttopuiden kanssa.
Sisarukset eivät halua olla missään tekemisissä maatalouden kanssa, olivat vain hyvillään kun meille kelpasi tämä kaiken ajan ja rahan vievä työleiri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä tehtiin tilakaupat ja koko tila kaikkine rakennuksineen, koneineen ja eläimineen siirtyivät meille. Luopujat muuttivat kylälle pieneen omakotitaloon palvelujen ja viihdykkeiden lähelle. Äiti on jo niin huonokuntoinen, että on ihan vaan eläkkeellä, mutta isä lomittaa meillä tuntilaisena silloin kun on tarve eikä saada kunnan vakituisia lomittajia. Isä auttaa myös peltotöissä ja polttopuiden kanssa.
Sisarukset eivät halua olla missään tekemisissä maatalouden kanssa, olivat vain hyvillään kun meille kelpasi tämä kaiken ajan ja rahan vievä työleiri.
Karjatila on työleiri, jos siihen suostuu. Veljen vaimo ei suostunut. Sanoi heti alkuun, että hänen työpaikkansa on terveyskeskuksessa, miehen työpaikka maatilalla. Mies omistaa tilan ja vastaa kaikesta. Vaimolla taas on kerroststaloasunto kaupungissa, joka nyt on vuokrattuna. Tilan yhteydessä olevan omakotitalon käyttökulut he maksavat puoliksi samoin ruoka-ym kulut. Selvä peli! Näin kai se on nykyään muillakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tehtiin tilakaupat ja koko tila kaikkine rakennuksineen, koneineen ja eläimineen siirtyivät meille. Luopujat muuttivat kylälle pieneen omakotitaloon palvelujen ja viihdykkeiden lähelle. Äiti on jo niin huonokuntoinen, että on ihan vaan eläkkeellä, mutta isä lomittaa meillä tuntilaisena silloin kun on tarve eikä saada kunnan vakituisia lomittajia. Isä auttaa myös peltotöissä ja polttopuiden kanssa.
Sisarukset eivät halua olla missään tekemisissä maatalouden kanssa, olivat vain hyvillään kun meille kelpasi tämä kaiken ajan ja rahan vievä työleiri.Karjatila on työleiri, jos siihen suostuu. Veljen vaimo ei suostunut. Sanoi heti alkuun, että hänen työpaikkansa on terveyskeskuksessa, miehen työpaikka maatilalla. Mies omistaa tilan ja vastaa kaikesta. Vaimolla taas on kerroststaloasunto kaupungissa, joka nyt on vuokrattuna. Tilan yhteydessä olevan omakotitalon käyttökulut he maksavat puoliksi samoin ruoka-ym kulut. Selvä peli! Näin kai se on nykyään muillakin.
No meillä tätä työleiriä on järkeistetty olemaan vähemmän työleiri, on tehty remonttia ja koneellistettu moni asia, mikä ennen oli kottikärryhommia. Ollaan molemmat maatalousalalle kouluttautuneita ja kummallekin oli selvä asia, että molemmat ollaan tässä yhdessä töissä.
Mä olen tullut miniäksi maatilalle jossa sukupolvenvaihdos oli jo tehty, mutta mieheni asui yhdessä vanhempiensa kanssa kotitalossa.
Rakennettiin pieni talo kävelymatkan päähän vanhemmille jonne he muuttivat ja me jäätiin miehen kotitaloon.
Appivanhemmat sekaantuvat jatkuvasti elämäämme sekä maatilan töihin. Jos mieheni ei olisi asettanut meitä ja minua etusijalle niin en olisi jaksanut enää vaan ero olisi tullut appivanhempien takia.
Joten en suosittele lähelle muuttamista saatikka samaan taloon. Niin paljon on anoppi pahaa saanut aikaan.
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä voi olla kaupunkilaisen ihmettelyä, mutta miten ihmeessä nuo vanhemmat itsekään haluavat syytinkiin, jossa ajavat oman lapsensa vararikon partaalle? Siis näissä tilanteissa, joissa lapsi maksaa vanhempiensa elämän ja remontit ja asuu itse kurjuudessa pienessä torpassa. Millaiset vanhemmat haluavat tuollaista lapsilleen ja lapsenlapsilleen?
Osalla se oma elämä on ollut hankalaa niinä "parhaimpina vuosina", rahasta on ehkä ollut tiukkaa ja mahdollisesti jouduttu kestämään sanantyylisellä sopimuksella omia vanhempia/ appivanhempia. Hyväntahtoinen ihminen ei halua siirtää samaa kohtaloaan lapsilleen. Katkeroitunut taas ajattelee, että nyt hänellä on oikeus ottaa se vanhempien/appivanhempien paikka ja lasten velvollisuus on kestää, kuten itsekin on kestetty.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Tämä! Olisi mielenkiintoista kuulla, miten olette ratkaisseet tuon vaiheen, kun on jo oma perhe, mutta isäntäpari vielä alle 50v? Oletteko olleet tilalla töissä vai muualla? Miten asumisjärjestelyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työkaveri erosi, kun samassa pihapiirissä asunut anoppi ei tullut hänen kanssaan toimeen.
Tämä nainen on todella riuska ja aikaansaapa. Hän ei kuitenkaan kelvannut tai tehnyt mitään oikein.
Ilmeisesti anopin poika ei osannut sanoa äidilleen vastaan, ja jäi mieluummin osa-aikaisäksi ja uusiosinkuksi.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Tässä tilanteessa ehkä kannattaisi harkita maatalousyhtymän perustamista, jokaisella olisi oma osansa ja työpanoksensa. Tilaa voisi kehittää tulevaisuutta ajatellen tehokkaammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Tässä tilanteessa ehkä kannattaisi harkita maatalousyhtymän perustamista, jokaisella olisi oma osansa ja työpanoksensa. Tilaa voisi kehittää tulevaisuutta ajatellen tehokkaammin.
Yritystä ei kannata perustaa vain sukulaisuussuhteen perusteella. Meillä tehtiin spv kun luopujat olivat alle 50 ja suostuivat vain syytingisopimuksella myymään tilan. Siitä vasta painajainen olisikin tullut, jos heidän kanssaan olisi perustettu maatalousyhtymä!
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Toimikaa silloin viisaammin ja alkakaa nauttia omasta elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Tässä tilanteessa ehkä kannattaisi harkita maatalousyhtymän perustamista, jokaisella olisi oma osansa ja työpanoksensa. Tilaa voisi kehittää tulevaisuutta ajatellen tehokkaammin.
Yritystä ei kannata perustaa vain sukulaisuussuhteen perusteella. Meillä tehtiin spv kun luopujat olivat alle 50 ja suostuivat vain syytingisopimuksella myymään tilan. Siitä vasta painajainen olisikin tullut, jos heidän kanssaan olisi perustettu maatalousyhtymä!
Tottakai se vaatii sen, että kaikki osapuolet ovat täyspäisiä ja tulevat keskenään toimeen. Jos molemmat sukupolvet ovat työikäisiä ja työkykyisiä ja kolmaskin sukupolvi on pian myös sitä, maatalousyhtymä on ihan hyvä vaihtoehto työllistämään koko porukan.
Usein näkee sitä, että vanha isäntäpari ajaa tilan huonoon kuntoon, kun eivät viitsi enää laittaa rahaa kunnostuksiin, mutta eivät suostu luopumaankaan ennen kuin on se viimeinen pakko. Kun sukupolvenvaihdos viimein toteutuu, uusi sukupolvi on ison urakan edessä saada tila takaisin tuottavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En missään nimessä suosittele että vanha pari jää tilan välittömään läheisyyteen asumaan. Tulin itse miniäksi maatilalle ja appivanhemmat sanoi että todellakin lähtevät, he eivät halua meille samaa mitä itse kokivat kun apen vanhemmat pistivät nokkansa heidän asioihin. Vanha pari kirkonkylälle tai jos on vielä hyvissä voimissa niin muuttaa vaikka johonkin mummonmökkiin omalle kylälle.
Kannnattaa hommata ihan omilla rahoilla maatila josei halua omistajia nurkkiin.
Mitä sä horiset? Omilla rahoilla tai pankin rahoilla ne maatilat hommataan. Ilmaiseksiko luulit että tilat omistajaa vaihtaa?
.No ei siinä sukupolvenvaihdoksessa se maatila koskaan täydellä hinnalla siirry. Ihan toisen summan joutuu maksamaan jos vieraalta ostaa. Sinänsä ok mutta mahdolliset sisarukset usein saa vähemmän ja siitä aiheutuu monenlaista katkeruutta.
No sisaret saavat normaalin perinnön kautta omansa. Mitä ne kadehtii? Sitä että sisarus on ottanut miljoonavelat siitä ilosta että saa tehdä töitä? Onhan heillä ihan sama mahdollisuus. Maatalousyhtymässä voi olla vaikka kaikki sisarukset mukana maatilan toiminnassa ja omistuksessa , mutta joutuu töitäkin tekemään.
Kerropas mitä ne kadehtii?
Ne kadehtivat sisaruksen kuviteltua etua, ts. näkevät vain sen mitä haluavat nähdä. Kyse on vanhempien tekemästä kuvittellusta suosimisesta ja antamasta huomiosta.
Ihan samalla tavalla kadehditaan perikunnissa mökkiä, jossa kateelliset eivät ole käyneet ja jota he eivät halua hoitaa.
Siitä maksettava raha on aina liian vähän, kun he vihdoin suostuvat myymään.
Remontit, kaunis piha ja muu työtä vaativa on aina saatu "vaivatta" ja "ilmaiseksi", kun mökin itselleen lunastanut käärii hihansa ja pistää paikat kuntoon, tai ostaa tontin palan ja rakentaa oman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Maatilaa pitäisikin ajatella enemmän yrityksenä, ei kotina. Mutta varmasti nykypolvi sen osaakin ajatella näin, että tila on tietty osa työuraa, sitten koittavat muut ajat. Viisikymppisenä kun luopuu, niin siinä olisi ollut mahdollisuus vielä mihin tahansa uuteenkin ammattiin halutessaan, koska silloin ei saa täyttä eläkettä. Mutta syytingillähän sitten saa elinikäisen elatuksen ja asumisoikeuden jatkavalta parilta, jos pelaa korttinsa oikein... Ei ole nykymaailmasta enää, ettei tuota ole laista poistettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Junteilla on junttien ongelmat.
Onneksi ollaan jo ties kuinka monennen polven kaupunkilaisia ja jokaisella sukupolvella on omat asumiset ja ammatit.
Hyvä. Mitä te muuten syötte?
Varmaan linnunmunia ja kukkasipuleita, niitä löytyy kaupungistakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Junteilla on junttien ongelmat.
Onneksi ollaan jo ties kuinka monennen polven kaupunkilaisia ja jokaisella sukupolvella on omat asumiset ja ammatit.
Ja näiden junttien tuottamaa ruokaa sinäkin syöt.
Vaikka ostaisi ulkomaista, joku juntti sekin on tuottanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Tässä tilanteessa ehkä kannattaisi harkita maatalousyhtymän perustamista, jokaisella olisi oma osansa ja työpanoksensa. Tilaa voisi kehittää tulevaisuutta ajatellen tehokkaammin.
Yritystä ei kannata perustaa vain sukulaisuussuhteen perusteella. Meillä tehtiin spv kun luopujat olivat alle 50 ja suostuivat vain syytingisopimuksella myymään tilan. Siitä vasta painajainen olisikin tullut, jos heidän kanssaan olisi perustettu maatalousyhtymä!
Tottakai se vaatii sen, että kaikki osapuolet ovat täyspäisiä ja tulevat keskenään toimeen. Jos molemmat sukupolvet ovat työikäisiä ja työkykyisiä ja kolmaskin sukupolvi on pian myös sitä, maatalousyhtymä on ihan hyvä vaihtoehto työllistämään koko porukan.
Usein näkee sitä, että vanha isäntäpari ajaa tilan huonoon kuntoon, kun eivät viitsi enää laittaa rahaa kunnostuksiin, mutta eivät suostu luopumaankaan ennen kuin on se viimeinen pakko. Kun sukupolvenvaihdos viimein toteutuu, uusi sukupolvi on ison urakan edessä saada tila takaisin tuottavaksi.
Aivan. Siinä vain on se riski, että ongelmat ovat moninkertaisia pahimmillaan. Toki hienoa, jos saadaan toimimaan. Ratkaisussa tulee selvemmin ilmi, että kyse on yrityksestä, ei sukutaloista ja perintöhopeista, vaan ratkaisusta, jolla turvataan yrityksen toimintaa. Mutta en uskaltaisi kauhukokemusteni takia lähteä yrittämään kenenkään kanssa. Helposti siinä tulee ristiriitoja, näin epäilen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Toimikaa silloin viisaammin ja alkakaa nauttia omasta elämästä.
Jotenkin tuntuu turhauttavalta rakentaa ja raataa, kun ei ehdi nauttia lopputuloksesta. Just kun on saanut puutarhan vihdoin valmiiksi, on lähdettävä ja jäätävä 1000 euron eläkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hankalinta on vaihe, kun pitää odottaa sukupolvenvaihdosta vuosia. Tässä esimerkki elävästä elämästä.
Naimisiin 24 ja 26v. Siinä vaiheessa isäntäpari 47ja 50. Sukupolvenvaihdos 10 vuotta myöhemmin 34 ja 36v, lapset 9 ja 7v. Kymmenen pitkää vuotta miniänä ilman mitään sananvaltaa. Onneksi oma työ ja omat rahat.
Ja ei kestä kuin reilu 20 vuotta, kun silloin yli 30v poika jo haluaa uudeksi isännäksi.
Toimikaa silloin viisaammin ja alkakaa nauttia omasta elämästä.
Jotenkin tuntuu turhauttavalta rakentaa ja raataa, kun ei ehdi nauttia lopputuloksesta. Just kun on saanut puutarhan vihdoin valmiiksi, on lähdettävä ja jäätävä 1000 euron eläkkeelle.
Siksi kannattaa se oma koti rakentaa muualle jo alunperin ja käydä tilalla töissä.
Sukupolvenvaihdoksen säännöistä tuo johtuu. Kauppahinta tilasta alenee, kun syytinki alentaa sitä. Mutta monet myös haluavat jäädä tilalle, koska se on heidän kotinsa, meillä ei olisi tilakauppaan edes suostuttu ilman syytinkiä. Omaa tyhmyyttä tietysti osittain, mutta siihen aikaan asiantuntijat suosittelivat ratkaisua. Todennäköisesti vastapuoli oli käyttänyt myös juristia apuna. Kurjuuden syynä oli myös se, ettemme me tai kukaan muukaan osannut ennustaa EU:n tuloa, joka romahdutti tulot ja teki kauppahinnasta kohtuuttoman.
Ja tuo millaiset vanhemmat -kysymys. Niin. Tuollaiset juuri. En osannut kuvitella tällaista olevan olemassakaan, koska omat vanhempani ovat hyvin anteliaita ja ihania ihmisiä. Ilman heitä en olisi selvinnyt ja he ovat myös lainanneet rahaa ilman korkoa monet kerrat, tuoneet ruokaa ja tarjonneet lepopaikan, jopa kerran ostaneet auton, että pääsen tilan ulkopuolelle töihin. Ja syytinkisopimukset eivät varmasti ole kaikki tällaisia, meidän tapaus on varmasti hyvin poikkeuksellinen. Isovanhemmat auttavat lastenhoidossa, tilan töissä yms. Mutta syytinkisopimus on todella kova, jos uhkat realisoituvat.