Lue keskustelun säännöt.
Maatilalla asuvat, miten teillä on ratkaistu sukupolvenvaihdoksessa vanhan isäntäparin asuminen ja asema?
Oliko mielestänne toimiva ratkaisu, oletteko saaneet heti alusta asti pitää paikan omana kotinanne, vai onko vanha pari tai sisarukset pistäneet hanttiin? Erityisesti kiinnostaa miten on mennyt, jos vanha pari jää asumaan samaan talouteen, tai omaan rakennukseen samaan pihapiiriin.
Kommentit (471)
Miksei nuoripari voi rakentaa omaa taloa mailleen mahdollisimman kauas? Näin tehtiin meillä, 1,5km väliä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksei nuoripari voi rakentaa omaa taloa mailleen mahdollisimman kauas? Näin tehtiin meillä, 1,5km väliä
Sehän riippuu siitä, miten osapuolet haluavat sopia asian. Karjan hoitaminen muuttuu haastavammaksi, jos ei asu kävelymatkan päässä navetasta, pelkällä viljelyllä voi tietysti asua kauempanakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sen verran kallis järjestely etten tiiä viittinkö edes sanoa...
Appivanhemmat jäivät asumaan tilan päärakennukseen, ilmaiseksi. Toki kauppahinta oli hieman alempi mutta me taas jouduimme ottamaan rutkasti asuntolainaa että saimme oman talon sopivan matkan päähän rakennettua. Kaikenlisäksi vanha navetta on niin rahasyöppö että toinen joutuu nyt kulkea muualla töissä ja silti on laskut jatkuvasti rästissä. Varsinkin maidon hinnan laskettua reilusti muutama vuosi sitten otti tiukille ja ottaa siis edelleen. Maksamme nyt siis kahden talon kustannukset. Hyvä puoli on se, että molemmat talot on sitten meidän omia kunhan pankille saa maksettua. Appivanhempien kanssa tulee juuri ja juuri toimeen. Appiukko käy auttelemasa minkä jaksaa/haluaa. Helposti ottaa ns nokkiinsa kaikesta mutta onneksi myös unohtaa nopeaa.Enpä ole minäkään syytingistä kenellekään valitellut paitsi omille vanhemmille joskus, kun rahat eivät ole riittäneet. Kyllä se niin järjetön sopimus oli. Talvikauden kahden kuukauden lasku 800 euroa (pelkästään alakerrassa 300 neliötä) ja muut kulut päälle. Itse olemme asuneet pienessä mökissä perheen kanssa tilanahtaudessa ja suurissa veloissa, koska tilakauppa tehtiin siihen aikaan 90-luvun alussa, kun maataloudella pystyi vielä ansaitsemaan jotain, niillä hinnoilla.
No, raha on rahaa, muut vaikeudet olivat vielä pahempia. En silti voi joskus olla ajattelematta, että olisihan elämänsä muutenkin voinut viettää kuin ainaisessa rahapulassa velkoja maksellen ja toisten asumista ja remontteja rahoitellen. Lastenvahdiksi ei voinut ajatellakaan eikä töihin avuksi. En oikein kotiutunut tänne tuon vuoksi, vaan pian kun pääsen eläkkeelle, ajattelimme muuttaa minun sukuni maatilalle, jonka omistan kokonaisuudessaan itse. Tämä on ollut pelkkä työpaikka kaikkien noiden ongelmien takia. Velat sitoivat tänne asumaan, EU:n alkuaikoina piti asua tilalla, jotta voi saada tukea.
Kovin on raskas tarina sinulla. Voimia ja tsemppiä👍❤️
Kiitos kovasti. Kyllä tässä ollaan jo voiton puolella, kun asukas on muuttanut pois tuosta. En todellakaan suostunut omaishoitajaksi :)
Kerroin tämän vain siksi, että joku osaisi miettiä, että syytinkisopimukset todellakin ovat hyvin sitovia ja kun maatalouden tilanteet muuttuvat, voi seurata konkurssi. Kuten meillä lähes kävi, kun EU muutti kaiken aivan totaalisesti. Teimme molemmat kahta, välillä kolmea duunia tilan ulkopuolella. Onneksi sentään oli niitä.
Joo syytinki on kyllä saata@#nasta, kun tähän maatilahommaan liittyy niin paljon muutakin rasitetta. Meidänkin olisi pitänyt säilyttää kaikkea sisarusten vanhaa roinaa, jota eivät omiin nurkkiinsa tahtoneet. Mummin kukat meinasi lähteä kukkapenkistä, ettei vain jäisi minulle, mutta mieheni ärähti ja sanoi että kaikki mitä tilalla on on emännän. Onneksi minulla on mies aina laittanut minut etusijalle. Olihan sitä kaikenlaista alkuaikoina.
Yhdenkin kerran joku mummero tuli pyörimään pihalle kamalan kiireen keskellä ja esittelemään vanhoja pihapuita kavereilleen. En tuntenut koko ihmistä. Oli ollut ennen sotia lapsena kesät tällä paikalla ja olin aivan ulalla, että miksi jotkut mummot pyörii pihalla. Kahvit olisi pitänyt tarjota, mutta oli kylvöt kesken ja painuin äestämään. Pahaa oli sitten puhunut huonosta kohtelusta.
Meillä käytiin nostamassa perunatkin maasta. Anopin mielikuvissa puutarha oli hänen, joten hän voi käyttää satoa edelleen. Loppui vasta, kun siirrettiin kasvimaa toiselle puolelle pihaa. Pari vuotta siitä diagnosoitiin alzheimer, joten lopulta kyse oli varmasti muistista eikä ilkeydestä.
No huh huh. Minulla oli kyse valitettavasti ihan oikeustoimikelpoisista ihmisistä eli miehen siskoista. Uusin juttu minkä keksivät, että ottavat mieheltäni traktorin ja klapikoneen lainaan tehdäkseen ”talkoilla” puita vanhoille sukulaisille, mutta pyysivät sitten kuitenkin tekemästään työstä palkan. Homma kuitenkin hoidettu mieheni löpöillä ja koneilla, jotka antoi talkoisiin hyvää hyvyyttään ja ajatteli että näin mekin osallistumme näihin ”talkoisiin”. Kukaan ei kuitenkaan ole sitten maksanut löpöjä tai vuokraa koneista vaikka tekivätkin siitä yritystoimintaa. Meinasi pää räjähtää lopullisesti. Minäkin ajelin tuolla pitkin kyliä koneita siirtämässä ja lapset keskenään heitteillä täällä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Miksei nuoripari voi rakentaa omaa taloa mailleen mahdollisimman kauas? Näin tehtiin meillä, 1,5km väliä
Ei ainakaan meidän tuotantosuunnilla ole mahdollista. Nyt homma onnistuu, kun lapset saavat olla kotina ja pystyn hoitamaan siinä sivussa kaiken kotihässäkän lapsineen.
Viljatillala olisi varmasti mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sen verran kallis järjestely etten tiiä viittinkö edes sanoa...
Appivanhemmat jäivät asumaan tilan päärakennukseen, ilmaiseksi. Toki kauppahinta oli hieman alempi mutta me taas jouduimme ottamaan rutkasti asuntolainaa että saimme oman talon sopivan matkan päähän rakennettua. Kaikenlisäksi vanha navetta on niin rahasyöppö että toinen joutuu nyt kulkea muualla töissä ja silti on laskut jatkuvasti rästissä. Varsinkin maidon hinnan laskettua reilusti muutama vuosi sitten otti tiukille ja ottaa siis edelleen. Maksamme nyt siis kahden talon kustannukset. Hyvä puoli on se, että molemmat talot on sitten meidän omia kunhan pankille saa maksettua. Appivanhempien kanssa tulee juuri ja juuri toimeen. Appiukko käy auttelemasa minkä jaksaa/haluaa. Helposti ottaa ns nokkiinsa kaikesta mutta onneksi myös unohtaa nopeaa.Enpä ole minäkään syytingistä kenellekään valitellut paitsi omille vanhemmille joskus, kun rahat eivät ole riittäneet. Kyllä se niin järjetön sopimus oli. Talvikauden kahden kuukauden lasku 800 euroa (pelkästään alakerrassa 300 neliötä) ja muut kulut päälle. Itse olemme asuneet pienessä mökissä perheen kanssa tilanahtaudessa ja suurissa veloissa, koska tilakauppa tehtiin siihen aikaan 90-luvun alussa, kun maataloudella pystyi vielä ansaitsemaan jotain, niillä hinnoilla.
No, raha on rahaa, muut vaikeudet olivat vielä pahempia. En silti voi joskus olla ajattelematta, että olisihan elämänsä muutenkin voinut viettää kuin ainaisessa rahapulassa velkoja maksellen ja toisten asumista ja remontteja rahoitellen. Lastenvahdiksi ei voinut ajatellakaan eikä töihin avuksi. En oikein kotiutunut tänne tuon vuoksi, vaan pian kun pääsen eläkkeelle, ajattelimme muuttaa minun sukuni maatilalle, jonka omistan kokonaisuudessaan itse. Tämä on ollut pelkkä työpaikka kaikkien noiden ongelmien takia. Velat sitoivat tänne asumaan, EU:n alkuaikoina piti asua tilalla, jotta voi saada tukea.
Kovin on raskas tarina sinulla. Voimia ja tsemppiä👍❤️
Kiitos kovasti. Kyllä tässä ollaan jo voiton puolella, kun asukas on muuttanut pois tuosta. En todellakaan suostunut omaishoitajaksi :)
Kerroin tämän vain siksi, että joku osaisi miettiä, että syytinkisopimukset todellakin ovat hyvin sitovia ja kun maatalouden tilanteet muuttuvat, voi seurata konkurssi. Kuten meillä lähes kävi, kun EU muutti kaiken aivan totaalisesti. Teimme molemmat kahta, välillä kolmea duunia tilan ulkopuolella. Onneksi sentään oli niitä.
Joo syytinki on kyllä saata@#nasta, kun tähän maatilahommaan liittyy niin paljon muutakin rasitetta. Meidänkin olisi pitänyt säilyttää kaikkea sisarusten vanhaa roinaa, jota eivät omiin nurkkiinsa tahtoneet. Mummin kukat meinasi lähteä kukkapenkistä, ettei vain jäisi minulle, mutta mieheni ärähti ja sanoi että kaikki mitä tilalla on on emännän. Onneksi minulla on mies aina laittanut minut etusijalle. Olihan sitä kaikenlaista alkuaikoina.
Yhdenkin kerran joku mummero tuli pyörimään pihalle kamalan kiireen keskellä ja esittelemään vanhoja pihapuita kavereilleen. En tuntenut koko ihmistä. Oli ollut ennen sotia lapsena kesät tällä paikalla ja olin aivan ulalla, että miksi jotkut mummot pyörii pihalla. Kahvit olisi pitänyt tarjota, mutta oli kylvöt kesken ja painuin äestämään. Pahaa oli sitten puhunut huonosta kohtelusta.
Samoin, tuo on ihan hirvittävän tärkeää. Ihmettelen kyllä välillä itsekin, miten olemme kestäneet ja jaksaneet kaiken. Onneksi oli oma talo, jonne pääsin välillä karkuun ja lypsykarja vaihtui emolehmiin, että ulkopuolisissa töissäkin sai vähän levätä syytinkiläisistä ja tilan asioista. Kukaan ei uskoisi, jos kertoisin mitä kaikkea on tapahtunut.
Mutta tokihan on niitä hyvinkin sujuneita spv-sopimuksia, jos kaikki ovat suurin piirtein täyspäisiä. Kaikki eivät ole, vaan on olemassa hyvin hankalia ihmisiä, joista ei sitten jää lapsenlapsillekaan mitään hyvää muistoa, kuten joku tuossa kertoikin. Lapset eivät katso hyvällä sitä, että omia vanhempia haukutaan.
Kun nuorena spv yleensä tehdään, niin siinä vaiheessa on hankala ajatella 30 vuotta eteenpäin. Vanhasta parista toinen jää ehkä yksin, voi alkoholisoitua, tuoda alkoholisoituneen uuden puolison ryyppyporukoineen tilalle syytinkiin asumaan tai mitä hyvänsä. Ja lisäksi tietysti se klassinen kaikkiin asioihin puuttuminen, koneiden rikkominen ja muu vastaava omaisuuden tuhoaminen, joka meidän tapauksessamme oli ihan tahallista.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki menee paljon paremmin jos tosiaan se uusi talo rakennetaan nuorelle isännälle.
Näinhän se olisi, mutta kun tilasta on muutama miljoona velkaa, niin ei ole varaa ottaa 300 000 euroa lisää, että saa uuden talon. Vakuudet ei riitä, koska esim. pelto on vakuutena paljon huonommin arvostettu kuin kerrostaloasunto. Parasta olisi löytää puoliso, joka kykenee maksamaan uuden talon, mutta aika harvassa sellaiset on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sen verran kallis järjestely etten tiiä viittinkö edes sanoa...
Appivanhemmat jäivät asumaan tilan päärakennukseen, ilmaiseksi. Toki kauppahinta oli hieman alempi mutta me taas jouduimme ottamaan rutkasti asuntolainaa että saimme oman talon sopivan matkan päähän rakennettua. Kaikenlisäksi vanha navetta on niin rahasyöppö että toinen joutuu nyt kulkea muualla töissä ja silti on laskut jatkuvasti rästissä. Varsinkin maidon hinnan laskettua reilusti muutama vuosi sitten otti tiukille ja ottaa siis edelleen. Maksamme nyt siis kahden talon kustannukset. Hyvä puoli on se, että molemmat talot on sitten meidän omia kunhan pankille saa maksettua. Appivanhempien kanssa tulee juuri ja juuri toimeen. Appiukko käy auttelemasa minkä jaksaa/haluaa. Helposti ottaa ns nokkiinsa kaikesta mutta onneksi myös unohtaa nopeaa.Enpä ole minäkään syytingistä kenellekään valitellut paitsi omille vanhemmille joskus, kun rahat eivät ole riittäneet. Kyllä se niin järjetön sopimus oli. Talvikauden kahden kuukauden lasku 800 euroa (pelkästään alakerrassa 300 neliötä) ja muut kulut päälle. Itse olemme asuneet pienessä mökissä perheen kanssa tilanahtaudessa ja suurissa veloissa, koska tilakauppa tehtiin siihen aikaan 90-luvun alussa, kun maataloudella pystyi vielä ansaitsemaan jotain, niillä hinnoilla.
No, raha on rahaa, muut vaikeudet olivat vielä pahempia. En silti voi joskus olla ajattelematta, että olisihan elämänsä muutenkin voinut viettää kuin ainaisessa rahapulassa velkoja maksellen ja toisten asumista ja remontteja rahoitellen. Lastenvahdiksi ei voinut ajatellakaan eikä töihin avuksi. En oikein kotiutunut tänne tuon vuoksi, vaan pian kun pääsen eläkkeelle, ajattelimme muuttaa minun sukuni maatilalle, jonka omistan kokonaisuudessaan itse. Tämä on ollut pelkkä työpaikka kaikkien noiden ongelmien takia. Velat sitoivat tänne asumaan, EU:n alkuaikoina piti asua tilalla, jotta voi saada tukea.
Kovin on raskas tarina sinulla. Voimia ja tsemppiä👍❤️
Kiitos kovasti. Kyllä tässä ollaan jo voiton puolella, kun asukas on muuttanut pois tuosta. En todellakaan suostunut omaishoitajaksi :)
Kerroin tämän vain siksi, että joku osaisi miettiä, että syytinkisopimukset todellakin ovat hyvin sitovia ja kun maatalouden tilanteet muuttuvat, voi seurata konkurssi. Kuten meillä lähes kävi, kun EU muutti kaiken aivan totaalisesti. Teimme molemmat kahta, välillä kolmea duunia tilan ulkopuolella. Onneksi sentään oli niitä.
Joo syytinki on kyllä saata@#nasta, kun tähän maatilahommaan liittyy niin paljon muutakin rasitetta. Meidänkin olisi pitänyt säilyttää kaikkea sisarusten vanhaa roinaa, jota eivät omiin nurkkiinsa tahtoneet. Mummin kukat meinasi lähteä kukkapenkistä, ettei vain jäisi minulle, mutta mieheni ärähti ja sanoi että kaikki mitä tilalla on on emännän. Onneksi minulla on mies aina laittanut minut etusijalle. Olihan sitä kaikenlaista alkuaikoina.
Yhdenkin kerran joku mummero tuli pyörimään pihalle kamalan kiireen keskellä ja esittelemään vanhoja pihapuita kavereilleen. En tuntenut koko ihmistä. Oli ollut ennen sotia lapsena kesät tällä paikalla ja olin aivan ulalla, että miksi jotkut mummot pyörii pihalla. Kahvit olisi pitänyt tarjota, mutta oli kylvöt kesken ja painuin äestämään. Pahaa oli sitten puhunut huonosta kohtelusta.
Samoin, tuo on ihan hirvittävän tärkeää. Ihmettelen kyllä välillä itsekin, miten olemme kestäneet ja jaksaneet kaiken. Onneksi oli oma talo, jonne pääsin välillä karkuun ja lypsykarja vaihtui emolehmiin, että ulkopuolisissa töissäkin sai vähän levätä syytinkiläisistä ja tilan asioista. Kukaan ei uskoisi, jos kertoisin mitä kaikkea on tapahtunut.
Mutta tokihan on niitä hyvinkin sujuneita spv-sopimuksia, jos kaikki ovat suurin piirtein täyspäisiä. Kaikki eivät ole, vaan on olemassa hyvin hankalia ihmisiä, joista ei sitten jää lapsenlapsillekaan mitään hyvää muistoa, kuten joku tuossa kertoikin. Lapset eivät katso hyvällä sitä, että omia vanhempia haukutaan.
Kun nuorena spv yleensä tehdään, niin siinä vaiheessa on hankala ajatella 30 vuotta eteenpäin. Vanhasta parista toinen jää ehkä yksin, voi alkoholisoitua, tuoda alkoholisoituneen uuden puolison ryyppyporukoineen tilalle syytinkiin asumaan tai mitä hyvänsä. Ja lisäksi tietysti se klassinen kaikkiin asioihin puuttuminen, koneiden rikkominen ja muu vastaava omaisuuden tuhoaminen, joka meidän tapauksessamme oli ihan tahallista.
Ah, tämähän on ihana leelian lepotuoli😀 Minulla sama, ettei varmaan moni todeksi uskoisi kaikkia hulluja juttuja. Minä vielä kun olen aivan muualta ja toisenlaisesta kulttuurista niin tämä kulttuuriero on ollut aikamoinen. Suomessa on aika vahvat heimoerot. Meillä on täällä pieni muualta tulleiden emäntien porukka ja ollaan sitten pidetty toinen toistamme tolpillaan. Yksi avioero tuli, muut ollaan vielä yhdessä.
Kyllä on kuule kulunut välillä kahvia ja välillä viiniä😂, kun ollaan asioita puitu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki menee paljon paremmin jos tosiaan se uusi talo rakennetaan nuorelle isännälle.
Näinhän se olisi, mutta kun tilasta on muutama miljoona velkaa, niin ei ole varaa ottaa 300 000 euroa lisää, että saa uuden talon. Vakuudet ei riitä, koska esim. pelto on vakuutena paljon huonommin arvostettu kuin kerrostaloasunto. Parasta olisi löytää puoliso, joka kykenee maksamaan uuden talon, mutta aika harvassa sellaiset on.
Tämä!
Ja toisekseen, kun aika ei riitä edes vanhan talon pikkuremppaan. Työtä on niin paljon ja sen on kaiken oltava tuottavaa työtä. Keittiörempalla ei lainoja maksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se hankala anoppi, joka en lähtenytkään muualle eli maat on myyty, mutta tilan päärakennus tontteineen jäi minulle. Vähän siinä oli miniällä kakistelemista, hän kun oletti, että tilakaupassa "kaikki" olisi tullut mukana. Tässä vain sattuu olemaan niin, että päärakenus on aikanaan tehty toisen tilan maille, lohkottu siitä ja saanut oman kiinteistötunnuksensa. Syytinkinä tulee polttopuut ja vesi, muuten vastaan kuluista itse.
Jos miniä osallistui maksuun niin kyseessä on petos, ellei hänelle ollut selvää mitä rahalla saa.
Ottamatta kantaa siihen, kuka maksoi mitä, niin on ostajan itsensä tehtävänä katsoa, mitkä kiinteistötunnukset kauppakirjassa on. Kyllä ostajan täytyy kyetä ymmärtämään, mitä on ostamassa. Tarvittavat tiedot on kaupantekoasiakirjoissa.
Vierailija kirjoitti:
Yli 25 vuoden syytinkikokemuksella älä missään tapauksessa millään ehdoilla suostu syytinkiin tai siihen, että vanha pari asuu lähellä tilaa.
Lupaan, että välit menevät tosi huonoiksi hyvin nopeasti noissa järjestelyissä. Olemme hukanneet kymmeniätuhansia vanhan päärakennuksen korjauksiin ja lämmitykseen muista vaikeuksista puhumattakaan.
Koko elämäni aikana en ole ollut mistään niin onnellinen kuin siitä, kun pääsin vihdoin eroon syytinkisopimuksesta. Se voi ajaa tilan konkurssiin eikä sitä varmaan nykyisin enää suositellakaan kenellekään. Käytännössä elätin omilla tilan ulkopuolisilla tienesteilläni appivanhempien asumisen ja elämisen.
On myös päinvastaisia kokemuksia syytingistä. Lähipiiristä. Yksi lapsista sai ilmaiseksi tilan syytinkiä vastaan eli elinikäinen syytinki. Kun toinen vanhemmista kuoli alkoi selvitä, että nuoripari oli rahastanut syytinkiläisiä kaiken aikaa ja lopullisesti selvisi kun toinenkin kuoli, että kaikki rahat oli kuluneet syytinkiläisiltä nuorenparin ja heidän lastensa ulkomaanmatkoihin ym humputukseen ja leveään elämään. Käsi ojossa olivat olleet kaiken aikaa rahaa mankumassa ja rahaa oli palanut n 150 000 e. Loppupelissä ei yksin jäljelle jäänyt vanhus edes erottanut markkaa eurosta ja häntä hyväksikäytettiin törkeästi. Piti olla toisinpäin. Juuri ja juuri arkkurahat oli tallessa. Tarina on tosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sen verran kallis järjestely etten tiiä viittinkö edes sanoa...
Appivanhemmat jäivät asumaan tilan päärakennukseen, ilmaiseksi. Toki kauppahinta oli hieman alempi mutta me taas jouduimme ottamaan rutkasti asuntolainaa että saimme oman talon sopivan matkan päähän rakennettua. Kaikenlisäksi vanha navetta on niin rahasyöppö että toinen joutuu nyt kulkea muualla töissä ja silti on laskut jatkuvasti rästissä. Varsinkin maidon hinnan laskettua reilusti muutama vuosi sitten otti tiukille ja ottaa siis edelleen. Maksamme nyt siis kahden talon kustannukset. Hyvä puoli on se, että molemmat talot on sitten meidän omia kunhan pankille saa maksettua. Appivanhempien kanssa tulee juuri ja juuri toimeen. Appiukko käy auttelemasa minkä jaksaa/haluaa. Helposti ottaa ns nokkiinsa kaikesta mutta onneksi myös unohtaa nopeaa.Enpä ole minäkään syytingistä kenellekään valitellut paitsi omille vanhemmille joskus, kun rahat eivät ole riittäneet. Kyllä se niin järjetön sopimus oli. Talvikauden kahden kuukauden lasku 800 euroa (pelkästään alakerrassa 300 neliötä) ja muut kulut päälle. Itse olemme asuneet pienessä mökissä perheen kanssa tilanahtaudessa ja suurissa veloissa, koska tilakauppa tehtiin siihen aikaan 90-luvun alussa, kun maataloudella pystyi vielä ansaitsemaan jotain, niillä hinnoilla.
No, raha on rahaa, muut vaikeudet olivat vielä pahempia. En silti voi joskus olla ajattelematta, että olisihan elämänsä muutenkin voinut viettää kuin ainaisessa rahapulassa velkoja maksellen ja toisten asumista ja remontteja rahoitellen. Lastenvahdiksi ei voinut ajatellakaan eikä töihin avuksi. En oikein kotiutunut tänne tuon vuoksi, vaan pian kun pääsen eläkkeelle, ajattelimme muuttaa minun sukuni maatilalle, jonka omistan kokonaisuudessaan itse. Tämä on ollut pelkkä työpaikka kaikkien noiden ongelmien takia. Velat sitoivat tänne asumaan, EU:n alkuaikoina piti asua tilalla, jotta voi saada tukea.
Kovin on raskas tarina sinulla. Voimia ja tsemppiä👍❤️
Kiitos kovasti. Kyllä tässä ollaan jo voiton puolella, kun asukas on muuttanut pois tuosta. En todellakaan suostunut omaishoitajaksi :)
Kerroin tämän vain siksi, että joku osaisi miettiä, että syytinkisopimukset todellakin ovat hyvin sitovia ja kun maatalouden tilanteet muuttuvat, voi seurata konkurssi. Kuten meillä lähes kävi, kun EU muutti kaiken aivan totaalisesti. Teimme molemmat kahta, välillä kolmea duunia tilan ulkopuolella. Onneksi sentään oli niitä.
Joo syytinki on kyllä saata@#nasta, kun tähän maatilahommaan liittyy niin paljon muutakin rasitetta. Meidänkin olisi pitänyt säilyttää kaikkea sisarusten vanhaa roinaa, jota eivät omiin nurkkiinsa tahtoneet. Mummin kukat meinasi lähteä kukkapenkistä, ettei vain jäisi minulle, mutta mieheni ärähti ja sanoi että kaikki mitä tilalla on on emännän. Onneksi minulla on mies aina laittanut minut etusijalle. Olihan sitä kaikenlaista alkuaikoina.
Yhdenkin kerran joku mummero tuli pyörimään pihalle kamalan kiireen keskellä ja esittelemään vanhoja pihapuita kavereilleen. En tuntenut koko ihmistä. Oli ollut ennen sotia lapsena kesät tällä paikalla ja olin aivan ulalla, että miksi jotkut mummot pyörii pihalla. Kahvit olisi pitänyt tarjota, mutta oli kylvöt ke
sken ja painuin äestämään. Pahaa oli sitten puhunut huonosta kohtelusta.
Ei ne pihaan tunkevat mummerot liity mitenkään sukulaisiin tai tilakauppoihin. Ne on jotain evakkojen jälkeläisiä, jotka lähtevät kotiseuturetkelle mummon evakkomatkan varrelle ja haluaa tunkea saliin kahville, koska "mummo kertoi niiiin ihania asioita tapeteista ja kalustosta". Joka vuosi niitä pyörii useammankin isomman tilan pihalla, halutaan tonkia vanhoja rakennuksia ja päästä katsomaan sitä huonetta, jossa 8 evakkoperhettä on yhdessä asunut, kun ei isompia tiloja annettu. Legendat elävät ja niihin halutaan lihaa luiden ympärille. Onpa muutama halunnut vintille etsimään jotain kattilaa, jonka se mummo muuttotohinoissa unohti rintamamiestilan valmistuttua. Aina ne kärttää kahvia, kun se kuulemma on maalla tapana.
Minä häädän ne pois pihasta ja ilmoitan, että esittelyt ryhmille tulee varata etukäteen ja osallistumismaksu on 20 e/hlö, sisältää kahvin ja palan pullaa. Ei ne sitten enää palaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 25 vuoden syytinkikokemuksella älä missään tapauksessa millään ehdoilla suostu syytinkiin tai siihen, että vanha pari asuu lähellä tilaa.
Lupaan, että välit menevät tosi huonoiksi hyvin nopeasti noissa järjestelyissä. Olemme hukanneet kymmeniätuhansia vanhan päärakennuksen korjauksiin ja lämmitykseen muista vaikeuksista puhumattakaan.
Koko elämäni aikana en ole ollut mistään niin onnellinen kuin siitä, kun pääsin vihdoin eroon syytinkisopimuksesta. Se voi ajaa tilan konkurssiin eikä sitä varmaan nykyisin enää suositellakaan kenellekään. Käytännössä elätin omilla tilan ulkopuolisilla tienesteilläni appivanhempien asumisen ja elämisen.
On myös päinvastaisia kokemuksia syytingistä. Lähipiiristä. Yksi lapsista sai ilmaiseksi tilan syytinkiä vastaan eli elinikäinen syytinki. Kun toinen vanhemmista kuoli alkoi selvitä, että nuoripari oli rahastanut syytinkiläisiä kaiken aikaa ja lopullisesti selvisi kun toinenkin kuoli, että kaikki rahat oli kuluneet syytinkiläisiltä nuorenparin ja heidän lastensa ulkomaanmatkoihin ym humputukseen ja leveään elämään. Käsi ojossa olivat olleet kaiken aikaa rahaa mankumassa ja rahaa oli palanut n 150 000 e. Loppupelissä ei yksin jäljelle jäänyt vanhus edes erottanut markkaa eurosta ja häntä hyväksikäytettiin törkeästi. Piti olla toisinpäin. Juuri ja juuri arkkurahat oli tallessa. Tarina on tosi.
Tilaa ei voi saada ilmaiseksi syytingillä eli ei ole ollut lainvoimainen juttu. Hintaa saa alemmaksi syytingillä. Verottaja kävisi kyllä kimpuun välittömästi tuollaisesta järjestelystä. Syytingillä kun jaetaan se loppu osa hinnasta muille sisaruksille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sen verran kallis järjestely etten tiiä viittinkö edes sanoa...
Appivanhemmat jäivät asumaan tilan päärakennukseen, ilmaiseksi. Toki kauppahinta oli hieman alempi mutta me taas jouduimme ottamaan rutkasti asuntolainaa että saimme oman talon sopivan matkan päähän rakennettua. Kaikenlisäksi vanha navetta on niin rahasyöppö että toinen joutuu nyt kulkea muualla töissä ja silti on laskut jatkuvasti rästissä. Varsinkin maidon hinnan laskettua reilusti muutama vuosi sitten otti tiukille ja ottaa siis edelleen. Maksamme nyt siis kahden talon kustannukset. Hyvä puoli on se, että molemmat talot on sitten meidän omia kunhan pankille saa maksettua. Appivanhempien kanssa tulee juuri ja juuri toimeen. Appiukko käy auttelemasa minkä jaksaa/haluaa. Helposti ottaa ns nokkiinsa kaikesta mutta onneksi myös unohtaa nopeaa.Enpä ole minäkään syytingistä kenellekään valitellut paitsi omille vanhemmille joskus, kun rahat eivät ole riittäneet. Kyllä se niin järjetön sopimus oli. Talvikauden kahden kuukauden lasku 800 euroa (pelkästään alakerrassa 300 neliötä) ja muut kulut päälle. Itse olemme asuneet pienessä mökissä perheen kanssa tilanahtaudessa ja suurissa veloissa, koska tilakauppa tehtiin siihen aikaan 90-luvun alussa, kun maataloudella pystyi vielä ansaitsemaan jotain, niillä hinnoilla.
No, raha on rahaa, muut vaikeudet olivat vielä pahempia. En silti voi joskus olla ajattelematta, että olisihan elämänsä muutenkin voinut viettää kuin ainaisessa rahapulassa velkoja maksellen ja toisten asumista ja remontteja rahoitellen. Lastenvahdiksi ei voinut ajatellakaan eikä töihin avuksi. En oikein kotiutunut tänne tuon vuoksi, vaan pian kun pääsen eläkkeelle, ajattelimme muuttaa minun sukuni maatilalle, jonka omistan kokonaisuudessaan itse. Tämä on ollut pelkkä työpaikka kaikkien noiden ongelmien takia. Velat sitoivat tänne asumaan, EU:n alkuaikoina piti asua tilalla, jotta voi saada tukea.
Kovin on raskas tarina sinulla. Voimia ja tsemppiä👍❤️
Kiitos kovasti. Kyllä tässä ollaan jo voiton puolella, kun asukas on muuttanut pois tuosta. En todellakaan suostunut omaishoitajaksi :)
Kerroin tämän vain siksi, että joku osaisi miettiä, että syytinkisopimukset todellakin ovat hyvin sitovia ja kun maatalouden tilanteet muuttuvat, voi seurata konkurssi. Kuten meillä lähes kävi, kun EU muutti kaiken aivan totaalisesti. Teimme molemmat kahta, välillä kolmea duunia tilan ulkopuolella. Onneksi sentään oli niitä.
Joo syytinki on kyllä saata@#nasta, kun tähän maatilahommaan liittyy niin paljon muutakin rasitetta. Meidänkin olisi pitänyt säilyttää kaikkea sisarusten vanhaa roinaa, jota eivät omiin nurkkiinsa tahtoneet. Mummin kukat meinasi lähteä kukkapenkistä, ettei vain jäisi minulle, mutta mieheni ärähti ja sanoi että kaikki mitä tilalla on on emännän. Onneksi minulla on mies aina laittanut minut etusijalle. Olihan sitä kaikenlaista alkuaikoina.
Yhdenkin kerran joku mummero tuli pyörimään pihalle kamalan kiireen keskellä ja esittelemään vanhoja pihapuita kavereilleen. En tuntenut koko ihmistä. Oli ollut ennen sotia lapsena kesät tällä paikalla ja olin aivan ulalla, että miksi jotkut mummot pyörii pihalla. Kahvit olisi pitänyt tarjota, mutta oli kylvöt ke
sken ja painuin äestämään. Pahaa oli sitten puhunut huonosta kohtelusta.Ei ne pihaan tunkevat mummerot liity mitenkään sukulaisiin tai tilakauppoihin. Ne on jotain evakkojen jälkeläisiä, jotka lähtevät kotiseuturetkelle mummon evakkomatkan varrelle ja haluaa tunkea saliin kahville, koska "mummo kertoi niiiin ihania asioita tapeteista ja kalustosta". Joka vuosi niitä pyörii useammankin isomman tilan pihalla, halutaan tonkia vanhoja rakennuksia ja päästä katsomaan sitä huonetta, jossa 8 evakkoperhettä on yhdessä asunut, kun ei isompia tiloja annettu. Legendat elävät ja niihin halutaan lihaa luiden ympärille. Onpa muutama halunnut vintille etsimään jotain kattilaa, jonka se mummo muuttotohinoissa unohti rintamamiestilan valmistuttua. Aina ne kärttää kahvia, kun se kuulemma on maalla tapana.
Minä häädän ne pois pihasta ja ilmoitan, että esittelyt ryhmille tulee varata etukäteen ja osallistumismaksu on 20 e/hlö, sisältää kahvin ja palan pullaa. Ei ne sitten enää palaa.
No tässä tapauksessa ei ollut karjalan evakoista kyse vaan henkilöstä joka oli ollut sukulaisilaan sijoituslapsena. Nostalgian kaipuu kyllä varmasti sama.
Kerkesin minäkin miniä viisi vuotta viettää ja olihan se helvettiä. Jos silloin olisin ottanut ja lähtenyt ehkä sitä olisi vielä terve ja työkykyinen. Syytingin purkaminen maksoi niin paljon, että velkaannuttiin kunnolla ja kävin tilan ulkopuolella koko ajan töissä. Anoppia piti hyysätä ja jokaiselle puolison sisarukselle parasta laittaa pöytään ja vielä toimia lapsenammanakin omien töiden lisäksi. Lapsethan tulivat meille kesäisin töihin, vaikka jotain toki auttoivatkin, mutta huolehdittava oli ruuasta ja muustakin.
Anopin ja apen sairastaminen piti valvoa ja kaikesta huolehtia, vaikka syytinkiä ei enää ollutkaan. Nyt vielä pitäisi hauta hoitaa, mutta ero tuli viimein niin siitä kyllä irtisanoin itseni, hoitakoon joku muu, minä olen sitä sukuhautaa 24 vuotta hoitanut.
Koskaan ei kiitoksen sanaa tullut ja en voi suositella kenellekään syytinkiä missään muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 25 vuoden syytinkikokemuksella älä missään tapauksessa millään ehdoilla suostu syytinkiin tai siihen, että vanha pari asuu lähellä tilaa.
Lupaan, että välit menevät tosi huonoiksi hyvin nopeasti noissa järjestelyissä. Olemme hukanneet kymmeniätuhansia vanhan päärakennuksen korjauksiin ja lämmitykseen muista vaikeuksista puhumattakaan.
Koko elämäni aikana en ole ollut mistään niin onnellinen kuin siitä, kun pääsin vihdoin eroon syytinkisopimuksesta. Se voi ajaa tilan konkurssiin eikä sitä varmaan nykyisin enää suositellakaan kenellekään. Käytännössä elätin omilla tilan ulkopuolisilla tienesteilläni appivanhempien asumisen ja elämisen.
On myös päinvastaisia kokemuksia syytingistä. Lähipiiristä. Yksi lapsista sai ilmaiseksi tilan syytinkiä vastaan eli elinikäinen syytinki. Kun toinen vanhemmista kuoli alkoi selvitä, että nuoripari oli rahastanut syytinkiläisiä kaiken aikaa ja lopullisesti selvisi kun toinenkin kuoli, että kaikki rahat oli kuluneet syytinkiläisiltä nuorenparin ja heidän lastensa ulkomaanmatkoihin ym humputukseen ja leveään elämään. Käsi ojossa olivat olleet kaiken aikaa rahaa mankumassa ja rahaa oli palanut n 150 000 e. Loppupelissä ei yksin jäljelle jäänyt vanhus edes erottanut markkaa eurosta ja häntä hyväksikäytettiin törkeästi. Piti olla toisinpäin. Juuri ja juuri arkkurahat oli tallessa. Tarina on tosi.
Tila vaihtaa aina omistajaa rahalla, syytingissäkin, eli tässä tapauksessa nämä huijarit eivät ole tilaa omistaneet, jos eivät ole siitä maksaneet. Kyseessä on joku ihan muu huijaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki menee paljon paremmin jos tosiaan se uusi talo rakennetaan nuorelle isännälle.
Näinhän se olisi, mutta kun tilasta on muutama miljoona velkaa, niin ei ole varaa ottaa 300 000 euroa lisää, että saa uuden talon. Vakuudet ei riitä, koska esim. pelto on vakuutena paljon huonommin arvostettu kuin kerrostaloasunto. Parasta olisi löytää puoliso, joka kykenee maksamaan uuden talon, mutta aika harvassa sellaiset on.
Kyllähän se rakennettava talo toimisi vakuutena lainaan, lisäksi luopuva osapuoli varmasti mielellään takaa lainaa. Toisaalta nuoren isännän ei ehkä kannata ostaa koko tilaa vaan nuoren ja vanhan isännän Kannattaa ehkä harkita yhteistä osakeyhtiötä joka omistaa tilan. Edellyttää tietysti hyviä välejä mutta tällöin töillekin on tekijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki menee paljon paremmin jos tosiaan se uusi talo rakennetaan nuorelle isännälle.
Näinhän se olisi, mutta kun tilasta on muutama miljoona velkaa, niin ei ole varaa ottaa 300 000 euroa lisää, että saa uuden talon. Vakuudet ei riitä, koska esim. pelto on vakuutena paljon huonommin arvostettu kuin kerrostaloasunto. Parasta olisi löytää puoliso, joka kykenee maksamaan uuden talon, mutta aika harvassa sellaiset on.
Kyllähän se rakennettava talo toimisi vakuutena lainaan, lisäksi luopuva osapuoli varmasti mielellään takaa lainaa. Toisaalta nuoren isännän ei ehkä kannata ostaa koko tilaa vaan nuoren ja vanhan isännän Kannattaa ehkä harkita yhteistä osakeyhtiötä joka omistaa tilan. Edellyttää tietysti hyviä välejä mutta tällöin töillekin on tekijöitä.
Usein se vanha isäntä kuitenkin haluaa eläkkeelle. Siksihän se spv tehdään. Toisekseen kaikkien työkunto on jo syy monelle haluta spv eikä jatkaa vielä raatamista senkin jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki menee paljon paremmin jos tosiaan se uusi talo rakennetaan nuorelle isännälle.
Näinhän se olisi, mutta kun tilasta on muutama miljoona velkaa, niin ei ole varaa ottaa 300 000 euroa lisää, että saa uuden talon. Vakuudet ei riitä, koska esim. pelto on vakuutena paljon huonommin arvostettu kuin kerrostaloasunto. Parasta olisi löytää puoliso, joka kykenee maksamaan uuden talon, mutta aika harvassa sellaiset on.
Kyllähän se rakennettava talo toimisi vakuutena lainaan, lisäksi luopuva osapuoli varmasti mielellään takaa lainaa. Toisaalta nuoren isännän ei ehkä kannata ostaa koko tilaa vaan nuoren ja vanhan isännän Kannattaa ehkä harkita yhteistä osakeyhtiötä joka omistaa tilan. Edellyttää tietysti hyviä välejä mutta tällöin töillekin on tekijöitä.
Tänne maaseudulle maakuntaan kun rakentaa talon niin sen reaalistinen myyntihinta on puolet rakennuskustannuksista. Pankissa tämä tiedetään vallan mainiosti. Täällä ei ole omakotitalolla mitään arvoa, ei siis mitään!
Meillä käytiin nostamassa perunatkin maasta. Anopin mielikuvissa puutarha oli hänen, joten hän voi käyttää satoa edelleen. Loppui vasta, kun siirrettiin kasvimaa toiselle puolelle pihaa. Pari vuotta siitä diagnosoitiin alzheimer, joten lopulta kyse oli varmasti muistista eikä ilkeydestä.