Maatilalla asuvat, miten teillä on ratkaistu sukupolvenvaihdoksessa vanhan isäntäparin asuminen ja asema?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutulla tilalla oli kyseinen tapahtuma ja vanha isännöijät laittoivat uuden talon joidenkin kilometrien päähän eli, kyllä tuo tilallisen elämä kannattaa  pääsee nuorena eläkkeelle ja pystyy vielä rakentamaan uuden talonkin, ei tavan duunari moiseen kykene. käy sieltä avustelemassa  tarpeen tullen jos rengeillä ei ehditä kaikkea teetättää

Pitihän se tähänkin ketjuun löytyä yksi kateellinen tietämätön.😄

Tottakai. Sosialismin läpipesemillä amisduunareilla palaa käpy kun jossain mainitaan edes epäsuorasti maanviljely. Duunariherrasväen parempi ruoka kun tulee tehtaasta. 

Mut jos nyt ajatellaan, että vanhaisäntäpari on rakentanut vaikkapa 200 000 euron talon asunnokseen, kun entisestä kodista tuli lähdöt (myytiin pois), niin miettiä sopii mistä se raha tuli. Niin, se tuli siltä jatkajalta, joka osti vanhaisäntäparilta puolen miljoonan maat 200 000 eurolla. Ja lainasi ne rahat pankista. Että mikä nyt milloinkin on kannattavaa ja kenelle. Varmaa on ainoastaan, että pankki saa aina omansa. 

Mun vanhemmat kyllä ostivat kaupunkiasunnon monta vuotta ennen kuin jäivät luopumiseläkkeelle. On heillä omistuksessa pari sijoitusasuntoakin. Metsä tuottaa hyvin.

Meillä appivanhemmat rakensivat oman talon pellon toiselle puolelle ja anoppia en haluaisi noin lähelle, mutta siellä se on ollut yli 20v.

Nyt alkavat olla siinä kunnossa, että meidän apua tarvitsevat moneen asiaan ja oma rasitteensa on siitäkin, mutta heille tarpeen.

Vierailija kirjoitti:

Toivon, että missään päin Suomea ei enää olisi sellaisia sukupolvenvaihdoksia, joissa edes vakavasti harkittaisiin mitään sellaista ratkaisua, jotta luopujat jäisivät asumaan samaan pihaan tai jopa saman katon alle jatkajien kanssa, taikka mitään muutakaan syytingin tyyppistä järjestelyä. Nuo kaikki ovat kammottavia kaikuja menneisyydestä, eikä niille voi olla mitään järkiperustetta.

Meilläkin 99-2000 vaihteessa vanha pari teki itsekin selväksi, jotta he eivät halua jäädä tähän nuorempien tielle pyörimään, ja hankkivat asunnon kunnan keskustaajamasta. Jollei talous veny tämmöiseen ratkaisuun, ei tila ole muutenkaan elinkelpoinen.

Järkiperuste on se, että syytinki laskee hintaa, mikä tilasta on maksettava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sen verran kallis järjestely etten tiiä viittinkö edes sanoa...

Appivanhemmat jäivät asumaan tilan päärakennukseen, ilmaiseksi. Toki kauppahinta oli hieman alempi mutta me taas jouduimme ottamaan rutkasti asuntolainaa että saimme oman talon sopivan matkan päähän rakennettua. Kaikenlisäksi vanha navetta on niin rahasyöppö että toinen joutuu nyt kulkea muualla töissä ja silti on laskut jatkuvasti rästissä. Varsinkin maidon hinnan laskettua reilusti muutama vuosi sitten otti tiukille ja ottaa siis edelleen. Maksamme nyt siis kahden talon kustannukset. Hyvä puoli on se, että molemmat talot on sitten meidän omia kunhan pankille saa maksettua. Appivanhempien kanssa tulee juuri ja juuri toimeen. Appiukko käy auttelemasa minkä jaksaa/haluaa. Helposti ottaa ns nokkiinsa kaikesta mutta onneksi myös unohtaa nopeaa.

Enpä ole minäkään syytingistä kenellekään valitellut paitsi omille vanhemmille joskus, kun rahat eivät ole riittäneet. Kyllä se niin järjetön sopimus oli. Talvikauden kahden kuukauden lasku 800 euroa (pelkästään alakerrassa 300 neliötä) ja muut kulut päälle. Itse olemme asuneet pienessä mökissä perheen kanssa tilanahtaudessa ja suurissa veloissa, koska tilakauppa tehtiin siihen aikaan 90-luvun alussa, kun maataloudella pystyi vielä ansaitsemaan jotain, niillä hinnoilla. 

No, raha on rahaa, muut vaikeudet olivat vielä pahempia. En silti voi joskus olla ajattelematta, että olisihan elämänsä muutenkin voinut viettää kuin ainaisessa rahapulassa velkoja maksellen ja toisten asumista ja remontteja rahoitellen. Lastenvahdiksi ei voinut ajatellakaan eikä töihin avuksi. En oikein kotiutunut tänne tuon vuoksi, vaan pian kun pääsen eläkkeelle, ajattelimme muuttaa minun sukuni maatilalle, jonka omistan kokonaisuudessaan itse. Tämä on ollut pelkkä työpaikka kaikkien noiden ongelmien takia. Velat sitoivat tänne asumaan, EU:n alkuaikoina piti asua tilalla, jotta voi saada tukea.

Kovin on raskas tarina sinulla. Voimia ja tsemppiä👍❤️

Ei meillä, mutta sukulaisperheessä. Isoäiti asui pihassa pienessä mökissä, seuraava sukupolvi isossa päätalossa. Nyt isoäiti on jo vaihtanut hiippakuntaa, ja sukupolven vaihdos menossa. Vanhemmat ovat muuttaneet omakotitaloon lähistölle, ja vastuu tilan pyörityksestä on seuraavalla sukupolvella. Vanhemmat kuitenkin osallistuvat, koska yksi henkilö ei ehdi kaikkea. Kuinka paljon ja mitä hommia on kuitenkin nykyisen isännän päätettävissä. Harkinnassa myös palkata tilalle toinen työntekijä jotta vanhemmat voisivat kokonaan jättää maatilahommat.

Vierailija kirjoitti:

Järkiperuste on se, että syytinki laskee hintaa, mikä tilasta on maksettava.

Toistan edellisen postaukseni viimeisen lauseen: Jollei talous veny tämmöiseen ratkaisuun, ei tila ole muutenkaan elinkelpoinen.

Vierailija kirjoitti:

Toivon, että missään päin Suomea ei enää olisi sellaisia sukupolvenvaihdoksia, joissa edes vakavasti harkittaisiin mitään sellaista ratkaisua, jotta luopujat jäisivät asumaan samaan pihaan tai jopa saman katon alle jatkajien kanssa, taikka mitään muutakaan syytingin tyyppistä järjestelyä. Nuo kaikki ovat kammottavia kaikuja menneisyydestä, eikä niille voi olla mitään järkiperustetta.

Meilläkin 99-2000 vaihteessa vanha pari teki itsekin selväksi, jotta he eivät halua jäädä tähän nuorempien tielle pyörimään, ja hankkivat asunnon kunnan keskustaajamasta. Jollei talous veny tämmöiseen ratkaisuun, ei tila ole muutenkaan elinkelpoinen.

Meillä vanhempani, "vanha isäntäpari" rakensi järven rannalle mielettömän kauniille paikalle arkkitehdin suunnitteleman talon, aivan täydellisen ihanan asunnon. Nuoripari sai jäädä vanhaan taloon, jonka remonttiin ei löydy 10 vuoteen rahoja. Jotenkin kuultaa kälyn puheissa pienoinen katkeruus, kun kehutaan mummolaa ja hän tietää, että saa toki tehdä mitä haluaa pihansa kanssa, mutta rahaa ei ole.

Aikojen saatossa sitten mökkejä pihapiiriin jotka kuitenkin jäävät tyhjilleen ja vieraita tahdota niin asumaan nurkkiin ja vielä ylläpidettäviä mitkä vie varoja ja täyttyvät sitten kausivarastoina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon, että missään päin Suomea ei enää olisi sellaisia sukupolvenvaihdoksia, joissa edes vakavasti harkittaisiin mitään sellaista ratkaisua, jotta luopujat jäisivät asumaan samaan pihaan tai jopa saman katon alle jatkajien kanssa, taikka mitään muutakaan syytingin tyyppistä järjestelyä. Nuo kaikki ovat kammottavia kaikuja menneisyydestä, eikä niille voi olla mitään järkiperustetta.

Meilläkin 99-2000 vaihteessa vanha pari teki itsekin selväksi, jotta he eivät halua jäädä tähän nuorempien tielle pyörimään, ja hankkivat asunnon kunnan keskustaajamasta. Jollei talous veny tämmöiseen ratkaisuun, ei tila ole muutenkaan elinkelpoinen.

Meillä vanhempani, "vanha isäntäpari" rakensi järven rannalle mielettömän kauniille paikalle arkkitehdin suunnitteleman talon, aivan täydellisen ihanan asunnon. Nuoripari sai jäädä vanhaan taloon, jonka remonttiin ei löydy 10 vuoteen rahoja. Jotenkin kuultaa kälyn puheissa pienoinen katkeruus, kun kehutaan mummolaa ja hän tietää, että saa toki tehdä mitä haluaa pihansa kanssa, mutta rahaa ei ole.

Joo ja sitten täälläkin näkyy välillä kaupunkilaisten kateus, kun maanviljelijöillä on isot vanhat talot. Totuus on, että kodinkorjaamiseen ei raha riitä ja se on listalla viimeisenä, kun se remontti ei mitään tuota. Jos rahaa jostain metsän hakkuusta tulee niin ne menee konekannalla uudistamiseen ym viljelyn kehittämiseen. Asun itsekin kadehditulla paikalla järvenrannalla. Ihana paikka, en kiellä, mutta talon korjaamiseen ei kertakaikkiaan rahat riitä.

Vierailija kirjoitti:

Aikojen saatossa sitten mökkejä pihapiiriin jotka kuitenkin jäävät tyhjilleen ja vieraita tahdota niin asumaan nurkkiin ja vielä ylläpidettäviä mitkä vie varoja ja täyttyvät sitten kausivarastoina.

Voi niitä tönöjä purkaa poiskin.

Vanhemmille rakennettiin talo 160 km päähän.

Ei auttanut, muutama vuosi myöhemmin appiukko alkoi leskeksi jäätyään tunkemaan paikalle. Kävi jopa kirveen kanssa uhkailemassa kun oltiin kylvöitöissä, muutaman kerran kutsuttiin poliisikin häätämään mutta ehti poistumaan paikalta ennenkuin ehtivät paikalle. Sitten osti läheltä kuntakeskuksesta rivitalosiivun ja sen jälkeen homma meni ihan hulluksi, oli väijymässä jossain puskassa milloin ajetaan traktorilla ohi. Murtautui rakennuksiin ja kerran syksyllä ajoi pellolle ja ihan vaan pokkana lähti ajamaan traktorilla viljakuorman kanssa. Taas poliisit pysäyttämään. Koko ajan piti muistaa lukita paikat ja ottaa koneista avaimet mukaan ja aktivoida hälytyslaitteet.

Ulkopuolisille urakoitsijoille piti selittää että jos vanha äijä vihreällä pakulla tai polkupyörällä ilmestyy paikalle niin sen kanssa ei pidä alkaa juttelemaan, siltä ei missään nimessä pidä ottaa vastaan ohjeita ja että voi soittaa poliisit jos se yrittää pysäyttää. Sähkömies kun kävi niin oli jostain väijynyt sen pakun kyljestä tiedot ja soitteli sille ja yritti udella meidän asioista.

Jossain vaiheessa yritettiin saada sille lähestymiskieltoakin, mutta selitti vain yrittävänsä auttaa töissä. Todellisuudessa ollut ikinä mitään apua, aina sählännyt hommien kanssa, tehnyt mitä sattuu oman päänsä mukaan ja rikkoo koneet.

Olen asunut 17-vuotiaaksi asti kolmen sukupolven taloudessa. Se oli yhtä helvettiä. Isä oli ainoa lapsi ja mummu (isänäiti) oli oikea tyrannihirviö. Haukkui joka käänteessä äitiä, joka ei osannut tehdä mitään anopin mieliksi. Minulle ja siskolleni koko ajan selosti kuinka hänen poikansa olisi saanut paremmankin vaimon.

Kaikki piti tehdä mummun mielen mukaan ja elämänmenon olisi pitänyt pysähtyä 1910-luvulle. Tukka piti olla letillä ja käyttää hirveitä vaatteita, mikä aiheutti koulukiusaamista. Koulun jälkeen ei saanut mennä kavereiden luo eikä meille saanut tulla ketään. Vihaan sitä ämmää vieläkin vaikka on ollut 26v haudassa. 

Pysykää anopista mahdollisimman kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Oma uusi talo on paras ratkaisu. Vaikka Appivanhemmat ja muut sisarukset asuisivat muualla, silti tulevat kuin omaan kotiinsa kun vierailevat. Jotenkin kuvittelevat että saavat päättää vanhan talon sisustuksesta, pihasuunnittelusta, tavaroiden esim astioiden järjestyksestä, aivan kaikesta. Tulevat myös mitään ilmoittamatta, koska sehän on heidän lapsuuden kotinsa.

Lukollinen portti on hyvä keksintö. Kukaan ei tule ilmoittamatta eikä edes kutsumatta, jos niin haluatte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sen verran kallis järjestely etten tiiä viittinkö edes sanoa...

Appivanhemmat jäivät asumaan tilan päärakennukseen, ilmaiseksi. Toki kauppahinta oli hieman alempi mutta me taas jouduimme ottamaan rutkasti asuntolainaa että saimme oman talon sopivan matkan päähän rakennettua. Kaikenlisäksi vanha navetta on niin rahasyöppö että toinen joutuu nyt kulkea muualla töissä ja silti on laskut jatkuvasti rästissä. Varsinkin maidon hinnan laskettua reilusti muutama vuosi sitten otti tiukille ja ottaa siis edelleen. Maksamme nyt siis kahden talon kustannukset. Hyvä puoli on se, että molemmat talot on sitten meidän omia kunhan pankille saa maksettua. Appivanhempien kanssa tulee juuri ja juuri toimeen. Appiukko käy auttelemasa minkä jaksaa/haluaa. Helposti ottaa ns nokkiinsa kaikesta mutta onneksi myös unohtaa nopeaa.

Enpä ole minäkään syytingistä kenellekään valitellut paitsi omille vanhemmille joskus, kun rahat eivät ole riittäneet. Kyllä se niin järjetön sopimus oli. Talvikauden kahden kuukauden lasku 800 euroa (pelkästään alakerrassa 300 neliötä) ja muut kulut päälle. Itse olemme asuneet pienessä mökissä perheen kanssa tilanahtaudessa ja suurissa veloissa, koska tilakauppa tehtiin siihen aikaan 90-luvun alussa, kun maataloudella pystyi vielä ansaitsemaan jotain, niillä hinnoilla. 

No, raha on rahaa, muut vaikeudet olivat vielä pahempia. En silti voi joskus olla ajattelematta, että olisihan elämänsä muutenkin voinut viettää kuin ainaisessa rahapulassa velkoja maksellen ja toisten asumista ja remontteja rahoitellen. Lastenvahdiksi ei voinut ajatellakaan eikä töihin avuksi. En oikein kotiutunut tänne tuon vuoksi, vaan pian kun pääsen eläkkeelle, ajattelimme muuttaa minun sukuni maatilalle, jonka omistan kokonaisuudessaan itse. Tämä on ollut pelkkä työpaikka kaikkien noiden ongelmien takia. Velat sitoivat tänne asumaan, EU:n alkuaikoina piti asua tilalla, jotta voi saada tukea.

Kovin on raskas tarina sinulla. Voimia ja tsemppiä👍❤️

Kiitos kovasti. Kyllä tässä ollaan jo voiton puolella, kun asukas on muuttanut pois tuosta. En todellakaan suostunut omaishoitajaksi :) 

Kerroin tämän vain siksi, että joku osaisi miettiä, että syytinkisopimukset todellakin ovat hyvin sitovia ja kun maatalouden tilanteet muuttuvat, voi seurata konkurssi. Kuten meillä lähes kävi, kun EU muutti kaiken aivan totaalisesti. Teimme molemmat kahta, välillä kolmea duunia tilan ulkopuolella. Onneksi sentään oli niitä.

Kaikki menee paljon paremmin jos tosiaan se uusi talo rakennetaan nuorelle isännälle.

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut 17-vuotiaaksi asti kolmen sukupolven taloudessa. Se oli yhtä helvettiä. Isä oli ainoa lapsi ja mummu (isänäiti) oli oikea tyrannihirviö. Haukkui joka käänteessä äitiä, joka ei osannut tehdä mitään anopin mieliksi. Minulle ja siskolleni koko ajan selosti kuinka hänen poikansa olisi saanut paremmankin vaimon.

Kaikki piti tehdä mummun mielen mukaan ja elämänmenon olisi pitänyt pysähtyä 1910-luvulle. Tukka piti olla letillä ja käyttää hirveitä vaatteita, mikä aiheutti koulukiusaamista. Koulun jälkeen ei saanut mennä kavereiden luo eikä meille saanut tulla ketään. Vihaan sitä ämmää vieläkin vaikka on ollut 26v haudassa. 

Pysykää anopista mahdollisimman kaukana.

Auts, aika kamalaa. Mulla vastaava tarina myöskin, mutta aivan päinvastainen. Äiti on muuttanut siis isän kotitaloon, isovahemmat muutti talon päätyyn pieneen syytinkiin. Eivät ole vaatineet mitään remotteja sun muita, vanhempani ovat saaneet laittaa taloa ja tilaa mielensä mukaan ja meistä lapsista oli mahtavaa, että mummo ja pappa asui samassa pihassa. Lastenhoitoapu varmasti helpotti vanhempiani.

Eipä tuo nyt tietenkään aina ole mitään auvoista ollut, isällä oli välillä vähän kireät välit isäänsä ja äitiä välillä otti päähän, että appivanhemmat asuivat ihan seinän takana, vaikka harmittomia olivatkin. Mutta ymmärrän kyllä näin vanhempana sen aika hyvin.

Eli ihan ok on sujunut meidän perheessä aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma uusi talo on paras ratkaisu. Vaikka Appivanhemmat ja muut sisarukset asuisivat muualla, silti tulevat kuin omaan kotiinsa kun vierailevat. Jotenkin kuvittelevat että saavat päättää vanhan talon sisustuksesta, pihasuunnittelusta, tavaroiden esim astioiden järjestyksestä, aivan kaikesta. Tulevat myös mitään ilmoittamatta, koska sehän on heidän lapsuuden kotinsa.

Lukollinen portti on hyvä keksintö. Kukaan ei tule ilmoittamatta eikä edes kutsumatta, jos niin haluatte.

Ei onnistu kaikissa tuotantosuunnissa kauemmas rakennetut uudet talot ja lukolliset portit. Meillä kun on esim suoramyyntiä niin ei onnistuisi lainkaan jos ei asuttaisi tilalla. Nyt sentään pystyy päivällä laittamaan välillä pyykkikoneen päälle ja ruokkimaan lapset ja tuvan ikkunasta näkee, kun tulee asiakkaita pihaan. Ei ehtisi olla kotona sesonkina ollenkaan, jos ei olisi koti tilalla. Lapset pystyy näin pyörimään tässä mukana.

Tosin silloin kun sesonki on ohi niin olisi kiva laittaa portti lukkoon😀

Vierailija kirjoitti:

Minä olen se hankala anoppi, joka en lähtenytkään muualle eli maat on myyty, mutta tilan päärakennus tontteineen jäi minulle. Vähän siinä oli miniällä kakistelemista, hän kun oletti, että tilakaupassa "kaikki" olisi tullut mukana. Tässä vain sattuu olemaan niin, että päärakenus on aikanaan tehty toisen tilan maille, lohkottu siitä ja saanut oman kiinteistötunnuksensa. Syytinkinä tulee polttopuut ja vesi, muuten vastaan kuluista itse.

Jos miniä osallistui maksuun niin kyseessä on petos, ellei hänelle ollut selvää mitä rahalla saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sen verran kallis järjestely etten tiiä viittinkö edes sanoa...

Appivanhemmat jäivät asumaan tilan päärakennukseen, ilmaiseksi. Toki kauppahinta oli hieman alempi mutta me taas jouduimme ottamaan rutkasti asuntolainaa että saimme oman talon sopivan matkan päähän rakennettua. Kaikenlisäksi vanha navetta on niin rahasyöppö että toinen joutuu nyt kulkea muualla töissä ja silti on laskut jatkuvasti rästissä. Varsinkin maidon hinnan laskettua reilusti muutama vuosi sitten otti tiukille ja ottaa siis edelleen. Maksamme nyt siis kahden talon kustannukset. Hyvä puoli on se, että molemmat talot on sitten meidän omia kunhan pankille saa maksettua. Appivanhempien kanssa tulee juuri ja juuri toimeen. Appiukko käy auttelemasa minkä jaksaa/haluaa. Helposti ottaa ns nokkiinsa kaikesta mutta onneksi myös unohtaa nopeaa.

Enpä ole minäkään syytingistä kenellekään valitellut paitsi omille vanhemmille joskus, kun rahat eivät ole riittäneet. Kyllä se niin järjetön sopimus oli. Talvikauden kahden kuukauden lasku 800 euroa (pelkästään alakerrassa 300 neliötä) ja muut kulut päälle. Itse olemme asuneet pienessä mökissä perheen kanssa tilanahtaudessa ja suurissa veloissa, koska tilakauppa tehtiin siihen aikaan 90-luvun alussa, kun maataloudella pystyi vielä ansaitsemaan jotain, niillä hinnoilla. 

No, raha on rahaa, muut vaikeudet olivat vielä pahempia. En silti voi joskus olla ajattelematta, että olisihan elämänsä muutenkin voinut viettää kuin ainaisessa rahapulassa velkoja maksellen ja toisten asumista ja remontteja rahoitellen. Lastenvahdiksi ei voinut ajatellakaan eikä töihin avuksi. En oikein kotiutunut tänne tuon vuoksi, vaan pian kun pääsen eläkkeelle, ajattelimme muuttaa minun sukuni maatilalle, jonka omistan kokonaisuudessaan itse. Tämä on ollut pelkkä työpaikka kaikkien noiden ongelmien takia. Velat sitoivat tänne asumaan, EU:n alkuaikoina piti asua tilalla, jotta voi saada tukea.

Kovin on raskas tarina sinulla. Voimia ja tsemppiä👍❤️

Kiitos kovasti. Kyllä tässä ollaan jo voiton puolella, kun asukas on muuttanut pois tuosta. En todellakaan suostunut omaishoitajaksi :) 

Kerroin tämän vain siksi, että joku osaisi miettiä, että syytinkisopimukset todellakin ovat hyvin sitovia ja kun maatalouden tilanteet muuttuvat, voi seurata konkurssi. Kuten meillä lähes kävi, kun EU muutti kaiken aivan totaalisesti. Teimme molemmat kahta, välillä kolmea duunia tilan ulkopuolella. Onneksi sentään oli niitä.

Joo syytinki on kyllä saata@#nasta, kun tähän maatilahommaan liittyy niin paljon muutakin rasitetta. Meidänkin olisi pitänyt säilyttää kaikkea sisarusten vanhaa roinaa, jota eivät omiin nurkkiinsa tahtoneet. Mummin kukat meinasi lähteä kukkapenkistä, ettei vain jäisi minulle, mutta mieheni ärähti ja sanoi että kaikki mitä tilalla on on emännän. Onneksi minulla on mies aina laittanut minut etusijalle. Olihan sitä kaikenlaista alkuaikoina.

Yhdenkin kerran joku mummero tuli pyörimään pihalle kamalan kiireen keskellä ja esittelemään vanhoja pihapuita kavereilleen. En tuntenut koko ihmistä. Oli ollut ennen sotia lapsena kesät tällä paikalla ja olin aivan ulalla, että miksi jotkut mummot pyörii pihalla. Kahvit olisi pitänyt tarjota, mutta oli kylvöt kesken ja painuin äestämään. Pahaa oli sitten puhunut huonosta kohtelusta.

Ei koskaan ikinä milloinkaan saman katon alle, eikä samaan pihapiiriin. Muutenkin kehoittaisin miettimään, että kannattaako. Oman kokemuksen perusteella ei olisi kannattanut jatkaa ollenkaan. Appivanhemmat ja suku eivät tunnu osaavan päästää paikasta/perinteistä irti.