Lue keskustelun säännöt.
Maatilalla asuvat, miten teillä on ratkaistu sukupolvenvaihdoksessa vanhan isäntäparin asuminen ja asema?
Oliko mielestänne toimiva ratkaisu, oletteko saaneet heti alusta asti pitää paikan omana kotinanne, vai onko vanha pari tai sisarukset pistäneet hanttiin? Erityisesti kiinnostaa miten on mennyt, jos vanha pari jää asumaan samaan talouteen, tai omaan rakennukseen samaan pihapiiriin.
Kommentit (471)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se hankala anoppi, joka en lähtenytkään muualle eli maat on myyty, mutta tilan päärakennus tontteineen jäi minulle. Vähän siinä oli miniällä kakistelemista, hän kun oletti, että tilakaupassa "kaikki" olisi tullut mukana. Tässä vain sattuu olemaan niin, että päärakenus on aikanaan tehty toisen tilan maille, lohkottu siitä ja saanut oman kiinteistötunnuksensa. Syytinkinä tulee polttopuut ja vesi, muuten vastaan kuluista itse.
No mitäs poikasi on mieltä?
Toki hän tiesi, mitä on ostamassa ja millä ehdoilla. Maat on vain pojan omistuksessa ja avioehto sulkee puolison pois niin varoista kuin veloistakin. Ei ole miniällä edes moraalista velvollisuutta osallistua tilan töihin, kun ei siitä mitään omista. Eikä hänen tarvitse käyttää omaa omaisuuttaan tilan kulujen kattamiseen. Kaikkihan tässä voittivat.
Tämä on muuten jännä. Anoppini kertoi jo hyvissä ajoin, että minut rajataan ulos, etten saa tilasta mitään. Totesin sen olevan hyvä asia ja että itsekin vaadin vihille mennessä avioehdon. Tässä kohdin anoppi haukkoi henkeään. Mutta kuitenkin tilantöihin patistellaan oman työpäivän jälkeen ja odotetaan, että suoritan kaikki naisten työt ja leipomiset vaikka olen päivät pois tilalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se hankala anoppi, joka en lähtenytkään muualle eli maat on myyty, mutta tilan päärakennus tontteineen jäi minulle. Vähän siinä oli miniällä kakistelemista, hän kun oletti, että tilakaupassa "kaikki" olisi tullut mukana. Tässä vain sattuu olemaan niin, että päärakenus on aikanaan tehty toisen tilan maille, lohkottu siitä ja saanut oman kiinteistötunnuksensa. Syytinkinä tulee polttopuut ja vesi, muuten vastaan kuluista itse.
No mitäs poikasi on mieltä?
Toki hän tiesi, mitä on ostamassa ja millä ehdoilla. Maat on vain pojan omistuksessa ja avioehto sulkee puolison pois niin varoista kuin veloistakin. Ei ole miniällä edes moraalista velvollisuutta osallistua tilan töihin, kun ei siitä mitään omista. Eikä hänen tarvitse käyttää omaa omaisuuttaan tilan kulujen kattamiseen. Kaikkihan tässä voittivat.
Tämä on muuten jännä. Anoppini kertoi jo hyvissä ajoin, että minut rajataan ulos, etten saa tilasta mitään. Totesin sen olevan hyvä asia ja että itsekin vaadin vihille mennessä avioehdon. Tässä kohdin anoppi haukkoi henkeään. Mutta kuitenkin tilantöihin patistellaan oman työpäivän jälkeen ja odotetaan, että suoritan kaikki naisten työt ja leipomiset vaikka olen päivät pois tilalta.
Miehesikin sinua tilan töihin patistelee? Sano sille suorat sanat.
Olen vierestä seurannut jo kolmea sukupolvenvaihdosta. Meidän mökin lähellä on isohko maatila. Muistan lapsena, kun nuori emäntä itki rannalla lapsi sylissään, kuinka kamalaa on, kun appivanhemmat asuvat samassa taloudessa. Myöhemmin muuttivat sitten osakkeeseen kirkonkylälle.
28 vuotta myöhemmin tuli seuraava sukupolvenvaihdos. Silloin 54v ja 58v rakensivat itselleen talon rannalle maatilan maille ja minä pienten lasten äitinä kuuntelin nuoren emännän valitusta, kuinka miehen vanhemmat puuttuvat heidän elämäänsä.
Ja nyt, kun itse jäin eläkkeelle, tapahtui jälleen sukupolvenvaihdos, vanhapari on vielä alle 60v ja kuulin naapurilta, että riitaisaa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei nuoripari voi rakentaa omaa taloa mailleen mahdollisimman kauas? Näin tehtiin meillä, 1,5km väliä
Jos tämä on tuotannon kannalta mahdollista, niin onhan se nuorelle parille mukavampi tehdä oman näköinen, uusi talo kuin muuttaa jonkun toisen suunnittelemaan taloon, joka ehkä vaatii jo remonttia.
Onneksi nykyisin talot tehdään pääsääntöisin erilleen tilakeskuksesta tai uusi tuotantorakennus kauemmas talosta. Näin jatkajan ei tarvi sitoutua epämieluisaan taloon.
Kun tilasta on velkaa miljoona ja siihen investointivelkaa 700 000 e, niin mielessä saattaa käydä, että ei ole varaa 200 000 euron omakotitaloon. Kuten ei yleensä olekaan. Onnellista on, jos tuore puoliso tuo tullessaan puolet tilan hinnasta ja saadaan velkaa pienemmäksi, mutta harvassa on ne sinkut, joilla on miljoona vapaata rahoitusomaisuutta mukanaan. Mikä on harmi, kun puoliso kuitenkin haluaa määräysvallan.
Mutta jos puolisolla ei ole minkäänlaista määräysvaltaa taloon, jossa asuu, miten se voisi koskaan tuntua kodilta? Entä, miten siellä vietetään myöhemmin perhe-elämää?
Suurin ongelma onkin tuo sukupolvenkierron lyhyys. Aloitat tilanpidon omalla tavallasi, investoit, hankit lapsia ja kohta on vanhin poika vähän yli 20v ja itse vasta 40+ ja alkaa puhe seuraavasta sukupolvenvaihdoksesta.
Siihen tulee miniäehdokas ja kertoo, miten aikoo muuttaa keittiön kaapit ja kaakelit. Kun sanoo , että talo rakennettiin vasta 10 vuotta sitten ja aiotaan olla tässä loppuelämä, niin suututaan ja sanotaan, että vanha pari väistyköön. Vanha? 40+
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertokaa, mitä pitäisi tehdä, kun on kolme vähän päälle 20v lasta ja kaikki haluaisivat jatkaa maatilan pitoa sitten, kun vanhemmat n.15 vuoden päästä ovat eläkkeelle oikeutettuja.
Älkää tehkö samaa virhettä, että hankitte lapsia nuorina. Kärsikää vaikka -maho miniä puheita.
Meillä appivanhemmat muutti kirkonkylälle samana päivänä, kun me muutimme tilalle. Appiukko käynyt siitä lähtien lähes päivittäin tilalla nyt noin parinkymmenen vuoden ajan.
10 km on ollut sopiva etäisyys. Appiukko saa autoilla ja tulee hänelle liikuntaa, kun tulee päivittäin liikkuneeksi pois kerrostalosta.
Nyt appiukolla alkaa kuitenkin olla ikää, ja on ajan kysymys, milloin autolla ajaminen loppuu. En usko, että muuttavat silloinkaan takaisin tilalle, vaikka me sitä tarjoaisimme (kuten olemme kerran ehdottaneetkin).
Keskustaan saa paremin palvelut. Kotihoidot ja muut. Kauppa kävelymatkan päässä, tosin appiukosta ei ole enää siihen, että kauppaan kävelisi.
Sukulaisperheessä appivanhemmat jäi asuttamaan talon toista päätyä. Ovat todella loukossa peräkylällä, kun miehellä ei enää ajokorttia. Sosiaaliset kontaktit vähissä. Luulen, että se vaikutti alkavaan muistisairauteenkin, kun ei enää päässyt ihmisten ilmoille liikkumaan ja tuttavia tapaamaan.
Arvostan appivanhempia, jotka muuttavat muualle, kun spv on ajankohtainen. Niin itsekin toivottavasti osaan tehdä. Jos on työkykyä ja -halua jäljellä, voi tilan töitä tekemään ja nuorta perhettä auttamaan ajaa aina autolla. Mutta etäisyys pitää olla. Samassa pihapiirissä asuminen ei useimmilla toimi. Liian monta esimerkkiä siitä tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä kumma on ettei tulevat miniät vävyt saa suutaan auki.
heti selväksi. ettei vanhapari asu talossa ja sisaruksilla ei ole mitään asiaa sinne kun spv on tehty.
myöskään vanhapari ei käy auttelemassa tilan töissä eikä hoida kenenkään kakaroita.
ottakaa tämä puheeksi jo heti alkuun. nuoripari hoitaa tilan ja omat kakaransa.
näin se toimii eikä tule mitään riitoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se hankala anoppi, joka en lähtenytkään muualle eli maat on myyty, mutta tilan päärakennus tontteineen jäi minulle. Vähän siinä oli miniällä kakistelemista, hän kun oletti, että tilakaupassa "kaikki" olisi tullut mukana. Tässä vain sattuu olemaan niin, että päärakenus on aikanaan tehty toisen tilan maille, lohkottu siitä ja saanut oman kiinteistötunnuksensa. Syytinkinä tulee polttopuut ja vesi, muuten vastaan kuluista itse.
No mitäs poikasi on mieltä?
Toki hän tiesi, mitä on ostamassa ja millä ehdoilla. Maat on vain pojan omistuksessa ja avioehto sulkee puolison pois niin varoista kuin veloistakin. Ei ole miniällä edes moraalista velvollisuutta osallistua tilan töihin, kun ei siitä mitään omista. Eikä hänen tarvitse käyttää omaa omaisuuttaan tilan kulujen kattamiseen. Kaikkihan tässä voittivat.
Tämä on muuten jännä. Anoppini kertoi jo hyvissä ajoin, että minut rajataan ulos, etten saa tilasta mitään. Totesin sen olevan hyvä asia ja että itsekin vaadin vihille mennessä avioehdon. Tässä kohdin anoppi haukkoi henkeään. Mutta kuitenkin tilantöihin patistellaan oman työpäivän jälkeen ja odotetaan, että suoritan kaikki naisten työt ja leipomiset vaikka olen päivät pois tilalta.
Miehesikin sinua tilan töihin patistelee? Sano sille suorat sanat.
Ei tokikaan. Hänelle on ollut alusta asti selvää, että jatkan omassa työssäni ja muutenkaan ei etsinyt piikaa itselleen.
Mutta anoppi, hän on vedonnut siihen, että mieheni ei osaa hoitaa tilaa joten minun pitää. Ajatuksena tämä on mielenkiintoinen, koska miehelläni on monipuolinen maatalousalan koulutus ja työkokemus. Minulla taas ei ole mitään kosketusta maatalouteen.
En tietystikään osaa muutenkaan tehdä mitään. Suuri ihmetyksen aihe anopille se, kun suunnittelin ja tein itse tarjoilut kastejuhlaan ja pappikin otti lisää. Kuvitelkaa pappi :D Enkä ollut edes totellut anoppia joka kyllä kertoi, että täytekakku ja pulla riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kyllä tunnu kodilta valmis talo kalusteineen. Tähän on aina tultu noin 25 vuodeksi ja sitten uusi isäntäpari ja aina samat kalusteet, sängyn on kumma kyllä voinut uusia. Onneksi kohta vaihtuu vuoro ja pääsee vihdoin laittamaan omaa kotia 28 vuoden jälkeen. Kaupunkirivari odottaa työpaikan vieressä! Ihanaa!
Me teimme sukupuolenvaihdoksen, niin sukuriidat loppuivat siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tehtiin sukupolven vaihdos 2009.Aloimme heti rakentaa omaa "mummon mökkiä"250metrin päähän.Pari vuotta asuttiin yhteistaloudessa nuorenparin perheen kanssa(kaksi alle kouluikäistä lasta).Hyvin tultiin toimeen.Hoidettiin lapsia,laitoin ruoan,leivoin,siivosin kävin kaupassa .Nuoret olivat mielissään kun "ylöspito" pelasi.Kun muutimme omaan kotiin,niin sinne olivat tervetulleita niin lapset kuin lapsenlapset.Nykyisinkin vielä nuorin lapsenlapsi on tarvittaessa hoidossa meillä.Työnhuippuina kesällä kutsun miniää ja poikaa syömään kotiimme.Toki muuĺoinkin.Tunnen siitä mielihyvää että saan auttaa!
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun ihmiset elävät pidempään, niin pihapiirissä on kolme taloa. Yhdessä asuvat yli 80v vanhapari, toisessa just tilanpidosta luopuneet noin 60v ja kolmannessa vajaa 40v nuoripari. Kohta vissiin tarvitsee rakentaa neljäs talo nyt maatalousoppilaitokseen lähtevälle pojalle.
Kyllä, ja mausteeksi tähän uusioperheviritelmät. Siinä jos jengi tulee toistensa kanssa toimeen, niin lippu salkoon. Kaikkiin neljään tai jopa viiteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tehtiin talo 300m päähän. Metsä välissä ettei näy ja tietä pitkin matkaa 500m. Oli virhe, isäni ei käy kuin n. Kerran viikossa vaihtamassa kuulumiset ja moikkaamassa lapsia, joskus harvoin muutoinkin kun on asiaa. Äidilleni piti sanoa että meidän tupa ja elämä, ei hänen. En olisi uskonut silloin kun asuttiin muualla, että joudun noin sanomaan, silloin kaikki oli ok.
Tila kuitenkin pelkkä keskikokoinen kasvitila joten kulkeminen muualtakin kohtuullisen matkan päästä olisi ollut vaihtoehto, kun ei ole eläimiä. Ja käymme tilan ulkopuolella kumpikin palkkatöissä. Rahaahan tilalta ei kauheasti elämiseen jää näillä kannattavuuksilla :) harratuksena ja vielä plussan puolella kuitenkin mennään. Ei toki kauheasti investoida joten luulen että olen viimeinen isäntä tilalla. Lapsilleni sanon että jos ei tästä tykkää niin rahan takia tätä ei kannata tehdä. Toki tilan töiden kannalta 100x helpompi näin.
Vierailija kirjoitti:
Me teimme sukupuolenvaihdoksen, niin sukuriidat loppuivat siihen.
Eli isännästä tuli emäntä ja miniästä uusi isäntä? Vaihtoiko vanha isäntäparikin? Tuo vois kieltämättä sekottaa pakkaa sen verran sopivasti ettei ois viinimarjojen omistusoikeus päällimmäinen asia mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se hankala anoppi, joka en lähtenytkään muualle eli maat on myyty, mutta tilan päärakennus tontteineen jäi minulle. Vähän siinä oli miniällä kakistelemista, hän kun oletti, että tilakaupassa "kaikki" olisi tullut mukana. Tässä vain sattuu olemaan niin, että päärakenus on aikanaan tehty toisen tilan maille, lohkottu siitä ja saanut oman kiinteistötunnuksensa. Syytinkinä tulee polttopuut ja vesi, muuten vastaan kuluista itse.
No mitäs poikasi on mieltä?
Toki hän tiesi, mitä on ostamassa ja millä ehdoilla. Maat on vain pojan omistuksessa ja avioehto sulkee puolison pois niin varoista kuin veloistakin. Ei ole miniällä edes moraalista velvollisuutta osallistua tilan töihin, kun ei siitä mitään omista. Eikä hänen tarvitse käyttää omaa omaisuuttaan tilan kulujen kattamiseen. Kaikkihan tässä voittivat.
Tämä on muuten jännä. Anoppini kertoi jo hyvissä ajoin, että minut rajataan ulos, etten saa tilasta mitään. Totesin sen olevan hyvä asia ja että itsekin vaadin vihille mennessä avioehdon. Tässä kohdin anoppi haukkoi henkeään. Mutta kuitenkin tilantöihin patistellaan oman työpäivän jälkeen ja odotetaan, että suoritan kaikki naisten työt ja leipomiset vaikka olen päivät pois tilalta.
Jos et omista, etkä saa tuottoa, et tee myöskään töitä.
Meillä vanhempani muutivat noin puolen tunnin ajomatkan päähän isäni tulee autelemaan kesällä
Naapurin vanha emäntä meni uudelta emännältä hakemaan maitoa navetasta. Uusi emäntä sanoi että hae kaupasta. Silloin lähti vanha emäntä kylille asumaan.
Sitten on vielä asia erikseen nämä aikamiespojat jotka asuvat vanhempiensa peräkammarissa.
Emäntää nämä miehet eivät ole saaneet eivätkä tule saamaan. Näitä vätysköjä on meidänki kylä täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Tutulla tilalla oli kyseinen tapahtuma ja vanha isännöijät laittoivat uuden talon joidenkin kilometrien päähän eli, kyllä tuo tilallisen elämä kannattaa pääsee nuorena eläkkeelle ja pystyy vielä rakentamaan uuden talonkin, ei tavan duunari moiseen kykene. käy sieltä avustelemassa tarpeen tullen jos rengeillä ei ehditä kaikkea teetättää
Nuorena eläkkeelle ?? Ihan viralliseen eläkeikään minä ainakin vasta pääsin
Kun tilasta on velkaa miljoona ja siihen investointivelkaa 700 000 e, niin mielessä saattaa käydä, että ei ole varaa 200 000 euron omakotitaloon. Kuten ei yleensä olekaan. Onnellista on, jos tuore puoliso tuo tullessaan puolet tilan hinnasta ja saadaan velkaa pienemmäksi, mutta harvassa on ne sinkut, joilla on miljoona vapaata rahoitusomaisuutta mukanaan. Mikä on harmi, kun puoliso kuitenkin haluaa määräysvallan.