Lue keskustelun säännöt.
Maatilalla asuvat, miten teillä on ratkaistu sukupolvenvaihdoksessa vanhan isäntäparin asuminen ja asema?
Oliko mielestänne toimiva ratkaisu, oletteko saaneet heti alusta asti pitää paikan omana kotinanne, vai onko vanha pari tai sisarukset pistäneet hanttiin? Erityisesti kiinnostaa miten on mennyt, jos vanha pari jää asumaan samaan talouteen, tai omaan rakennukseen samaan pihapiiriin.
Kommentit (471)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se hankala anoppi, joka en lähtenytkään muualle eli maat on myyty, mutta tilan päärakennus tontteineen jäi minulle. Vähän siinä oli miniällä kakistelemista, hän kun oletti, että tilakaupassa "kaikki" olisi tullut mukana. Tässä vain sattuu olemaan niin, että päärakenus on aikanaan tehty toisen tilan maille, lohkottu siitä ja saanut oman kiinteistötunnuksensa. Syytinkinä tulee polttopuut ja vesi, muuten vastaan kuluista itse.
Niin se menee, että tulevat miniät kuvittelevat omistavansa kaiken, kun tulevat minun ja mieheni rakentamaan taloon ja omaisuuteen. Pari ehdokasta oli juuri noin ajattelevia.
Onneksi poikamme löysi sen oikean ja he rakensivat tulevaisuuden samoille maille, mutta hieman pientä etäisyyttä meille, koska mekin haluamme omaa tilaa. 1km matkaa lapsenlapsilla juosta mummolaan.
Tähän kommentti. Itse olen maatilan kasvatti ja tiedän miten raskasta se on siis. Muutin kaupunkiin, palkkatöihin, ja mies kaupungista.
Miten joku laiska rahan perässä oleva tytönhupakko viitsisi mennä "tilalle miniäksi", eikö olisi helpompaa alkaa nylkemään jotain kaupunkilaismiestä? Maatilalla kuitenkin raskasta, välimatkat pidempiä kuin kaupungissa, ja kerros talossa elämä laiskalle (kuten minä..) niinikään kätevämpää kuin maalla?
Paljonko näitä loisivia miniöitä on todellisuudessa?
En siis ole itse loisiva nainen mutta JOS olisin, en mä nyt maatilalle olisi mennyt, appivanhempien silmän alle vieläpä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mikä kumma on ettei tulevat miniät vävyt saa suutaan auki.
heti selväksi. ettei vanhapari asu talossa ja sisaruksilla ei ole mitään asiaa sinne kun spv on tehty.
myöskään vanhapari ei käy auttelemassa tilan töissä eikä hoida kenenkään kakaroita.
ottakaa tämä puheeksi jo heti alkuun. nuoripari hoitaa tilan ja omat kakaransa.
näin se toimii eikä tule mitään riitoja.
Onko sinulla kokemusta aiheesta?
Miksi ei riitä se, että on savittu muuttopäivä, sovittu miten vanhapari osallistuu tilatöihin ja suostuttu siihen, että osallistuvat enemmän kuin halutaan. Sitä ei sovittu, että meille voi tulla milloin vain, vaikka siivoamaan kun mies on pellolla ja min(i)ä kaupassa. Myöskään vihjaukset omista rajoista ja myöhemmin niiden selvä kertominen eivät toimineet. Koska Hehän vain auttavat (ja kertovat sitten kaikille jotka kuuntelevat kuinka osaamattomia/laiskoja/huonoja nuoret on)
Ja lapset tosiaan mummon pitää saada hoitaa koska aina on niin tehty. Sitähän voi jokainen miettiä miten 70-luvulla maalla on lapset "hoidettu".
-se jonka anoppi loukkaantui kun lapsi laitettiin päiväkotiin.
Suosittelen riittävän pitkää etäisyyttä, joillekin voi riittää 10 km. Tai vanhaaparia joilla on harrastuksia ja elämää tilan ulkopuolellakin.
Spv tuo varmasti eteen erilaisia tilanteita, mutta joillakin homma menee helpommin kuin toisilla.
Minulla mukava tilava kaksio, parvekkeelta merinäköala. Ei tulisi mieleenkään jakaa asuntoa miesystäväni kanssa tai muuttaa maalle. Hyvin toimeen tulevat, itsenäiset naiset voi hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla mukava tilava kaksio, parvekkeelta merinäköala. Ei tulisi mieleenkään jakaa asuntoa miesystäväni kanssa tai muuttaa maalle. Hyvin toimeen tulevat, itsenäiset naiset voi hyvin.
Pidän ruotsalaisista poliisisarjoista.
Uutenavuotena teen pizzaa.
Olympialaisten palkintojen jakoa on kiva seurata.
Liittyy aiheeseen yhtä vähän, kuin sinun, parveke nainen, kommenttisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei nuoripari voi rakentaa omaa taloa mailleen mahdollisimman kauas? Näin tehtiin meillä, 1,5km väliä
Jos tämä on tuotannon kannalta mahdollista, niin onhan se nuorelle parille mukavampi tehdä oman näköinen, uusi talo kuin muuttaa jonkun toisen suunnittelemaan taloon, joka ehkä vaatii jo remonttia.
Onneksi nykyisin talot tehdään pääsääntöisin erilleen tilakeskuksesta tai uusi tuotantorakennus kauemmas talosta. Näin jatkajan ei tarvi sitoutua epämieluisaan taloon.
Kun tilasta on velkaa miljoona ja siihen investointivelkaa 700 000 e, niin mielessä saattaa käydä, että ei ole varaa 200 000 euron omakotitaloon. Kuten ei yleensä olekaan. Onnellista on, jos tuore puoliso tuo tullessaan puolet tilan hinnasta ja saadaan velkaa pienemmäksi, mutta harvassa on ne sinkut, joilla on miljoona vapaata rahoitusomaisuutta mukanaan. Mikä on harmi, kun puoliso kuitenkin haluaa määräysvallan.
Mutta jos puolisolla ei ole minkäänlaista määräysvaltaa taloon, jossa asuu, miten se voisi koskaan tuntua kodilta? Entä, miten siellä vietetään myöhemmin perhe-elämää?
Minä en ainakaan suostuisi asumaan tilalla, jos minulla ei olisi sananvaltaa kodin asioissa. Nyt on, vaikka en omista talosta neliötäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut 17-vuotiaaksi asti kolmen sukupolven taloudessa. Se oli yhtä helvettiä. Isä oli ainoa lapsi ja mummu (isänäiti) oli oikea tyrannihirviö. Haukkui joka käänteessä äitiä, joka ei osannut tehdä mitään anopin mieliksi. Minulle ja siskolleni koko ajan selosti kuinka hänen poikansa olisi saanut paremmankin vaimon.
Kaikki piti tehdä mummun mielen mukaan ja elämänmenon olisi pitänyt pysähtyä 1910-luvulle. Tukka piti olla letillä ja käyttää hirveitä vaatteita, mikä aiheutti koulukiusaamista. Koulun jälkeen ei saanut mennä kavereiden luo eikä meille saanut tulla ketään. Vihaan sitä ämmää vieläkin vaikka on ollut 26v haudassa.
Pysykää anopista mahdollisimman kaukana.
Eivätkö vanhempasi pystyneet laittamaan mummelia kuriin tai ettekö siskon kanssa haistattaneet hänelle.
Uskomatonta on nykyihmisen itsekkyys, mikä tässäkin ketjussa loistaa. Ne, jotka ovat tilan rakentaneet ajetaan ahneuksissaan tilalta pois heti tilaisuuden tullen. Luoja paratkoon, jos vanha emäntä kehtaa itse istuttamiaan marjoja poimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Talon rakentaminen välittömään läheisyyteen on virhe on talon jälleen myynnin kannalta kyllä virhe. Ihan reilusti kauemmas!!!
Muuttivat pois rivitaloon ja helpomman elämän ääreen kuten itse asian ilmaisivat heti kun oli mahdollisuus. Välillä käyvät auttamassa tilan töissä edelleen mistä olemme hyvin kiitollisia. Kesäisin viettävät paljon aikaa läheisen järven rannalla olevalla mökillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta on nykyihmisen itsekkyys, mikä tässäkin ketjussa loistaa. Ne, jotka ovat tilan rakentaneet ajetaan ahneuksissaan tilalta pois heti tilaisuuden tullen. Luoja paratkoon, jos vanha emäntä kehtaa itse istuttamiaan marjoja poimia.
Mitä ahneutta se on, jos tilan perinyt (usein kai vieläkin poika), haluaa tehdä siitä kodin itselleen ja puolisolleen? Ei voi olettaa, että tilaa seuraavana vuorossa hoitavan pitää asua muualla.
Joskus on vaan pakko luopua, mikäli haluaa, että tilaa jatketaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se hankala anoppi, joka en lähtenytkään muualle eli maat on myyty, mutta tilan päärakennus tontteineen jäi minulle. Vähän siinä oli miniällä kakistelemista, hän kun oletti, että tilakaupassa "kaikki" olisi tullut mukana. Tässä vain sattuu olemaan niin, että päärakenus on aikanaan tehty toisen tilan maille, lohkottu siitä ja saanut oman kiinteistötunnuksensa. Syytinkinä tulee polttopuut ja vesi, muuten vastaan kuluista itse.
Niin se menee, että tulevat miniät kuvittelevat omistavansa kaiken, kun tulevat minun ja mieheni rakentamaan taloon ja omaisuuteen. Pari ehdokasta oli juuri noin ajattelevia.
Onneksi poikamme löysi sen oikean ja he rakensivat tulevaisuuden samoille maille, mutta hieman pientä etäisyyttä meille, koska mekin haluamme omaa tilaa. 1km matkaa lapsenlapsilla juosta mummolaan.
Tähän kommentti. Itse olen maatilan kasvatti ja tiedän miten raskasta se on siis. Muutin kaupunkiin, palkkatöihin, ja mies kaupungista.
Miten joku laiska rahan perässä oleva tytönhupakko viitsisi mennä "tilalle miniäksi", eikö olisi helpompaa alkaa nylkemään jotain kaupunkilaismiestä? Maatilalla kuitenkin raskasta, välimatkat pidempiä kuin kaupungissa, ja kerros talossa elämä laiskalle (kuten minä..) niinikään kätevämpää kuin maalla?
Paljonko näitä loisivia miniöitä on todellisuudessa?
En siis ole itse loisiva nainen mutta JOS olisin, en mä nyt maatilalle olisi mennyt, appivanhempien silmän alle vieläpä?
Maataloudessa tehdään töitä silloin kun pitää, oli vappu, juhannus tai joulu, se on tämä maatalous yrittäjän arki. Karjatilalla on aamuksi navettaan joka päivä, sairaanakin pitää mennä tarvittaessa. Sitten kulissit voi olla semmoiset että on hirveästi velkaa ja kaikki pankin nimissä, autoja myöten.
Mutta onhan ne hyvät tuet, voi loisia pankon päällä ja rahaa tulee mitään tekemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juupa joo. Miksi sinne tilalle on pakko ängetä, jos niiden appivanhempien kanssa ei tulla toimeen?
Appivanhempien tulee osata luopua ja väistyä, jos tila siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Ihme epäjumalia ne maapaikat tuollaisille ikääntyville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vanhapari halusi muuttaa pois tilalta heti kun spv tehtiin. Itse olisimme voineet antaa ajan kulua, mutta teimme niin kuin toinen osapuoli halusi. Mutta sitten se muutto ei edennytkään. MITÄÄN ei oltu pakattu valmiiksi kun muuttopäivä koitti ja anoppi valitti, että hänet häädetään kotoaan. Eli selvisi, vain appiukko halusi tilalta pois. No muutto tehtiin ha meille jäi riesaksi kaikki muu paitsi heidän sänky, vaatteet ja osa astioista. Osa tavaroista lojuu edelleen meidän varastossa. Toinen sisko piti remonttiin asti paikkaa heidän koti-museonaan ja toista taas selvästi ahdisti meidän kohtelu. Haukkuja tulee kaikesta: tilanpidosta, väärästä seinän väristä, siitä että ei ole riittävästi mattoja lattialla... 1,5 km talojen välillä on 100 km liian vähän :( spv tehtiin 3 vuotta sitten ja edelleen kokevat tarpeelliseksi puuttua ihan kaikkeen ja ikävä kyllä haluavat osallistua tilantöihinkin.
Jos olisin kaupunkilaislikkana tämän tiennyt, en olisi tähän lähtenyt.Minä katselin vierestä, kun oma tytär rakastui maajussiin. Pellot siitä tilasta on vuokrattu pois eli on vain metsätila. Sukupolvenvaihdos on tehty, mutta vävyni äiti elää leskenä tilalla. Tila sijaitsee kaiken sivistyksen ulkopuolella, mutta tyttäreni oli valmis muuttamaan tilalle, koska paikka on vävylle rakas. Vävyn äiti oletti kuitenkin, että hän jatkaa tilalla asumista ja nuoret muuttavat jonnekin lähistölle ja tekevät päivätyönsä ohella tilalla töitä. Hulluhan tyttäreni olisi ollut, jos olisi lähtenyt työskentelemään tilalle, jota ei omista ja jossa ei saa edes asua. Nuoret ostivat oman talon muualta ja tilalle ei tule todellista jatkajaa, vaan paikka jää tulevaisuudessa tyhjilleen. Vävyn äiti ei ymmärrettävästi tästä päätöksestä ilahtunut. En kyllä itse olisi halunnut tytärtäni sinne raatamaan ja komenneltavaksi. Parempi näin.
Mitä ihmeen tilan töitä on silloin, kun ei ole karjaa eikä peltoja? Metsätöitä tietty, mutta ne ei todellakaan edellytä työskentelyä tilalla vaan jossain 700 metsähehtaarin alueella. Vai ajatteliko tyttäresi, että 50 ha metsää on niin iso tila, että se elättää kaksi aikuista ja lapset siihen lisäksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä sukupolvenvaihdos meni niin, että vanhempani myivät kaiken veljelleni alimmalla mahdollisella hinnalla. En edes tiennyt, mitä tarkoittaa sisarosuus. Myöhemmin olen saanut asua ilmaiseksi veljeni omistamassa mökissä. Täällä on paljon yhteisöllisyyttä ja autamme toisiamme. Toki välillä on riitoja. Käly on tyytyväinen, kun lastenhoitoapua on lähellä. Olisittepa nähneet äitini ilmeen, kun kälyni tilasi PYHÄT jouluruuat (niitä pitäisi valmistaa viikko 4x liian suuri määrä) ravintolasta, ja maalautti päärakennuksen mustavalkoiseksi, sekä pisti pihan uusiksi. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta on nykyihmisen itsekkyys, mikä tässäkin ketjussa loistaa. Ne, jotka ovat tilan rakentaneet ajetaan ahneuksissaan tilalta pois heti tilaisuuden tullen. Luoja paratkoon, jos vanha emäntä kehtaa itse istuttamiaan marjoja poimia.
Mitä ahneutta se on, jos tilan perinyt (usein kai vieläkin poika), haluaa tehdä siitä kodin itselleen ja puolisolleen? Ei voi olettaa, että tilaa seuraavana vuorossa hoitavan pitää asua muualla.
Joskus on vaan pakko luopua, mikäli haluaa, että tilaa jatketaan.
Se on se lesken asumisoikeus, se ohittaa perillisten vaatimukset. Ei kodista voi ulos ajaa siksi, että puoliso kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mikä kumma on ettei tulevat miniät vävyt saa suutaan auki.
heti selväksi. ettei vanhapari asu talossa ja sisaruksilla ei ole mitään asiaa sinne kun spv on tehty.
myöskään vanhapari ei käy auttelemassa tilan töissä eikä hoida kenenkään kakaroita.
ottakaa tämä puheeksi jo heti alkuun. nuoripari hoitaa tilan ja omat kakaransa.
näin se toimii eikä tule mitään riitoja.
Onko sinulla kokemusta aiheesta?
Miksi ei riitä se, että on savittu muuttopäivä, sovittu miten vanhapari osallistuu tilatöihin ja suostuttu siihen, että osallistuvat enemmän kuin halutaan. Sitä ei sovittu, että meille voi tulla milloin vain, vaikka siivoamaan kun mies on pellolla ja min(i)ä kaupassa. Myöskään vihjaukset omista rajoista ja myöhemmin niiden selvä kertominen eivät toimineet. Koska Hehän vain auttavat (ja kertovat sitten kaikille jotka kuuntelevat kuinka osaamattomia/laiskoja/huonoja nuoret on)
Ja lapset tosiaan mummon pitää saada hoitaa koska aina on niin tehty. Sitähän voi jokainen miettiä miten 70-luvulla maalla on lapset "hoidettu".
-se jonka anoppi loukkaantui kun lapsi laitettiin päiväkotiin.Suosittelen riittävän pitkää etäisyyttä, joillekin voi riittää 10 km. Tai vanhaaparia joilla on harrastuksia ja elämää tilan ulkopuolellakin.
Spv tuo varmasti eteen erilaisia tilanteita, mutta joillakin homma menee helpommin kuin toisilla.
Kyllä minä joskus surulla katselen maanviljelijäperheen lasta päiväkodissa, tuodaan klo 6 ja haetaan klo 17 ja vanhemmat on senkin jälkeen navetalla vielä 3 tuntia. Päivällä olisi lapselle aikaa, mutta ei, silloin lapsi on varhaiskasvatuksessa.
Meillä päärakennus lohkottiin omaksi tontikseen, vanha isäntäpari asuu siinä ja meillä nuoremmilla on talo 1 km päässä päätilasta. Koska kaikki pellot ei ole samassa lohkossa, niin tämä on hyvä ratkaisu. Anoppi ei käy meillä kuin kutsuttuna enkä minä mene hänen marjapensaisiinsa.
En ymmärrä tätä nuorempien hinkua päärakennukseen etenkään silloin, jos ei tuo mukanaan euroakaan. Tilasta saa hyvinkin maksaa miljoonia, harva miniä on valmis sijoittamaan tuollaista summaa. Kauppakirjaan he kuitenkin nimensä haluavat.
Tiedän parikin tapausta kun vanhemmilta saadaan edullisesti tontti taloa varten, rakennetaan heidän naapuriin. Ikkunoista katsotaan mitä milloinkin tehdään. Kun tulee ero- vaikea siihen on miniän tai vävyn jäädä asumaan. Usein vielä se talo on kaukana palveluista ja tosiaan-appivanhempien pihapiirissä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä päärakennus lohkottiin omaksi tontikseen, vanha isäntäpari asuu siinä ja meillä nuoremmilla on talo 1 km päässä päätilasta. Koska kaikki pellot ei ole samassa lohkossa, niin tämä on hyvä ratkaisu. Anoppi ei käy meillä kuin kutsuttuna enkä minä mene hänen marjapensaisiinsa.
En ymmärrä tätä nuorempien hinkua päärakennukseen etenkään silloin, jos ei tuo mukanaan euroakaan. Tilasta saa hyvinkin maksaa miljoonia, harva miniä on valmis sijoittamaan tuollaista summaa. Kauppakirjaan he kuitenkin nimensä haluavat.
👍
Minä katselin vierestä, kun oma tytär rakastui maajussiin. Pellot siitä tilasta on vuokrattu pois eli on vain metsätila. Sukupolvenvaihdos on tehty, mutta vävyni äiti elää leskenä tilalla. Tila sijaitsee kaiken sivistyksen ulkopuolella, mutta tyttäreni oli valmis muuttamaan tilalle, koska paikka on vävylle rakas. Vävyn äiti oletti kuitenkin, että hän jatkaa tilalla asumista ja nuoret muuttavat jonnekin lähistölle ja tekevät päivätyönsä ohella tilalla töitä. Hulluhan tyttäreni olisi ollut, jos olisi lähtenyt työskentelemään tilalle, jota ei omista ja jossa ei saa edes asua. Nuoret ostivat oman talon muualta ja tilalle ei tule todellista jatkajaa, vaan paikka jää tulevaisuudessa tyhjilleen. Vävyn äiti ei ymmärrettävästi tästä päätöksestä ilahtunut. En kyllä itse olisi halunnut tytärtäni sinne raatamaan ja komenneltavaksi. Parempi näin.