Kertokaa teidän tyttöporukoista...

Mulla on useampi eri kaveripiiri, jotka ovat muodostuneet eri elämänvaiheissa. Osa jo koulussa, osa opiskeluaikana, osa työpaikoilla ja osa taas eri asuinpaikkakunnilla. Olen aika sosiaalinen ja ottanut aina itsestäänselvyytenä että kavereita on paljon ja aina voi soittaa jollekulle tai löytää seuraa tekemään jotain kivaa.

Tilanne kuitenkin muuttui, kun muutin useammaksi vuodeksi yksin ulkomaille töihin aikuisella iällä. Kavereiden saamisen eteen olisikin pitänyt tehdä aika paljon töitä, kun kaikilla oli jo ne omat kaveriporukat. Minulla oli sellainen olo, että minulla on muutenkin jo tarpeeksi ystäviä Suomessa, eikä olisi huvittanut ruveta ystävystymään randomien ihmisten kanssa väkisin.

Sain lopulta jonkin verran kavereita, mutta eihän se sama ollut kuin kotimaassa. Monesti olin tosi surullinen kun oli vaikka ihana ilma ja olisi ollut kiva tehdä jotain kaverin kanssa, mutta ei ollut ketään jolle soittaa. Olin yksinäinen noina vuosina. Symppaan niitä jotka ovat aikuisiällä yksin, se on tosi surullista ja raastavaa eikä ole aina helppoa tutustua uusiin ihmisiin, kun kaikilla on jo ne omat kuviot.

Nyt olen takaisin kotimaassa ja joka päivä kiitollinen ystävistäni täällä.

Minullakin oli nuoruudessa pari kaveriporukka, mutta yhteydenpito on hiipunut kun elämäntilanteet muuttuneet. Sillon aikanaan joukkuekavereiden ja lukiokavereiden kanssa tuli vietettyä paljon vapaa-aikaa. Oltiin nuoria ja meitä oli 8-10, joten koen että kanssakäyminen ei ollut kovin syvällistä. Lähinnä juhlittiin, laitettiin ruokaa, katottiin leffoja, käytiin mökillä ja riehuttiin yhdessä. Osan tyyppien kanssa en tuntenut itseäni läheiseksi eikä jaettu mitään henkilökohtaisia asioita. Muutaman kansaa hengailtiin enemmän, mutta olin siihen aikaan tosi lukossa. En pystynyt jakamaan omia ajatuksia ja tuntemuksia asioista, joten mielestäni suhteet olivat pinnallisia.

Yhteiset isot juhlat tms. alkoivat lopulta ahdistaa kun tunsin itseni kovin erilaiseksi eikä ollut oikeen tarttumapintaa kenekään kanssa. En pystynyt ”antamaan” mitään näissä tilanteissa ja mietin vaan millon voi lähteä kotiin. Tässä vaiheessa olin juuri lopettanut alkoholin käytön, mikä aiheutti aina paljon kysymyksiä ja vaatimuksia miksi en voisi nyt kuitenkin juoda. Vähitellen jätin menemättä yhteisiin bileisiin. Lopulta yksi läheisimmistä kavereista poisti minut kaveriporukan yhteisestä whats upp ryhmästä, kommentoimatta asiaa mitenkään. Luki vain että X on poisti sinut ryhmästä. Järkytyin syvästi tästä, vaikka tavallaan aina toivoin että ei tarvisi kieltäytyä kutsuista tekosyyllä ja omalla toiminnallani aiheutin erkaantumisen. Koin itseni niin huonoksi kun en enää ”kelvannut” tähän kaveriporukkaan. Olin siihen aikaan tosi sulkeutunut joten en pystynyt kysymään asiasta heiltä tai puhumaan yleensä kenellekkään omista ongelmista ym. Tämä kokemus satutti kovasti ja koen edelleen pelkoa että ihmiset eivät pidä minusta.

Olen introvertti ja vanhemmiten olen huomannut että on hankala olla isossa porukassa. Pidän enemmän siitä että on muutamia läheisiä suhteita joissa pystyn olemaan vapautuneesti. Isossa porukassa/juhlissa turhaudun kun en saa yhteyttä kaikkiin. Välistä toki keveämpi juttelu ja hengailukin on jees. Vaikka tietyllä tapaa kaipaankin omaa porukkaa, luultavasti kokisin sen edelleen sosiaalisesti hankalaksi. Minun pitäisi tuntea ihmiset erittäin hyvin jotta pystyisin olemaan vapautuneesti oma itseni. Kadehdin ihmisiä joita pyydetään jonnekkin viettämään yhteistä aikaa. Välistä koen itseni yksinäiseksi ja tuntuu että kukaan ei halua nähdä minua. Vietän paljon aikaa puolisoni ja siskoni kanssa, lisäksi on yksi läheinen aikuisiällä löytynyt ystävä. Olen heistä kaikista tosi kiitollinen <3 Heidän kanssaan koen tulevan nähdyksi ja kuulluksi. Ystäväni yleensä lähtevät mielellään mukaan kun ehdotan jotain mutta eivät itse juuri viestiä laita. Koen että yhteydenpito on enemmän minun varassa.

Vietän paljon aikaa yksin, haahuilen luobnosaa metsissä, rannoilla, kaupungilla ja kahviloissa lukemassa sekä kirjoittamassa. Toisinaan olen hyvin surullinen tästä kavereisen puutteesta, toisinaan täysin tyytyväinen nykytilanteeseen :) Tämän kirjoittaminen toi kyllä taas kyyneleet silmiin

Mun tyttöporukalla on sellanen charmantti hopeakettu, jonka kanssa käydään yhdessä tanssimassa tangoa ja sitten iltaisin se vitsailee mmm

Mun tyttöporukka muodostui kouluaikoina. Ruuhkavuosina etäännyttiin mutta nyt kun lapset ovat aikuisia ja itse olemme vielä vedossa, on kiva viettää aikaa porukalla. Yhteinen lapsuus ja nuoruus tekevät sen, että kaikki voivat olla omana itsenään. Ei kannata yrittää esittää parempaa kuin on, kun toinen muistaa kaikki nolot tapaukset nuoruudesta .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen olettanut, että lähes kaikki kuuluvat ainakin jossain vaiheessa elämäänsä ystäväporukkaan, mutta ehkä se ei olekaan ihan niin yleistä kuin luulin. Olen introvertti ja sosiaalisesti kömpelö, en harrasta mitään joukkuelajeja, en käy kansalaisopiston kursseilla tai kuntopiirissä. Jotenkin olen silti onnistunut pääsemään muutamaan ystäväporukkaan. Vanhin porukka on yläaste/lukioajoilta. Alunperin meitä oli kuusi, nykyään enää kolme. Emme asu samalla paikkakunnalla ja jokainen elää melko kiireistä lapsiperhearkea, mutta yritämme nähdä edes pari kertaa vuodessa. Välillä on käyty mökillä tai baarissa, mutta useimmiten olemme yötä jonkun meistä kotona, jos muut perheenjäsenet ovat poissa. Nämä reissut on omanlaisiaan, kun tunnemme toistemme nuoruuden, lapsuudenkodit ja perheen, elämänvaiheet ym. Tämä voi olla myös rasite, koska olemme jokainen muuttuneet nuoruuden jälkeen, mutta oletamme toisen olevan se sama tyyppi kuin aina ennenkin, niin hyvässä kuin pahassa. Kaikesta huolimatta tämä porukka on läheisin, vaikka pidämme yhteyttä aika harvoin, emmekä esim. soittele lainkaan, eivätkä puolisomme ole ystäviä keskenään.

Lisäksi on yliopistoaikoina syntynyeet porukat 2 kpl, jotka kuitenkin hajosivat lopullisesti valmistumisen jälkeen. Emme ole olleet enää missään yhteydessä, lukuun ottamatta yhtä henkilöä, josta tuli minulle todella hyvä ystävä.

Miehen kautta on omat ystäväporukat, kun olen tutustunut miehen kavereiden puolisoihin. Työpaikalla on useampikin ystäväporukka (yksi oman konttorin väen kanssa ja pari muuta saman konsernin sisällä), joiden kanssa on nähty joskys vapaallakin, mutta lähinnä työpaikan riennoissa muutaman kerran vuodessa. Sitten on vielä koiraharrastuksen kautta löytyneitä ihmisiä, joista voi ehkä kehittyä ystäväporukka ajan saatossa.

Ja toki on omat ja puolison sisarukset perheineen ja lapsineen. Nämä lähiukulaiset eivät ehkä lukeudu virallisesti ystäviini, mutta tapaamme todella isolla porukalla pari kertaa vuodessa. Omat lapset ovat toivottavasti vielä aikuistuttuaankin hyviä ystäviäni, ja perheensä myös.

Jos olisin instassa, niin johan näitä lössejä kuvaamalla saisin elämäni näyttämään huomattavan sosiaaliselta, mikä ei voisi olla kauempana totuutta :D

Et sinä mitenkään introvertilta vaikuta.

Ei introverttius tarkoita sitä, etteikö voisi tuntea paljon ihmisiä.

Vaihettiin veretki. Meit on jäänyt muutama ja jotkut ei mitään tietoa enää. Oli sovittu olaan aina samaa puolta joka asiassa no osa uohti ja petti meijät. Tiedän mä muitakin jotka vaihtanut verte. 

Itselläni on useampi "tyttöporukka", joihin kuulun. Yksi on muodostunut täysin sukulaisuussuhteiden perusteella (neljä suht samanikäistä naista, ikää n. 30v). Näiden kanssa on jaettu kaikki ilot ja surut sekä mummola lapsuudesta saakka. Yksi sukulaisnaisista ehdottomasti läheisin, mutta esim. lapsen kummiksi voisin harkita myös muita tästä porukasta. Toinen kaveriporukka muodostui vasta muutama vuosi sitten, uudenvuoden juhlissa. Juteltiin, todettiin että tykätään urheilla, ja pistettiin tavoitteita kesälle (humalassa). Itse olen sen tyyppinen, että lähestyn helposti kivoja tyyppejä, laitan viestiä jne. Jokainen saa sitten itse päättää, vastaako vai ei :D Näidenkin tyttöjen perään viestitin, kysyin olivathan tavoitteissa edelleen mukana. Siitä sitten alettiin treenaamaan, juostiin kesällä puolimaratonia, pyöräiltiin ja uitiin kilpaa. Käytiin mökkilomalla, lounailla ja piknikillä. Kolmas porukka on löytynyt miehen kautta ja nyt lähentynyt lasten myötä. Nähdään sekä lapset mukana että ilman, joskus myös miehetkin mukana, haha. Tehdään kaupunkireissuja sekä vieraillaan ristiin. Käydään syömässä, puistoissa jne.

Tyttöporukoista itselläni on sellainen ajatus, että ne voivat toimia tosi kivasti. Silti, harvoin näistä porukoita kaikki tuntevat kaikkia läpikotaisin. Itselläni ainakin jokaisesta porukasta on se yksi läheisin ystävä ja yksi vieraampi. Jokaisessa porukassa on myös sellaisia, joiden kanssa ei juuri tule oltua tekemisissä ellei koko porukka ole kasalla.

Mulla on hyviä ystäviä, sekä useampia sellaisia 3-4 hengen naisporukoita missä vietetään aikaa yhdessä. Kai niitä voi aikuisenakin hankkia? Lapsuudesta jääneet kaverit on lähinnä yksittäisiä, joita näen kaksin.

1. lapsuuden kaveriporukka - tavattiin 30 vuotiaaksi asti - porukkaan kuului 4-8 henkeä. Pidän enää yhteyttä vain parhaimpaan kaveriini - ollaan tunnettu 8 vuotiaasta asti.

2. opiskeluajan kaveriporukka - 4 henkeä - tavataan enää n kerran vuodessa yhteisen perinteen tiimoilta. Muuten facessa viestittelyä

3. aikuisuuden kaveriporukka/työelämän kaveriporukka 3 henkeä. Nähdään 2-4 kertaa viikossa kaljan ja harrastusten parissa. 

Avovaimo, lapset ja veli muita läheisiä.

KORJAAN - nähdään 2-4 kertaa kuukaudessa kaljan ja harrastusten parissa

Neljän hengen porukka, tutustuttiin lukiossa. Opiskeluaikana erkaannuttiin, kaikki alkoi seurustella tahoillaan jne, mutta sitten pari kavereista erosi, muutti takaisin lähemmäs kotipaikkakuntaa ja ne opiskeluaikojen kaveriporukat levisi ympäri Suomen, jolloin lähennyttiin uudelleen ja vähän syvemminkin kuin silloin ennen. Meitä yhdistää esim arvomaailma: ollaan aika maanläheistä porukkaa, luontoarvot tärkeitä, kukaan ei ole erityisemmin materian ja maineen perään, enemmänkin sellaista hidasta elämää arvostavia. Ollaankin päädytty kaikki töihin sotealalle, vähän erilaisiin hommiin vaan. Tavataan myös erikseen toisiamme, ollaan toistemme lasten kummejakin.

Lisäksi on opiskeluaikojen kaveriporukka, kolme naista ja yksi mies, jolla tavataan harvoin kun asutaan aika eri puolilla Suomea, nyt varsinkin kun useammalla on pieniä lapsia niin ei ole helppo irtautua. Mutta juttu luistaa kyllä, meillä on wa ryhmä jota kautta viestitellään paljon. Meitä yhdistää varmaan samantyylinen huumorintaju, ja toki se ammatinvalinta kun samalla alalla ollaan.

Meillä oli pitkään opiskelujen jälkeen vaihtelevasti 5-10 tytön porukka. Bailattiin, mökkeiltiin, kotipippaloita, tupaantuliaisia, häitä. Sit kun tuli miehiä kuvioon, porukkaan tuli myös pariskuntia. Kun alkoi lapsia syntyä, tapailut väheni ja loppui porukalla. Olen kaikkien kanssa ystävä edelleen.

Nyt on enemmän pariskunta-juhannuksia, sukulaisiakin mukana. Iso lössi meitä 60+ kokoontuu samalle terassille miltei viikoittain kesäaikaan kahvia/kaljaa, siis tapaamme päivällä. Joskus innostumme iltakaraokeen(jos jaksamme valvoa!)

Aika luonnollista mielestäni että porukat vaihtuu elämisen mittaan.

Tahtoisin kyllä vieläkin vanhempana asua, kuten Kämppikset siinä sarjassa, kun jaetaan ilot ja surut ja rakkaudet...

Yksi harrastuksen tiimoilta muotoutunut kolmen hengen porukka. Meitä ei oikeastaan yhdistä mikään muu kuin harrastus, ollaan ihmisinä tosi erilaisia. Muutama vuosi sitten tehtiin yhdessä viikonloppureissujakin, nyt on vähän yhteydenpito laantunut.  Olen itse tietyllä tavalla kolmas pyörä porukassa eli ne kaksi muuta ovat keskenään enemmän tekemisissä

En oikein jaksa ihmisiä, tykkään olla yksin ja  kotona ja jos käyn jossakin, esim harrastustilaisuuksissa, menen mieluiten yksin

Meidän tyttö porukasta melkein kaikki on Onlyfansiisa tienaamasa. 

En kylla usko etta voi olla. 

Meilla on ollut tiivis kolmen naisen ryhma viimeiset 10+ vuotta.  Ollaan nyt 30+ ja huomaan etta selkeasti aletaan ajautumaan erilleen.  Mina ja toinen naista tyypeista asutaan samassa kaupungissa, ja kolmas on muuttanut suht kauas.  Kellaan meista ei ole perhetta eika lapsia.

 Taman paikallisen kaverin kanssa harvoin naemme.  Hanella on uusia ystavia, ja priorisoi nama taysin.  Jos tarvitsee esim.  muuttoapua niin sitten vanhan kaverin apu tietty kelpaa, kun kuitenkaan pintaliitokavereilta ei voi kysya mitaan oikeaa apua.  

 Itse olen tehnyt vahan elamantaparemonttia viime vuosina,  elan suht terveellista ja hiljaisempaa kaukana yoelamasta.  Minulla on nykyaan positiivinen tulevaisuudenkuva, ja suunnittelen uudelleenkouluttautumista jne muuta kivaa, josta olen onnellinen.  Kuitenkin esim. Whatsappissa meidan ryhmakeskustelut pyorii lahinna Tinder-miesten tiimoilla.  Tama kauempana asuva kaveri on lahinna kiinnostunut taman toisen kaverin deittiappi- kuvioista ja koen etten oikeen itse saa enaa minkaanlaista tukea tai ylipaataan yhtaan mitaan tassa kaverikuviossa.  Mitahan ylipaataan teen tyossa ryhmachatissa muutakuin kommentoin ja tsemppaan heidan juttujaan.

En tieda onko mahdollista tassa iassa enaa loytaa tyydyttavampia kaverisuhteita?

Alle parikymppisenä työpaikalla tutustuin työkaveriin ja 10 vuotta myöhemmin toisella työpaikalla toiseen työkaveriin ja nykyään jälkimmäisestä kymmenen vuotta myöhemmin olemme olleet jo useamman vuoden keskenään tiiviimpi kaveriporukka. Molempien kanssa aloimme olemaan tekemisissä työpaikan ulkopuolellakin vasta ollessani vaihtamassa uuteen työpaikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole koskaan ollut tyttöporukkaa myöskään. Minulla on 2 naispuolista hyvää ystävää, mutta he tuntevat toisensa vain minun kautta ja useimmiten välimatkan vuoksi tapaan heitä 1 kerrallaan. Yksi ystävä asuu 200 km päässä, toinen 500 km päässä. Se on harmi. Tutustuin molempiin koulun/opiskelun kautta ja minulla on ikävä sitä, kun asuin jomman kumman kanssa samalla paikkakunnalla.

Olen introvertti enkä oikein haluakaan tutustua uusiin ihmisiin, tapaisin mieluummin ystäviäni. Joskus nuorempana kaipasin porukkaa, mutta nyt olen tajunnut, että en välttämättä jaksaisi ylläpitää ihmissuhdetta kaikkien porukan jäsenten kanssa. Viihdyn sittenkin enemmän yksin tai kahdestaan jonkun ystävän kanssa, kuin porukassa.

Porukoissa pitää pystyä nauttimaan siitä ns. pinnallisesta yhdessäolosta. Sitten voi olla johonkin harrastukseen liittyvä porukka, jota sitoo se yhteinen mielenkiinnon kohde. 

Meitä on useamman naisen vakiopoppoo, ja säännöllisesti kokoonnutaan siiderin ääreen puhumaan kikuleista.

On kaksi ystäväporukkaa, ensimmäinen koostuu nuoruuden ystävistä, ollaan pysytty erilaisten tilanteiden läpi ystävinä. On siis tullut uusia puolisoja, mutta 3 pariskuntaa pysynyt myös yhdessä sieltä saakka. Jotkut on nyt sinkkuja myös. Elämäntilanne ei siis sinällään ole erottanut, vaan aina kun kokoonnutaan, on yhtä hauskaa ja välitöntä. Nyt alkaa heilläkin, joilla on lapsia (on myös lapsettomia pareja) olemaan teinit tai vanhemmat lapset, joten aikaa tavata isommalla porukalla on enemmän ja se on helpompaa. Vilkas kesä tulossa mökkeilyineen!

Sitten on ns. puhdas tyttöporukka, eli eri ikäisiä naisia, jotka ollaan tutustuttu toisiimme toistemme kautta. Esim. minä tutustuin erääseen opiskelukaverini kautta ja hän tutustutti minut kahteen työkaveriinsa. Tämän porukan kanssa risteillään, mökkeillään, käydään syömässä, jne. Tavataan mahdollisimman usein kaikki, mutta se on aika vaikeaa aikataulujen vuoksi, joten yleensä laitetaan vaan viestiä, että X on tällöin tuolla, tervetuloa kaikki ja ne tulee, ketkä pääsee. Näin on mukaan tullut siis uusiakin ystäviä. Pisimpään toisensa tuntenut joukko on 8 naista.

Olen itse kokenut, että varsinainen salaisuus molemmissa porukoissa tai siis koossa pysymisessä on joustavuus. Pitää ymmärtää, että elämäntilanteet muuttuu, joka ei ennätä pitkään aikaan mukaan, mutta häneen voi pitää yhteyttä wa-ryhmän kautta ja muutenkin laittaa ihan yksityisesti huikkaus miten menee. Pitää ymmärtää ihmisten erilaisuus, ei kaikki kiinnosta kaikkia, joten turha yrittää aina tehdä vain semmoista, mihin kaikki osallistuu. Joskus muut menevät esim. laskettelemaan, eikä se mulle ole mikään ongelma, etten ole mukana. Mä olen sitten siellä mökillä taas mukana.

Ennen kaikkea pitää arvostaa jokaista arvokkaana ystävänä, koska minkäs takia muuten yhtä pidettäisiin. Sanomista voi ja saa tulla, kunhan se sanotaan suoraan ja ollaan reiluja. Huumoria ei koskaan kannata unohtaa.

Olen todella kiitollinen ystävistäni, mutta joskus kyllä salaa kaipaisin semmoista "naapurintyttöä", eli lapsuuden kavereita, joiden luona saattoi piipahtaa noin vaan, istahtaa hetkeksi jne. ilman järjestelyjä, sopimisia, sataa viestiä, missä ja kuka ja milloin. Mutta se olisi jo liian hyvää tuuria!

Onko teillä tyttöporukoilla yhteisiä dil dofestareita?