Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minulla on salaisuus, jonka peittely vaatii jatkuvaa valehtelua
19.05.2020 |
Lyhyesti: olen mielenterveysongelmien vuoksi aikanaan työkyvyttömyyseläkkeen saanut, kouluttamaton nainen. Olen tämän lisäksi myös naimisissa oleva perheenäiti.
Se, mikä olen, on jatkuva ongelma. Minulle itselleni lähinnä, mutta välillä myös muille. En haluaisi kertoa totuutta itsestäni enää kenellekään, sillä totuuden tullessa ilmi, olen enää vain kouluttamaton, tk-eläkkeellä oleva kummajainen. Mitä ikinä olinkaan toisille ennen tämän faktan ilmituloa, katoaa aina. En ole enää se kiva kaveri tai normaali, oman lapsen kaverin äiti, vaan epäilyttävä hullu - näin kärjistäen.
Taas tänään olisi edessä uuden ihmisen kanssa ajanvietto, koska lapseni on menossa kylään uuden kaverin luo. Mitä helvettiä minä kerron itsestäni? Valehtelen, että opiskelen? Sanon, että olen kotiäiti (ei sitäkään kukaan pidä hyvänä asiana)? Sanon, että olen työtön? Jatkokysymyksiin, kuten koulutukseen ja työhistoriaan valehtelen jotain sujuvaa?
Auttakaa, melkein itken täällä, kun en jaksaisi sitä samaa kuluttavaa henkistä rumbaa, jossa poikkean normaalista ja saan pitkiä katseita, hiljaisuutta ja lopulta sitä, että jätetään kaiken ulkopuolelle.
Kommentit (215)
Minä sanoisin vain olevani kotiäiti ja, että keskityn nyt lapsiini, jos työpaikoista utelevat. Sen enempää asiasi ei muille kuulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
147 tässä. Kyllä, minusta on moraalisesti väärin valehdella lapsille, kuin myös lasten vanhemmille jos lapset ovat jatkuvasti tekemisissä keskenään. Jos kotona on hyvät oltavat, ei ole mitään 100% aukiolemista kertoa lapsen ystävän vanhemmille että on sairaseläkkeellä tai mielenterveyskuntoutuja, mutta sairaus on kontrollissa.
Minun äitini oli paranoidinen ja maaninen heikolla sairaudentunnolla varustettuna. Omaa lapsuuttani on leimannut häpeä ja valehtelu ja olen itse sen vuoksi sairastunut sekä syömishäiriöön että masennukseen. Äiti käski valehtelemaan kaikille työskentelevänsä kotona verkostomarkkinoinnin parissa.
Tietenkin jossain kohtaa ystävät rupesivat ihmettelemään et miksei meidän äiti koskaan tee sitä työtä kun oltiin meillä, vaan katsoi esim.
telkkaria monta tuntia putkeen ja kyseli outoja kuten että onhan meillä kännykät pois päältä mikron vieressä. Osaatte varmaankin arvata ettei enää hengailtu meillä sen jälkeen.
Yhden ala-asteelta asti läheisen ystävän kanssa meni homma vaikeaksi yläasteella, kun haluttiin ystävän kanssa lähteä keikalle toiseen kaupunkiin ja ystävän porukat vaati jutella meidän äidin kanssa asiasta. Äiti jotain sekoili siinä tapaamisessa ja ystävän porukat päätti että olen huonoa seuraa, luulivat äitiäni juopoksi. Olisin kuollakseni halunnut kertoa totuuden, mutta häpeä ja äidin kiellot estivät.
Että ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä tästä puhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vääristävää stigmatisointia että mielenterveysongelmista vaietaan täysin
Jep, niin on. Mutta luepa viestisi uudelleen ja mieti sisimmässäsi hetki, haluaako ihmiset sinunlaisillesi ihmisille alkaa avautua omasta sairaushistoriastaan?
Ps. Kenelläkään ei ole VELVOLLISUUTTA kertoa henkilökohtaisia asioitaan, ei edes uteliaille lasten ystävien vanhemmille. Kunnioita sitä.
Olisiko sinusta ok jos saisit tietää, että tuntemasi ihminen on valehdellut sinulle ammattinsa vain siksi, että on olettanut sinusta pahinta?
Haluun jakaa mun oman kokemuksen. Mutta koska tiedän, mitä masennus, paha olo, pelko, häpeä, ahdistus ynnä muut toimintakykyä rajoittavat asiat on, niin en halua "leijua" ja antaa viestiä että tähän pystyy kun vaan on oikea asenne, vaan tiedostan, että aina ei pysty, eikä kaikilla ole samanlaiset olosuhteet kuin mulla. Mä oon tosi hankalista oloista ja kärsinyt paljon mielenterveysasioista. Häpesin yhtään puhua mun tilanteesta rehellisesti tai edes vähääkään. Mutta hoitokontaktien menestyksellisyyden myötä ja varmaan osin oman työskentelyn ja olosuhteiden sekä sattuman myötä mun tilanne alkoi parantua ja sitä mukaa myös mun oma pelko leimaantumisesta väheni. Sitten aloin uskaltaa olla avoimempi sellaisissa tilanteissa, joissa en muuten olisi uskaltanut. Ja olen nyt päätynyt sellaiseen pisteeseen, ettei mua kiinnosta yhtään, mitä uudet tuttavuudet minusta ajattelee, koska minulla on ympärillä mut läpikotaisin hyväksyviä ihmisiä. Se tunne on sanoinkuvaamattoman hieno, kun ei enää mieti, mitä tuokin ajattelee jos kerron että hitsi nyt ahdistaa vähän tää ihmispaljous tai kerron että "silloin kun olin tosi masentunut niin..." . Toivon että mahdollisimman moni saisi kokea tän ihanuuden. <3
Sano,että sulla on vakava perussairaus,jonka vuoksi eläke. Ei kukaan jää jankuttamaan, että mikä tauti. Esim ms-tauti,epilepsia ja siolistosairaudet voi viedä nuorena eläkkeelle ja ei nekään aina päälle näy.Mt- ongelma on sairaus muiden joukossa,mutta ymmärrän,että on vaikea uusille ihmisille kertoa.
Tsemppiä sulle. Älä eristä itseäsi. Olet ihan yhtä hyvä kuin kaikki muutkin,äitinä ja ihmisenä sekä kansalaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
147 tässä. Kyllä, minusta on moraalisesti väärin valehdella lapsille, kuin myös lasten vanhemmille jos lapset ovat jatkuvasti tekemisissä keskenään. Jos kotona on hyvät oltavat, ei ole mitään 100% aukiolemista kertoa lapsen ystävän vanhemmille että on sairaseläkkeellä tai mielenterveyskuntoutuja, mutta sairaus on kontrollissa.
Minun äitini oli paranoidinen ja maaninen heikolla sairaudentunnolla varustettuna. Omaa lapsuuttani on leimannut häpeä ja valehtelu ja olen itse sen vuoksi sairastunut sekä syömishäiriöön että masennukseen. Äiti käski valehtelemaan kaikille työskentelevänsä kotona verkostomarkkinoinnin parissa.
Tietenkin jossain kohtaa ystävät rupesivat ihmettelemään et miksei meidän äiti koskaan tee sitä työtä kun oltiin meillä, vaan katsoi esim.
telkkaria monta tuntia putkeen ja kyseli outoja kuten että onhan meillä kännykät pois päältä mikron vieressä. Osaatte varmaankin arvata ettei enää hengailtu meillä sen jälkeen.Yhden ala-asteelta asti läheisen ystävän kanssa meni homma vaikeaksi yläasteella, kun haluttiin ystävän kanssa lähteä keikalle toiseen kaupunkiin ja ystävän porukat vaati jutella meidän äidin kanssa asiasta. Äiti jotain sekoili siinä tapaamisessa ja ystävän porukat päätti että olen huonoa seuraa, luulivat äitiäni juopoksi. Olisin kuollakseni halunnut kertoa totuuden, mutta häpeä ja äidin kiellot estivät.
Että ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä tästä puhun.
Kannattaisi työstää noita asioita enemmän. Terapia voisi auttaa sinua. Luultavasti lopputulos olisi ollut sama vaikka äitisi olisi avoimesti kertonut ongelmistaan.
Vierailija kirjoitti:
147 tässä. Kyllä, minusta on moraalisesti väärin valehdella lapsille, kuin myös lasten vanhemmille jos lapset ovat jatkuvasti tekemisissä keskenään. Jos kotona on hyvät oltavat, ei ole mitään 100% aukiolemista kertoa lapsen ystävän vanhemmille että on sairaseläkkeellä tai mielenterveyskuntoutuja, mutta sairaus on kontrollissa.
Minun äitini oli paranoidinen ja maaninen heikolla sairaudentunnolla varustettuna. Omaa lapsuuttani on leimannut häpeä ja valehtelu ja olen itse sen vuoksi sairastunut sekä syömishäiriöön että masennukseen. Äiti käski valehtelemaan kaikille työskentelevänsä kotona verkostomarkkinoinnin parissa.
Tietenkin jossain kohtaa ystävät rupesivat ihmettelemään et miksei meidän äiti koskaan tee sitä työtä kun oltiin meillä, vaan katsoi esim.
telkkaria monta tuntia putkeen ja kyseli outoja kuten että onhan meillä kännykät pois päältä mikron vieressä. Osaatte varmaankin arvata ettei enää hengailtu meillä sen jälkeen.Yhden ala-asteelta asti läheisen ystävän kanssa meni homma vaikeaksi yläasteella, kun haluttiin ystävän kanssa lähteä keikalle toiseen kaupunkiin ja ystävän porukat vaati jutella meidän äidin kanssa asiasta. Äiti jotain sekoili siinä tapaamisessa ja ystävän porukat päätti että olen huonoa seuraa, luulivat äitiäni juopoksi. Olisin kuollakseni halunnut kertoa totuuden, mutta häpeä ja äidin kiellot estivät.
Että ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä tästä puhun.
Kaikki jotka syövät mielialalääkkeitä EIVÄT ole kuten äitisi. Sinulla itselläsi trauma joka värittää todellisuutta, jos on tietystä aihepiiristä kyse.
Ihan tavalliset ihmiset syövät mt lääkkeitä, kuten esim minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelijöille tiedoksi, että sellaisiakin on, jotka ovat saaneet nuorena eläkkeen "ihan vaan" vakavan masennuksen vuoksi. Vihaa ei kannata suunnata noihin ihmisiin. Tässä on lopputulos, kun hoito ja hoidon tarve eivät kohtaa. Lääkepainotteinen mielenterveyden hoito suorastaan tekee uusia työkyvyttömyyseläkeläisiä. Kun potilailla ei ole mitään muuta kuin resepti käteen ja vähän käyntejä hoitajalla. Niin menee vuosi ja toinenkin, kunnes lääkärikin toteaa, että mitään ei muka ole tehtävissä. Tuolla tyylillä ei olekaan.
Mä oon ollut kohta 20 v. kotiäiti ja kotirouva. Ikinä en ole saanut osakseni paheksuntaa. Julkista ainakaan. Kamalaa lukea, että kotiäitiys koetaan asiaksi, jota pitäisi hävetä 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelijöille tiedoksi, että sellaisiakin on, jotka ovat saaneet nuorena eläkkeen "ihan vaan" vakavan masennuksen vuoksi. Vihaa ei kannata suunnata noihin ihmisiin. Tässä on lopputulos, kun hoito ja hoidon tarve eivät kohtaa. Lääkepainotteinen mielenterveyden hoito suorastaan tekee uusia työkyvyttömyyseläkeläisiä. Kun potilailla ei ole mitään muuta kuin resepti käteen ja vähän käyntejä hoitajalla. Niin menee vuosi ja toinenkin, kunnes lääkärikin toteaa, että mitään ei muka ole tehtävissä. Tuolla tyylillä ei olekaan.
T. Entinen toivottomaksi tapaukseksi määritelty kuntoutuja.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ollut kohta 20 v. kotiäiti ja kotirouva. Ikinä en ole saanut osakseni paheksuntaa. Julkista ainakaan. Kamalaa lukea, että kotiäitiys koetaan asiaksi, jota pitäisi hävetä 🙄
Tuo on pitkä aika työelämän ulkopuolella. Montako lasta sinulla on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse vakavien traumojen invalidisoiman vanhemman lapsena, ja kausittaisesta masennuksesta kärsivänä työttömänä äitinä on pakko sanoa, että ap:n tarina siitä, ettei terapiakokemusta tai hoitokontaktia ole, herättää epäilyksiä.
Kaksisuuntaiset pääsivät n. 10 vuotta sitten sairaseläkkeelle helpommin kuin nyt, mutta en tiedä yhtään tapausta jossa vakuutusyhtiö ei olisi vaatinut kuntoutustoimintaa ennen eläkepäätöstä. Seksuaaliväkivallan uhreista äärimmäisen harva voi elää tasapainoista elämää ilman eheyttävää terapiaa, ja harva ponnistaa syvästä depressiosta normaaliin perhe-elämään pelkällä lääkityksellä.
Tai sitten tilanne ei ole ihan kamalan hyvä noin tulevaisuutta ajatellen. Jos häpeä omasta psykohistoriasta on noin leimallinen 36-vuotiaana eikä hoitokontaktia tai tulevaisuuden toiveita ole, voi edessä
olla vielä paljon työtä, vaikka nyt olisi tasapainoisempi vaihe.
Toivon että voisit tulla sinuiksi oman elämänpolkusi kanssa, ja saisit itsetuntoa vaikkapa sitten kiinnostuksenkohteittesi kautta! Opiskelun ei tarvitse olla tavoitteellista, ja esim. kirjoittamista voi opiskella myös mielenterveyskuntoutujien ryhmissä. Jos vakuutus korvaa kohtuullisen eläkkeen ja mies on palkkatöissä, olisi lastenkin kannalta hyvä löytää joku oma juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vääristävää stigmatisointia että mielenterveysongelmista vaietaan täysin
Jep, niin on. Mutta luepa viestisi uudelleen ja mieti sisimmässäsi hetki, haluaako ihmiset sinunlaisillesi ihmisille alkaa avautua omasta sairaushistoriastaan?
Ps. Kenelläkään ei ole VELVOLLISUUTTA kertoa henkilökohtaisia asioitaan, ei edes uteliaille lasten ystävien vanhemmille. Kunnioita sitä.
Olisiko sinusta ok jos saisit tietää, että tuntemasi ihminen on valehdellut sinulle ammattinsa vain siksi, että on olettanut sinusta pahinta?
Olen eri, mutta olisi ok edellyttäen että ihminen toimii samoin myös muiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanot reilusti että olet mielipuoli kotiäiti. Harva siitä kategoriasta täyspäinen on.[/quote
Mulla on aika sama tilanne, vaikka olenkin ollut pitkällä sairauslomalla (autismikirjoa) opinnoistani. Mutta kun olen katsellut lapseni kavereiden perheenjäseniä, tunnen olevani erittäin täyspäinen. Mielipuolet äidit ovat usein kiusaajia ja hyvin negatiivisia ja kateellisia tapauksia. Heihin verrattuna tunnen olevani hyvinkin terve ja normaali äiti ja nainen.
Voimia sinulle ja rohkeutta olla oma ihana itsesi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan valehdellut mitään. Olen 61v
Paitsi nyt tuli ensimmäinen vale.
Ei ollut valhetta.En ymmärrä miksi pitäisä valehdella?En ole koskaan ollut sellaisessa tilanteessa.
Minulla on myös kristillinen vakaumus ,siihen kuuluu rehellisyys.
En myöskään tietenkään varasta enkä kiroile.
Ap, ihan vilpittömästi kysyn että häpeätkö koska sinussa elää jokin toive siitä, että saavuttaisit elämässäsi jotain muutakin kuin äitiyden?
Jos nimittäin näin on, sinun olisi todella hyvä hakeutua terapeutin pakeille joka voisi auttaa sinua uudelleenrakentamaan identiteettiäsi. Et ole 36-vuotiaana äitinä enää sama ihminen kuin nuorempana, kun sait diagnoosisi ja eläkepäätöksen. On kammottavan pelottava ajatus luopua siitä minäkuvasta, jonka hyväksyminen oletettavasti vei aikaa ja oli vaikeaa.
Me kaikki kehitymme ja muutumme elämän myötä, myös sinä. Sinun ei tarvitse olla koskaan vahva, urhea tai kykeneväinen samaan kuin jotkut toiset joille elämässä porskuttaminen on helpompaa. Mutta sinun ei myöskään tarvitse olla loppuelämäsi myöskään potilas ❤️
Vierailija kirjoitti:
Mikä ap. n miestä vaivaa kun on ottanut naisen joka on mielenterveys ongelmusta eläkkeellä ja tehnyt vielä lapsia?
AP on tietenkin valehdellut sille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan valehdellut mitään. Olen 61v
Paitsi nyt tuli ensimmäinen vale.
Ei ollut valhetta.En ymmärrä miksi pitäisä valehdella?En ole koskaan ollut sellaisessa tilanteessa.
Minulla on myös kristillinen vakaumus ,siihen kuuluu rehellisyys.
En myöskään tietenkään varasta enkä kiroile.
Uskovaiset ovat pahimpia valehtelijoita ja lähimmäisen selkäänpuukottajia. Osaavat vai peittää sen paremmin kuin muut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ap. n miestä vaivaa kun on ottanut naisen joka on mielenterveys ongelmusta eläkkeellä ja tehnyt vielä lapsia?
AP on tietenkin valehdellut sille.
Kuvottavat juttusi kertovat vain sinusta itsestäsi ja tunneköyhyydestäsi.
Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, traumaperäinen stressihäiriö kiusaamisesta ja häirinnästä. Mieheni tietää minusta kaiken ja rakastaa minua. 18 vuotta jo.
Ymmärrätkö sinä edes mitä rakkaus on? Vai odotteletko edelleen sitä täydellistä ihmistä jota ei ole olemassakaan.
Minusta tuntuu vahvasti siltä että olen tasapainoisempi ihminen ja kumppani kuin sinä olet. Kuinka sinulle tulee edes mieleen sanoa jotain tuollaista. Oletko todella aikuinen ihminen?
Alue: Aihe vapaa
Musta on ihan väärin ajatella että ihmiset olis normaaleja tai ei-normaaleja. Ahdistuneisuus tai masentuneisuuskin voi olla sellaisia jatkumoja, joillain niitä piirteitä on enemmän ja joillakin vähemmän, joillakin niitä on nyt ja joillakin ei ole nyt mutta on joskus ollut. Pitäisi muistaa että KAIKENLAISET tunteet on inhimillisiä. Ja koska me ollaan ihmisiä, niin meillä on ihmisen tunteita eli ollaan inhimillisiä.