Minulla on salaisuus, jonka peittely vaatii jatkuvaa valehtelua

Ala opiskella jotain, niin sitten voit käyttää sitä.

Mitä jos vaan sanot että olet se hullu naapurin akka ja nauraa räkätät päälle.

Sanot että olet elämäntapa työtön, töissä käynti ei kiinnosta ja miehesi tienaa niin hyvin ettei tarvitse käydä töissä.

Rauhoitu, kaikki on hyvin. Sinulla on terve lapsi, koti, ilmeisesti myös puoliso arkeasi jakamassa? Mikset voisi olla kotiäiti, mitä oletkin? Työsi kotona on arvokasta. Mitä harrastat?

Mitkään terveystiedot tai diagnoosit eivät kuulu muille kuin lääkärillesi ja terveydenhuoltohenkilökunnalle. Heitä sitoo vaitiolovelvollisuus, syystä.

Kerro olevasi kotiäiti.

Minkälainen mielen vointisi on nykyään? Oletko pohtinut, haluaisitko opiskella jotakin ja riittäisivätkö voimasi siihen? Oletko saanut tukea ja apua?

Kertoisin totuuden. Tuo salailu ja valehtelu on rasittavaa kun pitää muistaa mitä kullekkin on tarinoinut.

Voit jättää omaan arvoonsa ihmiset jotka pitävät sinua hulluna kummajaisena. Mitä arvoa heidän mielipiteellään on?

Ole mieluummin rehellinen, mt-ongelmainen ja kouluttautumaton, joka aikoo seuraavaksi rohkeasti opiskella, eli tulla opiskelijaksi, ja sitä myötä kouluttautuneeksi.

Nythän olet kouluttamaton, mt-ongelmainen ja kaiken lisäksi epärehellinen.

Olet nyt tehnyt itsellesi melkoisen noidankehän. Eihän tuollainen elämä ole elämää - jatkuva valehtelu. Kuulostat kuitenkin ihan normaalilla omallatunnolla ja empatiakyvyllä varustetulta ihmiseltä, jota jatkuva valehtelu satuttaa. Mitä sitten jos valheilla saisit rakennettua ystävyyssuhteen? Mieti miltä tästä ystävästä tuntuisi jos saisi myöhemmin tietää että kaikki on ollut valetta? Ei varmaan kauhean kivalta. Ja jos ihan oikeasti ihmiset kääntävät selkänsä heti, kun kerrot asioiden todellisen laidan, niin ovatko he sen ystävyyden arvoisia? 

Olin itse neljä vuotta kotiäiti ja sain mahtavan ystäväporukan vaikka olin "vain kotiäiti". Eikä minulla ollut silloin töitä eli olin se kaikista kamalin eli työtön kotiäiti. Eikä kukaan minun koulutushistoriaa silloin kyselty, lapsistahan silloin juteltiin! Tai niitä näitä yleisiä asioita, mutta ei kukaan minulta tentannut työ- tai koulutustilannetta. Persoonasta oltiin kiinnostuneita. Ja ystäviä ollaan oltu jo 10 vuotta. Toki töihin menin kotiäitivuosien jälkeen. Ja varmasti voit sinäkin mennä, jos haluat. Sinusta itsestä se on kiinni.

Ei henkilökohtaisista asioista vaikeneminen ole peittelyä, tai valehtelua :D

Et ole kenellekään mitään velkaa.

Aivan kuten kenelläkään ei oikeutta minun terveystietoihin ja minkälaisia diagnooseja sieltä löytyy. Nämä asiat ei yksinkertaisesti kuulu kenellekään.

Ihmiset ovat niin huvittavia juorujensa ja draamojensa kanssa. Eikö muuta tekemistä ole.

M kirjoitti:

Mitä jos vaan sanot että olet se hullu naapurin akka ja nauraa räkätät päälle.

En halua, koska en halua olla se hullu naapurin akka. Tiedän, että kuulostaa varmaan oudolta, mutta ei tuo istu minun huumorintajuunkaan. Ja minulla on lapsia, joiden kaverisuhteita minun täytyy ajatella myös. Ap

Mistä olet saanut päähäsi, että sinulla olisi velvollisuus kertoa itsestäsi arimmatkin asiat vieraammille ihmisille? Eivät hekään kerro omista aroista asioistaan  sinulle.

Usein kysytään ammattia, koulutusta jne. Ne ovat helppoja aiheita keksiä puhumista. Voit vastata niihin rehellisesti olevasi kotiäiti ja ylpeä siitä. Hyväksy se, että se on sinun työsi tällä hetkellä ja jätä vertaamatta muihin. Se on siis muiden ongelma, jos he näkevät tilanteessasi jotakin moittimista. Tiedät silloin heti, etteivät he ole sinun ystäviäsi ja viisaana pidät jatkossakin etäisyyden heihin,

Suurin osa ihmisistä rakastaa puhua itsestään. Käännä utelut heihin itseensä päin. Anna paasata reissuista, lapsista, omaisuudestaan, anoppiongelmistaan, työpaikan ihmissuhteista ja samalla saat hetken rauhan miettiä miten selviät tilanteesta itseäsi vahingoittamatta. 

Älä siis pelkää, vaan luota siihen että tärkeintä on olla rehellinen ainoastaan ja vain itseäsi kohtaan. Mielenterveys on aihe, josta harvalla on ymmärrystä ja kokemusta riittävästi käsitellä aihetta. Lapsesi kannalta on parempi, että mitä vähemmän jaat elämääsi muille sen helpommalla myös lapsesi pääsee.

Voit valmistautua tapaamiseen miettimällä kysymyksiä valmiiksi. Ja jos et muuta keksi, niin kehu vaikka jotakin tavaraa talossa tai kehu sisustusta. 

Vierailija kirjoitti:

Rauhoitu, kaikki on hyvin. Sinulla on terve lapsi, koti, ilmeisesti myös puoliso arkeasi jakamassa? Mikset voisi olla kotiäiti, mitä oletkin? Työsi kotona on arvokasta. Mitä harrastat?

Mitkään terveystiedot tai diagnoosit eivät kuulu muille kuin lääkärillesi ja terveydenhuoltohenkilökunnalle. Heitä sitoo vaitiolovelvollisuus, syystä.

Rehellisesti koen, että kotiäitinä olen arvoton, ja mielenterveysongelmaisena myös, ja nämä kaksi yhdessä, niin menee jo miinuspuolelle. 

Harrastan kitaran ja pianon soittoa, lukemista, kirjoittamista ja seuraan politiikkaa mielelläni. Ap

En tiedä näistä asioista mitään (ei ole omakohtaista kokemusta eikä muidenkaan kautta) joten ehkä tyhmä kysymys. Olet "mielenterveysongelmien vuoksi aikanaan työkyvyttömyyseläkkeen saanut" - tarkoittaako tuo siis sitä että tuo eläke on koko loppuelämän kestävä etkä ikinä mene mihinkään töihin?

Miten mielenterveysongelmista tietää että ne tekevät ihmisestä lopuksi ikäänsä työkyvyttömän?

Kysyn tätä siksi että tavallaan ymmärrän nuo aiemmin saamasi reaktiot. Juuri se että suuri osa ei tiedä näistä asioista mitään, tekee ymmärtämisestä haastavaa. Jos saisin kuulla että joku uusi tuttavuus on samassa tilanteessa kuin sinä, niin myönnän suoraan että kyllä se suhtautumista muuttaisi. Lähinnä tulisi mieleen että miten sairas henkisesti oikein olet jos et koskaan enää töihin kykene? Ja alkaisin ehkä miettiä että entäs jos jotenkin "kilahdat" vaikka kun ollaan yhdessä jossain?

Mielenterveysongelmien takia jos on eläkkeelle päässyt, niin ne on kyllä niin pahoja ongelmia, että näkyvät kyllä jo ulospäin, eikä lasta ainakaan voi tehdä niin ettei olisi lasun valvonnassa jatkuvasti. Eli epäilen ettei tämä nyt ole ihan totta tämä. Joko ei ole lasta, tai sitten ei ole eläkettä mt-ongelmien takia. Kyllä ne hyppyyttää kursseilla ja jatkaa saikkua sun muuta, eikä eläkkeelle pääse jos ei ole täysin huonossa hapessa pysyvästi. Ja jos on täysin huonossa hapessa pysyvästi niin sitten ei kyllä kaverustuta ja hoidella alpsia tyytyväisenä ilman ongelmia ja valvontaa.

Noin muuten, tiedän kyllä mt-ongelmien takia eläkkeellä olevia, yleensä lapsettomia miehiä, ja eräs kaverini ihan sujuvasti valehtelee olevansa eläkkeellä fyysisen mutta ei päällepäin näkyvän vamman takia.

Ääni myös minulta kotiäidille. Kyllähän jotkut niitä arvostaa ja nekin jotka eivät itse arvosta, tietävät sellaisia olevan.

Oikeasti läheisille ihmisille voi sitten totuudenkin kertoa, mutta muille ei tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Kerro olevasi kotiäiti.

Minkälainen mielen vointisi on nykyään? Oletko pohtinut, haluaisitko opiskella jotakin ja riittäisivätkö voimasi siihen? Oletko saanut tukea ja apua?

Mielenvointini ei ole mitenkään ihmeellinen. Siis ihan tavallista minua, heh. Olen pohtinut opiskelua, mutta siihen ryhtymiseen on valtava kynnys. Olen jo 36-vuotias. En saa tukea tai apua, paitsi toki mieheltäni, mutta hän on puolisoni, ei terapeuttini. Hoitosuhdetta mihinkään tahoon ei ole, sillä Kela ei korvaa mitään hoitoa, yksityisellä puolella on kaikkialla täyttä ja se maksaakin vielä aika paljon. Ap

Sanot, että olet kotiäiti ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä auki. Voihan olla, että alat joskus opiskella jotain. Jos myöhemmin et päädy esim opiskelemaan, vaan olet edelleen kotona, vaikka lapset ovat jo isompia, voit sanoa vain, että sinulla ei ole työpaikkaa. Töitä ei riitä kaikille, moni on työttömänä. Ei sitä sen kummemmin tarvitse selitellä kenellekään.

Sanot olevasi kotiäiti ja sitten kysyt mites sinä.et ole tilivelvollinen ja suosittelen.pitämään omat asiat omina.mitä se muille kuuluu,selän takana juotua sitten kuittenniii

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmien takia jos on eläkkeelle päässyt, niin ne on kyllä niin pahoja ongelmia, että näkyvät kyllä jo ulospäin, eikä lasta ainakaan voi tehdä niin ettei olisi lasun valvonnassa jatkuvasti. Eli epäilen ettei tämä nyt ole ihan totta tämä. Joko ei ole lasta, tai sitten ei ole eläkettä mt-ongelmien takia. Kyllä ne hyppyyttää kursseilla ja jatkaa saikkua sun muuta, eikä eläkkeelle pääse jos ei ole täysin huonossa hapessa pysyvästi. Ja jos on täysin huonossa hapessa pysyvästi niin sitten ei kyllä kaverustuta ja hoidella alpsia tyytyväisenä ilman ongelmia ja valvontaa.

Noin muuten, tiedän kyllä mt-ongelmien takia eläkkeellä olevia, yleensä lapsettomia miehiä, ja eräs kaverini ihan sujuvasti valehtelee olevansa eläkkeellä fyysisen mutta ei päällepäin näkyvän vamman takia.

Jos mielenterveysongelmat ovat olleet hyvässä hoitotasapainossa jo pitkään ja puolisolla ei ongelmia, niin ei ole välttämättä ls-asiakkuutta. t. lastensuojelussa töissä

Ongelma ei ole se mitä muut ajattelevat sinusta, vaan se, mitä sie ajattelet itsestäsi. Et selvästikään arvosta itseäsi; millä tavalla kerrot itsestäsi tässä kuvastaa siun perimmäistä ongelmaa. Sinulla on huono itsetunto, et arvosta itseäsi sellaisena kuin olet.

Jos minun lapsen ystävän vanhempi kertoisi, että on eläkkeellä niin enpä sitä sen enempää miettisi. Enkä mie kyllä edes yleensä kysy mitä kukakin tekee ellei se nyt jotenkin olennaisesti liity asiaan.

Mikset voisi olla siis ylpeä itsestäsi? Sulla on perhe, josta pidät huolta ja se on ihan kokopäiväinen työ. Jos sie itse arvostaisit omaa panostasi, ei kukaan sitä. kyseenalaista.