Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minulla on salaisuus, jonka peittely vaatii jatkuvaa valehtelua
19.05.2020 |
Lyhyesti: olen mielenterveysongelmien vuoksi aikanaan työkyvyttömyyseläkkeen saanut, kouluttamaton nainen. Olen tämän lisäksi myös naimisissa oleva perheenäiti.
Se, mikä olen, on jatkuva ongelma. Minulle itselleni lähinnä, mutta välillä myös muille. En haluaisi kertoa totuutta itsestäni enää kenellekään, sillä totuuden tullessa ilmi, olen enää vain kouluttamaton, tk-eläkkeellä oleva kummajainen. Mitä ikinä olinkaan toisille ennen tämän faktan ilmituloa, katoaa aina. En ole enää se kiva kaveri tai normaali, oman lapsen kaverin äiti, vaan epäilyttävä hullu - näin kärjistäen.
Taas tänään olisi edessä uuden ihmisen kanssa ajanvietto, koska lapseni on menossa kylään uuden kaverin luo. Mitä helvettiä minä kerron itsestäni? Valehtelen, että opiskelen? Sanon, että olen kotiäiti (ei sitäkään kukaan pidä hyvänä asiana)? Sanon, että olen työtön? Jatkokysymyksiin, kuten koulutukseen ja työhistoriaan valehtelen jotain sujuvaa?
Auttakaa, melkein itken täällä, kun en jaksaisi sitä samaa kuluttavaa henkistä rumbaa, jossa poikkean normaalista ja saan pitkiä katseita, hiljaisuutta ja lopulta sitä, että jätetään kaiken ulkopuolelle.
Kommentit (215)
Tuolla hiihtää paljon tyyppejä kenellä aivot täysin narikassa, diplomi-insinöörin tai lääkärin tms. paperit taskussa menevät automaattiohjaus päällä. Älä huolehdi, sinä sentään tiedät olevasi hieman hullu, nämä eivät edes tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole mitään selityksiä velkaa kellekään!
Sain ns. hullun paperit ja pääsi työkyvyttömyyseläkkeelle pari vuotta sitten. Olen päälle viisikymppinen. En ole skitsofreenikko, en ole ollut psykoosissa, en maniassa enkä muussakaan vakavassa tilassa. Testit vain osoittivat, että pitkäaikainen masennus ja siihen liittyvä unettomuus olivat heikentäneet kognitiivisia kykyjäni siinä määrin, että ei ollut musta minkään tekijäksi ammatissani. Muistitesti meni aivan penkin alle, vaikka kuinka skarppasin. Jossain vaiheessa Aku Ankkakin oli liian vaikeaa luettavaa. Eläkkeen syystä tietävät läheiset, mutta naapureille en mielestäni ole tilitysvelvollinen. Tosin mulla on myös hankalia fyysisiä sairauksia, jotka varmaan käyvät selityksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ollut kohta 20 v. kotiäiti ja kotirouva. Ikinä en ole saanut osakseni paheksuntaa. Julkista ainakaan. Kamalaa lukea, että kotiäitiys koetaan asiaksi, jota pitäisi hävetä 🙄
Tuo on pitkä aika työelämän ulkopuolella. Montako lasta sinulla on?
Ihan oikeasti, onko ehkäisy kielletty? Muutoin harvoin kotona ollaan lasten kanssa noin pitkiä aikoja, ellei lapsia ole tyyliin 10 kappaletta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan valehdellut mitään. Olen 61v
Paitsi nyt tuli ensimmäinen vale.
Ei ollut valhetta.En ymmärrä miksi pitäisä valehdella?En ole koskaan ollut sellaisessa tilanteessa.
Minulla on myös kristillinen vakaumus ,siihen kuuluu rehellisyys.
En myöskään tietenkään varasta enkä kiroile.
Uskovaiset ovat pahimpia valehtelijoita ja lähimmäisen selkäänpuukottajia. Osaavat vai peittää sen paremmin kuin muut.
Sitten niiden tulisi tehdä parannus ja katua syntejään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen myös tk-eläkkeellä. Masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Kyllä ihmiset osaa olla tietämättömiä ja ilkeitä miten suhtautuvat kaltaisiini. Tässä ketjussa fiksuja tyyppejä. Olen elämäni aikana kuitenkin avautunut useille ihmisille ja he ovat kertoneet myös omista mielenterveysongelmistaan. Paljon kulkee tuolla kadulla tavallisen, menestyneen, sporttisen ja onnellisen näköisiä ihmisiä joilla on menneisyydessään tapahtunut todella ikäviä asioita ja sellaisia jotka kärsivät/ovat kärsineet mielenterveyden ongelmista ja syöneet lääkkeitä. Ihan akateemisia ja hyvässä virassa oleviakin. Perheellisiä. Että ei todellakaan päältäpäin näe kuka sairastaa.
Heip. Valehtelua en AP:lle suosittele, sen kanssa menevät nopeasti mieli ja elämä entistä hankalammiksi. Osan totuudesta voi kuitenkin aina jättää kertomatta. Olen itse pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä mt-syistä; jos eläkkeeni joudutaan ottamaan jossakin tilanteessa esille, niin kerron olevani pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeellä "parantumattoman sairauden takia" - joka on sinänsä ihan totta. Jatkouteluihin vastaamisesta kieltäydyn kohteliaasti, "en valitettavasti halua keskustella asiasta". Mielen sairauksien problematiikasta ei siis väkisin tarvitse lähteä kenellekään avautumaan, jos ei itse halua.
Tässä ketjussa joku myös katsoi velvollisuudekseen ilmoittaa, että tk-eläkkeeseen oikeuttavat mt-ongelmat näkyvät aina päällepäin. Olen vahvasti eri mieltä. Kaikki mt-ongelmaiset eivät suinkaan ole habitukseltaan esimerkiksi rähjäisiä, eksentrisiä tai likaisia, vaan haukoteltavan normaaleja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana ketju, kiitos. Paljon on fiksuja ja empaattisia ihmisiä muutamia lukuunottamatta.
Toisaalta on surullista huomata, että mielenterveysongelmat on vielä tänäkin päivänä näin leimallisia ja hävettäviä. Sen näkee tästä ketjusta monella tavalla, asenteiden takaa ja edestä.
Itsekin olen kuntoutustuella ja en todellakaan puhu siitä mieluusti ihmisille. Olen puhunut joskus avoimesti, mutta muutaman epämiellyttävän kokemuksen jälkeen olen tullut varovaiseksi. Ensinnäkin kaikilla ei ole ymmärrystä ja jotkut saatavat jopa käyttää sitä sinua vastaan. Sitä helposti ajatellaan, että jos on jotain negatiivista elämässä, niin se on nyt sen vuoksi, että se on päästänsä "pipi".
Jos tulee työelämä puheeksi, niin en halua valehdella, mutta en myöskään kerro aivan kaikkea. Lähimmille ystäville puhun enemmän, mutta uskallan tehdä niin, koska tiedän heidän hyväksyvän minut karvoineen päivineen, eivätkä he halua satuttaa minua heikkoilla kohdillani.
Ollaan onneksi yhteiskunnassa menossa hyväksyvämpään suuntaan. Jokainen julkinen avautuminen ja julkkis joka kertoo omasta sairaudestaan auttaa myös niitä hiljaisia, jotka häpeävät vielä omaansa. Ei tarvitsisi hävetä, koska psyyken sairaus ei ole kantajansa oma syy sen enempää kuin vaikkapa syöpä tai ms-tauti. Kukaan ei sellaista itselleen tilaa, eikä siitä parannuta taikasauvaa heiluttamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ollut kohta 20 v. kotiäiti ja kotirouva. Ikinä en ole saanut osakseni paheksuntaa. Julkista ainakaan. Kamalaa lukea, että kotiäitiys koetaan asiaksi, jota pitäisi hävetä 🙄
Tuo on pitkä aika työelämän ulkopuolella. Montako lasta sinulla on?
Ihan oikeasti, onko ehkäisy kielletty? Muutoin harvoin kotona ollaan lasten kanssa noin pitkiä aikoja, ellei lapsia ole tyyliin 10 kappaletta.
Harvoin ollaan joo, mutta jos on mahdollista olla, niin mitäpä se haittaa? Kyllä tänne maailmaan mahtuu vaikka minkälaista kohtaloa ja elämäntapaa, eikä uraputki ole se ainoa oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko jotain halveksuttavampaa kuin valehtelija tai mt-ongelmainen? No ehkä valehteleva mt-ongelmainen.
Jotkut ihmiset vain ovat niin kapeakatseisia, minkäs teet 💁🏼♀️. Onneksi sinulla on kuitenkin välittävä perhe, joka näkee diagnoosiesi taakse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ollut kohta 20 v. kotiäiti ja kotirouva. Ikinä en ole saanut osakseni paheksuntaa. Julkista ainakaan. Kamalaa lukea, että kotiäitiys koetaan asiaksi, jota pitäisi hävetä 🙄
Tuo on pitkä aika työelämän ulkopuolella. Montako lasta sinulla on?
Ihan oikeasti, onko ehkäisy kielletty? Muutoin harvoin kotona ollaan lasten kanssa noin pitkiä aikoja, ellei lapsia ole tyyliin 10 kappaletta.
Harvoin ollaan joo, mutta jos on mahdollista olla, niin mitäpä se haittaa? Kyllä tänne maailmaan mahtuu vaikka minkälaista kohtaloa ja elämäntapaa, eikä uraputki ole se ainoa oikea.
Eikö käy tylsäksi? Ja eikö mietitytä rahattomuus jos suhde päättyy?
Mun mies ollut aikanaan samassa noidankehässä (tosin ei kotiäiti :D). Hän sairastui vakavaan masennukseen ja koulut jäi kesken. Ei uskaltanut kertoa perheelleen, koska he olisivat tuominneet kovasti. Eivät "usko" mielenterveyden ongelmiin, vaan pitävät cain laiskuutena.. Jatkuvien sairaslomien päätteeksi mieheni pääsi lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle. Se tosin nyöhemmin katkesi jostain syystä, en oikein muista miksi. Nyt n. kolmekymppisenä on vihdoin vähän opiskelun syrjässä kiinni ja masennus ei enää hallitse elämää. Kaikki nämä vuodet on vastaillut perheelleen jotain ympäri pyöreää opiskelusta ja on aina aivan äärimmäisen ahdistunut aina valehtelukierteestään. Nyt kun on aloittanut opinnot, niin hän on ollut todella helpottunut että voi vastata edessuht rehellisesti uteluihin, vaikka hän ei kokopäiväisesti pystykään opiskelemaan edelleenkään. Kerroin tämän kaiken siis lähinnä vertaistukimielessä ja rohkaisuna kertomaan alusta asti totuus. Pääset oikeasti niin paljon helpommalla eikä se tarkoita, että sinun tarvitsisi silti avautua arimmista asioista kaikille. Lyhyesti vain kerrot olevasi tällä hetkellä kotiäiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ollut kohta 20 v. kotiäiti ja kotirouva. Ikinä en ole saanut osakseni paheksuntaa. Julkista ainakaan. Kamalaa lukea, että kotiäitiys koetaan asiaksi, jota pitäisi hävetä 🙄
Tuo on pitkä aika työelämän ulkopuolella. Montako lasta sinulla on?
Ihan oikeasti, onko ehkäisy kielletty? Muutoin harvoin kotona ollaan lasten kanssa noin pitkiä aikoja, ellei lapsia ole tyyliin 10 kappaletta.
Harvoin ollaan joo, mutta jos on mahdollista olla, niin mitäpä se haittaa? Kyllä tänne maailmaan mahtuu vaikka minkälaista kohtaloa ja elämäntapaa, eikä uraputki ole se ainoa oikea.
Eikö käy tylsäksi? Ja eikö mietitytä rahattomuus jos suhde päättyy?
Ei. Tekemistä on niin paljon, että aika ei edes riitä. Harrastan ja kehitän itseäni. Raha riittää.
Valintani ei liity ap:n tilanteeseen. Halusin vain sanoa, että kotiäitiyttä ei tarvitse häpeillä mitenkään. Meidät on vain aivopesty uskomaan, että vain merkityksellinen työura olisi tärkeintä.
Ala opiskella vaikka taidehistoriaa tai mitä vaan kiinnostavaa jossain opistossa. Sitten sanot olevasi opiskeleva kotiäiti ja se on totta.
Mistään terveysjutuista ei tarvitse kenelläkään puhua jos et halua. Keksi jotain ylimalkaista sanottavaa työurastasi ”työurani oli lyhyt ja ytimekäs, mutta ei puhuta nyt työasioista...haluaisin kuulla mielipiteesi/oletko maistanut uutta.../kuule, minäpä tein itse aurinkokuivattuja tomaatteja...pälä pälä ( vaihdat sujuvasti aihetta). Kohtelias ja sivistynyt ihminen ymmärtää olla utelematta enempää.
Minusta sinulla ei ole mitään hävettävää mutta, jos koet alemmuuden tunnetta koulutuksen puuttumisesta, nykyään on kaikennäköisiä monimuoto koulutuksia ja opistokursseja, joilla ollaan paikanpäällä esim viikko kuukaudesta. Tai tietyt illat ja muuten tehdään itsenäistä opiskelua kotona. Aikataulut myös joustavat, kun siitä sopii opettajien kanssa. Tällä tavalla voi myös hankkia ammatin, jos perinteinen koulussa istuminen tuntuu haastavalta.
Eivät sinun henk.kohtaiset terveysasiasi kuulu kenellekään ulkopuoliselle. Sairaudestasi tai diagnoosistasi et ole velvoitettu kertomaan mitään kenellekään. Miksi ihmeessä kertoisit. Ne ovat yksityisasioita. Jos joku ulkopuolinen on niin huonokäytöksinen että utelee, voit todella ihan kohteliaasti kieltäytyä keskustelemasta asiasta, se ei kuulu muille.
Sinun asemassasi kertoisin olevani kotiäiti. Koska sitähän sinä olet, ja se järjestely on OK sinun ja miehesi elämässä eikä se kuulu muille. Ei tarvitse sepitellä mitään ylimääräistä. Minäkin olen kotirouva eikä ole edes lapsia kotona enää. Jos se on jollekin muulle ongelma, niin sitten on, en voi heitä auttaa. Sanot vaan että tämä järjestely on todettu meidän perheessämme toimivaksi. Ja vaihda puheenaihetta. Ainoastaan tollot alkavat jankkaamaan tai hylkimään tuollaisen syyn takia. Mitä se heitä liikuttaa jos sinä et ole työelämässä.
Meitä ihan fiksuja, huonosti voivia ihmisiä on tässä maassa enemmän kun olen aiemmin kuvitellut.
Olen alkanut hoitaa omaa traumaperäistä ahdistus- ja masennusongelmaani, ja sairaslomalla ollessani koen ihan kamalia paineita naapureista: mitä ne ajattelee kun en käy tällä hetkellä töissä? Asumme vuokralla hyvällä alueella, ja varmasti selittelyiltä vältyttäisiin jos koti sijaitsisi halvassa lähiössä.
Olen koittanut ajatella asiaa niin, että ainakin lapset saavat varttua kivalla alueella. Lisäksi tuilla elämisessä ei ole mitään laitonta, niin kauan kuin systeemi on olemassa, on se myös minua varten. Henkisesti olen tällä hyvätuloisten alueella nyt ”omieni parissa”, sillä olen kasvanut akateemisessa perheessä, mutta huomaan pelkääväni mitä minusta ajatellaan. Minulle jokainen ihminen on yhtä arvokas, mutta kaikki muut eivät niin ajattele, ja muserrun aina kun kohtaan vähättelyä.
Tsemppiä ap, on hankalaa kun ei ole ihan tarpeeksi huonokuntoinen.
Alue: Aihe vapaa
En tiedä sinusta tai sinun parisuhteista, mutta minä voin kertoa puolisolleni mitä tahansa.
Sinulla taitaa olla koko "valehtelun" käsite pahasti hakusessa. Eräät asiat ovat henkilökohtaisia, jos en kerro sinulle henkilökohtaisia asioitani, minä EN valehtele. Oletus EI ole että sinun kuuluu tietää kaikki.
Taidat olla aika röyhkeä tapaus.