Minulla on salaisuus, jonka peittely vaatii jatkuvaa valehtelua

Pitää kyllä olla aika paha MT-sairaus, että saa TK-eläkkeen koko loppuelämäksi varsinkin, kun olet nuori ihminen. Ehkä joku vakava skitsofrenia? Tai sitten olet onnistunut huijaamaan systeemiä kunnolla. Kerro salaisuutesi, minullekin kelpaisi!

Ethän sinä valehtele, jos sanot olevasi kotiäiti. Eikä omien terveystietojen levittely edes ole asiaankuuluvaa.

Miksi et sano, että olet sairas ja sen takia kotona. Ei tarvitse kertoa mikä vaivaa. Näen hyvin positiivisena, että pystyt hoitamaan kotisi ja perheesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rauhoitu, kaikki on hyvin. Sinulla on terve lapsi, koti, ilmeisesti myös puoliso arkeasi jakamassa? Mikset voisi olla kotiäiti, mitä oletkin? Työsi kotona on arvokasta. Mitä harrastat?

Mitkään terveystiedot tai diagnoosit eivät kuulu muille kuin lääkärillesi ja terveydenhuoltohenkilökunnalle. Heitä sitoo vaitiolovelvollisuus, syystä.

Rehellisesti koen, että kotiäitinä olen arvoton, ja mielenterveysongelmaisena myös, ja nämä kaksi yhdessä, niin menee jo miinuspuolelle. 

Harrastan kitaran ja pianon soittoa, lukemista, kirjoittamista ja seuraan politiikkaa mielelläni. Ap

Huh, ihan sama valehtelutaakka kuin minulla ja samat mielenkiinnon kohteet. Sillä erotuksella, että työkyvyttömyyseläkkeen sijasta menin roikkumaan Postiin vuorotyöhön pienille palkoille osa-aikaisena. (Oikeisiin 8-16 töihin ei minusta olisi ollut henkisesti)

Valehtelu 44v on niin tuttua, kun muu suku on akateemista.

Elämäsi on silti nyt ja tässä hetkessä. Menneisyyden kirstua ei ole sinun velvollisuutta avata eikä kannatakaan. Olet vain ollut työttömänä. Sehän on itse asiassa totta.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä näistä asioista mitään (ei ole omakohtaista kokemusta eikä muidenkaan kautta) joten ehkä tyhmä kysymys. Olet "mielenterveysongelmien vuoksi aikanaan työkyvyttömyyseläkkeen saanut" - tarkoittaako tuo siis sitä että tuo eläke on koko loppuelämän kestävä etkä ikinä mene mihinkään töihin?

Miten mielenterveysongelmista tietää että ne tekevät ihmisestä lopuksi ikäänsä työkyvyttömän?

Kysyn tätä siksi että tavallaan ymmärrän nuo aiemmin saamasi reaktiot. Juuri se että suuri osa ei tiedä näistä asioista mitään, tekee ymmärtämisestä haastavaa. Jos saisin kuulla että joku uusi tuttavuus on samassa tilanteessa kuin sinä, niin myönnän suoraan että kyllä se suhtautumista muuttaisi. Lähinnä tulisi mieleen että miten sairas henkisesti oikein olet jos et koskaan enää töihin kykene? Ja alkaisin ehkä miettiä että entäs jos jotenkin "kilahdat" vaikka kun ollaan yhdessä jossain?

Ensimmäinen boldattu kohta: kyllä tarkoittaa. Mutta se ei tarkoita sitä, että eläkkeellä olisi pakko olla. Eläkkeen voi keskeyttää määräajaksi tai kokonaan, ja tk-eläkkeelläkin saa tehdä töitä tiettyyn rajaan asti (on rahallinen raja, ja määrällinen raja, jonka jälkeen totta kai katsotaan että hetkinen, onko tämä henkilö oikeasti työkyvytön jos tekee töitä 40h/vko). 

Toinen boldattu virke: osa ongelmista on todella invalidisoivia, kuten skitsofrenia tai paha maanis-depressiivisuus (nykyinen nimike taitaa olla kaksisuuntainen mielialahäiriö). Minulla ei ole kumpaakaan näistä, mutta ymmärrän tuon pelon kilahtamisesta. 

Ongelma Suomessa on, että eläkkeelle päästetään yllättävän helposti silloin, kun kuntouttaminen on pitkäaikaista ja kallista, kuten omassa tapauksessani: traumatausta ja sen tuomat jutut. Ap

M kirjoitti:

Mitä jos vaan sanot että olet se hullu naapurin akka ja nauraa räkätät päälle.

Teeppä näin. Ja tarkkailet niiden ilmeitä.

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmien takia jos on eläkkeelle päässyt, niin ne on kyllä niin pahoja ongelmia, että näkyvät kyllä jo ulospäin, eikä lasta ainakaan voi tehdä niin ettei olisi lasun valvonnassa jatkuvasti. Eli epäilen ettei tämä nyt ole ihan totta tämä. Joko ei ole lasta, tai sitten ei ole eläkettä mt-ongelmien takia. Kyllä ne hyppyyttää kursseilla ja jatkaa saikkua sun muuta, eikä eläkkeelle pääse jos ei ole täysin huonossa hapessa pysyvästi. Ja jos on täysin huonossa hapessa pysyvästi niin sitten ei kyllä kaverustuta ja hoidella alpsia tyytyväisenä ilman ongelmia ja valvontaa.

Noin muuten, tiedän kyllä mt-ongelmien takia eläkkeellä olevia, yleensä lapsettomia miehiä, ja eräs kaverini ihan sujuvasti valehtelee olevansa eläkkeellä fyysisen mutta ei päällepäin näkyvän vamman takia.

Ei kaikki mielenterveysongelmat tarkoita ongelmia arjenhallinnassa tai toimintakyvyssä. 

Joka tapauksessa, luulo ei ole tiedon väärti. Ap

Sano, että olet tällä hetkellä kotiäiti ja keskityt lapsiin kun ovat vain kerran pieniä. Kotiäitiydessä ei ole mitään hävettävää, vaan on arvokasta ja pyyteetöntä työtä.

Sinähän olet nuori vielä! Tulevaisuus on sinulle avoin ja mahdollisuuksia täynnä jos vain katsot asiaa siitä näkökulmasta 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro olevasi kotiäiti.

Minkälainen mielen vointisi on nykyään? Oletko pohtinut, haluaisitko opiskella jotakin ja riittäisivätkö voimasi siihen? Oletko saanut tukea ja apua?

 

Mielenvointini ei ole mitenkään ihmeellinen. Siis ihan tavallista minua, heh. Olen pohtinut opiskelua, mutta siihen ryhtymiseen on valtava kynnys. Olen jo 36-vuotias. En saa tukea tai apua, paitsi toki mieheltäni, mutta hän on puolisoni, ei terapeuttini. Hoitosuhdetta mihinkään tahoon ei ole, sillä Kela ei korvaa mitään hoitoa, yksityisellä puolella on kaikkialla täyttä ja se maksaakin vielä aika paljon. Ap

Olet vasta 38-vuotias, ehdit halutessasi vaikka mitä. Itse kouluttauduin kokonaan uudelle alalle 48-vuotiaana, mutta toki ilman mitään työhistoriaa on vaikea saada töitä. Jos sinulla on niin vakava diagnoosi, että olet saanut työkyvyttömyyseläkkeen nuorena, niin opinnot voi ottaa harrastuksena, sillä ihminen tarvitsee jonkun kiintopisteen elämälleen. Ei sen tarvitse olla työ, mutta jokin tärkeä asia, mitä itse arvostaa.

Minusta sait oikein hyviä kommentteja. Sinuna sanoisin olevani kotiäiti, joka miettii uutta alaa. Sitten jatkat kyselemällä asioita muilta. Jos joku utelee aiemmista töistäsi, sanot tehneesi vähän kaikenlaista, mutta et mitään sellaista, minkä koit omaksesi. Et ole velvollinen antamaan selvitystä elämästäsi, sairauksistasi ja työssäoloistasi tai opinnoistasi kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Kertoisin totuuden. Tuo salailu ja valehtelu on rasittavaa kun pitää muistaa mitä kullekkin on tarinoinut.

Tämä kommentoija ei tiedä minkä p myrskyn saa niskaansa jos on rehellinen.

Siinä käy juuri kuten ap kuvasi porukasta ulos jättäminen.

Kertoisin olevani kotiäiti eikä töihin paluu ole vielä ajankohtainen. Kattoo sitä sitten myöhemmin mikä tilanne.

Suut vaahdossa jaksaa osa porukasta vaahdota kun on erilainen. Kiusaamiseksi sitä kutsuttaisiin mikäli ikä olisi 7v eikä 37v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä näistä asioista mitään (ei ole omakohtaista kokemusta eikä muidenkaan kautta) joten ehkä tyhmä kysymys. Olet "mielenterveysongelmien vuoksi aikanaan työkyvyttömyyseläkkeen saanut" - tarkoittaako tuo siis sitä että tuo eläke on koko loppuelämän kestävä etkä ikinä mene mihinkään töihin?

Miten mielenterveysongelmista tietää että ne tekevät ihmisestä lopuksi ikäänsä työkyvyttömän?

Kysyn tätä siksi että tavallaan ymmärrän nuo aiemmin saamasi reaktiot. Juuri se että suuri osa ei tiedä näistä asioista mitään, tekee ymmärtämisestä haastavaa. Jos saisin kuulla että joku uusi tuttavuus on samassa tilanteessa kuin sinä, niin myönnän suoraan että kyllä se suhtautumista muuttaisi. Lähinnä tulisi mieleen että miten sairas henkisesti oikein olet jos et koskaan enää töihin kykene? Ja alkaisin ehkä miettiä että entäs jos jotenkin "kilahdat" vaikka kun ollaan yhdessä jossain?

Ensimmäinen boldattu kohta: kyllä tarkoittaa. Mutta se ei tarkoita sitä, että eläkkeellä olisi pakko olla. Eläkkeen voi keskeyttää määräajaksi tai kokonaan, ja tk-eläkkeelläkin saa tehdä töitä tiettyyn rajaan asti (on rahallinen raja, ja määrällinen raja, jonka jälkeen totta kai katsotaan että hetkinen, onko tämä henkilö oikeasti työkyvytön jos tekee töitä 40h/vko). 

Toinen boldattu virke: osa ongelmista on todella invalidisoivia, kuten skitsofrenia tai paha maanis-depressiivisuus (nykyinen nimike taitaa olla kaksisuuntainen mielialahäiriö). Minulla ei ole kumpaakaan näistä, mutta ymmärrän tuon pelon kilahtamisesta. 

Ongelma Suomessa on, että eläkkeelle päästetään yllättävän helposti silloin, kun kuntouttaminen on pitkäaikaista ja kallista, kuten omassa tapauksessani: traumatausta ja sen tuomat jutut. Ap

Jotenkin sun pitäisi itsetuntoasi kohottaa ettet jää tuon eläkepäätöksen vangiksi. Voi käydä vielä niinkin että pääset eheytymään traumoistasi, tosin yksin se on aika vaikeaa. Hyväksy ennenkaikkea se, että oman mielen kuntoa ei voi päättää. Mutta kuntoutumista voi myös omilla toimilla edistää. Elämänhalu on tärkeää.

Ihmiset rakastavat puhua itsestään, jos eivät ole kovin introverttejä. Tätä käytän hyväkseni näissä tilanteissa. Joka kodissa löytyy jotain kehuttavaa, saattaa olla selviä keräilynkohteita tms. Kerrot että olet kotiäiti, jos tulee puheeksi. Voisit myös ilmottaa johonkin kurseille tietsikan kautta. Luetko paljon ja mitä? Sivistä itseäsi. Oletko ajantasalla poliittisesti, mitä tapahtuu maailmalla. Harrastatko, maalaatko, runoilet, käsityöt? Puutyöt? Olet varmasti paljon muutakin kun kotiäiti. Mieti etukäteen mitä haluat itsestäsi kertoa.

Ajattele ryhtiäsi, reipas askel,tosin ei tietenkään mitään jäykkää seivästä selässä.

Mä ehkä itse (turhankin varovaisena ihmisenä) sanoisin aluksi vain olevani kotiäiti ja ehkä myöhemmin avaisin tarkemmin elämääni. Vaikka se voi olla vaikeaa toteuttaa niin ajattelisin että voisin myös myöhemmin kertoa "totuuden" tekemättä siitä suurta numeroa, vähän kuin ohimennen että ollut henkilökohtaisia hidasteita mutta nyt on lapsiperhe-elämä vienyt mennessään ja tärkein prioriteetti elämässä. Jos sulla on jaksamista ja halua ja intoa niin voithan aina ottaa vaikka yhdenkin kurssin avoimesta yliopistosta esim ja sitä kautta "kiinnittää" itsesi johonkin jos se toisi turvaa sosiaalisiin tilanteisiin. Voisit sanoa opiskelevasi ja olevasi pohdiskelevassa välitilassa ja että ehkä haluaisit hakeutua myöhemmin opiskelemaan vaikkei niin olisikaan. Ei tarvitsisi valehdella mutta vähän "laajentaa" totuutta. Mutta jos sun tilanne on se, että lähtökohtaisesti olet eläkkeellä eikä opiskelut tunnu realistiselta niin sanoisin totuuden, kotosalla lasten kanssa ja juttelisin muista asioista, esim kesäsuunnitelmat, harrastukset, lasten hauskat kommellukset, jne. Voimia, tiedän että tuo on hankala tilanne, kun aina joku kysyy kuitenkin mitäs teet työksesi jne. Ja ehkä sekin kliseinen ajatus hyvä pitää mielessä, että jos joku sun tilannetta hätkähtää, niin ei se ihminen ole sua varten. Kaikkea ei tarvitse kertoa, mutta jos jotain kerrot niin ehkä keksisin jonkun ylimalkaisen huolettoman tavan ilmaista asia. 

Tarinasi vaikuttaa lähes samalta kuin itseni, mutta itse peittelen sitä, että olen syyllistynyt törkeään rikokseen ja sitä on puitu julkisuudessa paljon ja löytyy nettikeskusteluita itse oikeudenkäyntien lisäksi. Joudun valehtelmaan tietyistä asioista elämästäni tämän vuoksi, jotta asia ei vaikuttaisi mm. lasten kaverisuhteisiin. Tämän vuoksi olen etäinen enkä halua tutustua keneenkään ja eipä minulla ole ystäviäkään. En tiedä miten tästä pääsisi pois, koska ammattilaisten mukaan pitäisi vaan olla välittämättä asiasta. 

Sanoisin olevani kotiäiti ja myöhemmin kotirouva. Mitä se kenellekään kuuluu. Teet nyt arvokasta työtä, kasvatat uusia veronmaksajia. Myöhemmin huolehdit, kun lapset jo kasvaneet, miehestäsi yhteisellä sopimuksella.

Vierailija kirjoitti:

Olet nyt tehnyt itsellesi melkoisen noidankehän. Eihän tuollainen elämä ole elämää - jatkuva valehtelu. Kuulostat kuitenkin ihan normaalilla omallatunnolla ja empatiakyvyllä varustetulta ihmiseltä, jota jatkuva valehtelu satuttaa. Mitä sitten jos valheilla saisit rakennettua ystävyyssuhteen? Mieti miltä tästä ystävästä tuntuisi jos saisi myöhemmin tietää että kaikki on ollut valetta? Ei varmaan kauhean kivalta. Ja jos ihan oikeasti ihmiset kääntävät selkänsä heti, kun kerrot asioiden todellisen laidan, niin ovatko he sen ystävyyden arvoisia? 

Olin itse neljä vuotta kotiäiti ja sain mahtavan ystäväporukan vaikka olin "vain kotiäiti". Eikä minulla ollut silloin töitä eli olin se kaikista kamalin eli työtön kotiäiti. Eikä kukaan minun koulutushistoriaa silloin kyselty, lapsistahan silloin juteltiin! Tai niitä näitä yleisiä asioita, mutta ei kukaan minulta tentannut työ- tai koulutustilannetta. Persoonasta oltiin kiinnostuneita. Ja ystäviä ollaan oltu jo 10 vuotta. Toki töihin menin kotiäitivuosien jälkeen. Ja varmasti voit sinäkin mennä, jos haluat. Sinusta itsestä se on kiinni.

En ole aikaisemminkaan suoraan valheilla rakentanut ystävyyssuhteita, vaan vallitsevan elämäntilanteen mukaan, ainoastaan jättänyt kertomatta että ole tk-eläkkeellä. Siinä sitten, kun muut on palanneet takaisin töihin tai menneet opiskelmaan kotiäitivuosien jälkeen, minä en. Silloin kerroin muutamalle totuuden, ja tulos oli kertomani mukainen. En edes halua ajatella, mitä minusta puhuttiin silloin selän takana. 

Ja ymmärrän että tarkoitat kommentillasi hyvää, ja se onkin varmasti lohduttava jokaiselle joka on kotiäiti nyt. Mutta kun minulla ei ole sitä pohjakoulutusta, niin töihin meno ei tapahdu hetkessä, ja se aika tästä siihen, että olisi työssä, tulee (tulisi) olemaan todella rankka, ja edessä on kohtuuttomia ennakkoluuloja ja esteitä, joita pitäisi yksin raivata. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset rakastavat puhua itsestään, jos eivät ole kovin introverttejä. Tätä käytän hyväkseni näissä tilanteissa. Joka kodissa löytyy jotain kehuttavaa, saattaa olla selviä keräilynkohteita tms. Kerrot että olet kotiäiti, jos tulee puheeksi. Voisit myös ilmottaa johonkin kurseille tietsikan kautta. Luetko paljon ja mitä? Sivistä itseäsi. Oletko ajantasalla poliittisesti, mitä tapahtuu maailmalla. Harrastatko, maalaatko, runoilet, käsityöt? Puutyöt? Olet varmasti paljon muutakin kun kotiäiti. Mieti etukäteen mitä haluat itsestäsi kertoa.

Ajattele ryhtiäsi, reipas askel,tosin ei tietenkään mitään jäykkää seivästä selässä.

Jatkan vielä.

Aivot ovat staattiset ja niitä voi helposti jymäyttää, siis omiaan. Elikkä ohjelmoit omasi uusiksi. Kun olet yksin kotona voit harjoitella peilikuvan kautta puhuen itsellesi. Esittäytyminen, mitä kertoja itsestään jne. ihan kuin näyttelijätkin harjoittelevat. Minusta sinä yhdistät oman minäsi täysin tohon että olet eläkkeellä ja syyn tähän. Älä tee sitä. Tolla lailla itseään latistamalla et tule koskaan voimaan hyvin. Kirjoita lista asioista missä olet hyvä, varmasti paljon kotiin liittyvää löytyy. Lista esiin kun alat liikaa itseäsi haukkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin olevani kotiäiti ja myöhemmin kotirouva. Mitä se kenellekään kuuluu. Teet nyt arvokasta työtä, kasvatat uusia veronmaksajia. Myöhemmin huolehdit, kun lapset jo kasvaneet, miehestäsi yhteisellä sopimuksella.[/

Ja mitä tulee aiempaan koulutukseen, sanoisin, että minulla oli nuorempana sairaus, joka esti opiskelun ja josta en välitä puhua. Ei tarvitse valehdella eikä kaikkea tarvitse kertoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro olevasi kotiäiti.

Minkälainen mielen vointisi on nykyään? Oletko pohtinut, haluaisitko opiskella jotakin ja riittäisivätkö voimasi siihen? Oletko saanut tukea ja apua?

 

Mielenvointini ei ole mitenkään ihmeellinen. Siis ihan tavallista minua, heh. Olen pohtinut opiskelua, mutta siihen ryhtymiseen on valtava kynnys. Olen jo 36-vuotias. En saa tukea tai apua, paitsi toki mieheltäni, mutta hän on puolisoni, ei terapeuttini. Hoitosuhdetta mihinkään tahoon ei ole, sillä Kela ei korvaa mitään hoitoa, yksityisellä puolella on kaikkialla täyttä ja se maksaakin vielä aika paljon. Ap

Olisiko sinun mahdollista kustantaa esim. Vastaamon kautta yksikin terapiaistunto (n. 80-90e)? Siellä on joka päivä vapaita aikoja ja itse oon jutellu etävälitteisesti. Yksikin käynti antoi minulle voimaa ja herätteli uudenlaisia ajatuksia, kun olen itse ollut vaan omien ajatusteni kanssa yksin. Mielenterveyden asiat on tosi tosi yleisiä, ja ymmärrän tuon haasteen, että on vaikea keksiä jotakin "alibia", kun on 36-vuotias eikä ehkä ole tulevaisuudessakaan mahdollista opiskella/työskennellä (en tarkoita kuulostaa tuomitsevalta, vaan ymmärrän sun tuskan koska itselläni ollu samanlainen tilanne ja realiteetit oli vaan ne, että oli hankala keksiä jotakin sosiaalisesti hyväksyttävää "tarinaa"). En kannustaisi sua valehtelemaan/keksimään peitetarinaa, koska se kuulostaa vievän ihan hirveesti sulta voimia, ja se on myös haastava lähtökohta kaverisuhteen luomiselle. Voisitko vaan sanoa jos sulta kysytään, että mitäs teet, että tällä hetkellä olet kotiäitinä ihan ja jotenkin tykkäät siitä. Jossakin toisessa kulttuurissa, esim. Saksassa, tuo olis täysin neutraali asia että nainen on kotosalla. Enkä usko, että moni oikeasti tuomitsee Suomessakaan sitä, ehkä sulla itselläsi tuo on vaan niin kipeä asia että ajattelet valtaosan suhtautuvan asiaan pahasti? Voimia ja vahvuutta sinulle olla oma itsesi. <3

Vierailija kirjoitti:

Mistä olet saanut päähäsi, että sinulla olisi velvollisuus kertoa itsestäsi arimmatkin asiat vieraammille ihmisille? Eivät hekään kerro omista aroista asioistaan  sinulle.

Usein kysytään ammattia, koulutusta jne. Ne ovat helppoja aiheita keksiä puhumista. Voit vastata niihin rehellisesti olevasi kotiäiti ja ylpeä siitä. Hyväksy se, että se on sinun työsi tällä hetkellä ja jätä vertaamatta muihin. Se on siis muiden ongelma, jos he näkevät tilanteessasi jotakin moittimista. Tiedät silloin heti, etteivät he ole sinun ystäviäsi ja viisaana pidät jatkossakin etäisyyden heihin,

Suurin osa ihmisistä rakastaa puhua itsestään. Käännä utelut heihin itseensä päin. Anna paasata reissuista, lapsista, omaisuudestaan, anoppiongelmistaan, työpaikan ihmissuhteista ja samalla saat hetken rauhan miettiä miten selviät tilanteesta itseäsi vahingoittamatta. 

Älä siis pelkää, vaan luota siihen että tärkeintä on olla rehellinen ainoastaan ja vain itseäsi kohtaan. Mielenterveys on aihe, josta harvalla on ymmärrystä ja kokemusta riittävästi käsitellä aihetta. Lapsesi kannalta on parempi, että mitä vähemmän jaat elämääsi muille sen helpommalla myös lapsesi pääsee.

Voit valmistautua tapaamiseen miettimällä kysymyksiä valmiiksi. Ja jos et muuta keksi, niin kehu vaikka jotakin tavaraa talossa tai kehu sisustusta. 

Kysyt, että mistä olen saanut päähäni että pitää kertoa yksityisiä asioita. No tuosta boldatusta kohdasta. 

Siis en kerrokaan heti ensitapaamisella, enkä seuraavalla enkä ehkä koskaan. Mutta se, että ei ole mukana oravanpyörässä, mukana yhteiskunnassa, aiheuttaa hankaluuksia heti ensitapaamisesta lähtien. Olen huomannut, että ihmiset automaattisesti pitävät tylsänä (ja varmaan myös tyhmänä), jos ei ole työelämässä mukana, tai edes opiskele. Olen useammin kuin kerran kuullut sellaisen kommentin, että turha sinulle on tästä puhua, koska et opiskele/ole töissä. Eli oletus on, että en kuitenkaan ymmärrä. Muutaman kerran jaksoin todeta että hei, ehkä minulla on siitä syytä freesimpi näkökulma asiaan, mutta ei ole ottanut tuulta alleen. 

Ihmiset ajattelevat mitä haluavat, eikä mielikuvia rikota kovinkaan helposti, jos ollenkaan. 

Muuten kiitän sinua kauniista sanoista ja hyvistä ideoista. Osaan totta kai keskustella ja kysellä, mutta huomaan että tarvitsen kannustusta ja vahvistusta ihmisten kanssa olemiseen. Kiitos sinulle ja usealle muulle kannustavista sanoistanne! Ap