Minulla on salaisuus, jonka peittely vaatii jatkuvaa valehtelua

Vierailija kirjoitti:

Eli ap. llä on psykooseja? Ei muuten varmaan eläkkeelle pääse. Ja kyllä päällepäin näkee, kun joku syö mielenterveys lääkkeitä.

😂 Taidat itse olla hieman yksinkertainen.

Ei varmasti näe, täällä minäkin töissä istun, työurallani 20 vuotta ja syön lääkkeitä. Olen noin kerran vuodessa saikulla, en usein sitäkään.

Ja tämäkö on salaisuus joka sinun, tai jonkun muun olisi oikeus tietää? Todella itsekeskeistä sinulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et sano, että olet sairas ja sen takia kotona. Ei tarvitse kertoa mikä vaivaa. Näen hyvin positiivisena, että pystyt hoitamaan kotisi ja perheesi.

Ei hyvä. Toi herättää mielenkiintoa. Et sä itsekkään vois olla utelematta että mikä sairaus?

Minä ainakin pystyn olemaan utelematta jonkun sairauksista yksityiskohtia, jos joku ilmaisee, ettei halua puhua siitä tarkemmin. Mikä moukka sinä olet?

Kirjoitit "jos joku ilmaisee, ettei halua puhua siitä tarkemmin." Elikkä jotta sulle seviäisi toi haluttomuus niin ei mielestäsi vaadi just tota utelua?

Minulle tuli mielikuva ihan tavallisesta keskustelusta ja että toinen on maininnut sairaudestaan, MUTTA... kyllä myös herkästi toista tulkitseva ihminen havaitsee jo pienistä ilmeistä ja eleistä jos henkilö ei ole halukas juttelemaan enempää aiheesta. Ole silloin tahdikas ja siirry muihin aiheisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli ap. llä on psykooseja? Ei muuten varmaan eläkkeelle pääse. Ja kyllä päällepäin näkee, kun joku syö mielenterveys lääkkeitä.

😂 Taidat itse olla hieman yksinkertainen.

Ei varmasti näe, täällä minäkin töissä istun, työurallani 20 vuotta ja syön lääkkeitä. Olen noin kerran vuodessa saikulla, en usein sitäkään.

Ja tämäkö on salaisuus joka sinun, tai jonkun muun olisi oikeus tietää? Todella itsekeskeistä sinulta.

Sinähän pystyt töihin mutta ap ei pysty joten ap. llä on varmaan todella pahat mielenterveys ongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli ap. llä on psykooseja? Ei muuten varmaan eläkkeelle pääse. Ja kyllä päällepäin näkee, kun joku syö mielenterveys lääkkeitä.

😂 Taidat itse olla hieman yksinkertainen.

Ei varmasti näe, täällä minäkin töissä istun, työurallani 20 vuotta ja syön lääkkeitä. Olen noin kerran vuodessa saikulla, en usein sitäkään.

Ja tämäkö on salaisuus joka sinun, tai jonkun muun olisi oikeus tietää? Todella itsekeskeistä sinulta.

Sinähän pystyt töihin mutta ap ei pysty joten ap. llä on varmaan todella pahat mielenterveys ongelmat.

Ahdistus voi olla todella musertavaa, jos sinulla edes on empatiaa sellaista ymmärtämään? Et asenteellasi ainakaan tee asiaa yhtään helpommaksi.

Miksi teitä tunne ja empatiavammaisia ei laiteta työelämästä pois muita myrkyttämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä vain mietin, että millaisissa piireissä tk-eläkkeellä olo on jotain, minkä takia katsotaan kieroon ja jätetään ulkopuolelle. Ei kuulosta normaalilta että tuollaiset asiat merkitsevät kaveri- tai tuttavuussuhteissa.

Yksi opiskeli tuolloin sairaanhoitajaksi, yksi oli terveydenhoitaja ja kolmannen koulutuksesta en tiedä, mutta kaupan alalla työskenteli. Enkä nyt valehtele, aikuisten oikeasti. Ap

No mikäs ihme tuo on? Hoitajat on usein aika kyynisiä ja sisäinen kuri on kova. Mt-ongelmia ei "siviilissä" katsota hyvällä. Siksi moni hoitaja esimerkiksi salaa masennuksensa ja käy töissä täysin vihanneksena.

Täällä on paljon ihania avarakatseisia ja lämpimiä kommentteja. Kunpa joskus olisi sellainen maailma, että mielenterveysongelmiin suhtauduttaisiin neutraalisti. Pysykää lujina (tai heiveröisinä, kunhan itsestänne välitätte) <3

Vierailija kirjoitti:

Minulla vähän vastaavaa. Olin nuorena mt-syistä monta vuotta määräaikaisella eläkkeellä josta noin 90% jatkaa pysyvälle eläkkeelle. Lukuisia im-yrityksiä, vuosia psyk. osastoilla.

Sitten sain kunnon hoitoa. Päätin parantua ja sain siihen apua. Opiskelin psykologiksi,nyt työhistoriaa takana hyvällä menestyksellä liki 20 v. Äiti, puoliso, okt:n omistaja hyvällä alueella.

Nykyisestä elämästäni hyvin harva tietää menneisyydestäni. Vain lähtöperhe, puoliso, yksi ystävä. Kellekään kenet olen tavannut lasten syntymän jälkeen, kellekään työkaverille en ole kertonut. Mikä paskamyrsky siitä nousisikaan ja todennäköisesti tässä palstallakin nousee. Että mikset opiskellut vaikka kaupan kassaksi tai siivoojaksi. Mutta en halunnut. Halusin psykologiksi ja minulla on siihen sama oikeus kuin kellä tahansa. Ymmärrän ap:tä hyvin. En itsekään uskalla kertoa. Mutta mitä se taas kertoo maailmastamme ja asenneympäristöstämme...

Mun on pakko kommentoida tähän. Ihan uskomattoman työn olet tehnyt. Itse näen omakohtaisen kokemuksen jopa apuna psykologille. Kun ne ongelmat on kokenut ja selättänyt, niin ymmärtää asiakkaita ihan eri tavalla, kuin vain teoriaoppinut. Sääli että meillä on täällä Suomessa sellainen asenneympäristö että jopa terapiassa käynti on häpeällistä.

Sanot reilusti että olet mielipuoli kotiäiti. Harva siitä kategoriasta täyspäinen on.

Mikä ap. n miestä vaivaa kun on ottanut naisen joka on mielenterveys ongelmusta eläkkeellä ja tehnyt vielä lapsia?

En tiedä, osaanko selittää mitä tarkoitan, mutta pointtina on se, että sulle tuo on nyt jotenkin tosi kipeä ja häpeää(?) aiheuttava asia, vaikka sen ei tarvitsisi olla niin. Jossakin toisessa kontekstissa jollakulla toisella ihmisellä eri ihmisten ympäröimänä toi tilanne ei olisi noin vaikea. Mulla on esim. ystävä joka tosi paljon häpesi sitä että on sinkku eikä ole löytänyt puolisoa. Ja itse en ajattele että se on yhtään syy hävetä, mutta hänelle se on. Mua taas hävettää hirveästi se, että olen vähän ylipainoinen, kun taas ystäväni ei ajattele siinä olevan mitään pahaa. Jotkut asiat vaan on henkilökohtaisesti kipeitä ja sitten niitä ehkä alkaa suurentelemaan. Mä saattaisin esim aatella objektiivisesti sun tilanteesta, että eihän tuossa ole mitään muuta ongelmaa kuin se, että sinä itse teet siitä ison ongelman (en tarkoita siis pahalla, ymmärrän että on vaikea muuttaa suhtautumistaan sormia napsauttamalla). Joku toinen voisi olla tosi tyytyväinen tilanteeseensa eikä edes miettisi, minkälaisen peitetarinan keksisi koska sille se asia ei olisi niin iso eikä hän loisi isoa painetta, kuinka selviytyä itsensä esittelytilanteista. Hän vaan saattaisi sanoa että toistaiseksi ihan kotiäitinä ja vaihtaisi muina naisina huolettomasti muihin aiheisiin eikä keskustelukumppanille tulisikaan yhtään mystinen olo että mitä se toinen salailee. Vaikka sun tilanne onkin sulle kiperä, niin ehkä se ei ole niin vakava asia kuin mitä mielesi sulle nyt sanoo. Tsemppiä hirveesti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rauhoitu, kaikki on hyvin. Sinulla on terve lapsi, koti, ilmeisesti myös puoliso arkeasi jakamassa? Mikset voisi olla kotiäiti, mitä oletkin? Työsi kotona on arvokasta. Mitä harrastat?

Mitkään terveystiedot tai diagnoosit eivät kuulu muille kuin lääkärillesi ja terveydenhuoltohenkilökunnalle. Heitä sitoo vaitiolovelvollisuus, syystä.

Rehellisesti koen, että kotiäitinä olen arvoton, ja mielenterveysongelmaisena myös, ja nämä kaksi yhdessä, niin menee jo miinuspuolelle. 

Harrastan kitaran ja pianon soittoa, lukemista, kirjoittamista ja seuraan politiikkaa mielelläni. Ap

Mistä toi sun halveksunta kotiäitiyttä kohtaan tulee? Arvioitko itse ihmisiä koulutuksen ja statuksen mukaan? Ehkä sun pitäisi miettiä omaa arvomaailmaasi niin voisit arvostaa itseäsikin enemmän. Itse olin monta vuotta kotiäitinä eikä mieleenkään tullut hävetä itseäni. Jos joku ei arvostanut minua niin ei kiinnostanut. Ja en kyllä mitään halveksuntaa koskaan edes huomannut, halveksuntakin voi olla vaan kuviteltua, jos oletat että toiset suhtautuu negatiivisesti, niin sitten todennäköisemmin koet asian niin.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ap. n miestä vaivaa kun on ottanut naisen joka on mielenterveys ongelmusta eläkkeellä ja tehnyt vielä lapsia?

Ehkä ap on fiksu?

Ja kaunis? Empaattinen? Hyvä sängyssä? Mistäs me tiedetään 🤷‍♀️

Olen tavallaan samassa tilanteessa. Määräikainen eläke, jolla olen ollut jo vuosia, ja olen sitten valehdellut olevani työttömänä. Hankalia tilanteita on tullut silloin, kun on alettu tenttaamaan että miksi olen yhä työttömänä, miksi en opiskele, eikö tosiaan ole löytynyt edes minkäänlaista pätkää hommia, ja mitä töitä minä olen edes hakenut. Olen kyllä kokenut tuollaiset tenttaajat (jotka ovat huomanneet että kiusaannun ja silti jatkavat työttömyys-kyselyään) moukkina ja yrittänyt kohteliaasti poistua tilanteesta. Yleensä tuo "valhe" toimii aika hyvin, ja siirrän vaan huomioini vastapuoleen kyselemällä heidän kuulumisiaan, ja saatan kertoa omia kuulumisiani ihan muista asioista ja näin juttu luistaa normaalisti.

Ihan lähimmät ystäväni tietävät tilanteeni, eivätkä ole hylänneet minua sen takia, mutta puolitutuille ja muille ahdasmielisille (oma lapsuudenperheeni) en asiaa aio avata. Pelkkä työttömyyskin tuntuu olevan kamala synti joidenkin mielestä, saati sitten mt-ongelmat.

Itselläni on kuitenkin sellainen tilanne, että olen terapiassa, ja toivottavasti piakoin pääsisin yrittämään takaisin työelämään. Terapia kyllä ehdottomasti kannattaa! Minulla on myös traumatausta, ja käyn erittäin osaavalla traumaterapeutilla. Suosittelen ehdottomasti että aloitat käymällä mielenterveyslaitoksessa hoitajan juttusilla aluksi, ja etsit sitten hyvän terapeutin itsellesi. Kelalta saa tukea kolmeksi vuodeksi, mutta omalla kohdani se ei ole vielä ollut riittävä aika toipumiseen (harmillisen lyhyt tukiaika!). Lisäksi on mahdollista saada vammaistukea, jolloin haitan tasosta riippuen saa korvausta terapiakuluihin. Pelkän kelakorvauksen jälkeen terapialle jää hintaa minulla 200-300€, ja vammaistuen kanssa n.150€. Se on iso raha, varsinkin pienellä eläkkeellä, mutta jokaisen pennin arvoinen. En edes tajunnut miten monella osa-alueella traumani vaikuttaa, ja olin jopa aikaisemmin luullut että olen vain lievästi traumatisoitiunut, etten varmasti saisi edes Kelan tukea (dissosiaatio ja kieltäminen on myös osa traumaa)!

Itsellä vähän samantyylinen tilanne. Tosin minulla ei ole perhettä ja olen sinkku muutenkin. Silti en pysty sanomaan kenellekään, että olen työtön, syrjäytynyt ja yksinäinen. En vaan pysty kertomaan ja mietin toisaalta voisiko kukaan muu kertoa. Tämänkin takia välttelen tilanteita jossa pitäisi kertoa itsestään ja en toisaalta haluaisi valehdella. Kuitenkin on melkein pakko kaunistella kaikkea. Asiaa ei helpota se, että olen vähän suvun hylkiö muutenkin. Tosin emme ole muutenkaan paljon tekemisissä. Muut silti ovat pärjänneet aika hyvin ja myös vanhempani aina sanovat, että älä kerro totuutta ja silloin varsinkin tuntee itsensä epäonnistuneeksi ja miettii, että en kelpaa. Sitä ehkä vaan toivoisi, että joku ymmärtäisi ja mieluummin auttaisi joskus kuin että olen häpeän aihe. Joskus mietin silti kaikkea kokemaani ja tavallaan ymmärrän sen, että on paljon syitä miksi tilanne on tämä ja jos joku muu olisi elänyt elämääni niin voisi hänellekin olla vaikeuksia. Samalla tietenkin sitä aina miettii kuinka monet pärjäävät paljon paremmin. Muuten itse aina arvostan kaikkea ihmisiä jo omien kokemusteni kautta.

En jaksanut lukea koko ketjua läpi, mutta ihmettelen sitä, että kyselläänkö ihmisten koulutuksesta useinkin? Minä en muista koska viimeksi minulta olisi kukaan kysynyt koulutuksestani yhtään mitään, tai edes työpaikasta. Ollakseni rehellinen, en tiedä useimpien lapseni kavereiden vanhempien koulutusta tai työpaikkaa. Joku on saattanut tulla esiin jossain keskustelun yhteydessä, mutta ennemminkin niin, että on liittynt johonkin muuhun puhuttuun asiaan kuin niin, että joku olisi varta vasten kysynyt.

Minulle ainakin ihmisten koulutus ja työ on tosi epäkiinnostavia asioita, ellei kyseessä ole hyvin läheinen henkilö, joita satunnaiset tuttavuudet eivät lähtökohtaisesti ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ap. n miestä vaivaa kun on ottanut naisen joka on mielenterveys ongelmusta eläkkeellä ja tehnyt vielä lapsia?

Ehkä ap on fiksu?

Ja kaunis? Empaattinen? Hyvä sängyssä? Mistäs me tiedetään 🤷‍♀️

Surullista valita tuollainen nainen lastensa äidiksi koska lapset kärsivät jos on mielenterveys ongelmainen vanhempi.

Jos 35-vuotias kertoisi minulle olevansa eläkkeellä, olettaisin kyseessä olevan sairaseläke. En kehtaisi kysyä asiasta enempää, koska sairaudet ovat yksityisasia. En vetäisi eläkkeellä olosta suoraa johtopäätöstä mielenterveysongelmiin, koska kyllähän eläkkeelle voi päästä myös esimerkiksi erilaisten kiputilojen takia. Eli voit lyhyesti todeta olevasi eläkkeellä ja esittää vastakysymyksen estääksesi mahdolliset lisäkysymykset, joita normaalisti kohteliaat ihmiset eivät kyllä viitsi esittää. Tai sitten voi kertoa olevasi kotiäiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ap. n miestä vaivaa kun on ottanut naisen joka on mielenterveys ongelmusta eläkkeellä ja tehnyt vielä lapsia?

Ehkä ap on fiksu?

Ja kaunis? Empaattinen? Hyvä sängyssä? Mistäs me tiedetään 🤷‍♀️

Surullista valita tuollainen nainen lastensa äidiksi koska lapset kärsivät jos on mielenterveys ongelmainen vanhempi.

Minulla oli juuri tuollaisia asenteita omaava vanhempi. Olisin vaihtanut hänet milloin tahansa sellaiseen vanhempaan, joka olisi hoitanut omaa mielenterveyttään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ap. n miestä vaivaa kun on ottanut naisen joka on mielenterveys ongelmusta eläkkeellä ja tehnyt vielä lapsia?

Ehkä ap on fiksu?

Ja kaunis? Empaattinen? Hyvä sängyssä? Mistäs me tiedetään 🤷‍♀️

Surullista valita tuollainen nainen lastensa äidiksi koska lapset kärsivät jos on mielenterveys ongelmainen vanhempi.

Ihmiset eivät ole sairautensa, vaan paaljon muutakin. :) Ja voisinpa uskoa, että ap:n lapset saavat kotoaan avarakatseisen ja lempeän kasvatuksen ja aineksia ajatella joustavasti. Niitä piirteitä tässä maailmassa tarvitaan. :) Lempeyttä ja avarakatseisuutta myös sinunkin päivääsi!