Mitä se kertoo äidistä, joka ei koskaan näe lapselleen aiheuttamaansa mielipahaa tai ei anna sille mitään arvoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kykenetkö sinä itse näkemään, että omilla lapsillasi on paha olla? He elävät köyhyydessä ja hylättyinä. Nyt jos alat jankuttaa, että et kykene, koska oma äitisi blaablaablaa, niin silloinhan tajuat, ettei oma äitisikään kyennyt, koska hänen äitinsä blaablaablaa.

Kyllä kykenen.

Ap

Ja sen takia kaikki ne haukut, joita olette minusta sanoneet, asettaa teidät vain erittäin p*skaan valoon ihmisinä. Olette mulle mitättömyyksiä, toisille pahaa oloa kasaavia p*skoja. Ette kenellekään avuksi esim. tms. Olette alapuolella nollan, eli täysiä p*skoja.

Ap

No helkkariako roikut täällä sitten vuosi toisensa jälkeen avaamassa näitä ketjuja ja vastailemassa itsellesi?

Huvittavaa, kun joku itseensä hermostuva narsisti ei osaa olla vastaamatta halveksivasti mun ketjuihini, VAAN hänelle ainoa ratkaisu asiaan olisi se, etten mä enää kirjoittele täällä. Nyt vähän itsekuria, tsot tsot! Jos noin harmittaa yhden ihmisen kirjoittelut täällä.

Ap

Ite oot narsisti lapsias kohtaan. Halaus lapsillesi ja heistä huolehtivalle isälleen. Toivottavasti exäsi on jo löytänyt tervepäistä seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kykenetkö sinä itse näkemään, että omilla lapsillasi on paha olla? He elävät köyhyydessä ja hylättyinä. Nyt jos alat jankuttaa, että et kykene, koska oma äitisi blaablaablaa, niin silloinhan tajuat, ettei oma äitisikään kyennyt, koska hänen äitinsä blaablaablaa.

Kyllä kykenen.

Ap

Eli kannattaisiko sun sitten yrittää alkaa huomaamaan omien lastesi hätä sen sijaan, että vuodesta toiseen keskityt vain itseesi ja syytät äitiäsi asioista jotka tapahtuivat yli 25 vuotta sitten?

Senhän takia, kun olen sille herkkä en kasaa heidän syykseen sitä, että heille tulee paha mieli, kun minun äitini on satuttanut minua niin, että voin tosi pahoin, enkä kykene olemaan sellainen äiti kuin haluaisin. Ja siis toisella lapsella diagnosoitiin juuri lapsuusiän autismi, eli olen varma, ettäosa näkemästäni hädästä johtuu siitä, millainen lapsi hän on. Tytöstä ei ole koskaan tarvinnut olla niin huolissaan, toki hänestäkin olen, mutta ei yhtäpaljon, kuin pojasta. Äidistäniei tietenkään ole tähänkään tilanteeseen yhtään mitään apua. Tuskin edes uskoisi, että pojalla on diagnoosi. Ei ainakaan tippaakaan miettisi, miten poikaa voisi auttaa, vaan haluaa, että eletään aivan kuin diagnoosia ei olisikaan ja ehkä tajuamattaan sitten mieluummin syyttää lasta kaikesta epänormaalista, eikä pysty sisäistämään, että lapsi ei sille voi mitään. Niinhän hän teki minunkin kanssani, että ei koskaan ajatellut, etten voi jollekin jotain. Aina kaikki oli minun vikaani.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ite oot narsisti lapsias kohtaan. Halaus lapsillesi ja heistä huolehtivalle isälleen. Toivottavasti exäsi on jo löytänyt tervepäistä seuraa.

En ole. Lapset eivät sun krokotiilihalailujas tarvitse, kuvitteletko typerys heidän olevan mukana tässä palstalla? Toisekseen ei mies ketään löydä, ei olla mitään w t:eja.

Ap

50 vuotta menty samalla tavalla. No, hätä.

Ja siis pointti tässä on se, että ne asunnon ostajatolivat minua kohtaan loukkaavia eli oudon kireitä ja tympeitä JA sen lisäksi asunnosta löytyi heille isoa etua tuova kosteusvaurio.

Niin koska minun tunteitani nyt kunnioitettiin, he maksoivat osan tulevasta hyödystä minulle. Ainakin mulle tuli paljon parempi mieli.

Ap

Se se vasta olisikin puuttunut, että ostaja oli vttumainen minua kohtaan ja olisivat saaneet oikein kunnon taloudellisen hyödynkin kaupanpäälle, välittämättä minusta, myyjästä paskaakaan. Mielestäni olin vain oikeudenmukainen, kun halusin siivun siitä, ettei itselle jää siitä paha mieli.

Olisiko moni nolla täälläkin vain alistunut a) siihen, että ostaja on kireä ja tympeä (sen nyt vielä voikin kestää) ja b) siihen, että sellainen ostaja saa sinun asunnostasi 20 000 remontin jonkun muun maksamana, mutta sä et saa kauppahintaan siitä hyötyä?

Olisi varmaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eläpä kehtoo

Ai sanoa totuutta narsisteista? Miksi narsiseja pitäisi jotenkin suojella? Ettei saa kertoa, mitä he tekevät lapsilleen? Ja kehtaavat vielä ajatella itsestään hyvää! Ei käy mulle, mä annan takaisin, jos sellainen, jonka kuuluisi välittää minusta ei piittaa minusta ja satuttaa minua.

Ap

Kannattaisiko päästää irti vihasta ja katkeruudesta ja alkaa elämään ja olemaan onnellinen siitä mitä sinulla on? Minullakin oli välillä rankka lapsuus isän alkoholismin vuoksi mutta en jäänyt sitä märehtimään tai pilaamaan loppuelämääni vihaamalla ja katkeroitumalla. Nyt on sinun vuorosi näyttää että olet parempi äiti. Mene terapiaan, tämä vauva palsta ei ole sun terapeutti.

Jos äidilleni kertoisi, että lapsella on diagnosoitu lapsuusiän autismi, ei varmana ryntäisi miettimään, miten voi poikaa auttaa. Vaan koittaisi heti kumota diagnoosin, että lapsi on ihan normaali. Niin, kun ei ole kyse HÄNEN lapsestaan. Ja vaikka olisikin, niin jos siitä, että lapsi ”ei ole normaali” pääsisi jollai diagnoosilla, niin hän ei siihen suostuisi. Lapsen syyksihän kaikki pitää saada laistettua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kykenetkö sinä itse näkemään, että omilla lapsillasi on paha olla? He elävät köyhyydessä ja hylättyinä. Nyt jos alat jankuttaa, että et kykene, koska oma äitisi blaablaablaa, niin silloinhan tajuat, ettei oma äitisikään kyennyt, koska hänen äitinsä blaablaablaa.

Kyllä kykenen.

Ap

Ja sen takia kaikki ne haukut, joita olette minusta sanoneet, asettaa teidät vain erittäin p*skaan valoon ihmisinä. Olette mulle mitättömyyksiä, toisille pahaa oloa kasaavia p*skoja. Ette kenellekään avuksi esim. tms. Olette alapuolella nollan, eli täysiä p*skoja.

Ap

No helkkariako roikut täällä sitten vuosi toisensa jälkeen avaamassa näitä ketjuja ja vastailemassa itsellesi?

Aihe on tärkeä ja asia on edelleen erittäin keskeneräinen minulle.

Ap

huomioi lihavointi ja lisään vielä, että VAIN sinulle. Ketään täällä tuo ei kiinnosta, oikeasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eläpä kehtoo

Ai sanoa totuutta narsisteista? Miksi narsiseja pitäisi jotenkin suojella? Ettei saa kertoa, mitä he tekevät lapsilleen? Ja kehtaavat vielä ajatella itsestään hyvää! Ei käy mulle, mä annan takaisin, jos sellainen, jonka kuuluisi välittää minusta ei piittaa minusta ja satuttaa minua.

Ap

Kannattaisiko päästää irti vihasta ja katkeruudesta ja alkaa elämään ja olemaan onnellinen siitä mitä sinulla on? Minullakin oli välillä rankka lapsuus isän alkoholismin vuoksi mutta en jäänyt sitä märehtimään tai pilaamaan loppuelämääni vihaamalla ja katkeroitumalla. Nyt on sinun vuorosi näyttää että olet parempi äiti. Mene terapiaan, tämä vauva palsta ei ole sun terapeutti.

Ei voi olla riittävän onnellinen niin kauan kun tunnen esim. syyllisyyttä tai huolta siitä, että halusin muiden välittävän tunteistani esim. siinä asuntokaupassa. Se on toki symbolinen tilanne ennemminkin, kuin käytännöllisesti masennusta aiheuttava, mutta se symboloi kaikkea minuun suhtautumista elämässäni ja miten minut on demonisoitu siitä, että tarvitsen hyvän mielen. Ja että muillakin on siihen osansa ja vastuu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos äidilleni kertoisi, että lapsella on diagnosoitu lapsuusiän autismi, ei varmana ryntäisi miettimään, miten voi poikaa auttaa. Vaan koittaisi heti kumota diagnoosin, että lapsi on ihan normaali. Niin, kun ei ole kyse HÄNEN lapsestaan. Ja vaikka olisikin, niin jos siitä, että lapsi ”ei ole normaali” pääsisi jollai diagnoosilla, niin hän ei siihen suostuisi. Lapsen syyksihän kaikki pitää saada laistettua.

Ap

Taas pääsi puhuu. Äitisi ei tiedä mitä ajatuksia laitat hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kykenetkö sinä itse näkemään, että omilla lapsillasi on paha olla? He elävät köyhyydessä ja hylättyinä. Nyt jos alat jankuttaa, että et kykene, koska oma äitisi blaablaablaa, niin silloinhan tajuat, ettei oma äitisikään kyennyt, koska hänen äitinsä blaablaablaa.

Kyllä kykenen.

Ap

Ja sen takia kaikki ne haukut, joita olette minusta sanoneet, asettaa teidät vain erittäin p*skaan valoon ihmisinä. Olette mulle mitättömyyksiä, toisille pahaa oloa kasaavia p*skoja. Ette kenellekään avuksi esim. tms. Olette alapuolella nollan, eli täysiä p*skoja.

Ap

No helkkariako roikut täällä sitten vuosi toisensa jälkeen avaamassa näitä ketjuja ja vastailemassa itsellesi?

Aihe on tärkeä ja asia on edelleen erittäin keskeneräinen minulle.

Ap

huomioi lihavointi ja lisään vielä, että VAIN sinulle. Ketään täällä tuo ei kiinnosta, oikeasti. 

Kaikki ne voivat valita palstan muita ketjuja, eikö totta? Miten SINULLE voi jokin muu olla tärkeää, onpa itsekästä! Tirsk. Onko susta siis itsekästä, että korjoitan itsestäni täällä? No hyvä! Se kertoo sen ettet osaa välittää itsestäsi oikein ja se on sulle ihan oikein😊

Ap

Ilmoittakaa tämän hullun jankutukset asiattomiksi älkääkä enää vastailko hänelle, pliis. Hoitakoon päänsä ammattilaisilla eikä täällä vuosikymmeniä jankkaamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos äidilleni kertoisi, että lapsella on diagnosoitu lapsuusiän autismi, ei varmana ryntäisi miettimään, miten voi poikaa auttaa. Vaan koittaisi heti kumota diagnoosin, että lapsi on ihan normaali. Niin, kun ei ole kyse HÄNEN lapsestaan. Ja vaikka olisikin, niin jos siitä, että lapsi ”ei ole normaali” pääsisi jollai diagnoosilla, niin hän ei siihen suostuisi. Lapsen syyksihän kaikki pitää saada laistettua.

Ap

Taas pääsi puhuu. Äitisi ei tiedä mitä ajatuksia laitat hänelle.

No? Missä se osallistuva välittäminen äidiltäni sitten on???????? Jos hänelle kertoo asiasta, niin hän vain suhtautuu noin, minkä mä sille mahdan? Miten itse suhtautuisit, jos lapsenlapsellasi todettaisiin jokin neurologisesta poikkeavuudesta kertova oireyhtymä? Ja lapsesi vaikuttaisi avuttomalta?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos äidilleni kertoisi, että lapsella on diagnosoitu lapsuusiän autismi, ei varmana ryntäisi miettimään, miten voi poikaa auttaa. Vaan koittaisi heti kumota diagnoosin, että lapsi on ihan normaali. Niin, kun ei ole kyse HÄNEN lapsestaan. Ja vaikka olisikin, niin jos siitä, että lapsi ”ei ole normaali” pääsisi jollai diagnoosilla, niin hän ei siihen suostuisi. Lapsen syyksihän kaikki pitää saada laistettua.

Ap

Taas pääsi puhuu. Äitisi ei tiedä mitä ajatuksia laitat hänelle.

No? Missä se osallistuva välittäminen äidiltäni sitten on???????? Jos hänelle kertoo asiasta, niin hän vain suhtautuu noin, minkä mä sille mahdan? Miten itse suhtautuisit, jos lapsenlapsellasi todettaisiin jokin neurologisesta poikkeavuudesta kertova oireyhtymä? Ja lapsesi vaikuttaisi avuttomalta?

Ap

Tämä koko kuvio käydään sinun päässäsi. Ei äitisi tiedä siitä mitään eikä voi asiaan vaikuttaa.

Koko juttu on Mielikuvitusta.

Tervetuloa takaisin, Kivikissa! Viime kerrasta onkin jo aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos äidilleni kertoisi, että lapsella on diagnosoitu lapsuusiän autismi, ei varmana ryntäisi miettimään, miten voi poikaa auttaa. Vaan koittaisi heti kumota diagnoosin, että lapsi on ihan normaali. Niin, kun ei ole kyse HÄNEN lapsestaan. Ja vaikka olisikin, niin jos siitä, että lapsi ”ei ole normaali” pääsisi jollai diagnoosilla, niin hän ei siihen suostuisi. Lapsen syyksihän kaikki pitää saada laistettua.

Ap

Taas pääsi puhuu. Äitisi ei tiedä mitä ajatuksia laitat hänelle.

No? Missä se osallistuva välittäminen äidiltäni sitten on???????? Jos hänelle kertoo asiasta, niin hän vain suhtautuu noin, minkä mä sille mahdan? Miten itse suhtautuisit, jos lapsenlapsellasi todettaisiin jokin neurologisesta poikkeavuudesta kertova oireyhtymä? Ja lapsesi vaikuttaisi avuttomalta?

Ap

Niin? Niin varmaan suhtautuisit ihan lämmöllä ja kenties yhdssä pohtien, että miten lapsenlasta voi auttaa. Niin minkä mä sille MAHDAN, etten äidistäni tällaista käytöstä näe??? Ja minkä mä sille mahdan, että tiedän, millälailla hän ainakin AIKAISEMMIN on kaikkiin vastaaviin asioihin MINULLA suhtautunut? Eli, jos jokin taho KOITTAA AUTTAA, esim. kertomalla, mikä mulla on, niin äitini mielestä ei todellakaan ooe, vaan MÄ olen kaikkeen syypää. Miksi ihmeessä hän ajattelisi lapsenlapsistaan eri tavalla?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos äidilleni kertoisi, että lapsella on diagnosoitu lapsuusiän autismi, ei varmana ryntäisi miettimään, miten voi poikaa auttaa. Vaan koittaisi heti kumota diagnoosin, että lapsi on ihan normaali. Niin, kun ei ole kyse HÄNEN lapsestaan. Ja vaikka olisikin, niin jos siitä, että lapsi ”ei ole normaali” pääsisi jollai diagnoosilla, niin hän ei siihen suostuisi. Lapsen syyksihän kaikki pitää saada laistettua.

Ap

Taas pääsi puhuu. Äitisi ei tiedä mitä ajatuksia laitat hänelle.

No? Missä se osallistuva välittäminen äidiltäni sitten on???????? Jos hänelle kertoo asiasta, niin hän vain suhtautuu noin, minkä mä sille mahdan? Miten itse suhtautuisit, jos lapsenlapsellasi todettaisiin jokin neurologisesta poikkeavuudesta kertova oireyhtymä? Ja lapsesi vaikuttaisi avuttomalta?

Ap

Tämä koko kuvio käydään sinun päässäsi. Ei äitisi tiedä siitä mitään eikä voi asiaan vaikuttaa.

Koko juttu on Mielikuvitusta.

Ai ei voi vaikuttaa? Eli äidilläni ei siis kuulu sinusta olla mitään vaikuttavaa toimintaa lapsenlapsiaan kohtaan? Pitää olla täysin välinpitämätön, vai? No, ei ole tapana meidän suvussa. Meidän suvussa ihmisistä välitetään. Toki hyvä kysymys välilläon, meneekö se pieleen, mutta ei olla tuollaisia että ei tehdä mitään -luusereita!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos äidilleni kertoisi, että lapsella on diagnosoitu lapsuusiän autismi, ei varmana ryntäisi miettimään, miten voi poikaa auttaa. Vaan koittaisi heti kumota diagnoosin, että lapsi on ihan normaali. Niin, kun ei ole kyse HÄNEN lapsestaan. Ja vaikka olisikin, niin jos siitä, että lapsi ”ei ole normaali” pääsisi jollai diagnoosilla, niin hän ei siihen suostuisi. Lapsen syyksihän kaikki pitää saada laistettua.

Ap

Taas pääsi puhuu. Äitisi ei tiedä mitä ajatuksia laitat hänelle.

No? Missä se osallistuva välittäminen äidiltäni sitten on???????? Jos hänelle kertoo asiasta, niin hän vain suhtautuu noin, minkä mä sille mahdan? Miten itse suhtautuisit, jos lapsenlapsellasi todettaisiin jokin neurologisesta poikkeavuudesta kertova oireyhtymä? Ja lapsesi vaikuttaisi avuttomalta?

Ap

Tämä koko kuvio käydään sinun päässäsi. Ei äitisi tiedä siitä mitään eikä voi asiaan vaikuttaa.

Koko juttu on Mielikuvitusta.

Totta kai jos jollain suvussa todetaan jokin ”ongelma” niin kaikki koittavat auttaa! Mene sä sinne w t elämääsi vain, missä kukaan ei välitä toisista mitään, ajattelee vain omaa napaansa ilmeisesti. Totta kai isovanhempi voi vaikuttaa PALJONKIN siihen, miten perhe erilaisista asioista selviytyy. Jo monesti pari sanaa voivat tukea paljon tai tuhota paljon. Siitähän tässä on paljolti kyse.

Ap