Lue keskustelun säännöt.
Te, joilla menee omasta mielestänne hyvin elämässä...
Minkä tekemienne päätösten ja tapahtumien uskotte eniten vaikuttaneen eniten siihen, että elämästänne tuli onnellinen ja menestyksekäs? Esim. oliko se haku, johonkin tiettyyn opiskelupaikkaan, muutto ulkomaalle, luonteenpiirre jne...
Kommentit (229)
-Sitkeä lukeminen yliopiston pääsykokeisiin. Pääsin alalle, jossa olen oppinut paljon.
-Hallittujen riskien ottaminen uutta unelma-ammattia tavoitellessa.
-Hyvän kumppanin löytäminen ja pyrkimys antaa parisuhteessa molemmille kasvutilaa.
-Lasten tekeminen
-Kyky olla jäämättä vatvomaan ikävää lapsuutta ja lapsuuden perheeseen liittyviä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vahvuus, rohkeus ja itsensä tunteminen. Hyvät perhesuhteet ja perheen riittävä taloudellinen tilanne. Urapolkuni ja jopa nykyinen parisuhdetilanteeni olisi oikeasti hyvin erilainen jos rahatilanne olisi alkujaan ollut nykyistä huomattavasti huonompi tai parempi. Toki ei voi sanoa olisiko toisenlaisella polulla ollut annettavanaan huonompia vai parempia mahdollisuuksia. On se jännä silti ajatella miten oman äidin molempien vanhempien suht nuorena kuolemisesta on hyötynyt taloudellisesti niin moni.
On ollut onni saada kasvaa lapsena kodissa, jossa ei ollut väkivaltaa eikä viinaa. Olen eräästä ystävästäni nähnyt, miten vaikeaa on korjata lapsena saatuja henkisiä vammoja. On vaikea "menestyä", kun menestys tarkoittaa päivää ilman ahdistusta.
Sitkeys ja eteenpäin katsova elämänasenne. Halusin lääkäriksi jo pienenä. Tämä oli meidän suvussa ennenkuulumatonta, kun lukiotakaan ei ennen minua kukaan ollut saanut suorittettua. 18-vuotiaasta lähtien kävin töissä, jotta pystyin opiskelemaan lukiossa. En päässyt ensimmäisellä kerralla lääkikseen, joten tein välivuoden töitä ja opiskelin lisää. Toisella kerralla tärppäsi. 10-vuoden lääkärinuran jälkeen huomaan olleeni oikeassa ja ne koulutuksen turhuudesta huudelleet sukulaiset väärässä. Opetan omille lapsillenikin sen, että kaikki työ on arvokasta ja pienistä vastoinkäymisistä huolimatta periksi ei saa antaa.
En ole koskaan jäänyt toimettomana makaamaan kotiin. Olen aina hakenut töitä, vaikka teininä kärsin pahasta masennuksesta. Olen opiskellut nopealla tahdilla, jotta saan mahdollisimman nopeasti parempia töitä ja parempaa palkkaa. Olen uskaltanut kokeilla myös epämukavia töitä, kuten esimiehenä oloa (tästä on tullut työkokemusta ja se kertoo minusta työnhakijana sitä, että uskallan ottaa vastaan myös kehittämistöitä ja uusia työnkuvia, jos niitä tarjotaan).
Olen opiskellut aina minua kiinnostavia asioita. Olen jatkokouluttautunut. Toivon mukaan saan yliopistosta paperit 1-2 vuoden päästä.
En ole kuitenkaan antanut työn määrätä elämääni; olen pitänyt kiinni harrastuksistani, lasten harrastuksista ja omista nautinnon aiheista, kuten matkustelusta - ei ole mitään järkeä tienata rahaa ja luoda uraa, jos ei voi vaihtaa vapaalle ja nauttia ja ottaa irtiottoa.
Olen uskaltanut opiskella sijoittamista jo 20-vuotiaasta lähtien: sijoittamisella olen päässyt 9000 euron kuukausituloihin nyt 30-vuotiaana.
Koen että elämäni on värikästä ja miellyttävää, mutta pelkästään ”menestyminen uralla” ei sitä toisi. Tai pelkkä raha. Oma harrastus ja perhe tuovat elämään intohimoa, rakkautta ja merkitystä. En vaihtaisi niitä mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syntyminen rakastavaan ja onnelliseen kotiin. Perusturvallisuudentunteeni kehittyi vahvaksi ja sain aina vanhemmiltani kannustusta ja ohjausta. Näistä lähtökohdista on ollut helppo ponnistaa hyvin pärjääväksi. Toki olen itsekin tehnyt töitä esimerkiksi opiskelun eteen, mutta kyllä silti koen, että suurimmaksi osaksi menestykseni ei ole omaa ansiotani, vaan saamieni lähtökohtien.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan ajattele, että on ollut em juttujen kuten sinnikkyyden lisäksi tuuria siinä ettei ole vaikka sairastunut vakavasti psyykkisesti tai fyysisesti tai joutunut työkyvyn vievään onnettomuuteen? Vai tajuaako näiden osuuden vasta sitten jos osuu omalle kohdalle?
En mä tällasia paljon ajattele. Erottelen asiat niin, että asioita joihin en voi itse vaikuttaa on turha murehtia etukäteen. Se sitten joko tapahtuu tai ei tapahtuu.
Taloudesta huolta pitäminen, järkevät ratkaisut, säästäminen, uravalinnat, jatkuva sitkeä työ hyvinvoinnin eteen ovat asioita, jotka pehmentävät alastuloa ja pienet vastoinkäymiset eivät haittaa. Minulla menestyminen ja puskurit eivät ole tuurilla tulleita vaan opiskelujen, säästämisen ja kovan työn tulosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan ajattele, että on ollut em juttujen kuten sinnikkyyden lisäksi tuuria siinä ettei ole vaikka sairastunut vakavasti psyykkisesti tai fyysisesti tai joutunut työkyvyn vievään onnettomuuteen? Vai tajuaako näiden osuuden vasta sitten jos osuu omalle kohdalle?
Kyllä noilla asioilla on paljonkin merkitystä.
Kuten myös sillä millaiseen kotiin syntyy.
Jos vanhemmat tai vaikka vain toinen on pahasti persoonallisuushäiriöinen tai muuten mielenterveysongelmainen, tulee koulukiusatuksi yms.
on niistä lähtökohdista paljon vaikeampaa ponnistaa.
Se jolla on ollut ok lapsuus, pitää sitä itsestään selvänä ja uskoo että oma menestyminen on omia hyviä valintoja.
Toki näin tavallaan onkin mutta ihmisen kyky , osaaminen , jaksaminen ja uskaltaminen tehdä niitä hyviä ja oikeita valintoja vaarantuu todella paljon jos on saanut pelkkää paskaa niskaansa koko lapsuuden.
Olen ollut pitkämielinen ja kärsivällinen enkä ole tehnyt hätiköityjä päätöksia esim avioliiton ja työn tai niistä lähtemisen suhteen. Olen rakentanut pikkuhiljaa elämääni todella vauraaksi ja mukavaksi.
Onhan se välillä ollut tylsää mutta kaikki on kannattanut. Nyt on eläkepäivät näkyvissä ja elämäni perustukset ovat taloudellisesti ja fyysisesti huippuluokkaa.
Kehoitan kaikkia ajattelemaan vähän nokkaansa pidemälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulin Jumalan kutsun, tulin synnintuntoon, tein parannuksen, uskoin evankeliumin ja tulin pelastetuksi Jumalan valtakuntaan. <3
Elän Taivaan Isän hyvässä johdatuksessa ja elämäni on järjestyksessä ja erittäin onnellista. Kiitos Jeesus!
Olen tehnyt elämässäni monia asioita oikein: olen opiskellut riittävän ahkerasti, olen tehnyt töitä paljon, olen panostanut siihen, mikä minua kiinnostaa, ja olen yrittänyt enimmäkseen elää hyvää elämää.
Silti, olen usein miettinyt tiettyjä elämäni kääntökohtia. Jos niistä yksi tai edes muutama olisi mennytkin eri lailla, olisinko edelleenkin tässä vai olisinko pahimmassa tapauksessa jopa pudonnut kelkasta kokonaan?
1) Ensimmäinen kesätyöpaikkani. Minulle tarjottiin ensimmäistä kesätyöpaikkaa tietotekniikan alalta 1980-luvun alussa, aikana jolloin BASICin alkeiden tunteminen teki ihmisestä melkein gurun. En siis hakenut paikkaa, vaan sitä tarjottiin kun koulua oli kuukausi jäljellä. Sain työpaikkani ansiosta paljon kokemusta ja kontakteja. Vasta monta vuotta jälkeen päin kuulin, että työnantaja oli ehdottomasti halunnut minut. Mitä jos näin ei olisikaan ollut?
2) Yliopisto. Lukion jälkeen olin hetken aikaa puolittain tuuliajolla. Tein töitä, hain ja pääsin opiskelemaan paikkaan, joka oli selvästi kykyjeni alapuolella, lopetin, tein lisää töitä, kävin armeijan. Lopulta hain yliopistoon ja pääsin sisälle aivan rimaa hipoen kolmella sadasosapisteellä yli pääsyrajan. Mitä jos olisin saanut 0.05 pistettä vähemmän?
3) Työpaikka. Opiskelin aika pitkään, töitä opiskelun ohella tehden ettei tarvitse elää yhteiskunnan almuilla. Olin yliopistolla töissä, mutta siellä tehtiin jossain vaiheessa suuri henkilöuudistus joka alkoi ahdistaa joka suunnalta. Juuri silloin paikallisesta opiskelualani yrityksestä otettiin yhteyttä, että tulisitko työhaastatteluun. Olin tehnyt yliopistolla yritykselle hyvin onnistuneen projektin, joten työhaastattelu oli tyyliä "koska voit aloittaa?" Mitä jos silloin minua ei olisi kysytty töihin vaan olisin joutunut itse etsimään työpaikan?
3) Avioliitto. Tapasin vaimoni ensi kerran satunnaisessa paikassa satunnaisella tavalla. Mitä jos emme olisikaan tavanneet?
Olen monta kertaa miettinyt, miten asiat voisivat olla eri lailla, jos muutama avainkohta elämässä olisi mennyt toisin. Olisinko siinä onnellisessa asemassa että voisin kirjoittaa tätä kesälomani ensimmäisenä päivänä kokonaan maksetussa talossani lasten ollessa maauimalassa polskimassa? Vai olisinko yhteiskunnan tuilla kaupungin vuokramörskässä viinapullo kourassa valittelemassa miten hyvät miehet jäävät aina yksin. Ei voi tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Mulla ehkä se, että en ole koskaan elämässäni tehnyt mitään suuria suunnitelmia, joita kohti olisin päättäväisesti pyrkinyt. Jos olisin tehnyt, olisin moneen kertaan pettynyt esim siksi, että olen joutunut vaihtamaan sekä työpaikkoja että alaa, koska en sairauksieni vuoksi ole pystynyt tekemään aiempia töitäni. Sen sijaan olen aina ollut avoin ja utelias. Olen tarttunut tilaisuuksiin silloin, kun niitä on elämässäni tullut eteen. Olen tehnyt päätökseni varsin nopeasti enkä ole jäänyt jahkailemaan, jolloin tilaisuus olisi ehtinyt mennä ohi. Mun ei ole koskaan tarvinnut valintoihini ja ratkaisuihini kysyä lupaa eikä mielipidettä keneltäkään toiselta. Olen siis voinut päättää kaikesta itse ja sen vuoksi olen pystynyt toimimaan nopeasti. Luonteeltani olen hyvin ratkaisukeskeinen. Niin työelämässä kuin siviilissäkin. Jos on jokin ongelma, aina ensimmäisenä mietin, miten sen voisi ratkaista.
Noin minäkin elin ja koin kunnes vakava sairaus osui kohdalle. Ja kaikki ihmiset, jopa vanhemmat ja veli häipyivät.
Mielenterveys ei kestänyt kantaa ongelmia yksin. Rahat riitti monta vuotta. Nyt loppuu. Kaksi teini-ikäistä kaipaa entistä äitiä.
Mä sanon että omalla kohdallani uskallus. Parhaat asiat elämässäni ovat tapahtuneet kun olen uskaltanut ottaa riskin vaikka on pelottanut että mönkään menee. Ei se aina mene. Vain yksi näistä riskinotosta oli taloudellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioero paras ratkaisu elämässäni, se antoi voimavaroja muuttaa koko elämäni!
Päätös siitä, ettei valita. Ottaa elämässään kaiken tulevan hyvillä mielin vastaan ja tarttuu tilaisuuksiin, mitä elämä tarjoaa. Olen aina onnellinen. Se on oma valinta ja päätös. Tunteita tulee ja menee, pettymyksiä, surua, iloa, nautintoa jne, mutta perusonnellisuus ei katoa tunteiden heitellessä.
Suurin vaikuttava syy on surkea lapsuus, kamalat väkivaltaiset mt-ongelmaiset vanhemmat, kamala perhedynamiikka ja olemattomat eväät elämään. Koskaan ei mitään apua, tukemista, kannustusta.
Tämä jos mikä pisti taistelemaan ja ponnistelemaan. Olen mielestäni onnistunut erinomaisesti mutta lähes yli-inhimilliset ponnistelut se vaati.
Se, etten koskaan luovuttanut, vaikka tuli mm. taloudellisia ongelmia ja ympäristö syyllisti, eikä ollut tukea ja ymmärrystä.
Ryhdyin aikuisopiskelijaksi ja nyt olen töissä.
Tulin raskaaksi ja sain lapsen, eli on perhettä.
Arvostan pieniä suuria juttuja ja vaikka on huonompia päiviä, niin joskus aina on paremmin :).
Varsinkin naisen elämässä mielialat vaihtelee johtuen hormonaalisista jutuista.
Vielä kun saisi kesäheilan :D.
Lakkasin suorittamasta ja todistelemasta omaa arvoani yhteiskunnalle tai kellekkään muulle. Lähdin oikeastaan vastakkaiseen suuntaan elämässä mitä lauma; lopetin työt, turhan kuluttamisen, suorittamisen ja aloin elää köyhästi mutta henkisesti rikkaasti. Alkoholin juominen vaihtui meditoimiseen, kontrollointi ja stressaaminen hetkessä elämiseen
En voisi olla tyytyväisempi, elän unelmaelämääni <3 Itsensä orjuuttaminen suorittamiseen, velkaantumiseen, materian himoon tai oman arvon todisteluun ulkopuoliselle maailmalle ei ollut sitä
Tulin uskoon. Vapauduin juomisesta, tupakoinnista, itseinhosta ja peloista ja ahdistuksista. Kävin terapiassa ja sielunhoidossa ja eheydyin monista menneisyyden haavoista.
Hain yliopistoon, kun loppui ne ajatukset että olen surkea, eikä minusta ole mihinkään ja opiskelin ja työllistyin unelma-alalleni.
Jätin miesystävän, joka kohteli minua kuin roskaa ja vietin aikaa nauttien sinkkuudesta ensimmäistä kertaa ilman ahdistusta siitä, että olen yksin. Löysin lopulta mukavan kunnollisen miehen rinnalleni.
Sinnikkyys/resilienssi. Toisaalta sen ymmärtäminen missä asioissa voi päästää itsensä vähän helpommallakin ja vähempikin riittää. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, tavallinen ja arkinenkin voi olla onnea.