Te, joilla menee omasta mielestänne hyvin elämässä...

Eniten on vaikuttanut se kun pystyin jättämään lapsuuden hylkäämiskokemukset taakseni, eli sain käsiteltyä isän poissaolon. Siihen loppui vahingolliset ihmissuhteet ja löysin ihanan kumppanin, jonka kanssa olemme luoneet hyvän suhteen ja perustaneet perheen.

Olen jo lähtökohtaisesti saanut hyvän pohjan siitä, että synnyin toivottuna lapsena rakastaville vanhemmille, jotka kannustivat, tukivat ja opettivat omalla esimerkillään hyvää käytöstä ja sitä, että unelmiaan voi tavoitella. Kasvoin terveellä itsetunnolla varustettuna ja luottaen siihen, että minusta välitetään ja perhe on aina tukenani, kuin myös samoin itse olen aina ajatellut samoin muista. Siinä toki on tuuria mukana, koska kaikilla ei näin ole. Perheemme oli keskituloinen, ei mitenkään rikas muttei köyhäkään. Opin siihen, että ahkera työ ja aktiivisuus tuottaa tulosta ja koulunkäynti on lapsen etu, ei rasite. Olin innokas oppimaan ja hyvä oppilas koulussa. Siitäkin sain hyvän pohjan jatkaa opinnoissa kiinnostukseni mukaiselle alalle. En valinnut alaani rahan tai työllistymisen, vaan sen mukaan, mikä inspiroi ja motivoi minua työssäni, ja mihin minulla oli luontaisia lahjoja. Nautin opiskeluistani ja työelämästä, edelleen reilusti yli 20 vuoden jälkeen. Kun aikuistuin, pystyin hankkimaan itselleni kodin ja toteuttamaan unelmiani. En ole saanut mitään valmiina tai yhteiskunnan tuella, sitten opintotuen aikojen, mutta olen aina saanut apua tarvittaessa ja ollut myös itse muille tukena. Olen elämääni tyytyväinen ja kokenut itseni valtaosin onnelliseksi koko elämäni ajan.

Vastauksena alkuperäisen kysymyksen esittäjälle, uskoisin eniten vaikuttaneen sen, että olen saanut hyvät lähtökohdat, osannut olla aina tyytyväinen vähäänkin, pitänyt yllä positiivista mielialaa ja hyvää asennetta, ja pyrkinyt toimimaan mahdollisimman hyvin niissä tilanteissa, joihin olen voinut vaikuttaa. Olen ollut ystävällinen, avulias ja sosiaalinen, joka on auttanut verkostoitumaan ihmisten kanssa niin henkilökohtaisessa kuin työelämässä. Olen uskaltanut heittäytyä ja ottaa hallittuja riskejä. Olen valinnut terveelliset elämäntavat, joten olen pysynyt hyvin terveenä. Tässäkin on luonnollisesti onneakin matkassa, ettei mitään yllättävää ole tullut vastaan ja että on pysynyt myös henkisesti terveenä.

Pidän merkittävänä onnellisuuden ja yleisen menestyksen edistäjänä sitä, etten nuorena kiinnostunut päihteistä vaan oli hyvä itsetunto, läheiset perhesuhteet ja oma motivaatio opiskeluun.

 

Aktiivinen manifestointi, johon kuuluu mm. affirmaatiot, visualisointi ja meditointi. Kuvittelen, että minulla on jo kaikki haluamani. Pysyn positiivisena ja täten vedän haluamiani asioita puoleeni.

Sairastin masennuksen. Siitä parantuminen vaati arvomaailman ja elämänasenteen muutosta. Nykyään katson olevani paljon tasapainoisempi ja tyytyväisempi kuin suurin osa ihmisistä. Elämäni ei ole täydellistä, mutta osaan silti olla onnellinen. En ole kovin läheinen perheeni kanssa. Lapsuuteni oli aika turvatonta ja vailla rakkautta. Minulla ei ole oikeita ystäviä. Vain muutama koulukaveri, joita en näe vapaa-ajalla sekä kaksi vapaa-ajan kaveria, jotka oikeastaan osaavat olla aika mulkkuja. Mulla on kuitenkin hyvä terveys ja ihana poikaystävä. Valmistun pian työllistävälle alalle, josta tykkään.

Se että vastoinkäymisen tullessa en ole luovuttanut, vaan ns leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Sitkeys ja periksiantamattomuus.

Muutoin olen aika laiska luonne, mutta sen yhden asian suhteen olen ollut ihmeen pitkäjänteinen ja määrätietoinen ja omistautunut.

En ole siis yhtään sen fiksumpi tai lahjakkaampi kuin muutkaan, mutta sen asian suhteen olen ollut sinnikäs, enkä ole luovuttanut, vaikka on tullut epäonnistumisia ja vaikeuksia matkan varrella.

Juuri nyt on taas koronaan liittyen yksi vastoinkäyminen, mutta yritän psyyksta itseäni yli siitä, pakottautua olemaan välittämättä liikaa. Välillä se tarkoittaa mulla edim unilääkkeitä, mulla on tosi huonot hermot ja heikko stressinsietokykykin kaiken lisäksi.

Ja mulla on huijarinsyndrooma, koen olevani tosi surkea tyyppi, vaikka moni muu näkee mut tosi menestyneenä, niin itse koen olevani ihan luuseri ja mitätön. Ehkä sekin on vsikuttsnut, varmaan ne, jotka kuvittelevat itsestään jo valmiiksi suuria, eivät ole loppupeleissä motinoituneita ponnistelemaan tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Sairastin masennuksen. Siitä parantuminen vaati arvomaailman ja elämänasenteen muutosta. Nykyään katson olevani paljon tasapainoisempi ja tyytyväisempi kuin suurin osa ihmisistä. Elämäni ei ole täydellistä, mutta osaan silti olla onnellinen. En ole kovin läheinen perheeni kanssa. Lapsuuteni oli aika turvatonta ja vailla rakkautta. Minulla ei ole oikeita ystäviä. Vain muutama koulukaveri, joita en näe vapaa-ajalla sekä kaksi vapaa-ajan kaveria, jotka oikeastaan osaavat olla aika mulkkuja. Mulla on kuitenkin hyvä terveys ja ihana poikaystävä. Valmistun pian työllistävälle alalle, josta tykkään.

Juuri meinasin tulla kirjoittamaan, että vaikka olen kärsinyt ahdistuneisuushäiriöstä kohta 20 vuotta, niin sen läpikäyminen on myös mieletön voimavara. Huomasin tämän viimeksi tässä koronatilanteessa. Siinä missä monella meni pakka ihan sekaisin, huomasin itse olevani vahvoilla ja tasapainossa. Niin paljon päänsisäistä paskaa on tullut käsiteltyä, ettei tämmöinen pikku karanteeni tunnu missään :D

Geenit eli menestystä povaavat luonteenpiirteet (ns. the big five) olivat suotuisat. 

Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän uskon geeneihin. Ne selittävät lähes kaiken mitä elämässä tulee tapahtumaan, koska ne vaikuttavat kaikkiin valintoihin. Esimerkiksi alhainen älykkyys yhdistettynä impulsiivisuuteen tuottaa melko varmasti suuria vaikeuksia sisältävän elämän. Korkea älykkyys, ekstroversio, sovinnollisuus, avoimuus ja vähäinen neuroottisuus taas takaavat, että asetettuihin tavoitteisiin pääsee todennäköisemmin.

Geenit ratkaisevat paitsi sairaudet myös niihin suhtautumisen. Joku voi suht pienenkin sairauden saatuaan vajota pohjamutiin, kun taas toinen elää rikasta elämää monista vaikeista sairauksista huolimatta.

Luonteenlaatu, joka on vähään tyytyväinen ja löytää kaikesta jotain positiivista. Ulkopuolisen silmin en ehkä ole kovin menestynyt, mutta itsellä onnellisuus on ollut ainoa tavoittelun arvoinen asia. Jos voi joka päivä olla onnellinen, voi todeta, että elämässä menee hyvin. 

Mulla se oli lapsuuden ympyröistä irtaantuminen. Kun tajusin, että luokkakavereitten ja samalla kylällä asuvien ihmisten mielipiteet eivät olleetkaan yhtä kuin koko maailman mielipide. Pienessä kylässä ne silmää tekevät näyttävätkin kauempaa katsottuna säälittäviltä. 

Monta vuotta uskoin, että olen oikeasti aivan paska, ruma ja että älli ei riitä edes lukioon. Sitä vaan uskoi pienen kylän ääliöitä, joilla itsellään huono itsetunto.

Kun tapasin isommassa kaupungissa asuneen ekan poikaystävän ja pääsin töihin, ja sitä kautta sitten muutin Helsinkiin, ymmärsin että olin tuhlannut vuosia elämästäni alemmuuskompleksiin. Yhtäkkiä ympärillä ei olekaan kateellisia ja lannistavia paskanjauhajia, vaan kannustavia ja sosiaalisia ihmisiä, jotka tukevat toisiaan. En kaipaa enää yhtään maalle ja maaseudun ihmisiä. On aivan tabu, että maalla on mukavaa. Siellä on kivaa vaan jos satut syntymään rikkaaseen perheeseen ja olet siellä kyläpahasessa jotain.

Jos et ole, maailma ympärillä on aika musta. Ei ole sattumaa, että suurin osa koulusurmaajista on tällaisia suht pienten paikkakuntien kiusattuja. Helsingissä voit helposti vaihtaa koulua jos sua kiusataan, monissa paikkakunnissa ei tällaista vaihtoehtoa ole.

Sinnikkyys on auttanut yleisellä tasolla. Olen lukenut aloittamani tutkinnot aina loppuun, vaikka olisi tympinytkin, ja suorittanut vielä kaikenlaisia lisäkursseja. Ovat sitten auttaneet tiukassa valintapaikassa siihen vähän parempaan työpaikkaan. En ollut nuorena naisena erityisen haluttua seuraa miehille, mutta kun onnistuin yhden sopivan löytämään, niin ohjailin avioliittoon asti ja sain kuin sainkin toivomani kolme lasta. Noin 35-vuotiaana keksin pistää rahojani vähän osakkeisiin, kun paremmasta palkasta alkoi jäädä ns vähän yli. Sitkeästi olen tätäkin jatkanut ja nyt talouteni on oikein mukavalla mallilla. Mulla on varmaan nämä keskiluokan taipumukset: ahkeruus, tunnollisuus, säästäväisyys ja sitkeys. Tylsältä kyllä kuulostaa, mutta niillä ärsyttävän oikeasti pärjää.

Olen monilahjakkuus ja määrätietoinen. Olen päättänyt, että asiat onnistuu ja pääsen tavoitteisiini. Osaan ajatella muitakin kuin itseäni, auttamalla muita autan itseäni. Mutta minun ylitse ei kävellä. Elämän parasta aikaa on nyt.

Kyllä se Mersun ostaminen on ollut paras päätös. Sen jälkeen on naisia riittänyt, jopa missitasoa.

Minun ei ehkä pitäisi kirjoittaa tähän, koska tavallaan minulla ei mene elämässä hyvin ja moni asia vaikuttaa siihen. Nämä asiat ovat tavallaan myös sellaisia joista ei paljon voi tinkiä ja senkin vuoksi niiden merkitys on suuri. Silti koen, että minulla menee paremmin kuin aiemmin ja jo tämä asia tuo paljon iloa. Ehkä minua auttaa myös se, että nykyisin osaan antaa itselleni anteeksi paremmin. Menneisyydessäni on vaikeita kokemuksia, mutta tavallaan olen vasta nyt tajunnut sen, että se on inhimillistä jos niistä on jäänyt arpia ja että ne kokemukset ovat muokanneet minua. Aiemmin ajattelin aina, että se oli vaan jotain pientä ja josta olisi pitänyt toipua hetkessä. Nykyisin, kun olen lukenut muiden elämästä ja kokemuksista olen vasta ymmärtänyt sen, ettei kokemani asiat ole muillekaan mitään pikkujuttuja. Sen vuoksi näkee paremmin sen kokonaisuuden ja tietää, että on tavallaan ollutkin aika vahva ihminen ainakin välillä.

Minua auttaa myös se, että itselläni ei ole mitään valmiita tavoitteita elämässä ja sen vuoksi en tavallaan odota mitään suurta ja olen tyytyväinen pieniinkiin asioihin. En tavoittele mitään saavutuksia, menestystä, rahaa tai oikein mitään sellaista mistä ehkä moni muu voi haaveilla. Ne eivät oikeastaan merkitse minulle mitään ja elämässäni tärkeitä asioita ovat monet muut. Ehkä tämä aika, kun eletään vähän "erikoisia hetkiä" tuo tavallaan sen esiin, että minulle tämä aika on hyvin normaalia ja tavanomaista ja se ei hetkauta minua juuri mitenkään. Tietenkin oma terveys huolettaa ja olen surullinen kaikesta pahasta mitä tämä aika on tuonut muiden elämään. Itsellä elämä silti jatkuu ennallaan ja elän muutenkin aika eristäynyttä elämää. Olen tajunnut sen ettei minusta varmasti ole sellaiseen elämään mitä joku muu voi elää niin sitten pitää löytää itse se oma tie ja tajuta mikä minulle on parasta. Ei saa vertailla muihin tai kadehtia tai hävetä itseään jos elämä näyttää hyvinkin erilaiselta. Pitää vaan tavallaan yrittää arvostaa itseään kaikesta huolimatta.

Irrottautuminen vaikeista lapsuudenkokemuksista ja riittävän pesäeron tekeminen lapsuudenperheeseen on ollut erittäin ratkaisevassa roolissa. Omien ongelmien aktiivinen työstäminen, se ettei tyydy voimaan pahoin. Jonkinlainen kunnianhimo mutta siten että ei haahuile hulluissa haaveissa vaan tavoittelee suht realistisia asioita. Valitsin esim alan joka mahdollisti monipuolisen työllistymisen, sen sijaan että olisin kouluttautunut yhteen ammattiin tai toisaalta hankalasti työllistyväksi humanistiksi.

Pyörin nuorena elämänkoulupiireissä. Sieltä omaksui "normaalina" tiettyjä tietynlaisia elämänkouluarvoja, -asenteita ja -elämäntapoja. Tyyliin että viikonloput on ryyppäämistä varten, kasuaali seksi on normaali sosiaalisen kanssakäymisen muoto, viikonloppuiset känniriidat normaali osa parisuhde-elämää, mitään ei oikein kannata tehdä, vasemmisto hyvä ahne porvari paha, hyvä reilu tyyppi juo ja polttaa eikä siis ole mikään hurskasteleva tiukkapipo... Yritin pelastaa itsetunnottomia ressukkamiehiä, joita elämä jatkuvasti kolhi ilman mahdollisuutta siihen itse vaikuttaa.

Sitten tutustuin ihmisiin, jotka tekevät suunnitelmia, asettavat itselleen tavoitteita joiden eteen ponnistelevat järjestelmällisesti, ottavat vastuuta elämästään jatkuvan uhriutumisen sijaan, suunnittelevat talouttaan, suhtautuvat positiivisesti yrittäjyyteen... Että rahaan voi suhtautua myönteisesti - ei ahneudella, ei katkeruudella siitä että sitä ei ole ja kaunalla niitä kohtaan joilla sitä on. Että ryyppääminen ainoana harrastuksena on ankeaa ja junttimaista, tylsää oman elämänsä tuhlaamista eikä siistiä ja "kapinallista". Että muiden menestykseen voi suhtautua kannustavasti eikä pilkallisesti. Että ne luuserimiehet kannattaa oikeasti jättää rypemään omassa kurjuudessaan, ei niitä voi auttaa eivätkä ne oikeasti edes halua tulla autetuiksi vaan jatkaa uhriutumistaan ja kupata sillä sympatiaa. 

Avautui aivan uusi maailma. Tajusin miten ankeassa kuplassa se elämänkouluporukka elää, vaikka luulee olevansa vapaata ja näkevänsä asiat sellaisina kuin ne ovat.

Oikean kumppanin löytäminen, oikean alan opiskeleminen, oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Suomen avautuminen länteen ja kehittyminen, ulkomaille muuttaminen, itsestä löytyvät uudet puolet, eteenpäin katsominen ja henkinen kasvaminen ---->hyvä tasapainoinen ja mukava elämä.

Tunnollisuuteni on kantanut pitkälle. Koulut ja työt sujuneet enemmän tämän piirteen ansiosta kuin älykkyydestä johtuen. Toinen vaikuttava asia on ollut vanhempieni antama hyvä malli rahankäyttöön. Olen säästäväinen ja harkitseva rahankäyttöni suhteen, kuten vanhempanikin ovat.

Jo varhain nuoruudessa havaitsin, että minulla on luonnostaan "pedantti insinööriluonne", samassa yhteydessä tajusin että paras vaihtoehto minulle on DI-tutkinto. Tämä siis tapahtui jo ennenkuin ylä-asteella alettiin puhua OPO:n kanssa suuntautumisesta ja ammattisuunnitelmista. Koska sävelet oli selvät jo tuolloin, jatkoin lukioon, vaikka keskiarvoni olikin "vain" kasin pinnassa. Lukiossa ahmin pitkän matematiikan, laajan fysiikan ja kemian, yms. Ja jatko lukion jälkeen oli edessä haku teknillisiin korkeakouluihin.

Valmistuin vajaa 15 vuotta sitten DI:ksi, nyt elämä mallillaan, hyvä asema yrityksessä jossa viihdyn, perhe, mukavalla alueella oma talo ja tontti, sekä ylimääräistä rahaa toteuttaa omia haaveita ja harrastaa melkein, mitä huvittaa. Joten koen olevani menestynyt elämässäni.

Vastatakseni ketjun kysymykseen, sanoisin, että minulle se ehkä tärkein asia tai hetki, joka on määrittänyt elämäni, on tuo kun tajusin hyvin nuorena luonteeni ja millaiseen ammattiin se soveltuu ns. parhaiten. Ilman tuota havaintoa minulla olisi ollut suuri riski, perhe- ja sukutaustastani johtuen, päätyä elämänkoululaiseksi.

Ennakkoperintö. Voin kuluttaa aikani intohimoihini piittaamatta taloudellisista vastuista.

Minullakin tuo että maalta pois muutto, lapsuudenperheestä erkaantuminen, omien unelmien rohkea tavoittelu.