Te, joilla menee omasta mielestänne hyvin elämässä...

Se etten luovuttanut, vaikka unelma- alalleni opiskelemaan pääsy kesti lähes 10 vuotta ja koin monia raastavia pettymyksiä, kun ovet yliopistoon eivät auenneetkaan, ennen kun olin jo 30- vuotias. Nyt olen ammatissa, johon olen aina halunnut ja todellakin rakastan työtäni!

Se etten syytä muita omasta elämäni surkeudesta. En anna periksi missään tilanteessa.

Olen ponnistanut huonoista perheoloista, käynyt läpi rankan koulukiusaamisen usean vuoden ajan, aloittanut työt huonossa työpaikassa jossa sielläkin koin että esimies enimmäkseen kiusasi minua, mutta ikinä en ole jättänyt mitään koulua tai työtä kesken.

Olin myös aiemmin pitkässä parisuhteessa jossa ex muuttui alkoholistiksi ja oli humalassa väkivaltainen. Erosin, vaikka useiden ihmisten mielestä ei olisi pitänyt.

Nykyään olen äiti, pyöritän omaa yritystä ja olen onnellisesti naimisissa minulle sopivan miehen kanssa.

Sitten sivusta seuranneena, jos ensimmäisten vastoinkäymisten aikaan antaa periksi niin ei saa mitään kaunista ja pysyvää elämään. Samoin se muiden syyttely on ihan turhaa.

Sisukkuus/sitkeys, uteliaisuus, rohkeus, sattuma.

Opiskelin ammattiin johon ei ehkä ollut niin suurta paloa, mutta se vei minut ulkomaille (olin aina halunnut ulkomaille töihin) ja sitten myöhemmin myös uudelle alalle. Välillisesti toi se myös puolison ja lapset. Nyt olen hyvässä työpaikassa, ok palkalla, ei tarvitse stressata ja voin keskittyä myös harrastuksiin. Rahahuolia ei ole (tämä osittain sattumaa sillä olen perinyt omaisuutta suvulta) ja voin toteuttaa itseäni. Olen itsenäinen ja omillani toimeentuleva vaikka olen perheellinen. 

Tuuri ammatinvalinnassa ja muutamat lihavat vuodet jolloin loin perustan en valtavalle omaisuudelle mutta sille että sainnkämppävelat hoidettua ja eläkkeen kohtalaiseksi. Toiveammatti se ei ollut enkä minä toivettöntekijä.

Tuuri vaimon valinnassa tai saamisessa. Ei lisättävää tähän - olen onnellinen perheestäni.

Hyvät peruslähtökohdat ja oikeille uralleen lipsahtaneet arvot. Olen lempeä liberaali ja ymmärrän muita, mutta vaadin itseltäni rehellisyyttä sanoissa, teoissa ja ajatuksissa. Etenkin viimeisin on tärkeä, sellainen älyllinen rehellisyys. Olen tasapainoinen koska uskallan ajatella asiat läpi.

Vastaan, vaikka elämäni ei olekaan millään lailla menestyksekäs. Peruskoulun kestänyt koulukiusaaminen johti lähes kaikkien koulujen keskeyttämiseen, vaikka päätä olisi ollutkin opiskella pitkälle. Poljettu itseluottamus yhdessä hankalan isäsuhteen kanssa johti huonoihin parisuhteisiin. Itsesyyttelyn hiljensin alkoholilla. Vielä tähänkään päivään mennessä en ole löytänyt mitään paloa millekään alalle, ja osittain myös siitä syystä olen pitkäaikaistyötön. 

Olen kuitenkin onnellinen. Ehkä suurin käännekohta elämässäni oli se, kun päätin jättää kaiken taakseni. Aloitin puhtaalta pöydältä, tuntemattomalta paikkakunnalta, tarkoituksena oppia tutustumaan itseeni. Luin filosofiaa, psykologiaa sekä kävin paljon keskusteluita itseni kanssa. Jo puolen vuoden kuluttua koin olevani paljon vahvempi ja tasapainoisempi yksilö. Alkoholi jäi, ja tupakointikin vähitellen loppui kokonaan.

Vaikka en koskaan uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, mieheni onnistui viemään jalat altani. Sen yhden sattumanvaraisen kohtaamisen jälkeen ajattelin, että jos minä joskus onnistun tuon miehen saamaan itselleni, ei minulla olisi mitään syytä olla enää onneton. Ja niinhän siinä oikeastaan taisi käydäkin. Hänen sanojensa mukaan onnistuin hurmaamaan hänet ulkonäön lisäksi määrätietoisuudellani, keskustelutaidoillani ja älykkyydelläni. On kuitenkin uskomatonta kuvitella, miten sovimmekaan näin hyvin yhteen; näiden kymmenen vuoden aikana elämäämme on mahtunut riitoja kahden käsin sormilla laskettava määrä. 

Myös tämä meidän vuokra-asuntomme on asia, josta koen kiitollisuutta jokaisena päivänä. Tämä on tilava kolmio, joka on kuin meitä varten remontoitu. Asumme ylimmässä kerroksessa, josta voi ihastella vehreää puistoa ja kaunista auringonlaskua. Tässäkin tietynlainen määrätietoisuus sekä keskustelutaidot vaikuttivat suotuisaan päätökseen. Vuokranantaja piti vuolaasta hakemuksestani, ja arvosti myös sitä, että olin pari vuotta aikaisemminkin hakenut tätä samaista asuntoa (silloin tosin ajankohta ei ollutkaan meille sopiva). 

Olen tyytyväinen myös taloudelliseen tilanteeseemme. Koska vuokra on hävyttömän pieni, ja siihen sisältyy myös sähkö, vesi ja netti, ovat asumiskulut alle kuusisataa. Suuret kaupat ovat lähellä, joten ruokakulutkaan eivät nouse paljoa yli kolmensadan. Isältäni olen perinyt säästeliään elämäntavan, jopa eräänlaisen pihiyden taidon. Äidiltäni perin ruoanlaittotaidot, ja rakastan häärätä keittiössä. Nytkin siellä kohoavat sämpylät, jonka taikinaan käytin päiväystä lähestyvän luonnonjogurtin. Pysymme myös terveinä osin myös siitä syystä, että syömme monipuolisesti ympäri vuoden puhtaista raaka-aineista.

Kaikista tärkeintä on kuitenkin positiivisuuteni. Osaan iloita myös toisten puolesta, sillä muiden menestyminen ei ole millään tavalla minulta itseltäni pois. Vaikka epäonnistuisin, osaan suhtautua siihen sillä mentaliteetilla, että ainakin tiedän, mitä ensi kerralla teen toisin. Kaikista vastoinkäymisistä voi jatkaa eteenpäin hieman viisaampana ja vahvempana, vaikka se hieman kulunut sanonta onkin. Arvostan elämän pieniä asioita, ja esimerkiksi tämäkin vuodatus on minun tämänpäiväinen kiitoskirjeeni elämälle :)

Vierailija kirjoitti:

Huvipuistohullu kirjoitti:

Se, että uskalsin pari vuotta sitten hakea töihin mun lempparihuvipuistoon! 😍 Elämä on ollut paljon hauskempaa sen jälkeen, ja töihin päästyäni tuli vihdoinkin hyvä syy muuttaa pois kotikunnastani.

Palkka huonompi kuin mansikkatilalla, mutta koska huvipuistossa ei ole tapana maksaa turhasta, niin pelkkä työn ilo riittää.

Palkkapussin koko ei ole kaikille se tärkein asia. Täytyy tunnistaa mikä on tärkeintä että voi saavuttaa elämän mihin on tyytyväinen.

Tosi harvat täällä mainitsee vanhemmat ja heiltä saadut rahat, taidot, kannustuksen jne. On tutkitusti niin, että terveessä kodissa kasvaneet etenevät nopeammin elämässä. Hankalista olosuhteista ponnistavat joutuvat viettämään aikuisuuden paljon hankalampien asioiden äärellä, ja siihen tarvitaan usein terapiaa jne.

Tämän pointtina ei ole missään nimessä lytätä ihmisiä joilla menee hyvin. Kyllä menestykseen tai onneen ylipäätään vaaditaan omaakin panostusta. Tämä on enemmänkin rohkaisua niille, jotka tarvitsevat sitä juuri nyt, että älä lannistu tai vertaile itseäsi niihin, joilla oli helpommat lähtökohdat. Tukea ja apua tarvitsevat kaikki, ja me, jotka ei sitä saatu kotoa lapsuudessa, joudutaan sitten etsimään muita keinoja. Se on kuitenkin mahdollista. Itse voin vihdoin hyvin vuosien mielenterveyskamppailujen jälkeen. Terapian lisäksi olen tehnyt vaikeita, mutta oikeita valintoja. On vaikeaa opetella uusia selviytymiskeinoja, tervettä rahankäyttöä, rutiineja ja tunteidensäätelyä, jos ei ole roolimalleja. Siksi on ollut todella tärkeää, että netissä on ilmaiseksi saatavilla niin paljon tietoa näistä asioista. On tärkeää etsiä terveitä ihmisiä, ei siis vihaisia, kaikkeen katkeroituneita ja jatkuvasti muita kritisoivia ihmisiä, joilta oppia.

Eli sanoisin, että omaan hyvinvointiini en ole vaikuttanut vain minä, vaan sosiaalisena eläimenä näen todella vahvasti, miten muut ovat olleet osa elämääni. Nuorempana negatiivisessa mielessä, mutta aikuisuudessa olen tietoisesti valinnut mistä ja keneltä haluan oppia ja mitä. Se pätee opiskelemaani alaan, mutta myös niihin elämäntaitoihin, joita olen valinnut harjoitella. Yksin ei kukaan täällä pystyisi mihinkään, ja se on fakta. Toivoisin useamman ihmisen myöntävän tämän, myös itselleen.

Ja sitten loppuun ne ominaisuudet itsessäni, joista varmasti on ollut hyötyä. Olen utelias, omaan hyvän arvostelukyvyn sen suhteen, mihin voi luottaa ja mistä on hyötyä. Tuntellinen ja rehellinen tunteistani, jolloin niitä on myös helpompi työstää. Haluan muille hyvää, eivätkä tavoitteeni ole pelkästään hedonistisia ja itseäni hyödyttäviä. Sitten on käytännön taitoja, joista on ollut apua, ja olen yrittänyt niitä käyttää prahaani mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla myös elämä alkoi kirkastumaan ja koen tietynlaista onnea ja autuutta kun tajusin ettei muiden mielipiteistä pidä välittää miten elämäni elän, keskityn itseeni, itseni kehittämiseen, omiin kykyihini ja siihen että tosiaan kykenen mihin vain jos laitan keskittymiseni ja aikani siihen. Kiire ei ikinä ole mihinkään ja se on minun mottoni. Minulla on OIKEUS olla onnellinen. ihan sama mitä muut sanovat. Tarkoitan sitä ettei tarvitse hankkia miestä, tehdä lapsia, mennä naimisiin, ei tarvitse tehdä sitä työtä mistä ei tykkää josta ei ole kuin vain pientä rahallista hyötyä, itseään on turha kiduttaa, ei tarvitse pitää yhteyttä ihmisiin joista en pidä tai joista en hyödy yhtä paljon kuin he hyötyvät minusta. 

Maailma ei ole minulle mitään velkaa, mutta enpä minä ole maailmallekkaan mitään velkaa. Saan tehdä ja elää miten vain kunhan en muita vahingoita. Pyrin nykyään tekemään tietoisia päätöksiä joista olen hyödyt ja riskit laskenut, jos jokin ei onnistu niin muistan että tein itse tämän päätöksen ja se on minun vastuullani.  Hyvää stressivapaata elämää tällä hetkellä. Olen vasta 26 sinkku ja erakko mutta todella onnellinen ja vapaa.

Mahtavaa! Olisinpa minäkin osannut ajatella noin 26-vuotiaana... 👍 Vaan piti kiirehtiä työhön mistä en pitänyt ja mennä naimisiin väärän miehen kanssa... Eron jälkeen olen tehnyt itsetutkiskelua ja korjausliikkeitä. Valitettavaa, miten sitä nuorena elää luulossa että elämän pitäisi mennä tiettyä rataa... Ehkä se on joskus ollut tärkeää että nuorena naimisiin ja sitten se työ ja asuntolaina, mutta nykyään on vaihtoehtoja muitakin... Kannattaa seikkailla ja tutkia itseään ja maailmaa ennen kun jämähtää aloilleen!

Minulla menee hyvin koska tein nuorena hyviä päätöksiä. Menin naimisiin ihanan miehen kanssa ja liitto jatkuu edelleen vankkana. Saimme kaksi lasta, pojan ja tytön joista olemme ikionnellisia. Asumme maaseudulla josta en halua muuttaa koskaan pois. Toimeentulomme on ollut turvattua eikä ole tarvinnut elää puutteessa millään saralla.

Lapsuudessa:

- Turvallinen ja kannustava lapsuus. Lisäksi yrittäjävanhemmilta opittu tapa asennoitua työntekoon ja yksilön vastuuseen niin että jokainen on oman onnensa seppä, arvostamaan itsenäisyyttä ja vapautta sekä ymmärtämään talouden perusasiat varsin nuorella iällä.

Nuoruudessa / nuorena aikuisena:

- se että uskalsin vielä 25:na vaihtaa ammattia ja opiskella yliopistotutkinnon sellaiselta alalta jossa on paremmat uramahdollisuudet

Työuralla:

- Olen ollut etupäässä palkattuna työntekijänä koko työurani (eli en yrittäjänä), ja olen aina etsinyt tieni sinne missä voin auttaa yritystä saavuttamaan tavoitteensa tai kasvamaan. Itselleni on luontevaa aina ajatella lisäarvoa jonka tuotan ja pyrkiä maksimoimaan se.

Nuorempana minulla oli monta vuotta monitorinkulmassa lappu jossa luki kolminumeroinen luku. Se numero ei tarkoittanut ulkopuolisille mitään, mutta itse tiesin sen oleva kk-palkkani jaettuna 159:llä eli se summa jonka tunnissa ansaitsin. Pidin sitä näkyvillä jotta mielessäni olisi koko ajan paljonko työni maksaa työnantajalle ja voisin varmistaa että vedän joka päivä venettä vähintään oman painoni verran eteenpäin.

Henkilökohtaisista ominaisuuksista:

- ehkä jonkinlainen resilienssi eli kyky sietää myös epävarmoja tilanteita, vaikeita aikoja ja suuria työmääriä. Tästä kiitän erityisesti lapsuuttani

- lisäksi minulla on jonkinlainen sisäinen palo rakentaa uutta, kokeilla erilaisia asioita ja mennä ns epämukavuusvyöhykkeelle. Niin töissä kuin vapaa-ajallakin olen usein ollut kokeilemassa jotain uutta vaikka vähän pelottaisikin.

Mielestäni menestykseni (jos sitä sellaiseksi kutsutaan) ei ole minkään yksittäisen suuren asian tai päätöksen summa, vaan pikemminkin sarja pienempiä päätöksiä ja tapahtumia jotka ovat työntäneet elämänpolkua tiettyyn suuntaan.

Välillä olen tehnyt vääriä päätöksiä (ja myös taloudellisia mokia) mutta tärkeää on ollut että jos huomaa menevänsä väärään suuntaan niin tekee jotain aktiivisesti sen suunnan vaihtamiseksi eikä jää valittamaan tai syyttämään olosuhteita.

Korjaus: siinä post it lapussa oli kaksi eikä kolminumeroinen luku, ihan niin kovia palkkoja ei silloin vielä saanut.

Kyllä, olen aika tyytyväinen. Tuuria on ollut työpaikan ja asunnon suhteen mm. Terveys on hyvä, vaikkakin lääkkeitten avulla, mm verenpaine.

En ole kateellinen ihmisille joilla on omaisuutta ja autoja ja ties vaikka mitä. Polkupyörä on. Enkä sure sitä mitä minulta puuttuu vaan olen tyytyväinen mitä minulla on, enemmin täi vähemmän.

Oon vaan niin pirun taitava.

Hakua oikealle nousevalle alalle 90-luvulla (IT) ja sen jälkeen uskallusta ja kunnianhimoa haastaa itseään lisää ja rohkeasti edetä uralla. En ole pelännyt hakea vaativiin tehtäviin ja asenteeni on miellyttänyt työnantajia. Toki on tullut "turpaankin" mutta se joka ei koskaan mokaa elämässään, ei todennäköisesti ole tehnytkään muutakaan.

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan ajattele, että on ollut em juttujen kuten sinnikkyyden lisäksi tuuria siinä ettei ole vaikka sairastunut vakavasti psyykkisesti tai fyysisesti tai joutunut työkyvyn vievään onnettomuuteen? Vai tajuaako näiden osuuden vasta sitten jos osuu omalle kohdalle?

Minä olen kroonisesti sairas. Siitä huolimatta sinnikäs ja nyt se on alkanut tuottaa tulosta. Kiitollinen siitä, että sairauteni ei estä toimimista kuin ajoittain.

Muutto Tampereelle oli onnenpotku ja käänsi suunnan. Kaikki on nykyisin mallillaan.

Sanon samaa kuin monet muutkin, eli älykkyys, sinnikkyys ja päämäärätietoisuus. Lukiossa päätin, että en halua koskaan tehdä töitä pelkän rahan takia, koska töissä ollaan enemmistö ajasta. Siksi hain alalle, joka kiinnostaa aidosti. Vakituisen työn löytäminen omalta alaltani ei ollut helppoa, vaan siihen meni muutama vuosi yliopistosta valmistumisen jälkeen. Lopulta sen sain ja rakastan työtäni. Palkkakin on hyvä.

Parikymppisenä tajusin mitkä piirteet ovat kumppanissa tärkeimpiä: uskollisuus, kiltteys, ystävällisyys, yms. ja aloin etsiä miestä sen perusteella. Sellainen löytyikin ja parisuhde on ollut hyvin onnellinen.

Ystävyyssuhteita vaalin tarkasti. Kun välillä väsyttää niin priorisoin ystäviä esim. oman liikuntaharrastuksen edelle. Elämässä pitää osata myös priorisoida ja ihmissuhteet tuovat mulle eniten onnellisuutta.

Rahan käytössä olen suht tarkka, niin sekään ei huoleta niin paljoa.

Omassa lapsuudessani on ollut traumoja, mutta onneksi mulla on ollut myös rahaa ja aikaa käydä traumaterapiassa. Se on ollut myös yksi hyvin tärkeä tekijä esim. burnoutin ja parisuhdeongelmien ehkäisyssä.

Tuuria on ollut myös: fyysinen terveys on ollut hyvä ja traumat eivät olleet niin pahoja, etten olisi voinut opiskella ja työllistyä (vaikka ne kyllä hidastivat valmistumista).

ennakkoluulottomuus ja sinnikkyys. Rohkeus. Rohkeutta voi opetella tai treenata. Myös se, että kysyttäessä vastaa kyllä, ja vasta jälkeen päin miettii, mihin tuli suostuneeksi.

Menestys ei itseni kohdalla tarkoita hampaat irvessä pinkomista taloudellisen hyödyn perässä, vaan pikemmin tasapainoa elämässä. Ja kyllä, virheitä on tullut tehtyä, ja ei, en osaa ollenkaan kaikkea sitä, mikä monelle muulle on helppoa.  Eikä minulla ole pihan täydeltä statussymboleita. Eikä naistenlehtikotia. Mutta olen tyytyväinen siihen mitä on. 

Kuulin juuri jonkun vanhan naisen, olisiko ollut Jutta Zilliacus, Elisabeth Rehn tai joku heidän ikätoverinsa, elämän viisauden, katselee enemmän ulospäin kuin omaan itseensä.

Tajusin, että juuri se on oman onnellisen elämäni salaisuus, monta mutkaa on tullut eteen, paljon on jäänyt saavuttamatta, on ollut surua ja sairautta, mutta myös rakkaita ihmisiä ja rakastava pohja mille on ollut hyvä rakentaa. Eli alun alkaenkin hyvä tuuri ja sen myötä taito nähdä muutakin kuin oma napa.

En nyt sanoisi, että menestynyt, mutta onnellinen kyllä. Sillä tavalla menee hyvin. Yli 50-vuotiaana havahduin siihen, että olen koko elämäni lähinnä mennyt muiden armoilla työelämässä. Meni herne nenään. Pysähdyin ja tutkin itseäni. Kun ymmärsin, mitä haluan, lähdin päämäärätietoisesti kohti sitä, ja se oli oikea valinta. Onneakin siinä oli tietysti mukana. Vaihdoin työpaikkaa, sain erinomaisen pomon, joka näki ja kuuli minut, ymmärsi, mistä aineksista minut on tehty ja muokkasi työnkuvaani sen mukaan. Pääsin näköalapaikoille oppimaan uutta ja oivalsin muutamia tärkeitä juttuja. Perustin oman yrityksen ja pian sen jälkeen minut headhuntattiin toiseen työhön, jossa taas opin uutta ja saan taas uuden kulman katsoa alaani. Tämä työ ja yritykseni työllistävät minua paljon syksystä kevääseen, ja se on oma valinta. Kesät otan rennommin. Tänä vuonna keskimääräiset kuukausitulot ovat olleet melkein tuplat verrattuna entiseen. Kaikki menee vanhan talon remonttiin, mutta hyvä niin. Kun ei ole toisen ihmisen tuloja, täytyykin itse saada talous pyörimään.

Sanoisin, että tuon pysähtymisen ja onnekkaiden sattumien lisäksi asioihin ovat vaikuttaneet yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset, pitkäjänteisyys, rohkeus, oppimisenhalu, akateeminen tutkinto, lisäopinnot, ystävällinen ja rakentava käytös, joustavuus ja muutosmyönteinen asenne. Osaan asioista olen voinut vaikuttaa itse, osaan en.