Lue keskustelun säännöt.
Mikä on ollut elämäsi pahin kokemus?
05.05.2020 |
Ihan mikä tahansa.. Aloitan vastaamalla läheisen itsemurha sekä työpaikan menetys todella huonoon saumaan kun rahalle olisi ollut kova tarve.
Kommentit (220)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien avioero ehdottomasti. Sen lisäksi, että se oli aikanaan todella traumaattinen kokemus, se vaikuttaa elämääni vielä nyt 30 vuoden jälkeenkin, kun ei voi edelleenkään äitiä ja isän puolisoa kutsua mihinkään samaan tilaisuuteen. Nytkin täytyy miettiä mitä teen syksyllä esikoisen rippijuhlien suhteen.
N43
Ei pitäisi olla sinun ongelmasi, vaan heidän. Kutsut molemmat. Jos eivät osaa käyttäytyä, heität pihalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien avioero ehdottomasti. Sen lisäksi, että se oli aikanaan todella traumaattinen kokemus, se vaikuttaa elämääni vielä nyt 30 vuoden jälkeenkin, kun ei voi edelleenkään äitiä ja isän puolisoa kutsua mihinkään samaan tilaisuuteen. Nytkin täytyy miettiä mitä teen syksyllä esikoisen rippijuhlien suhteen.
N43
Ei pitäisi olla sinun ongelmasi, vaan heidän. Kutsut molemmat. Jos eivät osaa käyttäytyä, heität pihalle.
Kaverini vanhemmat riitelevät edelleen, jos näkevät toisensa, vaikka heidän erostaan on yli 20 vuotta. Kaverini mummo heitti heidät aikoinaan pihalle kaverini ylppäreistä. Jäivät silti pihalle riitelemään. Kummankaan uusi kumppani ei ollut paikalla.
Mummin kuolema, jätti aukon elämään,
Ero elämäni rakkaudesta. Käveli vain ovesta ulos, ilman mitään selityksiä. Lapsia tapaa silloin tällöin, yleensä silloin kun hänelle sopii. En muista eron jälkeisistä ensimmäisestä kuukaudesta yhtään mitään. Nyt kun itsellä alkaa pienesti helpottamaan, mies yrittää hyötyä. Suuttui jopa kun en enää halunnut. Pidän häntä edelleen elämäni rakkautena, mutta palaaminen yhteen ei tule kuuloonkaan, enkä tiedä rakastanko enää romanttisessa mielessä edes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä vanhempieni kanssa, heidän sairaudet ja kuolemat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempieni tekemät väkivallanteot.
Vierailija kirjoitti:
Se, ettei minulla ole ketään läheistä ihmistä. Vuosikymmenessä olen menettänyt molemmat vanhempani, lapsuudenkotini ja eronnut avioliitosta. Minulla on paljon etäisiä sukulaisia ja myös kavereita, mutta ei ketään sellaista kenelle soittaa keskellä yötä, jos tiedätte mitä tarkoitan.
En ole koskaan ennen kokenut mitä on olla henkisesti aivan täydellisen yksin. Ei ole enää ketään joka aidosti välittäisi ja auttaisi. Tuntuu kuin asuisin yksin vieraassa maassa ventovieraiden ympäröimänä.
En tiedä. Minulla ei ole koskaan ollut ketään, kenelle voisin soittaa keskellä yötä. 112 ainoastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosia alistettuna henkisesti exän ja perheensä taholta. Näen edelleen painajaisia heistä, vaikka "vapaaksi" pääsinkin jo pari vuotta sitten.
Kaikki parisuhteet on olleet tavalla tai toisella kamalia kokemuksia. Nyt olen tavannut hellältä ja vilpittömältä vaikuttavan miehen ja koko ajan mietin, millä lailla se aikoo minua hyväksikäyttää tai satuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuullostaa ihan hirveältä, onneksi pääsit eroon. Toipuminen vie varmasti vielä pitkään, muyta huomaat kyllä vielä, että painajaiset ovat vähentyneet ja lopulta (toivottavasti) loppuvat. Minä toivon sinulle pelkkää hyvää loppuelämääsi.
Pakkohoito pakolla toteutettuna psykoosin iskiessä päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se taitaa olla nyt päällä. Äiti sai syöpädiagnoosin kesällä. Kunto on nyt romahtanut, joten loppusuoralla taidetaan olla ennen kuin hoitoja on päästy edes aloittamaan. Sieltä suunnasta tulee jatkuvasti toinen toistaan huonompia uutisia, jotka järkyttävät
kasaan kursittua toivon rippeitä.
Samalla yritän selvitä arjesta pienten lasten kanssa käytännössä yksin, kun mies tekee naurettavan pitkää työpäivää.
Kaiken tämän lisäksi anoppi, joka aiemmin oli arjen apuna, on tähän samaan saumaan muuttanut useamman sadan kilometrin päähän. Hengähdystauoista - tai edes hammaslääkäriin pääsystä - ei auta haaveilla. Vaatii aivan liikaa järjestelyä ja nyt ei vaan ole energiaa.
Olen niin stressaantunut, etten saa nukutuksi. Yön synkimpinä tunteina epätoivo, yksinäisyys ja toivottomuus on pohjaton. Mä tiedän, että tästä selviää. Aika on voimakas parantaja. Mutta liian pitkältä ja kivikkoiselta tie nyt tuntuu.
Läheltä piti tilanne sairaalassa jossa olin täysin tietoisena lähestyvän kuoleman mahdollisuudesta. Tämä oli pahin vaikka taustalla on läjä sellaista kuraa ja kärsimystä.
Lapsuus oli yhtä traumaa, nuoruus oli traumojen aiheuttamien oireiden kanssa selviämistä ja vasta nyt keski-ikäisenä olen oppinut jotenkin elämään nahoissani.
- potkut
- parisuhde eksäni kanssa. Yltiömustasukkainen, äkkipikainen jne. Kehotti minua mm. tappamaan itseni
- kiusaaminen. Oli onnekseni melko lievää (eikä ollenkaan fyysistä) ja kesti vain esikoulusta toiselle luokalle
Koko elämä