Lue keskustelun säännöt.
Uransa flopanneet akateemiset, jaetaan kokemuksemme!
03.05.2020 |
Itsellä on kaksikin maisterin tutkintoa, mutta en koskaan päässyt työelämässä "nousuun". Osaan kyllä opiskella ja sillä tavalla oli kunnianhimoa, että olin hyvä tekemään opintosuorituksia, mutta työelämässä etenemiseen tarvittavia kykyjä tai kiinnostusta minulla ei taida olla...
Teen aika aika perushommaa (myynti, asiakaskoulutus ym.), palkka on ihan ok, mutta mitään kehitysmahdollisuuksia ei ole, eikä työ nyt mitään ruudinkeksimistä ole... välillä harmittaa ja kaipaisi jotain enemmän... mutta ikä alkaa kohta nelosella, että ei tässä ehkä enää uusia temppuja oppisikaan...
Kommentit (248)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vähemmän akateeminen kirjoitti:
Näissä tarinoissa toistuu aina itsensä myynti, talousromahdukset ja väärä aika väärässä paikassa. Jos haluaa välttää saman kohtalon on siis oltava vähintään kaksi varasuunnitelmaa ja ehdottomasti osattava myydä itseään yrityksille mielellään jo lukioikäisenä.
Tai sitten lähteä pois Suomesta. Opiskelu on muualla kallista, joten siellä arvostetaan vielä koulutusta.
Arvostetaanko myös humanistista koulutusta?
Kyllä, Lontoossa tuntemani humanisti on pankissa töissä :-D
Suomessa tuijotetaan niin tarkasti sitä, että on oikea tutkinto oikealta alalta. Ajatellaan kai, ettei ihmisellä ole kykyä oppia enää mitään. Mutta Britanniassa korkeakoulututkintoja ei ihan jokaisella ole, joten tehtävään pääsee, kunhan on joku tutkinto korkeakoulusta, tiedekunnasta viis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vähemmän akateeminen kirjoitti:
Näissä tarinoissa toistuu aina itsensä myynti, talousromahdukset ja väärä aika väärässä paikassa. Jos haluaa välttää saman kohtalon on siis oltava vähintään kaksi varasuunnitelmaa ja ehdottomasti osattava myydä itseään yrityksille mielellään jo lukioikäisenä.
Tai sitten lähteä pois Suomesta. Opiskelu on muualla kallista, joten siellä arvostetaan vielä koulutusta.
Arvostetaanko myös humanistista koulutusta?
Kyllä, Lontoossa tuntemani humanisti on pankissa töissä :-D
Suomessa tuijotetaan niin tarkasti sitä, että on oikea tutkinto oikealta alalta. Ajatellaan kai, ettei ihmisellä ole kykyä oppia enää mitään. Mutta Britanniassa korkeakoulututkintoja ei ihan jokaisella ole, joten tehtävään pääsee, kunhan on joku tutkinto korkeakoulusta, tiedekunnasta viis.
Tuo on totta, itse Kanadassa olin töissä finanssialalla, ja tutkinto oli luonnontieteistä. Oletus oli että jos on pitkäjänteisyyttä ja kykyjä suorittaa akateeminen tutkinto, niin on tarpeeksi älyä ja sinnikkyyttä oppia uutta senkin jälkeen.
Suomessa ylikoulutetaan ihan joka paikkaan. Rajat alojen välillä on jäykät ja ihmiset vahtivat mustasukkaisesti ettei vaan kukaan "väärän" koulutuksen saanut pääse viemään heidän työpaikkojaan. Lateraalisia uran vaihtoja on hankala tehdä, tälläkin palstalla ihmiset tuskailevat että töitä ei millään löydy, ja nyt täytyy palata moneksi vuodeksi taas koulunpenkille jotain uutta alaa opiskelemaan. Järkyttävää tuhlausta niin yksilölle kuin kansantaloudellekin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä monet ovat ilmeisesti kuitenkin töissä ja palkalla. Pitäisi puhua paljon enemmän akateemisesta (pitkäaikais)työttömyydestä.
Toisaalta pitkät opinnot ja yhteiskunnan resurssit menevät hukkaan, jos ei pääse koulutusta vastaaviin töihin. Ja turhauttaahan se, jos kokee, ettei ole päässyt sellaisiin töihin, joihin on halunnut. Mutta ihan totta on, että akateemisesta työttömyydestä pitäisi puhua enemmän.
Koulutuksesta yleensäkin pitäisi puhua Suomessa enemmän, ja purkaa myyttejä ja purkaa myös akateemisen koulutuksen vaatimusta joihinkin tehtäviin. Tosiasiallisesti varmaan 80% maistereista on ylikoulutettuja työtehtäviinsä, se on Suomen virtahepo olohuoneessa.
t. mies38 jolla itselläkin maisteripaikka löytyy vaikka gradu puuttuu kun töiltä ei ehdi, ja syy maisteriopintoihin se, että naiset halveksuu amk-miehiä
Selvennä hieman nimimerkkiäsi. Mikä on maisteripaikka? Miksi vertaat itseäsi AMK-miehiin? Vai oletko AMK-mies?
AMK-mies on mies, joka tuntee jatkuvaa alemmuutta akateemisia miehiä kohtaan. AMK-mies on käynyt ammattikorkeakoulun ja on alkanut ymmärtää, ettei se ole mikään oikea korkeakoulu. AMK-miestä hävettää, ettei ole edes kandin tutkintoa elämässään saanut. AMK-mies ei kehtaa kysyttäessäkään kertoa taustoistaan, vaan mieluummin valehtelee olevansa jotain muuta, kuin AMK-mies.
AMK-miehiä, näitä elämänpudokkaita, löytää myös sairaaloista sairaanhoitajina ja ambulansseista ensihoitajina.
Jos tuoreiden akateemisten käytös on tuollaista, niin pahalta näyttää Suomen tilanne.
Yhtä hyvin on tälle AMK-miehelle kelvanneet alaiseksi DI:t ja maisterit kuin tradenomitkin. Koskaan ei ole kenellekään tarvinnut yrittää koulutuksella pullistella eivätkä ole pullistelleet muutkaan. Työkkärin käytävillä käydään ilmeisesti toisenlaista dialogia?
Olen DI, erinomainen omalla alallani, ratkon ongelmat, josta muut eivät pääse eteenpäin ja alaisena saavat palkintoja hyvin tehdyistä tehtävistä ja projekteista. olen ns pikkupomo, tulen hyvin toimeen kaikkien muiden kanssa paitsi itsestäni ylöspäin olevien kanssa. Olen aina ajatellut omilla aivoillani ja tehnyt isoja hyviä ja rahakkaita ratkaisuja firmalle. Olen antanut paljon vapaa-ajastani firmalle, mutta palkka laahaa kokoajan ja uusille työntekijöille maksetaan 90% palkka jonka eteen olen tehty vuosia töitä. Alaisiani kehutaan ja sanotaan miten hyviä ne ovat. Minä olen ne kuitenkin kouluttanut tehtäviin ja antanut heille sellaisia tehtäviä, joissa näin että onnistuvat ja kehittyvät. Mulle itselle tulee vaan kaikki paskaa ja yksinkertaista tulosta paperi. Sitten ongelmatilanteissa käännytään kuitenkin puoleeni jotta asia saadaan taas raiteilleen. Omasta mielestäni olen oikkupomona onnistunut, koska alaisiani kehutaan. Olen juuttunut tälle tasolle, ja aina kun valitaan uusi ylempi pomo niin vastaus on se että olen parempi siinä missä nyt olen. Sitten pomoksi tulee taas joku idiootti perseennuolija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
i
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vähemmän akateeminen kirjoitti:
Näissä tarinoissa toistuu aina itsensä myynti, talousromahdukset ja väärä aika väärässä paikassa. Jos haluaa välttää saman kohtalon on siis oltava vähintään kaksi varasuunnitelmaa ja ehdottomasti osattava myydä itseään yrityksille mielellään jo lukioikäisenä.
Tai sitten lähteä pois Suomesta. Opiskelu on muualla kallista, joten siellä arvostetaan vielä koulutusta.
Arvostetaanko myös humanistista koulutusta?
Kyllä, Lontoossa tuntemani humanisti on pankissa töissä :-D
Suomessa tuijotetaan niin tarkasti sitä, että on oikea tutkinto oikealta alalta. Ajatellaan kai, ettei ihmisellä ole kykyä oppia enää mitään. Mutta Britanniassa korkeakoulututkintoja ei ihan jokaisella ole, joten tehtävään pääsee, kunhan on joku tutkinto korkeakoulusta, tiedekunnasta viis.
Tuo on totta, itse Kanadassa olin töissä finanssialalla, ja tutkinto oli luonnontieteistä. Oletus oli että jos on pitkäjänteisyyttä ja kykyjä suorittaa akateeminen tutkinto, niin on tarpeeksi älyä ja sinnikkyyttä oppia uutta senkin jälkeen.
Suomessa ylikoulutetaan ihan joka paikkaan. Rajat alojen välillä on jäykät ja ihmiset vahtivat mustasukkaisesti ettei vaan kukaan "väärän" koulutuksen saanut pääse viemään heidän työpaikkojaan. Lateraalisia uran vaihtoja on hankala tehdä, tälläkin palstalla ihmiset tuskailevat että töitä ei millään löydy, ja nyt täytyy palata moneksi vuodeksi taas koulunpenkille jotain uutta alaa opiskelemaan. Järkyttävää tuhlausta niin yksilölle kuin kansantaloudellekin!
Tämä!!! 👆👆👆
Haloo päättäjät, toimittajat, rekrytoijat! Tästä tulisi tehdä oma aloitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
i
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vähemmän akateeminen kirjoitti:
Näissä tarinoissa toistuu aina itsensä myynti, talousromahdukset ja väärä aika väärässä paikassa. Jos haluaa välttää saman kohtalon on siis oltava vähintään kaksi varasuunnitelmaa ja ehdottomasti osattava myydä itseään yrityksille mielellään jo lukioikäisenä.
Tai sitten lähteä pois Suomesta. Opiskelu on muualla kallista, joten siellä arvostetaan vielä koulutusta.
Arvostetaanko myös humanistista koulutusta?
Kyllä, Lontoossa tuntemani humanisti on pankissa töissä :-D
Suomessa tuijotetaan niin tarkasti sitä, että on oikea tutkinto oikealta alalta. Ajatellaan kai, ettei ihmisellä ole kykyä oppia enää mitään. Mutta Britanniassa korkeakoulututkintoja ei ihan jokaisella ole, joten tehtävään pääsee, kunhan on joku tutkinto korkeakoulusta, tiedekunnasta viis.
Tuo on totta, itse Kanadassa olin töissä finanssialalla, ja tutkinto oli luonnontieteistä. Oletus oli että jos on pitkäjänteisyyttä ja kykyjä suorittaa akateeminen tutkinto, niin on tarpeeksi älyä ja sinnikkyyttä oppia uutta senkin jälkeen.
Suomessa ylikoulutetaan ihan joka paikkaan. Rajat alojen välillä on jäykät ja ihmiset vahtivat mustasukkaisesti ettei vaan kukaan "väärän" koulutuksen saanut pääse viemään heidän työpaikkojaan. Lateraalisia uran vaihtoja on hankala tehdä, tälläkin palstalla ihmiset tuskailevat että töitä ei millään löydy, ja nyt täytyy palata moneksi vuodeksi taas koulunpenkille jotain uutta alaa opiskelemaan. Järkyttävää tuhlausta niin yksilölle kuin kansantaloudellekin!
Tämä!!! 👆👆👆
Haloo päättäjät, toimittajat, rekrytoijat! Tästä tulisi tehdä oma aloitus.
Joo, vähän ohis otsikon aiheesta mutta tästä kannattaisi ruveta pitämään enemmän meteliä. Maailma ja työmarkkinat muuttuvat nykyään niin nopeasti että systeemiä täytyy rukata pikavauhtia joustavammaksi jotta ihmiselle saadaan työpaikkoja ja työnantajat joilla on huutava pula työvoimasta palkkaavat niitä hakijoita, vaikka sitten joutuisivat kouluttamaan itse työssä hiukan. Esimerkkinä vaikkapa viimeaikainen maanviljelijöiden valitus että eivät halua palkata suomalaisia halukkaita kun joutuisivat kouluttamaan näitä.
Ehkä monet akateemisetkaan eivät tuntisi uransa niin paljoa flopanneen, jos pystyisivät joustavammin siirtymään toisille aloille jos oman alan töitä ei löydy.
Vierailija kirjoitti:
Olen DI, erinomainen omalla alallani, ratkon ongelmat, josta muut eivät pääse eteenpäin ja alaisena saavat palkintoja hyvin tehdyistä tehtävistä ja projekteista. olen ns pikkupomo, tulen hyvin toimeen kaikkien muiden kanssa paitsi itsestäni ylöspäin olevien kanssa. Olen aina ajatellut omilla aivoillani ja tehnyt isoja hyviä ja rahakkaita ratkaisuja firmalle. Olen antanut paljon vapaa-ajastani firmalle, mutta palkka laahaa kokoajan ja uusille työntekijöille maksetaan 90% palkka jonka eteen olen tehty vuosia töitä. Alaisiani kehutaan ja sanotaan miten hyviä ne ovat. Minä olen ne kuitenkin kouluttanut tehtäviin ja antanut heille sellaisia tehtäviä, joissa näin että onnistuvat ja kehittyvät. Mulle itselle tulee vaan kaikki paskaa ja yksinkertaista tulosta paperi. Sitten ongelmatilanteissa käännytään kuitenkin puoleeni jotta asia saadaan taas raiteilleen. Omasta mielestäni olen oikkupomona onnistunut, koska alaisiani kehutaan. Olen juuttunut tälle tasolle, ja aina kun valitaan uusi ylempi pomo niin vastaus on se että olen parempi siinä missä nyt olen. Sitten pomoksi tulee taas joku idiootti perseennuolija.
Aivan. Juuri tämän vuoksi johtaminen on niin surkeaa monessa firmassa. Pomot valitaan ihan muilla kriteereillä kuin varsinaisilla saavutuksilla. Hyvät pomot joilla on vahva kokemus ja jotka ovat kouluttaneet hyvät työntekijät, mutta eivät osaa pussailla yläkertaan päin jäävät aina omallle tasolleen.
Ainoa neuvoni on että joko alat nuoleskelemaan urakalla (voit hämmästyä kuinka tehokkaasti tämä toimii) tai vaihdat firmaan jossa on erilainen kulttuuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
i
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vähemmän akateeminen kirjoitti:
Näissä tarinoissa toistuu aina itsensä myynti, talousromahdukset ja väärä aika väärässä paikassa. Jos haluaa välttää saman kohtalon on siis oltava vähintään kaksi varasuunnitelmaa ja ehdottomasti osattava myydä itseään yrityksille mielellään jo lukioikäisenä.
Tai sitten lähteä pois Suomesta. Opiskelu on muualla kallista, joten siellä arvostetaan vielä koulutusta.
Arvostetaanko myös humanistista koulutusta?
Kyllä, Lontoossa tuntemani humanisti on pankissa töissä :-D
Suomessa tuijotetaan niin tarkasti sitä, että on oikea tutkinto oikealta alalta. Ajatellaan kai, ettei ihmisellä ole kykyä oppia enää mitään. Mutta Britanniassa korkeakoulututkintoja ei ihan jokaisella ole, joten tehtävään pääsee, kunhan on joku tutkinto korkeakoulusta, tiedekunnasta viis.
Tuo on totta, itse Kanadassa olin töissä finanssialalla, ja tutkinto oli luonnontieteistä. Oletus oli että jos on pitkäjänteisyyttä ja kykyjä suorittaa akateeminen tutkinto, niin on tarpeeksi älyä ja sinnikkyyttä oppia uutta senkin jälkeen.
Suomessa ylikoulutetaan ihan joka paikkaan. Rajat alojen välillä on jäykät ja ihmiset vahtivat mustasukkaisesti ettei vaan kukaan "väärän" koulutuksen saanut pääse viemään heidän työpaikkojaan. Lateraalisia uran vaihtoja on hankala tehdä, tälläkin palstalla ihmiset tuskailevat että töitä ei millään löydy, ja nyt täytyy palata moneksi vuodeksi taas koulunpenkille jotain uutta alaa opiskelemaan. Järkyttävää tuhlausta niin yksilölle kuin kansantaloudellekin!
Tämä!!! 👆👆👆
Haloo päättäjät, toimittajat, rekrytoijat! Tästä tulisi tehdä oma aloitus.Joo, vähän ohis otsikon aiheesta mutta tästä kannattaisi ruveta pitämään enemmän meteliä. Maailma ja työmarkkinat muuttuvat nykyään niin nopeasti että systeemiä täytyy rukata pikavauhtia joustavammaksi jotta ihmiselle saadaan työpaikkoja ja työnantajat joilla on huutava pula työvoimasta palkkaavat niitä hakijoita, vaikka sitten joutuisivat kouluttamaan itse työssä hiukan. Esimerkkinä vaikkapa viimeaikainen maanviljelijöiden valitus että eivät halua palkata suomalaisia halukkaita kun joutuisivat kouluttamaan näitä.
Ehkä monet akateemisetkaan eivät tuntisi uransa niin paljoa flopanneen, jos pystyisivät joustavammin siirtymään toisille aloille jos oman alan töitä ei löydy.
Ongelma vain on, että todellista työvoimapulaa on aniharvalla alalla. Jos työpaikkojen ja työnhakijoiden määrä olisi paremmin balanssissa, varmasti joustavuuskin lisääntyisi. Nyt vaan useimpiin paikkoihin löytyy niitä täsmäkoulutettujakin jonoksi asti. Pois lukien jotkut erikoislääkärit yms., joilla on pitkä, harvinainen koulutus ja pätevyyttä vaaditaan laissa.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työelämässä jo yli 20v. Esimiestehtävät eivät ole kiinnostaneet, vaikka nuorempana niihin kehotettiin hakeutumaan. Olen mielummin tehnyt erilaisia asintuntijatehtäviä ja arvostettu ja pidetty työntekijä olen ollutkin. Monessa työyhteisössä luottohenkilö ja aktiivinen asioiden eteenpäin viejä. Nyt kuitenkin satuin sitten työyhteisöön, jossa ilmipiiri on helvetillinen ja olen alkanut itse oireilemaan uupumuksella. Ja tajusin, että kun ikää alkaa olla lähes 50 v, ei mahdollisuuksia työllistyä muualle ole juurikaan - etenkin, kun alallani haetaan töihin lähinnä nuoria, 3-5 työelämässä olleita.
Olen siis (tämän ilmapiiriongelman johdosta) uuvahtanut, vanha raakki vailla tulevaisuuden näkymiä.
Millainen ilmapiiri? Oireileeko kaikki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä monet ovat ilmeisesti kuitenkin töissä ja palkalla. Pitäisi puhua paljon enemmän akateemisesta (pitkäaikais)työttömyydestä.
Toisaalta pitkät opinnot ja yhteiskunnan resurssit menevät hukkaan, jos ei pääse koulutusta vastaaviin töihin. Ja turhauttaahan se, jos kokee, ettei ole päässyt sellaisiin töihin, joihin on halunnut. Mutta ihan totta on, että akateemisesta työttömyydestä pitäisi puhua enemmän.
Koulutuksesta yleensäkin pitäisi puhua Suomessa enemmän, ja purkaa myyttejä ja purkaa myös akateemisen koulutuksen vaatimusta joihinkin tehtäviin. Tosiasiallisesti varmaan 80% maistereista on ylikoulutettuja työtehtäviinsä, se on Suomen virtahepo olohuoneessa.
t. mies38 jolla itselläkin maisteripaikka löytyy vaikka gradu puuttuu kun töiltä ei ehdi, ja syy maisteriopintoihin se, että naiset halveksuu amk-miehiä
Selvennä hieman nimimerkkiäsi. Mikä on maisteripaikka? Miksi vertaat itseäsi AMK-miehiin? Vai oletko AMK-mies?
Olen käynyt amk:n ja niillä eväin teen asiantuntijatyötä it-alalla. Maisteripaikka tarkoittaa, että minulla on maisteriopinnot kesken yliopistossa. Maisteriopintoihin hain, koska naiset halveksuvat amk-miehiä. Töissä en maisteriudesta hyötyisi kai mitenkään.
Siis lähdit tuntemattomien naisten vuoksi opiskelemaan alaa, josta et ollut kiinnostunut? Ja jätit kaiken lisäksi kesken?
Tiedätkö kun tulee kymmenettä kertaa akateemisen deittinaisen ghostaamaksi mitä ilmeisimmin syyllä "ei riittävästi akateemista/ ammatillista statusta akateemisten tyttökaverien silmissä", niin sitä alkaa tehdä epätoivoisempiakin asioita.
Ymmärrän kyllä harmin siitä, että kumppania ei löydy. Olen nimittäin itsekin sinkku vielä näin viisikymppisenä. Koulutukseni ei ole syynä, vaan hankala luonteeni. :)
Veikkaan, että ikäluokassasi on Suomessa paljon enemmän muita kuin akateemisia naisia. Mikä niissä akateemisissa niin kiehtoo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä monet ovat ilmeisesti kuitenkin töissä ja palkalla. Pitäisi puhua paljon enemmän akateemisesta (pitkäaikais)työttömyydestä.
Toisaalta pitkät opinnot ja yhteiskunnan resurssit menevät hukkaan, jos ei pääse koulutusta vastaaviin töihin. Ja turhauttaahan se, jos kokee, ettei ole päässyt sellaisiin töihin, joihin on halunnut. Mutta ihan totta on, että akateemisesta työttömyydestä pitäisi puhua enemmän.
Koulutuksesta yleensäkin pitäisi puhua Suomessa enemmän, ja purkaa myyttejä ja purkaa myös akateemisen koulutuksen vaatimusta joihinkin tehtäviin. Tosiasiallisesti varmaan 80% maistereista on ylikoulutettuja työtehtäviinsä, se on Suomen virtahepo olohuoneessa.
t. mies38 jolla itselläkin maisteripaikka löytyy vaikka gradu puuttuu kun töiltä ei ehdi, ja syy maisteriopintoihin se, että naiset halveksuu amk-miehiä
Selvennä hieman nimimerkkiäsi. Mikä on maisteripaikka? Miksi vertaat itseäsi AMK-miehiin? Vai oletko AMK-mies?
AMK-mies on mies, joka tuntee jatkuvaa alemmuutta akateemisia miehiä kohtaan. AMK-mies on käynyt ammattikorkeakoulun ja on alkanut ymmärtää, ettei se ole mikään oikea korkeakoulu. AMK-miestä hävettää, ettei ole edes kandin tutkintoa elämässään saanut. AMK-mies ei kehtaa kysyttäessäkään kertoa taustoistaan, vaan mieluummin valehtelee olevansa jotain muuta, kuin AMK-mies.
AMK-miehiä, näitä elämänpudokkaita, löytää myös sairaaloista sairaanhoitajina ja ambulansseista ensihoitajina.
En ole ikinä valehdellut olevani muuta kuin amk-mies. Lisäksi minulla on tosiaan yliopistolta maisteriopinnot loppuvaiheessa, pelkkä gradu puuttuu.
"Pelkkä gradu" on se varsinainen koetinkivi akateemisissa opinnoissa. Ne, joilta se jää tekemättä, selittelevät kovasti työkiireillä ja sillä, ettei gradua oikeasti tarvitsekaan, mutta ne ovat vain tekosyitä. Joillakin ei kestä pää, joillakin taas peffa. Ja monilla kumpikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä koodari FM, valmistuin 2014. Työkokemusta vain palkattomista harjoitteluista. Mulla on asperger ja olen sosiaalisesti kömpelö, se on vaikeuttanut työllistymistä. On ihan paskapuhetta että aspergereita revitään koodareiksi. Ei ainakaan naisia. Täytyy olla sellainen hyvä tyyppi, ekstrovertti, jotta saa paikan.
Älä nyt lannistu kuitenkaan. On ihan totta, että töihin otetaan aspergereita, myös naisia. Mutta pitäisi olla jotain näyttöjä siitä osaamisesta. Jos työkokemusta ei ole, sitten pitäisi olla jotain elämää Githubissa tai jotain omia projekteja, joiden kautta omaa osaamista voi tuoda esiin, kun hakee töitä. Toki tuo, että valmistumisesta on jo noin kauan, on tietynlainen hälytysmerkki monelle työnantajalle.
Sitten on Unicus Finland, joka ottaa töihin pelkästään aspergereita. Ehkä kannattaisi tutustua siihen? https://www.unicus.com/fi/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä monet ovat ilmeisesti kuitenkin töissä ja palkalla. Pitäisi puhua paljon enemmän akateemisesta (pitkäaikais)työttömyydestä.
Toisaalta pitkät opinnot ja yhteiskunnan resurssit menevät hukkaan, jos ei pääse koulutusta vastaaviin töihin. Ja turhauttaahan se, jos kokee, ettei ole päässyt sellaisiin töihin, joihin on halunnut. Mutta ihan totta on, että akateemisesta työttömyydestä pitäisi puhua enemmän.
Koulutuksesta yleensäkin pitäisi puhua Suomessa enemmän, ja purkaa myyttejä ja purkaa myös akateemisen koulutuksen vaatimusta joihinkin tehtäviin. Tosiasiallisesti varmaan 80% maistereista on ylikoulutettuja työtehtäviinsä, se on Suomen virtahepo olohuoneessa.
t. mies38 jolla itselläkin maisteripaikka löytyy vaikka gradu puuttuu kun töiltä ei ehdi, ja syy maisteriopintoihin se, että naiset halveksuu amk-miehiä
Selvennä hieman nimimerkkiäsi. Mikä on maisteripaikka? Miksi vertaat itseäsi AMK-miehiin? Vai oletko AMK-mies?
AMK-mies on mies, joka tuntee jatkuvaa alemmuutta akateemisia miehiä kohtaan. AMK-mies on käynyt ammattikorkeakoulun ja on alkanut ymmärtää, ettei se ole mikään oikea korkeakoulu. AMK-miestä hävettää, ettei ole edes kandin tutkintoa elämässään saanut. AMK-mies ei kehtaa kysyttäessäkään kertoa taustoistaan, vaan mieluummin valehtelee olevansa jotain muuta, kuin AMK-mies.
AMK-miehiä, näitä elämänpudokkaita, löytää myös sairaaloista sairaanhoitajina ja ambulansseista ensihoitajina.
En ole ikinä valehdellut olevani muuta kuin amk-mies. Lisäksi minulla on tosiaan yliopistolta maisteriopinnot loppuvaiheessa, pelkkä gradu puuttuu.
Miltä tuntuu olla AMK-mies, ahdistaako se? Olen itse työtön FM ja KTM ja työttömyyden myötä jopa harkinnut sairaanhoitajaksi hakemista. En tiedä kehtaisinko kenellekään vanhalle tutulle kertoa olevani sairaanhoitaja, joutuisin poistamaan vanhat facetutut ja vaihtamaan puhelinnumeroa ja paikkakuntaa häpeän vuoksi.
Hienoja kavereita sulla ja tuttuja..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä monet ovat ilmeisesti kuitenkin töissä ja palkalla. Pitäisi puhua paljon enemmän akateemisesta (pitkäaikais)työttömyydestä.
Toisaalta pitkät opinnot ja yhteiskunnan resurssit menevät hukkaan, jos ei pääse koulutusta vastaaviin töihin. Ja turhauttaahan se, jos kokee, ettei ole päässyt sellaisiin töihin, joihin on halunnut. Mutta ihan totta on, että akateemisesta työttömyydestä pitäisi puhua enemmän.
Koulutuksesta yleensäkin pitäisi puhua Suomessa enemmän, ja purkaa myyttejä ja purkaa myös akateemisen koulutuksen vaatimusta joihinkin tehtäviin. Tosiasiallisesti varmaan 80% maistereista on ylikoulutettuja työtehtäviinsä, se on Suomen virtahepo olohuoneessa.
t. mies38 jolla itselläkin maisteripaikka löytyy vaikka gradu puuttuu kun töiltä ei ehdi, ja syy maisteriopintoihin se, että naiset halveksuu amk-miehiä
Selvennä hieman nimimerkkiäsi. Mikä on maisteripaikka? Miksi vertaat itseäsi AMK-miehiin? Vai oletko AMK-mies?
AMK-mies on mies, joka tuntee jatkuvaa alemmuutta akateemisia miehiä kohtaan. AMK-mies on käynyt ammattikorkeakoulun ja on alkanut ymmärtää, ettei se ole mikään oikea korkeakoulu. AMK-miestä hävettää, ettei ole edes kandin tutkintoa elämässään saanut. AMK-mies ei kehtaa kysyttäessäkään kertoa taustoistaan, vaan mieluummin valehtelee olevansa jotain muuta, kuin AMK-mies.
AMK-miehiä, näitä elämänpudokkaita, löytää myös sairaaloista sairaanhoitajina ja ambulansseista ensihoitajina.
En ole ikinä valehdellut olevani muuta kuin amk-mies. Lisäksi minulla on tosiaan yliopistolta maisteriopinnot loppuvaiheessa, pelkkä gradu puuttuu.
Miltä tuntuu olla AMK-mies, ahdistaako se? Olen itse työtön FM ja KTM ja työttömyyden myötä jopa harkinnut sairaanhoitajaksi hakemista. En tiedä kehtaisinko kenellekään vanhalle tutulle kertoa olevani sairaanhoitaja, joutuisin poistamaan vanhat facetutut ja vaihtamaan puhelinnumeroa ja paikkakuntaa häpeän vuoksi.
Hienoja kavereita sulla ja tuttuja..
Akateemiset naiset katsovat nenänvartta pitkin melkein kaikkia miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmistuin yliopistosta alalle, jolla on hyvä työllisyys, mutta lähes kaikki työt ovat ns. julkisen puolen naisten hommia. Rakastan työtäni tosi paljon, mutta urani on tähän mennessä mennyt siihen, että käyn aina vuodesta viiteen vuoteen kuuntelemassa aivan järjetöntä veetuilua ja alistamista julkisen puolen organisaatioissa (esim. opetusala ja terveydenhuolto) ja keräilen sitten itseäni burn outin kautta puolesta vuodesta vuoteen ennen kuin jaksan taas lähteä seuraavaan linkoon. Nyt haaveilen vain siitä, että saisin joskus vielä mennä aamulla töihin ja tehdä työni ilman jatkuvaa sekoilua, organisaatiomuutoksia, huonoa ilmapiiriä, jatkuvasti kiristyviä resursseja, työyhteisössä laajalle levinneitä motivaatiopulmia ja työpaikkakiusaamista. Saikulla taas.
Jatkan vielä yön yli nukuttuani tätä pohdintaa. En olisi koskaan uskonut innokkaana vastavalmistuneena aikoinani, että mua ei tule kuormittamaan välillä erittäinkin emotionaalisesti raskaat työn sisällöt vaan tulen uupumaan siihen, että työpaikoilla on niin kauheaa. Ei olisi tullut mieleenkään, että tässä käy näin. Jotenkin aivan uskomatonta, että ollaan tässä pisteessä nyt. Ei hajuakaan, kuinka tästä eteenpäin. Onks te-toimistossa tai jossain jotain psykologeja, jotka osaa tsempata tällaisesta yli? Pelottaa, oliko tämä burn out nyt jo se viimeinen. Ikää on 41.
Ymmärrän tilanteesi hyvin. Itse en ole akateeminen, vaan olen aina tehnyt suorittavaa työtä (äly olis riittäny muuhunkin mutta olen aina ollut huonoitsetuntoinen ja kunnianhimoton). Jokaista työpaikkaa olen vihannut kuin ruttoa.
Ongelma ei ole koskaan ollut työ itsessään, ei edes pskat työajat joita tehtaissa riittää vaan ne työolot. Aikuiset ihmiset on kuin lastentarhassa mutta hoitajat puuttuu pitämästä kuria. Tässä maassa on aivan käsittämätön määrä suoraansanottuna luonnevikaisia ihmisiä ja niiden nuoleskelijoita ja passaajia. Varskinkin naisten sosiaaliset taidot usein näyttää jääneen tuonne yläasteikään, ja nämä saa kyllä miehetkin vedettyä mukaansa. Aina on joku kiusattavana ja savustettavana. Ja kun yhdestä on päästy eroon, kutina alkaa pian uudestaan ja etsitään uusi kiusattava. Ihmisistä levitetään perättömiä juoruja ihan aikansa kuluksi, mitä älyttömämpi valhe sen parempi.
Eräässä ERITTÄIN tunnetussa firmassa jossa löin tavaraa pakettiin, kaksi pikkupomoa ihan avoimesti keskenään jutteli miten he alkaa kiusaamaan yhtä työntekijää. Sattuipa asentaja kuulemaan näiden puheet ja olikin niin harvinaisen reipas mies että käveli työsuojeluvaltuutetun luo ja kertoi mitä oli kuullut. Tästä nousi melkoinen haloo! Pikkupomoista toinen siirrettiin eri vuoroon ja voi sitä parkua ja huutoa. Se oli näille kamala järkytys että heidän toiminnastaan tulikin seurauksia, sillä siihen ei oltu totuttu, kiusaaminen oli firman tapa ja asiallinen käytös oli pääosin tuntematonta. Mutta vieläkin muistelen hyvällä tuota asentajaa.
Moni pitkäaikaistyötön on todennut saman ja siksi mieluummin elää köyhyysrajan alapuolella halveksittunakin loisenakin kuin enää kärsisi päivästä toiseen kuvatunkaltaisilla työpaikoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä olen flopannut täysin. Minulle oli tosi tärkeää päästä yliopistoon, vaikken ole kovinkaan kunnianhimoinen. Odotin siltä opiskelulta tosi paljon ja kyllähän ne asiat kiinnostivatkin. Olin kuitenkin jotenkin aloitekyvytön, olin tottunut vain ajelehtimaan mukana, enkä ollut ikinä ajatellutkaan, että mitään tavoitteita on tapana asettaa. Silloin ei ollut mitään uraohjaustakaan kuten ehkä nykyisin. Tajusin olevani matkalla yläkoulun opettajaksi, mikä minulle, entiselle koulukiusatulle, olisi ollut painajaismainen homma. Niinpä olen ollut kotiäitinä, mikä on toisaalta ollut hienoa, mutta hävettää, että olen tuhlannut yhteiskunnan varoja haahuilemalla yliopistolla. En edelleenkään voi sanoa, että menin opiskelemaan sillä tavalla väärää alaa, etteikö se olisi kiinnostanut, mutta olisinpa nyt edes tosissani tähdännyt sitten tutkijaksi.
Jos et halua opettajaksi, niin ei kannatakaan ryhtyä. Ei ole kuitenkaan mielestäni hyvä torjua ammattia siksi, että on itse joutunut kiusatuksi. Minusta opettajiksi tarvitaan juuri heitä, jotka ovat kokeneet kiusaamista. Liian paljon opettajiksi hakeutuu suosittuja tyttöjä, jotka taitavat sosiaaliseen pelin ja työllistyvät suhteillaan nopsasti valmistumisen jälkeen. Tiedän näitä. Moni tarttuu innolla projekteihin opetustyön lisäksi ja on jopa koulun nimettynä vastuuhenkilönä kiusaamisen vastaisessa toiminnassa, mutta on itse ollut kiusaaja vielä yliopistossa.
Omat auskukaverini kiusasivat didaktikkoamme, pyrskähtelivät hänen luennoillaan nauruun koska levittivät Whatsapp-ryhmässä pilakuvia ja meemejä hänestä. Ja näistä tyypeistä tuli opettajia! Jokainen heistä oli tomerasti kiusaamista vastaan virallisesti, mutta ei tunnistanut itsessään taipumusta syrjiä erilaisia ihmisiä ja pilailla näiden kustannuksella.
Entisellä kiusatulla on erilaista herkkyyttä nähdä kiusaaminen, vaikka hän ei paistattelisikaan luottamustehtävissä ja työryhmissä ja vetäisi kivakoulu-hankkeita. Toivon, että kaltaisiasi kiusatuita löytää tiensä opettajaksi, sillä teitä tarvitaan.
Työpaikoista kilpaillaan yhä enemmän opetusalallekin. Tiedän erään tarjokkaan luvanneen tehdä ihan mitä tahansa saadakseen viran, siis ”ihan mitä tahansa”.
Vierailija kirjoitti:
Mun tragedia on se, että julkisen puolen työelämä on täysin rikki. En sovellu sinne, koska en jaksa työskennellä epäinhimillisissä olosuhteissa ja kauheassa ilmapiirissä huonolla palkalla. Olin nuorena hyvin kunnianhimoinen, nyt jäisin rehellisesti mieluiten peiton alle piiloon. Haluan tehdä niin vähän töitä kuin mahdollista, koska en enää usko siihen, että olisi mahdollista löytää työpaikka, jossa olisi asiallinen meininki. Hyvästä meiningistä en edes enää haaveile.
Hyvä meininki pitäisi sisällään hyvän johtamisen, hyvän työilmapiirin, kollegiaalisen arvostuksen puolin ja toisin ja mahdollisuuden kehittyä. Ja ehkä vielä sen, ettei organisaatio olisi ihan koko ajan muutoksessa ja ettei valtaosa työajasta menisi sekundäärisiin tehtäviin ja turhiin palavereihin varsinaisten töiden kasaantuessa. Niin, ja että olisi käytössä asialliset työvälineet ja työtilat. Sekään ei todellakaan ole julkisella puolella itsestäänselvää. Edellisessä työpaikassa kollegat ostelivat työvälineitä välillä itse, kun stressi työnteon mahdottomuudesta kävi liian suureksi.
Juuri näin! Olen ollut useamman palkkatuetun työpätkän julkisella puolella eri paikoissa töissä. Sekä ministeriöissä että kaupungilla on samat ongelmat: työvälineissä on toivomisen varaa (pätkivä läppäri ja ikivanha kännykkä), työilmapiiri on ikävä, johtaminen on välinpitämätöntä, vanhat työntekijät pimittävät mustasukkaisesti tietoa, uusia ei kiinnosta perehdyttää, muutos on ikuista ja turhia palavereja riittää. Ja kun organisaatio on monimutkainen sokkelo ja joka osiossa päätöksenteko kankeaa, niin...
Julkinen hallinto kaipaisi kipeästi yrityspuolen dynamiikkaa ja tehokkuutta. Mutta niin kai se on aina kaivannut. Silti harmittaa se resurssien tuhlaus.
Ei ahdista muuten paitsi naisia deittaillessa. Jopa amk-naiset haluaa akateemisuutta, tai toinen vaihtoehto olisi joku rikas yrittäjä tai muu vastaava, niillä ei ole sitten koulutuksellakaan väliä.