Miten te muut introvertit kestätte ihmisiä?

Tosi hyvin. Ei introverttiys tarkoita sitä, etteikö voisi olla sosiaalinen. On epäsosiaalisia ja sosiaalisia introverttejä, itse kuulun jälkimmäiseen porukkaan.

Olen esimerkiksi töissä todella ulospäinsuuntautunut, juttelen ja heitän läppää paljon, yritän ottaa kaikki mukaan juttuihin, kyselen ihmisiltä heidän kuulumisiaan ja kuuntelen huolia. Osaan myös vakavoitua ja olla rauhallinen sekä hillitty tilanteen vaatiessa. Työni itsessään ei vaadi sosiaalista persoonallisuutta, mutta se helpottaa kovasti tiimin kanssa yhteennivoutumista. Koska kuitenkin olen itse introvertti, ymmärrän myös niitä vähemmän sosiaalisia ja yritän tuoda heidät mukaan porukkaan heidän omilla ehdoillaan. En pakota ketään.

Meillä on töissä yleisesti aika huono ilmapiiri, lähes ainoana poikkeuksena mun tiimi, johon on tungosta liiaksi asti. Mä en tosin tee eroa oman tiimini ja muun työpaikan henkilöstön välillä, vaan mun ovi on avoin kaikille halukkaille ja jengiin pääsee mukaan, vaikkei tiimissäni olisikaan. Esimerkiksi meidän toimiston oma siivooja hengaa luppoajallaan meidän kanssa. Pidän itseäni hyvänä esimiehenä, enkä ikinä korosta asemaani vaan kerron kaikille, kuinka jokainen meistä tiimin jäsenistä on yhtä tärkeä ja samalla viivalla. Tiedostan kuitenkin, että persoonani ärsyttää joitain ja yritänkin olla heidän seurassaan hillitympi ja väistän, jotta heille jää enemmän tilaa. Olen hyvin sovinnainen ja miellyttämishaluinen persoona.

Kaiken tän takia lähes jokaiselle on tullut yllätyksenä, että vietän vapaa-aikani lähes aina joko yksin, tai miehen kanssa kaksistaan. Mä lataan akkuni nauttimalla omasta seurastani. Korona-aika on ollut mulle todella helppoa, koska nautin valtavasti tästä seesteisestä hiljaisuudesta. Mulle vieraampi, toisen tiimin esimies oli naureskellut jossain Teams-palaverissä omalle tiimille en, miten mä varmaan vedän itseni kohta j(o)joon kun en pääse olemaan toimiston sosiaalinen perhonen ja paistattelemaam hovin palvonnan alla. Useampi kyseisessä kokouksessa ollut laittoi mulle asiasta myöhemmin viestiä, ja kertoi mitä tää kollega oli sanonut. Mulle tuli vähän paha mieli, koska oikeasti mulla ei ole mitään hovia, mä vain olen sellainen kokoonpaneva voima ja joukossa jokainen on omalla, uniikilla tavallaan yhtä tärkeä. Kuulemma kuitenkin muut olivat tän jälkeen muuttuneet huomattavan kylmäkiskoisiksi tätä tiimiesimiestä kohtaan ja oli jättänyt vitsailunsa tähän yhteen kommenttiin. Lohdutti vähän, mutta eniten mua harmittaa, että olen tehnyt jollekin huonon mielen olemalla oma itseni. Varmaan tän liiallisen huolehtimisen ja ylianalysoinnin takia mä olenkin onnellisimmillani yksin.

Semmonen purkaus siinä. Kylläpäs helpotti.

Minä väsyn jotenkin, jos on paljon ihmisiä ja vetäydyn itseeni eli olen hiljaa. Jälkeenpäin huomaan, että päätä särkee, olen jotenkin tiedostamattani jännittänyt. Kaksi tai kolme ihmistä vielä menettelee mutta sitä enemmän on no-no.

Minäpäs olen extrovertti introvertti.

En kestäkään. Siksi en seurustele kenenkään kanssa kauppojen kassoja lukuunottamatta. Niille voi sanoa päivää ja näkemiin, koska ovat neutraaleja henkilöinä.

Itselleni oma luotainen ujous (joka toki on iän myötä huomattavasti helpottanut) on tavallaan kuin siunaus siinä mielessä, että olen myös introvertti.

Tykkään toki olla itselleni läheisten ihmisten seurassa siinä missä muutkin, mutta koska he tietävät minun olevan heitä ujompi, saan olla rauhassa omissa oloissani jopa muiden seurassa ja "ladata akkujani" samalla. 🙂

Paljon minulla ei näitä tuttavia ole enkä heitä paljoa tarvitsekaan, riittää, että on kourallinen ymmärtäviä ihmisiä.

Valikoimalla tosi tarkasti ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä. Jos jonkun tietyn ihmisen seura selvästi väsyttää, vähennän seurustelua hänen kanssaan. Jos kyse esim. työkavereista, olen oppinut suodattamaan osan turhasta pälinästä. Jättäydyn tietoisesti ei-tärkeiden keskustelujen ulkopuolelle. Jos huomaan, että keskustelun aihe on jotain, mikä ei minua kiinnosta tai koske, en kuuntele. Siirryn mielessäni "omaan maailmaani", jossa on ihanan hiljaista. Jos muut ihmettelevät tai suuttuvat, selitän heille mistä on kyse. Useimmat ymmärtävät.

Jos olet sellainen introvertti, jota ympärillä oleva puheen pälinä ylikuormittaa, tämä "omaan maailmaan" uppoutuminen auttaa. Itse olen oppinut jopa teeskentelemään kuuntelevani, mutta se ei ehkä ole reilua kanssakeskustelijalle. Välillä vaan on pakko nyökytellä ja hymyilllä, vaikka todellisuudessa olen jo ajat sitten pudonnut kärryiltä, koska olen siirtynyt sinne omaan päänsisäiseen maailmaani.

Olen sosiaalisessa työssä. Illalla on ihmiskontaktien määrä jo osaltani aikalailla täynnä. En esim. illalla urheiluharrastuksen parissa seurustele kenenkään kanssa. En jaksa.

Uuvun nopeasti. Pitää olla sitten vastapainona yksin muuntajan päivän. Edellinen parisuhde päättyi siihen kun mies ei vaan mitenkään voinut ymmärtää miksi en joka viikonloppu halunnut mennä baariin. Istuin kotona ja olin hänestä tylsä. No.. se mies sai mennä.

Välttelen tilanteita, jopa roskat vien myöhään illalla. En vain osaa olla ja jutella. Tulee todella vaivaantunut olo. En pidä siitä että kysellään edes kuulumisia, ne eivät muille kuulu.

Omat arjen rutiinit ja stressin minimointi. Nyt on ollut viime vuoden ihan kivaa kun on saanut olla sinkkuna. Saanut olla ja tehdä omia asioita. Omalla tavalla.

Sanon viikossa noin 10 x sanan ”huomenta” ja 10 x sanan ”moikka”. Ei oo siis paljoa kestämistä. Vapaa-ajan olen aina kotona. Yksin.

Onko teillä introvertit lapsia? Itse viihdyn todella hyvin yksikseni kotona ja mietin lapsen hankintaa.. Onko oma lapsi kuitenkin eri juttu jota kestää paremmin kuin vieraita ihmisiä?

En kestä. Joskus ku mies ehdottaa et mennään kylään jollekin tai pyydetään joitain kylään nii joudun ihan kauhun valtaan. Miten pääsen tästä eroon? Haluaisin siis olla sellanen joka tykkää olla ja jutella ihmistenkaa mut miks en oo, mikä hiivatti mun päätä vaivaa?

Tuntuu kuin jotkut introvertit salaa pitäisivät itseään jotenkin erityisinä.

Vierailija kirjoitti:

Valikoimalla tosi tarkasti ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä. Jos jonkun tietyn ihmisen seura selvästi väsyttää, vähennän seurustelua hänen kanssaan. Jos kyse esim. työkavereista, olen oppinut suodattamaan osan turhasta pälinästä. Jättäydyn tietoisesti ei-tärkeiden keskustelujen ulkopuolelle. Jos huomaan, että keskustelun aihe on jotain, mikä ei minua kiinnosta tai koske, en kuuntele. Siirryn mielessäni "omaan maailmaani", jossa on ihanan hiljaista. Jos muut ihmettelevät tai suuttuvat, selitän heille mistä on kyse. Useimmat ymmärtävät.

Jos olet sellainen introvertti, jota ympärillä oleva puheen pälinä ylikuormittaa, tämä "omaan maailmaan" uppoutuminen auttaa. Itse olen oppinut jopa teeskentelemään kuuntelevani, mutta se ei ehkä ole reilua kanssakeskustelijalle. Välillä vaan on pakko nyökytellä ja hymyilllä, vaikka todellisuudessa olen jo ajat sitten pudonnut kärryiltä, koska olen siirtynyt sinne omaan päänsisäiseen maailmaani.

Aivan. En kertakaikkiaan kestä niitä kahvihuonekeskusteluja hiusten väreistä kampaajista siitä tai tästä resptistä ukon haukkumisia ...ei ei en koskaan kerro mitään. Olen kanssa siellä oman pääni sisällä ja sanon jees jees sopivassa välissä.

EN kutsu ketään kylään. Nyt olen esimn asunut kolme vuotta tässä ja mulla on käynyt kaksi vierasta. :D

Tämä korona aika on ihanaa, kun ei tarvitse tavata ketään. 

Erittäin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu kuin jotkut introvertit salaa pitäisivät itseään jotenkin erityisinä.

Vähän sama kuin tuolla toisessa ketjussa, jossa ylpeillään olevansa seksuaalisia heteroita mutta mitä lie henkisiä homoja niin introvertitkin voi sitten olla extroverttisiä ja mitä muuta hienoo.

Huomaan, että sietokykyni on nyt karanteenin aikana huonontunut entisestään. Olin näköjään aiemmin siedättänyt itseäni sosiaalisesti, mutta nyt se "immuniteetti" on karissut ja esim. kaikki meteli ja möykkä mikä ihmisistä lähtee, ottaa todella pattiin.

En ole pitkään aikaan tavannut eli aktiivisesti kohdannut ketään, joten nämä passiiviset ihmiskontaktit ovat pelkästään ärsyttäviä.

En jaksa olla kaikkien kaveri. Huomaan tosi helposti ne ihmiset jotka haluavat vain hyötyä muista. Eli olen valikoiva. Varmasti joidenkin mielestä hankala. Mutta en enää jaksa miettiä mitä muut ajattelevat minusta.

Tarvitsen aikaa itselleni, olla vain yksin. Pidän ihmisistä, mutta vähän kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

En kestäkään. Siksi en seurustele kenenkään kanssa kauppojen kassoja lukuunottamatta. Niille voi sanoa päivää ja näkemiin, koska ovat neutraaleja henkilöinä.

sama

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä introvertit lapsia? Itse viihdyn todella hyvin yksikseni kotona ja mietin lapsen hankintaa.. Onko oma lapsi kuitenkin eri juttu jota kestää paremmin kuin vieraita ihmisiä?

Minulla on kaksi lasta. Itselleni omat lapset eivät tunnu niin raskailta kuin perheen ulkopuoliset ihmiset. Kaipaan kyllä edelleen omaa aikaa ja se onkin raskasta, kun kahden pienen kanssa sitä ei voi juurikaan saada. Toisinaan tuntuu, että nyt en enää kerta kaikkiaan jaksa tätä. Mutta pääosin viihdyn lasteni kanssa hyvin. Tärkeää on saada heidät joskus edes pieneksi hetkeksi jonkun muun vastuulle, jotta itse saa huokaista. Olen huomannut, että olen oppinut rentoutumaan tehokkaammin. Puolenkin tunnin yksinolo lataa jo akkuja ihan kivasti.