Miten te muut introvertit kestätte ihmisiä?

Riippuu muistakin ihmisistä.

Työpaikalla jo tuntevat ja tietävät että olen hiljaisempi ja toimin parhaiten omassa rauhassa. Heitän kyllä läppää kahden kesken mutta isommassa jengissä oon tuppisuu ja se tuntuu olevan ok kaikille, en tosin tiedä mitä selän takana puhutaan.

Kaikille pyrin olemaan kiltti ja ystävällinen, kyllä me kaikki tänne sovitaan. Jos on joku ongelma mitä porukka vatvoo niin multa kysytään aina mielipide erikseen, kun tietävät että en pidä ääntä itsestäni mutta silti saatan omata hyviä ideoita.

Exän kanssa oli vaikeaa, ei yhtään ymmärtänyt että en vaan jaksa muita koko aikaa ja tarvitsen yksinoloakin. Sain suoranaista haukkumista siitä (tosin se jätkä oli muutenkin mätä mua kohtaan). Joskus oli isompi jengi koossa ja kävin välillä yksin pihalla istumassa kun ihmiset mekkaloi, kuulema kävi sääliksi vaikka itse sitä kaipasin.

Nyt vietin vappua poikaystävän jengissä, saan ihan rauhassa välillä nököttää kuulokkeet korvissa kun muu porukka rymyää. Huomaan tosin että haluaisin vaan olla hiljaa puhumatta kenellekään taas hetken ja olo on stressaantunut. Mies itse on tosi menevä ja supersosiaalinen mutta silti tarkistelee tosi tarkasti mun fiiliksiä. Olen ehkä tässä suhteessa oppinut olemaan itse hieman puheliaampi ja välittömämpi.

Nuorempana tuntui että muut jyräävät yli eikä kukaan tunnu ymmärtävän oman ajan tarvetta mutta kai iän myötä ihmisillä lisääntyy suvaitsevaisuus.

Irvokas huumorintaju auttaa

Huonosti. Puhetulva saa minut ahdistumaan ja vetäytymään. Ei ihmisissä ole vikaa, en vaan jaksa jutella jonninjoutavista asioista. Tuntuu että tulen "täyteen".

Leikin että katson huonoa kotimaista sketsiviihdettä.

Vierailija kirjoitti:

Huonosti. Puhetulva saa minut ahdistumaan ja vetäytymään. Ei ihmisissä ole vikaa, en vaan jaksa jutella jonninjoutavista asioista. Tuntuu että tulen "täyteen".

Älä kuuntele. Sanot vaan vaihtelevin väliajoin "Mhym" ja "Ohoo".

Voiko introvertti oppia kestämään kumppaniaan eri tavalla, kuin muita ihmisiä? Haaveilen parisuhteesta, mutta en kestä ihmisiä, kuin pari minuuttia päivässä.

Tähän minäkin haluan vastauksen.

Mä olen sosiaalinen introvertti, eli oon kyllä hyvinkin seurallinen ihmisten ilmoilla mutta en tarvitse muiden seuraa. Etäopiskelu on ollut mulle aivan unelmaa, ei tartte nähdä KETÄÄN. Mutta tiedän nauttivani kun pääsen taas näkemään kavereitani, kun pääsen luennolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti. Puhetulva saa minut ahdistumaan ja vetäytymään. Ei ihmisissä ole vikaa, en vaan jaksa jutella jonninjoutavista asioista. Tuntuu että tulen "täyteen".

Älä kuuntele. Sanot vaan vaihtelevin väliajoin "Mhym" ja "Ohoo".

😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti. Puhetulva saa minut ahdistumaan ja vetäytymään. Ei ihmisissä ole vikaa, en vaan jaksa jutella jonninjoutavista asioista. Tuntuu että tulen "täyteen".

Älä kuuntele. Sanot vaan vaihtelevin väliajoin "Mhym" ja "Ohoo".

Se on vaan noloa, kun yhtäkkiä havahdut kysymykseen "Mitäs mieltä sinä oot tästä asiasta?".

Kyllä, kokemusta on. Liikaakin.

Olisiko kenelläkään mitään hyvää yleisvastausta, joka toimisi mihin tahansa kysymykseen, eikä jäisi kiinni kuuntelemattomuudesta?

Lapsena kärsin äidistäni joka oli levoton ekstrovertti ja läheisriippuvainen niin että koko ajan piti olla menossa tai olla jotain ohjelmaa tai muuten se alkoi seota. Minulla oli aina paha olo lapsuuden kodissani ja kun pääsin pois sieltä niin aloin tervehtymään pikku hiljaa siitä ettei koko ajan ohjailtu tai pitänyt suorittaa. Kotona oli järkyttävä nalkutus jos halusi olla omassa rauhassa eikä annettu nukkua silloin kun nukutti. Kamala huuto jos halusi nukkua aamulla viittä pidempään ja revittiin sängystä väkisin ylös. Naapureista tuli valituslappuja kamalasta metelistä niin että katto tippuu päälle kun sain äidin kanssa tapella ja hän huusi kuin syötävä jos en totellut. Revin ne laput ja toivoin että saisimme häädön mutta ei onnistunut sekään omistusasunnosta. Huudatin musiikkia ja pidin bileitä kun äitini oli pois mutta sekään ei auttanut. Äitini ei halunnut että lähden kotoa kun vei palkkapussistani puolet tai vaati heti alaikäisenä kun aloin tienaamaan niin piti antaa puolet kotiin ruokarahaa vaikka sai elatusmaksut ja lapsilisät minusta. Ruokaa meillä ei ollut yhtään sen enempää niin että minun piti silti ostaa ruokaa kotiin kun oli tyhjä jääkaappi. Äidillä vain vaatekomero pullistui ja hän kulutti aikaansa entistäkin enemmän vaateostoksilla ja kotiin tullessa ei ollut hänellä muita kuin uusia vaatteita ja kenkiä & kalliita naama rasvoja. Viikonloppuisin sovitteli sitten puoli päivää uusia vaatteitaan että milläköhän lähtee baariin. Jonkun eronneen juopon äijän sitten löysi ja hyvä sillä se nalkutti sille äijälle eikä enään minulle jotenka sain rauhan vähäksi aikaa kunnes se äijä kuoli viinaan. Sitten kun muutin kotoa pois niin äitini romahti kun jäi yksin ja minä aloin tervehtymään siitä helvetistä mutta hän haittasi vielä pitkään elämääni vaikuttaen haitallisesti muulla tavoin hallitessa ja manipuloidessa. Kun löysin mieheni niin mieheni alkoi lopettamaan sitä napanuoraa että olen hänen eikä sukulaisten vallassa enään. Ärhäkkä mieheni pitää puoliani ja hääsi suhteestamme kaikki ylimääräiset poois läheisriippuvaisia sukulaisia pois. Hän antaa minun nukkua niin pitkään kun haluan eikä koskaan herätä jos en pyydä herätystä tiettyyn aikaan. Hän tekee kaikkensa että olisin tyytyväinen ja onnellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti. Puhetulva saa minut ahdistumaan ja vetäytymään. Ei ihmisissä ole vikaa, en vaan jaksa jutella jonninjoutavista asioista. Tuntuu että tulen "täyteen".

Älä kuuntele. Sanot vaan vaihtelevin väliajoin "Mhym" ja "Ohoo".

Se on vaan noloa, kun yhtäkkiä havahdut kysymykseen "Mitäs mieltä sinä oot tästä asiasta?".

Kyllä, kokemusta on. Liikaakin.

Olisiko kenelläkään mitään hyvää yleisvastausta, joka toimisi mihin tahansa kysymykseen, eikä jäisi kiinni kuuntelemattomuudesta?

"Ohoo" 😂

Pakko myöntää että vuosi vuodelta huonommin. Introverttiyteni on alkanut saamaan misantrooppisia piirteitä. En solmi enää uusia ihmissuhteita ja karsin ihmisiä elämästäni osin tietoisesti ja osin siksi ettei heidän kanssaan tule luontevasti oltua yhteyksissä.

"Asia on minusta tärkeä ja kaipaa lähempää pohdiskelua, kertaisitko vielä ydinkohdat, jotta voin paremmin muodostaa harkitun mielipiteen."

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu kuin jotkut introvertit salaa pitäisivät itseään jotenkin erityisinä.

No niinhän ne pitävätkin. Nämä herrantertut ovat jostain ihme syystä ylpeitä normaalien käytöstapojen puutteestaan, kaikesta pöljän näköisestä murjottamisestaan, moukkamaisesta tervehtimättömyydestään, typerästä tavastaan vältellä silmiinkatsomista naapureiden kanssa taloyhtiön pihalla tai porraskäytävässä jne, koska he ovat niin "erikoisen syvällisiä ja hienoja introvertteja", etteivät heitä kiinnosta tällaiset näin maalliset ja epä-älylliset asiat kuin ystävällisyys, sosiaalisuus ja aivan normaali ja neutraali käytösetiketti, ja että he ovat niin monta kilometriä tällaisten triviaalijuttujen yläpuolella, että jos joku heiltä aivan normaalia käytöstä odottaa ilman mitään pelleilyjä, niin nämä vaatijat ovat "rasittavia tungettelijoita".

Nämä intromortit ja -vertit ovat jääneet jostain syystä huomiohakuisiksi pikkulapsiksi. Tämä introverssismi on jokin eriskummallinen elintasosairaus joka on ilmausta siitä, että osa ihmisistä ei viihdy individualistisessa, sekulaarissa ja liberaalissa demokratiassa jossa kaikki on sallittua ja jossa on jokseenkin mahdotonta keksiä enää mitään keinoa rikkoa perinteisiä soveliaisuusnormeja ja herättää pahennusta, niin että tämä lapsellinen ja väsynyt introverssistinen oikkuilu on heidän ainoa keinonsa leikkiä suurta kapinallista: kun nykyään ei enää ole James Deaneja, Minna Cantheja, Marianne Faithfulleja tai vaikka Bader-Meinhofeja, ja kun eivät sellaisiksi edes omat lahjat eivätkä rohkeus riittäisikään, niin ollaan sitten kuitenkin edes "introvertteja".

Maailma muuttuu alinomaa ja erilaiset maailmanajat tulevat ja menevät. Toivottavasti nämä lapselliset introvertit katoavat maan päältä pian hassuksi historialliseksi ilmiöksi kuten esim. lättähatut, hipit, punkkarit, jupit ja esim. junapelurit aikoinaan.

Onko tämä introverssismi muuten erityisesti naisten muotivillitys? Vai onko olemassa myös introverttipoikia?

En kestäkään, sitä sietää palkan vuoksi.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti. Puhetulva saa minut ahdistumaan ja vetäytymään. Ei ihmisissä ole vikaa, en vaan jaksa jutella jonninjoutavista asioista. Tuntuu että tulen "täyteen".

Älä kuuntele. Sanot vaan vaihtelevin väliajoin "Mhym" ja "Ohoo".

Se on vaan noloa, kun yhtäkkiä havahdut kysymykseen "Mitäs mieltä sinä oot tästä asiasta?".

Kyllä, kokemusta on. Liikaakin.

Olisiko kenelläkään mitään hyvää yleisvastausta, joka toimisi mihin tahansa kysymykseen, eikä jäisi kiinni kuuntelemattomuudesta?

"Ohoo" 😂

Pitää kokeilla tuota seuraavalla kerralla. Kerran vastasin "en tiedä", toinen jäi kattomaan mua kuin hullua. Vaihdoin äkkiä puheenaihetta. En edelleenkään tiedä, mitä hän kysyi ja mistä juttelimme.

Jostain syystä olen oppinut erottamaan puheenhälinän seasta kysymykset, vaikka kaikki muu menee ohi. Tiedän että minulta kysytään jotain, mutta ei aavistustakaan mistä kyse.

Osaan myös kuuntelematta tunnistaa keskustelun kohdat, joihin nyökyttely ja "ahaa" tms. sopii. Muuten menee ihan täydestä, mutta nuo yllättävät kysymykset saa hämilleen.

Vierailija kirjoitti:

En kestäkään, sitä sietää palkan vuoksi.  

TÄMÄ

Meditoin pari kertaa päivässä. Auttaa pitämän mielen kirkkaana ja jaksamaan arjessa ja ihmisten kanssa sitten paremmin.

Viihdyn ihmisten kanssa, jotka on rentoja, hauskoja ja huumorintajuisia. Viihtyisin vaikka Annina Jaajon ja Tuukan seurassa, naureskelisin jutuille ilman mitään draamoja.

Mutta en kestä draamailijoita, suuttujia ja ihmisiä, jotka vaativat minulta jotain ja sitten suuttuvat jos eivät saa sitä.

Tämä korona-aika on ollut elämäni parasta aikaa. Edes töissä ei tarvi käydä vaan teen etätöitä. Vielä kun pääsisi eroon sähköposteista ja soitoista 😅